2010-luvun parhaat elokuvat

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 099

Laitetaas tällainen ketju pystyyn, jos ihmisiä kiinnostaa listailla omia suosikkejaan menneeltä vuosikymmeneltä. Seuraavassa leffoja, jotka resonoivat omien ajatuksieni tai fiiliksieni kanssa. Osan näistä olen nähnyt useamman kerran, mutta suurimman osan vain kerran. Laitoin itse yhden selkeän suosikin per vuosi, mutta eiköhän tässä voi aika vapaasti esitellä haluamallaan tavalla omia suosikkejaan 2010-luvulta. Tiedä vaikka iskisi silmään jotakin uutta kivaa katsomislistalle.

2010
Ystävyys on vaakalaudalla, kun alkaa kinastelu rahoista. Melko kliseinen asetelma, mutta niinhän tositarinat monesti ovat. Tarina maalaa kyseenalaisen kuvan lähestulkoon jokaisesta henkilöstä, joka oli mukana Facebookin synnyssä, eikä ehkä ole kaukana totuudesta. Kunkin hahmon motiivit rakennettiin vakuuttavasti esiin. David Fincherin hetkittäin jopa trillerimäinen ote ja Trent Reznorin säestämä musiikki kruunasivat elokuvan.​
Kunniamaininta: Inception

2011
Take Shelter
Perheen isä saa näkyjä tulevasta myrskystä, jolta pitäisi suojautua. Suojautumisvaistot iskevät päälle kuin saalistajan kohteena olevalla eläimellä. Paniikki, pelko. Elokuva käsitteleekin pitkälti pelkoa ja ohjaaja tuo onnistuneesti hiljaa piinaavan tunnelman tarinaan. Tämä on ehkä sellaisia elokuvia, jotka on paras katsoa tietämättä niistä paljonkaan etukäteen.​

Kunniamaininta: Drive

2012
The Hunt
Voisi sanoa, että elokuva oli hieman aikaansa edellä ja on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen. Tarinassa käsitellään modernin "noitavainon" vaikutuksia, ja mielestäni jokaisen #metoo-tägiä käyttävän tulisi katsoa tämä. Epämiellyttävä mutta tärkeä elokuva. Tietynlainen vastenmielinen olo oli koko leffan ajan. Pääosan mies Mads Mikkelsen tarjosi erittäin ammattitaitoisen suorituksen.​

Kunniamaininta: Seven Psychopaths

2013
Martin Scorsese ja Leonardo DiCaprio on aika hyvä yhdistelmä. Tositarinoihin perustuvat leffat saattavat tuntua samalta pullamössöltä kuin kaikki aiemmatkin, mutta Scorsesen näkemys onnistuu tuomaan tälle elokuvalle oman identiteetin, joka toimii hyvin. Tässä on jokunen sellainen kohtaus, joka on päässyt legendaariseen asemaan. Kestoltaan ehkä hieman liian pitkä, mutta ei oikeastaan muuta valitettavaa.​

Kunniamaininta: Under the Skin

2014
Tämä oli todella hyvä vuosi elokuville laidasta laitaan ja aika vaikea oli laittaa mitään ykköseksi, mutta ehkä suurimman vaikutuksen teki Birdman. Kunnianhimon keskiössä painiskeleva mielisairas mies (Michael Keaton tekee erinomaisen roolisuorituksen) yrittää saada minäkuvaansa kokoon maailmassa, joka tuntuu potkivan koko ajan häntä palleille. Pidän siitä, miten haluttiin antaa illuusio, että elokuva olisi kuvattu yhdellä otolla, sillä se antoi intensiivisemmän otteen koko tarinalle ja tuntui, että olin mukana teatterisetillä tarkkailemassa tilannetta kuin kärpänen katossa. Monitulkintaiset loput ovat kovin ristiriitaisia, mutta aina lopputuloksella ei ole niinkään väliä ja toimi mielestäni ihan hauskasti tässäkin.​

Kunniamaininta: John Wick

2015
Aivan tajuton postapokalyptinen toimintaspektaakkeli ja pesee mielestäni kaikki vanhemmat Mad Max -leffat. Eikä haitaksi ole, että Australian aavikot näyttävät todella kauniilta tässä. Greg Miller oli hieman vaikeuksissa tätä elokuvaa tehdessä, mutta onneksi sai maaliin asti.​
Kunniamaininta: Ex Machina

2016
Arrival
Sci-fiä, joka iski täysillä. Paljon on tuttua kaavaa mukana, mutta myös tarpeeksi kaavasta poikkeavaa. Elokuva perustuu Ted Chiangin novelliin muukalaisten saapumisesta Maahan ja kielitieteilijän tehtävänä on yrittää selvittää niiden motiivit. Juonellisesti hienosti avautuva tarina ja upeasti kuvattu. Tämän elokuvan ja Blade Runner 2049:n jälkeen jään ihan mielenkiinnolla odottamaan Denis Villeneuven tulkintaa Dyynistä.​
Kunniamaininta: La La Land

2017
Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
Martin McDonaghilla on oma mustan huumorin tyylinsä ohjaamissaan elokuvissa vähän samaan tapaan kuin Coenin veljeksillä on omansa, ja vaikka tämä leffa onkin suureksi osaksi tavallista draamaa rankan aihepiirin vuoksi, mukana on edelleen miehen komediallista puolta ja omaleimaisuutta. Vahvat roolisuoritukset ja näppärä käsikirjoitus. Hyvää vittuilua saamattomille poliiseille. Ensi vuonna taitaa tulla jo McDonaghin seuraava elokuva, jossa mukana In Brugesin parivaljakko Colin Farrell & Brendan Gleeson.​
Kunniamaininta: Blade Runner 2049

2018

Blindspotting
Tarjoaa hyvin erilaista tarinankerrontaa kuin mitä normaalisti ghettoista kertovissa leffoissa nähdään, mutta käsiteltävät asiat ovat aikalailla samoja: ehdonalaisuus, poliisiväkivalta, rasismi, asepolitiikka. Elokuva osaa tasapainotella vakavan ja humoristisen kerronnan välillä taidokkaasti, välillä jopa heitetään räppiä sekaan. Ei teemojen ja sanoman puolesta tuonut ehkä mitään uutta, mutta tarinankerronta oli kyllä sen verran vahvaa, että erottuu perusmassasta ja tekee asiat paremmin kuin moni muu elokuva.​
Kunniamaininta: A Quite Place

2019

Marriage Story
Elokuva, joka nojaa täysin kahteen vahvaan päärooliin (Scarlett Johansson, Adam Driver) ja loistavaan käsikirjoitukseen. Avioerosta, jonka pitäisi paperilla olla varsin simppeliä, tulee melko monimutkaista ja tuskallista, mistä asianajajat kiittävät kernaasti. Tässä oli hyvää se, että näytettiin sekä miehen että vaimon näkökulmasta huonot puolet heidän avioliitossaan, eikä jääty saarnaamaan jommankumman puolesta. Joskus asiat menee päin helvettiä ja yksi asia johtaa toiseen. Hyvin todentuntuinen kuvaus.​
Kunniamaininta: Parasite
 
Liittynyt
12.04.2017
Viestejä
33
Siinäpä oli melko kattava listaus. Noista mainitsemistasi omia suosikkejani ovat ehdottomasti Mad Max: Fury Road (2015) ja Drive (2011).

Mad Max oli kyllä aivan tajutonta tykitystä alusta loppuun asti ja vaihdetta kyettiin aina vain laittamaan suuremmalle. Musiikki oli myös aivan täydellistä.

Drivessa itseäni viehätti audiovisuaalisuus ja se miten päähenkilön äärimmäinen coolius yhdistyi välillä vähän kornillakin tavalla elektroniseen musiikkiin. Väittäisin, että ohjaaja Nicholas Winding Refn on kyllä tietyllä tavalla samankaltainen kuin Michael Bay. Molemmat haluavat omalla tavallaan esittää asiat mahdollisimman siististi ja tietyllä tavalla pikkupoikamaisesti.

Tässä hieman listaa muista 2010-luvun suosikeistani:

Ensi alkuun olin vähän ärsyyntynyt, kun ajattelin että ohjaaja on ihme tyyppi, kun pistää vaimonsa ja muutaman muun teinitytön hinkkaamaan puolialasti James Francon kanssa. Kohtaukset olivat kuitenkin toinen toistaan absurdimpia ja älyttömän hauskoja, joista sitten alkoi ymmärtämään elokuvan syvempää teemaa. Harvoin tällaista yhdistelmää näkee.

Mukavan erilainen tapa käsitellä parisuhdetta. Amy Adams on yhtä hyvä kuin aina.

Toinen Refnin leffa. Äärimmäisen kliininen kuvaus ja kaikki hahmot pysyy etäisinä katsojille, mutta sopii hyvin teemaan. Äänen ja kuvan liitto on käsittämättömän hyvä. Moderni kauhuelokuva.

Melko ahdistavaa katsottavaa. Hahmot tässäkin jotenkin omituisen etäisiä ja sen takia koko asetelma on aika karmiva. Roolisuoritukset erinomaisia.


En ymmärrä kriitikoita, en yleisöä. Kävikö tässä nyt vähän niin kuin somekohujen kanssa pahimmillaan on käynyt? Alusta loppuun asti viihdyttävä, hauska ja koskettava.

Muita mainitsemisen arvoisia:
Melancholia (2011), Sleeping Beauty (2011) ja Maniac (2012)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
243 095
Viestejä
4 250 590
Jäsenet
71 275
Uusin jäsen
Vorlon

Hinta.fi

Ylös Bottom