1440p/4k pelikonetta n. 2000-2200e hintaan

Liittynyt
29.08.2026
Viestejä
8
Hei!

Olen ostamassa Datatronicin kautta valmiiksi kasattua pöytäkonetta pääosin pelikäyttöön. Ajatuksena olisi päästä pelaamaan etenkin uudempia pelejä sulavasti ja hyvillä grafiikoilla (esim. GTA6 kun se aikanaan tulee PC:lle ulos). Minulla on 4K näyttö joten vähän vanhempia (Control tms.) pelejä olisi mukava päästä myös 4K resoluutiolla pelailemaan. Uudempien pelien kohdalla tuo 1440p varmaan ihan riittävä. Muina kriteereinä olisi myös, että konetta voisi muutaman vuoden jälkeen halutessa mahdollisesti päivittää helposti ja myös suhteellisen hiljainen kone olisi hyvä, jos tähän pystyisi jotenkin vaikuttamaan.

Olen jo muiden ketjujen pohjalta alkanut kasaamaan ostoskoria, mutta etenkin näytönohjain vielä mietityttää. Myös muilta osin olen ihan avoin tuota muokkaamaan, mutta budjetti olisi hyvä pitää 2000-2200 e sisällä. Esim. kotelon olen nyt poiminut lähinnä ulkonäön perusteella, enkä tiedä pitäisikö esim. tuulettimia vielä lisätä pakettiin. Sinänsä jos kotelo ominaisuuksiltaan ihan sopiva niin tuo on omaa silmää varsin miellyttävä, niin itseäni ei haittaa maksaa vähän enempää jos sitä on miellyttävä myös katsella.

Ostoskori

Vanhasta koneesta löytyy Samsung 870 QVO SSD - 1TB, 2.5 muistina, jonka ajattelin myös lisätä vielä uuteen koneeseen mukaan jos tarvitsee lisätilaa.

Olisi mukava saada apuja uuden koneen ostamiseen, kun en ole pitkään aikaan konetta ostanut.
 
Viimeksi muokattu:
4K resoluutio alkaa jo vaatimaan melko hyvää näytönohjainta. 9070XT tällä hetkellä hinta/teho suhteeltaan parhaasta päästä.
Se mitkä tuossa listassa osua silmiin niin kahdessä väärässä paikassa on nyt säästelty eli jäähdytyksessä ja virtalähteessä.
Jos haluat että prossun lämmöt pysyy kurissa ja kone kohtuullisen hiljaisena niin ehdottomasti parempaa jäähyä tilalle.
Virtalähde on myös yksi tärkeimmistä osista joten ei kannata siinäkään säästää, varsinkin kun tehokkaampien näyttisten kanssa on ollut liitinten sulamis ongelmia niin kannattaa panostaa hyvään virtalähteeseen (tier A) josta löytyy natiivi 12v-2x6 liitäntä hyvällä kaapelilla ja vähintään 850w.
Ymmärrän toki että budjetti on rajallinen mutta saattaa pidemmän päälle tulla kalliimmaksi jos ei kerralla tee hyvää.
Emolevy on hieman enemmän makuasia mutta itse ottaisin uudemman B850 mallin.
Ainakin takatuuletin tuohon olisi hyvä laittaa ja ehkä harkitsisin AIO:a prossulle.
 
Valitussa kotelossa on asennettuina tuulettimina 3x120mm edessä, eli olisi hyvä napata yksi samankokoinen lisätuuletin puhaltamaan ilmaa takaa ulos. Vielä parempi ratkaisu olisi miettiä toista koteloa, jossa olisi valmiiksi tarvittavat tuulettimet - vieläpä suurempikokoisina, jotka pyörisivät käydessään pienemmillä kierrosluvuilla ja täten hiljaisempina. Esim:

Samoin suoritinjäähdyttimeksi voisi harkita tuplatornicooleria, pitkälti samoista syistä (pysyy kivi viileämpänä pienemmällä melukuormalla), vaikka tuo valittukin voisi olla joten kuten riittävä. Mutta kun kympistä lisää puhutaan, niin tuskin kannattaa alkaa pihistelemään. Tämä riittää jo mainiosti:

4K-näytön kanssa pelaillessa kannattaa ottaa huomioon, ettei 1440p-resoluutio ole sille suoraan skaalautuva (toisin kuin 1080p), mikä voi tehdä kuvasta sumean. Näytönohjaimen olisi siis hyvä pelissä kuin pelissä pystyä 4K:hon, jos ei natiivina niin vähintään tekoälyskaalauksen kautta. Mainitulla budjetilla näyttikseksi taitaa olla vain yksi vaihtoehto, eli 9070 XT. Jos mitenkään onnistuu, niin kortti kannattaa tilata erikseen sieltä mistä halvimmalla saa, ja asentaa itse paikalleen.

Tässä kohtuuhintainen kortti (ainakin tähän markkinaan) yhdellä markkinoiden parhaista jäähdytyksistä:

Jos budjetti parilla huntilla venyisi, niin sitten vaihtoehtona olisi myös 5070 Ti. Halvin löytyy tällä hetkellä Datatronicilta, eli tulisi vieläpä kasattuna samaan pakettiin:

Raa'an suorituskyvyn osalta kortti ei paljoa poikkea AMD:n kilpailijasta, mutta on säteenseurannassa jonkun verran parempi. Onko hintaeronsa arvoisesti on sitten kysymys, joka jäänee ostajan päätettäväksi. Toisaalta jos sattuisi paikallisista tekoälyhommista kiinnostumaan, niin silloin Nvidian kortti voisi osoittautua hintansa väärtiksi. Mutta jos meinaa vain pelailla, niin ehkäpä sitten kannattaa "tyytyä" 9070 XT:hen.

Vielä sananen virtalähteestä. Vaikka valittu voisi sinänsä riittää tälle kokoonpanolle, niin turha tässäkään on tuohon tyytyä. Kohtuuhyvän 1000-wattisen kun saa jo muutaman euron lisäpanostuksella:

4000D RS on tohon hintaan vähän kallis. 83 eurolla tuota saa proshopista. Mieluummin mainittu Lian Li, tai Fractal Epoch RGB alle satasella 95,90 € | Fractal Design Epoch Midi Tower musta

---

Toisessa ketjussa tuotiin esiin tällainen 2000€ valmiskone jossa suht hyvät komponentit - 9800X3D, 9070XT, 1TB SSD, 32GB muistia, B850 emo, Corsair RM850e virtalähde, Pop Air kotelo:

4K resolle 5070 Ti olisi vähäsen parempi koska DLSS-skaalaus on laajemmin tuettu (ilman Optiscaler säätöjä) ja vähäsen laadukkaampi, ja DLSS frame gen on myös laadukkaampi kuin AMD:n frame gen. Mutta kyllä 9070 XT soveltuu 4K:lle isossa osassa pelejä.
 
Kiitos kaikille vastauksista! Nyt ostoskori näyttää tältä Ostoskori Eli vaihdoin Lah0 suositusten mukaan jäähdyttimen ja virtalähteen, sitten ostoskorissa tuo kalliimpi nvidian näyttis, mutta harkitsen kyllä tuota halvempaa gigantista tilattua. Lehtv suosituksesta kotelo valittuna.

Näyttiksen asentaminen onnistuu kyllä itseltä ihan hyvin eli se ei ole varsinaisesti ongelma.

Nyt lähinnä mietityttää, että haluanko pulittaa tuon 2350 e vai pitäisikö tarttua tuohon Tauruksen valmiskoneeseen. Jos vielä tulee vinkkejä myös miten hienosäätää tuota ostoskoriini kokoamaani pakettia niin kuulen mielelläni.
 
Lehtv suosituksesta kotelo valittuna.
Tuossa kotelossa ei ole takatuuletinta asennettuna, joten sellainen kannattaa napata pakettiin kyytiin, jos siihen päätyy.

Tuo Taurus tarjoaa kyllä custom-kokoonpanoille kovan haasteen, jos näyttikseksi kelpaa 9070 XT. (Noin 2100€ olisi tuo Datatronicin paketti + erikseen ostettu näytönohjain.) Ainoa, mistä keksisin nillitettävää, niin Tauruksen SSD on QLC-siruilla eikä TLC, mutta onko se sadan euron arvoinen kohennus...

Ja toki jos pakettiin valittu kotelo miellyttää paremmin silmää, niin siinä toinen.
 
Toisaalta Tauruksessa on 100€ arvokkaampi prossu huonomman SSD:n vastapainoksi, eli plussat ja miinukset menee tasan :)
 
Toisaalta Tauruksessa on 100€ arvokkaampi prossu huonomman SSD:n vastapainoksi, eli plussat ja miinukset menee tasan
Tämä tietysti. Tosin 4K:lla pelatessa - skaalaimilla tai ilman - mitään eroa noiden kivien välille ei taida syntyä. Sen verran paljon on näytönohjaimesta kiinni.
 
Näinhän se on, varsinkin AMD kortin kanssa riittäisi yleensä 7500X3D myös peliin kuin peliin. Mutta eipä se QLC SSD:kään fps:ää haittaa vrt. TLC, siispä noi edut menee +/- 0
 
Luulen, että valinta on tuon Tauruksen ja sitten RTX 5070 välillä eli en kyllä RX 9070 ala tilailemaan erikseen, koska tuo Tauruksen diili sen verran hyvä.

Sanokaas vielä viimeinen mielipide, että onko tuossa mitään järkeä jos tarkoituksena saada kuitenkin hyvä hinta-laatusuhde? Ja onko tuo RTX 5070 huono valinta yhdistettynä halvempaan prossuun vai päätyykö tuossa helposti tilanteeseen, jossa tuo prossu on suorituskyvyn kannalta pullonkaulana. Muutenkin mietityttää paljonko tuosta Tauruksen paremmasta prossusta loppupeleissä luultavasti hyötyisi. Varsinkin kun olen miettinyt, että ehkä vaihto 1440 p näyttöön voisi olla järkevä ihan vain, että saisi pidemmän päälle tehoja irti niin ehkä tuo RX 9070 käy enemmän järkeen. Nykyinen näyttö siis töiden kautta ja varmaankin voisin mahdollisesti saada myös 1440p näytön sitä kautta tai sitten ostaa ihan erillisen pelikäyttöön.

EDIT: tänne olikin jo tullut jo osaan kysymyksistäni vastaus, kiitoksia ja ehkä sittenkin tuo RX9070 tilaaminen voisi käydä näiden perusteella järkeen tai ainakaan ero ei loppupeleissä ole kovin suuri! Tuo Fractalin koppa kyllä tosiaan miellyttää enemmän silmää kun Tauruksen oma.
 
Viimeksi muokattu:
Huom. RTX 5070 on eri näytönohjain kuin RTX 5070 Ti, se on paljon hitaampi ja vain 12GB muistilla:
1788032315205.png

9800X3D prossusta hyödyt käytännössä vain jos pyrit mahdollisimman korkeisiin ruudunpäivityksiin vaikka sitten kuvanlaatua laskemalla. Riippuu vähän pelistä mutta nyrkkisääntönä vaativissa peleissä alkaa tulla eroja yli 100 fps:ssä 7800X3D ja 9800X3D välillä. Joissakin peleissä nämä prossut erotellaan jo alle 100 fps:ssä, kevyemmissä (esports jne) peleissä taas vasta 200+ tai 300+ fps. Jos näytössä on isot hertsit ja mahdollisimman sulava kuva on grafiikkaa tärkeämpää, niin 9800X3D voi olla juurikin oikea valinta.

Toisaalta, jos pelataan tarinapelejä/yksinpelejä joissa riittää että pohjalla on 60 fps joka sitten esim DLSS Frame Generationilla tuplataan 120, niin ei siihen ihmeellistä prossua tarvita. Jopa ei-X3D prossu on täysin pätevä tällaiseen käyttöön. Tunnistan itseni tästä - prossuna on 9900X joka pelikäytössä vastaa 9600X:ää, ja tämän parina on ollut RTX 3090 Ti ja nyt 9070 XT. Ei ole prossun osalta ollut moittimista, mutta nopeampi näytönohjain kyllä auttaisi usein hiomaan grafiikkaa vielä paremmaksi vaativissa peleissä.

Vähäsen hankalan tuosta tilanteestasi tekee tuo 4K resoluutio jolla on suhteellisen vaikea saada sulavaa fps:ää ilman frame geniä ja korkeilla grafiikka-asetuksilla. AMD:n frame genin laatu laahaa Nvidiaa jäljessä, joten vaikka 5070 Ti onkin kallis niin se on tuolle resolle helpommin perusteltavissa kuin vaikka 1440p:lle.
 
Sanokaas vielä viimeinen mielipide, että onko tuossa mitään järkeä jos tarkoituksena saada kuitenkin hyvä hinta-laatusuhde? Ja onko tuo RTX 5070 huono valinta yhdistettynä halvempaan prossuun vai päätyykö tuossa helposti tilanteeseen, jossa tuo prossu on suorituskyvyn kannalta pullonkaulana. Muutenkin mietityttää paljonko tuosta Tauruksen paremmasta prossusta loppupeleissä luultavasti hyötyisi. Varsinkin kun olen miettinyt, että ehkä vaihto 1440 p näyttöön voisi olla järkevä ihan vain, että saisi pidemmän päälle tehoja irti niin ehkä tuo RX 9070 käy enemmän järkeen. Nykyinen näyttö siis töiden kautta ja varmaankin voisin mahdollisesti saada myös 1440p näytön sitä kautta tai sitten ostaa ihan erillisen pelikäyttöön.
4K:lla pelatessa lähes kaikkien ylärekisterin suorittimien välille on vaikea saada minkään sortin eroa - jopa vajaan satasen halvempi 7500X3D olisi käytännössä tasoissa isoveljiensä kanssa.

Jos resoluutiota lasketaan 1440p:hen, niin jotain eroja voi syntyä, mutta nekin ovat 7800X3D:n ja 9800X3D:n välillä parin prosentin luokkaa - eli käytännössä sellaisia, että niitäkään harva edes havaitsee kuin korkeintaan kaikkein suoritinintensiivisimmissä peleissä. Mitään käsin kosketeltavia eroja ei ala syntymään vasta kuin resoluutiota 1080p:lle tiputettaessa.

Vaan nyt kun mainitsit, että näyttö on töiden kautta saatu, niin mikäs malli tarkalleen ottaen on kyseessä? Nimittäin jos kyse on jostain enemmän tuottavaan työhön kuin pelaamiseen tarkoitetusta ruudusta, niin sen virkistystaajuus (esim. vain 75Hz) ja vasteet voivat olla sen verran kehnot, ettei pelikokemus tunnu yhtä sulavalta kuin pelikäyttöön suunnitelluilla näytöillä.
 
4K:lla pelatessa lähes kaikille ylärekisterin suorittimien välille on vaikea saada minkään sortin eroa - jopa vajaan satasen halvempi 7500X3D olisi käytännössä tasoissa isoveljiensä kanssa.

Jos resoluutiota lasketaan 1440p:hen, niin jotain eroja voi syntyä, mutta nekin ovat 7800X3D:n ja 9800X3D:n välillä parin prosentin luokkaa - eli käytännössä sellaisia, että niitäkään harva edes havaitsee kuin korkeintaan kaikkein suoritinintensiivisimmissä peleissä. Mitään käsin kosketeltavia eroja ei ala syntymään vasta kuin resoluutiota 1080p:lle tiputettaessa.

Vaan nyt kun mainitsit, että näyttö on töiden kautta saatu, niin mikäs malli tarkalleen ottaen on kyseessä? Nimittäin jos kyse on jostain enemmän tuottavaan työhön kuin pelaamiseen tarkoitetusta ruudusta, niin sen virkistystaajuus (esim. vain 75Hz) ja vasteet voivat olla sen verran kehnot, ettei pelikokemus tunnu yhtä sulavalta kuin pelikäyttöön suunnitelluilla näytöillä.
Kyseessä taitaa olla tämä malli näyttö ja viritystaajuus on juurikin huono (vain 60) eli sulavuutta ei millään ole yhtä paljon kuin voisi olla. Siksi tämän ajattelin jollain aikavälillä tästä vaihtaakin. Toki yksinpeleissä itseäni ei tuo pienempi virkistystaajuus haittaa, kun siihen olen täysin tottunut.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kaikille vastauksista! Nyt ostoskori näyttää tältä Ostoskori Eli vaihdoin Lah0 suositusten mukaan jäähdyttimen ja virtalähteen, sitten ostoskorissa tuo kalliimpi nvidian näyttis, mutta harkitsen kyllä tuota halvempaa gigantista tilattua. Lehtv suosituksesta kotelo valittuna.

Näyttiksen asentaminen onnistuu kyllä itseltä ihan hyvin eli se ei ole varsinaisesti ongelma.

Nyt lähinnä mietityttää, että haluanko pulittaa tuon 2350 e vai pitäisikö tarttua tuohon Tauruksen valmiskoneeseen. Jos vielä tulee vinkkejä myös miten hienosäätää tuota ostoskoriini kokoamaani pakettia niin kuulen mielelläni.

Yhtenä valmiskonevaihtoehtona voisi heittää myös tämän (5070TI, 7800X3D, 16GB, 1TB) Gigantin koneen, jonka saa 20% alennuksen myötä hintaan 2159€:

(Eli kampanjassa pitää lisätä ostoskoriin toinen, vähintään 50€ hintainen gaming-tuote.)

1788034547264.png
 
Mutta kiitos molemmille vielä aktiivisesta vastailusta! Tästä ollut valtava apu kun en ole pitkään aikaan pelikonetta päivitellyt vaan vuosia tyytynyt pelailemaan lähinnä matalatehoisia indiepelejä ja Switchia eli varmasti millä tahansa paketilla olen ihan tyytyväinen, kun en ole liian hyvään tottunut. Täytyy ehkä vielä ainakin yön yli sulatella vaihtoehtoja. Päivittelen vielä ketjuun mihin lopputulokseen päädyin.

Tässä tuli myös hyvä muistutus, että ehkä näyttöönkin panostaminen voisi olla tässä tapauksessa järkevää. Kuitenkin oma budjetti siinä määrin joustava, että varmasti venyisi myös vielä näytön ostoon jonkin ajan kuluttua, vaikka pääytisinkin tuohon 2350e maksavaan pakettiin.
 
4K:lla pelatessa lähes kaikille ylärekisterin suorittimien välille on vaikea saada minkään sortin eroa - jopa vajaan satasen halvempi 7500X3D olisi käytännössä tasoissa isoveljiensä kanssa

Jos resoluutiota lasketaan 1440p:hen, niin jotain eroja voi syntyä, mutta nekin ovat 7800X3D:n ja 9800X3D:n välillä parin prosentin luokkaa - eli käytännössä sellaisia, että niitäkään harva edes havaitsee kuin korkeintaan kaikkein suoritinintensiivisimmissä peleissä. Mitään käsin kosketeltavia eroja ei ala syntymään vasta kuin resoluutiota 1080p:lle tiputettaessa.

Vaan nyt kun mainitsit, että näyttö on töiden kautta saatu, niin mikäs malli tarkalleen ottaen on kyseessä? Nimittäin jos kyse on jostain enemmän tuottavaan työhön kuin pelaamiseen tarkoitetusta ruudusta, niin sen virkistystaajuus (esim. vain 75Hz) ja vasteet voivat olla sen verran kehnot, ettei pelikokemus tunnu yhtä sulavalta kuin pelikäyttöön suunnitelluilla näytöillä.

En sanoisi että se on vaikeaa, vaan se on itseasiassa helppoa jos yrittää. Ei se prossu viime kädessä välitä yhtään siitä, mikä resoluutio näytöllä on, vaan mikä fps on. 4K:lla on ihan mahdollista saada samanlainen fps kuin 1080p Ultralla jos käytetään DLSS/FSR skaalausta ja alennetaan grafiikka-asetuksia. Esimerkkinä vaikka RTX 4080 luvut KCD II testeistä: Kingdom Come: Deliverance II GPU Benchmark
- 1080p Ultra Native: 149 fps avg
- 4K Ultra Native: 63 fps avg
- 4K Ultra DLSS Quality: 91 fps avg
- 4K Medium Native: 91 fps avg

DLSS Quality siis nosti fps:ää 91/63 = 1.44 -> 44 prosenttia. Vaikutus on sama grafiikka-asetuksista riippumatta, eli mediumin fps nousisi Quality skaalauksella seuraavasti: 91 * 1.44 = 131 fps. Melkein 1080p Ultra Native fps jo. 4K:lla tietenkin on tyypillistä käyttää Balanced tai Performance skaalausta kun ero Qualityyn ei ole ihan kauhean iso - näiden kanssa ollaankin sitten jo tuolla 150 fps tuntumassa.

7800X3D vs 9800X3D erot 1080p Ultra-asetuksilla eri peleissä alla. Kuvaa suunnilleen sitä mitä erot olisivat 4K medium asetuksilla ja performance upscalingillä.
1788034335526.png
 
Kyseessä taitaa olla tämä malli näyttö ja viritystaajuus on juurikin huono (vain 60) eli sulavuutta ei millään ole yhtä paljon kuin voisi olla. Siksi tämän ajattelin jollain aikavälillä tästä vaihtaakin. Toki yksinpeleissä itseäni ei tuo pienempi virkistystaajuus haittaa, kun siihen olen täysin tottunut.
Jep, kyllä tämänkin voisi päivittää, jos haluaa saada uudesta kokoonpanosta kaiken irti - pysyttelee sitten 4K:ssa tai katselee tilalle 1440p-näyttöä.

Yhtenä valmiskonevaihtoehtona voisi heittää myös tämän (5070TI, 7800X3D, 16GB, 1TB) Gigantin koneen, jonka saa 20% alennuksen myötä hintaan 2159€
Tässä on tosiaan vain 16GB muistit. Hintaa tulee sen toisen Gaming-tuotteen kanssa ~2200€, ja Datatronicista saa 5070 Ti + 7800X3D -kombon 32 gigan muisteilla 2350 euroon - eli muistien erotukseksi tulee n. 150€, varsinkin jos sille toiselle tuotteelle ei ole varsinaista tarvetta. Nykymarkkinassa tuo lisäpanostus on helppo valinta, eikä se oletettu tulevaisuuden säästökään välttämättä paljon kummoisempi ole, jos nyt tyytyy 16 gigaan ja päivittää kammat sitten joskus, kun muisteja taas saa järkihintaan. Joitakin hassuja kymppejä korkeintaan.
 
Kyseessä taitaa olla tämä malli näyttö ja viritystaajuus on juurikin huono (vain 60) eli sulavuutta ei millään ole yhtä paljon kuin voisi olla. Siksi tämän ajattelin jollain aikavälillä tästä vaihtaakin. Toki yksinpeleissä itseäni ei tuo pienempi virkistystaajuus haittaa, kun siihen olen täysin tottunut.
Noh, itse kyllä suosittelisin päivittämään näytön parempaan. 2000 euron kone on aika kallis 60 Hz näytöllä pelaamiseen. Mieluummin käyttäisin itse vaikka 300 euroa 120Hz+ näyttöön ja ostaisin 1700 euron koneen, sulavuus näytöllä vaikuttaa pelikokemukseen ainakin itsellä sen verran paljon. 4K 144Hz IPS näyttöjä saa jo 300 eurolla suunnilleen, mutta 1440p IPS tai 3440x1440 ultrawide VA olisi ehkä pelisuorituskyvyn kannalta järkevämpi jos näyttöä lähdetään vaihtamaan.

Yksilöllistä toki, mutta se on kuitenkin yhteistä kaikille että kun hyvään tottuu niin ei enää halua palata takaisin. Itsekin pelailin 60 Hz aikoinaan, siirryin 120 Hz vuonna 2011 kun 1080p 120Hz TN-paneelillinen näyttö maksoi jotain 300€. :)

60 Hz näytöllä ei X3D prossusta ole juuri mitään hyötyä, vaan pärjäisi esim Ryzen 7500F prossulla hyvin.
 
Tässä on tosiaan vain 16GB muistit. Hintaa tulee sen toisen Gaming-tuotteen kanssa ~2200€, ja Datatronicista saa 5070 Ti + 7800X3D -kombon 32 gigan muisteilla 2350 euroon - eli muistien erotukseksi tulee n. 150€, varsinkin jos sille toiselle tuotteelle ei ole varsinaista tarvetta. Nykymarkkinassa tuo lisäpanostus on helppo valinta, eikä se oletettu tulevaisuuden säästökään välttämättä paljon kummoisempi ole, jos nyt tyytyy 16 gigaan ja päivittää kammat sitten joskus, kun muisteja taas saa järkihintaan. Joitakin hassuja kymppejä korkeintaan.

Hiiri oli vain placeholder. Tarkemmin luettuna se toinen tuote voisi olla aloittajan kaipaama 4K näyttö, saisi siitäkin 20 pinnaa pois? Win-win kokonaisuutena.

Totta on, että tuo Gigantin kone ei ole ihanteellinen (keskusmuistia vain puolet, virtalähde vain 750W ja SSD vähemmän laadukas). Kuitenkin siinäkin yksi relevantti vaihtoehto, jos Datatronicin setti tuntuu liian kalliilta ja ruotsalaispuljun halvempi kone houkuttelee, mutta haluaisi kuitenkin 5070TI:n 9070XT:n sijaan.
 
En sanoisi että se on vaikeaa, vaan se on itseasiassa helppoa jos yrittää. Ei se prossu viime kädessä välitä yhtään siitä, mikä resoluutio näytöllä on, vaan mikä fps on. 4K:lla on ihan mahdollista saada samanlainen fps kuin 1080p Ultralla jos käytetään DLSS/FSR skaalausta ja alennetaan grafiikka-asetuksia. Esimerkkinä vaikka RTX 4080 luvut KCD II testeistä: Kingdom Come: Deliverance II GPU Benchmark
- 1080p Ultra Native: 149 fps avg
- 4K Ultra Native: 63 fps avg
- 4K Ultra DLSS Quality: 91 fps avg
- 4K Medium Native: 91 fps avg

DLSS Quality siis nosti fps:ää 91/63 = 1.44 -> 44 prosenttia. Vaikutus on sama grafiikka-asetuksista riippumatta, eli mediumin fps nousisi Quality skaalauksella seuraavasti: 91 * 1.44 = 131 fps. Melkein 1080p Ultra Native fps jo. 4K:lla tietenkin on tyypillistä käyttää Balanced tai Performance skaalausta kun ero Qualityyn ei ole ihan kauhean iso - näiden kanssa ollaankin sitten jo tuolla 150 fps tuntumassa.

7800X3D vs 9800X3D erot 1080p Ultra-asetuksilla eri peleissä alla. Kuvaa suunnilleen sitä mitä erot olisivat 4K medium asetuksilla ja performance upscalingillä.
Ei se välttämättä vaikeaa ole, mutta tuntuu silti vähän nurinkuriselta, kun eikös sen yrittämisen seurauksena lasketa näytönohjaimen kuormaa, että saadaan prossu hakkaamaan rajoitinta vasten? (Tai siis oikeammin ei haeta parasta mahdollista tasapainoa grafiikan näyttävyyden ja siedettävän ruudunpäivityksen välillä.) Tosielämässä se pullonkaula yritetään useimmissa tapauksissa luoda toiseen suuntaan, eli ulosmitataan näyttiksestä kaikki mahdollinen suorittimen selvitessä vähemmällä - kilpapelaaminen ehkä poikkeuksena.
 
Se missä se tasapaino menee on yksilöllistä. 30-240fps on varmaan sellainen jakauma josta löytyy ääripäistäkin joitakin pelaajia. Ei kaikki halua pelata samoilla grafiikka-asetusten ja fps:n yhdistelmillä - toisille kelpaa huonommat asetukset jos se tarkoittaa että ruudulla on tasainen 120, toisille taas kelpaa 60 jos se tarkoittaa että on asetukset tapissa.
 
Pohtimisen jälkeen niin päädyin lopulta ostamaan Datatronicin kautta RTX 5070 Ti:llä varustetun koneen eli pitkälti tuon viime ostoskorin mukaisen paketin (plus lisättynä tuo ekstratuuletin). Nuo Nvidian paremmat ominaisuudet alkoivat houkuttamaan ja varsinkin jos innostun konetta käyttämään enemmän myös johonkin pelien ulkopuolisiin projekteihin nyt kun tehoa löytyy enemmän, niin tuo muutaman sadan euron ero ei tuntunut turhan isolta. Minulla on myös aikaisemmin aina ollut Nvidian näyttis joten tuttuuskin tuntui turvallisemmalta.

Tässä siis lopullinen ostoskori miinus (Asus PRIME B650-PLUS WIFI ATX AM5 Motherboard) emolevy, joita oli vain 1kpl saatavilla.
Ostoskori.
 
Reverse mallinen tuuletin ei oikein sovi takatuulettimeksi, tai on vähintäänkin epätavallista. Yleisesti ottaen noita kuuluu käyttää sisäänottotuulettimina. Vaihtaisin ton reversen tähän: 7,90 € | ARCTIC Freezer P12 Pro Tietokonekotelo Tuuletin 12 cm must...

Tai RGB versio. 12,90 € | ARCTIC Freezer P12 Pro A-RGB Tietokonekotelo Tuuletin 12 ...

Itse kuitenkin välttäisin sekoittamasta eri designilla olevia RGB tuulettimia samassa kokoonpanossa, näyttää yhtenäisemmältä jos tuulettimet on samaa maata. Momentum 12 RGB yksittäiskappale: Fractal Design Momentum 12 RGB - Hinta 29,4 € tämä siis on vastaava kuin etupaneelissa olevat 140mm tuulettimet.
 
Enköhän selviä ilman valoja ja jos alkaa kaduttamaan niin voin myöhemmin sitten ostaa tuon fractalin yksittäiskappaleen jostain. Korjailen tuon vielä kiitos!
 
Lainailen tätä ketjua ku itsellä hankinnassa kanssa samaan hintapisteeseen konetta :)

Gigantilla on nyt noi -20%-päivät, niin eikö tämä ole kohtuullisen järkevä hintaan 2079€, ottaen huomioon sen, että:

keskusteluun linkatuissa itsekasatuissa paketeissa saattaa olla vain 1tb ssd, tässä 2tb ssd
joissain 16gb ram, tässä 32gb
7800x3d sijaan 9800X3D
rtx 5070ti olisi pikkasen tehokkaampi mutta eikös tolla rx9070xt pärjäisi ihan hyvin 4k60fps tai 1440p120fps.

Toki sitten osat ovat varmaan mitä ovat, mutta edelleenkin hinta-laatusuhde mielessäpitäen jos budjettina pidetään tuota 2000€ luokkaa :coffee:

PCSpecialist Ultra 840 R7-9X3D/32/2TB/RX9070XT
 
Olet ihan oikeassa, ei ole huono - n. 2120€, jos mukaan heittää halvimman löytämänsä +50€ -hintaisen kampanjatuotteen, tarvitsi sitä tai ei. Ja on ihan laatupalikoista koottu - emo ja virtalähdekin käytännössä parasta mitä voi odottaa tähän budjettiin saavansa. Ainoa hieman epäilyttävä osa - taas kerran - on SSD, mutta ei kai siitäkään voi liikaa ruikuttaa, kun kerran tuohon hintaan saa.
 
Tuo 5070 ti vs 9070 XT on melkeinpä makuasia, niin lähellä ovat toisiaan. Itse tykkään enemmän 9070 XT:stä.
 
4K resoluutio alkaa jo vaatimaan melko hyvää näytönohjainta. 9070XT tällä hetkellä hinta/teho suhteeltaan parhaasta päästä.
Se mitkä tuossa listassa osua silmiin niin kahdessä väärässä paikassa on nyt säästelty eli jäähdytyksessä ja virtalähteessä.
Jos haluat että prossun lämmöt pysyy kurissa ja kone kohtuullisen hiljaisena niin ehdottomasti parempaa jäähyä tilalle.
Virtalähde on myös yksi tärkeimmistä osista joten ei kannata siinäkään säästää, varsinkin kun tehokkaampien näyttisten kanssa on ollut liitinten sulamis ongelmia niin kannattaa panostaa hyvään virtalähteeseen (tier A) josta löytyy natiivi 12v-2x6 liitäntä hyvällä kaapelilla ja vähintään 850w.
Ymmärrän toki että budjetti on rajallinen mutta saattaa pidemmän päälle tulla kalliimmaksi jos ei kerralla tee hyvää.
Emolevy on hieman enemmän makuasia mutta itse ottaisin uudemman B850 mallin.
Ainakin takatuuletin tuohon olisi hyvä laittaa ja ehkä harkitsisin AIO:a prossulle.
Amd ei tarvii aio. Prossut ei käytä vittaa juuri ollenkaan 750w riittää enemmän kuin hyvin.
 
Kysehän ei oo siitä mikä tarvii mitäkin 💁🏻‍♂️ Jos haluaa hiljaisen koneen niin AIO hyvä ratkaisu ja vie vähemmän tilaakin yleensä.
Virtalähde on aina hyvä ylimitoittaa niin riittää myös tulevaisuudessa jos päivityelee osia.
Hinta eroa ei juuri ole 750w ja 850w tai 1000W mallien välillä mutta jokainen toki tekee tyylillään 💁🏻‍♂️
 
Aio riskinä on pumpun hajoaminen ja glygolivuoto. Hyvät ilmajäähyt ihan yhtä hiljaisia
 
Hiljaisen koneen tosiaan saa ilma- ja nestejäähyllä yhtä lailla, ja AMD:llä ja Intelillä yhtä lailla. Eri asia, saako maksimaalista suorituskykyä, hiljaisuutta ja alhaisia lämpötiloja samanaikaisesti, mutta TDP rajattuna saa vaikka 9950X:stä hiljaisen 20 euron ilmajäähyllä jos sikseen.

AIO:iden vuodot ovat sen verran harvinaisia ettei sitä riskiä kannata ottaa ihan tosissaan. Corsairin tilastoissa vuodon todennäköisyys on 0.016%, tosin en tiedä miten tuo luku on laskettu. Pumpun hajoamisetkin ovat hyvin harvinaisia normaalin jäähyn elinkaaren aikana, mutta pidemmän päälle tietty mekaaniset osat vääjäämättä hajoaa.

Ulkonäkö-/tyylikysymysten lisäksi isoin syy valita AIO on suorituskyky. Paras AIO päihittää parhaan ilmajäähyn noin 10C erolla äänentasoon normalisoituna (eli samalla lämpötilalla saa tuunattuna korkeamman suorituskyvyn):
1788339253502.png
 
Olet ihan oikeassa, ei ole huono - n. 2120€, jos mukaan heittää halvimman löytämänsä +50€ -hintaisen kampanjatuotteen, tarvitsi sitä tai ei. Ja on ihan laatupalikoista koottu - emo ja virtalähdekin käytännössä parasta mitä voi odottaa tähän budjettiin saavansa. Ainoa hieman epäilyttävä osa - taas kerran - on SSD, mutta ei kai siitäkään voi liikaa ruikuttaa, kun kerran tuohon hintaan saa.
Onko tällä hetkellä valmiina samalla hinnalla mitään parempaa?
 
DUTZO Deluxe Ember | Edullinen ehkä. Alle 2000€ mutta 7800X3D eikä 9800X3D. Hintaeroa noilla prossuilla on satanen, mutta kokoonpanoilla eroa 160€. Vakioemolevy on hyvin bare bones, mutta tuohon voi valita lisähinnasta paremmankin

Edit. Eipä sittenkään, PCSpecialistissa on 2TB SSD, Dutzossa 1TB. Tuo jo on +100€.
Edit2. PCSpecialist tosiaan ei tilattavissa enää
 
Statistiikka

Viestiketjuista
314 704
Viestejä
5 340 604
Jäsenet
84 877
Uusin jäsen
KPaul

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom