13th/14th Gen K -prossuissa ongelmia?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja ariman
  • Aloitettu Aloitettu
Käänsin tuon tiedotteen suomeksi. Pääosin 13. sukupolven i3 ja i5 versoita ei koske ongelma. Siis pääosin???. Lisäksi mikä se perimmäinen syy nyt on kun aluksi epäiltiin emolevyjen valmistajien liian agressiivisia asetuksia, mutta heinäkuussa Intel oli havainnut perimmäisen syyn. Mikähän se lopullinen syy on?

"Intel aikoo julkaista laiteohjelmistopäivityksen syyskuun lopussa korjatakseen 13. ja 14. sukupolven Core-suorittimien vakausongelmia. Uusien sirusukupolvien, jotka sisältävät uusia arkkitehtuureja, odotetaan olevan vapaita nykyisten mallien jännitteeseen liittyvästä epävakaudesta. Intelin tiedottaja yhteisöblogissa totesi, että aiemmin tänä vuonna havaittu Vmin Shift Instability -ongelma ei vaikuta tuleviin Arrow Lake- ja Lunar Lake -prosessoreihin. Tiedottaja vahvisti, että tämä ei vaikuta tuleviin tuotelinjoihin, mutta ei antanut tarkempia tietoja siitä, kuinka tämä saavutetaan.

Vmin Shift Instability -ongelma ei vaikuta Intelin 12. sukupolven prosessorien mobiili- ja työpöytäversioihin. Lisäksi 13. ja 14. sukupolven i3- ja i5-prosessorit ovat pääosin ennallaan, lukuun ottamatta 14. sukupolven i5-malleja, joiden tuotenimessä on K-kirjain. Kaikki 13. ja 14. sukupolven mobiiliprosessorit sekä ensimmäisen sukupolven Intel Core Ultra -prosessorit ovat myös vapaita tästä ongelmasta. Huolimatta siitä, että jotkut sirut eivät vaikuta, Intel neuvoo käyttäjiä asentamaan uusimmat BIOS-päivitykset ja noudattamaan suositeltuja oletusasetuksia parhaan suorituskyvyn saavuttamiseksi.

13. ja 14. sukupolven Intel Core -suorittimien vakausongelmat havaittiin ensimmäisen kerran huhtikuussa, kun käyttäjät kokivat kaatumisia pelaamisen aikana, erityisesti Unreal Enginelle rakennetuissa peleissä. Intel epäili aluksi, että emolevyn valmistajien liian aggressiiviset oletusasetukset voisivat olla syynä. Näiden kaatumisten estämiseksi asiakkaita suositeltiin käyttämään Intelin virallisia tehoprofiileja. Heinäkuun loppuun mennessä Intel oli havainnut epävakauden perimmäisen syyn ja alkanut kehittää mikrokoodipäivitystä sen korjaamiseksi."
 
Intel neuvoo käyttäjiä asentamaan uusimmat BIOS-päivitykset ja noudattamaan suositeltuja oletusasetuksia parhaan suorituskyvyn saavuttamiseksi.
Intel neuvoo: Käytä oletus asetuksia.

Niin todellisuudessa saat minimi suorituskyvyn, mutta heidän mukaansa saat parhaan suorituskyvyn.

Johtava yritys ja tarkoituksen mukaisesti hämmentää keskiverto kuluttajia kun sekoittaa tuossakin sepitteessä vakauden ja suorituskyvyn.

Kokonaisuudessa melkoista lehdistö tuubaa, asioiden toistoa.
 
Käänsin tuon tiedotteen suomeksi. Pääosin 13. sukupolven i3 ja i5 versoita ei koske ongelma. Siis pääosin???.

i3 ja i5 mallit ovat lähtökohtaisesti ongelmien ulkopuolella olevalla Alder Lake sirulla, MUTTA jotain pahasti rikkinäisiä Raptor Lakeja on saatettu binnata joihinkin, koska vastaavasti konfattuna kyseessä on identtinen suorituskyky, joten ei niitä poiskaan kannata heittää.

Mutta aika ihme olisi, jos i5 tai i3 käyttäisi mitään tappovoltteja, mutta on se varmasti jollain jokeribiosilla mahdollista.
 
HongKongin suurin jälleenmyyjä sanoo jo nyt 14900K prossujen vaihtajille ei-oo:ta ja tarjoaa rahana kaupan purkua.
 
I7 14700kf kyseessä. Olen toinen omistaja. Hankittu alunperin vuoden alussa.
No nii alko pelit kaatuilee 2kk käytön jälkeen. Sit koetin cinebenchiä. Ei mee läpi. Koetin tiputtaa ringiä. Eii mee läpi.
Oon pitäny kaikki 56/45/50 kellot. Idlenä jännite 1.376v enimmillään. Rasituksessa 1.27v alimmillaan raskaalla kuormalla. Ac_loadline 0.07 dc 1.10 tais olla. Ei oo lämmöt käyny yli 85 cinessä. Pelit 40-50 astetta.

Onko voinu ottaa osumaa muisteja kellotellessa. Sillon ollu kuormaa 150watin edestä, jännitteen ollessa 1.34 luokkaa lämpöjen ollessa 60. Tai no typerä läppä tämä. Kyllähän sen kuulus kestää. No nyt lähtee vaihtoon. Huoh
 
Viimeksi muokattu:

Koita nyt vielä palauttaa BIOS-asetukset täysin vakioiksi. Vakio-virtarajat käyttöön, XMP pois päältä. Meneekö läpi?
 
No itse pitänyt nyrkkisääntönä että jos jokin kaatuilee ja on kellotettu niin ekana testataan onko vika kellotuksissa eli toimiiko kone edelleen vakioasetuksilla.
Ei saatana. Olin uuen cinebenchin laittanu ja ei ollu auto 10min testi nii totta kai se yhen kiekan jälkee stoppaa.
Hyvin pelaa. Saatana että nyt kyllä laitan agressiiviset kellot! 😆😆😥☺️☺️☺️

Löyty kyl epävakaa kellotus. Läpi cine menee mut whea error tuli. Nostin ac_load linea 0.1 nii korjautu.
 
Viimeksi muokattu:
Ainakin Asrock julkaissut tänään uuden Biossin.
Update CPU microcode to 0x12B.
 
Hyvin on toiminut i5-13600K jo reilun vuoden verran.

Koputellaas puuta...
 
Mielenkiintoisia muutoksia uudessa Asuksen bioksessa. Thermal throttle on nyt 90 astetta, C-tilat on pakotettu päälle and secure boot on oletuksena pois päältä.

Muuten samat asetukset edelliseltä versiolta toimineet ilman näkyviä muutoksia.
 
Viimeksi muokattu:
Rapakon toisella puolella ihmiset on saaneet Inteliltä rahojaan takaisin kun varastot tyhjinä vaihdokeista. Mitenhän Euroopassa?

Mulle lupasivat kanssa hyvittää rahana, mutta lopulta karahti takuuhommat siihen, että kun vaativat kuitin, niin siinä oli eri nimi, koska olin ostanut prossun käytettynä. Intel ei anna yhtään minkäänlaista takuuta muuta kun ensimmäiselle kuitissa lukevalle omistajalle, eli paska säkä jos ostit prossun ilman että kuittiin tuli nimi tai käytettynä jostain.

Ottakaamme opiksi: Jos koskaan ikinä enää tulee Intel, niin ei missään tapauksessa käytettyä sellaista :D

Seuraavaksi pähkäilemään saisiko tän jotenkin suomessa kuluttajansuojan kautta sitten suomessa vaihdettua, kun takuu kerran on voimassa.
 
Ei takuu noin mene, koskee todennäköisesti vain rahapalautusta.

Prossunvaihto toimi ongelmitta suoraan Intelin kautta vaikka ostokuitissa on eri nimi.
 
Description
Bought processor from a friend. Is it under warranty?

Resolution
  1. Intel does not sell or honor warranty requests for used (secondhand) processors and other products.

Okei, joillain lienee parempi tuuri, liekö siitä kiinni kuka siellä on linjan toisessa päässä että kuinka tiukkana on takuuehdoista, mutta kokeillaan nyt vielä vääntää vaikkapa vedoten siihen, että jotkut ovat saaneet prossun vaihdettua, katsotaan kuinka käy.
Mutta vaikka nyt muuttaisivatkin mielensä niin jos niillä ei ole vaihtoprosessoreita tarjota, kuten nyt monilla on käynyt, niin mitähän sitten keksitään.
 
Ite myin pois kaikki 14xxx prosessorit ja Z790 emolevyn. Tosin itselle jää vielä hiljan hankittu 12900K ja kauan sitten hankittu Maximus Z790 Extreme. Vaikka olisi toimineet ongelmitta, niin tämän prossugeneraation kanssa tuli keskityttyä oikeasti enemmän säätämään että alusta toimisi halutusti, kuin pelaamiseen ja muuhun käyttöön. Jäi vähän sellainen maku että vaikka alkuun kaikki oli että "100c prossulla on vaan se uusi normi" niin ei se sitten ihan niin ilmeisesti ollutkaan. Alusta asti on ihmetelty noita poskettoman kovia jännitteitä tehtaalta ja taisi käydä niin että Intel näiden kanssa ikään kuin harjoitteli kellottamista käyttäjien puolesta ja metsään meni. Saapa nähdä onko Arrow Lake samaa vai onko jotain tehty järkevämmin. Vanha sigun setti toimii edelleen kuin kello. Tai no, kelloon piti hiljan vaihtaa uusi paristo.
 
Description
Bought processor from a friend. Is it under warranty?

Resolution
  1. Intel does not sell or honor warranty requests for used (secondhand) processors and other products.

Okei, joillain lienee parempi tuuri, liekö siitä kiinni kuka siellä on linjan toisessa päässä että kuinka tiukkana on takuuehdoista, mutta kokeillaan nyt vielä vääntää vaikkapa vedoten siihen, että jotkut ovat saaneet prossun vaihdettua, katsotaan kuinka käy.
Mutta vaikka nyt muuttaisivatkin mielensä niin jos niillä ei ole vaihtoprosessoreita tarjota, kuten nyt monilla on käynyt, niin mitähän sitten keksitään.
EU:ssa takuuasiat on lakisääteisiä, mm. vähintään 2:n vuoden takuu vaikka myyjä antaisi vain 1:n vuoden.
Kannattaa taistella myyjän kanssa, pitäs tuotevaihto ainakin onnistua kunhan niitä on saatavilla.
 
Description
Bought processor from a friend. Is it under warranty?

Resolution
  1. Intel does not sell or honor warranty requests for used (secondhand) processors and other products.

Okei, joillain lienee parempi tuuri, liekö siitä kiinni kuka siellä on linjan toisessa päässä että kuinka tiukkana on takuuehdoista, mutta kokeillaan nyt vielä vääntää vaikkapa vedoten siihen, että jotkut ovat saaneet prossun vaihdettua, katsotaan kuinka käy.
Mutta vaikka nyt muuttaisivatkin mielensä niin jos niillä ei ole vaihtoprosessoreita tarjota, kuten nyt monilla on käynyt, niin mitähän sitten keksitään.
Se on yleinen harhaluulo, että takuu ei ole voimassa jos omistaja vaihtuu. Kuitti toki pitää olla tallella, mutta omistajanvaihdos ei todellakaan lopeta takuuta.
 
Description
Bought processor from a friend. Is it under warranty?

Resolution
  1. Intel does not sell or honor warranty requests for used (secondhand) processors and other products.

Okei, joillain lienee parempi tuuri, liekö siitä kiinni kuka siellä on linjan toisessa päässä että kuinka tiukkana on takuuehdoista, mutta kokeillaan nyt vielä vääntää vaikkapa vedoten siihen, että jotkut ovat saaneet prossun vaihdettua, katsotaan kuinka käy.
Mutta vaikka nyt muuttaisivatkin mielensä niin jos niillä ei ole vaihtoprosessoreita tarjota, kuten nyt monilla on käynyt, niin mitähän sitten keksitään.
Ei kuulosta ihan lailliselta evätä takuu vaan siitä syystä että olis ostettu käytettynä.
 
Hyvin tuntuu toimivan 0x12B päivitys ja toivottavasti se todella on viimeinen korjaus tälle show:lle. Muistien kellojen laitto takaisin ja vakauden testaus meni kivuttomasti, mutta prosessorin jännitteensäätö oli muuttunut aika paljon. Jonkun verran sai hakea, jotta sain samat rasitusjännitteet kuin aiemmin. Vakaustestien jälkeen voi myös todeta, että prosessori ei ole heikentynyt ainakaan havaittavasti yhtään. Rykäisin Cinebench R23:sta 26k multi scorea, joka taitaa olla aika sama kuin aiemminkin.

Kun katsoo AMD:n uusien prossujen julkaisuja ja Arrow Laken vuotoja, niin päivitys niihin vaikuttaa aika turhalta. Helppo ja mukava päivitys olisi käytetty i7-13700K(F) nykyiselle emolevylle, mutta ei uskalla ostaa. Ei voi tietää, onko prossu jo heikentynyt aiemmalla käyttäjällä ja näköjään Intelin takuuasiat eivät suju toisella omistajalla. Täytyy varmaan sinnitellä tällä i5:llä pidempään, ellei i7 tule uutena johonkin hyvään tarjoukseen. Toki sinnittelystä ei voida vielä puhua, kun kaikki pelit ja hyötyöohjelmat pyörähtävät leikiten. Muisteista voisi vielä kokeilla kiristää lisää. Cities Skylines 2 voisi toki tykätä kahdesta ylimääräisestä P-ytimestä.:hammer:

Paljonkohan näissä Raptor Lake -prosessoreissa lopulta on turvallinen rasitusjännite? Kun näitä alkoi hajoamaan, spekuloitiin Overclock.net-foorumilla pitkään, että turvallisen jännitteen raja on 1.27-1.28V. Nyt syy hajoamisiin taisi lopulta olla muualla ja vakiona uudella biosilla tulee näköjään 1.310V. Aika paljon, kun 5.4Ghz:lle riittää 1.255V. Piti lyödä aika paljon alivoltteja ylikellotusta varten.
 
Täytyy varmaan sinnitellä tällä i5:llä pidempään, ellei i7 tule uutena johonkin hyvään tarjoukseen. Toki sinnittelystä ei voida vielä puhua, kun kaikki pelit ja hyötyöohjelmat pyörähtävät leikiten.
i5-13600K(F) riittää kyllä hyvin peruskäyttöön ja pelailuun. Lienevät myös hieman enemmän turvassa noilta ongelmilta, vaikka ovatkin Intelin laajennetun takuun piirissä. Ainakin omaan silmään uutisointi ja keskustelu on enimmäkseen pyörinyt i7 ja i9 ympärillä. Ja i5 käymyös viileämpänä (tosin ei viileänä).

Luulen, että suurin osa noista vahingoittuneista i7 ja i9 on jo lahonnut parin kolmen vuoden päästä, jos ovat lahotakseen. Hetkellisesti voi näkyä käytettyjen hinnoissa, mutta eiköhän se tasaannu elinkaaren loppupäätä kohti. Toki harmi niille, jotka vaihtavat vuoden parin välein uudempaan.
 
Hyvin tuntuu toimivan 0x12B päivitys ja toivottavasti se todella on viimeinen korjaus tälle show:lle. Muistien kellojen laitto takaisin ja vakauden testaus meni kivuttomasti, mutta prosessorin jännitteensäätö oli muuttunut aika paljon. Jonkun verran sai hakea, jotta sain samat rasitusjännitteet kuin aiemmin. Vakaustestien jälkeen voi myös todeta, että prosessori ei ole heikentynyt ainakaan havaittavasti yhtään. Rykäisin Cinebench R23:sta 26k multi scorea, joka taitaa olla aika sama kuin aiemminkin.

Kun katsoo AMD:n uusien prossujen julkaisuja ja Arrow Laken vuotoja, niin päivitys niihin vaikuttaa aika turhalta. Helppo ja mukava päivitys olisi käytetty i7-13700K(F) nykyiselle emolevylle, mutta ei uskalla ostaa. Ei voi tietää, onko prossu jo heikentynyt aiemmalla käyttäjällä ja näköjään Intelin takuuasiat eivät suju toisella omistajalla. Täytyy varmaan sinnitellä tällä i5:llä pidempään, ellei i7 tule uutena johonkin hyvään tarjoukseen. Toki sinnittelystä ei voida vielä puhua, kun kaikki pelit ja hyötyöohjelmat pyörähtävät leikiten. Muisteista voisi vielä kokeilla kiristää lisää. Cities Skylines 2 voisi toki tykätä kahdesta ylimääräisestä P-ytimestä.:hammer:

Paljonkohan näissä Raptor Lake -prosessoreissa lopulta on turvallinen rasitusjännite? Kun näitä alkoi hajoamaan, spekuloitiin Overclock.net-foorumilla pitkään, että turvallisen jännitteen raja on 1.27-1.28V. Nyt syy hajoamisiin taisi lopulta olla muualla ja vakiona uudella biosilla tulee näköjään 1.310V. Aika paljon, kun 5.4Ghz:lle riittää 1.255V. Piti lyödä aika paljon alivoltteja ylikellotusta varten.
Asus on julkaissut omalle lankulle tuon 0x12B päivityksen, mutta se näkyy olevan vielä beta. Kannattanee odotella varsinaista julkaisua.
 
Pomppasin tähän viestiketjuun vain kysyäkseni seuraavaa (en ole siis lukenut ketjua alusta):

Jos päivitän nykyisen i7 12700K prosessorin vaikkapa tälle prosessorikannalle tykeimpään 14. sukupolven prosessoriin ja emolevyni on päivitetty uusimpaan BIOSiin (3901 beta), niin osaako emolevy lähettää uusimmat mikrokoodit prosessorille ensimmäisten käynnisten jälkeen, vai onko emolevy päivitettävä uudestaan, jonka yhteydessä se mikrokoodi prosessorille ajetaan. Tietenkin voi olettaa, että kaupasta hankittu 13. tai 14. sukupolven prosessori on jo uudemmalla mikrokoodilla; mutta epäilenpä..

Lyhyesti. Vaatiiko uuden prosessorin asennus BIOS-päivityksen emolevylle, jotta prosessorin uusin mikrokoodi ajetaan sille vai osaako emolevy hoitaa homman automaattisesti ensimmäisten käynnisten yhteydessä?
 
Emolevyn bios-päivitys riittää. Ei tarvitse tehdä muuta.
Selvyyden vuoksi vielä sanon ettei emolevy lähetä tai kirjoita mitään prossulle vaan jos emolevyssä on tarpeeksi tuore bios, niin uusi prossu toimii siinä. Jos bios ei ole tarpeeksi tuore ja ei tue uutta prossua, ei uusi prossu toimi.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
255 642
Viestejä
4 442 688
Jäsenet
73 588
Uusin jäsen
JPEEE

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom