...tilanne on jo niin paha, että täältä joutuu muualle lähtemään.
Parasta* tässä on, anteeksi toisto - olen sanonut tämän ennenkin - on se kun musut ymmärtävät, että maksumiehet ovat kadonneet. Voi sitä älämölöä.
* Ei, en tietenkään toivo, mutta kun tähän luultavasti päädytään, niin jotain lohtua.
...ilmaisu, niin kyllä kai sitten voi sanoa suoraan, että Muhammed nussi 9-vuotiasta lasta. Ei kai siinä sitten ole mitään pahaa? Selitelköön musut sitten vaan, että mitä hienoa siinä on ja pitäisi oikeastaan laittaa rikoslakiin kovennusta uskonnollisin perustein tehdystä teosta. Samoin kuin...
Ehkä euroopassa voivat jonkin verran menestyä, mutta muualla maailmassa yhteiskunnassa on kuria eri tavalla ettei musut oikeasti pääse perseilemään tai valtaamaan yhtään mitään.
Tässä tilanteessa kuitenkaan ei kuitenkaa ole mitään valehdeltu ja nainen on avoimesti kertonut panneensa muitakin. Ainakin jossain vaiheessa on siis tunnustanut. Kyllä se on sitten ollut ihan Kallen oma päätös jäädä suhteeseen ja sitten tullut katumapäälle. Oma mielipiteeni, että kaikki tuossa...
...moneen muuhunkin asiaan. En nyt sano että sekään väärin olisi, suhteellistahan moraali on. Ei hyppisi kaikenlaiset syrjäytyneet, anarkistit, musut, narkkarit ja huorat silmille, kun se kadulla vastaantuleva perheenisä mairean hymyn sijaan tempaisisi käkättimeen tai ampuisi kolmannen...
...itse tarvitsisi myöntää, että joku musu on maallistunut?
Mee nyt ittees ja katso vaikka se ylen video niin tajuat mistä edes puhut. Kyllä ne musut ihan itse vaalii sitä - johtuen pitkälti siitä, että jokaisen muslimin pitää pyrkiä täydelliseen elämään ja täydellinen elämä on - elä kuin...
...kun maan turvallisuutta ruetaan uhkaamaan. Medialla on musuihin joku fiksaatio ja kaikessa uutisoinnissa paistaa läpi se ajatusmaailma että musut eivät koskaan tee mitään väärää. Lisäksi tuo uutisointi että "palestiinalaisvauva kuoli rajalla hengittämällä kyynelkaasua" Kuinka tyhmä pitää olla...
Ahdin toi musut keskusteluun esittelemällä, miten kansanmurha, etninen puhdistus jne. lasten yms. lahtaamisineen voi olla "ihan hyväkin" juttu ja nappas siitä näköjään bannit. Keskustelu aiheesta on sittemmin elänyt omillaan.
Pah, kyse ei ole kyvystä, vaan halusta. Vähemmistönäkin valkoiset pystyvät ottamaan maansa takaisin. Jos vain halua on, onnistuu puhdistus hetkessä. Siinä menee samalla muutama hyväkin tyyppi, mutta mitä sitten, ei niitä täällä tarvita. Samalla kun on vauhtiin päästy on jokainen monietnisyyttä...
Kyllä tämä niin on että Eurooppa on hävitty. Kiitos vaan Merkel ja kumppanit. Musut lisääntyy räjähdysmäisesti ja mitään ei tehdä. Uskooko joku vielä että he intgroituvat meidän kulttuuriin?
Vielä pieni hetki ja me valkoiset olemme vähemmistö, sitten on liian myöhäistä keksiä uusi hitleri kun...
No tämä :D Voi sitä käsien heiluttelua ja molomolomolo pankkiautomaatin edessä kun hyysäysvaltio yhtenä päivänä onkin julistettu konkurssiin ja tilille ei tulekaan diskorahaa :comp:
...on kyllä vapaus lisääntyä, mutta länsimaiset ihmiset valitsevat yleensä nykyaikaisemman määrän lapsia, kuin jonnekin 1400-luvulle jäänee musut (maapallo kärsii ennen kaikkea väestön liikakasvusta).
Se että musut ja muut helppoheikit täyttävät tämän maapallon lopulta, ei johdu mitenkään siitä...
...Meillä päin sekin on vain monikulttuurisuutta, että joku porukka vähän räksyttää Jeesusta ja aborttia.
Tietenkin se, mitä tekevät omissa piireissään, on yhtä kurjaa ja sairasta kuin se, mitä musut tekevät omissa piireissään. Tarkoitankin nyt nimenomaan politiikkaa ja julkista esiintymistä.
Jos tarkoitit musuilla maahanmuuttajamuslimeita niin juuri näin, ihan tässä meinaa liikuttua!
Lisätään nyt, että maahantunkijat ulos uskonnosta riippumatta, ulos myös aasialaiset pölkyn tai muut palvojat.
Tätä mieltä minäkin olen ollut jo pitkään. Vasemmisto ja muut multikultin kannattajat ovat paskat ja kuset housuissa näiden tulijoiden kanssa. Mitään vastatoimia ja kovia otteita ei saisi tehdä, koska muuten ne kostaa meille. Musut haistaa tuon pelon jo kaukaa ja käyttää sitä surutta hyväksi.
Ainahan näissä islamistien tai muuten vaan muslimitaustaisten iskuissa pyritään oikein etsimään joku muslimisankari, jota voidaan sitten mediassa joka puolella esitellä ja kiitellä ja näin häivyttää ja hyvitellä sen terroristin rikoksia. Ihan perus mediapeliä siis jälleen.