Hyvin menee Muropaketin/Murobbs puolella (keskustelua uutisista, artikkelista ja foorumista)

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 786
Aika turha ketju. Jos io-tech on joillekkin (aika monelle täällä) murobbs:n jatkumo, niin miksi vapaaehtoisesti kohdistaa katseitaan menneisyyteen? Miksi ei vain jatkaa eteenpäin ja miettiä muroa yhtenä etappina nettihistoriassa. En ymmärrä miksi monet tekee tästä niin ison asian, että muroa pitää jatkuvasti tuoda esille negatiivisessa mielessä. Nää on kuitenkin vain foorumeita, eikä mitään oikeaan elämään rinnastettavia asioita, joten näiden vatvominenkin on aika helvetin turhaa.
Olet aivan oikeassa ja tämä threadi on ilmaista mainontaa siihen murolaariin. Hyväksyttävää tosin on kiistämättä sen "petoksen" kertoman suorittaminen, jotta se näkyy googlehaussa. Tässä tosin tulee se ristiriita...

Olisivatpa tehneet sen irtisanomisensa tyylillä, niin ei tarvitsesi pohtia "moraalin ja mainonnan" eroa samassa syötteessä, samaan aikaan.

EDIT: Unohtaako vaiko olla unohtamatta? Siinäpä vasta pulma.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 881
Tuossa tietosuojavaltuutetulta tullutta postia. En ole vielä ehtinyt lukemaan itse. Koskien otavamediaa ja muropakettia/murobbs:sää.
Tämä ei ole hyvä uutinen, ainakaan viestien poistoa vaativille.

Tämän perusteella voisin vaatia nimimerkkini muutosta (ja viestien, jotka sisältää henkilötietoja). Lisäksi siinä lukee, että ensisijaisesti ensin poistovaatimus murolle ja sitten vasta heihin yhteyttä tai oikeuskanne.

--

Ei tässä muuta, mutta minulla on välillä voimakkaita mielipiteitä ja jos ne jotenkin vaikuttavat vaikka työllistymiseeni tulevaisuudessa, niin niitä voisin vähän jälkisensuroida. Nyt siihen on mahdollisuus, kunhan en muokkaa kaikkia viestejäni, niin en ole jaksanut valitella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 881
Aika turha ketju. Jos io-tech on joillekkin (aika monelle täällä) murobbs:n jatkumo, niin miksi vapaaehtoisesti kohdistaa katseitaan menneisyyteen? Miksi ei vain jatkaa eteenpäin ja miettiä muroa yhtenä etappina nettihistoriassa. En ymmärrä miksi monet tekee tästä niin ison asian, että muroa pitää jatkuvasti tuoda esille negatiivisessa mielessä. Nää on kuitenkin vain foorumeita, eikä mitään oikeaan elämään rinnastettavia asioita, joten näiden vatvominenkin on aika helvetin turhaa.
Jos murossa on 10000+ omaa viestiä ja vähän kiinnostaa, mitä ne niille tekee? Joskus voisin käydä siivoamassa pahimmat ylilyönnit pois.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tuossa tietosuojavaltuutetulta tullutta postia. En ole vielä ehtinyt lukemaan itse. Koskien otavamediaa ja muropakettia/murobbs:sää.

Siinä on tietosuojavaltuutetun puolesta todettu sama mitä täällä on yritetty selittää jo moneen otteeseen, eli ettei murolla ole mitään velvollisuutta poistaa viestejä, koska ne eivät muodosta henkilörekisteriä.

Korjaamisvaatimuksen avulla on mahdollista pyytää henkilötietojen poistamista, mutta ei viestien.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Tämä ei ole hyvä uutinen, ainakaan viestien poistoa vaativille.

Tämän perusteella voisin vaatia nimimerkkini muutosta (ja viestien, jotka sisältää henkilötietoja). Lisäksi siinä lukee, että ensisijaisesti ensin poistovaatimus murolle ja sitten vasta heihin yhteyttä tai oikeuskanne.

--

Ei tässä muuta, mutta minulla on välillä voimakkaita mielipiteitä ja jos ne jotenkin vaikuttavat vaikka työllistymiseeni tulevaisuudessa, niin niitä voisin vähän jälkisensuroida. Nyt siihen on mahdollisuus, kunhan en muokkaa kaikkia viestejäni, niin en ole jaksanut valitella.
Samaa mieltä että turhan vaikeaksi menee, jos haluaisi jotain poistoja tai muutoksia yrittää.

Hankala itse muistaa mitä henkilötietoja on joskus tullut täytettyä? Luulisin että tiedot olisivat ainakin vajavaiset tai väärin täytetyt, eli periaatteessa niille voisi mahdollisesti hakea korjausta tai poistoa? Koska oikeita tietoja en toki sivustolle halua enää antaa?

"oikaistava, poistettava tai täydennettävä rekisterissä oleva, käsittelyn tarkoituksen kannalta virheellinen, tarpeeton, puutteellinen tai vanhentunut henkilötieto."

"jollei rekisterinpitäjä hyväksy kekisteröidyn vaatimusta tiedon korjaamisesta, hänen on annettava asiasta kirjallinen todistus."
 
Markkedi

:smoke:
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
775
Noniin tulipahan taas käytyä ja hyvä meno jatkuu :kahvi:

Hei,

Olet saanut porttikiellon MuroBBS-keskustelufoorumiin.

Porttikiellon antanut: Proc

Porttikielto päättyy: 2017-05-18

Porttikiellon syy: 3.3 sääntötriidissä. Hyvää vappua ja muista screenshot :)

MuroBBS:n säännöt löytyvät osoitteesta http://murobbs.muropaketti.com/help/rules/.

T. MuroBBS:n ylläpito

P.S. @Proc muistin screenshotin ja hyvät vaput sinullekin :kippis:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Siinä on tietosuojavaltuutetun puolesta todettu sama mitä täällä on yritetty selittää jo moneen otteeseen, eli ettei murolla ole mitään velvollisuutta poistaa viestejä, koska ne eivät muodosta henkilörekisteriä.

Korjaamisvaatimuksen avulla on mahdollista pyytää henkilötietojen poistamista, mutta ei viestien.
Joo. Itselle ei ole väliä, kunhan henkilötiedot ja linkitykset vain lähtisi pois. Nythän otavamedia ja ampparit eivät poista tai muuta yhtään mitään?

Niin siis, onko joku saanut noita henkilötietoja pois? Ainakin mitä olen lukenut, niin eivät tee pyynnöstä yhtään mitään? Paitsi lukitsevat käyttäjätunnuksen?
 
copter

Last Man Standing
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
3 299
Mielestäni tuo lausunto on aika pitkälti sen mukainen kuin odotettiin. Viestejä ei tarvitse poistaa, mutta henkilötiedot tulee korjata / muuttaa ja näin ollen myös viestit anonymisoida esim. tunnuksen poiston yhteydessä.

Mielenkiintoista tuossa lausunnossa kuitenkin on, että foorumin viestien kirjoittelu rinnastetaan sananvapauteen. Käytännössä tarkoittaa sitä, että jos omia viestejä ei saa muokata niin silloin kyse on sananvapauden riistosta? :rofl:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 073

Jotain tämän tapaista varmaan mietiskelin tässä:

Keskustelupalstalle kirjoittavat henkilöt ovat itse juridisessa vastuussa viestiensä sisällöstä
->
Ylläpito voi tarvittaessa palauttaa massamuokatut viestit säilyttääkseen keskustelupalstan luettavuuden mahdollisimman hyvänä
->
Poistovaatimukselle ei ole Suomen tai EU:n lainsäädännön mukaisia juridisia perusteita, koska käyttäjä on tarkoittanut viestinsä julkaistavaksi julkisesti

Toki jos viestit on lafkan omaisuutta samalla hetkellä kuin ne postataan niin mitäpä sitten...?
 
Markkedi

:smoke:
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
775
Ja kun saa ichit niin mites myynti ja ostoilmoitusten yhteystiedot, puhelinnumerot ja nimet? Eikö ne pitäisi vähintään poistaa pyynnöstä :think:
 
Markkedi

:smoke:
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
775
Tuskinpa ovat kieltäytyneet tuollaisia edes poistamaan?
Tämä oli siis vain mietiskelyä että mahtavatko lähteä poistamaan noita yksittäisiä viestejä jos niitä on esimerkiksi ripoteltu sadoittain sinne tänne ja että itse etsivät ne.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Mielenkiintoista tuossa lausunnossa kuitenkin on, että foorumin viestien kirjoittelu rinnastetaan sananvapauteen. Käytännössä tarkoittaa sitä, että jos omia viestejä ei saa muokata niin silloin kyse on sananvapauden riistosta? :rofl:
Myös bännit ovat sananvapauden riistoa?
 
D

Deleted member 3664

Vieras (tunnus poistettu)
Myös bännit ovat sananvapauden riistoa?
Öhh.. Ei ole. Foorumin ylläpitäjä on täysin vapaa valitsemaan mitä suostuu julkaisemaan ja mitä ei suostu. Ja saa myös päättää foorumin säännöt joiden perusteella (enemmän tai vähemmän) modet noita banneja antaa.

Antakaa nyt sen muron vaan olla sen sijaan että jatkatte siellä itkemistä.
 
viskiritari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.04.2017
Viestejä
523
Entäs jos pyytää poistamaan vaikka kaikki viestit? Suostuvatko siihenkin?
Veikkaan, että noudattavat lakia myös näissä asioissa. Jos laki ei heitä siihen velvoita, niin miksi lisätä omaa työmäärää ja vähentää samalla foorumin kiinnostavuutta poistamalla kasoittain viestejä? Ja tämä kaikki ihan vain siksi, että foorumin jo jättäneet vetää itkupotkuraivareita.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Veikkaan, että noudattavat lakia myös näissä asioissa. Jos laki ei heitä siihen velvoita, niin miksi lisätä omaa työmäärää ja vähentää samalla foorumin kiinnostavuutta poistamalla kasoittain viestejä? Ja tämä kaikki ihan vain siksi, että foorumin jo jättäneet vetää itkupotkuraivareita ja vaatii mielenrauhansa tyydyttämistä.
Joku semmonen juttu se varmaan on.
 
copter

Last Man Standing
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
3 299
Ei tuossa sinänsä mitään muuta ongelmallista ole, mutta jos käyttäjät ovat itse juridisesti vastuussa viesteistään, niin silloin niihin pitää olla myös mahdollisuus vaikuttaa poistamalla taikka muokkaamalla.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 205

Ei lähetettyjä paperikirjeitä tai sanomalehden yleisöosastokirjoituksiakaan saa jälkikäteen poistettua, vaikka niistäkin on täydessä vastuussa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 493
Ei lähetettyjä paperikirjeitä tai sanomalehden yleisöosastokirjoituksiakaan saa jälkikäteen poistettua, vaikka niistäkin on täydessä vastuussa.
Tämä on typerä argumentti. Se on kaikille etukäteen tiedossa, ettei kirjoitus ole jälkikäteen poistettavissa/muokattavissa painetussa paperissa ja se saattaa vaikuttaa kirjoitukseen. En itse esimerkiksi ikinä julkaisisi yhteystietojani sanomalehdessä, mutta forumin myynti-osiolla voin julkaista ne myynnin ajaksi, koska tiedän ne sieltä saavani pois. Kunnes eräänä kauniina päivänä jne...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
598
Ei lähetettyjä paperikirjeitä tai sanomalehden yleisöosastokirjoituksiakaan saa jälkikäteen poistettua, vaikka niistäkin on täydessä vastuussa.
Fyysisen median paskuutta.

No... ei nyt ehkä ihan noinkaan. Silti sanoisin, että paperikirjeitä tai yleisöosaston kirjoitusta väsättäessä kirjoittajalla hieman eri mentaliteetti ja tapa sanoa asioita kuin nettikirjoittelussa.
 
Markkedi

:smoke:
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
775
Ei lähetettyjä paperikirjeitä tai sanomalehden yleisöosastokirjoituksiakaan saa jälkikäteen poistettua, vaikka niistäkin on täydessä vastuussa.
Ja nämä kyseessä olevat kirjoitukset on painettu sanomalehteen tai lähetetty kirjekyyhkyillä maailmalle? Ei, ne eivät ole. Kyseiset tekstit on kirjoitettu kun on ollut tiedossa että ne voi poistaa mutta nyt se muokattavuus on tapettu aikarajoittein yms. bullshit verukkeilla.

Mää vertaamassa sanomalehden yleisönosastoa ja kirjeitä internetin keskustelufoorumiin :rofl:
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Fyysisen median paskuutta.

No... ei nyt ehkä ihan noinkaan. Silti sanoisin, että paperikirjeitä tai yleisöosaston kirjoitusta väsättäessä kirjoittajalla hieman eri mentaliteetti ja tapa sanoa asioita kuin nettikirjoittelussa.
Niin on, mutta ei kuitenkaan pitäisi olla. Sanonta "Internet tyhmentää" pitää ikävä kyllä paikkaansa monellakin tavalla.

Täälläkin on muutama tapaus, jotka jorisevat ihan mitä sattuu ja sitten kun paska osuu tuulettimeen, on vastuu mukamas aina kaikkialla muualla kuin kirjoittajassa itsessään.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Kyseessähän on käyttöehtojen rikkominen palveluntarjoajan puolelta. Viestien kirjoitushetkellä olet saanut muokata viestisi piiloon, ja nyt yksipuolisesti ilmoitettiin ettet saakaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
598
Niin on, mutta ei kuitenkaan pitäisi olla. Sanonta "Internet tyhmentää" pitää ikävä kyllä paikkaansa monellakin tavalla.

Täälläkin on muutama tapaus, jotka jorisevat ihan mitä sattuu ja sitten kun paska osuu tuulettimeen, on vastuu mukamas aina kaikkialla muualla kuin kirjoittajassa itsessään.
Samaa mieltä. Netissä on niin nopeaa ja helppoa ruikata oma jalostamaton ja pidemmällä tähtäimellä häpeää tuottava kötöstys koko maailman nähtäväksi, että aika monella läikkyy yli silloin tällöin. Joillakin jopa useimmiten. Kun taas verrokkina käytetyissä kirjeissä ja yleisönosaston kirjoituksissa sanansa valitsee harkitummin ja valmis teksti voi lopulta päätyä vain ja ainoastaan omaan arkistoon - ihan vain siksi, että pienen funtsimisen lopputuloksena joutui toteamaan tuotoksensa paskaksi. Netissä funtsiminen jää vähälle tai olemattomaksi, kun voi napu napu naputella mitä vaan ja yhdellä klikkauksella julkaista lopputuloksen, milloin missäkin tunnekuohussa (tai kännissä).

Siinä mielessä hyvä asia, ettei kaikkea saa kumitettua pois siitä vain. Joutuu ottamaan vastuuta siitä, mitä sanoo. Lähinnä koko tästä touhusta paistaa läpi kostonhimo Otavamediaa ja nykyistä Muroa kohtaan, mitä en jaksa ymmärtää. Antaa sivun vajota marginaaliinsa ihan itsekseen, minne se nykysisällöllään joutaakin. Halu aktiiviseen vahingontekoon tuntuu lapselliselta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
677
Mielestäni tuo lausunto on aika pitkälti sen mukainen kuin odotettiin. Viestejä ei tarvitse poistaa, mutta henkilötiedot tulee korjata / muuttaa ja näin ollen myös viestit anonymisoida esim. tunnuksen poiston yhteydessä.

Mielenkiintoista tuossa lausunnossa kuitenkin on, että foorumin viestien kirjoittelu rinnastetaan sananvapauteen. Käytännössä tarkoittaa sitä, että jos omia viestejä ei saa muokata niin silloin kyse on sananvapauden riistosta? :rofl:
Käsittääkseni tuossa viitataan siihen, että henkilötietolakia sovelletaan vain rajoitetusti sellaiseen toimintaan, jossa on kyse sananvapauden käyttämisestä.

Henkilötietolain 2 §:n 5 momentin mukaan henkilötietojen käsittelyä toimituksellisia sekä taiteellisen tai kirjallisen ilmaisun tarkoituksia varten koskevat soveltuvin osin ainoastaan 1–4 ja 32 §, 39 §:n 3 momentti, 40 §:n 1 ja 3 momentti, 42 §, 44 §:n 2 kohta, 45–47 §, 48 §:n 2 momentti sekä 50 ja 51 §, jollei 17 §:stä muuta johdu.

Huomaa, että tuossa luettelossa ei mainita tiedon poistamista ja muuta korjaamista koskevaa lain 29 §:ää eikä 40 §:n 2 momenttia, joka koskee tietosuojavaltuutetun toimivaltaa antaa määräys tiedon korjaamisesta tai tarkastusoikeuden toteuttamisesta.
 
Sepek

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Minä luen edelleen murosta jotain juttuja, ei nämä täällä olen sen viisaanpia/tyhmempiä kuin sielläkään. Katson sormien läpi, enkä mieti.
 
Liittynyt
30.04.2017
Viestejä
146
Niin on, mutta ei kuitenkaan pitäisi olla. Sanonta "Internet tyhmentää" pitää ikävä kyllä paikkaansa monellakin tavalla.
Jotenkin tuntuu, että 90-luvulla kaikki oli toisin. Vielä 2000-luvun alussa moni piti outona ihmisiä ketkä kirjoittelivat foorumeille yms. Internet kyllä tyhmentää, mutta myös haastaa aivoja. Ennen totuus löytyi vain kirjastosta.

Mitä taas tulee muroon... Jotenkin siellä uutisointi ja moni muukin on muuttunut. Toivottavasti tämä foorumi tarjoaa jotain uutta kuten skrolli yms. Toivossa on hyvä elää.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 980
Ei tule muuten enää murossa käytyä, mutta kauppa-aluetta tulee välillä silmäiltyä. Siellä sattuikin silmään sitten näytönohjain, josta tuli kaupatkin tehtyä. Sitten itse asiaan: jumalauta, että voi olla ärsyttävä toi Mass Effectin mainos, joka lähtee autoplayllä pyörimään. Varsinkin mobiililla, kun yhtäkkiä hyppää silmille peittäen osan yksityisviesteistä ja keskusteluista. Ei ole kyllä mikään mainos ollut yhtä ärsyttävä pitkään aikaan. Tosin onnistui mainos ainakin siinä, että taitaa jäädä tuo kauppa-alueenkin selaaminen tähän :D
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
1 553
Itse aina muutaman päivän välein käyn murossa poistamassa viestin ja odottelen 5 min ja poistan toisen. Ei tule banneja joten aika rauhassa saa toimia :D
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Itse aina muutaman päivän välein käyn murossa poistamassa viestin ja odottelen 5 min ja poistan toisen. Ei tule banneja joten aika rauhassa saa toimia :D
Edelleen minua ainakin ihmetyttää suuresti, että miksi nähdä vaivaa tuolla tavalla ja miksi ne ylipäätään pitää saada sieltä pois?

Jos kyse ei ole pelkästään pienimuotoisesta kiusanteosta, niin ei mielestäni kannata kirjoittaa alunperinkään mitään, jos hävettää jälkikäteen niin kovasti seisoa sanojensa takana. Murossa on moni asia pielessä, mutta antakaa sen paskan olla ja vaihtakaa sivua.
 
Liittyy hieman murolle pikkuvittuiluun. Poistan nykyiset viestit ja hankin kunnon perseilyllä bannit :D
 
njake

get string from object
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
699
En kyllä myös ymmärrä tälläistä tahallista haittaa ja perseilyä, lapsellista käytöstä jos ja kun aikuisia kuitenkin oletan suurimman osan olevan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Enemmän ihmetyttää nämä murouskolliset, että miksi vaivautuvat edes sammunutta liekkiä yrittää uudelleen sytyttää, kun nuo kaikki sääntöpuolen lisäykset meni ihan naurettavaksi esim. editointiesto ja epämääräinen bannaus. Kyllä jaksoi kaiken maailman muropaketista modenatsan saaneet päteä. Nikkejä, mitkä eivät tuottanut minkäänlaista sisältöä tai se oli sitten tuota sääntöpätemistä. Niiden tunnelmien jälkeen aika kuollutta ollut.
Kyllä moderaattorin pitäisi olla aktiivinen käyttäjä esim. harrastuksella niin ymmärtää foorumin arvon. Lähteekö perseilemään, haluaako vain päteä, buustaako surkeaa itsetuntoaan ihmiskokeilla jne.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 245
Itse en perseile murossa. ihmetyttää vain kun asiallisesti kysyin voiko vuonna 2005 kirjautumiseni jälkeen poistaa itseni murosta jolloin vittumaisesti vain vastattiin että haluatko että bännätään...mutta viestejä et saa pois, etkä mitään muutakaan.

Harvoin tulee rutger hauer fiiliksiä mutta muron toimitus ynnä muutama retardi moderaattori murossa kyllä saavat suoraan keskelle nokkaa jis joskus kohtaan henk.koht.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Jos täällä joku kehuskelisi trollaavansa murossa useilla alttereilla ja mm. kehuisi itse johdattelevansa keskusteluja laittomuuksiin, kuten MuroBBS:ssä Splice niin bannit tulisi.

Sen ymmärrän, että jos oma käyttäjätunnus on joutunut panttivangiksi ja yrittää sen suhteen tehdä jotain, mutta muuten tahallinen perseily toisella foorumilla ei ole hyväksyttävää.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Miksi kenenkään tarvitsisi selittää sinulle miksi tahtoo viestinsä ja/tai tunnuksensa pois? Eikun niin joo, ei tarvitsekaan kun ekstrapoloit jo itse syyksi sen että "hävettää seisoa sanojensa takana". Just joo. :facepalm:
Tuliko parempi olo?

En minä ole vaatinut mitään seltyksiä keneltäkään, mutta kai sitä nyt saa ihmetellä tuota pakonomaista hinkua poistaa ne viestit. Tuossa kommentoimassani tapauksessa käyttäjä poistaa sieltä viestejä yksi kerrallaan muutaman päivän välein. En yksinkertaisesti keksi mitään muuta järjellistä selitystä viestien poistamiselle, kuin että haluaa tahallaan tehdä kiusaa toiselle foorumille, tai sitten että niissä viesteissä on jotain sellaista mitä ei olisi pitänyt sanoa alunperinkään.

Maitopurkki jo mainitsikin, että hänen kohdallaan syy on noista ensimmäinen.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tämä hevonen on kaluttu aika moneen otteeseen, mutta jostain syystä sitä pitää potkia vähän väliä uudestaan.
Millä tavalla parempi olo ja mistä?

Et ole vaatinut selityksiä keneltäkään mutta kysymysmerkin kanssa ihmettelit tätä että joku tahtoisi poistaa viestinsä. Minulla ainakin on tapana poistaa käyttäjätunnukseni ja luomani sisältö jokaisesta nettipalvelusta jos lopetan käytön. Tämä on nyt sitten väärin, ja perusteena käy "jos tarvii poistaa jotain niin ei olis pitäny koskaan postata"? Joopa joo, on siinä taas argumenttien argumentti.
En minä ole sanonut, että kukaan tekee mitään suoranaisesti väärin. Älä viitsi vääristellä sanomisia. En kuitenkaan ymmärrä tätä hinkua niiden kaikkien viestien poistamiselle, siis muussa mielessä kuin mitä edellisessä jo kerroinkin, eikä siihen ole kukaan tarjonnut muita selityksiä kysyttäessäkään. Tai no, sinä sanoit että sinulla nyt vaan on sellainen "tapa". :D

Se nyt vaan on fakta, että jos suuri määrä aktiivisia käyttäjiä poistattaa kaikki viestinsä, kärsii keskusteluhistoria kokonaisuutena paikoin jopa merkittävästi. Foorumien arvo tulee puhtaasti keskusteluista ja siksi on mielestäni täysin ymmärrettävää etteivät tällaisessa tilanteessa halua suostua sisällön eheyden rikkomiseen, tarkoitus on kuitenkin tehdä bisnestä, ei hyväntekeväisyyttä.

Otavamedian ja muron moderaattoreiden toiminta voi olla vaikka kuinka kakkaa, mutta pitää silti muistaa, että murosta kuitenkin saa edelleen ongelmalliset viestit pois ylläpidon avustuksella + yksittäiset viestit voi editoida itse.

Se että sinä olet kertomasi mukaan saanut poistettua tunnuksesi ja viestisi eri foorumeilta aina kun mielenkiinto niiden käyttämiseen loppuu, on aika eri juttu kuin tämä mitä muron ja iotechin välillä tapahtuu. Yksittäinen käyttäjä on ihan eri asia kuin sadat, mahdollisesti jopa tuhannet käyttäjät.

Osaatko keksiä miksi joku käyttäjä poistaa viestit pikkuhiljaa itse? Ei ainakaan siksi kun keskenkasvuinen ylläpitotiimi ei suostu sitä tekemään? Ehei, ihan kiusallaan vaan. Tämä kyseinen käyttäjä tekee näin, mutta moni muu olisi vaan halunnut ne viestinsä pois kiusaamatta sen enempää. Liikaa pyydetty.
Kyllä kaikki varmasti tietävät että murosta ei voi kaikkia viestejä poistaa kerralla. Minä ihmettelin miten mm. Maitopurkki jaksaa nähdä vaivaa ja kitkutella viestejään pois yksi kerrallaan muutaman päivän välein. Hän itse kertoi sittemmin syyn olevan puhtaasti vähäisenkin kiusan aiheuttamisessa. Eikä siinä mitään, huvinsa kullakin.

Auttakaa minua siis ymmärtämään, mikä on se pakottava tarve viestien poistamiselle, jos se ei ole siinä että yrittää aiheuttaa kiusaa foorumille? Minusta on kovin naiivia kuvitella tai väittää, että sitä haluttaisiin tehdä mistään muusta syystä (olettaen että kyse on nimimerkin takaa tehdyistä kirjoituksista, joista kaikki eivät sisällä jotain yksilöivää tietoa).

Jos olen väärässä, niin varmaan joku osaa kertoa jonkin järkevän syyn sille, muunkin kuin että "minulla nyt vain on sellainen tapa".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Noin se varmaan menee. Ja ampparithan myös sensuroi io-tech:in, eli on siellä kaikki mahdolliset konstit käytössä :D
Tulee sentään olemaan vaihtoehtoja: rbot.fi
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 422
Viestejä
4 160 699
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom