Keskustelua kaupassakäymisen vaikeudesta

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
10
Pitkään jo ollut mielessä, varsinkin hypermarkettien (prisma, CM) kohdalla, että kun kerran Tax-Free -kassojakin on läjällinen kokonaismäärästä, täällä itärajalla 7 / 30 tax-freetä ja 1 pikakassa max 7. ostosta, niin voitaisko saada aikaan maksutapa ja "nopeus"kassat... Että kaupassa on auki x määrä "vain korttimaksaminen" kassoja (enemmistö) ja sitten sopivassa suhteessa vähemmän kassoja, missä voi maksaa käteisellä ja kortilla. Nämä käteis/korttikassat olisi sitten sellaisia, jotta jos olet epävarma/epätekninen sen kortin maksamisen kanssa, suuntaa niille kassoille.. Joku Cittarihan taisi jossain välissä ottaa käyttöön ns. hitaan kassan, missä sai höpötellä yms, niin vähän saman suuntaista.

Itellä palaa aina hermo siihen, kun ostetaan 48,40euron edestä kauppaostoksia, maksetaan käteisellä, kaivellaan kolikoita senttejä myöten, löydetään 48,25euroa, sekin ensin oman virhelaskennan ja kassan tarkistuksen jälkeen, minkä jälkeen todetaan et joo onhan mulla toi 50euron seteli ojentaen sen. Jumalauta, hävitetään ne pikkuhilut sillon kun ei ole muita jonottamassa tai täsmäostoksina, että tuote maksaa x,y euroa ja se summa on valmiiksi esiin kaivettu...
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 938
Eniten ärsyttää ne saatanan pullonpalautuskoneet. Aina täynnä, virhetilassa tai sitten eivät anna pantteja oikein.

Toisena listalla avuttomat myyjät, joiden pitää joka vituran asiasta soitella esimiehelle tai tuotepäällikölle tai parhaimmillaan lähteä kiertämään myymälää pomoa etsimässä. Edes väärin kassakoneeseen lyötyjä tuotteita ei saa korjattua, ilman esimiehen lupaa.

Sitten ne housuunsa paskoneet, viinanhajuiset eläkeläiset mäyräkoiriensa kanssa ja raivotautiset vapaankasvatuksen hedelmät.
 
jos

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
563
Näiden edellä mainittujen asioiden kanssa pärjää, vaikka joskus kyllä ärsyttää. Kaikista pahin tilanne on kuitenkin juhlapyhien aikoina, kun jengiä on kaupassa aivan tolkuttomasti. Varsinkin iltapäivällä pahimpaan ruuhka-aikaan kun sinne pakosta menet, niin aivan varma, että paita on märkä. Lähinnä se tuskanhiki ja vitutus.
Jep, tästä tuli mieleen juuri nämä kun kaupat ovat kiinni ehkä sen 1-2 päivää juhlapyhien takia. Joillain ihmisillä on edeltävänä päivänä ihan järkyttävästi ostoksia, etteivät vaan kuole nälkään kun kauppa on kiinni. Pyhien jälkeen heittävät sitten osan roskiin.

Nykyään taitaa kaupat olla auki kyllä miltei aina.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 481
Tätä lukiessa tulee mieleen se YK:n tutkimus, että suomalaiset ovat maailman viidenneksi onnellisimpia. Yeah, right...
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Jos puntari on vain toisella puolella, eikö ole mahdollista ottaa vaikka kaksi pientä Meiran tms. maustepurkkia kerralla käteen, piipata koneeseen ja laittaa pussiin/tasolle?

Vai meinaatko että lähtötasoa ei mitata? Eli skannaat tuotteen, tietokanta kertoo painon, siitä vaakatasolle ja jos ei täsmää huutaa myyjää? Jos toimii näin niin asioiden jouduttaminen hidastuu, ip-kassahan on parhaimmillaan silloin kun otat pussin vasuriin ja oikealla vetelet skannerin läpi suoraan pussiin tavaraa, ainakin oikeakätisillä :)

EDIT: kiitos HeVi vastauksesta nyt mietityttääkin muut tuoteryhmät :)
Lähtötilannetta ei tarvitse punnita, eli riittää kun ostokset punnitaan jokaisen piippauksen jälkeen siellä maksettujen puolella. Ongelma on kauppiaan kannalta pikemminkin siinä, että kaikkien tuotteiden painoja ei välttämättä ole tiedossa etukäteen, eli konetta tosiaan on mahdollista huijata laittamalla koriin kaksi tuotetta yhdellä piippauksella. Sitä en tiedä kuinka monen tuotteen oletuspainot kannassa on tallennettuna, joten se voi alkaa huutamaan milloin tahansa. Vielä tässä vaiheessa sellaiset tilanteet selittynevät vahingoilla, mutta vähitellen ote kiristyy ja varmaan myös tuotteiden painot tarkentuvat taustajärjestelmissä.

Lisäksi itsepalvelukassojen tapahtumat kuvataan ja taltioidaan varmasti tarkemmin kuin tavallisten kassojen, joten niitä on mahdollista analysoida aika tarkkaan myös jälkikäteen.

Ja tosiaan hieman se hidastaa ripeäliikkeisten toimintaa, kun edellisen tuotteen tulee olla punnittuna ennen seuraavan piippausta, mutta onneksi se ei ole iso ongelma.

On itse asiassa ihme, että Citymarketeissa ei ole punnitusta niillä itsepalvelukassoilla, mutta siitä huolimatta sanoisin, että jos jollakulla on pakottava tarve nyysiä kamaa, niin eiköhän se onnistu varmemmin tunkemalla perinteisesti romua liiveihin mannetyylillä jossakin sovituskopissa kuin vedättämällä konetta itsepalvelukassalla. :D
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Jep, tästä tuli mieleen juuri nämä kun kaupat ovat kiinni ehkä sen 1-2 päivää juhlapyhien takia. Joillain ihmisillä on edeltävänä päivänä ihan järkyttävästi ostoksia, etteivät vaan kuole nälkään kun kauppa on kiinni. Pyhien jälkeen heittävät sitten osan roskiin.
Vai voisiko tuossa sittenkin kyse olla siitä, että näillä kaupasta järkyttävästi ruokaa ostavilla ihmisillä on ystäviä ja sukulaisia, jotka tulevat kylään ja joiden kanssa on kiva syödä ja juoda hyvin juhlapäivänä (eikä rampata koko ajan kaupassa hakemassa lisää)? Siinä ei välttämättä hernekeitto ja roiskeläppä riitä vaikka vaatimattomampi niin ehkä kuvittelisikin.
 
Varmasti joo, mutta siltikin moni näistä heittää osan pois juhlapyhien jälkeen. Näitä näkee ihan lähipiirissäkin kun joko ei viitsitä pakastaa jo tehtyä ruokaa, tai tuotteen viimeinen myyntipäivä on mennyt, niin se heitetään roskiin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Varmasti joo, mutta siltikin moni näistä heittää osan pois juhlapyhien jälkeen. Näitä näkee ihan lähipiirissäkin kun joko ei viitsitä pakastaa jo tehtyä ruokaa, tai tuotteen viimeinen myyntipäivä on mennyt, niin se heitetään roskiin.
No se on kyllä totta. Tosin varsinkin jouluna niitä ruokia on jäähdytetty ja lämmitetty niin moneen otteeseen, että jos siihen vielä yksi pakastuskierros vedetään ekoilun nimissä päälle, niin vatsa kiittää ja kuittaa. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
Tätä lukiessa tulee mieleen se YK:n tutkimus, että suomalaiset ovat maailman viidenneksi onnellisimpia. Yeah, right...
Eihän tuollaisilla tutkimuksilla ole mitään virkaa. Miten tuota edes on tutkittu, varmaan vaan kysytty ihmisiltä että "miten onnellinen olet asteikolla 1-5" ja se on sitten ihan kulttuurista kiinni että mitä siihen vastaa, suomalainen vastaa että "no joo oonhan mä onnellinen, olisko tuo nyt sitten 4 vai 5" ja valittaa koko loppupäivän. Näkeehän sen silmillä että missä maissa ihmiset hymyilee ja missä ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
864
Kertaakaan en muista käyneeni Lidlissä ilman sitä kuulutusta, joka jo sinällään viittaa virheelliseen resursointiin. Kuulutuksen jälkeen joku työntekijä laahustaa jollekin vapaista kassoista, johon hyeenat sitten hyökkäävät sekalaisessa järjestyksessä ja taas ahdistaa kun käytössäännöt unohtuvat. Ainakin kaikissa paikallisissa Lidleissä on aina ihan hillittömät jonot tuosta käytännöstä huolimatta. Vaikka kuinka tekisikin mieli tukea välistä altavastaajaa, niin Lidleissä ei juurikaan tule asioitua kun tietää, että siellä joutuu aina jonottamaan.
Kyllä se resursointi on tarkkaan mietitty. Ainakin aikoinaan ohjeistus oli se, että useita kassoja ei saanut olla auki siten, että kassoille ei ole lainkaan jonoja. Eli siis aina pyrittiin pitämään optimaalinen jono kassalle. Uusia kassoja kutsuttiin aina kun jono kasvoi tiettyyn mittaan (olisiko ollut 4 asiakasta). Tästä sitten seuraa sitä jatkuvaa ravaamista, eli kassa sulkee itsensä heti kun jono häviää, ehtii kahdeksi minuutiksi muihin töihin, laahustaa takaisin kun jono kasvaa jäljelle jääneillä kassoilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 340
Eniten ärsyttää isot kaupat liittyen ihan tavallisiin ruokaostoksiin...eli kaikenmaailman citymarketit ja isot prismat. Hehtaaritolkulla turhaa (halpis) tavaraa jota yksinkertainen mies ei tarvitse ruokaostoksillaan. Jos tarvitsen jotain vaatteita, tekniikkaa tms niin tottavie ostan ne jostain muualta kuin marketista. Kokoluokan takia pitää ravata hehtaarihallissa hakemassa yksi asia sieltä ja toinen vastapuolelta taloa. Kassojakin on kymmeniä mutta yleensä vain 1/10 käytössä joten jonottaakin saa. Ja vaikka tilaa periaatteessa on niin käytävät tuppaa olemaan silti tukossa ostoskärryja työntävistä.

Tästä syystä asioinkin pitkälti Lidlissä :) Ei mene montaa minuuttia peruskierrokseen ja kassa ei tuputa mitään bonuskortteja. Lisäksi Lidlissä ei tarvitse punnita HEVI ostoksiaan. Kylläpä tuntui taas kömpelöltä vierailla K ryhmän puljussa taitelemassa tarralappujen kanssa.

Jonkun ryhmän kaupassa lähimaksukin on ryssitty totaalisesti. Ensin kun vilauttaa korttia niin laite sanoo "ei bonuskortti" tjsp. Sitten pitää odotella tovi ja tarjota toisen kerran korttia jotta laite suvaitsee tehdä veloituksen. Lidlissä tämäkin on yksinkertaisempaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Eihän tuollaisilla tutkimuksilla ole mitään virkaa. Miten tuota edes on tutkittu, varmaan vaan kysytty ihmisiltä että "miten onnellinen olet asteikolla 1-5" ja se on sitten ihan kulttuurista kiinni että mitä siihen vastaa, suomalainen vastaa että "no joo oonhan mä onnellinen, olisko tuo nyt sitten 4 vai 5" ja valittaa koko loppupäivän. Näkeehän sen silmillä että missä maissa ihmiset hymyilee ja missä ei.
Näinhän tämä on, mutta onko ulkomaiset hymyt sittenkään sen aidompia, kuin vaikkapa jonkun "assin hymy hautajaisväkeä tervehtiessä"? Kyllä se on varmaan rasittavaa, teatraalista eikä mitään aitoa. Tai sitten joku italialainen vanhus, joka jokaisen vauvan suhteen huutaa elävästi "una bambiina!", eikö hän saattaisi todellisuudessa olla vähemmän lapsirakas ihminen?

Kultturit ovat todellakin oireyhtymiä, enkä siinä mitenkään säästäisi tai tuomitsisi suomalaista juroutta ja teennäistä pakko-optimismia. Tuskin hän olisi sen onnelisempi, vaikka hymyilisi, leikkisi lasten kanssa tai suudellen halailisi vieraita, mikäli hään tekee sen kulttuurin pakkoireiden vuoksi. Mutta paska menetelmä kokonaisuudessaan koko tutkimusmenetelmä.

Mutta kuten nyt nähtyä, keskustelupalstat ovat tutkimuksissa todellisten ongelmien varteenotettavia kartoitusmetodeja. Se kysyy:"kärsiikö/kokeeko joku muukin samaa", ja näin on nopeasti listaa itse kriittisimmistä ongelmista.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Käyn kaupassa valmiskassi kourassa (poikkeuksena vain yllätyksenä tulleet kauppareissut). Kassalla alan pakata tavaroita saman tien kuin ne on veloitettu. Maksuväline on jo valmiina ennen kuin yksikään tuote on piippaantunut. Alennetut tuotteet olen ryhmitellyt erikseen, tarra selkeästi kassalle näkyen, jottei vahingossa tai "vahingossa" unohdu laskea hintaa. Maksaessani liukuhihnalla tuskin on kuin pari tuotetta, jotka korjaan kassiini saman tien kuin olen maksanut. Kiitos ja hei.

Seuraavan asiakkaan lätkän laitan aina taakseni. Tämän käytännön pitäisi olla selvää kaikille, mutta sitä se ei ole eikä varmasti tule koskaan olemaankaan. Mutta yhä vähemmän minua kiinnostaa rutista asiasta. Jotkut nyt vain ovat perseestä. Eniten se varmasti kassahenkilökuntaa nyppii, että on näitä tapauksia (useimmiten keski-ikäisiä naisia), jotka suorastaan vittuillaakseen seisovat hihnan laulaessa nokka pystyssä. Vasta hinnan kuultuaan avataan käsilaukku, josta kaivetaan lompsa, jonka sisältä taiteillaan maksuväline.

Tämä kaikki olisi korvattavissa jollain yleisillä etikettisäännöillä, mutta mikään kauppa ei sellaiseen ryhdy, koska pienikin ohjeistaminen karkottaisi asiakkaat.

Säkkipojat tyyliin USA ei olisi mielestäni Suomessakaan ollenkaan huono idea. Tästä olisi paitsi apua em. kuvailtuun liikkuvuuden ongelmaan, niin liikuntarajoitteisille, vanhuksille jne. Mutta vain S/K-kartellilla olisi tähän kai Suomessa oikeasti varaa, mutta eivät siihen varmasti ryhdy, koska jo nyt pitää saada kairattua rahat asiakkailta ja tuottajilta minimihenkilökunnalla.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Eniten ärsyttää isot kaupat liittyen ihan tavallisiin ruokaostoksiin...eli kaikenmaailman citymarketit ja isot prismat. Hehtaaritolkulla turhaa (halpis) tavaraa jota yksinkertainen mies ei tarvitse ruokaostoksillaan. Jos tarvitsen jotain vaatteita, tekniikkaa tms niin tottavie ostan ne jostain muualta kuin marketista. Kokoluokan takia pitää ravata hehtaarihallissa hakemassa yksi asia sieltä ja toinen vastapuolelta taloa. Kassojakin on kymmeniä mutta yleensä vain 1/10 käytössä joten jonottaakin saa. Ja vaikka tilaa periaatteessa on niin käytävät tuppaa olemaan silti tukossa ostoskärryja työntävistä.

Tästä syystä asioinkin pitkälti Lidlissä :) Ei mene montaa minuuttia peruskierrokseen ja kassa ei tuputa mitään bonuskortteja. Lisäksi Lidlissä ei tarvitse punnita HEVI ostoksiaan. Kylläpä tuntui taas kömpelöltä vierailla K ryhmän puljussa taitelemassa tarralappujen kanssa.

Jonkun ryhmän kaupassa lähimaksukin on ryssitty totaalisesti. Ensin kun vilauttaa korttia niin laite sanoo "ei bonuskortti" tjsp. Sitten pitää odotella tovi ja tarjota toisen kerran korttia jotta laite suvaitsee tehdä veloituksen. Lidlissä tämäkin on yksinkertaisempaa.
Siinäpä ne olennaiset tulivat. Jos haluan vaeltaa krääsän läpi, menen ostarille. Kun haluan vain tehdä muutaman päivän ruokaostokset halvalla helpolla ja nopeasti, menen Lidliin.

Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 261
Musta tuntuu, että koko kaupan kassan kapulakeskustelu on vaan jotain median luomaa trollausta, kun niillä ei ole mitään parempaa kirjoitettavaa alemman yhteiskuntaluokan suomalaisille. Tuskin kukaan siitä kapulasta mitään miettisi, mutta paskalehdet trollaa ihmiset ajattelemaan turhanpäiväistä asiaa tyyliin "hengitä, et hengitä, hengitä manuaalisesti!!!", vaikkei kukaan ainut ihminen ole eläässään asiaan mitään huomiota kiinnittänyt tai edes ajatellut.

No jos nyt joku oikeasti on jostain kaupan kassajonon kapulasta hermostunut, niin suosittelen käymän eläinlääkärin "piikillä".
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 261
Yleensä vien sen ostoskärryllisen tölkkejä/pulloja kerralla. Viimeksi oli kuitin mukaan yli 400 tölkkiä ja pullot siihen päälle. Nautin tilanteesta, kun se olevinaan niin kiireinen eläkeläinen tuskastelee kolmen limupullonsa kanssa siinä takana. Varsinkin jos sattuu käymään niin hitaalla ettei ymmärrä mennä siihen toiselle palautuslaitteelle jonottamaan :D
Mulle sinänsä sama, ja nauran sun mukana, mutta mihin jemmaat noi 400 tölkkiä? Eikö ne ala haiseen?

Kesällä mökillä nauroin, kun joku vei jätesäkeillä kaljatölkkejä kauppaan, ja summa oli jotain 40€+ kun sillä oli vielä sellanen 100l säkki jäljellä kun menin viereiselle palauttomalle. Vielä enemmän repesin, kun sama jannu oli viikon kuluttua samanlaisen satsin kanssa palauttamassa, samalla ryystäen tölkkien jämiä. :geek:
No ei se varmasti olut yksin niitä vetänyt, mutta vahva halvan oluen olemus oli läsnä.:lol:
 
Saattoipa olla mahdollisesti paikallisen pikkuravintolan työntekijä tai itse ylläpitäjä. Tämä ei ole mitenkään epätavallista näissä piireissä, vaan pohjaa mm. tukkurien törkeään hintatasoon. Pikemminkin käytäntö.
 
Hmm.. Voi olla. Olen kyllä mielestäni kaikki sikäläiset pikkuravintolat -useaan- kertaan käynyt lävitse, paitsi yhden bussibaarin (very much räkälä). Itse ajattelin että ehkä joku lahtelainen (mökkipaikkakunta on lähellä lahtea, ja palauttaja on nuori alle 30v) mökkiläinen joka kutsuu kerralla enemmän lahtelaisia kavereitaan mökille juomaan. Auringonpolttama iho, rääsyinen olemus, ja palautuskoneella lämpimän kaljan juominen vanhasta tölkistä puhuu mielestäni enemmän tämän puolesta, kuin sikäläisestä yrittäjäkulttuurista. :lol:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Auringonpolttama iho, rääsyinen olemus, ja palautuskoneella lämpimän kaljan juominen vanhasta tölkistä puhuu mielestäni enemmän tämän puolesta, kuin sikäläisestä yrittäjäkulttuurista. :lol:
Luin tuon vahingossa "rytistämiseksi". No yöks... Eipä taida olla mitään tekemistä yrittäjyyden kanssa. Mutta tosiaan, ihan ammatillisia palauttajiakin siellä palautuspisteellä on.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 261
Luin tuon vahingossa "rytistämiseksi". No yöks... Eipä taida olla mitään tekemistä yrittäjyyden kanssa. Mutta tosiaan, ihan ammatillisia palauttajiakin siellä palautuspisteellä on.
Nojoo, tyyppi tokaisi vieressä käyvälle, ilmeisesti kaverilleen, että "palkkapäivä!", että on myös sekin mahdolisuus, että se keräili niitä tölkkejä. Mutta parin tuhannen ihmisen pikkupaikalla tuskin on niin paljon kerättävää, ja tyypin habitus tosiaan puhui enemmän reilusti kännäävän mökkiläisen puolesta. Njoo, kyllä itekin kalja maistuu kesällä eikä kys tyypistä sen enempää, jäi vaan mieleen kun samat jätesäkkivuoret oli viikon päästä samalla jampalla ja veti tölkistä samalla kun niitä palautteli.:wtf:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044
Mulle sinänsä sama, ja nauran sun mukana, mutta mihin jemmaat noi 400 tölkkiä? Eikö ne ala haiseen?
Sellaisiin Ikean isoihin pusseihin ja varastoon odottamaan palautusreissua. Joko ravistelen tai laitan ylösalaisin keittiön tiskialtaaseen, niin äkkiä ne oluttölkit kuivahtaa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 261
Sellaisiin Ikean isoihin pusseihin ja varastoon odottamaan palautusreissua. Joko ravistelen tai laitan ylösalaisin keittiön tiskialtaaseen, niin äkkiä ne oluttölkit kuivahtaa.
Ite joskus jätin lämpimällä keittiökaappiin, niin oli pirusti kärpäsiä tai muita öttiäisiä käynyt munimassa niille.:wtf:
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
107
Toivottavasti ei mene liian offtopiciksi, mutta kun noista itsepalvelukassoista on ollut puhe ja siitä, miten ne punnitsee tuotteet tarkkaan. Niin itse mietin, että eikö voisi hevi-osastolla mennä latomaan täyden kassillisen vaikka mangoja ja punnita ne perunana? Oikealla kassalla myyjä huomaisi heti, mutta itsepalvelukassa tuskin tietää, mitä se pussi sisältää. Luulee, että ostit 2kg perunoita ja sait täten mangot paljon halvemmalla.

Noh, tuohon ei ole tarvetta ryhtyä. Mutta mietin vain, tapahtuuko ja tiedostavatko kaupat tuon.
 
Tottakai voi. Eikä kiireisellä kassalla siihen voida puuttua. Mutta petos, näpistys tjms. Se on silti. Kaupat tiedostavat sen kyllä, muistan joskus kärähdyksestä lukeneeni-joka on tietty voinut olla vaan kaupan propagandaa, että dont do it!

Ite joskus teininä 20v sitten kyllä pokalla iskin jotain superkalliita (silloin) kumkvatteja, passionhedelmiä ja dragonfruitseja mandariineinä ja luumuina jne. Muttei kassa mitään sanonut. Nyt toki voi olla tietoisuus eri.

Ps. Mango itsessään ei oo kilohinnaltaan paha, ne maksaa vaan siksi paljon, että yks mango painaa siemenineen ja nesteineen lähemmäs puoli kiloa. Mangon hintaa on aika vaikea huijata. Kalliit sienet ja palkokasvit on kalliimpia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044
Toivottavasti ei mene liian offtopiciksi, mutta kun noista itsepalvelukassoista on ollut puhe ja siitä, miten ne punnitsee tuotteet tarkkaan. Niin itse mietin, että eikö voisi hevi-osastolla mennä latomaan täyden kassillisen vaikka mangoja ja punnita ne perunana? Oikealla kassalla myyjä huomaisi heti, mutta itsepalvelukassa tuskin tietää, mitä se pussi sisältää. Luulee, että ostit 2kg perunoita ja sait täten mangot paljon halvemmalla.

Noh, tuohon ei ole tarvetta ryhtyä. Mutta mietin vain, tapahtuuko ja tiedostavatko kaupat tuon.
Tapahtuu 100% varmasti, jos se on mahdollista. Tuossa viikolla kaksi nuorta oli lipastamassa hirveällä vauhdilla reppuihin olutta. Kun kävelin viereen ottamaan limua, niin herrat vain vilkaisivat minua silmiin ja jatkoivat lipastamista. Jos näpistyksestä ei ole mitään seuraumuksia, niin mikäpä sitä estää tekemästä.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
249
Kerro vaan. Saattaa olla sen verran eeppistä juttua sellaiselta, joka on joutunut katsomaan tota hommaa työssänsä. :)

Itse olen ainakin utelias kuulemaan.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Myyjänä olisi montakin tarinaa ja jutttua siitä, miten se kaupassa käynti voi olla niin vaikeaa. Mut taidan olla hiljaa ihan oman mielenterveyden takia
Eivät mielenterveyspuoli ainakaan vaikenemalla parane. Päinvastoin, siihen pohjautuu se terapiakin.

Mutta anna nyt vaan tulla jotain, miksi se henkilökunnan mielestä on niin vaikeaa. Paikkakuntia, kokoa tai mitänyt onkaan, anonyymiyttä vaarantavia tekijöitä tuskin on edes tarpeen kertoa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Toivottavasti ei mene liian offtopiciksi, mutta kun noista itsepalvelukassoista on ollut puhe ja siitä, miten ne punnitsee tuotteet tarkkaan. Niin itse mietin, että eikö voisi hevi-osastolla mennä latomaan täyden kassillisen vaikka mangoja ja punnita ne perunana? Oikealla kassalla myyjä huomaisi heti, mutta itsepalvelukassa tuskin tietää, mitä se pussi sisältää. Luulee, että ostit 2kg perunoita ja sait täten mangot paljon halvemmalla.

Noh, tuohon ei ole tarvetta ryhtyä. Mutta mietin vain, tapahtuuko ja tiedostavatko kaupat tuon.
Tapahtuu tuotakin. Suurin osa tosin varmaan vähän maltillisemmin, eli niin että otetaan esim. kassillinen kotimaisia tomaatteja ja punnitaan ne ulkomaalaisten tomaattien puolta halvemmalla hinnalla. Vasta oli uutisissa juttua kun joku vanhus jäi kiinni tällaisesta näpistyksestä, kun olivat valvontakameroiden avulla tilanteen huomanneet. Tämä mummo tai pappa pahoitti tietenkin mielensä aivan totaalisesti kun häntä tällaisesta vääryydestä epäiltiin.

Edit.
Tällainenkin löytyi:
85-vuotias nainen näpisti 99 sentin edestä makeisia – kalliiksi tuli
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 261
Tapahtuu tuotakin. Suurin osa tosin varmaan vähän maltillisemmin, eli niin että otetaan esim. kassillinen kotimaisia tomaatteja ja punnitaan ne ulkomaalaisten tomaattien puolta halvemmalla hinnalla. Vasta oli uutisissa juttua kun joku vanhus jäi kiinni tällaisesta näpistyksestä, kun olivat valvontakameroiden avulla tilanteen huomanneet. Tämä mummo tai pappa pahoitti tietenkin mielensä aivan totaalisesti kun häntä tällaisesta vääryydestä epäiltiin.
Joo, ja vastaavasti Prisma tjms. veti papan oikeuteen, vain näyttääkseen, että älkää tehkö tätä. Iltapaskat toki veti skuuppia täys rage päällä, että pappa vedettiin oikeuteen 2 euron tomaattihuijauksen takia, mutta tietty sille Prismalle se oikea syy vetää oikeuteen oli se, että ne kymmenet tuhannet muut ihmiset vähän jättäisivät tätä tekemättä medianähtävän keissin takia.

Edit: Kuten tuo ylläolevan viestin 85v mummo. Keissi tuli sille kalliiksi siksi, että saataisiin näpäytys ja varoitus muille. Jatkuvaa toimintaahan tuo on monille, ja ongelmia tulee 0.001% tekjöistä, mutta tällaisella medianäkyvyydellä saatu pelottavuus estää monia tekemästä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 256
Näkeehän sen silmillä että missä maissa ihmiset hymyilee ja missä ei.
Aasialainen hymyilee "kun on pakko". Eli koko muu yhteiskunta hymyilee, eikä saa menettää kasvojaan sillä, että ei olisi onnellinen, niin hymyillään, vaikka Jamal pistäisi kuiviltaan perseeseen, Pekka ryöstökalastaisi meret kuiviksi ja Chris ostaisi tyttäresi kolmella dollarilla huoraksi... Onnellisuus käytännössä korreloi varallisuuden kanssa (kansojen tasolla), koska mikään maa ei ole saavuttanut niin hyvää elintasoa, ettei kasvaneella varallisuudella enää olisi mitään väliä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
72
Käteisellä usein maksavana totean, (joo ei oo nykyaikaa, ihan sama) että kassahenkilökunta tuntuu olevan 90% osuudella surkeita käsittelemään käteistä.
Kuinka vaikeaa voi olla antaa vaihtorahat järkevässä järjestyksessä asiakkaalle? Yritä nyt siinä jotenkin ottaa koppi siitä helvetin kuitti pohjimmaisena, seteli välissä ja kolikot päällä -pinosta. Ei tarvitse ihmetellä miksi siinä kestää ihmisillä niiden kanssa räpeltäessä kun koko homma on tehty mahdollisimman hankalaksi vittumaisen kassahenkilön takia.
Sujuu vaan niin paljon helpommin jos kolikot annetaan ensin ja siitä sitten setelit+kuitti. Siitä ne rahat saa tosiaan myös paljon helpommin ja nopeammin lompakkoonkin jemmaan.

Jatketaas vielä tätä ennen kuin joku kerkeää kyseenalaistamaan tuon vaativan jotain ihme sorminäppäryysvelhoutta.. Todellakin onnistuu kaikilta paljon helpommin ja nopeammion sekä peräti yhdellä kädellä napata kaikki valuutta+kuitti ja antaa asiakkaalle tuossa paremmassa järjestyksessä kuin alkaa räpeltää sitä hiton pinoa jotenkin hankalasti kaksin käsin ja vielä yrittää toimittaa se perille asiakkaan kätösiin kaatamatta koko "komeutta".
Ei se kaikki aika käteisen räpeltämisessä siis edes ole niiden mummojen ja muiden vika, vaan monesti suuri osuus on ihan kassankin käsissä.
 
puh

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
94
Jonkun ryhmän kaupassa lähimaksukin on ryssitty totaalisesti. Ensin kun vilauttaa korttia niin laite sanoo "ei bonuskortti" tjsp. Sitten pitää odotella tovi ja tarjota toisen kerran korttia jotta laite suvaitsee tehdä veloituksen. Lidlissä tämäkin on yksinkertaisempaa.
Sen kortin voi pitää koko ajan kiinni päätteessä, missään ohjeissa tätä ei kerrota mutta niin maksu onnistuu kaikista nopeimmin.
 
Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 667
Tapahtuu 100% varmasti, jos se on mahdollista. Tuossa viikolla kaksi nuorta oli lipastamassa hirveällä vauhdilla reppuihin olutta. Kun kävelin viereen ottamaan limua, niin herrat vain vilkaisivat minua silmiin ja jatkoivat lipastamista. Jos näpistyksestä ei ole mitään seuraumuksia, niin mikäpä sitä estää tekemästä.
Näpistys/varkaus on tapahtunut vasta kun olet kävellyt kassan kautta maksamatta noita.
periaatteessa voi laittaa kaupan puolella ostoksesi vaikka roklan päällä olevaan kassakaappiin kunhan kassalla sanot mitä se sisältää ja annat jokaisesta yhden kpl:een viivarin lukemista varten. mäkin ostan sapuskaa 5vuoden kokemuksella silleen että mätän isoon kassiin samaa kamaa 18kpl. sitten tiskillä lätkäisen yhden josta saa viivarin ja sanon "18kpl"

kerran tosin vanha käpy alkoi leikkimään Sheriffi Mc Cloudia "nosta ne kassista hihnalle" :(
Kerran himassa huomasin että tyyppi olikin ottanut vain yhden paketin vaikka sanoin "18kpl" nooh rehellisyys maan perii ja pääsee taivaaseen; otin käytetystä pakusta viivarin, meni puljuun samalle tyypille ja sanoin että otit vain 17kpl. bongaa viivari ja maksetaan veke, ei sanonut mitään :)

Nopeuttaa vaan AIVAN sikana kassajonoa kun hihnalta tarvii ottaa vain max. 5tavaraa 30:n sijaan ja alkaa siinä vasta tunkemaan näitä kasseihin!
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
747
Aasialainen hymyilee, mutta toisaalta sillä on tiskin alla pesismaila. Kyllä mun näkemät asiakaspalvelija-aasialaiset ovat kovin norimitylyjä.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Ainut mikä ärsyttää on ihmiset ketkä tulee jonossa huohottaa niskaan. :mad:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
283
Kassi kädessä tuijotetaan kassaneitiä tiukasti silmiin koko skannausoperaation ajan kunnes on valmista, ja vasta sen jälkeen ruvetaan etsimään lompakkoa ja bonus-korttia käsilaukusta.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Miksei niihin kassoihin ole niille kapularadoille laitettu rullia, jotta ne rullaisi sen hihnan alkupäähän. Ärsytää, kun ne pari kapulaa on aina siellä kassan päässä ja saa odotella, että linja etenee, jotta sen saa ostosten väliin.
Juuri näin. Pikkuisen kalteva kapularata kuulalaakereilla ja tämäkin ongelma olisi hoidettu.

Ja tosiaan, edellinen asiakas laittaa aina sen kapulan omien ostostensa perään, eikä siitä pitäisi olla mitään tarvetta edes keskustella. Ei perässä tuleva voi tietää milloin edellisen kamat ovat lopullisesti hihnalla, saati että pitäisi alkaa kurkottelemaan niitä kapuloita.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
40
Jos niitä kapuloita ei ole riittävästi siinä radalla niin yleensä ne ovat lattialla, kun idiootit asiakkaat latovat hihnalle tavaroita päällekkäin yli hihnan äärirajojen. Tavarat sitten tökkivät kapulat sinne lattialle, josta ne täytyy hiljaisempina hetkinä käydä sukeltamassa pois.

Oli yksi vittumaisimpia ääniä kassatyöntekijänä kun kuuli kapulan kopsahtavan lattialle ja urpo vaan latoo lisää tavaraa hihnalle, paljon nopeampaa käsitelläkin niitä ostoksia kun eivät ole kasattuna päällekkäin ja hihna liikkuu sulavasti. Tietyn ajan jälkeenhän takahihna lakkaa pyörimästä ja pakkaaminen hankaloituu jos etuhihna ei ole liikkunut hetkeen, johtuen näistä kasaajista. Sitten huudellaan että "laitahan niitä tavaroita tulemaan tänne pakattavaksi höhöhööhö".

Joo en ole onneksi enää niissä hommissa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Se perhanan kapula siinä hihnalla :facepalm:

Mielestäni kuuluu hyviin tapoihin laittaa se omien ostoksien jälkeen, jos ei välttämättä halua maksaa myös takanatulevan tavaroita :D

Toimivia tapoja tuoda asia esille edellä olevalle a(a)siakkaalle:

a) Läimäytä kapula ostoksien väliin niin kovaa kuin kehtaat
b) Toivo että kassa alkaa piippailla myös sinun ostoksia edellä menevän kuitille, jos edellämenevä tilanteen hänelle selvittyä ja selitettyä sen kassalle ottaa katsekontaktia niin tokaise että "voit sinä nekin maksaa", "luulin että tarjoat" tjsp. :vihellys:
Yleensä käytän jälkimmäistä tapaa. Mukavahan sitä on kuunnella kun kassa ripittää edellistä asiakasta.

:smoke:
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 541
Tämän vois myös hoitaa poistamalla tupakkatuotteet kaikilta kassoilta ja siirtämällä ne ainoastaan infoon jossa riittävästi henkilökuntaa. Näin paikallisessa Prismassa ja toimii ihan hyvin. Ehkä tupakoijat siirtyneet asioimaan muualla, mutta ei tuolla ainakaan suuria jonoja näy koskaan.
Amen! Tämä ratkaisisi sen 80% kaikesta hidastelusta, mutta vastaväitteenä olen kuullut sanottavan et se on niin paljon kätevämpää ostaa tupakat samalla kertaa, kuin muutkin ostokset. Kuulemma olisi liikaa vaivaa "hakea erikseen". Huoh.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Tupakat voisi siirtää alkoon ja tuoda sen nelosoluen vastapainoksi kauppoihin, niin kaikki voittaa.
Niin, tämähä on professori Heikki Hiilamon ehdotus ministeriössä, kuten osallistuttavan työttömyysturvan ajaminen. Ei kiitos. Ennemmin viinit alkosta kauppaan ja kirkkaiden myynninkin voisi monopolin osalta purkaa.

Paras vaihtoehto olisi tähän hätään merkitä selvemmin, missä tupakkaa myydään ja tämä on kauppojen itsensä vastuulla. Lisäksi vihkot nimistä ja hinnoista saisivat olla kassan ulkopuolella.

Paljon on älyllisempiäkin vaihtoehtoja, kuin tukea jurakauden säännöllistettyjä monopoleja.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
219
Suomessa pitäisi olla tupakka-automaatit, joista vain henkkareilla saa tupakkia.
Joo, tunnistus ajokortin tai passin viivakoodilla. Ja kamerakuva siitä joka automaattia käyttää, sekä 20m säteellä kuvataan ympäristöä ettei vaan välitetä muille. Ja vain aski päivässä/kartonki viikossa per henkilö.
 
D

Deleted member 3664

Vieras (tunnus poistettu)
Suurin osa kaupassakäynnin vaikeudesta on kyllä kaikkien omaa kärsimättömyyttä. Ei se kapula nyt niin vaikea ole ettei voi itse laittaa jos edellä oleva ei pistä sitä tai vaikka nostaa siitä lattialta. Ja kortti tai käteisongelmineenkin maksutapahtumat kestävät oikeasti sekunteja, jonkun hitaan mummon kohdalla ehkä minuutin. Kenelläkään ei ole niin kiire muuten kuin kärsimättömyyttään.

Minäminäminä haisee tästä ketjusta aika vahvasti.

Nykyään töissä semmoisessa kaupassa jossa etenkin päiväsaikaan on enimmäkseen vanhuksia ja huonokuntoisiakin sellaisia asiakkaina. On ollut pakko opetella itse kärsivälliseksi ja olen huomannut että se on tehnyt minulle vain hyvää.
 
Kapteeni_kuolio

⚓Ledimestari⚓
Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 797
Täällä ei väki vissiin käytä vielä ruuan kotiinkuljetuspalveluita?

Minun 'perhe' eli minä ja vaimo on siirrytty lähes kokonaan citymarketin toimituspalveluun. Maksaa kympin/toimitus, mikä on mulle pieni hinta siitä että ei tartte mennä kauppaan :)

Nyt reilun puolenvuoden käyttämisen jälkeen tilausväli on venähtänyt jo kuuteentoista päivään. Eli yli kahdenviikon eväät tulee naputeltua kerrasta kyytiin. Käydään fyysisesti kaupassa enää kerran viikossa tai harvemmin, täydennetään salaattia ja tuoretiskin tuotteita kuten kalafileitä ja joitakin lihoja. Meidän ruokabudjetista on lähteny tän puolen vuoden aikana n. 30% pois, ja ruokahävikki on pienentynyt paljon. Samoin heräteostoksia ei enää tule, ja on tainnu tuo ruokavaliokin ottaa askeleen terveellisempään suuntaan.

Käytännössä homma toimii niin että meidän citymarket-tili on tallennettu pädille chromeen. Kun sillä menee kauppaan, niin se muistaa mitä ostoskoriin on lisätty. Näin me sitten parin viikon ajan kerrytellään ostoslistaa ja kun sapuskat on kokolailla loppumaisillaan niin otetaan seuraavalle päivälle ruokatoimitus. Sieltä tulla loikkii sitten kuski sovittuna toimitusikkuna-ajankohtana, yleensä siinä kuuden aikaan illalla, ja roudaa n. 8-10 kassillista ruokaa ja taloustarvikkeita meidän eteiseen. Minä näytän pankkikorttia lukijalle, ja se on kaupassa taas käyty.
Tottakai tämä myös tarkoittaa sitä että pitää suunnitella mitä ostaa. Ihan alussa tämä oli vähän hankalaa, ja siihen meni ihan pieni tovi kun koitti miettiä että mitä sitä haluaakaan syödä. Nykyisin paljon helpompaa, tehdään aikalailla niin että kun vaikka soffalla köllötellessä iskee pitsan tai hampurilaisten himo, niin lisätään niiden ainekset ostoslistalle. Esimerkiksi viime kuormaan päätyi kaalilaatikkoa, koska mulla oli krapulapäissäni jossain kohtaa ihan hullut kaalilaatikko-himot :D Kattelen jossain tabissa reseptejä, ja sittan kauppatabissa lisäilen listalle.
Tilauspäivänä tarkastetaan lista, ja katotaan että on paskapaperia, saippuaa, hygieniatuotteita ym. ja lisätään puuttuvat, ja sen jälkeen tilaus.

Toi kauppa on aika helppo käyttää, ja kun meillä on valikoituna lähin Citymarketti elikkä itäkeskus tohon toimittajaksi, niin valikoimakin tuntuu stemmaavan itiksen valikoimiin. Myös plussatarjoukset ym. pätee.

Ruoan verkkokauppa

Syy kotiintoimitukseen on sen helppous. Kaupassakäynti, varsinkin isossa marketissa, on PK-seudulla ihan perseestä. Kun me aloitettiin tämä, niin laskin että käyn kolmesti viikossa kaupassa ja että siellä menee keskimäärin n. 30min / kerta. 1.5h viikossa, x52 viikkoa = 78 tuntia vuodessa. Eli se ois niinkun kaks viikkoa töitä, jos 7.5h päivässä on työpäivän mitta. Nykyään ton kauppakassin myötä kaupassa taitaa mennä n. 15min viikko tai vähemmän, joten tyytyväinen olen :)

Pääasiallinen motivaattori tähän kotiinkuljetuksen käyttöön on siis laiskuus. Puhdas, hedonistinen laiskuus. Ai vittu että ei ole yhtään ikävä sitä ruokakassien raahausta; kolme purkkia maitoa, pari jugurttia, mehua, margariinia, pari pakettia jauhelihaa, makaroonia, tomaattimurskaa... hyi helvetti. Kädet täynnä kasseja liukastelee jossain helvetin kokosella parkkipaikalla, koittaa muistella missä auto, koittaa varoo ettei nyssäkät repee :D
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 071
Joskus viimevuoden puolella prismassa - eikä ollut muistaakseni mikään ihme päiväkään että kaikkien pitäisi rynniä kauppaan yhtä aikaa.
No otin kärryn siitä suunnistin eteenpäin nopeinta reittiä mitä yleensä kuljen. Aloin katsomaan että ei hemmetti, kassajonot jonnekin puoleenväliin kauppaa! Niitä kassojahan on varmaan parikymmentä tms. mutta töissä vaan muutama. Kärryt jäi siihen paikkaan ja paikalta poistuessa katselin että oli muitakin kärryjä hylätty pitkin liikettä ja pienempiä ostoksia jätetty lattialle, koriin, väärille hyllyille.

Toisessa kaupassa ei mitään normaalia kummempaa jonoa. Laitoin kyllä palautetta.
Prismassa ei ole nykyään kassoja, koska haluavat asiakkaat opettaa itsepalvelukassoille.
Parkkipaikoilla ärsyttää kun auton viereen täytyy survoutua, mistä ei tahdo sopia edes pois autosta. Toisella puolella olisi samaan aikaan kymmenien autojen tila.
 
Kapteeni_kuolio

⚓Ledimestari⚓
Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 797
Yksi ongelma tässä toki on: Päiväykset. Jos harvemmin ''käy kaupassa'', ni joutuu hommaamaan tuotteita, missä päiväys riittää. Jotain toki voi pakastaa hidastaakseen sitä pilaantumista, mutta kaikkea ei voi, esim. maidot. Mutta jos puhutaan ihan perustarvikkeista, ni kyllä tuo systeemi ihan kätevältä kuulostaa, etenkin jos asuu syrjemmässä ja on perhettä. :)
Meillä säilyy esim. salaatti jopa viikon ihan tuoreena. Siis sellanen tavallinen jossa on ruukku, lyödään vaan jääkaapissa salaattilokeroon ja bueno. Samoin tomaatti, kurkku, kesäkurpitsa on havaittu hyvin säilyviksi. Hedelmät usein loppuu siinä day-8 kohdalla, banaanit tummuu kaikista nopeiten ja omenat sekä sitrushedelmät kestää sen parikin viikkoa. Näitä me siis käydäänkin lähikaupasta hakemassa, mutta se on aika nopee toimitus verrattuna siihen että hakis sieltä kaiken.

Meillä ei syödä juuri ollenkaan vaaleeta leipää, vaan lähinnä "elämää kovempaa" ruisleipää. Tälleen savolaisena jullina oma sydän sykkii aitoon juureen tehdyille ruislimpuille, muuta leipää en oikeastaan syö. Ja ne kestää helposti tuon pari viikkoa, paranee vaan!

Lihoista me lapioidaan n. puolet pakastimeen. Jauhelihaa, kanan ritaleita, paistikimpaleita. Jauheliha menee yleensä n. 6-7 vuorokautta jääkaapissa ilman että on moksiskaan.

Oikeeta maitoa meillä ei juoda. Vaimolla on paha laktoosi-intoleranssi, niin käytetään kasvimaitoja. Soijamaito kestää kai suunnilleen tuomiopäivään, joten näitä ongelmia meillä ei ole :D

Kuvittelisin että jollekkin YH-mammalle ja/tai perheelle jossa on paljon lapsia, tämmönen kauppakassi ois älyttömän hyvä. Säästäis varmasti vanhemmilta ihan helvetisti aikaa, varsinkin jos porukkaa on perheessä sen verran että täytyy tehdä pari "isoa" kauppareissua viikossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 814
Tänään tuli taas melko kiehuttava tilanne. Mummeli pakkaamassa.
Olitiin kassajonossa ja meitä ennen oli kaksi asiakasta. Toisessa kassalaarissa oli mummeli pakkaamassa. Kaksi edelleistä asiakasta meni viereiseen laariin ja meidän kamat meni viereiseen laariin ja pakkasin kaksi isoa kassia ja se mummeli edelleen pakkaa niitä vitun pussukoitaan. Eikä siinä mitään, mutta se mummelin laari oli täynnä kamaa mitkä oli hedelmäpusseissa eikä irtokamaa ollu yhtään. Siinä se sovitteli niitä hedelmäpusseja isompaan kassiin ja voi vittu että kesti. Olis pakannu ne nyssäkkänsä siihen tyhjään kärryyn ja siirtyny pari metrii pois siitä tukkimasta kassoja.

Kolme asiakasta siinä viereisellä laarilla oli samassa ajassa ku se mummeli pakkaili ja sinne se jäi ku me lähdettiin. Teki mieli jäädä seuraamaan kauanko se meinaa siinä hieroo ja ehtiikö ennen sulkemisaikaa siitä pois.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 646
Viestejä
4 197 269
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom