Mitä io-techit katsoo? Arvostele ja kommentoi viimeksi katsomiasi leffoja.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 425
Animaatiossa sirkusväki juhli ja viinapullosta valui vahingossa Dumbon juoma-astiaan. Siitä seurasi sitten kuplaelefanttien tanssi, joka tässä uudessa tapahtui kun Dumbo oli yksinkertaisesti ihmeissään ison sirkuksen saippuakuplaesityksestä ja ilmeisesti kuvitteli näkevänsä siinä norsuja.
Ah joo, muistin psykedeeliset elefantit, mutta en mistä ne tulivat.

E. Ymmärsin, että tuossa uudessa esityksessä ne tosiaan oli vaaleanpunaisia norsukuplia, kun niihin viittasi joku ihminen.
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
414
A Fantastic Fear of Everything.
Simon Peggin kohdalla ei vielä kerro paljoa, jos sanoo hänen olevan varsin oudossa roolissa tai elokuvassa. Mutta tämä hakee selvää ykköspaikkaa hänenkin mittapuulla.

Päähenkilö on kirjailija, joka on perehtynyt vähän liikaa entisajan murhaajiin ja haluaisi kirjoitta heistä, mutta manageri painostaa jatkaan rahakkaampien lastenkirjojen parissa. Paineen alla hän sitten pimahtaa ja uskoo olevansa sarjamurhaajan jälkeläisen seuraava uhri ja linnottautuu asuntoonsa.

Brittien humoristisen asenteen lisäksi elokuvassa viehättää erityisesti tapa jolla päähenkilön paranoia välitetään visuaalisin ärsykkein katsojalle.
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
414
Aladdin 2019 oli vaihteeksi hyvä uusintaversio ja näin aikuisen mielestä jopa parempi kuin viimevuonna uudelleenkatsomani alkuperäinen. Juoni on pidetty melko samana vähän modernisoiden ja varsinkin laulukohtaukset oli mukavaa kuunneltavaa. Kuvassa on aika paljon vilskettä ja ainakin Viaplayn bitrate pysy perässä parhaallakaan asetuksella, eli en vuokraisi mutta kuukausimaksulla voi katsoa. Itse katson varmasti myöhemmin uudestaan bluray-versiona.

Stan & Ollie oli toivelistalla pidempäänkin, mutta en katsonut edes traileria koska periaatteessa tiesi että kyseessä on Ohukaisen ja Paksukaisen jonkin aikavälin elämänkerta. Tulikin siten vähän pettymyksenä, että sijoittui heidän viimeiseen yhteiseen työvuoteen ja oli melko melankolinen. Muutama sketsi saatiin mukaan ja tuotiin hyvin esiin päähenkilöiden luonne-erot. Ennakkotietojen puuttuessa alku lähti vähän päämäärättömästi, mutta elokuvan aikana alkua selitettiin paremmin ja kokonaisuutena ihan selkeä ja yhtenäinen otos. Ehkä elokuvan tunnelma olisi ollut liian ailahteleva, jos se olisi esitellyt eri aikakausia heidän uraltaan.
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
1 746
Jojo Rabbit
Ihan käsittämätön elokuva. Yksi hauskimmista elokuvista, mitä olen toviin nähnyt, ja samalla myös yksi liikuttavimmista, mitä olen toviin nähnyt. Helposti paras Hitler-komedia, minkä olen nähnyt. Jojoa esittävä poika on huikea näyttelijä.
9/10.
 
Liittynyt
12.04.2017
Viestejä
33
Pitihän se paljon parjattu Cats käydä katsomassa ja oli kyllä erittäin positiivinen yllätys. Alkukohtauksessa vähän tuli höröteltyä hahmojen habitukselle, mutta pian siihen tottui. Mielestäni musikaaleissa pitää olla sellaista tietynlaista heittäytymistä ja hulluttelua. Tässä se toimi erittäin hyvin. Ja niille, jotka pitävät elokuvaa yltiöseksuaalisena, ettekö ole koskaan seuranneet kissan liikkeitä tai nähneet nykytanssia? Biisit olivat erinomaisia ja harvoin on lähes pari tuntia hurahtanut yhtä nopeasti. Suosittelen kaikille ei-tiukkapipoille. 4/5
 
Liittynyt
04.04.2017
Viestejä
436
Pari hyvää tuli tässä hiljattain katsottua, eka viaplaystä, loput netflix:

Green Book (2018) - IMDb Onnistunut draamakomedia, Viggo Mortesen ja Mahershala Ali näyttelivät hyvään käsikirjoitukseen loistavat roolisuoritukset, 4/5

Upgrade (2018) - IMDb Mielenkiintoinen scifi-elokuva, johon törmäsin sattumalta netflixissä. Käsikirjoitus oli onnistunut, en ainakaan itse osannut lopetusta odottaa, eikä sitä oltu vedetty liian yli 3/5

Marriage Story (2019) - IMDb Huhhuh miten laadukasta näyttelyä! Elokuvassa rankka aihe (avioero) joka ei itseäni erityisemmin kiinnostanut etukäteen, mutta halusin katsoa tämän näyttelijöiden takia. Tykkään kovasti Adam Driverista ja nyt kun hän vapautui Star Wars -elokuvista niin hän pääsee taas toteuttamaan näitä hieman erilaista näyttelemistä vaativia projekteja ja tässähän se laatu taas nähdään. Scarlett Johansson on myös todella vakuuttava, ei mitään valittamista. 4/5
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 419
The Cloverfield Paradox. Aika heikko elokuva, tosin hyvät näyttelijät ja visuaalisesti nätti, mutta niin äärimmäisen typerä elokuva alusta loppuun. 2 / 5.
 

Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 066
Bad Boys for Life (2020) - IMDb

Tulipa käytyä kattomassa.
Ei mielestäni ihan yltänyt kahden aiemman leffan tasolle, tai ainakaan kakkososan tasolle, mutta oli tälläkin hetkensä. Perus toimintaa ja läpän heittoa, "lopputaistelussa" muutama ihan hauska kuvauksellinen oivallus. 4/5.
Ikää alkaa vaan näilläkin herroilla olemaan, katsotaan miltä se kunto näyttää Bad Boys 4:ssä, nyt näytti lähinnä siltä että Martin Lawrencelle oli unohtunut Big Momma's Housesta tuttu fat suit päälle.. :think:
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 908
Bad Boys for Life (2020) - IMDb

Tulipa käytyä kattomassa.
Ei mielestäni ihan yltänyt kahden aiemman leffan tasolle, tai ainakaan kakkososan tasolle, mutta oli tälläkin hetkensä. Perus toimintaa ja läpän heittoa, "lopputaistelussa" muutama ihan hauska kuvauksellinen oivallus. 4/5.
Ei yltänyt kahden aiemman leffan tasolle, mutta 4/5? 1. ja 2. osa omasta mielestä luokkaa 2/5. Mutta onneksi meitä on moneksi.:tup:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 419
Uncle Buck. John Candyn elokuva ja hyväksi kehuttu, mutta itse en kyllä pitänyt oikein juuri lainkaan. Ihmeellisen ilkeä ja tyly tälläiseksi perhe-elokuvaksi ja myös aika tylsä ja laahaava. Jos ei olisi ollut John Candyä pääosassa, niin kesken olisi jäänyt. Muutama hauska kohtaus oli kyllä joukossa, mutta moni kohtaus meni aivan yli ja liian pitkälle ja hauskuus siinä mukana, esim. rehtorin haukkuminen tai lopun kidnappaus. 2 / 5.
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
414
Yoga Hosers.
Kevin Smithin ja Johnny Deppin laaturoska kahdesta huoltamokiskalla työskentelevästä teinistä, jotka joutuu selviytymään kauhukomedioille enemmän ja vähemmän tyypillisiä vihollisia vastaan.

Teinejä esittää heidän tyttäret, mikä toimii tässä kategoriassa. Ei voi väittää tämän perusteella hyviksi näyttelijöiksi, mutta nimenomaan kahden bestisteinin välinen dialogi synkkaa hyvin ja uskottavasti.

Pilkataan kanadalaisia, kännykkäteinejä ja ties mitä. Johnny Deppin rooliasu on loistavan ironinen liioittelu, hän kun on ollut aina parhaimmillaan rajusti maskeerattuna.

Hienoa että joku kehtaa tehdä tämmöisiä elokuvia ja saa riittävät rahoitukset tehdä sen tarpeeksi hyvin oman päänsä mukaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
251
Yle Areenasta Kurjet lentävät (1957) - IMDb. Ei tuollainen melodraama ole ihan oma juttu, mutta onhan tuon leffan kuvaus ja ohjaus niin mielettömän upeaa, ettei hiukan väärä tyylilaji tai keskinkertainen käsikirjoitus kauheasti pääse ahdistamaan.
 

Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 066
Joo ja tämän mielestä ilmeisesti vielä kakkonen parempi kuin ykkönen. Eli kakkonen sit varmaan 5/5.
En tiedä mitä jengi oikein perus toimintaleffalta odottaa, mutta omissa kirjoissa Bad Boysit on ollu todela toimivia ja hauskoja toimintaleffoja. Ja kyllä, kakkonen oli aika pitkälti 5/5 leffa, samoten kuin toki ykkönenkin. Tämä uusin oli vähän tosiaan tummasävyisempi ja huumori ei vaan napannut ihan niin kuin aiemmissa osissa, ehkä oli omat odotukset vähän liian korkealla.
Mulle nää on kuitenkin "aivot narikkaan ja popparit kouraan"-tyyppistä viihdettä ja sen suhteen BB-leffat vaan toimii, ei näistä nyt kovin syvää analyysia saa millään muutenkaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 419
The Mule. Aika perusvarma Clintin elokuva, vanhanaikainen draama, mutta se ei varmaankaan ole yllätys, liian pitkä myös. Kokonaisuutena kuitenkin ihan toimiva. 3 / 5.
 

Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
The Martian 5/5.

Olen nähnyt se useita kertoja. Ensimmäinen oli elokuvateatterissa ja vimeisin tänään 4K projektorilla. Täydellinen elokuva.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 419
The Highwaymen. On Netflixillä hyviäkin leffoja ja tämä on sellainen. Hienosti tehty, hidastempoinen mutta kuitenkin kiinnostuksen ylläpitävä leffa. Kevin Costner ja Woody Harrelson olivat todella onnistunut valinta pääosiin ja muutenkin leffassa oli paljon hyviä näyttelijöitä, kuten Willam Salder ja John Carrol Lynch. Miesten valtakuntaa tämä leffa edusti ja leffassa olleet Bonnie ja Clyde olivat aika lailla statistin roolissa, ratkaisu joka mielestäni toimi leffassa hyvin. Toisaalta elokuvan hyvikset eivät kuitenkaan olleet niin moitteettomia, mikä tuli ilmi pokeripelin lomassa. Aavistuksen ehkä hidas leffa kuitenkin, mutta ihan siellä melkein klassikkojen joukossa mentiin. 4 / 5.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 456
Sarjoille ei taida olla vastaavaa ketjua joten kommentoin sitten tänne. Tullut viime aikoina nimittäin vihdoin katseltua Spartacusta (2010-2013 sarja) ja vähän tuossa kyllä häiritsee roomalaisten sotilaiden uskomaton surkeus. Kyseessä kuitenkin pitäisi olla kypärin, body armorein, isoin kilvin, heittokeihäin ja miekoin varustetuista muodostelmissa taisteluun tottuneista miehistä, mutta silti nuo heiluvat kuin jotkut sätkynuket yksin ympäriinsä ja jokainen puolialaston orja oli sitten mies tai nainen pistelee niitä hengiltä. Välillä mm. vetäen miekalla viiltohaavan chain mail paidan läpi. Ja vaikken nyt mikään muinaisten aseiden expertti väitä olevanikaan, niin uskoisin ettei tuollaisen rengaspanssarin läpi viiltäminen kyllä ihan tuosta vaan onnistu.

Pääasiassa ollut kuitenkin tähän mennessä ihan hyvää mättöä ja juonittelua sekä plussaa myös siitä, ettei naisetkaan ole tässä niin viattomia pikku kukkasia minä ne yleensä monissa näissä historiallisissa sarjoissa esitetään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 419
Sully. Tämä oli kaikinpuolin onnistunut elokuva, varmaa laatua ja Tom Hanks oli roolissaan erinomainen. Hienosti myös leikattu ja laskua käytiin läpi useamman kerran elokuvan eri käänteissä, joka oli hyvä ratkaisu. Elokuva oli myös sopivan mittainen eikä turhaan pitkitetty. 4/5.

Terminator Genisys. Aina toivoo näkevänsä hyvän Terminaattori elokuvan ja aina saa pettyä. Salvation on ainoa kelvollinen noista 1 ja 2 osan jälkeen tietysti. Tämäkin oli aika heikko esitys. Välillä oltiin ihan komedian puolella ja välillä taas vakavampana, mutta mitenkään nuo eivät olleet tasapainossa ja onnistuneita ratkaisuja kuten vaikkapa osassa 2. Välillä lainattiin osaa 1, paitsi että sekin oli toteutettu x kertaa paremmin vuosia sitten murto-osalla budjetista. En myös ymmärrä ratkaisua, jossa Arnold laitetaan selostamaan juonta katsojille enkä muutenkaan ymmärrä miksi koko leffa pitää toteuttaa niin monimutkaisesti. Emilia Clarke oli myös roolissaan aika heikko. Kokonaisuutena aika lailla sellainen 2/5 elokuva, ehkä siinäkin on tähti liikaa, mutta Arnoldia on kuitenkin mukava nähdä leffoissa, joten miksipäs ei.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 610
Tuo Taistelulähetit tuli itekki katottua ja samaa mieltä kyl, et huikee elokuva visuaalisesti. Tarinallisesti jäi vähän semmoseksi "mitä nyt vielä" tyyppiseksi, mutta liekkö olis toiminut pelkällä tallustelulla kovinkaan pitkälle. Tuntui vaan et kahessa tunnissa tapahtu ihan älyttömästi kaikkea erilaista.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 419
Parasite leffa tuli käytyä teatterissa katsomassa ja oli kyllä kaikinpuolin hieno leffa, ehkä vähän hidas mutta juoni on kyllä todella nerokas ja kaikinpuolin ammattimaista työtä. 5/5
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 365

Ihan lämminhenkinen kuvaus Kari Tapiosta. Hyvinkin perinteinen suomalaisen artistin kuvio eli taistelua alkoholismia vastaan ja raha polttaa käsissä jos sitä sattuu olemaan. Montaa kuunneltavaa biisiähän Tapiolla ei ollut mut onneksi niitä ei tuputetakaan tässä liian paljoa. Näyttelijät pääsääntöisesti ihan hyviä paitsi, että Tiina Lymi ei varmaan ole tehnyt yhtään roolia missä se ei huuda, niin että nielurisat näkyy viiden metrin päähän. 6/10
 
Liittynyt
28.08.2019
Viestejä
38
Cinamonissa oli 5€ leffapäivä niin tuli käytyä testaamassa Triplan leffateatteri ja katsomassa Taistelulähetit ja Parasite. Molemmille antaisin 4/5.
 
Liittynyt
12.04.2017
Viestejä
33
Suicide Squadin perusteella Margot Robbien Harley Quinn vaikutti lupaavalta, joten Birds of Prey tuli käytyä katsomassa. Robbie oli erinomainen roolissaan ja Ewan McGregor oli oikein hyvä hieman hassuttelevana pahiksena. Tappelukohtaukset oli pääosin hyviä ja mukaan mahtui erittäinkin viihdyttäviä osuuksia. Läpät ei vaan valitettavasti kolahtanut juuri yhtään ja lopputaistelukin oli aika meh. 3,5/5
 

Diziet Sma

Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 399
Picardin kolmas jakso oli suunnitelmissa, mutta Teemalla alkoikin juuri Stop Making Sense. Ei auttanut kuin jäädä katsomaan, vaikka olen nähnyt sen ensimmäisen kerran jo 1987 Helsingissä elokuvateatterissa ja sen jälkeen ties kuinka monta kertaa VHS:ltä ja DVD:ltä.

Uskomattoman hieno kokonaisuus alkaen bändin jäsenten tulosta lavalle aina lopun välähdyksiin yleisöstä. Sekä kuva että musiikki säilyttävät rytminsä koko ajan ilman yhtään tylsää hetkeä välissä. Silkkaa mahtavuutta.

6/5

P.S. Tunnustan olevani fanaattinen Talking Heads -fani. Vähemmän Talkkareista välittävät saattavat antaa pienemmän arvosanan, mutta he ovat väärässä.

P.P.S. On katsottavissa vielä Areenassa kuukauden ajan, jos meni ohi tänään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 805
Uncut Gems. Tai yritin mutta ei vaan pystyny. Pelkkää helvetin huutoa ja ADHD menoa kokoajan ja yritin kärvistellä mutta ei pystyny ni ei pystyny. Puolessa välissä piti pistää homma seis ku sitä vitun huutoa ei jaksanu kattoo. Samoin ohjaus oli ihan perseestä.
Harmi sinällään koska Sandler vetää rooliaan ihan hyvin ja kerrankin ei ole komediarooli.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 372
Three Billboards Outside Ebbing Missouri tuli katsottua ja oli pitkiin aikoihin paras elokuva mitä oon nähny. Virkistävää kun löytyy hyviä draamakomedioita.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 372
Three Billboards Outside Ebbing Missouri tuli katsottua ja oli pitkiin aikoihin paras elokuva mitä oon nähny. Virkistävää kun löytyy hyviä draamakomedioita.
Tähän vielä lisäyksenä että katsoin viimeksi tarkoituksellisesti jonkun draamakomedian varmaan viisi vuotta sitten. Ongelmana näissä on että ne on vedetty joko ihan liikaa huumorin puolelle tai sitten se huumori on paskaa ja yritä siinä sitten nauttia "draamasta" joka on vesitetty surkeilla vitseillä.

Myöskin hahmot on yleensä pelkkiä karikatyyrejä eikä näyttelijät välttämättä ole näytelleet ikinä draamassa tai päinvastoin komedioissa jolloin lähinnä pyörittelee silmiä epäuskottaville pelleilyille.

Aloin tässä ihan miettimään että mitäs vastaavia elokuvia löytyykään ja selailin läpi listoja kyseisen tyylilajin elokuvista ja ylivoimaisesti suurin osa on kuolettavan tylsiä akkojen romanttisia elokuvia. Sitten on jotain The Longest Yardin tyylisiä leffoja joille voi antaa pointseja yrityksestä, mutta sit nekin menee jenkkien slapstick komedian puolelle.
 

JSoi

Make ATK Great Again
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
873
Tähän vielä lisäyksenä että katsoin viimeksi tarkoituksellisesti jonkun draamakomedian varmaan viisi vuotta sitten. Ongelmana näissä on että ne on vedetty joko ihan liikaa huumorin puolelle tai sitten se huumori on paskaa ja yritä siinä sitten nauttia "draamasta" joka on vesitetty surkeilla vitseillä.

Myöskin hahmot on yleensä pelkkiä karikatyyrejä eikä näyttelijät välttämättä ole näytelleet ikinä draamassa tai päinvastoin komedioissa jolloin lähinnä pyörittelee silmiä epäuskottaville pelleilyille.

Aloin tässä ihan miettimään että mitäs vastaavia elokuvia löytyykään ja selailin läpi listoja kyseisen tyylilajin elokuvista ja ylivoimaisesti suurin osa on kuolettavan tylsiä akkojen romanttisia elokuvia. Sitten on jotain The Longest Yardin tyylisiä leffoja joille voi antaa pointseja yrityksestä, mutta sit nekin menee jenkkien slapstick komedian puolelle.
Coenin veljesten elokuvat täyttävät melko usein draamakomedian kriteerit. Ovat lähes poikkeuksetta myös todella hyviä leffoja.
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 908
Coenin veljesten elokuvat ovat usein (eivät toki kaikki) ehkä draamakomedioita (tai jopa farsseja). Täällä mainittu Three Billboards... on taas mielestäni draama, vaikkakin paljon komediallisia elementtejä sisältää. Saivartelua toki ja noissa elämänhajuisissa draamoissa (tai komedioissa) on usein vaikeaa lopullinen leima kategorian suhteen valita. Hyvä leffahan tuo on joka tapauksessa (kuin myös Coenin veljesten tuotannosta valtaosa).
 

Tikiti

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
213
Parasiten kävin katsomassa tuossa Elokuvateatteri Orionissa. Oli kyllä mahtava elokuva ja hienoa kun en elokuvan juonesta etukäteen mitään tiennyt (näin suosittelen myös muita tekemään, eli sokkona vaan katsomaan). Todella yllättävä ja tarinaa rakennettiin hienosti. Genrejen vaihtelut pisti silmään positiivistesti ja näyttelijätyö oli oikein laadukasta. 5/5
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 610
Sokkona menin itsekin tuon katsomaan mikä oli kyl siunaus, ettei leffasta tiennyt mitään muuta oikeastaan kuin sen "mainoskuvan". Ei ihan mikää 5/5 leffa itelle, mutta ihan katsottava kyllä. Pitihän se jännityksessä alusta loppuun kun ei aina tiennyt mihin suuntaan leffa meni, mutta ei silti yltänyt itellä mihinkään aivan kärkileffoihin, pitänee joskus katsoa toistekkin jos siitä siihen edes on.
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
414
Sokkona katsotaan parhaan elokuvan Oscarin saanut elokuva ja se on: mahtava, hieno, yllättävä, laadukas, siunaus, jännittävä, ...
 

Tikiti

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
213
Sokkona katsotaan parhaan elokuvan Oscarin saanut elokuva ja se on: mahtava, hieno, yllättävä, laadukas, siunaus, jännittävä, ...
No nyt kun näin sanot niin tajusin itsekkin, ettei arvosteluni paljoa ihmeitä tarjoa. Yritin olla puhumatta mitään juonesta, että mahdollisimman monet kävisi katsomassa sokkona tuon. Ois voinut lyhentää ja kirjoittaa vaan, että: "hyvä elokuva, käykää katsomassa!" :lol:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 419
Parasite toimii hienosti, mutta osa noista arvosteluista spoilaa aivan liikaa, parasta on jos leffaan mennessä ei tiedä siitä yhtään mitään, niin juonenkäänteet tulevat yllätyksenä.
 
Liittynyt
28.08.2019
Viestejä
38
Parasite oli hyvä 4/5 mutta ei nyt mikään mestariteos kuitenkaan. Se yks kohtaus, jossa tuli kiire, oli kuin mrs. Doubtfirestä ja ihan hauska sinänsä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.04.2017
Viestejä
33
Korona-virus inspiroi katsomaan pandemia-teemaisia elokuvia.

Contagion (2011) - IMDb -leffaa kai pidetään yhtenä parhaista (tai ainakin realistisimmista) genren elokuvista, mutta omasta mielestä se tuntui lähinnä ylipitkältä trailerilta, kun tapahtumia vyörytettiin sellaisella pikakelaustahdilla. Hahmot jäi hyvin valjuiksi ja lopetuskin tylsä. 2/5

28 Days Later... (2002) - IMDb sitten vähän eri tyyppistä pandemiaa eli zombeilua. Alku oli hyvinkin lupaava, sitten vähän lässähti, kun elokuvaan tuli lisää hahmoja. Jotta katsojasta tuntuisi pahemmalta, hahmoilla oli hetken mukavaa, kunnes sitten ei enää ollutkaan. Loppupuoli kostomeininkeineen tuntui aika irralliselta ja kuin eri elokuvasta. Huomasi, että ei ollut jenkkituotantoa muun muassa vähän omituisesta huumorista. Kauniisti kuvattu. Ihan hyvä 3/5
 

Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
475
T-34 - Venäläinen tankkikaahailu joka on varmaan tehty enemmän WOT sukupolvelle kuin realistisen sotaleffan ystävälle, mutta kyllä tämän parissa silti viihtyi kun ei liikoja ajattele. Tuotantoarvot näkyy olevan kunnossa, ammukset lentää hidastuksissa vaunuja hipoen ja T-34 on mailman paras vaunu. Levykotelon kannessa oleva teksti "fast and furious with tanks" ei ihan pidä kutiaan mutta jotain sinnepäin kuitenkin. 3/5
 

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
T-34 - Venäläinen tankkikaahailu joka on varmaan tehty enemmän WOT sukupolvelle kuin realistisen sotaleffan ystävälle, mutta kyllä tämän parissa silti viihtyi kun ei liikoja ajattele. Tuotantoarvot näkyy olevan kunnossa, ammukset lentää hidastuksissa vaunuja hipoen ja T-34 on mailman paras vaunu. Levykotelon kannessa oleva teksti "fast and furious with tanks" ei ihan pidä kutiaan mutta jotain sinnepäin kuitenkin. 3/5
Mistä tämän pystyy katsomaan, mistä katsoit itse? Kiinnostaisi kovasti, vaikka tiedän jo ettei T-34 ollut tankkina parhaasta päästä, koska ahdas ja huono näkyvyys. Toimintapläjäyksenä voisi olla hyvä.
 

Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
475
Mistä tämän pystyy katsomaan, mistä katsoit itse? Kiinnostaisi kovasti, vaikka tiedän jo ettei T-34 ollut tankkina parhaasta päästä, koska ahdas ja huono näkyvyys. Toimintapläjäyksenä voisi olla hyvä.
Tilasin ihan fyysisen lätyn Diacshopista.
 
Liittynyt
29.06.2018
Viestejä
124
Jonkun ylemmän johdatuksen (tai ehkä ihan vaan sattuman) kautta on tullut nyt nähtyä pienen ajan sisään useampi The Rockin hömppäleffa.


Kuusnelosella tätä esikuvaa tuli hakattua ihan hitosti. Eihän siinä mitään selkärankaa elokuvaan ollut, mutta tää olikin ihan hiton viihdyttävä leffa! Hyvää äksöniä ja huumoria sopivassa suhteessa.


Olipahan yhdentekevä. Kliseitä toisen perään.


Tätä olin oikeastaan valmis dissaamaan ennen näkemistä, mutta sehän olikin positiivinen yllätys. Oikeastaan kaikki starbat hoitaa homman just niinkuin pitää, hauskaa dialogia.


Koska jatko-osa, odotin vähän heikompaa, mutta samaa. Toistaiseksi kahdella yrityksellä jäänyt kesken. Pelkkää pakotusta, mutta enpä sano vielä mittään.
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
525
Lighthouse oli kyllä pitkästä aikaa semmoinen leffa joka vangitsi ihan kunnolla penkkiin, molemmat näyttelijät veti kyllä loistavan roolin ja leffassa on aivan mahtava tunnelma.
Tästä olen nähnyt pari traileria ja tuumasin, etten tule sitä katsomaan. Kunnioitan näyttelijöitä kyllä suuresti, mutta jokin tökkäsi. Onneksi tämä on vain minun mielipiteeni.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 532
Viestejä
4 194 014
Jäsenet
70 746
Uusin jäsen
vateezz

Hinta.fi

Ylös Bottom