Doctor Who (BBC)

Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Edellistä kautta ei kyennyt katsomaan, kuin puoliväliin. Eikä varmaan tarvitse tämän tohtorittaren aikana katsellakaan. Onneksi on drinkkeri, nerdrotic ja kumppanit, jotka kertaa jaksojen tapahtumat paljon viihteellisemmin, eikä tarvitse tuhlata aikaa tähän sontaan.

Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
415
Ei voi ymmärtää kuinka on parempi katsoa liki 20 minuutin mittaisia arvioita sen sijaan että käyttäis saman ajan katsoen ko. jaksoja itse? Vaikka sitten pikakelaten mielestään turhalta vaikuttavissa kohdissa ja lopettaen heti kun aikaraja tulee vastaan. Jos todella vihasi, eikö sitten olisi noidenkin katsominen mielekkäämpää kun tietää oikeasti mistä on kyse ja on omat mielipiteet mihin verrata?
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
93
Nyt on neljäskin Tohtorin tämän kauden jakso katsottu. Jakson nimi (”Nicola Tesla's night of terror”) vähän huolestutti, josko nyt taannuttaisiin taas siihen vanhaan keski-ikäisten äijien egojen koon ja ristiriitojen selvittelyyn josta pääsimme eroon edellisen kauden alussa. Onneksi huoli oli turha! Olihan nimessä myös positiivisia fiboja: Teslasta tuli mieleen toisen vahvan naishahmon ympärille rakennettu sarja, Sanctuary.

Tämä ei kuitenkaa ollut Sanctuarya. Nyt liikuttiin Teslan omassa elinajassa (jota tosin Sanctuaryn takaumaosissa myös kuvattiin). Käsikirjoitus, lavastus ja näyttelijät (myös vierailevat) olivat huippuluokkaa. Upea yksityiskohta käsikirjoituksessa:

Yasminin varoitusten huomiotta jättäminen kertoi, ei ainoastaan tuon ajan rasismista ja naisvihasta, vaan viittasi suoraan omaan aikaamme, jossa edelleen kamppailemme samojen ongelmien kanssa. Iso T rapakon takana jne. Viittaus oli niin fiksu ja ovelasti esitetty, että tyhmemmältä se jäi täysi tajuamatta. Konservatiivipiirien itku ja parku edellistä kaudesta on näköjään pakottanut käsikirjoittajat nostamaan rimaa sen verran, että lipunheiluttajat eivät enää tajua pahastua.

Vaikka toiveet Watchmenin jatkosta on haudattu, niin Doctor Who jatkaa taiteellisesti korkeatasoisen ja sosiaalisesti kantaaottavan TV-viihteen lipunkantajana. Ottaen huomioon kaiken sen p**kan, jota meille syötetään, nämä ovat kultahippuja. Jos luottaa enemmän youtuben trolleihin kuin omaan mielipiteeseensä, niin se on hänen häpeänsä.
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Ei voi ymmärtää kuinka on parempi katsoa liki 20 minuutin mittaisia arvioita sen sijaan että käyttäis saman ajan katsoen ko. jaksoja itse? Vaikka sitten pikakelaten mielestään turhalta vaikuttavissa kohdissa ja lopettaen heti kun aikaraja tulee vastaan. Jos todella vihasi, eikö sitten olisi noidenkin katsominen mielekkäämpää kun tietää oikeasti mistä on kyse ja on omat mielipiteet mihin verrata?
Siksi, koska tämä on niin täyttä aatteellista paskaa, ettei tätä kykene katsomaan yhtään. Parempi on katsoa revikat jaksosta henkilöltä joka sen on oikeasti katsonut ja kertoo kuinka huono se olikaan.
 
Liittynyt
23.07.2019
Viestejä
45

Dr Whon jaksoja ja esim. The Critical Drinkerin vuodatuksen nähneenä, jälkimmäinen oli hauska, ensin mainittu on pelkkää SWM-vihaa tihkuvaa viherfemakkopaskaa. Miksi ei käyttäisi samaa aikaa katsoen alkuperäisiä jaksoja? Minua kiinnostaa jonkin verran eri aikojen oikeassa olijat (esim. taistolaiset, rauhanpuolustajat, nämä nykyajan somesoturit sekä kaikki muut samaa, eri lailla oireilevaa tautia sairastavat) ja katson mielelläni esim. reporadiosta kertovia dokumentteja. Mutta ei se tarkoita sitä, että haluaisin sotkea itseäni siihen itseensä. Analyysit ovat analyyseja, ne kertovat mm. siitä mitkä ajatukset tai aatteen palo ajoi ihmiset tekemään jotakin. Ja osa noista woke-tohtorin seikkailuille naureskelevista videoista on myös erittäin hauskoja. Samaa ei voi sanoa Dr Who:sta nykyään.
 
Liittynyt
08.05.2017
Viestejä
1 876
Siksi, koska tämä on niin täyttä aatteellista paskaa, ettei tätä kykene katsomaan yhtään. Parempi on katsoa revikat jaksosta henkilöltä joka sen on oikeasti katsonut ja kertoo kuinka huono se olikaan.
Eli sen sijaan että katsoisit itse ohjelman, katsotkin ohjelman, jossa toinen henkilö on katsonut em. ohjelman ja kertoo miten huono tämä ohjelma on? :D
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Uusin jakso on jo areenassa.Tulee ilmeisesti joka ma aamu näkyville 06:00 aikaan.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Eli sen sijaan että katsoisit itse ohjelman, katsotkin ohjelman, jossa toinen henkilö on katsonut em. ohjelman ja kertoo miten huono tämä ohjelma on? :D
Joskus kyse ei oikeastaan ole siitä ohjelmasta mitä kommentoidaan, vaan periaatteessa vain katsoo siinä sivussa pienen pätkän kommentoitavaa ohjelmaa.
Olipas huonosti selitetty.
Mutta vaikkapa en itse viitsisi ikinä katsoa Dr. Philliä, mutta Pewdipien reagointivideot joihinkin Philin jaksoihin ovat todella hauskoja.
 
Liittynyt
25.10.2019
Viestejä
84
Eli sen sijaan että katsoisit itse ohjelman, katsotkin ohjelman, jossa toinen henkilö on katsonut em. ohjelman ja kertoo miten huono tämä ohjelma on? :D
Olet varmaan kuullut myös ohjelmasta nimeltä sohvaperunat? Ilmeisen suosittu on ollut. Siinä on vähän sama idea, ihan hauska ohjelma ja itsekin katson sitä, vaikken haluakaan katsoa temppareita ym. ohjelmia mitä siinä kommentoivat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
122
Entas jos katso ohjelman ja yhty noiten "trollien" ajatuksin? En kaikia nerdroticun ajatuksia allekirjoita, mutta aika monesti hän kyllä puhuu järkeä. Kompanionit ovat täysin onnetomia, Classicin jopa Susan on parempi ku yksikä noista. Ja tä ei oo ihoväriasja, he vaan ovat huonoja. Mutta kaikist pahin on itse tohtori....naistohtori varmaan olis voinut myös hyvin tehä. Esimerkiks Michelle Gomez....ja olishan se ollut aika huvittava jos peilistä olis kattonut Missy. Onhan tohtori ennenkin saanut toisten ulkonäön. Ja mitä jaksoihin tule, niin Ekat 2, ajatelin, että tä on selvä parannus etelliskauteen, mutta Orphan55, kaikki oli ennaltaarvatava, monsterit oli aikaa tylsät ja heti oli selvä mitkä nuo on kun selvis missä he ovat. Ei se paasaus häirinyt, olihan jo 70 luvulla päästöaiheisia tarinoita. Katon kyllä kaikki jaksot, mutta kokonaisuudessa, nykyinen tohtori on paskin mitä koskaan ollut, Classicut mukaan lukien. Mutta olen sama mieltä, että nerdrodic ja kumppanit ovat hauskoja ja he eivät oo väärässä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
122
Ok, nyt katottu Tesla jakso. Siis öh?
Silurian blaster, nasty deadly thing...jadajada...why sameone chasing you with alien gun? Teslan vastaus: You belive this is alien. Tulkkauksessa alien oli Maan ulkopuolinen ja avaruuesta. Itse kuitenkin uskoisin, että tarkoitetiin kai "Vieras" eikä "maan ulkopuolinen" Sillä Silurianit tiettävästi ovat maapallon alkuperäiskansa, ennen ihmistä, eikä avaruuesta. Toivottava olis, että kääntäjätkin olis perillä
Ja sitten viellä tuo nuorisuo
Ei oo kuulutkan Teslasta??!! Joku Nicolai??!!
Ehkä turha nillitystä, mutta kummasti häiritsi. Mutta....muuten oli hyvä jakso, tämä hemmetin "fam" oli takaalalla ja heti paljon parempi. Myöskin tohtori oli ihan ok nyt, oli sitä "viisain koko huonessa" tuntua.
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
93
Siksi, koska tämä on niin täyttä aatteellista paskaa, ettei tätä kykene katsomaan yhtään. Parempi on katsoa revikat jaksosta henkilöltä joka sen on oikeasti katsonut ja kertoo kuinka huono se olikaan.
Kaikki on poliittista, kysymys on vain reaktiosta, jonka tietty poliittinen agenda kohteessaan aiheuttaa. Koska sain jo toisessa ketjussa ylläpidolta vinkin pitää poliittiset jutut omissa ketjuissaan, en ala vertailemaan eri poliittisten agendojen hyvyyttä.

Minä pidän sarjasta sen nykymuodossa, joten siitä voi fiksu päätellä, mikä mun mielipiteeni on verrattaessa nykymeininki vs. setämieskatsanto. :cool:

Jodie rocks!
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
93
Tämä ei ole kovin tuore, mutta postaan tiedon silti, jos vaikka joku DrWho-fani olisi missannut sen:

Jodie Whittaker on vahvistanut, että hän näyttelee tohtoria myös kolmannellatoista kaudella! Heittereiden kitinä kuuluu varmaan ulkoavaruuteen asti, mutta tosifanit ovat riemuissaan! :D
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 645
Jotenkin ei kyllä tämä uusi tohtori nappaa, en tiedä onko käsikirjoituksissa eroa, vai onko vain valittu väärä nainen näyttelijäksi. Edellistä kautta en jaksanut edes loppuun katsoa, nykyisestä olen ekan jakson katsonut, eikä edelleenkään vakuuta.
 
En halua mitenkään vähätellä sun henkilökohtaista mielipidettä jonkun näyttelijän hyvyydestä rooliinsa, mutta pyydän Jodieta tuomitessasi huomioimaan yhden asian. Vihareaktion määrä nykyistä tohtoria kohtaan netissä on suurta. Ei siten, että moni olisi tyytymätön, mutta tuo vähemmistö on sen verran kovaäänistä, että se peittää monien sarjaan tyytyväisien kehut alleen. Älä anna sen vaikuttaa mielipiteeseesi.

Mikä sitten saa aikaan tuon apinaraivarin? Tuota 2005 tehtyä rebuuttia ylistetään mun mielestä vähän turhaan. Davis, ja myöhemmin Moffat, muokkasivat sovinistisia ja rasistisia sävyjä sisältävän lastenohjelman aikuisten versioksi. Mutta ilman mitään muutoksia sarjan arvosisältöön. Edelleen oli kumppanina nuori nainen keski-ikäisen tohtorin kuolauksen kohteena ilman, että kumppanille annettiin mitään mahdollisuuksia kehittyä henkilönä. Jotain poliittisia teemoja kyllä käsiteltiin, mutta vain peittämään sarjan läpeensä patriarkaalinen luonne. Sitten tuli Chibnall ja Whittaker! Saatiin vahva naishahmo potkimaan vanhan vallan edustajia perseelle. Mukaan tuli rasismia ja ekologisia ongelmia käsitteleviä jaksoja. Mä olen ihan nyyh, nyyh, kun ajattelen sitä setämiesten mielipahaa, kun tohtori ei ole enää keski-ikäinen tai vanhempi WMS-äijä ja kumppani ei ole minihameeseen pakolla puettu nuori nainen.

Anna sarjalle mahdollisuus, älä usko jotain youtube-tolloja. Jos ei iske, niin OK, ei oo sun juttus.
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 108
Tai sitten voi vaan yksinkertaisesti paiskata some -mielipiteet kuikkaan ja nauttia sarjasta, jos siitä pitää. Ihmisillä tuntuu nykyään olla tarve ylianalysoida kaikkea näkemäänsä.
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 108
En ole sisäistänyt vielä näitä moderneimpia haukkumasanoja, niin ei aiheuta minulle ongelmia kun ei ymmärrä koko ongelmaa :kahvi:
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
Miten sarjasta voisi nauttia, kun se on muuttunut silkaksi paskaksi? Ei tästä voi nauttia, kuin pahimmat viherfeministit.
Tai kovimmat Tohtori-fanit...

Siinä on TARDIS. Klassikoiden Mestari oli paljon parempi kuin näissä uusissa. Missy oli paras uusi Mestari. Amy paras seuralainen, Clara huonoin. Tennantin ja Smithin kaudet oli ylipäätään parhaat. River oli upea hahmo.

Capaldin eka kausi meni penkin alle, mutta sen jälkeen oli hyvä. Viime kausi oli huono, tästä en osaa sanoa yhden jakson katsoneena.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 387
Miten sarjasta voisi nauttia, kun se on muuttunut silkaksi paskaksi? Ei tästä voi nauttia, kuin pahimmat viherfeministit.
Äläs nyt. Kyllä viherfeministienkin joukossa on paljon ihmisiä, joille analyyttisyys, ajattelu ja laadukas tarinankerronta eivät ole vieraita konsepteja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
122
Eli, tosifani ei voi olla jos ei tykkää nykyisestä!!?? Omasta mielestä ei ehkä oo niin paska ku netissä vauhkotaan, mutta ei se kyllä mitenkä hyvä oo. Etelisellä kauella ja nykysellä ei oo ollut yhtän tarina mikä tulis ees lähelle, sellaisia ku "Blink", "Caves of Androzani", "Turn Left", "Pyramides of Mars", "Inferno", "Seed of Doom" jne, jne. Ja edelleen oon sitä mieltä, että Michelle Gomez olis ollut mahtava dohtori, vaikka se oliki Missy, mikään ei estäis keksimäst jonkun syyn miksi dohtori sai Missyn naaman. Jodil nyt vaan ei oo sitä jotain. Mutta sen viellä kestä, kaikki seuralaiset ovat melko lailla tasoa Danny Pink... Ja mä tykkäsin jopa Bill Pottsist. Tesla jakso oliki omasta mielestä paras tähän saaka, koska tuo hemmetin "Fam" (cringe) oli takaalalla. Ja sitten masteri... ei helvetti... Roger Delgado, Anthony Ainley, John Simm, Michelle Gomez ( en tarkoituksella laske mukaan Classic kauen 14 ja TV elokuvan mastereitä, vaikka nuoki ovat ok) kaikki olivat mielenkiintoisia, karismaattisia ja vaaralisen tuntusia. En sanois sama tuosta uuesta, säälittävä tapaus. Mutta ei see mitään, kattonut kaikki kauet, jopa animoitut katonnut episodid, tai sitten vaan valokuvin ja audioraidoill rekonstruktioidud jaksot, mitkä BBC onnistui tuhoma aikoinaan. Oma lempitohtorit ovat Tom Baker tietenkin, Jon Pertwee ja Tennant. Ja kaikki muut ovat joksekin tasasia, mutta ok tai hyviä ja mielellä oon katsonut monen kertaan classicut sekä uuet, mutta Jodi nyt vaan ei uppoo. En kai sitten oo tosifani, mutta en vaan voi kehua nykyistä suunta. Katson kyllä kaikki, siitä huolimatta
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 645
En halua mitenkään vähätellä sun henkilökohtaista mielipidettä jonkun näyttelijän hyvyydestä rooliinsa, mutta pyydän Jodieta tuomitessasi huomioimaan yhden asian. Vihareaktion määrä nykyistä tohtoria kohtaan netissä on suurta. Ei siten, että moni olisi tyytymätön, mutta tuo vähemmistö on sen verran kovaäänistä, että se peittää monien sarjaan tyytyväisien kehut alleen. Älä anna sen vaikuttaa mielipiteeseesi.

Mikä sitten saa aikaan tuon apinaraivarin? Tuota 2005 tehtyä rebuuttia ylistetään mun mielestä vähän turhaan. Davis, ja myöhemmin Moffat, muokkasivat sovinistisia ja rasistisia sävyjä sisältävän lastenohjelman aikuisten versioksi. Mutta ilman mitään muutoksia sarjan arvosisältöön. Edelleen oli kumppanina nuori nainen keski-ikäisen tohtorin kuolauksen kohteena ilman, että kumppanille annettiin mitään mahdollisuuksia kehittyä henkilönä. Jotain poliittisia teemoja kyllä käsiteltiin, mutta vain peittämään sarjan läpeensä patriarkaalinen luonne. Sitten tuli Chibnall ja Whittaker! Saatiin vahva naishahmo potkimaan vanhan vallan edustajia perseelle. Mukaan tuli rasismia ja ekologisia ongelmia käsitteleviä jaksoja. Mä olen ihan nyyh, nyyh, kun ajattelen sitä setämiesten mielipahaa, kun tohtori ei ole enää keski-ikäinen tai vanhempi WMS-äijä ja kumppani ei ole minihameeseen pakolla puettu nuori nainen.

Anna sarjalle mahdollisuus, älä usko jotain youtube-tolloja. Jos ei iske, niin OK, ei oo sun juttus.
Tuota. Pohdin tosiaan sitä, että onko käsikirjoituksessa jotain muuttunut, vaiko vain valittu väärä _nainen_ esittämään roolia - ei vain jostain syystä sytytä. Feministipaskaa tähän on turha mun kannalta sotkea.
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
415
Ok, nyt katottu Tesla jakso. Siis öh?
Silurian blaster, nasty deadly thing...jadajada...why sameone chasing you with alien gun? Teslan vastaus: You belive this is alien. Tulkkauksessa alien oli Maan ulkopuolinen ja avaruuesta. Itse kuitenkin uskoisin, että tarkoitetiin kai "Vieras" eikä "maan ulkopuolinen" Sillä Silurianit tiettävästi ovat maapallon alkuperäiskansa, ennen ihmistä, eikä avaruuesta. Toivottava olis, että kääntäjätkin olis perillä
Vaikeasti tulkattava, koska vitsi piilee kaksoismerkityksessä jota suomenkielessä ei ole. Kääntäjällä ei ole aikaa tulkita noin syvällisesti vaan valitsi paremmin Teslan eli Maan ihmisen suuhun sopivan vaihtoehdon.

Homma menee vielä erikoisemmaksi jos lähtee tutkimaan:
Alien tarkoitti aiemmin jotain ulkopuolista tai vierasta, vähän kuin eksoottinen nykyään. Sanan käyttö liitettiin maanpallon ulkopuoliseen kirjallisten lähteiden mukaan vasta 1920-luvulla, joskin todetaan että puhekielessä se saattoi tapahtua aiemmin. Tämä jakso sen sijaan sijoittui vuoteen 1903, joten tunsiko Tesla jo tuon uuden merkityksen vai ihmettelikö sen olevan jostain vieraasta valtiosta?

Tosin myöhemmin paljastuu että Tesla on vastaanottanut signaaleja avaruudesta ja yrittänyt vastata niihin, joten hän oli tietoinen Maan ulkopuolisesta. Ehkä hän olikin siis innoissaan eikä ihmeissään, kun Tohtori mainitsi "alien" aseen.

Mutta todennäköisesti englanniksi kyseessä oli vain helppo sanaleikki ja mahdoton suomentaa täydellisesti. Nykykääntäjillä ei ole aikaa keksiä jotain sopivaa vaihtoehtoista vitsiä tilalle.

Ehkä jotain tyyliin:
Miksi hänellä oli tämä vieras ase? - Ai tuo aseko tässä sinusta vieraista on?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
122
Jakso 5
Ok, Judoonid, hyvä. Jack, hyvä. Mutta....mitä helvettiä nuo oikein ajattele??!! Tämä Ruth olis vähän niiku ennen William Hartnelliä? Ei se mihinkä muuhun sovi. Mutta miten sillä oli Poliisiboxi? Ku me näimme yhes jaksos ku Hartnellin dohtori varasti TARDISin. Jaksossa jossa Clara meni tohtorin aikajanaan. Eli tämä Ruth oli ennen ensimmäistä Doctoria ja Pooliisiboxin kanssa??!! TARDIShan otti sen muoton vastta Hartnellin doctorin käsissä. He nyt sitten niiku tuho loren. Muuten oli hyvä jakso, Jodoonid ovat aina kivoja ja samoin Jack, tämä Twisti tuhos koko jakson ja kieltäytyn laskemasta sitä canoniks
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
93
Uusin Dr Who, “Fugitive of the Judoon” on tsekattu. Hyvää settiä, vahvat naiset jyrää ja kapteenin paluu toi mukaan sateenkaarimeininkiä. Maassa ollaan jälleen, mutta ei se mua häiritse. Yhteiskunnalliset ja ekologiset epäkohdat näyttäytyvät voimakkaammin näissä maahan sijoitetuissa tarinoissa. Asiasta valittaville tiedoksi, että totuus sattuu, opettele elämään sen kanssa ja aloita maailman muuttaminen parempaan suuntaan.

Pikkuisen tuli sellainen fiilis, että tässä pohjustetaan samanlaista historiakorjausta kuten uudessa terminaattorissa, ST Picardissa sekä SW:ssa. Jään jännityksellä odottamaan, onko arvaukseni oikea! Käsikirjoittajat ovat niin korkeatasoisia, että homma voidaan halutessa hoitaa hienosti kotiin.

Arvosanani: 9/10.
 
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
24
Vihreä Sankari katsoo selvästi jotain eri sarjaa kuin muut.

Mitä tähän uusimpaan jaksoon tulee niin en lähtis mitään johtopäätöksiä tekemään siitä että whoniversen lorea oltais vetämässä uusiksi, ohjelma on rikkonut aina omia sääntöjän ja tulee varmasti rikkomaan myös tulevaisuudessa.

Oli kyllä tähän mennessä paras jakso Whittaker/Chibnall kaudella, toivottavasti jatkuu samaan suuntaan.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 009
Vähän vierastan tätä uutta kun on tottunut että "tohtori" on mies.... :shifty:
Mutta nykymenoon kait kuuluu että pitää olla kiintiönainen, -neekeri, -homo jne..... :btooth:
-Mutta kyllä vielä toistaiseksi katselee, paremman puutteessa.... :vihellys:

Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
93
Netti on innoissaan ensimmäisestä mustasta tohtorista! Ja niin olen minäkin! Toivoa sopii, että seuraava tusina olisi erilaisia etnisiä ryhmiä edustavia naisia – vähän tasapainottamaan sitä äijäkaartia tarinan alkupuolella. Diversiteettiä peliin, kaverit!
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
Uusin Dr Who, “Fugitive of the Judoon” on tsekattu. Hyvää settiä, vahvat naiset jyrää ja kapteenin paluu toi mukaan sateenkaarimeininkiä. Maassa ollaan jälleen, mutta ei se mua häiritse. Yhteiskunnalliset ja ekologiset epäkohdat näyttäytyvät voimakkaammin näissä maahan sijoitetuissa tarinoissa. Asiasta valittaville tiedoksi, että totuus sattuu, opettele elämään sen kanssa ja aloita maailman muuttaminen parempaan suuntaan.

Pikkuisen tuli sellainen fiilis, että tässä pohjustetaan samanlaista historiakorjausta kuten uudessa terminaattorissa, ST Picardissa sekä SW:ssa. Jään jännityksellä odottamaan, onko arvaukseni oikea! Käsikirjoittajat ovat niin korkeatasoisia, että homma voidaan halutessa hoitaa hienosti kotiin.

Arvosanani: 9/10.
Jos et ole katsonut, niin katso Torchwood. Se oli huippu. Doctor Whossa muutetaan aikalinjaa minkä ehditään, se ei ole uutta. Sotatohtorikin tuli puskista.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
Nyt tuli katsottua nuo uudet jaksot. Judoon oli hyvä.
Netti on innoissaan ensimmäisestä mustasta tohtorista! Ja niin olen minäkin! Toivoa sopii, että seuraava tusina olisi erilaisia etnisiä ryhmiä edustavia naisia – vähän tasapainottamaan sitä äijäkaartia tarinan alkupuolella. Diversiteettiä peliin, kaverit!
Diversiteetillä väliä, mutta kerrankin mielenkiintoista juonikuviota. Jakso 6 ei ollut enää niin hyvä, sinä voit kyllä tykätä ideologian vuoksi.
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
93
Jos et ole katsonut, niin katso Torchwood. Se oli huippu. Doctor Whossa muutetaan aikalinjaa minkä ehditään, se ei ole uutta. Sotatohtorikin tuli puskista.
Kiitos vinkistä, katsoin joskus alkupään jaksoja, mutta lienee aika ottaa sarja uudestaan työn alle! :thumbsup:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
Onhan nämä nyky(tai jo muutamat viime kaudet, se vanha fabukin) whot olleet kasa paskaa Ecclestonen/Tenantin ja sen ärsyttävä lärvisen tohtorinkin kausiin.
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
93
Onhan nämä nyky(tai jo muutamat viime kaudet, se vanha fabukin) whot olleet kasa paskaa Ecclestonen/Tenantin ja sen ärsyttävä lärvisen tohtorinkin kausiin.
Miten ihmeessä Whittakerin ja Capaldin kaudet voivat kasata paskaa aikaisempien tohtoreiden kausiin?
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
93
Nyt on seitsemäs osa katsottu ja täytyy todeta, että olin tyytyväinen. Vaikka nyt käytiin välillä maapallon ulkopuolella, niin käsikirjoitus ja näyttelijäsuoritukset stimuloivat esiin monia arvoihin ja moraaliin liittyviä kysymyksiä. Unet ovat pelottavia!
Tämä kausi on vielä parempi kuin edellinen (11.) kausi!

Jos et ole katsonut, niin katso Torchwood. Se oli huippu. Doctor Whossa muutetaan aikalinjaa minkä ehditään, se ei ole uutta. Sotatohtorikin tuli puskista.
Kiitos vinkistä, katsoin joskus alkupään jaksoja, mutta lienee aika ottaa sarja uudestaan työn alle! :thumbsup:
Mutta sarjassa on pääosissa valkoisia miehiä.
Tämä on hyvä huomio. Seuraavaksi voidaan miettiä, miksi sellaisia TV-sarjoja tehtiin? Torchwood on tosin yli kymmenen vuotta vanha, joten sille tietty seniili maailmankuva voidaan kai antaa anteeksi. Ongelmana on se, että vielä nykyäänkin jotkut kuvittelevat maailman olevan kuten viime vuosisadalla.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
Nyt on seitsemäs osa katsottu ja täytyy todeta, että olin tyytyväinen. Vaikka nyt käytiin välillä maapallon ulkopuolella, niin käsikirjoitus ja näyttelijäsuoritukset stimuloivat esiin monia arvoihin ja moraaliin liittyviä kysymyksiä. Unet ovat pelottavia!
Tämä kausi on vielä parempi kuin edellinen (11.) kausi!

Tämä on hyvä huomio. Seuraavaksi voidaan miettiä, miksi sellaisia TV-sarjoja tehtiin? Torchwood on tosin yli kymmenen vuotta vanha, joten sille tietty seniili maailmankuva voidaan kai antaa anteeksi. Ongelmana on se, että vielä nykyäänkin jotkut kuvittelevat maailman olevan kuten viime vuosisadalla.
Naisia löytyy, perusporukka 3-2 alussa. Lopussa tuo suhde taisi heiketä. Valkoisia kyllä paljon, intialaisperäisiä ei tainnut olla yhtään.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Vihreä Sankari katsoo selvästi jotain eri sarjaa kuin muut.

Mitä tähän uusimpaan jaksoon tulee niin en lähtis mitään johtopäätöksiä tekemään siitä että whoniversen lorea oltais vetämässä uusiksi, ohjelma on rikkonut aina omia sääntöjän ja tulee varmasti rikkomaan myös tulevaisuudessa.

Oli kyllä tähän mennessä paras jakso Whittaker/Chibnall kaudella, toivottavasti jatkuu samaan suuntaan.
Oikeastaan tämän kauden jaksot ovat selkeä parannus ekaan Whittakerin kauteen.
Aina tulee kuitenkin kohta, jossa pitää sormi pystyssä saarnata jotain täysin typerää, mutta se ei varsinaisesti pilaa jaksoa. Kun jakso on tarpeeksi hyvä, niin yksi typerä kohtaus ei riitä kaatamaan sitä. Erona mielestäni se, että ekan kauden aikana ei muuta ollutkaan kuin sormi pystyssä saarnaamista ja se nyt vain alkoi pännimään exponentiaalisesti. Tätä pystyy sentään katsomaan.

Mutta suurin ongelma on näyttelijätason romahtaminen. Kaikki ovat jotain tusinanobodeja. Whittakerin huonoudesta nyt on jauhettu koko ajan, mutta kun kaikki vierailijatkin ovat täyttä skeidaa.
Musta tohtorinainen oli ensinnäkin täysin älyvapaa idea jo siksi, että kumpikaan tohtori ei tuntenut toisiaan, mikä on mahdotonta. Varmasti tulee joku hieno selitys aikanaan. Mutta ollaan aika kaukana siitä nerokkaasta ideasta, että Tohtori ja sen rakastetrtu kulkevat eri suuntiin aikajanoilla ja toinen ei koskaan muista toista ja toinen tietää kaiken.
Mutta eipä parantunut karisma tai mikään muukaan. Jos tässä pedataan sitä, että tuo tulee korvaamaan Whittakerin, niin eipä juuri ole parannusta luvassa.

Mutta juu, tietyllä tavalla sitä vaan jaksaa harmittaa kuinka vanhoista lempiohjelmista tehdään päivitettyä roskaa. Vaihtaisivat edes nimen ja tekisivät reilusti uuden sarjan.
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 788
Tämä on hyvä huomio. Seuraavaksi voidaan miettiä, miksi sellaisia TV-sarjoja tehtiin? Torchwood on tosin yli kymmenen vuotta vanha, joten sille tietty seniili maailmankuva voidaan kai antaa anteeksi. Ongelmana on se, että vielä nykyäänkin jotkut kuvittelevat maailman olevan kuten viime vuosisadalla.
Nykyään ei tulisi kuuloonkaan että pääosan esittäjä olisi valkoinen homomies. Miten edes kehdataan ajatella sellaista...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
122
Ei vaan uppoo. Nyt jäänyt 2 viimoista välistä. Oon kattonut classic Who, Tom Baker aikakausi puolessa välissä ja vaikka effectit sun muut on melko huonoa nykystandsrtien mukaa, on se silti tuhannesti parempi ku mitä se nyt on. Ei minua haitta, että tohtori on nainen, eikä ihoväri, tai etnisyys, eikä seksuaalisuus. Mutta ku koko toi sakki on susipaskoja näyttelijöitä. Jopa Bradley Walsh. Paskepiki käsikirjoitus voi olla viihtyisä, jos näyttelijät ovat hyvät, mt kun ei oo. Peter Capalti aikoina alkoi tulla noita kehnoja kirjoituksia, mutta silti oli hyvä viihte, koska Capaldi oli omasta mielestä hyvä. Kai nyt maailmasta löytyis yksi valkoinen nainen, intialainen naine, musta heppu, vanha ukko ja musta nainen joka oikeasti osais näytellä....Ihan ku tahallaan hankis paskoja näyttelijöitä, että sitten vois kritisoiat haukkua rasisteiks... tai jotain...
 
Liittynyt
28.07.2017
Viestejä
873

Hyvin mahdollistakin. On se tässäkin ketjussa tullut ilmi, että viihdearvolla ei ole mitään väliä kunhan ideologia on oikea.

Eka Jodie kausi oli ihan puhdasta tuubaa. Näkisin että tämä on vähän parempi. Siihen ei tosin paljon vaadita.
Ideologian tuputus ei ole enää niin päälle lätkäistyä vaan nyt on jopa tarinakin ympärillä, vaikka kyllä ne monologit muutaman jakson lopussa aiheutti lähinnä myötähäpeää. Tohtori hössöttää hieman vähemmän kuin ennen, mutta yhä ihan liian paljon asian ohi ihan jotain muuta kuin sen hetkiseen touhuunsa liittyvää. Vähän kuin teini mäkkärillä. Voi tietysti olla, että viime kaudesta on liikaa aikaa, tai sitten olen vain hyväksynyt että tohtori on nyt sitten tätä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Sille ei mitään voi, että näyttelijät ovat huonoja ja mielenkiintoisia scifi-tarinoita ei näköjään enää nähdä. Kaikki juonet liittyvät aina jollain tapahtuu ihmisten paskuuteen ja maapallon pilaamiseen. Kaikki jaksojen jutut on nähty tuhanteen kertaan jo aiemmin elokuvissa ja sarjoissa, mitään uusia koukkuja, jännittäviä käänteitä tai yllätyksiä on näköjään turha odottaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
122
Hyvin mahdollistakin. On se tässäkin ketjussa tullut ilmi, että viihdearvolla ei ole mitään väliä kunhan ideologia on oikea.

Eka Jodie kausi oli ihan puhdasta tuubaa. Näkisin että tämä on vähän parempi. Siihen ei tosin paljon vaadita.
Ideologian tuputus ei ole enää niin päälle lätkäistyä vaan nyt on jopa tarinakin ympärillä, vaikka kyllä ne monologit muutaman jakson lopussa aiheutti lähinnä myötähäpeää. Tohtori hössöttää hieman vähemmän kuin ennen, mutta yhä ihan liian paljon asian ohi ihan jotain muuta kuin sen hetkiseen touhuunsa liittyvää. Vähän kuin teini mäkkärillä. Kaikki juonet liittyvät aina jollain tapahtuu ihmisten paskuuteen ja maapallon pilaamiseen. Kaikki jaksojen jutut on nähty tuhanteen kertaan jo aiemmin elokuvissa ja sarjoissa, mitään uusia koukkuja, jännittäviä käänteitä tai yllätyksiä on näköjään turha odottaa.
Olihan sitä maailman onkelmia, jätteitä, ilmastoa jne jo ihan alusta lähtien, mutta silloin 60/70 luvulla se oli hienovaraista, dialogin kätkety, niin ohimennen mainintoja, josta tyhmempiki ymmärs ihan samat asjat mistä tuo nykyinen pitä luoentoja jatkuvasti. Ja Dr WHO oli hauska, mielenkiintoinen, ei jäänyt oloa kuin seurais jotain Ilmastokokousta
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Ja Dr WHO oli hauska, mielenkiintoinen, ei jäänyt oloa kuin seurais jotain Ilmastokokousta
Ihmettelen myös, että kuinka jotkut voivat pitää jostain saarnaamisesta, kun saman asian voisi tehdä paljon fiksummin ja antaa katsojan itse hoksata.
Mutta ilmeisesti nykyään pitää työntää niin paksua rautalankaa, että katsoja ei varmasti ajattele väärin. Se kun on aina vaarana, kun ei selitetään liikaa.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
"Can you hear me" oli aika mitäänsanomaton. En katsoisi jos ei olisi Doctor Who. Jakso vitonen "Fugitive of the Judoon" oli hyvä.

Jakso "Nikola Tesla's Night of Terror" paljasti hyvin eron Tennantin ja Matt Smithin tohtoriin, käytös oli ihan erilainen. Jodie on niin anteeksipyytävä ja vaisu, kai nainenkin voisi olla mahtipontinen vai veisikö se liikaa huomiota seuralaisilta?
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Omasta mielestä pari viimeistä tohtoria on olleet huonoja.Noi 60/70 luvun oli taas vielä huonompia.:D:kahvi:
 
Liittynyt
23.07.2019
Viestejä
45
Tuli pitkästä aikaa katsottua pari jaksoa tätä uutta woke-tohtoria. Tiesin jo hommaan ryhtyessäni, että lumihiutaletuputus hatuttaa, mutta asetin itselleni tavoitteeksi nähdä itse jakson poliittisen agendan takaa. Johtopäätökseni on, että Dr Who on huonosti tehty. Siten myös huonoa propagandaa. Voipi tulle showrunnerille ja käsikirjoituksen kyhääjille kuumat paikat, kun kiukkuiset ryhmät ahdistelevat molemmista laidoista: oikealla kiukkuiset vanhat fanit ja vasurissa woke-fundamentalistit! Tosin BBC on meidän YLEen verrattava suojatyöpaikka, jossa duunit ovat ikuisia - kunhan ei vaan sorru kerettiläisyyteen.
 
Tai lyö tuottajaa.:D:kahvi:
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
93
Tohtorin kahdeksas osa on katsottu. Hyvä jakso, arvosanaksi 9/10.

Lone Cyberman -homma avautui hieman.

Kauden pääjuoni on todella mielenkiintoinen. Jäämme jännityksellä odottamaan miten kahdestoista kausi huipentuu. Jodiehan on jo vahvistanut, että hän on tohtorina myös seuraavalla kaudella, joten reganeraatiota ei ole luvassa. Hyvä niin.

Jakson aiheista poimin miehen kykenemättömyyden kohdata vaimonsa lahjakkuus. Jälleen yksi esimerkki yhteiskuntamme mis#########destä, joka on, ekologian ohella, näitä kahdennentoista kauden jaksoja yhdistävä teema.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Jakson aiheista poimin miehen kykenemättömyyden kohdata vaimonsa lahjakkuus. Jälleen yksi esimerkki yhteiskuntamme mis#########destä, joka on, ekologian ohella, näitä kahdennentoista kauden jaksoja yhdistävä teema.
Ei vittu. Jäämme odottamaan aihetta, missä näytetään vaimon kykenemättömyys kohdata ihan mitä vaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 464
Viestejä
4 162 933
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom