Dolby Atmos

Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Juu, mutta saako Soundbarilla edes ok Dolby Atmoksen, sanotaan köyhän rotan, kuten minä, tilaääniratkaisun? Kuvitellaan että tuo on nyt tämän hetken vaihe ja ratkaisu. 3 vuoden päästä vedän piuhoja katon rajassa kun varaa kunnon tikkaisiin jne.

Huomioikaa se että suurin osa teistä on lähes ammattilaisen tasolla, osa varmasti ihan ammattilaisia. Minunlaiselle noviisille on edelleenkin epäselvää mitä vahvistin tekee ja siitä eteenpäin. Hinta on myös huomattava asia kun puhutaan kunnon systeemistä. Pelkän vahvarin hinnalla saa jo ok soundbarin.

Toki jos tavoite on oikea Dolby Atmos kokemus niin silloin pitää olla myös huoneessa tilaa ja ottaa akustiikka kunnolla huomioon. Dolby Atmos ei ole kaikille, se on varakkaammille ihmisille. Toisille vain on jokin ainut todellisuus se että palkastä jää omaan käyttöön 1000-2000 euroa kuussa. Itsellä jää, noh kehtaanko edes sanoa, noin 200 euroa kuussa.
Korvia voi huijata monella tavalla, ja tällaiset soundbarit käyttävät sellaisia kikkoja. Vaihevirheillä voi saada aikaan ääntä, joka kuulostaa kuin se tulisi takaa. Ylhäältä kuulostavaa ääntä voi saada aikaan heijastamalla ääntä katon kautta. Tämän toimivuus riippuu kattomateriaalista ja huoneen mittasuhteista. Koska tämä kaikki perustuu enemmän tai vähemmän feikkaamiseen, niin harkitsisin kyllä tarkkaan, ennen kuin upottaisin tuollaisia summia soundbariin. Ei välttämättä toimi riittävän hyvin omassa olohuoneessa.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 035

Keskiluokan ja yli olevissa Denoneissa on preoutit, eli saisit Genet kiinni yhtälailla. Hienoja kaiuttimia muttei ole kokemusta itsellä, paljonkohan maksavat esim käytettyinä ne pienimmät jos keräilisi niitä lisää budjetin salliessa surroundeiksi ja kattoon. Nythän sulla olis jo hyvät etukajarit ja subi joista tykkäät, laittelis muut systeemit kun sopivaksi näkee.

Tuo sun linkkaamasi Desing jalustakin tais olla jotain melkein 400€ mööpeli ettei kylläkään köyhän rotan valintoja :D

EDIT: Vemkki kertoikin mitä Soundbar tekee. Oma mielipide että max 500€ sellaiseen boostaamaan telkun ääntä jollei ole muita vaihtoehtoja. Esim. Genet ajaa jo soundbaarien ohi helposti.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Itse kuulin 5 vuotta sitten Hifi Expossa Yamahan noin 1500 euron Atmos-soundbaria, ja se toimi yhdellä istumapaikalla aika hyvin, mutta toisella ei. Sillä oli vielä kaverina Klipschin subbari, joka auttoi menoa mukavasti.
 
testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Korvia voi huijata monella tavalla, ja tällaiset soundbarit käyttävät sellaisia kikkoja. Vaihevirheillä voi saada aikaan ääntä, joka kuulostaa kuin se tulisi takaa. Ylhäältä kuulostavaa ääntä voi saada aikaan heijastamalla ääntä katon kautta. Tämän toimivuus riippuu kattomateriaalista ja huoneen mittasuhteista. Koska tämä kaikki perustuu enemmän tai vähemmän feikkaamiseen, niin harkitsisin kyllä tarkkaan, ennen kuin upottaisin tuollaisia summia soundbariin. Ei välttämättä toimi riittävän hyvin omassa olohuoneessa.
Hyvä pointti tuo mikä missäkin tilassa toimii. Toki kaupan kanssa voi sopia jos omassa tilassa ei toimi niin palauttaa tuotteen. Mutta totta huijaus efektihän tuo on, kuten hyvin asemoitu subbarikin.

Keskiluokan ja yli olevissa Denoneissa on preoutit, eli saisit Genet kiinni yhtälailla. Hienoja kaiuttimia muttei ole kokemusta itsellä, paljonkohan maksavat esim käytettyinä ne pienimmät jos keräilisi niitä lisää budjetin salliessa surroundeiksi ja kattoon. Nythän sulla olis jo hyvät etukajarit ja subi joista tykkäät, laittelis muut systeemit kun sopivaksi näkee.

Tuo sun linkkaamasi Desing jalustakin tais olla jotain melkein 400€ mööpeli ettei kylläkään köyhän rotan valintoja :D

EDIT: Vemkki kertoikin mitä Soundbar tekee. Oma mielipide että max 500€ sellaiseen boostaamaan telkun ääntä jollei ole muita vaihtoehtoja. Esim. Genet ajaa jo soundbaarien ohi helposti.
Tämän sitten kun saisi vielä suomeksi. Denonit...

...

Niin olen tullut siihen tulokseen että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Olen tätä sitten lähtenyt toteuttamaan ehkä turhankin perusteellisesti. Eli taso elementteihin on kai mennyt lähemmäs 700 euroa. Mutta en ole edes tasoille tv:tä laittamassa. TV tulee seinälle tason ylle. Kelpuutan toisen taso elementin päälle Apple TV 4K kaukosäätimen. Toiselle tasolle voisivat tulle keskikaiutin (ja vahvari).

Se että laittaisin nyt ainoaan hyvää soundbariin 2500 euroa tuntuu epäilyttävältä, mutta tuntuu pahalta laittaa nyt soudbariin 200 euroa ja huomata sitten että Genelecit veivät voiton.

Ongelmani on että tarvitsen äänentoiston myös pc:lle johon tuo 2.1-setup on kuin luotu.

Tuo pikku kaukosäädin lepää työpöydällä. Se on uskomaton etu kun se kädessä pääsee Spotifyn ja YouTuben kimppuun.
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 900
+ riippunee sen tuupattavan levyn sisältämästä ääniraidasta.. kauheasti ei tavan BD -kiekoilla ole Atmosta tarjolla... Jos siis erotellaan vielä BD / UHD. Atmos -tyyppistä DTS-X :ää voidaan sitten hyödyntää liki levyllä kun levyllä.
Onhan Atmosta hyvinkin paljon 'tavan' BD-kiekoilla tarjolla (taitaa lähinnä Marvel-leffoissa - syystä tai toisesta - pyritä tarjoamaan Atmosta ainostaan UHD-levyillä). DtsX:ää myös löytyy, mutta se on kuitenkin Atmosta harvinaisempi formaatti.
Ja BluRay-sointinta, joka ei Atmosta tue joutunee hakemalla hakemaan, koska mikäli TrueHD:ta tukee, niin tukee automaattisesti myös Atmosta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
433
Toki jos tavoite on oikea Dolby Atmos kokemus niin silloin pitää olla myös huoneessa tilaa ja ottaa akustiikka kunnolla huomioon. Dolby Atmos ei ole kaikille, se on varakkaammille ihmisille.
Tulipaha tilattuu ja asennettuu kohtuu pieneen olohuoneeseen nyt 4 kpl kyseisiä kajareita. Takana nyt parit leffat ja muutama jakso daredeviliä ja täytyy sanoa että ihan hyvin toimii. Usein kajarit sulautuvat äänimaailmaan luontevasti, mutta jotkut tietyt efektit ovat kyllä olleet hienoja ja saaneet hymyn huulille (mm. Hacksaw ridgessä pään yli menevä tykkituli sekä daredevilissä yläpuolella pörräävä helikopteri). Kajarit oli simppeli asentaa kipsilevyyn (tosin hain varmuuden vuoksi prismasta paremmat ankkurit kuin mukana tulleet). Päädyin ostamaan takakajareille pidikkeet, jotta saan ne suunnattua paremmin sohvalle.
Denonin 4400 vahvarissa näytti olevan sellainen ihmeellisyys, että täytyi laittaa setupiksi front ja rear height eikä front ja surround height, koska takakajarit eivät soineet jälkimmäisellä setupilla atmoksessa ollenkaan.
Itellä ei liene mikään todellinen atmos kokemus kun ei ole akustiikkaa huomioitu yhtään ja kajaritki on laitettu siten kuin ne vain huoneeseen sain helposti ja siten kuinka osasin (en siis ole mikään remonttireiska). Atmoksen voi toteuttaa monella lailla ja minun ratkaisu oli niin lähellä "oikeaa" kun vain koin osaavani ja viitsiväni tehdä. Tikkaiksi kävi ihan vain keittiöjakkara ja porakoneenkin sain kaverilta päiväksi lainaan. Ei se tarkoita, että on koko koti purettava atomeiksi, jos atmosta haluaa.
 
No juu...

MUTTA

Nyt jos oman Atmos uransa haluaa aloittaa niin aluksi pitää hommata vahvari. 1000 euroa. Sillä saa 5 perus soundbaria. Elikkä pitäisi aloittelijoille olla jokin opas, millä budjetilla pääsee siihen alkuun. Tyyliin:

- vahvari
- subbari
- etukaiutin (2 kpl)

Nyt liitä tv kiinni vahvariin ja subbari kiinni vahvariin sekä kaiuttimet vahvariin. Ja sitten mitä tehdä... seuraavaksi voisi jo harkita pieniä akustiikkalevyjä oman pään taakse, seinille ehkä, kaiuttimien taakse. Mitkä ovat kaiuttimien etäisyydet teeveeseen nähden jne. Millä toistat mediaa, jne. Ei ole kovinkaan edullista, mutta jokin alkupolku olisi hyvä.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
niinkö ? Omat Atmos -kaiuttimet maksoivat 250e 6kpl. Oleppa hyvä kerro genen vastine kuudelle kattokaiuttimelle.
No halpisrimpuloita varmaan löytyy, mutta kyse oli koko setistä, ja jos pääkaiuttimet (kaupasta ostetut, ei itse rakennetut) ovat 40e/kpl, niin kyllä mä sanoisin että siinä on äänenlaadussa melkoisesti eroa verrattuna Genelec-settiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 097

Eli loppui fiksut argumentit kesken. Niin arvelinkin. No gene fanboy on gene fanboy. Olet varmaan kovasti sokkovertaillut esim. Atmoksen suhteen gene vs muut ? Esim. Nämä omat Dayton B652t

Kerrotko vielä minkälainen setti itseltäsi löytyy ?

Samaa mieltä että äänenlaadussa on varmasti eroa 40e kaiuttimet vs Genelec. Mutta mites asetelma muuttuu jos mietitään äänenlaatua suhteessa sijoitettuihin euroihin ? Entäs jos mietitään suorituskykyä sijoitettuihin euroihin ? Ja mitä kotiteatterikäyttöön tulee niin silloin pitää niistä kaiuttimista irrota sitä perkeleen dynamiikkaa ja tässä tilanteessa genelec tarjoilee paskan suorituskyvyn sijoitetuilla euroille.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
433
Nyt jos oman Atmos uransa haluaa aloittaa niin aluksi pitää hommata vahvari. 1000 euroa. Sillä saa 5 perus soundbaria. Elikkä pitäisi aloittelijoille olla jokin opas, millä budjetilla pääsee siihen alkuun. Tyyliin:

- vahvari
- subbari
- etukaiutin (2 kpl)

Mitkä ovat kaiuttimien etäisyydet teeveeseen nähden jne.

Millä toistat mediaa, jne.
Dolbyn kuvissahan on jotkin viitearvot missä olisi optimipaikat kaiuttimille, mutta uskoisin että yleensä kuluttajilla kaiuttimet menee juuri sinne minne ne saa huoneeseen sopimaan. Omat takakajarit eivät valitettavasti ole takana vaan enemmänkin sivuilla, mutta ajavat asiaansa.

Hyvä vahvari voisi olla esim. denonin 3600 (900e) ja subbariksi esim. jo aiemmin suositeltu klipsch r-12sw (350e). Atmoskajareiden ei kaiketi tarvitse olla parhaasta päästä eli säästä niissä vähän ja panosta etukajareihin.

Jos nyt olet sen c9 hankkinut niin sieltä saat ainakin netflixin atmoksena. Sulla tais olla 4k apple tv, sieltä saat ainakin leffoja vuokrattua atmoksena.

Kytkennöistä sen verran et vahvistin töllön arc liitäntään hdmi piuhalla ja pelikonsolit, bluray soittimet ja apple tvt sitten vahvistimeen kiinni hdmi piuhalla.

Kaiutinpiuhaa ja tarvittaessa hdmipiuhat saat amazon.destä halvemmalla kuin suomesta eli varmaan kannattaa sinne päin suunnata katseita.
 
testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Dolbyn kuvissahan on jotkin viitearvot missä olisi optimipaikat kaiuttimille, mutta uskoisin että yleensä kuluttajilla kaiuttimet menee juuri sinne minne ne saa huoneeseen sopimaan. Omat takakajarit eivät valitettavasti ole takana vaan enemmänkin sivuilla, mutta ajavat asiaansa.
Tässä on nyt koko tämän ketjun pointti tiivistettynä. Ollaan kertomassa kuinka Soundbar on ikään kuin huijausta mitä se onkin, MUTTA sitten se oma tila. Minusta takana täytyy olla se vähintään 2 metriä tilaa. JA silloin ollaan taas alussa eli se Soundbar onkin ihan varteenotettava vaihtoehto.

Hmm... varmaan kerään vuoden budjettia ja palaan tänne sitten pettyneenä soundbar omistajana.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
714
Minulla on kattoheijastuskaiuttimet edessä pääkajareiden päällä ja rehellisyyden nimissä niiden ainoa hyöty on, että vahvarissa syttyy Atmos-valo leffaa katsoessa. Minkäänlaista iloa ei niiden tuomasta "äänimaailman avartumisesta" ole edes referenssitason ääniraidan elokuvilla. Ehkä se parin tonnin soundbar tekee senkin paremmin, mutta jättäisin itse silti hankkimatta ja ruuvaisin suosiolla kattoon.
 
testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Juu... olette varmasti oikeassa. Tässä näkyy nyt selvästi ero peruskuluttajan ja ns. harrastajan välillä. TV:n omaan äänentoistoon Soundbar voi olla melkoinen buusti, puhumattakaan 2500 euron sijoituksesta MUTTA harrastaja tietää että se paratiisi on sen työn ja ajan takana.

Pikku hiljaa rakentuu todellinen äänilähde viidakko katsojan ympärille, joka tavallaan vie ajatukset entistä tiiviimmin vaikkapa toistettavaan elokuvaan. Oma haaveeni olisi vaikkapa tuo uusin Blade Runner nähdä niin että äänimaisema on ympärilläni ja itse leijailen mukana siellä lentävässä autossa.

Alla näkyy tulevaisuus, jossa tuotamme kaiken ravinnon keinotekoisesti. Proteiini kasvaa ja säilyy toukissa, joita viljelemme kemikaalisesti, joita ahmimme tyytyväisenä suuhumme. Nämä kaikki erilaiset äänet olisi mukava erottaa, mitä elokuvan ensimmäisten 10 minuutin aikana ulos pusketaan.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 097
Sontatanko on varteenotettava vaihtoehto korvaamaan televiisorin omat kaiuttimet. Ei siitä oikein muuhun ole. Jos miettii ihan maalaisjärjellä niin miten pikkuriikkinen television edessä lepäävä sontis atmoksella höystettynä saa äänen kuulumaan sieltä mistä atmos -äänien pitääkin kuulua, eli kuuntelijan takaa katosta (?) No ei yhtään mitenkään. Atmos soundbar ... :rofl::rofl::rofl:. Tokihan kaikki voi kuulostaa mukiinmenevälle, jopa hyvälle kunnes kuulee oikeasti parempaa.
 
Viimeksi muokattu:

Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 142
Minulla on kattoheijastuskaiuttimet edessä pääkajareiden päällä ja rehellisyyden nimissä niiden ainoa hyöty on, että vahvarissa syttyy Atmos-valo leffaa katsoessa. Minkäänlaista iloa ei niiden tuomasta "äänimaailman avartumisesta" ole edes referenssitason ääniraidan elokuvilla. Ehkä se parin tonnin soundbar tekee senkin paremmin, mutta jättäisin itse silti hankkimatta ja ruuvaisin suosiolla kattoon.
Noiden kattoheijastimien toimivuus riippuu paljon katon muodosta ja materiaalista, itsellä toimivat suht hyvin, mutta toki tässä jo pohdin suoraan kattoon asennettavia, mutta nuo heijastavat on parempi kuin ei Atmosta ollenkaan.
 
Liittynyt
25.09.2017
Viestejä
242
Atmos on hypen huipulla... mutta silti itsekin sinne suuntaan. Jännää tää hifistely :)
 
testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Atmos on hypen huipulla... mutta silti itsekin sinne suuntaan. Jännää tää hifistely :)
No mietippäs asiaa siltä kannalta... minä ihan perus nobodyna hankin LG:n 65C9 OLED tv:n. Mutta olen niin uuvatti että päätän, tv:n omat kaiuttimet riittää. Laitan upeasta Apple TV 4K:sta eeppisen Blade Runner 2049 -elokuvan päälle. On 4K, Dolby Vision ja Dolby Atmos -siis elokuva on ostettu näillä ominaisuuksilla, että tukee niitä.

Mutta mitäpä turhaa, haluan katsoa elokuvaa siten että siitä on 50 % kokemuksesta pois. Sen jälkeen tulen foorumille ihmettelemään mikä siinä uusimmassa Blade Runnerissa muka oli niin coolia että sai Oscarin visuaalisista tehosteista, jne.

Atmos on nyt menossa kovaa vauhtia kohti huippua, jonka se saavuttaa tulevina vuosina. Valtavirta ei vielä tajua mistä jää paitsi. Toki elokuvateatterit erikseen, mutta niissä usein äänet niin kovalla että kauniit yksityiskohdat jäävät huomiotta.
 
Liittynyt
07.04.2017
Viestejä
833

Näinhän se juuri menee. Äänet antavat leffa- ja pelikokemukselle toisen ulottuvuuden kuvan lisäksi. Minusta HDR ja 3D tilaääni (mm. Atmos) on isompi mullistus kuin HD-kuva ja HD-äänet olivat, mutta sekä HDR:ssä että 3D-tilaäänissä on ongelmana, että ne vaativat kalliit toistolaitteet päästäkseen oikeuksiinsa. Silti jopa kännyköitä mainostetaan Atmos sertifioituina ja kaikenmaailman perus LCD telkkareita HDR:ää tukevina. Sitten käyttäjä pettyy noihin tekniikoihin, kun ei huomaa mitään eroa entiseen, vaikka syynä on ollut se tehtävään sopimaton päätelaite.

Minusta olisi parempi, ettei Dolby antaisi käyttää Atmos logoa laitteissa, jotka ei pysty kunnon ääntä toistamaan eikä HDR logoa lätkittäisi jokaisen IPS LCD telkkarin kylkeen. Mutta raha taitaa ratkaista ja nuo hypen huipulla olevat tekniikat saavat ne halvemman pään laitteet näyttämään houkuttelevimmilta.

Ymmärrän ettei kaikilla tai edes suurimmalla osalla ole varaa laittaa tonneja kotiteatteriin, mutta ei valheellinen mainonta tee niistä halvoista laitteista sen parempia. En minäkään mikään rahamies ole, mutta halusin panostaa kotiteatteriin hieman enemmän, koska nautin leffoista sen verran. Toki minulla ei mikään hyvä setti edes ole, kun kaiuttimet on siellä mihin ne sai ja huonetta ei ole akustoitu mitenkään. Kyllä se silti antaa paljon lisää immersiota, kun ääni tulee suunnilleen sieltä, mistä kuuluukin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
106
Tulipas selviteltyä eilen asioita. Vaffari (denon x3400h) tukee "vain" 7 kanavaa mutta käytännössä voit itse päättää mihin ne kajarit laitat. Voit tehdä vaikka 3.1.4:n teoriassa ehkä myös 1.1.6:n (tämä ei taida oikeasti onnistua) mutta siltä se ainakin näytti kun laitteistoa ajoi ylös. :)

No ompahan tulevaisuuden varalle katossa 4 kajaria vaikka nyt voinkin vain kahta niistä käyttää atmoksessa kun taaimaiset niistä menevät takakanaville. Tai sitten jää 2 käyttämättä ja pitää vetää taakse alas oikeat kajarit. Tätäkin pitänee vielä kokeilla kun vanhasta kämpästä jäi vanhat takakajarit nyt käyttämättä. Uuteen kämppään pistin siis B&W 382 upotettavat kajarit kattoon atmosta varten. Nämä perinteiset takakajarit ei vain oikein asennu nätisti koska tyhjää tilaa on aivan liikaa eikä viitsisi keskelle lattiaa mitään tolppaa pystyyn. Takan päälle voisin yhden kajarin laittaa mutta se taitaisi olla entinen sen jälkeen kun valurautalevy alkaa paahtamaan kajaria. :)

Lisäksi cdonista lähti läjä perus bluray levyjä joissa oli atmos raita. Kiitoksia vinkeistä, että sellaisiakin on. Alkuun en meinannut tälläisiä löytää.

PC löytyy myös töllön kupeesta, mutta pitäisi hommata uusi hdmi kaapeli, jotta saisi sen käyttöön. En sitten tiedä tukeeko tämä tosi vanha integroituprossun näyttin atmosta. (AMD fusion tms).
 
Liittynyt
06.05.2018
Viestejä
987
Atmos on nyt menossa kovaa vauhtia kohti huippua, jonka se saavuttaa tulevina vuosina. Valtavirta ei vielä tajua mistä jää paitsi. Toki elokuvateatterit erikseen, mutta niissä usein äänet niin kovalla että kauniit yksityiskohdat jäävät huomiotta.
Joo, vähän kuin 5.1 ja 7.1 surroundin kanssa ja se, että jokaisesta kotitaloudesta nykyään löytyy hifi tasoiset surround järjestelmät. Oot varmaan näistäkin jäänyt paitsi viimeiset 10-20 vuotta. :smoke:
 
Liittynyt
22.09.2019
Viestejä
467
Jos 8 kpl kajareita maksaa 400 euroa, niin ei kyllä puhuta laadusta. Minusta hyvä 2.1-setup on paljon parempi kuin ok Dolby Atmos setti.
Minusta taas ei. Se "huippuääni" 2.1:ssä ei millään yllä samaan kuin halvempi esim. 5.1.2 tms. Koska ei ole sitä tilan tunnetta. Olen kuunnellut jättimäistä Genelecin settiä (kait jotain 50 - 150 000e, messuilla. Saattoi se olla paljon arvokkaampikin). En vain saanut siitä mitään "ihmeellistä" irti. Mutta jokainen taaplaa tyylillään.
 
Liittynyt
28.10.2018
Viestejä
218
Tuli vaihdettua Klipschin etutolppien päälle laitettavat heijastus-atmokset Jbl:n Control Pro ykkösiin. Hinnasta riippumatta voi todellakin sanoa tämän olevan päivitys, on kyllä hyvät purkit hintaisekseen! Kalibrointivaiheessa vielä kuulostivat muovisilta ja paskoilta, mutta oikealla materiaalilla huomattavasti paremmilta. Nyt on 7.2.4 toteutettu ja hetkeksi saa tilanne rauhoittua, pientä akustoimista lukuunottamatta :confused: Mitä kuvassakin näkyvälle kulkuaukolle kannattaisi tehdä, siitä ei kuitenkaan voi kulkea sohvan ja surroundien sijoittelun takia niin yhtä hyvin voisin parantaa tilan akustiikkaa. Pahoittelut jos on väärä ketju:love:Atmos.jpg
 
Liittynyt
28.10.2018
Viestejä
218
Nuo neliöt akustointia varten?
Nuo neliöt koostuivat ihan johtojen piilotuksesta eli kaapelikouruista, mutta ajattelin kyllä täyttää ne levyillä. Rivitaloasukkina en voinut vetää johtoja katon sisään joten tuo oli ainoa, edes järkevää muistuttava ratkaisu. Sohva on tuossa alapuolella ja koitin seurata Dolbyn ohjeistusta kaiuttimien sijoituksen suhteen. Kompomisseja joutuu aina tekemään kun ei pääse tekemään ns puhtaalta pöydältä. Std7-2-4DolbySetupColor.png
 
Liittynyt
19.08.2019
Viestejä
213
Mitä kuvassakin näkyvälle kulkuaukolle kannattaisi tehdä, siitä ei kuitenkaan voi kulkea sohvan ja surroundien sijoittelun takia niin yhtä hyvin voisin parantaa tilan akustiikkaa. Pahoittelut jos on väärä ketju:love:
Akustoinnista en juuri mitään ymmärrä, mutta täyttää tuon kulkuaukon vaikka näillä päällekäin kasattavilla bassoansatötteröillä tai laittaa roikkumaan siitä aukon kohdalta diffusorin tms.
 
Liittynyt
22.09.2019
Viestejä
467
Nuo neliöt koostuivat ihan johtojen piilotuksesta eli kaapelikouruista, mutta ajattelin kyllä täyttää ne levyillä. Rivitaloasukkina en voinut vetää johtoja katon sisään joten tuo oli ainoa, edes järkevää muistuttava ratkaisu. Sohva on tuossa alapuolella ja koitin seurata Dolbyn ohjeistusta kaiuttimien sijoituksen suhteen. Kompomisseja joutuu aina tekemään kun ei pääse tekemään ns puhtaalta pöydältä.
Onko sulla oikeasti tuollainen 7.2.4:n? Ei kai bassoja voi kovin "jytistellä" rivarissa? Melkoinen setti sulla. Itse haaveilen kahdesta kattokaiuttimesta nykyisten 5.1.0-settien lisäksi.
 
Liittynyt
28.10.2018
Viestejä
218
Onko sulla oikeasti tuollainen 7.2.4:n? Ei kai bassoja voi kovin "jytistellä" rivarissa? Melkoinen setti sulla. Itse haaveilen kahdesta kattokaiuttimesta nykyisten 5.1.0-settien lisäksi.
Kohtuus ei ole koskaan riittänyt niin vastaus on kyllä. Onneksi päätyasunto ja erittäin mukavat/ymmärtäväiset naapurit niin ei tarvitse juurikaan murehtia tuollaisista "pikkuseikoista" :D
Ovat luvanneet ilmoittaa jos häiritsee, vielä se päivä ei ole koittanut.
Tuossa jotkin tekotaiteelliset räpsäisyt niin näet että kyllä rivarissakin voi harrastaa :vihellys:
Kotiteatteri_etu.jpg Kotiteatteri_taka.jpg
 
Liittynyt
06.03.2019
Viestejä
70
Haaveissa rakennella hiljakseltaan tv:n kylkeen Dolby Atmos -kotiteatteria (5.1.2 tai 7.1.2).

Tällä hetkellä tilan puolesta aloittaisin projektin mielelläni kahdella laadukkalla stereokaiuttimella. Mikä olisi arvon palstatoverien mielestä hinta-laatusuhteltaan paras kaiutinratkaisu alkuun budjetin ollessa noin 500-650 euroa?

Vai kannattaako alkuun pärjäillä vaikka soundbarilla ja aloittaa projekti laadukkaasta vahvistimesta?
 
Liittynyt
28.10.2018
Viestejä
218
Itse lähtisin siitä että hankkisin laadukkaan ja loppukokoonpanoon sopivan vahvistimen ensimmäisenä ja jotkut halvat kajarit käytettynä. Budjetin salliessa päivität sitten osan kerrallaan.
 
Täysin samoilla linjoilla. Suosittelen, että vahvistin tukee 7.2.4:ää, eli neljää kattokaiutinta. 5.1.4 on parempi kuin 7.1.2.

Ensin hyvä vahvistin, siihen käytettynä halvalla 3 hyvää kaiutinta eteen ja oikeastaan mitä vaan sitten surroundeiksi ja kattoon. Kun budjetti antaa myöden, niin alkaa kaiutinpari kerralla päivittämään kokoonpanoa.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 035
Sanoisin jopa että jos ei kaikkia kerralla niin jätää keskitien pois ja laittaa sen tilalle rahat vaikka katto tai takakajari pareihin, kun saa kuitenkin yhden kunnollisen keskitien hinnalla.

keskiäänet phantomina etukaiuttimista, toimii hyvin enkä ole itse kaivannut keskitietä enää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
538
Ongelmia Dolby Atmosin ja AMD:n näytönohjaimen kanssa: ei toimi. Aiemmin tänään oli vielä NVIDIAn ohjain kiinni ja äänet toimi niinkuin pitikin. Nyt vaihdoin AMD:n 5700 XT - malliin, eikä Atmos suostu jäämään päälle. Minulla on Samsung HW-K950 - soundbar ja se on HDMI:llä kytkettynä tietokoneen(win 10) näytönohjaimeen. Nyt on kokeiltu räplätä noita tilavaihtoehtoja, kytkeä soundbar takakaiuttimineen uudestaan kiinni sekä uudelleen asentaa Dolby Access tietokoneelle, eikä toimi vieläkään.

Onkos täällä muita AMD:n korttien käyttäjiä, joilla on ollut ongelmia / ideaa miten saisi toimimaan? Ja testattu vielä, että Xboxilla äänet toimii, eli ei ole mystisesti hajonnut laitteistokaan!
 
Itse en ole saanut Atmos-ääniä toimimaan kunnolla Nvidian tai Intelin ajureilla. Tein johtopäätöksen, että se on vaan haiseva bugiläjä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
538
Itse en ole saanut Atmos-ääniä toimimaan kunnolla Nvidian tai Intelin ajureilla. Tein johtopäätöksen, että se on vaan haiseva bugiläjä.
Joo, mullakin oli satunnaista ongelmaa. Välillä koneen käynnistettyä ei ollutkaan Dolby Atmos päällä -> piti laittaa se uudestaan päälle. Windows myös välillä laittoi käynnistyksen yhteydessä täpän Disable all enhancements - kohtaan, joka kanssa esti Dolby Atmos - äänet. Välillä myös soundbarin käynnistely ja sammuttelu x kertaa auttoi. Nvidian kanssa nuo kuitenkin toimi siedettävästi, nyt ei mene päälle ollenkaan :( Ärsyttävää, kun Xboxin kanssa toimii niin hyvin ja tietokoneen kanssa tälläistä räpellystä.
 
Liittynyt
02.12.2018
Viestejä
90
Hassu kysymys, johon en äkkiseltään löytänyt vastausta: Voinko ohjata 7.2.4 systeemissä ns. matalat äänitehosteet (pörinät, surinat yms.) toiselle subbarille ja sitten kaikkien muiden kanavien bassoäänet toiselle subbarille? Vai meneekö niihin kahteen kanavaan aina samat äänet?

Ajattelin, jos ostaisin tuon Genelec F1:n kaveriksi toisen subbarin, joka ulottuu alemmas ja ohjaisin sinne nuo epämääräiset pörinät.

Olenko ihan hakoteillä?
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830

Vaikka vahvistin olisi .2 niin lfe on silti .1. Toisin sanoen leffoilla molemmista lähdöistä tulee sama raita ulos. Jakotaajuuksien kanssa pelaamalla tuo toteutus voisi olla mahdollinen.
 
Ottaisin Denon AVR-X3600H:n preouteista tavarat ulos. Ja siellä kun on kaksi ulostuloa bassokanavalle. Siitä huolimatta tulee sama signaali?
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Ottaisin Denon AVR-X3600H:n preouteista tavarat ulos. Ja siellä kun on kaksi ulostuloa bassokanavalle. Siitä huolimatta tulee sama signaali?
Ei siellä vahvarilla taida missään olla valikkoja mistä noita lähtöjä voisi itsenäisesti säätää. Ei ainakaan omasta X4400h:sta löydy. Audyssey kyllä kalibroi molemmat erikseen mutta tasoja lukuunottamatta siellä mm. jakotaajuus taitaa koskea molempia lähtöjä.
 
Liittynyt
02.12.2018
Viestejä
90
Ei siellä vahvarilla taida missään olla valikkoja mistä noita lähtöjä voisi itsenäisesti säätää. Ei ainakaan omasta X4400h:sta löydy. Audyssey kyllä kalibroi molemmat erikseen mutta tasoja lukuunottamatta siellä mm. jakotaajuus taitaa koskea molempia lähtöjä.
Ok. Kiitti. Luulis, että joku muukin olisi tämmöistä miettinyt. Vai eikö siitä olisi mitään hyötyä verrattuna siihen, että olisi kaksi erilaista subbaria.
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Lähtökohtaisesti 2 erilaista subia on kuitenkin aina huonompi kuin 2 samanlaista. Onhan tuo miettimäsi kytkentä varmaan mahdollinen silleen että laittaisi siltä infrat toistavalta subilta erillisellä suotimella jakotaajuuden jonnekin 20-30hz. Tuolta pienemmältä saisi kyllä yläbassot denonilla pois mutta jollain ylimääräisellä suotimella pitäisi sitten saada alimmat leikattua pois.

Aika hankalaa siis ja parempaan lopputulokseen pääsee varmasti jos olisi kaksi identtistä subia jotka toistaa alas asti.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
Vihdoinkin löytyvät sopivat taka/sivu-kaiuttimet jotka eivät vie liikaa tilaa. Korkeus n. 11,5cm. Saksan Amazonista n. 80€/pari. Suomessa lähes tuplasti kalliimpi hinta.

Omat kokemukset lähipäivinä.
 
Hmmm... itse etsinyt vastaavan kokoisia kattoasennettavaksi (pienellä telineellä akustointilevyn pintaan jonka alla puulauta). Hinta ja koko ok, mutta takana ei näytä olevan mitään ruuvin kiinnityspaikkoja. Harmi. Meinasitko siis 7.x sivukaiuttimiksi vai mihin?
 
Liittynyt
26.12.2016
Viestejä
122
Kiitos vinkistä Escalibur! Pitääkin laittaa tuollaisia Cantoneja pari paria tilaukseen, niin pääsee testaileen atmosta. Saa näköjään valkoisenakin, joka sopisi tällaisen oh- teatterin katonrajaan mainiosti. Onko muuten kellään kokemusta atmos-kaiutinparien sijoittamisesta etu- ja takaseinien ja katon rajaan?
Kovasti tekisi mieli kokeilla atmosta, mutta täällä kotona ei viitsi katsella johtokouruja katossa. Eli saako vahvareiden viiveillä tai muilla asetuksilla, tuollaisella laiskan miehen sijoittelulla, yhtään parempaa ääntä kuin heijastekajareilla vai jopa huonomman atmos-efektin? Kuuntelupisteeni sijaitsee takaseinässä kiinni ja olen myös joskus leikkinyt ajatuksella, että kiinnitän kaiutinparin tuohon projektorihyllyyn, joka sijaitsee suoraan kuulijan yläpuolella.
Kuten huomaatte ei katon reittäminen ja vintillä johdottaminen vielä kiinnosta, kun en ole päässyt kuulemaan missään vakuuttavaa atmosdemoa.
Aikanaan messuillakin kuulin vain Kefin heijastekaiuttimilla varustettua settiä, enkä kyllä huomannut oikein minkäänlaista efektiä ylhäältäpäin Aguaman- leffassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 097
Kuuntelupisteeni sijaitsee takaseinässä kiinni ja olen myös joskus leikkinyt ajatuksella, että kiinnitän kaiutinparin tuohon projektorihyllyyn, joka sijaitsee suoraan kuulijan yläpuolella.
Onko kuuntelupisteen pakko sijaita seinässä kiinni ?
 
Liittynyt
26.12.2016
Viestejä
122
Kiitos kysymästä, mutta kyllä tämä u-sohva ja 3,3m huoneen syvyys käytännössä liimaa katselupaikan takaseinään.
Tämä on tällainen rivarin avokeittiöllinen oh, jossa on parin metrin seinäke viihde-elektroniikalle keittiön ja eteisen välissä. Toistepäin jos sisustais saisi etäisyyttä, mutta menisi sohva vaihtoon, jäisi liian vähän katselupaikkoja ja ikkunasta ei näkisi ulos riittävän ison tv:n takaa. Sinänsä ei parane valittaa, että muukin perhe, vaimo mukaanlukien, nauttii musiikista ja leffoista : )
Eli aika surkeat olosuhteet surroundkentälle yleisestikin.
 
Liittynyt
28.10.2018
Viestejä
218
Kiitos vinkistä Escalibur! Pitääkin laittaa tuollaisia Cantoneja pari paria tilaukseen, niin pääsee testaileen atmosta. Saa näköjään valkoisenakin, joka sopisi tällaisen oh- teatterin katonrajaan mainiosti. Onko muuten kellään kokemusta atmos-kaiutinparien sijoittamisesta etu- ja takaseinien ja katon rajaan?
Kovasti tekisi mieli kokeilla atmosta, mutta täällä kotona ei viitsi katsella johtokouruja katossa. Eli saako vahvareiden viiveillä tai muilla asetuksilla, tuollaisella laiskan miehen sijoittelulla, yhtään parempaa ääntä kuin heijastekajareilla vai jopa huonomman atmos-efektin? Kuuntelupisteeni sijaitsee takaseinässä kiinni ja olen myös joskus leikkinyt ajatuksella, että kiinnitän kaiutinparin tuohon projektorihyllyyn, joka sijaitsee suoraan kuulijan yläpuolella.
Kuten huomaatte ei katon reittäminen ja vintillä johdottaminen vielä kiinnosta, kun en ole päässyt kuulemaan missään vakuuttavaa atmosdemoa.
Aikanaan messuillakin kuulin vain Kefin heijastekaiuttimilla varustettua settiä, enkä kyllä huomannut oikein minkäänlaista efektiä ylhäältäpäin Aguaman- leffassa.
Kaveri kokeili ensin Klipschin Rp-140SA kaiutintolppien päälle, sitten seinäkiinnitystä etuseinään. Ei ollut tyytyväinen ja osti kattoon kiinnitettävät mallit.
 
Liittynyt
26.12.2016
Viestejä
122
Niinhän se taitaa olla että katossa ne atmos-kajarit pitää olla ja vielä oikeassa paikassa, jotta (käsittääkseni parhaimmillaankin hieman vaisu) atmos-efekti tulee oikeuksiinsa.
Lähinnä mietiskelin, jotta voisiko vahvarin säädöillä saada (etu-ja takaseinille katon rajaan asennetuilla kajaripareilla) aikaan yhden virtuaalisen kajariparin keskemmälle kattoon.
Vähän niin kuin autossa fader-säädöllä.
Todennäköistä kylläkin on, että rajoitan nämä atmoskokeilut mökille, jossa varsinainen "ManCaveni" sijaitsee. Siellä on oma rauha ja tilaa surround-kentälle niin takana kuin katossakin, toisin kuin täällä kotona. Ainoa harmi on se, että joutuu ajeleen sen 50 km, että pääsee hifisteleen. Niin ja vaimo täytyy jättää silloin kotiin, kun sen idea mökillä olosta on hiljaisuus, romaani ja kynttilänvalo. Hassuja nuo naiset!
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
Hmmm... itse etsinyt vastaavan kokoisia kattoasennettavaksi (pienellä telineellä akustointilevyn pintaan jonka alla puulauta). Hinta ja koko ok, mutta takana ei näytä olevan mitään ruuvin kiinnityspaikkoja. Harmi.
Mukana tulee L-muotoinen metallilevy jota ruuvataan kaiuttimen pohjaan. Levyssä on kaksi reikää jalustan tai seinään kiinnittämiselle.

Meinasitko siis 7.x sivukaiuttimiksi vai mihin?
5.1.4 setin takaviistokaiuttimiksi.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 314
Viestejä
4 157 070
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom