The Expanse (Amazon)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885
Koko sarja on sitä, että jossain tapahtuu tärkeimpiä tapahtumia koko aurinkokunnassa ja jotenkin James Holden on siellä. Teaserissa tapahtui jotain isoa, jota en ymmärtänyt, mutta James Holden oli siellä, niin sen täytyi olla tärkeää.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 210
Olipahan kauheaa katsoa tuo kolmannen kauden jälkimmäinen puolikas, siinä oli venytetty oikein huolella yhden jakson mittainen asia monen jakson pituudelle vain jotta saadaan henkilöitä esiteltyä ja tulevaa alustettua. Täytyy vain toivoa, että puuduttava henkilöhahmojen kehitys todella näkyy neljännessä kaudessa ja tätä ei enää tarvitse tehdä uudelleen.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 513
Koko sarja on sitä, että jossain tapahtuu tärkeimpiä tapahtumia koko aurinkokunnassa ja jotenkin James Holden on siellä. Teaserissa tapahtui jotain isoa, jota en ymmärtänyt, mutta James Holden oli siellä, niin sen täytyi olla tärkeää.
Summasit kaikki seitsemän ensimmäistä kirjaa juurikin. Unohtamatta, että Holden on aina altavastaajan asemassa.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
484
Ei voi muuta kuin ihailla Amazonin asennetta. Ei pelkästään pelasta loistavaa sarjaa lopettamiselta vaan lupaa jo ennakkoon kaksi uutta kautta.

Luultavasti parhaat kaksi kautta tulossa kun tiedetään mitä tapahtui viimeisen kauden lopussa.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
1 117
Ihan kiva, että kaikki jaksot tulee katsottavaksi samana päivänä. Mitenkäs ton amazon primen sai toimimaan enkku subeilla? Viimeksi kun kokeilin niin veloitti .de ja .com molempia jostain syystä ja siinä oli myös joku maalukitus.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108

Meet tonne ja rekisteröidyt: Prime Video
Subit valitaan asetuksista tai ohjelmakohtaisesti
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
424
Tämä näköjään katseltavissa, sattuikin sopivasti. Kun etsin uutta katseltavaa.. siis katselen 4 kautta :)

No kuitenkin 4 kausi on nyt primellä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
163
Expansen kaikki kaudet ml. tämä neloskausi näyttävät olevan nyt UltraHD:ta, ensimmäisiä kausia katsellessani oli mielestäni tarjolla vain 1080p vai muistanko väärin?
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
74
Expansen kaikki kaudet ml. tämä neloskausi näyttävät olevan nyt UltraHD:ta, ensimmäisiä kausia katsellessani oli mielestäni tarjolla vain 1080p vai muistanko väärin?
Taisi olla niin että 1 ja 2 kaudet olivat UHD (ja hdr), mutta 3. kausi oli vain "tavallinen" HD. Hienoa että neloskausi on myös parasta laatua. Ehdin jo hetkeksi huolestua kun huomasin tuon 3. kauden olevan huonommalla kuvanlaadulla.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Ensimmäinen jakso katsottuna ja onhan tämä parasta scifiä mitä tarjolla on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
67
Tuli katsottua putkeen koko kausi. Olihan se hyvää kamaa taas.
 
Liittynyt
05.06.2019
Viestejä
176
Taisi olla niin että 1 ja 2 kaudet olivat UHD (ja hdr), mutta 3. kausi oli vain "tavallinen" HD. Hienoa että neloskausi on myös parasta laatua. Ehdin jo hetkeksi huolestua kun huomasin tuon 3. kauden olevan huonommalla kuvanlaadulla.
Kyllä tämä kolmaskin kausi on uhd ja hdr. Ensimmäinen kausi pelkkä on "pelkkä" uhd. En muista miten Netflixissä oli.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
30
Nopeasti tuli ahmittua koko kausi kun perjantaina ekan jakson katsoin ja tänään iltapäivällä viimeisen. Tämä neloskausi oli mielestäni paras tähän asti.

Seuraavaksi jäädään odottelemaan viimeistä kirjaa.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
265
Tänään ehdin katsoa ensimmäiset 4 jaksoa ja hyvin otteessa pitää.

Missä kohtaa kirjoihin 4 kauden loppu sijoittuu? Eikai tästäkin tule game of thrones floppia?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
540
Yle vois tuhlata veronmaksajien rahoja tähän sarjaan ja näyttää alusta asti kaikki kaudet? Hetkeen ei ole Yle näyttänyt kunnon scifiä...?

Itse olen nähnyt vain Netflix:stä pari ekaa kautta ja mietinnässä on, ostaakko tuotannon loppuessa jonkin levypaketin vai jo nyt Amazonin? Epäilen ensimmäistä, hyvin pitkälti... Liikaa hajaantunut tämä tarjonta eri toimijoille... Ei kukkaro kestä kaikkea katsoa, harmitus...
 
Jos sulla ei vielä ole ollut prime videota, niin eka puol vuotta on 2,99€/kk, eikä senkään jälkeen ole kuin 6,99€, mikä on sekin aika maltillinen hinta. Ota vaan siks aikaa että katsot tämän ja mitä muuta mieli tekee ja pistä sitten poikki.
 
  • Tykkää
Reactions: eba

Ei vain viittis jälleen ottaa jotain yhden sarjan takia, ehkä mieluummin ostan boxin itelle kun takerrun jatkuvaan kk-maksuun monelle eri toimijalle...

Mutta tokihan tuo summa ei olisi paha pariksi kuukaudeksi... Toimiiko tuo LInuxilla ihan ok?
 
Joo nää on aina vähän näitä mitä pitää miettiä omalla kohdalla.
Tosin ton Expansen katsoo kuukaudessa ihan helposti, joka tulee varmsti halvemmaksi kuin BD boksi, samassa ajassa kerkää vilkasemaan vaikka The Boysin tai jotain muutakin sieltä.

Linux-tuki ei ole täydellinen, pitäisi toimia, mutta FAQin mukaan kuvanlaatu rajoittuu SD-tasolle

Prime Video playback is supported on these web browsers. If you are running an operating system other than Windows or Mac OS, playback is restricted to standard definition.
 
neoflix

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
882
vähän offtopiccia mut onko primessa chromecast tuki? Siis silleen kunnon kuvanlaadulla, ei mitään sd sontaa.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 226
Itse olen hankkinut ja katsonut kaudet 1 - 3 blu-ray formaatissa ja niin olin ajatellut tekeväni myös jatkokausien kanssa, mutta ulkomaan foorumeilla pelkäävät että Amazon ei julkaisisi uusia kausia ollenkaan fyysisellä medialla. Ainoastaan Primessa kuten ovat tehneet muidenkin Amazon -sarjojen kanssa. Mikä on kyllä huono juttu :itku:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
412

Ei saakeli, itekki tulee hankittua mieleiset sarjat myös fyysisinä medioina, varsinkin kun noissa streamauspalveluissa monesti laatu vaihtelee jopa kesken jakson, kun palvelimet kyykkäilee. Perhanan perhana.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
794
Ihan hyvä kausi, mutta harmillisen lyhyt ja vähän jäi sellanen pintaraapaisun maku eikä oikeen juonikuviot päässeet kehittymään entiseen malliin. Ymmärrän toki et sarjalle aika kova reboot tuo gatepilvi.
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 788
Juonen osalta oli varaa jättää "kesken" koska vitoskausi on varma, eli tarinaa päästään jatkamaan. Toki jos tämä 4. kausi oli koko 4. kirja, niin kai se on ihan ok?

Näyttäis wikin mukaan olevan nyt 8 kirjaa ja 9. päättää sarjan. Onko liikaa toivottu, jos saatais täydet 9 kautta sarjaakin? tahtoo =)
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
265
Nyt koko 4 kausi paketissa ja ehkä pienoinen pettymys pitkään odotukseen nähden. Aika vähän taas selvisi protomolekyylistä ja uudesta uhasta, saati protomolekyylin luojista mitään, mutta kai se on ymmärettävää tässä vaiheessa.

Eniten ehkä tökki kaudessa ihmisten idioottimaisuus. Tarkoitan tällä tota mark kuviota missä koko planeetan toivosta on luovottu kuin seinään siinä toivossa että juostaan kilpaa portista läpi uudelle planeetalle. Ei sillä että eikö moista jossain vaiheessa tapahdu, mutta että joku vuosi sen jälkeen kun uuden ovet on avattu niin koko planeetta on muuttopuuhissa ja heidän hieno laivasto jo tyyliin purettu. :confused2: Aivan kuin niillä sota-aluksilla ei mitään tekis siellä portin toisella puolen.

Toinen mikä ärsytti oli liiallinen ruutuaika siellä paskaplaneetalla missä ei mitään muuta kuin turhaa draamaa tapahtunut. Onneks Amos piti sitä rintamaa edes vähän yllä omalla suorituksellaan, muuten olis kuollut tylsyyteen. Toivottavasti seuraava kausi tulee nopeemmin ja tämä vain pohjusti suuremmille tapahtumille. Ainakin cliffhangerin perusteella näin voisi odottaa. :)
 
Liittynyt
26.10.2017
Viestejä
117
Eniten ärsytti se ratkaisu siihen "vihreään sokeuteen". Oliko ehkä hieman itsestäänselvä asia joka Holdenin olisi pitänyt heti alussa tajuta? Tai lääkärin esittää oikeat kysymykset...
 
eba

Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
181
Eniten ärsytti se ratkaisu siihen "vihreään sokeuteen". Oliko ehkä hieman itsestäänselvä asia joka Holdenin olisi pitänyt heti alussa tajuta? Tai lääkärin esittää oikeat kysymykset...
No eikös tuo Doctor X (nimeä en muista), ollut biologian tms tohtori, eikä lääketieteen --> Ihan syystä ei osannut diagnosoida kunnolla?:vihellys:
 
Liittynyt
16.10.2017
Viestejä
5
Juonen osalta oli varaa jättää "kesken" koska vitoskausi on varma, eli tarinaa päästään jatkamaan. Toki jos tämä 4. kausi oli koko 4. kirja, niin kai se on ihan ok?

Näyttäis wikin mukaan olevan nyt 8 kirjaa ja 9. päättää sarjan. Onko liikaa toivottu, jos saatais täydet 9 kautta sarjaakin? tahtoo =)
Joo 4.kausi oli 4. kirja + Gods of Risk-novelli. Sitten oli myös aika paljon tapahtumia kirjojen ulkopuolelta, koska 4.kirja oli pelkästään Ilusin tapahtumat.
5. kirjaa on pidetty kauttaaltaan parhaimpana kirjana ja monet ovat nimenomaan sen tapahtumia odottaneet ja jos sarjan tekijät pystyvät yhtään olemaan uskollisia kirjasarjalle niin taso pitäisi nousta taas pykälällä.

Toiveissa olisi saada nuo 9.kautta tai jopa enemmän, mielenkiintoista on vaan nähdä miten handlaavat nuo kolmen vikan kirjan tapahtumat kun ainakin kirjojen tapahtumien siirtäminen sellaisenaan vaikeutuu huomattavasti.
 
  • Tykkää
Reactions: eba

KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 788
Päätin siinä vaiheessa kun Expansen ekaa kautta katsoin, etten koske kirjoihin ennenkuin sarja on lopetettu. Hyvää jaksaa odottaa vaikka monta vuotta :D
Sen yhden novellin, joka kertoi rakettimoottorin keksijästä, olen lukenut. Ajattelin ettei sillä voi pilata tai spoilata tv-sarjaa.
 
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
155
Viikonloppuna kattelin tämän uuden kauden.. Oli melkoisen onneton koko kausi filleriä. Järkyttävän tylsä kausi. No toivottavasti sitten seuraavassa taas alkaa tapahtumaan :)

PS. Eka oikeasti huono kausi ja toivottavasti viimeinen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
308
Ärsyttääkö ketään muuta sen kähisevän naisen (Avasarala) kiroilu ja kovismainen asenne? Ei hän ainakaan tainnu edellisissä kausissa ihan näin paljoa kirota.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
448
Neloskausi hurahti kahden päivän aikana ja ihan okei kausi. Voittaa ainakin kolmannen kauden.

Ensimmäinen kerta kun Primeä kokeilen ja hyvältä tuntuu. Chromecastin kautta näyttää hyvältä 55 tuumaiselta telkulta. Näyttää olevan muutakin katsottavaa tuolla ja ehdinkin jo pari jaksoa The Boys:sta katsoa.

Expansessa harmitti yhden sarjan lempparihahmon kohtalo, mutta ehkä sen yli pääsee.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
208
Amos on ihan huippu. Oliko tässä neljännessä kaudessa huomattavissa, että nyt moraalinen kompassi olisikin ehkä kirjojen tapaan Holden eikä Naomi?

Ärsyttääkö ketään muuta sen kähisevän naisen (Avasarala) kiroilu ja kovismainen asenne? Ei hän ainakaan tainnu edellisissä kausissa ihan näin paljoa kirota.
Amazonin hoivissa kieliasu on lähentynyt kirjoja. Aluksi sössötys otti päähän, mutta nyt neljännen kauden kohdalla olen jo tottunut.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Ihan ok kausi, mutta hieman liian pintaraapaisu..

No tässä oli paljon pohjustettavaa..
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 492
Ärsyttääkö ketään muuta sen kähisevän naisen (Avasarala) kiroilu ja kovismainen asenne? Ei hän ainakaan tainnu edellisissä kausissa ihan näin paljoa kirota.
Tuli sama huomattua, ja ylipäätään kiroilun määrä räjähti tällä kaudella. Ei sinänsä itseäni haittaa, sopii hyvin sarjan teemaan vaikkakin yleensä kiroilu TV-tuotannoissa lähinnä implikoi kirjoituksen laiskuutta. Neloskausi oli yllättävän viihdyttävä, hyvin saatiin pakka pidettyä kasassa ja samalla rakennettiin pohjaa jatkokausille. Gorman oli loistovalinta näyttelijäksi.

En viitsi verrata aiempiin kausiin juonen puolesta, omasta mielestäni jokainen kausi ollut erinomainen omalla sarallaan ja sarja on joissain ominaisuuksissaan kehittynyt ja toisissa ottanut takapakkia, hyvää vaihtelua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
67
Itse näin kiroilun sinä, että Avasaralla ei ollutkaan enään kaikki hommat hyppysissä ja tämä sitten rupesi näkymään purkauksina jokaiselle vastaantulijalle.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
3 578
Tuli Prime Video otettua tämän sarjan takia ja 4.kausi katsottu loman alkajaisiksi. Television appilla. Kuvanlaatu amazonilla kyllä kohdillaan ja "hieman" halvemmalla kuin kilpailijoilla.
Uhkaavasti näytti, että monta hahmoa poistuu sarjasta, mutta saas nähdä miten lopulta käy. Aika pohjustuskausi tulevia tapahtumia ajatellen tuntui noin muuten olevan, mutta ei voi valittaa. Parasta Scifiä tällä hetkellä. Uusien pahisten roolitukset ihan nappiin. Toinen näytellyt ennekin terroristia ja toisen, sen planeetalla olevan tyypin naama huutaa pahista jo perusilmeenä. Nauratti se yksi Vikingeissäkin oleva näyttelijä naamatatuointeineen. Liekö oli tullut suoraan naapurihiekkakuopalta käymään expansen kuvauksissa? :D
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
Huonoin kausi so far ihan heittämällä. Pari vika jaksoa ihan ok, mutta jestas että on taas menty karseaa suuntaan hahmokirjoituksen kanssa.
Kuka päätti tehdä Avasaralsta kiroilevan idiootin? Koko hahmo on neloskaudella ihan käsittämättomän surkeasti kirjoitettu.
Yleisesti ihan hyvä sarja mutta välillä näyttely ja kirjoitus on täysin B-luokan tasoa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 480
Viestejä
4 163 643
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom