Mitä io-techit katsoo? Arvostele ja kommentoi viimeksi katsomiasi leffoja.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Netflixistä The Death of Stalin.
Aivan helvetin hauska leffa :D

Oikeastaan malliesimerkki siitä miten komedia voi käsitellä todella hirveitä asioita, mutta oikein tehtynä se silti naurattaa :D
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 736
Katsoin eilen Jokerin teatterissa (traileri).

Vielä tänäänkin elokuva pyöri mielessä ja olihan se aivan mahtava. En odottanut mitään supersankarirymistelyä vaan enemmänkin draamaa, mutta yllätyin silti kuinka ahdistava elokuva oli, ei kuitenkaan väkivallan takia kuten lehdet ovat kirjoittaneet. Tämä ei todellakaan ole mikään hyvänmielen elokuva, vaan katsojaa vituttaa aivan kympillä. Veikkaan että Jokeri saa useamman Oscarin, ohjauksesta ja päänäyttelijästä ainakin.

Ainoa vika mikä tulee mieleen on hidas alku. Samoja juttuja jauhetaan aivan liikaa ja kerkesin tylsistyä. Hitaat ja pitkät kohtaukset luovat tunnelmaa, mutta siitä huolimatta uskon että elokuva olisi ollut vieläkin parempi jos pari niistä olisi poistettu. Turha jankata jotain minkä katsoja jo tietää eikä mitään oikein tapahdu, ja sitten kun tapahtuu elokuva onkin jo ohi. Ei tämä sentään ollut yhtä pitkäveteinen kuin Bladerunner 2049.

Tänä aamuna katsoin youtubesta arvosteluja ja muita juttuja Jokerista niin huomasin kuinka paljon paskaa amerikkalaislehdistö on tästä elokuvata kirjoittanut ja täytyy kyllä ihmetellä mitä niiden kirjoittajat ovat vetäneet. Incel-jutut sun muut ovat täysin tuulesta temmattu eikä elokuva ollut erityisen väkivaltainen. Elokuvaa on myös syytetty siitä ettei se ole tarpeeksi poliittinen, tai ettei se aja nykypäivän feminismiä tjsp. :D

Vuoden paras, ja yksi parhaita mitä olen koskaan katsonut. En normaalisti pidä tälläisistä hitaista melkeinpä taide-elokuvista, mutta tämä kyllä toimi hyvin ja tulee katsottua toistekin.
 
strummer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
74
Vaikka Halloween Suomessa tuntuu vähän teennäiseltä, niin viikonloppuna päätin katsoa kauhuleffan sen kunniaksi. Kun kerrankin sellainen fiilis, ja leffa joka oli ihan pakko nähdä tässä fiiliksessä oli Sweeney Todd, Tim Burtonia siis. Musikaaliinhan tuo perustuu, jotenkin sivuuttanut elokuvan kokonaan, mutta nyt tuli siis katsottua, ja tykkäsin paljon. Monet laulut jäivät soimaan päässä (Pretty Women piti uusintakatsoa mota kertaa), hyvät näyttelijät, hauskakin (Sacha Baron Cohen). Kaikenkaikkiaan jälleen yksi hieno leffa Burtonin filmografiassa, miehen nykytuotannollehan ehkä kyllästyneenä naureskellaan, mutta miettikää noita leffoja: Pee-wee, Beetlejuice, Batmanit, Edward Saksikäsi, Ed Wood, toki myös Painajainen ennen joulua.

Koska tykkääsin Sweeney Toddista niin paljon niin päätin sitten eilen katsoa lisää Burtonia, Sleepy Hollowin. Katsoin jopa sen Disneyn 30min piirretyn etukäteen (se lienee Ameriikassa Halloween-perinne). Ajattelin että vaikkei leffa olisi niin hyvä niin siinä on samaa ~1800-luvun meininkiä, Christopher Walken sekoilemassa ja Christina Ricci ajanmukaisesti uhkeana korsetissa (opin myös että elokuvassa on ilman lisäapujakin uhkea Lisa Marie..). Mutta tuo ei kyllä iskenyt ollenkaan. En tiedä mikä oli. No, tuohan tuli aikana jolloin edeltävä elokuva oli Mars Attacks ja seuraaja Planet of the Apes. Eli ei ehkä parasta aikaa miehen uralla. Ricci oli toki söpö mutta ei hänkään ihan kuljeskellut asusteissa joista unelmoin ;) Olen kyllä katsonut sen yhden Nostalgia Critic -pätkän missä hän arvelee Sleepy Hollowin olevan kunnianosoitus Hammer-kauhuelokuville, mutta en tiedä muuttaisiko niiden tunteminen suhtautumista elokuvaan.
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
1 162
AD Astra
Scifi fani olen mutta tämä oli kyllä totaalinen pettymys. En tiedä mitä yrittivät kertoa, jotain astronautin ajatusmaailmaa/traumoja mutta olipa sontaa tarinallisesti. Alku - sekalaisia kohtauksia ilman suurempaa kiinnityskohtaa loppuun - Ponneton loppu.
5/10
Pettymys tosiaan. Ei yhtään twistiä koko leffan aikana. 6/10
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
403
Doctor Sleep (2019)

Heittämällä vuoden paras leffa – varmaan paras vuosiin. Pistää kovasti kampoihin parhaan Kingin tarinan filmatisoinnin tittelistä Shawshank Redemptionille. En ole lukenut kirjaa, joten en osaa sanoa ryssittiinkö tämän filmatisointi yhtä pahasti kuin Hohdon, mutta leffan innoittamana piti varata kirjastosta Hohto uudelleen lukemista varten, ja sen lukemisen jälkeen pitää lukea tämä. Leffa ei sinänsä tarjoa kummempia yllätyksiä, mutta on vaan todella kiehtova ja hieno tarina. Joitain pikkuvikoja löytyy tietenkin ja suurimmat ongelmat liittyvät Kubrickin paskan revittelyyn. Mutta koska se raina on suurelle yleisölle kirjaa tunnetumpi, annettakoon se anteeksi.

9/10
 
Kappas. Elokuva ei niin kiinnosta (tsekkaan sen sitten joskus. Toisaalta toinen McGregorin tähdittämä jatko-osa klassikkoon eli T2 Trainspotting yllätti todella positiivisesti kun vihdoin sen katsoin), mutta tuota ohjaaja Mike Flanagania on hehkutettu paljon. Oculus-leffasta kuulin joskus ylisanoja, vaikkei ole mikään hyvä IMdb-arvosana, eikä RT:ssäkään kummempi. Sen jälkeen mieheltä voisi kiinnosta ehkä Gerald's Game (eli Julma leikki, jota en ole lukenut, se kyllä ilmestyi lapsuuden/nuoruuden suurimman King-fanituksen aikana, mutten kehdannut lainata kun kannessa oli tissit..)
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667

Ei piru, ylistyksen jälkeen olin innoissani menossa tuota uutta leffaa katsomaan, mutta mainitsemasi 2 leffaa (tältä samalta ohjaajalta jota en aiemmin tiennyt) on mielestäni aivan surkeita, joten saatan jättää kyllä väliin.
 
Liittynyt
25.07.2018
Viestejä
425
Ja tulipa katsottua uusin Terminator.. ei kauheasti odotuksia ollut. Ei ehkä 1-2 tyylinen mutta olihan tämä hyvin etenevä ja viihdyttävä toimintapläjäys. Itse sijoittaisin vanhasta muistista tämän sijalle 3 näissä terminaattoreissa.
Netissä ollut paljon vihaa Captain Marvelin ja tämän Terminatorin osalta, ilmeisesti jonkinmoisen liiallisen "nais korostuksen" takia.. vähän ihmettelin kyllä että ei mitenkään silmille iskenyt tai häirinnyt. Marvelissa oli pari sanontaa mitkä olis voinu jättää pois ja pääosan näyttelijä on vähän nuivan oloinen mutta termiksessä ei mitään ärsyttävää tai tarpeetonta tuon suhteen.
 
Liittynyt
06.01.2019
Viestejä
159
Dora: Kadonnut kaupunki (2019) - IMDb
Dora: Kadonnut kaupunki

Seikkailuelokuva jossa päähenkilönä piirrossarjan tyttö apinoineen
joka koulussa, tulee kidnapatuksi etsimään vanhempiaan viidakosta.
Elokuvassa kuitenkin henkilönäyttelijät. Katsottava, ihan pienimmille saattaa olla turhan jännittäviä kohtia.
Mustanaamioikäiselle sopii.
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
Kävin kattoon The Irishmanin teatterissa kun tilaisuus tuli. DeNiro, Pacino, Pesci, ja kaikki ne tutut mafianaamat Scorsesen leffoista tekee erinomaiset roolit, ja hahmovetoinen 3.5 tunnin leffa kun on kyseessä niin se onkin tärkeää. Kaikin puolin hyvää jälkeä, ja jos tämä nyt on näiden näyttelijöiden ja ohjaajan viimeinen yhteisprojekti, niin hyvä on tällä lopettaa.

Kehuista huolimatta, itseeni ei kuitenkaan kolahtanut niin järisyttävästi. Hahmot ovat hyviä, mutta taustalla oleva juoni ammattiliitoista ja Hoffasta ei ollut kovinkaan kiinnostava, liian poliittinen omaan makuuni. Sen lisäksi jäi fiilis että mitäkö uutta tässä on? Ei mitään oikeastaan, vaan 3.5h fanservice näyttelijöiden ja ohjaajan faneille, joka itsekin tosin olen. Mutta uutta sanomaa tai tyyliä ei oikein ollut, ja jos 20v kuluttua katon Scorsesen gansteripätkän, niin katon jonkun niistä vanhemmista klassikoista. Eeppisen pituutensa puolesta tuli vähän Once Upon a Time in America myös mieleen, mutta se on paljon suurempi leffa, tämä oli vähäeleisempi eikä pituudesta huilimatta päässyt lainkaan samaan eeppisyyteen.

Henk koht epämieltymyksistäni huolimatta 4/5, tosin en usko että tulen uudestaan katsomaan.
 
Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
470
Finnkinon mysteerinäytös meni nappiin ja leffa oli perjantaina ensi-iltaan tuleva Knives Out, harvinaisen onnistunut murhamysteeri. Daniel Craigin outo murre vaivaa vain hetken, ja Ana de Armas osaa olla muutakin kuin androidietsivän hologrammityttöystävä. Aika hyviä roolituksia muutenkin tässä. 4/5
 
strummer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
74
Kyllähän tuo The Irishmanin hype vaikutti itseenikin, kun projektista tiedotettiin niin ei edes niin kiinnostanut, lähinnä vain odotin kommentteja siitä miten nuorennusteknologia toimii (ja toki kun ohjaajalegenda kyseessä niin aina toivoo ettei tee huonoa leffaa vanhoilla päivillään). Arvostelujen jälkeen oli tietty suuremmat odotukset, mutta en mitään Goodfellas/Casino -tasoa odottanut sentään. Siksi tykkäsin ja paljonkin, mutta ymmärrän jos joku vähän pettynyt. Ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva toki, kävin teatterissa katsomassa, kiva sitten myös kelailla läpi kun tulee ihan just Netflixiin.
 
nandroid

Team Nandroid
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
168
Ford vs. Ferrari (Le Mans), siis se tämänvuoden elokuva. Tälle -5/5.

Bale ja Damon vetää ihan kympillä menemään, kuvaus äänet jne ihan ykköslaatua. Aika paljon käytetty oikeita autoja vissiin. On draamaa ja toimintaa. Menkää katsomaan Isolta ruudulta niin kauan kun tää pyörii leffateatterissa
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 658
ONCE UPON A TIME... IN HOLLYWOOD
+ Elokuvan loppu.
+ Sain ratkaisun miten käyttäytyä jos tapaan Antifa livena joskus. Antifa on rikollisjärjestö.
+ Kinnostavia kohtauksia.
+ Hippies 60 ja 70 luku ja Neo Hippies tänä päivänä on erilaisia suurin ero kai että alkuperäinen hippies vaikka vasemmisto ja pro nature oli myös hyvin vahvasti kovien huumeitten mm LSD puolesta. Minä en ole pro kovat huumet mutta olisin neutraali jos Suomen hallitus sanoo että kevyt huume weed kuten Amsterdamissa tulee lailliseksi Suomessa.
+Realistinen? Kyllä. Järkevä? No en nyt sitä sanoisi kaikin puolin motiivi noh mitä nyt tuosta vetäisi... menisi spoileriksi jos kerron motiivin.
+ Suhteellisen kiinnostava vaikka ei näkynyt K18 alastoomuutta.
+ Koska leffa oli kuitenkin erilainen kun monet muut elokuvat niin päätän lopulta nostaa arvosanan 7.5 ja äänestän 8/10 IMDB.
Neutraali: 60 ja 70 luvun musiikkia.
- Ei K18 alastomuutta.
- Ajoittain hieman tylsä ja julmetun pitkä leffa mainosten kanssa leffa on kai noin 3h!
Arvosanan annan 7.5/10 hyvä leffa!
Saman katsoin juuri.
Itselleni oli hieman pettymys, hienon näköistä ajankuvausta toki ja vanhenevan tv-staran rimpuilu ok muttei oikein kolahtanut ohjaajan tason muistaen.

Loppupuolella historiaa kirjoitettiin uusiksi mutta vaikka näistä väkivaltaisista Tarantinon jutuista tykkäänkin, yllättäen se tuntuikin irralliselta ja päälleliimatulta.
Itselläni oli sellainen "jaahas olihan tällainen mähinä tietenkin tulossa" -olo, ja hassua kyllä mietin jopa olisiko leffasta jäänyt jopa parempi maku ilman lopun verikekkeriä?

Mutta toisalta, eihän se olisi ollut Tarantinoa sitten.

3 tähteä viidestä, tämä oli eka ohjaajamestarin leffa jota tuskin toista kertaa katson. Ihan ok, mutta laimea fiilis jäi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 860
Ford vs. Ferrari (Le Mans), siis se tämänvuoden elokuva. Tälle -5/5.

Bale ja Damon vetää ihan kympillä menemään, kuvaus äänet jne ihan ykköslaatua. Aika paljon käytetty oikeita autoja vissiin. On draamaa ja toimintaa. Menkää katsomaan Isolta ruudulta niin kauan kun tää pyörii leffateatterissa
Eilen kyylätty ja toimii :tup: toki pitää kyllä jotenki kiinnostaa autot että saa kaiken irti, oma arvio 8.5/10 Balelta kyllä kympin suoritus, Damon jäi kyllä omasta vähän varjoon mutta hyvä sekin oli.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Kyllähän tuo The Irishmanin hype vaikutti itseenikin, kun projektista tiedotettiin niin ei edes niin kiinnostanut, lähinnä vain odotin kommentteja siitä miten nuorennusteknologia toimii (ja toki kun ohjaajalegenda kyseessä niin aina toivoo ettei tee huonoa leffaa vanhoilla päivillään). Arvostelujen jälkeen oli tietty suuremmat odotukset, mutta en mitään Goodfellas/Casino -tasoa odottanut sentään. Siksi tykkäsin ja paljonkin, mutta ymmärrän jos joku vähän pettynyt. Ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva toki, kävin teatterissa katsomassa, kiva sitten myös kelailla läpi kun tulee ihan just Netflixiin.
Tänään tuli Netflixiin. Mietin maltanko katsomatta siihen asti että saa Atmos-kaiuttimet käyttöön, mutta taidanpas jo illalla tsekata.
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
The Lighthousen kävin kattoo. Todella tunnelmallinen, välillä vähän Eraserheadia muistuttava hulluuseepos, vaikkakin tätä selvästi rationaalisempi, ja surrealistisyys oli pääasiassa mauste eikä itse sisältö. William Dafoe veti todella loistavan roolin maanisena merikarhuna, ansaitsisi pystin paremmin kuin Irishmanin näyttelijät. Merimieslegendoja ja slangia käytettiin todella mielenkiintoisesti ja kaikesta huokuu että asiaa on tutkittu. Alku vähän liian slow burneri makuuni, ja surrealismiä olisi voinut olla enemmänkin, mutta vuoden parhaita leffoja ja vahva 4/5.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
557
Ihan kohtuullinen elokuva tuo The Irishman oli. Ei ole kuitenkaan vanhojen mafiaelokuvien tasoinen. Vaikka oli pitkä elokuva, niin yllättävän hyvin jaksoi katsoa. De Niro, Pacino ja Joe Pesci oli myös hienoa nähdä samassa leffassa.

3/5
 
Itellä tulee väistämättä mieleen, että kaikki 10/10 ja "Scorsesen paras leffa koskaan"-hehkutukset tulee pelkästään näyttelijöiden perusteella ja siitä toiveesta että tää on unelmaleffa (vähän kuin The Expandablesin hype aikoinaan), ei siksi että leffa olisi itsessään niin merkittävä. Jos kaikki julkkikset korvattaisiin tuntemattomilla näyttelijöillä jotka vetäisi roolit ja näyttelyn aivan yhtä hyvin, en usko että tätä hehkutusta olisi. Ihan hyvä silti juu, vaikka ei mitään uutta tai mitään parempaa kuitenkaan.

Scorsesen edellinen Silence oli kyllä ohjaajalta selvästi paljon henkilökohtaisempi ja upeampi teos jossa uutta sanomaa, siinä missä tää "vain iha hyvä fanservice vanhan poppoon kesken".
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 658
The Irishman katsottu ja ihan mukavasti soljui aika. Olenkohan ainoa jota hieman vaivasi alussa De Niron nuorennetut kasvot? En osaa kuvailla mutta jotain häiritsevää siinä oli, se oli melkein täydellinen mutta fiilis jostain hieman "out of sync"- jutusta oli, ehkä ihon tekstuureissa tai luonnollisuudessa tms. Toisaalta taas Pacinon ja Pescin (nuorennetut)kasvot ei sitä aiheuttaneet, ne taas upposi täydellisesti.

Noh pikkujuttu, BR 2049 cgi Rachael ja Loganin cgi-kaksoisolento rappusia alas tulemassa) on edelleen ne parhaat luomukset. Rachaelin parin minuutin kohtausta tehtiin vuosi(!!!) joten työlästähän tuo.

En ihan täysiä pisteitä antaisi, 4/5-luokkaa sillä Scorsesen tuotannossa pidän monista muista enemmän. Pudotin pisteen "melkein" hyvästä cgi:stä ja pikkuisen tarpeettomasta pituudesta, mutta hieno elokuva joka tapauksessa, veteraanitekijöiden paluu lähelle Mafiaveljiä mutta reilusti hillitymmällä otteella.

Scorsesen ystäville voin reilusti suositella siis :)
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Sotahistorian suurkuluttajana piti käydä Midway katsomassa:
Midway (2019) - IMDb

Positiivinen yllätys. Enemmän semmonen 60-70-lukujen leffa(Cornelius Ryanin kirjoista tehdyt Longest Day ja Bridge too Far tuli mieleen) missä käydään läpi monet pienetkin jutut sen sijaan, että yritetään tehä jotain yhden henkilön draamaa ja sijoittaa se vain tapahtumiin. Tässä siis käydään läpi melko monta tapahtumaa aina Pearl Harborista, Doolitle Raidiin ja sieltä Midwayhin. Auttaa varmasti seuraamista jos tietää taistelusta ja Tyynenmeren taisteluista ylipäätään. Paljon detaljia jotka aukeaa "tietäjälle" jo ennen kuin se selitetään, pakko oli naurahtaa ku Halsey raapi itseään ensimmäisen kerran. Ehkä vähän turhan paljon toki alleviivausta, mutta pakko kait tällaisessa elokuvassa on olla.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 094
The Irishman oli paha pettymys.

Olin mielessäni kuvitellut elokuvan olevan aivan toisenlainen. Vaan miksen olisi, kun kyseessä oli kuitenkin yksi tämän vuosikymmennen odotetuimpia elokuvia. Martin Scorsese, De Niro, Pacino ja Pesci! Hienompaa kokoonpanoa ei ole. Viimeistään tieto 3½ tunnin kestosta loi odotukset mahtipontisesta, eepppisestä rikosspektaakkelista, joka tulee syrjäyttämään Kummisetä-trilogian mafiaelokuvien kärjestä.

Ei, The Irishman ei ole spektaakkeli eikä liioin eeppinen (vaikka Wikipedian sivulla lukeekin 'epic crime film'). Sen sijaan se on rönsyilevä ja unelias kollaasi ammattiliittojen suhmuroinnista.

Elokuvan suurin synti on mielestäni punaisen langan hukkaaminen uudestaan ja uudestaan. Alku noudattaa suurin piirtein normaalia draaman kaarta: johdatus tarinaan ja henkilöihin. Mutta siinä vaiheessa kun katsoja olettaa tarinan syvenevän ja saavuttavan huippupisteen, seuraamme vain De Niron änkytystä pyjamassa ja "kerro hänelle näin - hän vastasi näin - kerro hänelle takaisin näin"-vatulointia. Juonellinen ratkaisu ja loppu jäävät todella vaisuiksi.

Punaisen langan poissaolosta kertoo myös Peggyn sisällyttäminen tarinaan. En ole varmaan ainoa, joka oletti, että hahmolla on vielä tärkeäkin rooli tarinassa. Miksi muuten hänellä olisi monta kohtausta lapsena? Mutta yllättäen hänen tarinaa ei avata lopulta lainkaan, jonka vuoksi koko hahmo jää täysin etäiseksi. En ymmärrä, mitä tällä on haettu kuin että saadaan loppuun kliseinen "olisinpa ollut parempi isä"-kohtaus?

Rönsyilevään "juoneen" (yritäpä tiivistää yhteen lauseeseen) ei auta se, että asioita kuvataan yhtä aikaa eri vuosissa. Automatka häihin ei tuo mitään lisäarvoa elokuvaan, ja siihen käytetään turhaan minuutteja. Koko elokuvan olisi helposti voinut tiivistää 1½ tuntiin ilman, että se olisi vienyt jotain oleellista.

Viimeiset puoli tuntia seurataan raihnaista vanhuselämää. Melkein voisi kuvitella Scorsesen viestittävän, että tätä on hänen omakin elämä nykyään. Seuraava ohjaustyö kertoo dementiasta ja reumatismista?

Muita häiritseviä tekijöitä oli CGI, jonka takia ilmeisesti De Niron silmät kiiluivat luonnottomasti elokuvan varhaiskohtauksissa. Scorsese on kuulu siitä, että hän ei käytä musiikkia joko lainkaan tai pitäytyy valmiiksi tehdyissä kappaleissa. Itse kaipaan kuitenkin vanhan ajan elokuvamusiikkia. Mitä olisikaan "Once Upon a Time in America" ilman Ennio Morriconen teemoja?

Suosittelen silti katsomaan filmin jo näyttelijöiden takia, etenkin jos on kiinnostunut politikoinnista. Mutta mieluusti vailla suuria odotuksia. Muuten käy kuten itselleni.

**½
 
Musta vaikuttaa siltä, että ne "10/10, Scorsesen paras elokuva moneen vuosikymmeneen"-arvioijat arvostelevat elokuvan vaan näyttelijöiden ja ohjaajan perusteella, fantasiana siitä kuinka täydellinen poppoo on kasassa itse elokuvan sijaan (pl. Walken, miksei mukana?). Ei tämä sisällöltään millään ole objektiivisesti kehujensa arvoinen leffana. Arvosana tippuisi varmasti roimasti, jos kaikkien tilalla olisi tuntemattomia näyttelijöitä jotka hoitaisivat roolinsa aivan samalla tavalla, ja tuntematon ohjaaja. Itekin annoin vähän tästä myönnytystä, 7/10 annoin Imdb ja varmaan 6/10 ilman nostalgiaviboja Pescistä ja DeNirosta. 5/10 jos en olisi katsonut tunnelmallisessa retrohenkisessä elokuvateatterissa jossa kotitöllöä huonompi kuvanlaatu, niin cgi ei edes pistänyt silmään vaan näytti sopivan rösöiseltä vanhan ajan tuotokselta :p.

Mielipiteet mielipiteinä toki, mutta kaikissa ylikehuissa itseäni eniten ärsyttää, että Scorsese on upea ohjaaja joka tehnyt parikymmentä huippuleffaa aiheesta kuin aiheesta, ja erilaisilla tunnelmilla. Viimeisin leffa tätäkin ennen oli todella upea, omaperäinen ja periksiantamaton Silence, jolla oli paljon sanottavaa ja sanomaa. Mutta nämä ohitetaan kädenlämpöisellä uudelleenlämmittelyllä Scorsesen omista mafiakliseistä, ikäänkuin kaikki muu mitä tämä on ohjaajana halunnut tehdä olisi ollut turhaa, ja katsojat kaipaavat tältä vaan samaa mafiasettiä uudestaan ja uudestaan, laadustakasn ei niin väliä.
 
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 077
Ihan kohtuullinen elokuva tuo The Irishman oli. Ei ole kuitenkaan vanhojen mafiaelokuvien tasoinen. Vaikka oli pitkä elokuva, niin yllättävän hyvin jaksoi katsoa. De Niro, Pacino ja Joe Pesci oli myös hienoa nähdä samassa leffassa.

3/5
Aika hyvin tiivistää tämä kommentti meikäläisen mielipiteen leffasta. Oli ihan hyvä elokuva, mutta ei tämä Scorsesen parhaimpiin elokuviin mielessäni lukeudu. Oli myös ehkä vähän liian pitkä, pari kertaa katsoin että kauanko on vielä leffaa jäljellä. Oli kiva nähdä De Niro ja Joe Pesci vielä kerran.

Casino ja Goodfellas pitävät oman mielenkiintoni yllä paremmin ja ovat parempia elokuvia molemmat.

3/5

Allekirjoitan kommentit että juoni ei kovin mielenkiintoinen ollut ja vanhat näyttelijät tästä teki katsomisen arvoisen. Vaikka juoni perustuukin "I heard you paint houses"-kirjaan ja oikeisiin tapahtumiin, se tietty koukku vaan puuttui.

Scorsesen ja Tarantinon uusimmat tämän vuoden leffat ovat molemmat vähän pettymyksiä, vaikkeivat nyt huonoja olekkaan. Sääli.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.01.2019
Viestejä
159
Freaks (2018) - IMDb
Freaks (2019)
Freaks, sanoisin 4/5 mitä harvalle elokuvalle antaisin. Vielä harvemmalle sellaiselle jossa scifielementtejä mukana.
En suosita lukemaan spoileria ennen katsomista, on niitä elokuvia joissa mukavampi olla etukäteen tietämäti mitä tulee tapahtuun.
Supersankarielokuva, vähäsen antisankari kuitenkin kyseessä. Parempi kuin muut supersankarielokuvat mitä olen nähnyt.
Lapsen näkökulmasta kerrottuna. Jos pitää kauhustakin pikkasen niin sitten voi pitää vaikka 5/5 elokuvana. Varsinainen kauhujuttuhan ei ole kyseessä, vaikka sille voi vaikuttaakin ennen asioitten selkiämistä.

Jeti (Abominable)
Jeti (2019) - IMDb
Aikuisen silmin 3/5, tavanomainen piirretty mitä nykysin tehdään. Lapset voivat pitää enemmän.
Kauniit maisemat, itse jetillä silmät isot muttei ilmeikkäät. Tyttö tapaa kaupungissa Jetin joka karannut yritykseltä joka sen pyydystänyt.
Tyttö vie Jetin kotiinsa, mikä varmastikaan lastenelokuvassa ei ketään yllätä. Jotenkin pitkitetylle tuntui ja kaikki ennenkin nähty
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 387
What We Do in the Shadows (2014) - IMDb

Muka-dokumentti neljän vampyyrin arkipäiväisestä elämästä Uudessa-Seelannissa. Kaikki vampyyrielokuvien ja -sarjojen kliseet tulee käsiteltyä neitsyiden verestä ihmissusien kanssa kinasteluun. Tyyli muistuttaa This Is Spinal Tapia ja Flight of the Conchordsia eli absurdeja juttuja täysin vakavalla naamalla ilman vitsien alleviivaamista. Upposi meikäläiseen erittäin hyvin, arvosanaksi 9/10.

(Elokuva löytyy HBO:n valikoimista, kuten samasta aiheesta tehty samanniminen sarjakin. Täytyy katsoa se seuraavaksi.)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
387
6 underground, Netflix.

Michael Bayltä kuraa tarjolla. Tykkään Reynoldsista kovasti ja Transformersit viihdytti kyllä jne, mutta huhhuh mitä roskaa tää leffa on. Kolmessa osassa sain katottua just ja just. En mä mitää huippuleffaa odottanu, mutta tää oli jo aikas nihkee yritys.Vitsitkää ei toimi täs, ei täs toimi oikee mikää. Onneks tuhlasin 2 tuntia tähän, en sentään 150 miljoonaa dollaria.

Actionia riittää mutta editointi on semmosta roskaa että!

Good luck!
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
The Ballad of Buster Scruggs
Jäi pitkän aikaa katsomatta vaikka aihe kiinnosti, kun sitä täällä ja muualla parjattiin. Pidin todella paljon, paras ja omaperäisin länkkäri vuosiin. Olen Lucky Luke-sarjakuvien fani, ja tämä oli kuin vakavampi, aikuismainen versio niistä. Lännen elämää ja ihmisiä kerrotaan eri tarinoiden kautta, jokaisella oma teemansa ja maailmansa. Pientä miinusta siitä että pari tarinaa oli vähän liian pitkiä sisällölleen ja pari olis saanut olla vähän pidempiäkin, mutta kokonaisuus silti mahtava kokoelma Tuhannen ja Yhden Yön länkkäritarinoita. Tulispa kakkonen, sillä tarinoita riittää paljon vielä. 8/10
 
Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
470
Hobbs and Shaw

Tämmönen aivoton Fast and Furious spinoff, yli-ihmiset tappelee ja hajottaa paikkoja ja tekee fysiilan lakeja ja ihnisen fysiikkaa uhmaavia temppuja poskensoiton lomassa. Parin kaljan jälkeen varmaan ihan 5/5 mutta näin selvistäpäin ehkä 2/5
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 360
Rambo - Last blood
Naurettavan tylsää soopaa puolet leffasta. Lopun väkivalta oli ok mut peli oli jo menetetty ennen sitä. Mielestäni paskin Rambo leffa. 4/10

Once in hollywood jne.
Tarantino leffa. Kovana Tarantinon ystävänä tää oli varmaan huonoin leffa siltä evö. En ymmärrä yhtään niitä jotka runkkaavat tän leffan tahtiin. Leffassa ei tapahdu yhtään mitään loppua lukuunottamatta. 3/10

e: They shall not grow old
Pöyristyttävän hyvää kuvaa I maailmansodasta. Armottomia kuvia sodan julmuudesta. Sodan voittajienkaan jutut ei vituttanut yhtään, vaikka kaikki oli kuvattu Britardsien näkökulmasta. Vuoden ehdottamasti kovin leffa tapaus. 10/10
 
Innostuin täpöillä vikasta, mutta toi onkin joku dokumentti. No onhan hyvätkin dokumentit katsomisen arvosia, mutta tykkään vaan leffoista paljon enemmän.
 
nandroid

Team Nandroid
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
168
They shall not grow old

Tälle :tup::tup::tup::tup::tup:

Bd levyn Making of kiinostava kans, PJ äänessä
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
415
Holmes & Watson oli mainettaan viihdyttävämpi. Ehkä sitä mainostettiin väärin vain komediallisena versiona ja kaikki odotti liikoja muiden Sherlock-versiointien pohjalta. Kyseessä on sen sijaan tarkoituksella hölmö parodia, mutta kuitenkin oikeammalla juonella kuin esim Scary Moviet.
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
415
Pimeä kasino.
Will Ferrell ja Amy Poehler tarvii lapselleen opiskelurahaa, joten perustavat Jason Mantzoukasin avulla laittoman kasinon.

Will on toope jota viedään kuin pässiä narussa, Amy ei ole paljoa parempi muttei syyllisty mihinkään pahempaan. Jason on aina askeleen edellä ja otta kasinotoiminan toissaan.

Ei millään tapaa uskottava, mutta varsin viihdyttävä komedia. Kyläyhdistyksessä on tylsää joten jännitystä kaipaavia asiakkaita riittää. Mukana on myös pakollinen lähiökyttä jonka ammattitaito on yhtä kyseenalaista kuin kaikkien muidenkin hahmojen.
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
The Two Popes

Anthony Hopkins ja Jonathan Pryce vetävät loistavat roolit kahden eri maailmankuvan paaveina joilla on erimielisyyksiä asioista, mutta lopulta ystävystyvät. Elokuva keskittyy pääasiassa nöiden kahden keskeiseen dialogiin, mutta koukuttaa mukaansa eikä tunnu niin pitkältä kuin vaikka Tarantinon pitkät dialogit ovat.

Valitettavasti mukaan on ympätty todella tökeröä propagandaa kun yhtäkkiä isketään uutiskuvaa meksikon muureista JOITA EI SAA RAKENTAA ja vielä tyynenmeren pakolaisista JOTKA EI SAA HUKKUA. Poliittinen propaganda editoituna tökerösti leffan keskelle häiritse pahasti, vaikka ei sitä minuuteissa ollut kuin pari. Ihan kun näyttelijät tai edes ohjaaja eivät edes olisi kuvatessaan tästä tienneet, vaan editointihuoneessa joku olisi päättänyt että pistetääs nykypropagandaa mukaan rautalangan kera. Hyi vittu. Muuten hyvä leffa eikä tosiaan paljon tuota ole.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Star Wars: The Rise of Skywalker

Jatko-osa parjatulle The Last Jedille saapui teattereihin sekaisin odotuksin: voiko edeltävää pannukakkua enää mitenkään korjata tai kääntää tekemättömäksi? Vastaus on että kaikki on mahdollista, mutta tämä elokuva ei sitä missään tapauksessa tee, vaan Star Wars on nyt lopullisesti nujerrettu, ensin ajamalla se nurkkaan, sitten tehden vapaapainin kyynärpää loikka päälle, jäännökset heitetty murskaimeen ja jäte kipattu mereen. Jatkoa lukuisten juoniaukkojen ja yliampuvien voimien jälkeen ei pysty kuvittelemaan. Elokuvan kriittinen tarkastelu on täysin tarpeetonta ajan hukkaa.
On todennäköistä että elokuvasta yritettiin jotain saada aikaan, kunnes aika kävi vähiin, Disneyn tai Lucasfilmin sisäinen politiikka hyppäsi völjyyn tai ei oikeasti keksitty mitään järkevää reittiä enää The Last Jedin perään, joten lähdettiin ihan vain vitsiä vääntämään hurjalla temmolla välittämättä mistään edeltävästä tai tulevasta. Elokuva on kaikkiaan yksi iso vitsi, joka saattaa oikeasti katsellessa naurattaa, muttei ole kovinkaan hauska juttu loppujen lopuksi kun maksaakin sen näkemisestä pitää.

Pienen pientä plussaa parista huvittavasta kohdasta ja Kylo Renin näyttelijän (Adam Driver) ammattitaidosta tällaisen pannukakunkin keskellä.

Arvosana: 1/5 tähteä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 736
Raja (2018, Ruotsi)

Joulun välipäiväksi piti saada anoppilassa katsottavaa, ja Yleareenaa selaamalla löytyi joku palkittu Ruotsalainen elokuva niin laitoin pyörimään.
Katsoin tämän tosiaan aivan sokkona ja tietämättömyys selvästi vaikutti elokuvan hyvyyteen. Nyt jälkeenpäin kun aloin googlettelemaan niin jokaikinen arvostelu Hesarista Suomen kuvalehteen spoilaa heti otsikossa jotain mikä olisi tullut yllätyksenä!

Genre on draama ja tylsää ei tullut koko elokuvan aikana. Se kertoo rumasta Tina nimisestä naisesta joka on tullissa töissä.

Ilman spoilereita 9/10, spoilereilla luultavasti 3/10. Appiukko ja anoppi pitivät myös, appiukko nauroi vielä ruokapöydässäkin elokuvan Suomijuttuja.
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 931
Game Night

C More
Vielä kun tää ilmasena näkyy, niin pakkohan sieltä jotain kateltavaa etittävä.

Oletin että tästä parit naurut irtoaa ja eikä todellakaan tarttee kattoa niin tarkkaan.
Sitä sain mitä oletinkin.

Ihan ok huumoria laidasta laitaan vaikka ei nyt hirveän irstaaksi tai mikskään vastaavaks mennä.

Juoni on perushuttua jos näitä kaikki menee vituiks komedioita nähny.
Näyttelijöiden suoritukset ei paljoa vituta, mutta ei niistä kyl mitään oscareitakaan jaeta.
Läpät toimii ja muutenkin leffan fiilis on ok.

Pari drinkkiä ja jotain naposteltavaa tms, niin tää leffa ihan jees.
 
Liittynyt
23.12.2019
Viestejä
6
6 Underground.

Mukavaa överiksi vedettyä toimintaa ja Bayn tyyliin kaikki toisiinsa osuvat esineet räjähtää. Harmittavasti leffa on leikkauksessa pilattu tai sitten on lähdemateriaali ollut vajaata.

2/5
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 513
Ford vs. Ferrari (Le Mans), siis se tämänvuoden elokuva. Tälle -5/5.

Bale ja Damon vetää ihan kympillä menemään, kuvaus äänet jne ihan ykköslaatua. Aika paljon käytetty oikeita autoja vissiin. On draamaa ja toimintaa. Menkää katsomaan Isolta ruudulta niin kauan kun tää pyörii leffateatterissa
Tuli nyt tämäkin itsekin ja 8.5/10 antaisin itse. Tää on vissiin hiljalleen poistumassa leffateattereista, sillä nyttenkin ainoat näytökset näyttäisi alkavan iltayhdeksältä tai myöhemmin. Elokuva itse oli täyttä silmä- ja äänikarkkia alusta loppuun. Mahtava leffa tämä ja ihmettelen ellei jotain cinematography Oscaria tipahda.
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
415
Uusi Dumbo oli nätti, mutta ei jaksanut kiinnostaa. Dumbo itse on vähän sivussa ihmisten tieltä. Mukana aika paljon maailmanparannusta, ehkä Disney häpeää alkuperäistä jo vähän liikaakin.

Jännä yksityiskohta että pikkunorsua ei voi enää juottaa humalaan, mutta toistuva höyhenen snorttaus lentoon pääsemiseksi on ilmiselvä huumeviittaus. Loppussa jopa opetettiin, että ei sitä höyhentä tarvii ottaa, voi lentää ilmankin. Miten tuo meni läpi jos alkoholi piti leikata pois? Alkuperäisessä se taisi vain pitää höyhenestä kiinni.
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
1 162
Tuli nyt tämäkin itsekin ja 8.5/10 antaisin itse. Tää on vissiin hiljalleen poistumassa leffateattereista, sillä nyttenkin ainoat näytökset näyttäisi alkavan iltayhdeksältä tai myöhemmin. Elokuva itse oli täyttä silmä- ja äänikarkkia alusta loppuun. Mahtava leffa tämä ja ihmettelen ellei jotain cinematography Oscaria tipahda.
Oli kyllä hyvä leffa alusta loppuun. 9.0/10
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Jännä yksityiskohta että pikkunorsua ei voi enää juottaa humalaan, mutta toistuva höyhenen snorttaus lentoon pääsemiseksi on ilmiselvä huumeviittaus. Loppussa jopa opetettiin, että ei sitä höyhentä tarvii ottaa, voi lentää ilmankin. Miten tuo meni läpi jos alkoholi piti leikata pois? Alkuperäisessä se taisi vain pitää höyhenestä kiinni.
Varmaan, koska en edes muistanut koko juottamista, vaikka melkein kaikki, etenkin höyhen ja siihen liittyvä replikointi siitä ettei sitä tarvita lentämiseen olikin muistissa. Se snorttaus lienee siinä huvittamassa lapsia. Yllätyin muutoksesta, vaikken sitä huumeisiin yhdistänytkään.
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
415
en edes muistanut koko juottamista,
Animaatiossa sirkusväki juhli ja viinapullosta valui vahingossa Dumbon juoma-astiaan. Siitä seurasi sitten kuplaelefanttien tanssi, joka tässä uudessa tapahtui kun Dumbo oli yksinkertaisesti ihmeissään ison sirkuksen saippuakuplaesityksestä ja ilmeisesti kuvitteli näkevänsä siinä norsuja.
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
Jännä yksityiskohta että pikkunorsua ei voi enää juottaa humalaan, mutta toistuva höyhenen snorttaus lentoon pääsemiseksi on ilmiselvä huumeviittaus. Loppussa jopa opetettiin, että ei sitä höyhentä tarvii ottaa, voi lentää ilmankin. Miten tuo meni läpi jos alkoholi piti leikata pois? Alkuperäisessä se taisi vain pitää höyhenestä kiinni.
Täytyy kyllä myöntää, että tuon selittämisesi jälkeenkään en mitenkään ymmärrä, että miten höyhen viittaa huumeisiin? Kuulostaa joltain väkisin väännetyltä teinianalogialta, sorry vaan. Höyhen=kevut=lintu=lentää=support esine jota tarvii jne, vaikka nenässä kiinni (koska ainoa mitä dumbo voi käyttää kätevästi ja elefantin symboli) niin en huumeisiin osaa yhdistää.

Ite leffa tosiaan liikaa keskittyi ihmisiin, unohdettava tapaus. Plussaa Bioshock-maisesta Steampunk-visuaalisuudesta.
 
Uudessa versiossa se imaisee sen aina kärsän sisään, kun vanhassa se nimenomaan vain piti siitä kiinni. Ensimmäisen kerran se oli vahinko, mikä sai Dumbon aivastamaan ja siten nousemaan ilmaan. Mutta sitten sitä imaisua toistettiin jokaisella lentokerralla eikä kyse näyttänyt olevan enää siitä, että Dumbo aivastuksen voimasta pyrähtäisi ilmaan. Palavasta lavasteesta tippuessaankin Dumbo piti höyhenestä jo kiinni, mutta lähti lentoon vasta kun imaisi höyhenen kärsäänsä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 526
Viestejä
4 165 499
Jäsenet
70 420
Uusin jäsen
TuplaT

Hinta.fi

Ylös Bottom