Pienikokoinen ja äänetön serveri kotikäyttöön

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
35
Pyörittelen tällä hetkellä Raspberry Pi kakkosella muutamaa itse kötösteltyä sovellusta. Raspi tuntuu tuohon käyttöön olevan pikkaisen mopo, sillä pisimmillään kyselyissä saattaa kestää useita minuutteja. Raskaimmat kyselyt käpistelevät tilastoja ja piirtävät niistä pythonin matplotlibillä kuvaajia. Tehty työ on käytännössä yksisäikeistä. Toki useampi rinnakkainen kysely voidaan suorittaa omissa säikeissä.

Pari vaihtoehtoa jotka kävi mielessä oli NUC tai sitten pienehkö kotelo johon hommaa itse roinat sisälle. Vaatimuksina pidän tuolle että saisi olla käytännössä täysin äänetön, koska se on tarkoitus olla työpöydällä jatkuvasti päällä. Nykyinen Node 202 -koppaan rakennettu mitx-setuppi pitää välillä sen verran ääntä etten välttämättä yön ajaksi viitsisi jättää sitä päälle.

Koko saisi myös olla mahdollisimman pieni (tässä raspi on aika lyömätön, ei vie juurikaan tilaa pöydältä).

Sinänsä tehokkuusvaatimukset eivät siis ole ihan älyttömät, kun kerran nykyisellään tuo raspikin ajaa jotenkuten asiansa. Toisaalta jatkossa saatan keksiä kaiken maailman uusia projekteja joten siinä mielessä ei haittaisi vaikka kone olisi vähän tehokkaampi kuin tällä hetkellä tarvitsee olla.

Millainen konsensus jengillä on esim. noista Intelin NUCeista? En ole sen kummemmin perehtynyt niihin, varsinkaan pariin viime vuoteen, mutta mukavan pienen näköisiä näyttäisivät olevan.

Varsinaista budjettia ei ole, ajattelin käyttää sen verran rahaa että saa varmasti riittävän hyvän koneen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
Minkä verran ääntä mopompi (i3 tms.) NUC pitää?
Se on suhteellista. Kaikki NUC:it on nykyään äänettömiä pienellä kuormalla, mutta ne voi olla kovaäänisiä kunnon kuormalla.

Itsellä tuli tuo semipassiivisuus vasta BIOS-päivityksenä NUC5:een, mutta se on nyt ihan äänetön Windowsin työpöydällä. Lisäksi on Celeron-pohjaiset NUC:it..
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
35
Joo, voisihan se Celeronikin piisata mutta mieluiten ottaisin sen verran tehoa ettei ainakaan lopu kesken.

NUC voisi kyllä olla hyvä valinta koska aluksi pystyy testaamaan sietääkö sitä ääntä normikotelolla, ja jos toteaa että ei, niin voi tilata perään vielä tuommoisen passiivijäähdytetyn kotelon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
Oletko missäpäin? Jos NUC on vain kokeilu, niin Helsingissä voisi olla käytetty NUC alle 200€.. Tulee halpa kokeilu, mutta sille ei välttämättä löydy passiivista koteloa enää, kun nuo Akasan kotelot on vaan uusimmille..
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
35
Muuttuuko nuo NUCit ihan saunaksi jos ne lykkää tuollaiseen passiivijäähdytettyyn koteloon? Kyllähän tuossa kotelossa näyttäisi aika reilusti olevan jäähdytyspinta-alaa, mutta jotenkin hämmästyttää että noinkin tehokkaita prosareita saadaan ahdettua noin ahtaaseen pakettiin vielä ilman ilmajäähdytystä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
NUC:issa on kannettavan prosessoreita käytännössä, niin luulisi toimivan ihan täydellisesti passiivisessa kotelossa.

Kunhan ostaa jonkun järkevän valmistajan (esim. Akasa) kotelon.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 648
Viestejä
4 187 168
Jäsenet
70 775
Uusin jäsen
käyttäjänimi123

Hinta.fi

Ylös Bottom