Resident Evil 2 (PC, PS4, Xbox One)

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 466
Kokeilin tänään jatkaa PC-näytöllä aamusta - se jatkuva nytkähtely oli kadonnut, nyt oli jäljellä enää ihan siedettävä lataustaukonytkähtely. Ja kerran droppasi 40fps jonkun räjähdysefektin ajaksi.

Leon A nyt taputeltu. Kävi kuten minulle aina Ressoissa - aluksi panosten kanssa kitsastelen, lopussa on järjettömästi ylimääräisiä. Tein lopussa joku 30+ magnumin panosta ja haulikon panosta. Jotenkin ihan huomattavan vähän vihollisia tossa A-puolen lopussa. Paikalla on pari zombia, huimat 2 lickeriä ja sitten niitä liekitettäviä vihermömmiäisiä. Möh.

Ekan rundin jälkeen hyvä remake, mutta monin paikoin alkuperäistä peliä heikompi (musiikki, vihollisvariateetit, 2nd runin toteutus, tunnelmalliset kuvakulmat), mutta kyllähän tätä oikein mielellään pelaa 2nd runin ja varmaan lisähilppeetkin. Paras moderni resident evil, mutta silti todennäköisesti vasta 3.-4. paras resident evil: arvioisin remake, alkuperäinen 2 ja resident evil 4 paremmiksi, RE4 riippuu tosin siitä huvittaako räiskiminen. RE7 en tosin ole pelannut, mutta sen first person ei innosta.

Ehkä laajempia mietteitä toiseen topiciin kunhan Clairen osuus kokeiltu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.12.2018
Viestejä
66
Kokeilin tänään jatkaa PC-näytöllä aamusta - se jatkuva nytkähtely oli kadonnut, nyt oli jäljellä enää ihan siedettävä lataustaukonytkähtely. Ja kerran droppasi 40fps jonkun räjähdysefektin ajaksi.

Leon A nyt taputeltu. Kävi kuten minulle aina Ressoissa - aluksi panosten kanssa kitsastelen, lopussa on järjettömästi ylimääräisiä. Tein lopussa joku 30+ magnumin panosta ja haulikon panosta. Jotenkin ihan huomattavan vähän vihollisia tossa A-puolen lopussa. Paikalla on pari zombia, huimat 2 lickeriä ja sitten niitä liekitettäviä vihermömmiäisiä. Möh.

Ekan rundin jälkeen hyvä remake, mutta monin paikoin alkuperäistä peliä heikompi (musiikki, vihollisvariateetit, 2nd runin toteutus, tunnelmalliset kuvakulmat), mutta kyllähän tätä oikein mielellään pelaa 2nd runin ja varmaan lisähilppeetkin. Paras moderni resident evil, mutta silti todennäköisesti vasta 3.-4. paras resident evil: arvioisin remake, alkuperäinen 2 ja resident evil 4 paremmiksi, RE4 riippuu tosin siitä huvittaako räiskiminen. RE7 en tosin ole pelannut, mutta sen first person ei innosta.

Ehkä laajempia mietteitä toiseen topiciin kunhan Clairen osuus kokeiltu.
Suosittelen silti antamaan mahdollisuuden ennakkoluulottomasti re7:lle vaikka ei FPS olisikaan mieluinen. Näin tein itsekkin ja arvioni on että re7 oli kokonaisuudessaan sen verran erilainen että pidän sitä parempana kun re2 remakea. En missään nimessä sano re2 remakea huonoksi, nimittäin tykkäsin paljon siitä.
 

P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 560
Nyt vois hommata ton RE7:n kun saa ton shield TV:n kautta olkkarin isoon 16:9 ruutuun sen. Ei pysty vaan kattomaan niitä mustia palkkeja ton uw näytön kanssa.

On se ihne homma, kun ko. peliin ei edelleenkään ole edes unofficial uw pätsiä saatu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
Nyt vois hommata ton RE7:n kun saa ton shield TV:n kautta olkkarin isoon 16:9 ruutuun sen. Ei pysty vaan kattomaan niitä mustia palkkeja ton uw näytön kanssa.

On se ihne homma, kun ko. peliin ei edelleenkään ole edes unofficial uw pätsiä saatu.
Onhan tuohon modi olemassa? En tosin ite ole käyttäny, mut screenshotit näyttää ihan toimivilta?

Resident Evil 7: Biohazard | WSGF

E: Laitettiin sitten tuplana :D
 
Liittynyt
10.10.2017
Viestejä
1 019
Ostin tämän suurena Re-fanina aikoinaan ennakkoon, ja justiinsa Clairella jaksoin julkaisun aikaan kihnuttaa läpi. Alkuperäinen RE2 yksi omia suosikkipelejä, mutta tästä remakesta puuttui mielestäni tunnelmasta ja paljon. Pitää antaa tälle vielä mahdollisuus ja pelata seuraavien vapaiden aikaan myös Chrisin osio läpi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 099
Ostin tämän suurena Re-fanina aikoinaan ennakkoon, ja justiinsa Clairella jaksoin julkaisun aikaan kihnuttaa läpi. Alkuperäinen RE2 yksi omia suosikkipelejä, mutta tästä remakesta puuttui mielestäni tunnelmasta ja paljon. Pitää antaa tälle vielä mahdollisuus ja pelata seuraavien vapaiden aikaan myös Chrisin osio läpi.
Harmi, että päättivät tehdä alkuperäisen soundtrackin maksulliseksi DLC:ksi. Kummasti se lisää tunnelmaa. Noin muuten pelin tunnelma oli mielestäni kohdillaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Resident Evil 2 myynyt 4,5 miljoonaa kappaletta

Capcom on mennyt paljastamaan sijoittajilleen, että aiemmin tänä vuonna julkaistu uusittu Resident Evil 2 on käynyt kaupaksi 4,5 miljoonan kappaleen verran. Resident Evil 7: Biohazard on myynyt kuusi miljoonaa, ja Devil May Cry 5 2,5 miljoonaa kappaletta.
No ehkä ressa 3 remake siirtyy enemmän pumpum linjalle kuten vitonen ja kutonen.

Oikeastaan tässä tulee hyvin se ilmi että vanhat fanit haluavat enemmän kauhupainoitteista hommaa mutta maksava yleisö taas Michael Bay ADHD räiskettä.

Despite the slow start and mixed reviews, Resident Evil 6 became Capcom's third best-selling title by September 2018, with a lifetime sales of 7.2 million copies worldwide for the PlayStation 3 and Xbox 360.[75] In February 2013, Capcom issued in a statement that the game suffered from poor sales due to various development challenges and "inadequate organisational collaboration" across the company.[76][77] The PlayStation 4 and Xbox One versions have sold 1.6 million copies as of November 2018.[78] All versions combined have sold over 9 million copies.[78]
Eikä Ressa 2:lle tietääkseni mitää pahoja kilpailijoita julkaistu samaan aikaan, saapi nähdä miten sarjan käy jatkossa mutta tummia pilviä sarjan yllä.

Jos hollywoodissa oltaisin niin tehtäisin remake koko sarjalle(Case Terminaattor)
 
Liittynyt
12.02.2019
Viestejä
66
Resident Evil 2 myynyt 4,5 miljoonaa kappaletta
No ehkä ressa 3 remake siirtyy enemmän pumpum linjalle kuten vitonen ja kutonen.

Oikeastaan tässä tulee hyvin se ilmi että vanhat fanit haluavat enemmän kauhupainoitteista hommaa mutta maksava yleisö taas Michael Bay ADHD räiskettä.)
Oli niin karmea skenaario että piti vähän tutkia asiaa.

RE5 on Capcomin myydyin pelisarjan peli. Sen julkaisusta on aika tarkkaan 10 vuotta enemmän, kuin RE2 Remaken. RE2 Remake on myynyt 30.6.2019 mennessä 4,5 miljoonaa kappaletta ja julkaisu kun oli tammikuun lopussa, niin karkeasti viiden kuukauden ajalta tuo myynti. RE5 möi ensimmäisen kolmen kuukauden aikana 5 miljoonaa kappaletta eli vähän hitaampi on RE2 Remakella tahti. Luulisin kuitenkin että RE2 Remakelle löytyy isompi yleisö ajan saatossa ja aika näyttää mihin se riittää, hudiksi sitä ei kuitenkaan missään nimessä lasketa ja Capcomin lehdistötiedotteissa käytetystä kielestä voi päätellä että RE2 Remake on ollut isompi hitti kuin mitä ajattelivat.

Itse ainakin toivon että vitosen/kutosen linjaa ei jatketa enää koskaan, niin surkeita tekeleitä molemmat olivat. Johan sitä huhuttiin että kasi olisi taas räiskintää ja RE3 Remake samankaltainen kuin tämä kakkonen. Ehkä ei tietysti sekään huono olisi.
 
Liittynyt
26.08.2017
Viestejä
1 273
Kutonenhan oli umpisurkea, mutta miten huono maku pitää olla jos 5 oli huono?

Aika isot myyntiluvut kuitenkin tälle pelille, mutta ei uutta DLC:tä näkyvissä, jännä juttu.
 

P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 560
Kutonenhan oli umpisurkea, mutta miten huono maku pitää olla jos 5 oli huono?

Aika isot myyntiluvut kuitenkin tälle pelille, mutta ei uutta DLC:tä näkyvissä, jännä juttu.
Olikos se vitonen se Afrikkaan sijoittuva zombiräiskintä? Omasta mielestä se oli kyllä ihan tuubaa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Capcom tosiaan lähti uuteen nousuun RE7:n, Monster Hunter: Worldin, RE2 remaken ja dmc5:n myötä. Jotenkin tuntuu, että osa ihmisistä on langennut uskomaan Activisionin ja EA:n johdon itkunsekaista valitusta siitä kuinka pelien tekeminen ei enää kannata ilman uhkapelimekaniikkoja, ja alle miljardin tuotoilla ei voi pelejä tehdä.

Eli tämänkaltaista tulee varmasti tulevaisuudessakin tarjolle.
 
Liittynyt
10.10.2017
Viestejä
1 019
Vitonen oli tosiaan ihan ok, jaksoin kahvata jopa konsoleilla pari kertaa läpi. Neloseen jos sitä vertaa, niin ehkä hieman heikko esitys, mutta kutonen on ainoa pelikelvoton resievil.
 

P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 560
En tiedä, muuttuiko se 5:n yhtään enemmän perinteisen RE:n tyyliseksi jossain vaiheessa, kun sitä demoa vaan joskus kokeilin XB360:llä. Silloin olin kyllä ihan WTF ne on tehny Resident Evilille... Ei kyllä herättänyt niin minkäänlaista mielenkiintoa ko. Demo.
 

Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
RE5 oli kevyesti paras coop-ressu, ja yksi kaikkien aikojen parhaimmista coop-peleistä. Tuli vetästyä aikoinaan kaverin kanssa kotisohvalta kaikista tasoista S-rank. RE6 oli täysi susi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
201
Seuraava ressu tankki ohjauksella ja sama tuntuma räiskintään kuin re4-5 + kunnon yliampuvat hahmot:tup:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
RE5 oli kevyesti paras coop-ressu, ja yksi kaikkien aikojen parhaimmista coop-peleistä. Tuli vetästyä aikoinaan kaverin kanssa kotisohvalta kaikista tasoista S-rank. RE6 oli täysi susi.
Mä taidan olla ainoa ihminen joka piti enemmän kutosesta(Leonin osuus) kuin vitosesta juuri sen typerän pelattavuuden takia siis se ettet voi tähätä ja likkua samaan aikaan.
Nelosessa taisi olla sama homma.

Toisin vitosen kohdalla kävi niin että pelasin Kutosen ja ressa 2 remaken ekana ja sitten vasta kunnolla perehdyin ressa 5 vaikka aikoinaan xbox360:lla tuli pelattua mutta ei lävitse.


(kanavalta löytyy muitakin ressa aiheisia videoita)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396


Elikkä kyseessä ei ollutkaan remake 3 kolmoselle tai kasi vaan monipeli, saapi nähdä että onnistuisko vihdoin monipeli resident evil maailmassa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 373
Eikös outbreakien ongelma ollu siinä että tulivat liian aikaisin?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Eikös outbreakien ongelma ollu siinä että tulivat liian aikaisin?
Ekassa outbreakissa ei ollut netti monipeli kuin ainoastaan japanissa ja outbreak kakkonen myöhästyi junasta. Muistaakseni seuraavan polven konsolit alkoivat lähestymään uhkaavasti(ps3/X360)

Mutta tarkoitinkin lähinnä näitä 2010 luvun monipeli ressoja(Raccoon city/Umbrella Corps)
 

Taizuuni

Jai Bhole Ki!
S Y N T H W A V E
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 440


Elikkä kyseessä ei ollutkaan remake 3 kolmoselle tai kasi vaan monipeli, saapi nähdä että onnistuisko vihdoin monipeli resident evil maailmassa.
Toivottavasti ei ole mitään Evolven tapaista 4vs1 koska traileri antaa hieman sellaisia viboja...
 

Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Left4Dead RE-teemalla? :cool:
 

Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893


Ei hirveä hype tullut ensinäkemältä.
 

DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 156
Joo ei kiitos. Ei herättänyt kyllä mitään mielenkiintoa tai halua moista kokeilla. Vastaavia nähty jo liiaksi. Seuraavaa kunnon RE peliä odotellessa.
 

S3p

Liittynyt
25.10.2019
Viestejä
398
Tää on tullu tahkottua ainaki jo 6 kertaa läpi. Ekana Clairella meni 8 tuntia ja leonilla 6 tuntia normi vaikeustasolla. Sitte tuli katottua youtubesta muutama video niin oli pakko koittaa S+ Rank juoksua ja ei se oo ees vaikee, kun vaa pistää ylös paperille tai johonki mitä tarvii missäki tilanteessa. Todennäkösesti hankin project resistancen niin jaksaa oottaa RE3 Remakea
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Ja ite oon sitä mieltä et se hajoamaton veitsi on ihan sallittu, koska on naurettavaa et veitsi tollalailla ''kuluu loppuun'' tossa pelissä
Tuossa varmaan ajateltu sitä että muuten peli muuttuisi liian helpoksi tuon osalta koska toihan olisi käytänössä melkein lopttumat healthit hahmolle koska counterilla saa vihut pois kimpusta.
Ehkä olisin tehnyt niin että lyömä aseena loputon kesto mutta counterissa menisi poikki tms.

Puukosta tulikin mieleeni tämä:

(saattanut olla jo ketjussa)
 

S3p

Liittynyt
25.10.2019
Viestejä
398
Ei se S-rank oo ees vaikee, ku vaan oppii sen reitin miten edetä pelissä ja tietää tasan tarkkaan miten hoitaa viholliset. Tais riittää et pääsee kolmen tunnin pintaan ajallisesti, mikä on vielä erittäin helppoa. Nyrkkisääntönä 2-3 kutia zombin polveen ni se on maassa ja puukolla hoitaa loppuun. :tup: Ja ite oon sitä mieltä et se hajoamaton veitsi on ihan sallittu, koska on naurettavaa et veitsi tollalailla ''kuluu loppuun'' tossa pelissä.

Juu pelasin ihan hardcorella s+ rankit, mutta tästä videosta oli kyllä hyötyä eniten. . A hc juoksut sai kestää max 2h 30 min ja B puoli 2h (ja kolmesti savettaa)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Jos joku miettii miten noin nopeasti voisi tulla niin ollaan huhuttu että Ressa 2 ja kolmosta ollaan kehitetty lähes vuosi toistensa jälkeen.

Kakkonen sai vihreätä valoa 2015 ja olisko sitten kolmosen kehitys aloitettu 1-2v jälkeen, käyttäishän kolmonen muutenkin kakkosesta tuttuja paikkoja mutta itse innostun vasta sitten kun virallista :D

Saapi nähdä miten nemeisis on luotu, onko pysäyttämätön terminaattori kuten mr.x ja pystyy seuraa minne tahansa(paitsi save/tietyt paikat)

Alussa mr.x loi tunnelmaa kun oli tuli perseen alla olla mutta muilla pelikerroilla alkoi vain häiritsemään.

Kaikki vaikeusasteet pelattuna molemilla paitsi Leon hardcore on vaiheessa, jostain syystä alkoi liikaa olemaan vaivaa :dead:
Ei taida mitää palkontoa tuosta saada muita kuin Leon hardcore?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
Mua huolestuttaa se et RE3 Remake käyttää liikaa kamaa kakkosesta uusiks. Mr X tuntu nyt muutenkin joltain testiltä RE3maken Nemesistä varten, ja oikeestaan tota ihan mielenkiinnolla ootan et kuinka pahasti toi nyt tässä sit tulee hiillostamaan, villeimmät fantasiat ja huhut netissä kertois et ei kaikki seinät ja safe roomitkaan paljoa estele (tosin RE2makessakin X tuli yhdestä tietystä seinästä läpi)

Samoja alueitahan tossa kolmosessa on kun kakkosessakin, jos ne on pelkkää copypastea niin tulee kyllä kohtalaisen paha mieli. Ei muuten mut se ois aika paljon hukattua potentiaalia mennä siitä mistä aita on matalin. Pelimekaniikoiltansahan tää tulee olemaan tosi tuttu, mut se nyt ei ekoilla pelikerroilla haittaa kun haaste tulee siitä ettei tiedä missä mikäkin on ja minne pitäis mennä seuraavaks, puhumattakaan niistä optimaalisista reiteistä.

Hahmojen design on hyvä mun mielestä, ei niitten pidä olla hiilikopioita aikasemmista.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Tuohon PS1 myyntimääriiin saa melkein lisätä yhden miljoonan kun pelihän julkaistiin myös Dreamcast, Gamecube/N64 ja PC:llä.

Kuvittelisi että tämä myisi sen verta hyvin että capcomin pamput olisivat tyytyväisiä, onneksi ei ole Square-enix jolla on aina tähtitieteeliset odotukset peleille.

Mutta olisi mielenkiintoista tietää paljon alkuperäisen ressa 2 budjetti oli vs tähän verrattuna, eikö ne melkein 1.5 version jälkeen tehneet alkuperäisen ressa 2 tyyliin puolessa vuodessa kun tämä versio kesti noin 3v olla kehityksessä.
 

Taizuuni

Jai Bhole Ki!
S Y N T H W A V E
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 440
Jätkät, nyt jysähti!!!







Huhtikuussa julkaistaan!
1:51 keltaisessa liivissä oleva kuullostaa ihan Craig Smithltä eli Chris Redfieldin ääninäyttelijältä. Eihän tuo NPC ole siis Chris, mutta jännästi sama ääninäyttelijä tai sitten hänen kaksoisolento.

Mutta joo hyvältä näyttää ja ihan kiva että saa tuon 4v1 moninpelin mukana.
 
Liittynyt
26.08.2017
Viestejä
1 273
Alottelin pelaamaan otsikonmukaista peliä ja täytyy sanoa, että kyrsii kyllä huolella tuo dynaaminen vaikeustaso. Pelaat liian hyvin niin viholliset vain imee kaikki jo valmiiksi vähissä olevat kudit ja yksi osuma vie vähintään Caution-tilaan. Toivottavasti kitketty ko. systeemi RE3R:stä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396


Tämähän käy siihen ajanjaksoon kun Jill saapuu ekana asemalle ja kolmosessa jättää sen kirjeen Leonin/Clairen löydettäväksi kakkosessa.

Jos joku ei tiedä niin kolmonen sijoittuu ajallisesti ennen ja jälkeen kolmosen.
Edit: Siis kakkosen :lol: Ei pitäs ruokkiksella uutisia kirjoitella :oops:
 
Viimeksi muokattu:

Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106


Tämähän käy siihen ajanjaksoon kun Jill saapuu ekana asemalle ja kolmosessa jättää sen kirjeen Leonin/Clairen löydettäväksi kakkosessa.

Jos joku ei tiedä niin kolmonen sijoittuu ajallisesti ennen ja jälkeen kolmosen.
Tämä oli kyllä uutta tietoa. :rofl:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Alkuperäinen on sit myyny varmaan joku 6 miljoonaa kpl todellisuudessa. Ja tälle remakelle pamput tais asettaa 5 miljoonaa myyntirajaksi jonka yli mennessä olisivat voitolla, eli pelin kehitysbudjetti on pakostikki ollu joku 100 miljoonaa ja 3 vuotta. Alkuperäisen budjetti on ollu varmaan muutamia miljoonia, tuskin menty yli kymmenen miljoonan. Ja alkuperäinen tehtiin 9 kuukaudessa sen jälkeen ku 1.5 heitettiin roskakoriin.
Otettaan sanoja takaisin:
‘Resident Evil 2’ Remake Tops 5 Million Sales, Surpassing the Original ‘RE2’

Tämän mukaan 4.9 miljoonaa on kaikilla alustoilla alkuperäisen kanssa.

The Resident Evil 2 remake has surpassed five million units in sales, outselling the original Resident Evil 2 at 4.96 million sales. This takes into account the original RE2‘s figures across the PS1, PC, Nintendo 64, Nintendo Gamecube and Sega Dreamcast.
Elikkä ei kuutta kuten väitin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Luulisi että laittaisivat emoon tuon kanssa.
Tuo Jillin kirje ei kai ole vielä tullut saataville, jos eilen luin oikein vaan tulossa oleva ominaisuus/olisko sitten että emoon tulee tuo stars huutokin samalla(?)

Mutta Capcomin bisnesmiehet olleet hereillä kyllä tuon demon kanssa.

Edit: videotakin on:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Todenperäisyyttä en tiedä mutta tässä on mahdollinen sijanti "vihje" Jillin kirjeelle:

 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Nytten on tainnut tulla PC:llekin päivitys missä on tuo Jillin homma ja muitakin:
Unofficial patch notes:

>adds "Notice to Shopkeeper" letter to Kendo's Gun Shop in Leon's story
>adds achievement "Chasing Jill" (unlock by reading the above letter)
>adds Resident Evil 3 link, art, and music to main menu
>removes Denuvo DRM
>sort of unconfirmed, but many players are reporting that Leon gets bloody while kniving zombies
Edit: Kannattaa olla sitten varovainen jos sinulla on modeja pelissä, voi tuottaa ongelmia tai ettei peli lähde käyntiin tai toimii epävakaasti kunnes modit on päivitetty.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Lainaan tätä ketjua:

Joo, ihanku Jill ja Barry haluis muka poimia Ironsin kyytiin kaiken sen jälkeen mitä se on tehny :D
Eihän toi kaveri irons ollut kai :eek:
(Samaa näköä kyllä viiksien osalta)

Käsittääkseni Irons kuoli Claire A/B:ssä siellä kellarissa kun Willams laittoi siihen sen "ötökän"
Vaiko onko toi ainoastaan vaihtoehtoinen kuolema(?)
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
321
Lainaan tätä ketjua:


Eihän toi kaveri irons ollut kai :eek:
(Samaa näköä kyllä viiksien osalta)

Käsittääkseni Irons kuoli Claire A/B:ssä siellä kellarissa kun Willams laittoi siihen sen "ötökän"
Vaiko onko toi ainoastaan vaihtoehtoinen kuolema(?)
Ei ole irons.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 424
Viestejä
4 161 213
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom