Horizon Zero Dawn (PS4)

Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
219
Täällä pelikellossa n. 20h ja n. 25% läpäisy. Jonkun verran gindattu ja stealthina hiihdellessä aikaa kuluu enemmän. Sivutehtäviä myös tehty jonkun verran. Pelin juoni siis n. 30h ja maailma kokonaan nuohottuna 50+h?

Omina kokemuksina pelin alku todella tiivis ja jännittävä, vähän myöhemmin alkaa leviämään kun pääsee/lähtee seikkailemaan ympäri karttaa ja tekee sivutehtäviä. Osa sivutehtävistä myös vähän vasemmalla kädellä tehtyjä, ääninäyttelyn ja lipsyncin kannalta ainakin. Jonkin sortin ajatus onnituttu näissäkin säilyttämään kuitenkin, ettei aivan "tuo 10 karhun persereikää" luokan tehtäviä ole.
Pientä vitutusta aiheutti Bellowbackheartin grindaus stealth armoria varten, kun myöhemmin huomaa että näitähän voi ostaa..

Bugeina havaittu yksi poimittava kohde puun sisällä, jossa symboli näkyy, mutta keräämään ei pääse, koska liian kaukana(ei tule "paina kolmiota"). Toisena yksi villisika syöksyi kallion sisään ja vain peräpää jäi näkyviin.

Kysymyksiä tuon pelin keston lisäksi: Onko keskusteluissa älykäs/ystävällinen/väkivalta valinnoilla merkitystä muun kuin eri repliikit keskustelussa? Tekeekö pelissä "rahalla" oikeasti jotain, vai onko käytännössä turhake, kun kerää itse ainekset esim. fast travel packeihin ja ammuksiin. Onko eri aseilla oikeasti eroja, omaan silmään vaikuttaa about samalta statsien valossa.
 
Black Marenki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9

50h oli 100% ja Platinum, tämä ei kuitenkaan sisällä kaikkia World Datapointteja, mutta sisältää aika paljon ylimääräistä vääntöä esim. Thunderjaweja vastaan grindimielessä.

Rahalla tekee paljonkin, ja erityisesti ihan loppupäässä sitä meni massiivinen määrä potioineihin jne kun ei jaksanut samota joenvartta kasvien perässä ja ammuskella possuja. Laukkujen upgradet maksaa myös korkeammilla tasoilla monta sataa per upgrade, ja niitä laukkuja on joku 15. Ylimääräisen rahan saa tottakai dumpattua noihin bokseihin joista saa sen yhden random very rare modin. Rahaa kuitenkin menee jos tahtoo kaikki very rare aseet ja laukut maksimiin kymmeniä tuhansia.

Aseissa on paljon eroja kunhan saa ne very rare versiot ostettua, jokainen "paivitys" siis avaa yhden eri ammustyypin (3 per ase) ja niitten käyttö on aika pakollista pidemmällä pelissä. Esim. elemental ammukset ovat äärettömän OP kun aseeseen pistää 3x elemental bonus very rare modificationia, ei kauaa mene sulattaa koneita alas.

Nuo ammustyypit myös tuo tietynlaisen ratkaisuaspektin taisteluihin, on mukava löytää se optimaalinen tapa kumota joku isompi kone käyttäen oikeita ammuksia jne.

Valinnoilla keskusteluissa ei ole mitään merkitystä ainakaan trophyjen puolesta, muuten en tiedä, tuskin on.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
699
Mikäköhän tossa on kun kartan avaa niin pro:n tuuletin alkaa vetää hulluna kierroksia, muuten pelatessa konsoli pysyy hiljaisena.
 
Gremmy

NOSTO
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
397
Mikäköhän tossa on kun kartan avaa niin pro:n tuuletin alkaa vetää hulluna kierroksia, muuten pelatessa konsoli pysyy hiljaisena.
Kaikki valikot pyörii 60fps joten olettasin kartan tekevän saman niin vetää viissiin vähän kierroksia siitä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
134
Meni juuri läpi tämä. Kaikin puolin upea open world -seikkailu hyvällä juonella varustettuna. Pituutta oli juuri sopivasti, ei päässyt missään vaiheessa puuduttamaan. Kaikki trophytkin tuli kerättyä. Todennäköisesti allekirjoittaneelle vuoden paras peli. Myöskin viihdyttävin pelikokemus sitten Witcher 3:n.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
En muista vuosiin kuulleeni mistään pelistä yhtä paljon kehuja kuin tästä. Muksuille hommasin PS4 Pron jouluksi ja ajattelin että pelatkoon sillä minkä pelaavat ja sillä siisti.

Nyt kuitenkin alkoi kiinnostamaan hommata tämä peli itselleni, mutta vähän arveluttaa että kuinkahan hyvin sen kanssa pärjää, kun olen koko ikäni vihannut konsoleiden padi-ohjaimien kankeutta FPS-peleissä ja räiskinnöissä ylipäätään? Onko tässä siis kuinka paljon sitä osastoa?
 
Kyllähän tuossa jonkun verran tähtäämään joutuu aika paljon kun kuitenkin on sitä ammuskelupuolta ihan reilusti. Avoimenmaailman puolella pääsee melko hyvin hiiviskelemään ja stealthista tappamaan asioita jos jaksaa sen vaivan nähdä mutta kyllä tuossa joutuu myös väkisin tilanteisiin joissa on nopeaa toimintaa ja pitää saada osumia perille. Toisaalta taas eihän se sinällään ole kuin itsestä kiinni että viitsiikö sitä sen verran treenata. Itsekkään en hirveästi konsoleilla ole pelannut SNES aikojen jälkeen mutta tämä ja ps4 pro tuli hommattua ja yhtään ei ole kaduttanut. Aivan loistava kokemus kyseessä vaikka toisinaan on kyllä ärräpäitä lennelly ihan tosissaan kun ei meinaa saada sihtiä kohdalleen. Kyseessä on kans sinällään suht lyhyt peli jos ei halua koluta kaikkea sivujuttua läpi koska siinä riittää tekemistä ihan kivasti. Jos pelkän juonen vetää läpi niin siinä ei taida kymmentä tuntia kauempaa heilahtaa. Itselle kuitenkin ollut parhaita pelejä mitä oon vuosiin tullut pelanneeksi.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Kyllähän tuossa jonkun verran tähtäämään joutuu aika paljon kun kuitenkin on sitä ammuskelupuolta ihan reilusti. Avoimenmaailman puolella pääsee melko hyvin hiiviskelemään ja stealthista tappamaan asioita jos jaksaa sen vaivan nähdä mutta kyllä tuossa joutuu myös väkisin tilanteisiin joissa on nopeaa toimintaa ja pitää saada osumia perille.
Tuota minä vähän juuri pelkäsin. Peli kiinnostaisi kyllä kovasti, mutta en tiedä riittääkö hermot ja mielenkiinto alkaa grindaamaan ja sohimaan niiden stanan tattien kanssa.

Tosin saahan sen levyn aina myytyä edelleen, jos peffa repeää kontrolleihin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Pakko tämä oli sitten ostaa noista edellisistä epäilyistä huolimatta. Muutama tunti on nyt takana alkupään samoilua ja pelimekaniikkaan tutustumista. Mainiolta ja hienon näköiseltä peliltä kieltämättä vaikuttaa, mutta ei siitä pääse mihinkään, että padilla on hankala yrittää osua mihinkään, eikä asiaa yhtään auta se, ettei kameraa saa määriteltyä kiinteään follow-tilaan, vaan sitä pitää pyöritellä hahmon ympärillä manuaalisesti.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 416

Tottuu siihen äkkiä, jokunen 10h pelikellossa niin sujuu jo mallikkaasti. Tässä pelissä oppimiskäyrä on suht korkea mutta palkitseva. Ensimmäiset tunnit on melkoista hapuilua mutta kun tajuaa niksit ja vihollisten heikkoudet hommasta tulee hauskaa kun tulet paremmaksi "metsästäjäksi".
 
tombe0

Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
591
Tässä pelissä ei todellakaan pärjää sillä "Yksi ase kaikkeen" mentaliteetillä, itselläkin on pelkkiä jousia 5 kpl ja jokaista käytetään :D Kaiken kaikkiaan aseita on varmaan tusina ja suurinta osaa tulee käytettyä suht. aktiivisesti, tilanteen mukaan.
 
Niin no... miten sen nyt ottaa. Line launcher (vai mikä nyt olikaan) ja snipujousi kanto aikalailla koko pelin läpi ihan ongelmitta. Että tyylinsä kullakin. :D
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tottuu siihen äkkiä, jokunen 10h pelikellossa niin sujuu jo mallikkaasti. Tässä pelissä oppimiskäyrä on suht korkea mutta palkitseva. Ensimmäiset tunnit on melkoista hapuilua mutta kun tajuaa niksit ja vihollisten heikkoudet hommasta tulee hauskaa kun tulet paremmaksi "metsästäjäksi".
Näinhän se varmaan on. Tuossa juuri rävelsin taas pari tuntia lisää ja sieltä irtosi muutama onnistuminenkin, siis niin ettei tarvinnut kompuroida ihan jokaiseen kantoon vihua räiskiessä. Tähtääminen on edelleen noilla padin hervottomilla tateilla itselleni se kaikkein vaikein osuus, mutta ehkä se tästä vielä.

Peli joka tapauksessa parantaa juoksuaan koko ajan (vaikka olen edelleen ihan alkumetreillä). Uskaltauduin itse asiassa tämän kokemuksen pohjalta tilaamaan myös The Last of Us Remasteredin cdon.comin tarjouksesta, eli ei ainakaan pelattava lopu ihan heti. :D
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Jatkan yksinpuhelua. On tämä vaan huikea peli sekä graafisesti, että sisällöllisesti. En muista vastaavia elämyksiä kuin Half-Lifen ja Portalin kanssa ja se on paljon sanottu.

Tunteja on nyt takana kymmenkunta, Aloy on tasolla 18 ja edelleen vasta pelialueen itäreuna on avattuna. Päätehtävien lisäksi kun kahlailee sivutehtäviä, niin aika hitaasti tämä etenee. Vähän arveluttaa, että riittääkö pelissä sisällöllisesti monipuolisuutta loppuun saakka, vai alkaako dinohuntti puuduttamaan jossakin vaiheessa. Lisäksi tehtävien, toimintatapojen ja varusteiden ylitsevuotava runsaudenpula meinaa vaivata. Tämähän on todellisuudessa vain hyvä asia, mutta vielä tässä(kin) vaiheessa on välistä epäselvää miten ja millä tavalla kannattaa mihinkin tapahtumaan suhtautua/varustautua.

Kiipeily vuoristoissa ja Tall neckien selässä on huimaa, mutta turhan konsolimaisesti ei putoaminen ihan helpolla onnistu, joka taas verottaa osaltaan jännitystä.
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Ei kovin kiinnostavia juttuja tulevassa päivityksessä.

Peliä 7h takana ja on kyllä muikeaa menoa, ihan alussa vielä. Ensimmäisen "pitkäkaulan" kohdilla, pelialue tuntuu todella isolta. Tähtäämisessä olen huomannut että monesti riittää että rätkäisee vähän "sinne päin" ja osuu silti.

Open World peleistä Witcher 3:sta en pitänyt oikein yhtään, tuntuu että tämä on parempi kaikilla osa-alueilla (ainakin pelimekaniikat, visuaalisesesti sekä maailmaltaan). Juonellisesti toki paha sanoa, Dialogi oli kyllä Witcherissä paremmin tehtyä mutta aika pieni asia itselleni. Olisi tarkoitus Zeldakin hankkia jossain vaiheessa, saa nähdä miten se vertautuu.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Horizon: Zero Dawn kiristää vaikeusasteruuvin äärimmilleen

Vaikka Horizon: Zero Dawnin varsinainen The Frozen Wilds -laajennus on vasta edessäpäin, ovat tekijät pukanneet viikonlopun alla tuoretta ilmaissisältöä avoimen maailman seikkailuun. 1.30-päivitys tarjoaa muun muassa lisähaastetta selkäsaunoista pitäville, kertoo tekijöiden blogikirjoitus.

1.30-paketti tuo mukanaan peliä hiovien korjausten ohella uuden Ultra Hard -vaikeusasteen. Haasteruuvia kiristävä uudistus tekee vihollisista entistä tarkkaavaisempia ja aggressiivisempia, minkä lisäksi Aloy-päähenkilön terveys paranee aiempaa hitaammin. Koska ihmisluonne on juksuttavaa sorttia, on Guerrilla Games ottanut Ultra Hardista pois mahdollisuuden vaikeusasteen laskemiseen.

Pelin jo läpäisseet ottanevat lämmöllä vastaan New Game+ -tilan, joka mahdollistaa pelin aloittamisen alusta vanhoilla varusteilla ja kokemuspisteillä. Tasokatto on yhä 50, mutta kokemuspisteitä kertyy kuitenkin matkan varrelta.

Kustomoinnista pitävät pääsevät 1.30:n myötä laittamaan hahmolleen kasvomaaleja. Lisäksi kiistellysti tärkeimpänä lisänä on saatu kaksi uutta trophya.

Laajennus on saatavissa jo nyt. The Frozen Wilds -laajennus puolestaan ilmestyy syksyllä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
276
Niin no... miten sen nyt ottaa. Line launcher (vai mikä nyt olikaan) ja snipujousi kanto aikalailla koko pelin läpi ihan ongelmitta. Että tyylinsä kullakin. :D
Raatelunuoli (pelaan suomiteksteillä :dead:) on kyllä itselläni korvaamaton. Sillä paukuttelen komponentit irti ja sen jälkeen voi pistää koneen palamaan tulinuolilla. Isoimmilta koneilta tippuu myös isoja tykkejä, joita on mukava napata maasta ja tuhota koneet niiden omille aseilla. Upea peli.
 
Gremmy

NOSTO
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
397
Raatelunuoli (pelaan suomiteksteillä :dead:) on kyllä itselläni korvaamaton. Sillä paukuttelen komponentit irti ja sen jälkeen voi pistää koneen palamaan tulinuolilla. Isoimmilta koneilta tippuu myös isoja tykkejä, joita on mukava napata maasta ja tuhota koneet niiden omille aseilla. Upea peli.
Juu, hyödyllisiä nuolia ovat kyllä. Ja itsekkään en meinannut että pelkästään noita kahta asetta ois tullu käytettyä. Semmonen ~80% noilla ja loput sitte muilla aseilla tilannekohtaisesti tai vaihtoehtoisesti kokeillen että mitäs jos kokeilis käyttää tätä. Nuo kokeilut johti kieltämättä suht koomisiin tilanteisiin välillä ja kulminoitui lopulta siihen, että tuli tapettua Thunderjaw pelkällä meleellä. Täysin typerä ja turha kokeilu joka vei paljon kauemmin kuin mikään kaato tuossa pelissä kuuluis viedä mutta niin se vain kaatui lopulta. :lol:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
276
Latauksella oli kokoa vähän yli 9 gigaa. Toivottavasti ehtii viikonloppuna pelailemaan ja kontrollit palautuvat mieleen.
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Latauksella oli kokoa vähän yli 9 gigaa. Toivottavasti ehtii viikonloppuna pelailemaan ja kontrollit palautuvat mieleen.
Yllättävän nopeasti nuo palautuivat yli puolen vuoden tauon jälkeen. Hyvältä vaikuttaa ensimmäisen kolmen tunnin perusteella. :)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
165
Eilen illalla tuli hieman alotettua, vähän vaa kontrollit hukassa, mut täytyy sanoa, että hyvältä vaikuttaa.
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Se on Frozen Wilds läpi. Vielä kun sivutehtävät koluaa, niin pääsee odottelemaan jatkoa! :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
134
Se on Frozen Wilds läpi. Vielä kun sivutehtävät koluaa, niin pääsee odottelemaan jatkoa! :)
Oliko hintansa väärti? Millainen kokemus ylipäänsä? Kuinka paljon pelattavaa ja oliko juoni mielenkiintoinen? Kysyy pelaaja, jolle Zero Dawn on heittämällä tämän vuoden paras peli.
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Oliko hintansa väärti? Millainen kokemus ylipäänsä? Kuinka paljon pelattavaa ja oliko juoni mielenkiintoinen? Kysyy pelaaja, jolle Zero Dawn on heittämällä tämän vuoden paras peli.
Tuohan on kokonaisuudessaan 15-20h pläjäys, eli halvan hinnan vuoksi rahoille saa varmasti vastinetta. Maailma tempaisi taas mukaansa, eikä juonikaan väkisellä väännetyltä tuntunut. Voi suositella!
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 106
Onko lisää sitä samaa mitä aikaisemmin vai onko jotain 'uutta'. Vaikka kovasti alkup. pelistä tykkäsinkin ei millään mielenkiinto riittäisi taas jatkaa ns. samaa rataa:tdown:
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Hyvin pitkälti sitä samaa pienillä uudistuksilla. Niin hyvässä kuin pahassa. :)
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 106
Kaipa tuon voi sitten rauhassa jättämään odottamaan kunnon alennusta. Pääpelissäkin jäi paljon sivutavaraa tekemättä :sori:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
361
Vähän reilu 20h meni Frozen Wildsiin, 100% tuli tahkottua läpi ja hyvältä maistui. Paljon meni taas kyllä aikaa photomodessa, maisemia ihmetellessä ja lumessa peuhatessa. Hauskan näköistä miten kävely/juoksuanimaatio muuttuu riippuen lumen syvyydestä. Fast travelia ei tullut liiemmin käytettyä, koska liikkuminen on sen verran kivaa ja vanhaa maailmaa on mielenkiintoinen tutkia. Oli kyllä ilo palata tämän pariin. Taistelu on mielenkiintoista, kaikille aseille on käyttöä (vaikka vain muutamallakin pärjää) ja kiva löytää uusia taktiikoita vihujen tappoon.

Juonellisesti ei pääpelin tasoa. Tehtävät ja sivutehtävät oli kyllä laadukkaita, kasvoanimaatioita selvästi paranneltu. Kerran bugasi peli cauldronissa kun tiimikaverit jäivät junnaamaan paikalleen, mutta tuo korjaantui kun otti "restart last savepoint" tms.

Sunhilegendin giffi vielä tähän loppuun. Brought to you by MONTANA RECREATIONS! :rofl:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
586
Tulipa vihdoin hommattua tämä kun complete edition tuli myyntiin. Onko suosituksia missä vaiheessa peliä tuonne DLC alueelle kannattaa sitten haahuilla, varmaan aikalailla loppupuolella?

Onko tässä kuinka selkeästi ilmoitettu että milloin alkaa loppurutistus jos haluaa DLC:n käydä juuri ennen sitä tekemässä? Esim. Witcher 3:ssa oli ihan selkeä varoitus että tämän kohdan jälkeen ei voi enää palata takaisin.
 
Taisi olla suositus että että alle levelin 30 ei kannata mennä tuonne uudelle alueelle. Vapaasti voit käydä siellä kokeilemassa ja jos tuntuu että ei vaan pärjää niin jättää myöhäisemmäksi. Ihan hyvin voi mennä vasta pääpelin juonen jälkeen. Tosin tuolta saa kyllä pelin parhaita aseita, jotka helpottavat pääpeliä.. Mutta voi olla aika työlästä hankkia noita alhaisella levelillä.

Pelissä tulee kyllä selkeä varoitus kun loppurutistus tulee. Hieman hämäävästi aikaisemmin ennen tuota tulee myös yksi tehtävä, jossa sinulle mainitaan että kannattaa hoitaa juoksevat asiat alta pois, mutta kyseisen tehtävän jälkeen peli kyllä jatkuu vielä ihan vapaasti.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070
Hyvän dokumentin innoittamana ostettu. Muutaman tunnin jälkeen erittäin positiiviset fiilikset. Jotta fiilikset pysyy eikä ala peli toistaa itseään ajattelin että voisin jättää errandit tekemättä. En ole completionisti ja fetch questit voivat olla puuduttavia. Vai onko errandeissa jotain juontakin?
 
Ei siellä taida olla yhtään ihan pelkkää fetchi questia. Kaikissa on keskustelua ja tehtävien suorittamisesta riippuu myös ketkä kaikki ottavat puolellasi osaa pelin lopputaisteluun.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
586
Jokunen hetkihän tuossa meni, pelikellon mukaan reilu 100h Very Hard vaikeustasolla, mutta nyt on vihdoin peruspeli ja DLC koluttu täysin läpi. En onnistunut hillitsemään sisäistä completionistiani joten kaikki trophyt new game+:a lukuunottamatta tuli hankittua ja yleisestikin tutkittua kaikki paikat aika perusteellisesti.
Vertailutietona läpipeluuaikaan voin sanoa että Witcher 3:n peruspelissä meni jotain 150h, joten mikään nopea pelaaja en ole :)

Hieno peli kaikenkaikkiaan, maailma ja tunnelma huippuluokkaa ja kokonaisuutena erinomaisen toimiva paketti. Pääjuoni ja lorenpalaset olivat mielenkiintoista selvitettävää näin scififanina ja ensimmäinen Cauldron visiitti on kyllä ikimuistettava.
Sivutehtävien juonikuvioissa ei Witcherin tasolle päästy, mutta oli ne silti paljon mielekkäämpiä kuin open worldeista yleisesti löytyvät tapa x ja nouda n kappaletta y:tä jutut, vaikka tässä tavallaan tuon tyyppisiä tehtäviä olikin.

Taistelumekaniikka ja taistelu yleensä oli parempaa kuin Witcherissä, mutta ei tämä mikään Dark Souls / Bloodborne ole. Alkupäässä peliä oli tämän osalta mielenkiintoisimmat hetket kun vähillä leveleillä ja surkeilla aseilla piti kehitellä jotakin tapoja kaataa noita isompia örkkejä. Ja toki sitten ensimmäiset yhteenotot noiden isoimpien vihollisten kanssa.

Suurin miinus pelissä on keskinkertaiset kasvoanimaatiot ja pielessä oleva lipsync, tosin ei tässä nyt millekään Mass Effect Android tasolle tiputa. Eivätkä ne peli-iloa pilanneet, kunhan pistivät silmään muun laadukkuuden seasta. DLC:ssä noita olikin sitten paranneltu hyvälle tasolle.

PS4 Pro:lla UHD+HDR:lla (Favor Resolution) peli ainakin tuntui pyörivän tasaisesti 30fps. DLC alueella pyki jonkin verran, tosin olihan se näyttävämpikin samalla. Ei tullut testattua olisko Favor Performance auttanut tuolla DLC puolella.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
515
Sain PS4:n (ei pro) lainaan, ja olenkin tässä pikkuhiljaa pelaillut pleikkarin excluja läpi. Nyt vuorossa tämä Horizon. Jostain syystä HDR päällä etenkin ruohojen tekstuurit vilkkuvat hullun lailla (flicker) kun kameraa kääntää. Täysin paikallaan ollessa tuota vilkkumista ei tapahdu. En löytänyt googlella mitään muuta ratkaisua tähän ongelmaan, kuin kytkemällä HDR pois päältä pelin asetuksista. Onko kukaan muu törmännyt tällaiseen ongelmaan ja mahdolliseen ratkaisuun?

Laitteistona minulla on PS4 kytkettynä Pioneerin VSX-831 vahvistimeen (HDCP2.2), joka kytketty Samsung UE55KS7005-telsuun. Xboxin ja PC:n kanssa tällaista ongelmaa HDR:n kanssa ei ole esiintynyt, joka vaikeuttaa tätä vianmääritystä kun ei tiedä mistä sitä lähtisi hakemaan.
 
Koita laittaa kaapeli suoraan PS4->TV?

Normaalin PS4 HDR tuki kiinnostaisi, jotenkin muistan että oli juttua kun tuo HDR päivitys tuli ettei rautapuolella olisi tukea kuitenkaan että kuinka se voi toimia.
 
Sain ongelmaa lievennettyä huomattavasti, kun tiputin telkkarista "Sharpness" -arvoa melkein nolliin. Ilmeisesti 1080p-signaalin kanssa tuo huonontaa kuvan liikettä HDR:n kanssa. Uskoisin, että tuon saisi lievennettyä lähes olemattomiin, jos PS4:ssä olisi tuki 4K-ylösskaalaukselle (tai TV:ssä parempilaatuinen skaalaus), sillä kuten aiemmin mainitsin en ole huomannut vastaavaa One X:n tai PC:n kanssa.

Muistan myös, että jossain vaiheessa puhuttiin, ettei non-pro:ssa olisi HDR:n vaativaa HDMI-versiota. Se ilmeisesti kuitenkin saatiin ohjelmallisesti toteutettua. Tästä löytyy varmasti googlella lisää tietoa, jos kiinnostaa enemmän.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 911
Tuosta oli juttua jossain vaiheessa, että Sony on aikeissa lisätä yksinoikeuspeliensä tuomista pc:lle. Tuo pelihän on Sonyn omistamien ykköstiimien teoksia joten mielenkiinnolla odotan pitääkö huhu paikkaansa. Kova peli se olisi pc:lle vielä vuosien jälkeenkin ja toisi rahaa valmistajalle kun konsolimyynneissä ei varmasti enää suuria määriä mene kaupaksi. Ollaankohan tässä Rockstarin jalanjäljissä eli ensin konsoliversiota myydään ja sitten vuoden tai vuosien kuluttua pc versiosta uudet massit.
 
Horizon Zero Dawn on kyllä tosiaan niin helkutin hyvä peli, että vaikka olen sen jo pleikalla pelannut kerran läpi ja lisurikin on hankittuna, niin saattaisin ostaa sen vielä toistamiseen PC:lle ihan pelkästään kontrollien vuoksi. Tosin tässä oli padiohjaus toteutettu kutakuinkin niin hyvin kuin se nyt on ikinä mahdollista, joten mitään hirveitä hampaankiristelyitä se ei pleikalla aiheuttanut, mutta silti.
 
Pelissä on tosiaan napakat kontrollit vaikka onkin 30fps. Ilman muuta se +60fps on silti parempi mutta toistamiseen en ostaisi kun peli on koluttu dlc:tä myöten.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Pelissä on tosiaan napakat kontrollit vaikka onkin 30fps. Ilman muuta se +60fps on silti parempi mutta toistamiseen en ostaisi kun peli on koluttu dlc:tä myöten.
FPS ei omalla kohdalla ole merkitsevä tekijä, enkä ole sitä kokenut pelissä muutenkaan ongelmaksi. Ylipäätään en vain välitä padiohjauksesta oikeastaan muissa kuin urheilupeleissä jne.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 099
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 472
Viestejä
4 163 295
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom