• Live: io-techin Tekniikkapodcast tänään perjantaina noin klo 15:00 alkaen. Keskustellaan viikon mielenkiintoisimmista tietotekniikka- ja mobiiliaiheista. Suora lähetys YouTubessa. Tule mukaan katselemaan ja keskustelemaan! Linkki lähetykseen >>

Call of Duty: Modern Warfare (2019)

Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
191
En tiedä miksi muistikuvani Crashista olivat paljon kauniimmat. Mulla on jotenkin vaikeaa erottaa ukkoja tässä pelissä. Siihen päälle se, että tossa Crashissa on monta makoista seinämää, jonka yli voi ampua vihuja samalla, kun vihut näkevät vain osan sun kasvoista. Oli aikamoinen kokemus, pitää ehkä kokeilla vielä uusiksi. Tulispa jotain pelimuotoja ilman taivaalta satavaa roinaa.

Muuten ihan kiva peli, mutta välillä tekee mieli työntää kättä leivänpaahtimeen.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 631
Kissan kokoisilla kirjaimilla lukee siellä ilmoituksessa uuden seasonin alkaneen. Sillon kun saavuttaa lvl 56 niin pop up kertoo noiden olevan season leveleitä. Lukemalla pelissä välttää kiroilun foorumilla.
Joo, tässä tosiaan ei ole sitä perinteistä prestige-järjestelmää, vaan 55:n jälkeen kerätään rankkeja vain meneillään olevaan seasoniin. Tilanne siis palautuu takaisin aina uuden seasonin alkaessa. Kyllä tämä on siellä pelissä kerrottu, mutta ei ehkä kaikkein selvimmällä tavalla, varsinkaan kun tätä ennen ei ollut edes tietoa, että missä vaiheessa season vaihtuu jne.

Joku Battle Pass -paske oli myös julkaistu samaan aikaan. Wohoo, rahalla uusia ikoneita ja vaikka mitä, kyllä kannattaa ostaa! :D
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 631
No ehkä mieluummin näin kun jotain pay to win aseita, gadgetteja perkejä yms ;)
Näyttää tuossa tulevan pari asettakin mukana, mutta se on sitten eri asia kannattaako niistä maksaa. Lisäksi tulee valmiita kokoonpanoja (blueprinttejä) joihinkin aseisiin.

Call of Duty®: Modern Warfare | Battle Pass
Holger-26- Fully automatic light machine gun to hold off waves of enemies.
RAM-7- A bullpup with compact design perfect for close-quarters combat.
 
TML

yolo
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 311
Battle passissa on 100 tasoa, joista 20kpl saa avattua ilman että maksaa siitä battle passista.
Tosin ilmeisesti ne 20 tasoa on ripoteltu sinne tänne pitkin tuota sataa tasoa, eli kaikkien ilmaistenkin avaaminen kestää tovin. Eli siis, maksamatta avataan tasoja ilman että niistä saa mitään, se maksullinen vaan sitten aktivoi ne palkinnot kaikista tasoista. Näinhän season pass toimii myös mm. PUBG:issa.

Tuolla puhutaan että kestäisi about tunnin per taso, mutta Redditin puolella tuntuu olevan monia tapauksia missä se on paljon hitaampaa vaikka pelaisivat hyvin.

Ei tuosta battle passin tasojen "expan" kertymisestä taida olla mustaa valkosella missään?
Noihin normaaleihin rankkeihin ne ei ole sidottu.
 
Liittynyt
09.06.2017
Viestejä
1 113
Ilmaisia ovat nuo aseet.
Juu osa battle passin kamoista on ilmaisia kaikille ja hienoimmat skinit, jne on sit
Battle passissa on 100 tasoa, joista 20kpl saa avattua ilman että maksaa siitä battle passista.
Tosin ilmeisesti ne 20 tasoa on ripoteltu sinne tänne pitkin tuota sataa tasoa, eli kaikkien ilmaistenkin avaaminen kestää tovin. Eli siis, maksamatta avataan tasoja ilman että niistä saa mitään, se maksullinen vaan sitten aktivoi ne palkinnot kaikista tasoista. Näinhän season pass toimii myös mm. PUBG:issa.

Tuolla puhutaan että kestäisi about tunnin per taso, mutta Redditin puolella tuntuu olevan monia tapauksia missä se on paljon hitaampaa vaikka pelaisivat hyvin.

Ei tuosta battle passin tasojen "expan" kertymisestä taida olla mustaa valkosella missään?
Noihin normaaleihin rankkeihin ne ei ole sidottu.
Noin 6h pelasin viimeyönä ja 5 tasoa aukes. M4 blueprint ja muistaakseni 100 kolikkoa seuraavasta.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 631
Battle passissa on 100 tasoa, joista 20kpl saa avattua ilman että maksaa siitä battle passista.
Tosin ilmeisesti ne 20 tasoa on ripoteltu sinne tänne pitkin tuota sataa tasoa, eli kaikkien ilmaistenkin avaaminen kestää tovin. Eli siis, maksamatta avataan tasoja ilman että niistä saa mitään, se maksullinen vaan sitten aktivoi ne palkinnot kaikista tasoista. Näinhän season pass toimii myös mm. PUBG:issa.

Tuolla puhutaan että kestäisi about tunnin per taso, mutta Redditin puolella tuntuu olevan monia tapauksia missä se on paljon hitaampaa vaikka pelaisivat hyvin.

Ei tuosta battle passin tasojen "expan" kertymisestä taida olla mustaa valkosella missään?
Noihin normaaleihin rankkeihin ne ei ole sidottu.
Ok. Paljon sekavampaa tuosta ei saisi yrittämälläkään, mutta ehkä se juuri onkin ollut tekijöiden idea. :D
 
Leopardi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 620
Mulla taitaa tässä pelissä olla lähes kokonaan pois pehmennykset, menee muuten aivan sutuksi. Resolution scale on 100%, eli ei se siitäkään ole.
En oikein tiedä mitä peli tekee eri tavalla, koska kyllä muissa peleissä reilumminkin jotain pehmennystä on käytössä.
Tässä taisi joku asetus olla sellainen, että se kamalin sahalaita katoaa mutta ei mene vielä aivan puuroksi.
En sitten tiedä vaatisiko tämä peli että tyrkkää tuon resolution scale yli 100%, jotta korkeampi pehmennys ei olisi aivan blurria.
Filmic strengthiä kun pudottaa niin tulee terävämmäksi kuva.
 
TML

yolo
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 311
Filmic strengthiä kun pudottaa niin tulee terävämmäksi kuva.
Tietääkseni on mulla minimissä, sekä kaikki muu ns. cinemaattinen tauhka.
Voin toki olla väärässä, ja joissain peleissä onnistuu jotkut asetukset itsekseen resetoimaan randomilla. Eli pitää taas illalla muistaa katsoa noi läpi. :D

Se on toki tässä kiva, että noi kaikki säädöt näkee suoraan kun seisoo yksin MP lobbyssä, eli ei tarvi missään pelissä tsekkailla säätöjä kuntoon.
 
Wzb

Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
319
Kaikki ylimääräiset asetukset pois ja muuten low asetuksilla peli näyttää edelleen ihan hyvältä ainakin 1440p resolla.
Onko tietoa ovatko muuttamassa askelten ääniä peli ääniksi? Ärsyttää kun joutuu efektiääniä pitämään täysillä jotta askeleet kuulisi paremmin. Sitten taas hemmetin lentokoneet ja muu pitää ihan hirveetä ääntä :itku:
 
Liittynyt
02.12.2019
Viestejä
649
Tuolla puhutaan että kestäisi about tunnin per taso, mutta Redditin puolella tuntuu olevan monia tapauksia missä se on paljon hitaampaa vaikka pelaisivat hyvin.
Taitaapi olla kokonaan tai ainakin pääasiassa sidottu vaan ihan peliaikaan. Eli GW/HQ varmaan ne parhaat valinnat, kun pelit kestää pidempään ja on vähemmän aikaa lobbyssa.

Ite ainakin alotin seasonin vetämällä trialeita, mut aika nopeesti lopetin, kun ei se nopee XP ainakaan näyttänyt antavan paljoa battlepassiin.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
399
Ite eilen pelasin about 3h ja pääsin 62.

Aseita leveloin mikä luultavasti boostaa koko roskaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
249
Se on about 4-6 peliä niin nousee battle passin rankki yhdellä, ainakin itsellä ollut kun pääasiassa pelaillut S&D.
 
Liittynyt
25.03.2018
Viestejä
46
Ai että kun alkaa palaa hermot tähän päivitys rumbaan. Ensiksi päivitetään launcherissa, sitten pelin valikossa ja sen jälkeen vielä SP,MP ja Coopin shaderit pitää ladata joka perkeleen päivityksen jälkeen... mikä järki tässäkin on ?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 355
Se on about 4-6 peliä niin nousee battle passin rankki yhdellä, ainakin itsellä ollut kun pääasiassa pelaillut S&D.
Ottaen vielä huomioon ton ilmeisesti olevan 60 päivää voimassa niin aika tiukkaa saa vetää, jos meinaa lvl 100 saada
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
1 125
En aikaisemmin ole pitänyt ollenkaan snipereista mp peleissä, tai en oikein pidä vieläkään mutta toi Mk2 carbine on ihan kätevä vähän semmoisempaan nopea tempoisempaan napsutteluun vrt. perus snipu. Tähän vielä smg rinnalle niin pystyy vaihtaa aina tilanteen mukaan. Ei tietenkään tehoikkain setti KD:n kannalta, koska ammun usein ohi tai vihollisen käsille, mutta ei sen väliä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
657
Näköjään uusin päivitys hajotti pelin itselläni jotenkin, kun FPS tippui tasaisesta +100 jonnekin 60-70 tienoille ja kaatumisetkin palasivat nyt samalla. Kyllähän tätä jo turhan kauan ehtikin pelaamaan ilman ongelmia.. :mad: Redditin perusteella samoja ongelmia myös monilla muilla.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 631
Tällä hetkellä on level 18, että kyllä se sieltä tulee pikkuhiljaa :) Toki eilen saatoin vähän innostua ja oli semmonen 12h pelipäivä :D
Avaa vähän laiskalle, mitä tällä grindauksella saa aikaiseksi? Siis muuta kuin niitä ikoneita ja jyrkempää kulmaa virtuaalipippeliin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Crash 24/7 toimii alun järkytyksen jälkeen ihan hyvin. Tavallaan olisi kiva, jos myös Shoot house 24/7 olisi valittavissa, mutta kyllä tämäkin viihteestä menee mainiosti. Onhan tämä monipuolisempi kartta, jossa on enemmän erilaista dynamiikkaa ja mahdollisuuksia. Hetki menee kartan oppimisessa, mutta koko ajan paranee.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
249
Avaa vähän laiskalle, mitä tällä grindauksella saa aikaiseksi? Siis muuta kuin niitä ikoneita ja jyrkempää kulmaa virtuaalipippeliin?
En nyt tiedä onko tuo grindausta vaan kavereiden kanssa hauskaa pelaamista :) Yksin tätä peliä ei kyllä jaksa pelailla. Eihän tuosta battle passista tosiaan muuta iloa ole kun vähän kosmeettista sälää ja silloin tällöin saa xp tokeneita.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 631
En nyt tiedä onko tuo grindausta vaan kavereiden kanssa hauskaa pelaamista :) Yksin tätä peliä ei kyllä jaksa pelailla. Eihän tuosta battle passista tosiaan muuta iloa ole kun vähän kosmeettista sälää ja silloin tällöin saa xp tokeneita.
Niin no, lähinnä hain juuri tuota 12h pelisessiooiden mahdollisesti tuomaa hyötyä niissä Battle Pass -rankeissa. Jos ja kun niistä ei saa muuta hyötyä pelillisesti kuin sen rankin ja juuri jotain ikoneita, niin miksi välittää niistä? Ja sama kysymys toiseen potenssiin kerrottuna niille, jotka maksavat siitä.

Hauskanpito yksin ja/tai kavereiden kanssa on toki aina ok. Eikä se rankkienkaan tavoittelu väärin ole, eli kunhan nyt vain kysyin että miksi kukakin sellaista harrastaa.
 
Liittynyt
02.12.2019
Viestejä
649
Avaa vähän laiskalle, mitä tällä grindauksella saa aikaiseksi? Siis muuta kuin niitä ikoneita ja jyrkempää kulmaa virtuaalipippeliin?
No onhan siellä se toinen uusi ase vasta tier 31, joten sinne on aika pitkä matka. Suurinpiirtein 31h pituinen matka, jollei rahalla sitä matkaa pienennä.
 
Liittynyt
09.06.2017
Viestejä
1 113
Niin no, lähinnä hain juuri tuota 12h pelisessiooiden mahdollisesti tuomaa hyötyä niissä Battle Pass -rankeissa. Jos ja kun niistä ei saa muuta hyötyä pelillisesti kuin sen rankin ja juuri jotain ikoneita, niin miksi välittää niistä? Ja sama kysymys toiseen potenssiin kerrottuna niille, jotka maksavat siitä.

Hauskanpito yksin ja/tai kavereiden kanssa on toki aina ok. Eikä se rankkienkaan tavoittelu väärin ole, eli kunhan nyt vain kysyin että miksi kukakin sellaista harrastaa.
Lauantaina tulee mittariin 31 ja codit itselle yhä se paras keino rentoutua ja irtautua arjesta. Itse oon tykänny cod 4 lähtien grindata aseita ja saavutuksia auki, jokin oma mielihyvä tästä tulee. Kuulun siihe kastiin kellä on season passit, battle passit ja jokuken euro silloin tällöin heitettyä peliin mutta noin 120e yli 700 tunnin viihteestä on itselle fine.

Mw2 aikaa en tiedä mutta mw3 näyttää 1240h.

Codholisti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
504
Eikös tuolla 10e battlepass versiolla olisi pitäny auetta tuo eka ase samantien?

Rahat lähti mutta tilalle ei tullu käytännössä mitään ":D"
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
298
Mites jos ei esim pelaa tonne tier 31 asti, niin saako sen aseen sitten kumminki, kun kausi loppuu? Eikös aseet pitäny olla kaikille ilmasta.
 
Liittynyt
20.08.2017
Viestejä
17
Värisokeana pun/vihr ei tunnu olevan noista asetuksista mitään hyötyä ? Onkohan mitään tehtävissä, jotta näkisi edes vihollisen :(
 
Liittynyt
11.03.2017
Viestejä
143
Crash 24/7 toimii alun järkytyksen jälkeen ihan hyvin. Tavallaan olisi kiva, jos myös Shoot house 24/7 olisi valittavissa, mutta kyllä tämäkin viihteestä menee mainiosti. Onhan tämä monipuolisempi kartta, jossa on enemmän erilaista dynamiikkaa ja mahdollisuuksia. Hetki menee kartan oppimisessa, mutta koko ajan paranee.
Äsken tuli shoot house 24/7 takaisin ja samalla crash 24/7 poistui. Itse en tykännyt crashistä ja muutenkin pelannut lähinnä shoot housea niin tämä oli hieno juttu.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Overkill, 725 + Model & Shoot House 24/7 on parasta hupia. Suola on taattua vastapuolelta! :D
 
TML

yolo
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 311
Siis, ne meni pilaamaan ton gun fight nyt sillä et on randomisti (vai aina?) se versio missä tarvii nostaa ne aseet maasta?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 631
Äsken tuli shoot house 24/7 takaisin ja samalla crash 24/7 poistui. Itse en tykännyt crashistä ja muutenkin pelannut lähinnä shoot housea niin tämä oli hieno juttu.
Jaahans, jäi sitten vissiin koko Crash testaamatta, kun en jaksa sitä normaalissa kierrossa odotella. Hyvin ne vetää.
 
TML

yolo
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 311
Ylipäätään vähän ärsyttävää kun tässä tulee ja katoaa kaikenlaisia moodeja ja karttoja. Tai sitten sekotellaan playlistei.
 
Liittynyt
27.12.2017
Viestejä
176
Onks kukaa päässy vielä pelaamaan vacantiin tai shipmentiin? Ei oo tullu kertaakaa ja siitä asti pelannu aktiivisesti ku season 1 tuli
 
Liittynyt
11.03.2017
Viestejä
143
Onks kukaa päässy vielä pelaamaan vacantiin tai shipmentiin? Ei oo tullu kertaakaa ja siitä asti pelannu aktiivisesti ku season 1 tuli
Tuossa on itsellä tullut lähinnä crashiä ja arklow peakiä tai piccadillyä enkä mistään välitä. Mapit ja niiden arpominen on kyllä pelin heikkous.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
504
Heh kyllä vaan toimii tuo reverse boostaus :lol:

Pari matsia kun vaan pelleilee eikä välitä kuolemista niin jo tulee seuraavassa vastaan botteja :')

Kenenköhän idea tuo skill baset matchmaking oli:facepalm:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
254

SBMM on kyllä tämän pelin huonoin puoli. Häviää semmoinen luonnollinen vaihtelu ja kun ennen tuli yksittäinen heittopussi/hyvä pelaaja vastaan, niin nyt niitä on joukkueellinen o_O
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 631
SBMM on kyllä tämän pelin huonoin puoli. Häviää semmoinen luonnollinen vaihtelu ja kun ennen tuli yksittäinen heittopussi/hyvä pelaaja vastaan, niin nyt niitä on joukkueellinen o_O
SBMM olisi ihan ok järkevästi toteutettuna, mutta ilmeisesti viimeisimmän päivityksen myötä (ainakin konsoleilla) peli huomioi vain edellisen erän ja päättää sillä perusteella seuraavan pelin osallistujat. Hassaat siis yhden matsin kuolemalla useita kertoja ilman tappoja, niin seuraavassa matsissa pääset räiskimään aloittelijoita ja muuta ykköslevelin porukkaa vastaan. Wau!

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
254
Mitähän ne oikein hakee tuolla? Ymmärrän, että ihan räikeimpiä tasoeroja vähän siloteltaisiin, mutta jos tavoitteena on esim., että kd on mahdollisimman lähellä yhtä, niin aika tympeältä kuulostaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 185 071
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom