Keskustelua TechBBS-foorumin säännöistä ja moderoinnista

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 719
Siirsin sopivammalle alueelle.

Mielestäni tuo oli täysin asiallinen, faktapohjainen ja ketjun aiheeseen sopiva vastaus. Tietenkään kaikkia ei voi eikä tarvitse miellyttää. Enkä edusta viestilläni ylläpidon yleistä kantaa, vaan keskustelen omana itsenäni.
Eli sinun mielestä täysin aiheeseen liittymätön kommentti, jolla käytännössä lietsoit vain offtopicia, on asiallista?

Nollapostauksilla ketju paranee? Ei.

Jatketaas taas aiheessa.
Ja minun huomautus turhasta offtopicin lopettamisesta on sinun mielestä nollapostaus?

Ei pahalla, mutta voisit katsoa hieman peiliin. Tai jos peilistä ei löydy ketään syytettävää niin voit toki kysyä vaikka Sampsalta apua.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
@Asmola

Sikäli, kun olet vielä ylläpidon jäsen niin siinä vaiheessa kyllä pitäisi trollit ja nollapostaukset miettiä kahdesti ns. ennen sitä lähetä painikkeen painamista eteenpäin. Annat omalla toiminnalla ohjenuorat myös normaali käyttäjille käyttäytyä samoin. On hankala huomauttaa muille siitä miten itse toimii, koska juuri sinä edustat myös koko muuta ylläpitoa omalla tekemisellä myös.

Kiitos ja anteeksi.

Edit. @Asmola Tähän postaukseen oli siis tarkoitettu alkujaan. Kännykällä vain niin hanurista korjailla mitään.

"Hyöty se on pienikin hyöty, kun AMD:llä vaikutus on usein negatiivinen.:tup:"
Eli sinun mielestä täysin aiheeseen liittymätön kommentti, jolla käytännössä lietsoit vain offtopicia, on asiallista?

Ja minun huomautus turhasta offtopicin lopettamisesta on sinun mielestä nollapostaus?

Ei pahalla, mutta voisit katsoa hieman peiliin. Tai jos peilistä ei löydy ketään syytettävää niin voit toki kysyä vaikka Sampsalta apua.
Ehkä vähän turha sinällään tuo AMD-osa viestissä, mutta en henkilökohtaisesti näe tuossa kyllä mitään kovin vakavaa, oli se sitten Asmolan tai kenen muun tahansa käyttäjän kirjoittama. Ehkä nyt vähän ajattelemattomasti ja kokonaisuutta huomioimatta tuo viesti on lähetetty tuohon asiayhteyteen, mutta ihmisiä me ollaan täällä ylläpidonkin puolella.

Yleisesti ottaen pari viestiä offtopicia ketjussa kuin ketjussa ei ole vaarallista, mutta jokainen käyttäjä on sitten omalta osaltaan vastuussa siitä, ettei se lähde laukalle. Ja toki ylläpidon jäsenet pyrkivät omalla esimerkillään ohjaamaan vielä keskustelua, mikä ei tässä tapauksessa mennyt ehkä aivan nappiin.
 
Viimeksi muokattu:

Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 198
Eli sinun mielestä täysin aiheeseen liittymätön kommentti, jolla käytännössä lietsoit vain offtopicia, on asiallista?

Ja minun huomautus turhasta offtopicin lopettamisesta on sinun mielestä nollapostaus?

Ei pahalla, mutta voisit katsoa hieman peiliin. Tai jos peilistä ei löydy ketään syytettävää niin voit toki kysyä vaikka Sampsalta apua.
Hyvin lievä offtopic joka yleensä sallitaan ja joka oli jatkumaa alla oleville aikaisemmille kommenteille, joissa puhutaan kellotuksesta ja sen merkityksestä, minä vain tarkensin että hyöty se on pienikin hyöty, etenkin jos sillä saavuttaa kalliimman mallin, samalla tarkentaen ettei kellotus ole välttämättä aina hyödyksi, kuten AMD:llä sattuu nyt olemaan. Joku saattaa nähdä tuon lietsontana, mutta se ei ollut tarkoitus, kuten osa sen ymmärsikin. Myönnän että olisi pitänyt kirjoittaa tarkentavasti, mutta mobiililla tulee usein oikaistua, tällä kertaa ehkä liikaakin. Pahoittelut siitä.

Peiliin katson edelleen hyvällä omalla tunnolla.:tup:
Kellotus on alkujaan lähtenyt siitä että halvasta osasta saa enemmän tehoa kellottamalla. Ei siitä että kalleimmasta saa entistä nopeamman. Monelle vähänkään vanhemmalle harrastelijalle ei enää ole ongelma sijoittaa hieman enemmän rahaa, jolloin se kellotuksen hyöty jää aika pieneksi. Sitten on ne jotka ostaakin kalleimman osan sijasta huomattavasti edullisemman ja kellottaa siitä löysät pois. Itsekin olisin voinut ostaa kalleimman mallin, mutta harrastelun nimissä piti hankkia tämä "heikoin" malli. Vain 25% kellotus. Edellinen i7 920 oli vain kevyillä +50% kelloilla. ;)

Jos haluaa vain tehokkaan koneen eikä ajattele sitä kellotusta itsessään harrastuksena, niin paljon helpompi vain antaa olla vakiona ja maksaa hieman ekstraa paremmasta kivestä.
hyvä jos 200mhz saa lisää tehoa irtoaa vaikka rahaa on palanut 300€ kalliimpaan kellotus emolevyyn ja jäähdytykseen.

Intelin reddit sivuilla ainakin tuli hirmu määrä downvoteja samalla kommentilla, toki englannin kielellä.
Kyllä se 300(+) MHz menee edelleen oklla/hyvällä emolla ja ok jäähyllä. Esim suurella osalla 9700K 4.9 GHz kaikille yitmille (vakio 4.6 GHz kaikille ytimille) ja 9900K 5 GHz kaikille ytimille (vakio 4.7 GHz kaikille ytimille). 9900KS taas veikkaan menevän suurella osalla 5.2 GHz kaikille ytimille, että siinä varmaan vaan sen 200 MHz lisää. Nämä siis kun käytetään tasoa Strix tai Maximus emolevyä ja järeää ilmajäähyä, kuten Noctuan NH-D15 tai hyvää AIOta. AMD ei sitten taas ei kulje millään edes luvatun boost kellotaajuuden yhdellä ytimellä niin on ERITTÄIN harvinaista, että saisi lisätehoa juurikaan AMDlla kellottamalla.
9900K techpowerupissa, kellotettu 5.2Ghz. 720p resolla lisää perffiä 3.9% ja 6.7% CPU testeissä. 8700K:lla vastaavat lukemat 5Ghz kelloilla 3.3% ja 9.2%. Käytännössä nuo erot huomaa lähinnä encodauksessa, muuten ne pitää erikseen mitata.

Saahan nykyprosuista ja näyttiksistä vielä puristettua tehoja irti. Hyöty ei ole vain samaa kaliberia mitä wanhaan hyvään aikaan. Itse kellotan yhä, mutta pakkohan se on tunnustaa: perffilisät on sen verran pieniä, että samaan aikaan se rauta vanhenee ajoi vakiona tai kellotettuna. Saapahan silti harrastaa.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
Nyt loppuu se vauhkoaminen. Mitä nyt nopeasti kyseistä ketjua vilkaisin, niin ihan aiheesta oli huomautettu offtopicista. Et saanut ensin varoitusta, vaan huomautuksen. Sen jälkeen kun jatkoit edelleen, sait varoituksen.
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Ilmoitan, että moderaattorin 'escalibur' oikeus moderoida viestejä on evättävä ja henkilö on palautettava takaisin sille tasolle, kuin muutkin foorumille kirjoittavat henkilöt ovat.
Jos ko. henkilö poistaa myös tämän viestin vedoten väärään treadiin tai muuhun vastaavaan naurettavaan syyhyn, lähetän sen jokatapauksessa ylläpidolle, sekä myös muiden henkilöiden nähtäväksi, jotka ovat osa tätä foormumia.
Kenenkään ylläpidon jäsenten ei kuulu toimia ihmisyyttä vastaan tai he eivät ole foorumin hengen mukaisia!

Väärä syy antaa varoitus! Kerroin VAIN yhdellen henkilölle miksi hänen mielipiteensä oli väärin. Kyseessä ei ollut offtopic tai muu vastaava, vain vastaus yhden henkilön viestiin. Siten Varoitus on TÄYSIN väärä. Vastaus oli filosofinen, eli tarkoitus oli opettaa henkilölle myös syy miksi hänen viestinsä oli väärin. Moderaattori poisti hänen viestinsä, joka EI ollut asiaankuulumaton ja antoi varoituksen minulle MYÖS poistaen viestini. Moderaattori toimi täysin vastoin kaikki sääntöjä!
Ilmoitan viestini täten KAIKILLE foorumin käyttäjille!

Hyväksyn VAIN lainaamani henkilön viestin välittömän palautuksen, sekä oman vastaukseni siihen, sekä henkilön 'escalibur' erottamisen moderointi tiimistä!
Ei ole mitään syytä miksi ne olisi pitänyt poistaa, kuin henkilön 'escalibur' oma maailman näkemys!
Kiitos. Pitäisikö nyt kuitenkin laittaa korkki kiinni ja miettiä aamusta, että oliko ne viestien sisällöt kuitenkaan niin tärkeitä. :)
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
Offtopic kun kyse on yhdestä viestistä ja johon vastasin? Viesti joka ei ollut offtopiccia viitaten lukuisiin muihin viesteihin samassa topicissa, jotka eivät olleet kirjoitettu aiheesta vaan tuotteesta.

Viestien sisällöllä ei ole merkitystä, jos ne eivät tämä palstan sääntöjä riko. Minä vastasin tasan yhteen viestiin, joka ei ollut offtopiccia, koska kyse oli vain yhdestä viestistä joka asiaa koski.
Kyse on siitä millä säännöillä viestejä moderoidaan. Onko moderaattoreilla korkki kiinni vaan alkaako satuttamaan, kun joku ilmentää älykyyttä vastauksessaan? Pitää poista niin viesti kuin vastauskin?

IKINÄ vielä ei ole näin toimittu aiemmin.
Sait huomautuksen viestistä, joka vastasi tähän viestiin, joka ei liittynyt suoranaisesti mitenkään ketjun aiheeseen, eli siinä ei keskusteltu tarjousketjun tarjouksesta, mikä on ketjun tarkoitus. Poistettua viestiäsi ennen oli myös muutama muu viesti (jotka poistettiin) aikalailla täysin offtopicia liittymättä mitenkään ketjun aiheeseen.

Kyseisessä ketjussa tuntuu olevan offtopic muutenkin herkässä, joten sitä on suositeltavaa välttää kaikin keinoin, eikä ainakaan ruveta vielä erikseen "filosofoimaan".

Asia loppunkäsitelty.

Edit: Tämä peräänkuulutettu poistettu viesti on tässä:

Kuka tahansa voisi lopettaa ostamasta kurkkuja. Mitä se hyödyttää? Siinä säästää rahaa, mutta mitä sitten?
Jos päätät ostaa jotain ja sitten päätät lopettaa sen ostamisen, niin miten se liittyy kenekään muuhun?
Siinä säästää jo 7,50 EUR kun ei osta enää pornolehtii, mutta miten se vaikuttaa mihinkään?
Voin ostaa sillä Aku Ankan ja vielä jonku 5 EURon sekalaisen karkkipussin tiskiltä. Mutta mitä sitten? Nyt näet vain itsesi...
Ei sitä montaa kertaa samalla lehdellä runkkaa, ihan sama miten sitä itselleen perustelee. Siihen kyllästyy. Kuka oikeesti kaupas kattoo, et hei, tolle en ole runkannut, nyt säästän 3 Euroa...
VAI olisko kentis kyse siitä, että perustelet jotain merkityksetöntä ihan väärillä jutuilla? Mitä välii? HEI cmon, olin addikti, säälikää mua... Aivoni ei vaan toimi kunnolla.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 629
Terveisin,
Kaikki foormin käyttäjät. Meitä on aika monta.
Älä viitsi puhua muiden puolesta. Offtopic on offtopicia, eikä se siitä miksikään ulisemalla muutu. Joskus siihen sortuu itse kukin, mutta sitten pitää olla myös valmis kantamaan vastuu.

Escalibur on hoitanut moderointivastuunsa noilla kauppa-alueilla mainiosti, eli ihan turha yrittää agitoida mitään "vaadin erottamista, tai en leiki teidän kanssa" -kampanjaa sen suhteen.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 105

Kiitos!

Syy nopealle reagoimiselle on puhtaasti siinä, ettei ketju paisu offtopicista (mitä noin suosittu ketju muutenkin tuppaa menemään).

Mielestäni kolmen kohteliaan huomautuksen jälkeen, varoitus on täysin perusteltu.
 
  • Tykkää
Reactions: MrM

outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 740
Ja noin muutenkin jos joku mode vaikka virheen tekisikin (en tiedä onko tässä tehty eikä kiinnosta) niin todella hedelmällinen lähestymiskulma on toki ensimmäisenä tulla kiljumaan välitöntä natsojen vientiä ja mielellään julkista häpeäpaaluun nostoa kaupan päälle :tdown:
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 108
Jos jostain annetaan jopa varoitus, niin miksi ne oikeasti poistetaan? Ei aiemminkaan ole offtopiccia poistettu? Ei koskaan. Kenties siirretty ja nyt oli kyse viestistä ja siihen tulleesta vastauksesta.
On niitä offtopic viestejä ennen poistettu ketjusta, jotta se pysyy luettavana. Mielestäni ihan hyvä käytäntö. Alla esimerkki:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 211
Siis mikä tässä nyt tekee asiasta kielletyn?
No jos ihan sääntöjä käyt katsomassa, niin siellä ne on kielletty, koska yleensä niitä käytetään tarkoitukseen, että linkin laittaja saa jotain hyötyä sen klikkaamisesta esimerkiksi.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 211
Ja kannattaa opetella käyttämään foorumia vähän, eikä vain tehdä aina uusia viestejä, vaan voipi editoida vanhoja viestejä...
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Tämä sivusto alkaa menemään siihen että jo pienestä heitosta tulee varoitus ja se kutistaa keskustelun.
Tuntuu että nykyään joka toinen käyttäjä saa bannit, vaikka mitään pahaa ei edes kirjoita vaan se riittää että ei sovi ajatusmaailmaan.

Reseterassa on ollut sama homma jo pidemmän aikaan, vain sinua kuulostavat jutut toimii kaikki muu on paskaa.
Tähänkö tämä on oikeasti menossa että että enää ei uskalla puhua foorumeilla kun tulee bannit.
 
Itse en ainakaan ole havainnut tällaista trendiä ylläpidon näkökulmasta ja todella harvoin jaetaan suoria banneja. Yleensä pelikiellot tulevat varoitustilin täyttymisistä ja niistäkin tapauksista useimmat on ihan selkeitä sääntörikkeitä. Fakta myös on, että hyvin pieni osa foorumin aktiivisista käyttäjistä noita varoituksia ja banneja itselleen kerää. Kuulostaa nyt ennemminkin siltä, että foorumin kasvaessa mukaan on eksynyt enemmän porukkaa, joita alustan säännöt ei kiinnosta.

Mielenkiintoista olisi myös nähdä esimerkkejä, joissa moderaattorin mielipide on vaikuttanut merkittävästi moderointiratkaisuihin, jotta asiaan voidaan tarvittaessa puuttua.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 045
Tämä sivusto alkaa menemään siihen että jo pienestä heitosta tulee varoitus ja se kutistaa keskustelun.
Tuntuu että nykyään joka toinen käyttäjä saa bannit, vaikka mitään pahaa ei edes kirjoita vaan se riittää että ei sovi ajatusmaailmaan.

Reseterassa on ollut sama homma jo pidemmän aikaan, vain sinua kuulostavat jutut toimii kaikki muu on paskaa.
Tähänkö tämä on oikeasti menossa että että enää ei uskalla puhua foorumeilla kun tulee bannit.
Eipä niitä bannattuja näytä varoitukset pelottavan, kun ovat banneihin asti riehuneet..
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Itse en ainakaan ole havainnut tällaista trendiä ylläpidon näkökulmasta ja todella harvoin jaetaan suoria banneja. Yleensä pelikiellot tulevat varoitustilin täyttymisistä ja niistäkin tapauksista useimmat on ihan selkeitä sääntörikkeitä. Fakta myös on, että hyvin pieni osa foorumin aktiivisista käyttäjistä noita varoituksia ja banneja itselleen kerää.

Mielenkiintoista olisi myös nähdä esimerkkejä, joissa moderaattorin mielipide on vaikuttanut merkittävästi moderointiratkaisuihin, jotta asiaan voidaan tarvittaessa puuttua.
En nyt jaksa alkaa etsimään, mutta en väitä olevani kovin väärässä jos tämmöistä sanon, porukka ei välttämättä uskalla puhua.
Pelon ilmapiiri on läsnä tässä foorumissa minun mielestä.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Kaikki varmaan löytyy omasta peilistä jos on löytyäkseen, ei se käyttäjän homma ole etsiä.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 528
Kyllä mä voisin sanoa että viimeisin ja tämän hetkinen varoituksesi on täysin turha.

Se että keskustellaan jostain ketjusta mikä aihe siihen ketjuun sopii niin yhtäkkiä saat varoituksen siitä että asiasta on jo sanottu ja et huomaa että ketjun nimi on muuttunut. Huomautus ehkä olisi riittänyt kun en mielestäni mitään sääntöjä tuossa rikkonut.

Noh, eipä voi enää mitään. Vanhenee tuo varoitus sitten aikanaan.

Yleisesti mitä nähnyt niin kyllähän noi eri käyttäjien bannit mitä ovat saaneet niin on ihan selkeitä sääntörikkeitä ja valitettavasti vielä niitä että on menty henkilökohtaisuuksiin.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
Kaikki varmaan löytyy omasta peilistä jos on löytyäkseen, ei se käyttäjän homma ole etsiä.
No et selvästikään ole ainakaan halukas saamaan asiaan parannusta, jos lähestymistapa on tämä :confused: Mitä nyt tuossa varoitushistoriaasi vilkaisin, niin olisi ollut ehkä hedelmällisempää asian käsittelemisen kannalta tuoda tuo tämänaamuinen annettu varoitus suoraan puheeksi. Lähtökohtaisesti kannattaa ensin olla yksityisviestillä asiallisesti yhteydessä varoituksen antaneeseen modeen ja tiedustella mahdollista väärinymmärryksen mahdollisuutta, jos sellaisen kokee tapahtuneen.

Käyttäjätunnuksesi on muuten avattu noin viikko sitten, joten mihinköhän näkemyksesi foorumin linjausten muuttumisesta perustuu:think:
 
Viimeksi muokattu:

Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
eli samantien aletaan puhumaan tunnuksista.

Ettekö te oikeastia hiffaa tätä tilannetta.
Ei silloin aikoinaan ollut mitään ongelmia, tuo politiikka aihe oli huono

Politiika alue ehkä kusi kaikki, ei edes kiinnosta olla siellä
 
Viimeksi muokattu:

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
eli samantien aletaan puhumaan tunnuksista.

Ettekö te oikeastia hiffaa tätä tilannetta.
Ei silloin aikoinaan ollut mitään ongelmia, tuo politiikka aihe oli huono

Politiika alue ehkä kusi kaikki, ei edes kiinnosta olla siellä

Mielestäni relevantti kysymys, jos viikon vanha tunnus aloittaa vuoropuhelun kritisoimalla linjan/foorumin muuttumisesta. Politiikka-alueelle ei kannata mennä, jos siellä ei kiinnosta keskustella.

Sinulla ei ole selvästikään mitään oikeaa asiallista halua ratkaista/selvittää asioita, joten tämä puiminen oli omalta osaltani tässä. Varoituksesta kannattaa keskustella sen antaneelle moderaattoreille, jos näkee tarpeelliseksi.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Tuntui vaan välillä tämmöiseltä, en ainakaan halua nyt mitään banneja ja olen hyvin viestitellyt.

Välillä otti vaan päähän se että ei anneta tilanteen puhua, ei se mua nyt haittaa

Ite kuitenkin mielellään keskustelen täällä.
 
Viimeksi muokattu:

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 577
Mites toi @escalibur in moderointi tuolla myyntialueella? Tää sankari jakelee siellä varoituksia liian aikaisista nostoista. Samaan aikaan nostelee omia ketjujaan miten lystää ja ja jos siitä huomauttaa niin jakelee varoituksia ja banneja :srofl:

Tuus @Sampsa kattoo
Mikäs tuossa 3 päivän välein tehdyssä nostossa oli sellaista että piti mennä häiriköimään myyntiketjuun?
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 105
Mites toi @escalibur in moderointi tuolla myyntialueella? Tää sankari jakelee siellä varoituksia liian aikaisista nostoista. Samaan aikaan nostelee omia ketjujaan miten lystää ja ja jos siitä huomauttaa niin jakelee varoituksia ja banneja :srofl:

Tuus @Sampsa kattoo
Kenelle kaikille olen omissa ketjuissani jakanut varoituksia ja banneja huomautuksista?

Toisten myyntiketjuja ei pidä mennä häiritsemään millään agendalla. Niihin kuuluu postata ainoastaan jos ollaan ostamassa myynnissä olevaa tuotetta. Raportoi-näppäin on olemassa, jos kokee postaajan rikkoneen sääntöjä.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 108
Älypuhelin alueella oli poistettu yksittäinen käyttäjän ongelmasta kertova viestiketju ja siiretty aloitusviesti kyseistä puhelinta koskevaan ketjuun. Tämä on hyvä käytäntö pitää foorumi siistinä mutta esittäisin kainon pyynnön, että poistettuun viestketjuun tulleita viestejä ei ainakaan suoraan poistettaisi. Tällä kertaa isoa vahinkoa ei tapahtunut mutta välillä tulee käytettyä paljon aikaa yhden viestin kirjoittamiseen ja silloin toivoisi, ettei se häviä bittiavaruuteen.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 530

Kyllä ne oletuksena siirretään mukana, jos liittyvät asiaan. En tiedä mitä tässä nimenomaisessa tapauksessa on tapahtunut.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 198
Älypuhelin alueella oli poistettu yksittäinen käyttäjän ongelmasta kertova viestiketju ja siiretty aloitusviesti kyseistä puhelinta koskevaan ketjuun. Tämä on hyvä käytäntö pitää foorumi siistinä mutta esittäisin kainon pyynnön, että poistettuun viestketjuun tulleita viestejä ei ainakaan suoraan poistettaisi. Tällä kertaa isoa vahinkoa ei tapahtunut mutta välillä tulee käytettyä paljon aikaa yhden viestin kirjoittamiseen ja silloin toivoisi, ettei se häviä bittiavaruuteen.
En siirtänyt viestiäsi sillä siinä ei ollut lainausta ja siirretyssä ketjussa viestisi ei olisi ollut vastaamaasi viestistä seuraava, olisi siis jäänyt epäloogisesti väliin. Normaalisti siirretään kyllä.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 108
En siirtänyt viestiäsi sillä siinä ei ollut lainausta ja siirretyssä ketjussa viestisi ei olisi ollut seuraava viesti johon vastasit, olisi siis jäänyy epäloogisesti väliin. Normaalisti siirretään kyllä.
Minulla ei ole tapana lainata ketjun aloitusviestiä, kun siinä ei ole oikein mieltä. Tällaisessa tapauksessa ei varmaan olisi iso homma lisätä lainausmerkkejä jälkeenpäin? Omasta puolesta voisin tehdä sen myös itse, jos moderaattori ilmoittaisi asiasta. Joskus lyhytkin viesti voi olla arvokas, jos siihen kaiveltu joku ohjelinkki internetin kätköistä.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 198
Minulla ei ole tapana lainata ketjun aloitusviestiä, kun siinä ei ole oikein mieltä. Tällaisessa tapauksessa ei varmaan olisi iso homma lisätä lainausmerkkejä jälkeenpäin? Omasta puolesta voisin tehdä sen myös itse, jos moderaattori ilmoittaisi asiasta. Joskus lyhytkin viesti voi olla arvokas, jos siihen kaiveltu joku ohjelinkki internetin kätköistä.
Lainaa jatkossa, eihän tuo ole vaikeaa. Katson jos saisin sun viestisi palautettua ja lisättyä siihen lainauksen.

Edit: Lisää sittenkin itse lainaus niin tulee varmasti oikeaan viestiin.

Asus ZenFone 6 (2019)

Tosin järjestys taitaakin olla täysin looginen, katsoin ilmeisesti aiemmin väärin.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 108
Lainaa jatkossa, eihän tuo ole vaikeaa. Katson jos saisin sun viestisi palautettua ja lisättyä siihen lainauksen.
Vaikka sen lainatun viestin saakin pienennettyä se vie silti turhaa tilaa. Ensimmäiseen viestiin ei usein ole edes tarkoitus laittaa lainauksia, sillä se voi olla tarkoitettu keskustelun avaukseksi. Monella foorumilla myös kielletään ensimmäisen viestin lainaaminen. Tässäkin tapuksessa oli päivän selvää ilman lainausta, mistä viestissä puhuttiin.

Poistettu viesti ei ole nyt oleellinen vaan tapa, millä perustein viestejä poistetaan. Jossain toisessa ketjussa vahinko olisi saattanut olla huomattavasti suurempi, jos samalla perusteella olisi viesti poistettu. (Tuossakin tapauksessa pohdin, olisinko kirjoittanut ohjeet cachen tyhjentämiseen recoveryn kautta. Jos ohje olisi poistettu varoittamatta, niin se olisi ollut ikävää)
 
Viestien siirtelyn kannalta lainaus on toivottavaa, mutta eihän se toki ekassa viestissä ole toivottavaa, mutta siitähän ei nyt olekkaan kyse.

Toki pyritään siirtämään viestit mahdollisimman selkeästi ja käyttäjäystävällisesti. Tuossa tapauksessasi meni moderointi hieman vihkoon, mutta lainaus yksinkertaistaa ja helpottaa hommaa.

Mutta palaute on nyt hoidettu.:tup:
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 108
Viestien siirtelyn kannalta lainaus on toivottavaa, mutta eihän se toki ekassa viestissä ole toivottavaa, mutta siitähän ei nyt olekkaan kyse.
Jep, tarkoitinkin ensimmäisen viestin lainaamista, en ensimmäiseen viestiin lainauksen laittamista.

Kiitos :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 272
https://bbs.io-tech.fi/posts/6118941

Käyttäjän AAtte:n viestistä "En ostaisi, koska pakko pelata naisena." seurasi "Käyttäjälle annettu varoitus tai huomautus: Asiaton käytös, nollapostaus".

Ei helvetin perkeleen saatana kuinka ala-arvoista ylläpitoa, taas vaihteeksi.

Viesti oli lyhyt ja ytimekäs mutta silti asiapitoinen. Samanlaisia lähetetään tälle palstalle joka päivä eikä niistä seuraa mitään. Huomautus oli siis täysin tunnepohjalta annettu.

Jos hallinnoit keskusteluja pelkästään tunnepohjalta, niin suosittelen oma-aloitteista moden natsojen poistamista, koska et ole sovelias kyseiseen hommaan.
 
@Sampsa taisi moderoida joten lienee sitten samalla aiheellista laittaa koko foorumi säppiin :darra:

Voisko näitä palautteita antaa vaikka vähän asiallisempaan sävyyn?
 
Viimeksi muokattu:

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683

Pitipäs mennä ihmettelemään. Miksiköhän vastaus tuohon AAtten viestiin ei sitten aiheuttanut mitään, vaikka se oli pelkkää vinoilua?
 
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
1 284
@Sampsa taisi moderoida joten lienee sitten samalla aiheellista laittaa koko foorumi säppiin :darra:

Voisko näitä palautteita antaa vaikka vähän asiallisempaan sävyyn?
Ihmettelen myös vahvasti tätä varoitusta. Sampsa ei myöskään viitsinyt vastata kysymykseeni asiasta.

Mielestäni kommenttini oli asiallisesti kirjoitettu, eikä ole todellakaan mikään nollapostaus. Kai olin sitten vain väärää mieltä, ja ansaitsen varoituksen?
 
Liittynyt
17.06.2019
Viestejä
358
No ainakin tuon ekan tarjouksen kohdalla on päivämäärä 22.11 ja black week alkaa vasta 25.11

Muista tarjouksista en tiedä kuuluuko black week/friday ym juttuihin
Tarkistaisitko asian ko. sivuilta ennen kuin hämmennät. Black Friday Week on alkanut siellä jo.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
Ihmettelen myös vahvasti tätä varoitusta. Sampsa ei myöskään viitsinyt vastata kysymykseeni asiasta.

Mielestäni kommenttini oli asiallisesti kirjoitettu, eikä ole todellakaan mikään nollapostaus. Kai olin sitten vain väärää mieltä, ja ansaitsen varoituksen?
Näin yleisellä tasolla sanoisin, että jos heittää ketjuun yhden lauseen kärkevän kommentin perustelematta sitä mitenkään sen enempää, ollaan aika lähellä flametus-, oneliner- ja nollapostaus-tasoa, mikä ei ole ainakaan asiallista keskustelua. Tähän kyseiseen moderointiin en ota kantaa, koska en sitä ole tehnyt. Sampsa saa kommentoida jos näkee tarpeelliseksi.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 629
Näin yleisellä tasolla sanoisin, että jos heittää ketjuun yhden lauseen kärkevän kommentin perustelematta sitä mitenkään sen enempää, ollaan aika lähellä flametus-, oneliner- ja nollapostaus-tasoa, mikä ei ole ainakaan asiallista keskustelua. Tähän kyseiseen moderointiin en ota kantaa, koska en sitä ole tehnyt. Sampsa saa kommentoida jos näkee tarpeelliseksi.
Oliko tuo muuten huomautus vai varoitus? Se ei selviä tuosta ilmoituksesta.

Jos se oli huomautus, niin ymmärrän sen kyllä juuri tuolta mainitsemaltasi kantilta katsottuna, mutta varoitus tuosta olisi joka tapauksessa mielestäni liikaa.

Offtopicina tuohon näpäytyksen saaneeseen kommenttiin liittyen naishahmoissa ei ole peleissä mielestäni mitään vikaa, mutta ymmärrän kyllä jos joku ei halua sellaisena pelata. En kaikissa peleissä pidä siitä itsekään, mutta se riippuu pelin toteutuksesta. Mm. Horizon Zero Dawnissa naishahmona pelaaminen oli ainakin minulle täysin luontevaa (HZD on ylipäätään yksi parhaista peleistä viimeiseen 20 vuoteen). Tuskin Sampsalle tai kenellekään muullekaan tämän toteaminen on ongelma, mutta pitää vain osata ilmaista näkemyksensä ilman tarpeetonta sodan lietsomista. Ja ei, en osaa sitä aina itsekään, muuten kuin vasta jälkikäteen.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 611
Viestejä
4 196 392
Jäsenet
70 754
Uusin jäsen
tikkanikke

Hinta.fi

Ylös Bottom