• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 915
Poliisi rysäytti portin läpi ihmiskaupasta epäillyn Veijo Baltzarin pihaan – IL:n tiedot: Tontilla liikuskellut nuoria naisia huomiota herättävissä asuissa

Todella hämärää settiä. Mikähän bordelli siellä on ollut.

"
Iltalehden tietojen mukaan Baltzarin tontilla on liikkunut toistuvasti viidestä seitsemään nuorta naishenkilöä. Eräs asiaa tunteva käyttää heistä nimitystä ”tytöt”, muttei osaa arvioida heidän tarkkaa ikäänsä.

Nuoret naiset ovat herättäneet huomiota, koska he ovat aina pukeutuneet ”omituisiin, pitkiin ja vanhanaikaisiin” asuihin. Tapauksen tunteva taho kuvailee vaatteita 1800-luvun tyylisiksi ja ”mystisiksi”. Kyseessä eivät ole romanien kansanpuvut. Baltzar on tunnettu romanivaikuttaja."

Tuo SDP:n ehdokas.

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044

"Älykäs, kielitaitoinen ja ahkera ihmisten asioiden hoitaja"

Ilmeisesti hoiteli tosiaan usemman ihmisen asioita. Rehti poliitikko! :rofl:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 632
Jos asiat ovat sitä, miltä näyttävät, niin jokseenkin ironista:

Filosofian maisteri, taiteilija, kulttuurituottaja. X toimii Helsingin maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunnan varapuheenjohtajana sekä johtaa sosialidemokraattista Helsingin monet kasvot -verkostoa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tää olis parempi ilman näitä "pyrki eduskuntaan, 197 ääntä", "lapset metelöi kirjastossa" tai "kunnallisvaaliehdokas vuonna miekka ja kivi". Ihan vaan siksi, että vastaavan voi koota muistakin puolueista ja ehkä jopa valituista vaikuttajista.
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667

Nojuu, onhan noi aika hölmöjä, ja Hakkarainen menee kyllä suurimmasta osasta ohi.:D
Tossa kuvassa mainittuja monia rikoksia ja "rikoksia" törkeämpää on kyllä mielestäni esim. Saidon, Husun, ja lelusalakuljettajan äärimmäisen röyhkeä epärehellisyys ja kyky suoltaa suoria valheita, vaikka hyvin tietävät valehtelevansa. Mutta tuo nyt vaan on tollanen kooste ja öyhötysvitsi lähinnä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 856
Tää olis parempi ilman näitä "pyrki eduskuntaan, 197 ääntä", "lapset metelöi kirjastossa" tai "kunnallisvaaliehdokas vuonna miekka ja kivi". Ihan vaan siksi, että vastaavan voi koota muistakin puolueista ja ehkä jopa valituista vaikuttajista.
Juu persu ehdokkaista saisi saman luokan naamakirjan.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Onko tossa vaalijulisteessa todella niin perustavanlaatuinen virhe, että kokkareita ja vihreitä edustanut Saido Mohamed on laitettu demarien joukkoon?
Ellei se sitten nykyään ole demareissa, en tiedä.

Mutta kai demarien maine on jo niin huono, että automaattisesti ajatellaan, että rötöstelevä mamupoliitikko on automaattisesti demari.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 871
Muistanko oikein että em. Habiba Ali sanoi jossain ettei vastusta tyttöjen ympärileikkauksia kun ei siitä hänellekään ole mitään haittaa ollut?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 374
Juu persu ehdokkaista saisi saman luokan naamakirjan.
Niin:
- Ehtoollishopeiden varastaminen
- Auton luovuttaminen juopuneelle (kerran siten että seurauksena oli kuolonkolari)
- Rattijuoppous
- Pahoinpitely ja seksuaalinen ahdistelu

Puhumattakaan muista kuin Hakkaraisesta
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 871
^Yo. listalla, ilmeisesti Hakkaraisesta kyse, kaikissa tapauksissa alkoholilla lienee ollut merkittävä osuus tapahtumiin, vaikkei se tietenkään ole puolustus tai lieventävä seikka. Puheenaolevassa kuvassa on taas pääosin suunnitelmallista ja pidempikestoista järjestelmän tai yksilön hyväksikäyttöä oman edun tavoittelemiseksi. Äänestäjät saavat sitten päättää kumman tyypin kokevat sopivammaksi päättämään asioistaan.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 223
Keskustalaiselta välillä hyvin järkevääkin puhetta.

"Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen suomi viime päivien julkista keskustelua joulujuhlista, Mannerheim-kuvasta ja sketseistä, puhuessaan Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Kalajoella lauantaina.

– Koulujen joulujuhlia ei saa pitää kirkossa. Professori vaatii opiskelijoita poistamaan Mannerheimin kuvan seinältä. Poliisi saa useita tutkintapyyntöjä vuosikymmeniä vanhoista televisiosketseistä. Kaupunginvaltuusto päättää viedä lihan ja maidon lasten ja vanhusten lautasilta. Sanomalehti päättää ruveta kutsumaan eduskunnan puhemiestä puheenjohtajaksi, Kurvinen listasi.

– Uskon aika monen kysyvän, onko Suomi tullut hulluksi.

Kurvisen mukaan keskustelu osoittaa, että Suomeen on ”rantautunut amerikkalainen identiteettipolitiikka”.

– Siihen kuuluu yksipuolinen ehdottomuus, äärimmäinen poliittinen korrektius, kaikesta loukkaantuminen ja vain yksi ”oikea mielipide. En jaksa uskoa, että tavalliset ihmiset niin kaupungeissa kuin maaseudullakaan haluavat tällaista arkijärjelle vierasta kehitystä. He kaipaavat malttia ja järkilinjaa, Kurvinen sanoi.

Kurvinen penää järkipolitiikkaa, jossa Keskustan tehtävä on tuoda esiin ”järjen ääni”. Se tarkoittaa ”suomalaisen elämänmuodon ja perinteiden puolustamista samalla omantunnonvapautta ja yksilöllisyyttä kunnioittaen”."

Keskustan Kurvinen suivaantui mielensä pahoittajista: ”Onko Suomi tullut hulluksi?”
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Niin:
- Ehtoollishopeiden varastaminen
- Auton luovuttaminen juopuneelle (kerran siten että seurauksena oli kuolonkolari)
- Rattijuoppous
- Pahoinpitely ja seksuaalinen ahdistelu

Puhumattakaan muista kuin Hakkaraisesta
Jos kaivetaan valtuustovaaliehdokkaita myöten ja lasten metelöinti kirjastossa riittää niin voi tulla pitkä lista...
 
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085

Kurvinen penää järkipolitiikkaa, jossa Keskustan tehtävä on tuoda esiin ”järjen ääni”. Se tarkoittaa ”suomalaisen elämänmuodon ja perinteiden puolustamista samalla omantunnonvapautta ja yksilöllisyyttä kunnioittaen”."

Keskustan Kurvinen suivaantui mielensä pahoittajista: ”Onko Suomi tullut hulluksi?”
Kurvinen taisi loukaantua :rofl: En nyt tajua näitä mielensäpahotajia... jokainen saa edelleenkin käydä Joulukirkossa jos sellainen koulussa järjestetään*, jokainen saa pyytää anteeksi taiteellisia tuotoksia tai olla pyytämättä, opiskelijat saa edelleenkin pitää Mannerheimin kuvaa missä haluaa **. Sukupuolineutraalit nimitykset, ei hitto, ei kai kukaan mies niistä voi loukkaantua. Vai voiko...

*) Koulujen kevät- tai joulukirkot ovat sallittuja, ja niihin osallistuminen on lapsille ja nuorille vapaaehtoista.
**) Oulun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaanin Kati Mäkitalon mukaan Puurosella on oikeus kertoa näkemyksensä opiskelijajärjestölle, mutta mitään määräysvaltaa opiskelijoiden vapaa-ajan toimintaan hänellä ei kuitenkaan ole. Oulun yliopiston käytävillä Mannerheim-jupakka on otettu vastaan huumorilla. Yliopiston tiloissa toimivan tietohallintopalveluyrityksen Acio Oy:n pöydällä lepää Mannerheimin kuva. Toimitusjohtaja Otso Väisäsen mukaan se tulostettiin aamupalaveripöytään keskustelun sytykkeeksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Kurvisen mukaan keskustelu osoittaa, että Suomeen on ”rantautunut amerikkalainen identiteettipolitiikka”.

– Siihen kuuluu yksipuolinen ehdottomuus, äärimmäinen poliittinen korrektius, kaikesta loukkaantuminen ja vain yksi ”oikea mielipide. En jaksa uskoa, että tavalliset ihmiset niin kaupungeissa kuin maaseudullakaan haluavat tällaista arkijärjelle vierasta kehitystä. He kaipaavat malttia ja järkilinjaa, Kurvinen sanoi.
Kurvinen on kyllä siinä mielessä kujalla, että identiteettipolitiikkaan ei kuulu nuo jutut. Se identiteettipolitiikka on sitä, että nimenomaan identiteetti on politiikan keskiössä. Eli jenkeissä puhutaan kollektiivisesti vaikka mustista tai latinoista jonain yhtenäisenä ryhmänä. Tai sitten esim. "naisten tulisi äänestää naisia" jne. Identiteettipolitiikan paskuus on ehkä eniten siinä, että sen kanssa tuntuu usein jäävän itse asiat taustalle ja keskitytään jonkun ihonväriin tai vehkeisiin.

Sitä identiteettipolitiikkaa harrastaa muuten myös esim. persut, mutta se identiteetti on joko suomalainen tai toisilla ihan valkoinen (ne etnonationalistit nuorissa). Tähän nyt ilmeisesti kepukin haluaa kiinni. Siellä pelätään ihan oikeutetusti, että persut syö kepun kannattajat.

Sitten on eri asia, kun puhutaan tuosta poliittisesta korrektiodesta, joka kyllä onkin perseestä. Siihen ei tosin tarvita identiteettipolitiikkaa ollenkaan.

Sitten Kurvinen vielä edelleen tahallaan väärinymmärtää sellaisia asioita, jotka on jo oiottu moneen kertaan.
Koulujen joulujuhlia ei saa pitää kirkossa.
Kyllä saa. Se ei vaan saa olla jumalanpalvelus, joka se siinä julkisuuteen nousseessa tapauksessa oli.
Kaupunginvaltuusto päättää viedä lihan ja maidon lasten ja vanhusten lautasilta.
Tässäkin taisi olla kyse jostain kaupungin erityisestä tuesta juuri noille elintarvikkeille, jos nyt ihan oikein muistan. Toki kepulaiseen yleisöön Kalajoella saattaa upota paremmin pienellä liioittelulla :D

Kepulla nyt vaan on kriisi päällä, kun oli pakko päästä hallitukseen. Nyt sitten yritetään olla samaan aikaan henkisesti oppositiossa.

E: unohtui virtuaalinen kyynel puheenjohtajasta...
 
Eiköhän tässä viitattu Helsingin kaupunginvaltuuston päätökseen että kaupunki puolittaa lihan ja maitotuotteiden kulutuksen = leikkaa niitä vanhainkodeilta ja päiväkodeilta joka oli idioottimainen päätös ja ansaitseekin saada kritiikkiä ja paskaa niskaan vihreille ja muille siellä kaupunginvaltuustossa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Eiköhän tässä viitattu Helsingin kaupunginvaltuuston päätökseen että kaupunki puolittaa lihan ja maitotuotteiden kulutuksen = leikkaa niitä vanhainkodeilta ja päiväkodeilta.
Saattaa ollakin.
Nuokin valtuutetut on tosin sinne vaaleilla valittu, niin kai stadilaiset tykkää. Jos ei tykkää, niin kannattaa muistaa ensi kerralla.
Kalajoella siitä on toki kepun hyvä huudella, kun yleisö on eri ;)

E: tuo iltapaskan otsikko muuten olisi hauskempi "...pahoitti mielensä mielensäpahoittajista..." :D
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 871
Eli jenkeissä puhutaan kollektiivisesti vaikka mustista tai latinoista jonain yhtenäisenä ryhmänä. Tai sitten esim. "naisten tulisi äänestää naisia" jne. Identiteettipolitiikan paskuus on ehkä eniten siinä, että sen kanssa tuntuu usein jäävän itse asiat taustalle ja keskitytään jonkun ihonväriin tai vehkeisiin.
Päädyin katsomaan äskettäin YouTubesta usalaisella yo-kampuksella kuvatun haastatteluvideon, kysyivät opiskelijoilta mitä mieltä olet siitä että naisten vessoihin tulisi pisoaarit peniksen omaaville naisille ja miesten vessoihin tamponeja ja siteitä niitä tarvitseville. Suuri osa kannatti tai sanoi että jos se on hyväksi jollekin niin ei häntä häiritsisi. Muistaen että valikoiden sopivat haastattelut saisi luotua halutun viestin videoon. En myöskään tutkinut onko aihe vakavasti esillä vai oliko kyse lähinnä trollauksesta.

Ei liity (vielä) vahvasti kotimaan politiikkaan ja meillä samaan ongelmaan on keksitty unisex-vessat, mutta minusta hyvä esimerkki miten pienen joukon mielenpahoittamattomuus menee ohi siitä että suurempi joukko voi kokea vähintään epämukavuutta. Oletan ettei keskivertonainen erityisesti haluaisi jonottaa koppiin tai viihtyisi tarkastamassa meikkiä peilin edessä jos selän takana lorotellaan seisaaltaan.
 
Tuo meno jenkkien yliopistoissa (tämäkin vain niissä tietyissä) on tosiaan aika ihmeellistä. Tuostakin porukasta kuitenkin tuntuu valtaosa tulevan järkiinsä viimeistään siinä vaiheessa, kun työnhaku tulee ajankohtaiseksi. Erikseen on sitten jotku popkulttuuri-"journalistit", jotka tekee tuota tosielämän pahkasikaa ihan työkseen :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Kummallisesti kaikki hallituspuolueet tuntuvat olevan henkisesti oppositiossa.
Kepulla nyt on vaan ihan senkin takia kriisi, että otti ensin pääministeripuolueena kakkoseen kokoomukselta. Nyt lähti vielä ottamaan vasemmistolta jälkiliukkaille, vaikka hävisi vaaleissa.
Olisivat nyt menneet reilusti oppositioon, kun hallituskumppanit oli kuitenkin tiedossa.

En silti itse itke perään jos tuo maalaisliitto pikkuhiljaa siirtyisi pienpuolueeksi.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
En silti itse itke perään jos tuo maalaisliitto pikkuhiljaa siirtyisi pienpuolueeksi.
Joku raja se ilmeisesti on kepulaisillakin, että kuinka paljon niitä voidaan pettää.
Oma käsitykseni on, että on ihan pirun paljon porukkaa jo henkisesti valmiina vaihtamaan persuihin ja kaikki kepussa tietävät sen.
Se ei oikein vaadi kuin toisen paskalain tapaisen vedätyksen kepulaisille ja Halla-aho kommentoi siihen osuvasti.
 
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
307
Kurvisen mukaan keskustelu osoittaa, että Suomeen on ”rantautunut amerikkalainen identiteettipolitiikka”.
Ei kun Suomeen on rantautunut tällainen populistinen pöyristymispolitiikka jossa kaivetaan ihan kenen tahansa 7 miljoonan suomalaisen joukosta joku joka on sanonut jotakin typerää ja tästä pöyristytään. Nuo kaikki nostetut esimerkit oli sellaisia jossa kukaan päättävässä asemassa ollut henkilö ei ollut tenhnyt mitään vaan ihan tavallinen kaduntallaaja oli sanonut jotakin tyhmää ja tämä on sitten jotakin kauheaa.

Suomessa on mijoonittain ihmisiä ja tästä seuraa että joka päivä on 1000000 tapahtumaa jossa joku on sanonut jotakin tyhmää ja jos kyse ei ole mistään politiikan huippuhenkilön puheesta niin normaaliin järkevään käytökseen kuuluisi antaa noitten mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.

Jos joku tyhmä kadunkulkija valittaa poliisille jostakin 30 vuotta vanhasta televisio-ohjelmasta niin tämä on täysin mitätön tapahtuma. Samoin jos joku nykyhetken poliitikko päättää sanoa jonkun anteeksipynnön niin tämäkin on täysin mitätön tapahtuma josta ei luulisi kenenkään järkevän ihmisen nostavan verenpainetta.

Siihen kuuluu yksipuolinen ehdottomuus, äärimmäinen poliittinen korrektius, kaikesta loukkaantuminen ja vain yksi ”oikea mielipide. En jaksa uskoa, että tavalliset ihmiset niin kaupungeissa kuin maaseudullakaan haluavat tällaista arkijärjelle vierasta kehitystä. He kaipaavat malttia ja järkilinjaa, Kurvinen sanoi.
Tällainen kehitys jossa kukaan 7 miljoonasta suomalaisesta ei saa sanoa mitään tyhmää on estettävissä vain kaikenlaisen suunavaamisen ennakkosensuurilla joka koskee kaikkia kansalaisia.

Esimerkiksi jokaisen professorin on luovutettava kaikki aikomansa puheet ja kirjoitukset valtioneuvoston tarkastettaviksi että niissä ei missään mainita mitään joka on vastaan tätä YHTÄ OIKEAA SALLITTUA MIELIPIDETTÄ jostakin mannerheimin kuvasta jossakin paikassa mistä minä en ole kuullutkaan
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 444
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 444
Mannerheim oli maahanmuuttaja. Ehkä Vesa on vain kriittinen mamuja kohtaan :rofl: anteeksi että nauran vakavalle asialle, toivon että kukaan ei loukaantunut.
Vesa taitaa olla epäisanmaallinen kaikilla mittareilla ja kunnon kommari. Kunnon vassari ei koskaan kritisoi ketään maahanmuuttajaa koskaan.
Naura niin paljon kuin haluat, minä nauran yhä paljon ja tämän innoittamana aion laittaa Suomen rasisitilipun salkoon takapihalle ja Mannerheimin kuvan olohuoneen seinälle.

Kenties otan selfien Mannerheimin kuvan kanssa ja postaan someen.
 
Liittynyt
28.01.2018
Viestejä
1 085
Mannerheim oli syntyperäinen suomalainen. :facepalm:
Ja hoono suomi, Venäjän armeijan upseeri, kirsikkana pashan päälle vielä mamu :rofl: arvaatko kenelle venäjän armeijan upseerit vannoivat uskollisuuden valan :vihellys:

Vesa taitaa olla epäisanmaallinen kaikilla mittareilla ja kunnon kommari. Kunnon vassari ei koskaan kritisoi ketään maahanmuuttajaa koskaan.
Naura niin paljon kuin haluat, minä nauran yhä paljon ja tämän innoittamana aion laittaa Suomen rasisitilipun salkoon takapihalle ja Mannerheimin kuvan olohuoneen seinälle.

Kenties otan selfien Mannerheimin kuvan kanssa ja postaan someen.

Hienoa, se on sitä sanavapautta mikä vuoksi sekä lahtarit että punikit taistelivat :tup:
 
Viimeksi muokattu:

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 915
Ja hoono suomi, Venäjän armeijan upseeri, kirsikkana pashan päälle vielä mamu :rofl: arvaatko kenelle venäjän armeijan upseerit vannoivat uskollisuuden valan :vihellys:
Mitä oikein kuvittelet tuolla ihmeellisellä trollausyrityksellä saavuttavasi? Inhosi Suomea ja kaikkea suomalaista kohtaan on jo käynyt ilmi niin onko vain tarkoitus yrittää ärsyttää ketjussa toisia?
 
Väärä ketju, faktat Mannerheimistä kuuluu oikeastaan jonnekin muualle. Ja keskustelu keskustelijoista... no, ne ei kuulu mihinkään ketjun.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 505
Ja hoono suomi, Venäjän armeijan upseeri, kirsikkana pashan päälle vielä mamu :rofl: arvaatko kenelle venäjän armeijan upseerit vannoivat uskollisuuden valan :vihellys:
Jaa että mitäh? Tunnustan että liippaa vähän tunteita mutta ymmärrätkö yhtään mistä puhut?

edit: oliko tää nyt sellainen flamebait? sanotaan ensin jotain ja sitten ähäkutti väärä ketku ja älkääkä keskustelko keskustelijoista
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 505
Taitaa sekoittaa nigerialaisen Mannerheimin suomalaiseen. Marski syntyi Askaisissa, kävi koulun Helsingissä ja kadiksen Haminassa
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Ei jessus. Twitterissä meuhkataan siitä jonkun tekemästä videosta, missä Ohisalon vastaus Halla-aholle on leikattu ihan eri kysymyksen vastauksesta. Pitää tutkia Venäjän rahoitus ja sitten toki tuollainen pitää ehdottomasti kieltää.

Eivätkö nuo tiedä, että tuollaisen videon pystyy tekemään kuka tahansa, jos hiukan googlaa ja ohjelmat ovat ilmaisia. Yhtä hyvin voisivat kieltää nuo meemit.

Omasta mielestäni Ohisalon alkuperäinen vastaus oli ärsyttävämpi, tuo feikkivastaus olisi ollut suoraselkäinen, kun sitähän se tarkoittaa, mutta ei kehtaa suoraan sanoa.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708

Tottakai tietävät. Kyseessä on valheellista teennäistä pöyristymistä jotta saadaan sananvapautta rajoitettua ja väärinajattelijoita vangittua eli klassista vasemmistolaista poliitikkaa. Edellämainitun kaltaisia videoita on ollut internetin alkuajoista lähtien, mutta tottakai nyt kyseessä on eri asia koska "syyt".
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
Ei jessus. Twitterissä meuhkataan siitä jonkun tekemästä videosta, missä Ohisalon vastaus Halla-aholle on leikattu ihan eri kysymyksen vastauksesta. Pitää tutkia Venäjän rahoitus ja sitten toki tuollainen pitää ehdottomasti kieltää.

Eivätkö nuo tiedä, että tuollaisen videon pystyy tekemään kuka tahansa, jos hiukan googlaa ja ohjelmat ovat ilmaisia. Yhtä hyvin voisivat kieltää nuo meemit.

Omasta mielestäni Ohisalon alkuperäinen vastaus oli ärsyttävämpi, tuo feikkivastaus olisi ollut suoraselkäinen, kun sitähän se tarkoittaa, mutta ei kehtaa suoraan sanoa.
Onko antaa linkkiä tuohon videoon/ulinaan videosta?
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Netissähän kiertää kuva, missä Halla-ahon naama on laitettu natsiupseerin kuvaan. Jotain vastaavia lienee aika paljonkin Halla-ahosta.
Eipä ole näkynyt kenenkään pyöristymistä kuvamanipulaatiosta, sitten vasta kun osuu omalle kohdalle, niin ollaan niin huolestuneita.
Mitäänhän ne eivät sille voi, että netissä pyörii ties mitä hauskoja kuvamanipulaatioita, joissa on väärennettyjä sitaatteja. Poliitikot voisivat vaikkapa ihan ensin yrittää sitä, että eivät tahallaan ymmärrä väärin, mitä toinen poliitikko sanoo. Sen jälkeen voisi olla jotain moraalista oikeutustas vaatia muilta samaa,
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884

Puolustatko nyt tällä whatabout kuvamanipulaatiot -argumentillasi toimintaa, jossa omalle ideologialle mieleistä eduskuntakeskustelua luodaan leikkaamalla ja liimaamalla toisiinsa liittymättömiä pätkiä?

Kun Stubbin vaalimainoksesta tehtiin sanomisten sisällön täysin muuttava video, se levisi meeminä laajalti ja ihan kaikki ymmärsivät sen huumoriksi. Mielestäni se on aika helvetin suuri ongelma, jos politiikan kannattajakunnat onanoivat somessa jonkun feikkikeskustelun ympärillä luullen sitä aidoksi.
 
Mitä?
Tottakai minä puolustan kuvamanipulaaitioita, pilakuvia, hauskoja videoita jne. Ainoastaan täysi idiootti luulee niitä aidoiksi ja se toki on ongelma, että sellaisia ihmisiä on ihan liikaa.
Pitäisikö tämä Hikipedia sivu kieltää?
Jussi Halla-aho – Hikipedia

Ei ketään kiinnosta, kun tuollainen "vihasivu" on tehty persuista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Lähinnä tuossa feikkivideossa oli taas nähtävissä se porukka, joka sitä jakoi. Samat haittaisänmaalliset siellä oli taas vauhdissa. Masentavasti se meni vielä tyhmemmille läpi.
Kuuluu vähän samaan sarjaan, kuin nämä "vihreät haluaa kieltää lakupiiput ja laillistaa huumeet" -meemit. Valitettavasti aika iso osa ihmisistä ei koskaan tarkasta asioita, ellei se asia sodi omaa mielipidettä vastaan.
 
Toisella puolella jotkut kertovat ihan totena, että kun persut pääsevät valtaan, niin alkaa uunitukset. Ilmeisesti aika moni tonkin uskoo ja taistelevat natseja vastaan. Persujen puolella noihin uskovat matalan pään kahlaajat, mutta on se huolestuttavaa, kun vihreissä Ohisalo itse taistelee natseja vastaan.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ihan perus. Osaan menee täydestä, osaan ei. Asiaan tarttujille voidaan sanoa, että ettekö huumoria tajua. Näillä säännöillä ei voi voittaa.

Toisella puolella jotkut kertovat ihan totena, että kun persut pääsevät valtaan, niin alkaa uunitukset. Ilmeisesti aika moni tonkin uskoo ja taistelevat natseja vastaan. Persujen puolella noihin uskovat matalan pään kahlaajat, mutta on se huolestuttavaa, kun vihreissä Ohisalo itse taistelee natseja vastaan.
Paskasta spekulaatiosta on vielä melkoinen loikka muunneltuun totuuteen tapahtuneista asioista. Mutta kiva whatabout silti :btooth:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Toisella puolella jotkut kertovat ihan totena, että kun persut pääsevät valtaan, niin alkaa uunitukset. Ilmeisesti aika moni tonkin uskoo ja taistelevat natseja vastaan. Persujen puolella noihin uskovat matalan pään kahlaajat, mutta on se huolestuttavaa, kun vihreissä Ohisalo itse taistelee natseja vastaan.
Mu-mu-mutku noikin teki...
Siis nyt on jo pientä mentaalijumppaa.
Joku uskoo uunituksiin -> Ilmeisesti(?) moni uskoo sen ja taistelee natseja vastaan -> Ohisalo sanonut taistelevansa natseja vastaan (missä?) -> ilmeisesti nyt sitten vihreät (tai siis se maaginen "toinen puoli" uskoo uunituksiin?

Ohisalo:
Linjapuheessaan vastavalittu Maria Ohisalo korosti tehtäväänsä uuden hallituksen sisäministerinä. Ohisalo muistutti, että sisäministeriö on perus- ja ihmisoikeuksien ytimessä.

– En pelkää trolleja, en pelkää natseja, Ohisalo sanoi linjapuheessaan.

Ohisalo tarkoitti sanomallaan työtä ihmisoikeuksien puolesta. Vihreiden puheenjohtaja sanoo, ettei hän tullut politiikkaan pelkäämään. Kaikenlaista palautetta tulee Ohisalon mukaan eri suunnista.
Vähän jotain tasoa nyt, pystyt parempaan. En edes puhunut persuista ja silti on defenssit heti päällä :)

E: Ja selvennyksenä ne haittaisänmaalliset on tässä yhteydessä "marcot" ja siitä sakeampi porukka. Varmasti upposi niille syvänpäädyn persufaneillekin jonkin verran, mutta puolue nyt ei ole niistä vastuussa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 692
Viestejä
4 189 230
Jäsenet
70 783
Uusin jäsen
tolvmaister

Hinta.fi

Ylös Bottom