Subi vahvistimen korjausta + piirilevy ongelma

Liittynyt
19.08.2019
Viestejä
214
Monolith DF+ subbarin vahvistimessa on vika. Valmistajalta saatu ohjeistus, mikä kondensaattori pitää vaihtaa, joka todennäköisesti aiheuttaa vian.

Koska olen aloittelija, niin aikaisempaa kolvauskokemusta on lähinnä ihan muutaman juotoksen tekemisestä ja ne ovat onnistuneet joten kuten, eli kunnon tekniikka on vielä hakusessa. Sori jo etukäteen, termistöt hakusessa enkä viitsi tätä postausta varten oikeita termejä etsiä! Juotos ohjeistusvideoita on kyllä katsottu, että suurin piirtein tiedossa oikea tekniikka, eli lämmitetään aluksi piirilevyä ja juotettavan konkan jalan liitoskohtaa ja pienen lämmittämisen jälkeen aletaan syöttään tinaa näiden liitoskohtaan.

Kuvassa nro:t 1 ja 2 ovat vaihdettavan kondensaattorin jalkojen paikat piirilevyllä. Kuva ennen työstön aloittamista. Vanhan kondensaattorin sain vaivatta poistettua. Ongelmat alkoivat, kun piti alkaa putsaamaan vanhoja tinoja pois, että saa uuden konkan tilalle. Käytössä on tinaimuri ja totaalisen paska "solderwick" joka ei tunnu imevän tinaa ollenkaan. Kakkos rinkulan putsaus onnistui hyvin. Ykkös rinkula puolestaan ei niin hyvin. Luulen, että ykkös rinkulan tinan poistossa hävisi myös tuo piirilevyllä ollut "kuparinen rinkula" koska tina ei tartu millään tuohon ykkös rinkulan kohtaan piirilevyllä. Kakkosrinkulan ympärillä oli selkeä alue, missä sitä piirilevyn kontaktin kuparia oli näkyvillä reiän ympärillä ja sen sain tinattua ykkösellä, mutta useista yrityksistä huolimatta tuo ykkös rinkula ei suostu vastaanottamaan tinaa ollenkaan. Kokeiltu laittaa fluxiakin ja sitten tinausta, mutta lopputulos sama, että tarttuu vain konkan jalkaan se tina. Koska yrityksiä oli useita, niin piirilevykin pääsi jo tummumaan ykkösrinkulan osalta. Täytyy yrittää putsailla jollain tavoin sitä piirilevyä, että näkee tarkemmin, mikä tilanne noiden piirilevyn johtimien osalta on.

Tubesta tuli katsottua videoita, että miten selvitä, jos piirilevyn kontaktipintoja on telottu. Siellä muutamilla videoilla on, ymmärtääkseni, neuvottu niin, että pyritään hyödyntämään noita muita liitoskohtia, jotka ovat liitoksissa noilla piirilevyn johteilla tuohon kyseiseen rikkinäiseen kontaktipintaan.

Olisiko tässä mahdollista tehdä niin, että kun tuo kakkos rinkulan jalka on hyvin kiinni, niin antaa sen olla niin kuin se on nyt. Sitten yrittäisi tinata ykkös kontaktin puolestaan niin, että yrittää saada konkan jalkaan kiinni "jumper wire:n" toiseen päähän ja sen jumper wire:n toisen pään tinaisi tuohon sinisellä ympyrällä merkittyyn numero 3 tinaukseen? Nuohan näyttäisivät olevan liitoksissa toisiinsa ja voi olla muutenkin niin, että olen lämmityksellä vaurioittanut tuota ykkösen ympäristön piirilevyn johteita (levy sen verran tumma ennen putsausta, että varmaa tietoa ei ole). Toimisikohan se homma noin?

Jos toimii, niin pitääköhän sitä jumper wire:ä kuoria pikkuisen enemmän auki ja pyöritellä pari kertaa konkan jalan ympärille, että saisi helpommin tinattua sen johdon konkan jalkaan kiinni, vai saakohan ne kuin helposti liitettyä toisiinsa.

Niin ja kysytään vielä sellainen, että kun tuota toista jalkaa yritin tinailla useita kertoja, niin mahtaakohan se konkka olla kärsinyt tuosta useasta jalan lämmityskerrasta, vai kannattaako vaihtaa suosiolla uusi tilalle? Tilasin nimittäin muutaman konkan varalle, koska aloittelijana täytyy olettaa, ettei kaikki välttämättä onnistu yhdellä kertaa, niinkuin nyttenkin kävi.


Kuva.jpg
 
Liittynyt
15.01.2019
Viestejä
47
Minä puhdistaisin vain suojalakkaa pois reiän vierestä johteen päältä ja taittaisin konkan jalan sitä vasten ja tinaisin kiinni. Puhdistuksen jälkeen tinakalvo johteeseen eka ja sitten jalka siihen.

Tokihan se hyppylanka toimii myös
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
724
Yksipuolisten piirilevyjen, eli sellaisten joissa ei ole läpikuparointia reiässä, tinaimeskelyn saa jättää väliin. Yleensä seurauksena on vain noita irronneita pädejä (rinkula). Lyijytön tina tuppaa paakkuntumaan lämmitettäessä ja ei se siitä mihinkään irtoa. Konkkavaihdoissa kannattaa ottaa puinen hammastikku avuksi, eli poistetun komponentin juotos lämpimäksi ja tökkää sen hammastikun siihen reikään. Näin jäähtyneeseen tinaan jää uuden komponentin jalalle reikä ja on siinä sitten tinatkin valmiina. Puu kestää ihan hyvin kolvilla lämmittelyä eikä tina tartu siihen. Suosittelen sellaisia pyöreitä tikkuja, ne kolmion malliset ei tähän sovellu.

Oikeaoppinen tinanpoisto vaati juotteen, mutta harvallapa noita kemikaaleja on hyllyssä.

Itse vahingon korjaukseen yllä olikin jo ohjetta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 395
Tai sitten vaan lämmittää sitä vanhaa juotosta ja työntää uuden komponentin jalan siitä sulasta tinasta läpi. Noin tulee itse joskus tehtyä jos juotospisteen puhdistus vaikuttaa hankalalta tai ei satu sopivia välineitä olemaan käden ulottuvilla. Joskus on tullut yksipuolisissa printeissä käytettyä jopa pientä poranterää eli olen ihan kylmästi porannut reiän auki.

Ja yksi pirun hyvä työkalu reikien putsaukseen ja muutenkin elektroniikkahommiin on vanha, käytöstä poistettu hammaslääkärin työkalu millä kaivelevat hampaita, siis sellainen kaksipäinen jossa on molemmissa päissä teräksinen piikki/koukku. Tuohon teräkseen ei tina tartu ja sillä on hyvä rapsutella JEPpiä pois jne.
 
Liittynyt
19.08.2019
Viestejä
214
Hienoa. Kiitoksia vinkeistä! Päädyin tekemään ulkonäöllisesti karmean näköisen hyppylanka virityksen, joka tuntui itselle helpoimmalta ratkaisulta. Teen liitoksesta siistimmän sitten, kun taidot vähän karttuvat eli näillä tässä ketjussa mainituilla ohjeilla tai sit laitan jonku paremmat kolvaustaidot omaavan tekemään sen.

Hyppylankaviritys kuitenkin toimii ja subbari on taas takaisin käytössä!
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 633
Viestejä
4 186 749
Jäsenet
70 774
Uusin jäsen
Berch

Hinta.fi

Ylös Bottom