Tapaus Julian Assange, syytteet ym.

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Ruotsin syyttäjänviraston johtaja on ilmoittanut luopuvansa raiskaussyytteistä WikiLeaksin perustajaa Julian Assangea vastaan.
"Pääsyyttäjä Marianne Ny on päättänyt tänään lopettaa tutkinnat epäillyssä raiskausjutussa, joka koskee Julian Assangea", syyttäjänviraston toimisto ilmoitti lausunnossaan.

Oikeusprosessi on roikkunut ilmassa jo lähes seitsemän vuoden ajan ja Julian Assange on asunut vuodesta 2013 lähtien Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa, paossa syytteitä, joita hän on kutsunut valheellisiksi.
Uutispommi: Ruotsi luopuu syytteistä WikiLeaksin perustajaa vastaan

:tup:
 
Viimeksi muokattu:

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Kaksi ruotsalaisnaista teki poliisille ilmoituksen Julian Assangesta, koska he olivat huolissaan sukupuolitaudeista, kertoo uutistoimisto Reuters.

Assangea epäillään Ruotsissa raiskauksesta, seksuaalisesta ahdistelusta ja laittomasta pakottamisesta. Syytökset ovat rajuja, sillä 39-vuotias australialainen oli tiettävästi eronnut molemmista hyvissä väleissä.

Mies on väitetysti kieltäytynyt käyttämästä kondomia ja harrastanut seksiä naisten kanssa ilman heidän suostumustaan. Reutersin mukaan naiset eivät alun perin halunneet syytteitä Assangea kohtaan, vaan yrittivät saada hänet testauttamaan itsensä.

Juhlat seksin jälkeen

Brittioikeudessa naisista käytettiin nimityksiä neiti A ja neiti W.

Neiti A:n kohdalla kondomi oli mennyt rikki kesken yhdynnän. Assangea ja kyseistä naista seuraavina päivinä tavanneet ihmiset ovat kertoneet, ettei parin välillä ollut mitään merkkejä jännitteistä tai vihamielisyydestä.

Hyviä välejä tukee sekin, että neiti A oli itse järjestänyt juhlat Wikileaks-keulahahmon kunniaksi - väitetyn rikoksen jälkeen. Hän oli myös kirjoittanut mikroblogipalvelu Twitteriin olevansa "maailman siisteimpien fiksujen ihmisten" seurassa.

Seksiä asunnolla

Neiti W puolestaan oli Daily Mailin mukaan pakkomielteisen ihastunut Assangeen. Tieto käy ilmi osittaisista poliisin kuulustelupöytäkirjoista.

Neiti W tapasi Assangen odotettuaan häntä seminaarin jälkeen. Tapaaminen poiki kutsun lounaalle Assangen seurueen kanssa.

Päivää myöhemmin Assange matkusti naisen kanssa yöksi tämän asunnolle, joka sijaitsee 45 minuutin junamatkan päässä Tukholmasta. Tuona iltana pari harrasti seksiä kondomin kanssa.

Seuraavana aamuna Assange on väitetysti harrastanut seksiä neiti W:n kanssa uudestaan, mutta ilman kondomia. Yksityiskohdat aamun tapahtumista ovat hämärän peitossa. Neiti W oli jopa vitsaillut, että saattaa olla raskaana.

Neiti W maksoi mennen tullen miehen molemmat junamatkat, sillä Assange ei halunnut käyttää jäljittämisen pelossa luottokorttiaan. Tuon päivän jälkeen pari ei enää tavannut.

Myöhemmin neiti W oli väitetysti huolestunut. Hän yritti soittaa Assangelle, turhaan. Kun puhelimeen ei saanut yhteyttä, neiti W koetti saada yhteyden Assangeen muiden ihmisten kautta. Kytkökset johtivat neiti A:n puheille.
Tässä ovat yksityiskohdat Assangen raiskaussyytteistä | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Ja silti Assange on konsulaatissa jumissa. Koska ei saapunut oikeuteen vuonna 2012. Samainen laatujournalismi kertoo ettei ilmoittautunut poliisille 2012.

Britannia ilmoitti pidättävänsä Assangen, jos hän jättää lähetystön

En nyt tiedä mihin oikeudenkäyntiin briteissä olisi pitänyt mennä, se ja sama. Kiinnostaa vaan koska briteissä menee parasta ennen päiväys umpeen jutun x kanssa, ja Assange voi oikeasti jatkaa elämäänsä.
Mihinkään raiskausjuttuihin en usko.
 
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
347
En nyt tiedä mihin oikeudenkäyntiin briteissä olisi pitänyt mennä, se ja sama. Kiinnostaa vaan koska briteissä menee parasta ennen päiväys umpeen jutun x kanssa, ja Assange voi oikeasti jatkaa elämäänsä.
Mihinkään raiskausjuttuihin en usko.
Eiköhän tuo ole se sama juttu kyseessä. En viittiny alkaa lakikirjaa itsekään selaan, löytyy netistä kyllä. Tietysti jos laskevat merkityksettömäksi henkilöksi, voihan ne keksiä vaikka mitä juttuja (merkityksellisistä enempi noudattavat lakia) mutta ilmeisesti jenkit on pyytäneet luovutusta tms., miksi ne muuten noin tekisi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
557
Kieltämättä erikoinen tapaus kun huomio miten kauan se on ollut siellä lähetystössä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
852
Eiköhän se vapauteta syytteistä, koska hankala tappaa tuonne lähetystöön.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Salaliittoteoriat sikseen, kaipa se aktiivinen oikeuden pakoileminen ja halventaminenkin saadaan jonkinlaiseksi rikokseksi väännettyä paitsi jos olet Red Bullin perijä ja tappamasi ihminen on vain poliisi.
 

root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 316
Olen vuosien mittaan ihmetellyt uutisointia Assangen tapauksesta. Valtaosa medioista Eurooppa ja Suomi mukaan ovat aina puhuneet raiskaussyytteistä. Nytkin otsikoissa näkyy ilmaisua "Sweden dropped charges".
Mitään syytteitä Assangea vastaan ei koskaan Ruotsissa nostettu. Assange meni Ruotsissa poliisin kuultavaksi ja antoi lausunnon, joka ei johtanut mihinkään toimenpiteisiin. Myöhemmin syyttäjä teki täyskäännöksen ja Assangea alettiin vaatimaan Ruotsiin kuultavaksi. Syytteitä ei edelleenkään nostettu. Ei oikein ole muuta selitystä kuin jenkkien masinoima propagandakampaanja.

Tuskin on maailmassa toista ihmistä, jota on yhtä monta kertaa julkisissa kommenteissa nimitetty raiskaajaksi ilman oikeudenkäyntiä. (Roman Polanskia ei lasketa, koska tunnusti harrastaneensa seksiä alaikäisen kanssa jo ennen aiottua oikeudenkäyntiä.)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 591
Olen vuosien mittaan ihmetellyt uutisointia Assangen tapauksesta. Valtaosa medioista Eurooppa ja Suomi mukaan ovat aina puhuneet raiskaussyytteistä. Nytkin otsikoissa näkyy ilmaisua "Sweden dropped charges".
Mitään syytteitä Assangea vastaan ei koskaan Ruotsissa nostettu. Assange meni Ruotsissa poliisin kuultavaksi ja antoi lausunnon, joka ei johtanut mihinkään toimenpiteisiin. Myöhemmin syyttäjä teki täyskäännöksen ja Assangea alettiin vaatimaan Ruotsiin kuultavaksi. Syytteitä ei edelleenkään nostettu. Ei oikein ole muuta selitystä kuin jenkkien masinoima propagandakampaanja.

Tuskin on maailmassa toista ihmistä, jota on yhtä monta kertaa julkisissa kommenteissa nimitetty raiskaajaksi ilman oikeudenkäyntiä. (Roman Polanskia ei lasketa, koska tunnusti harrastaneensa seksiä alaikäisen kanssa jo ennen aiottua oikeudenkäyntiä.)
Assangen casen perusteella aika moni mies joutuisi poliisin pakeille Ruotsissa.

Kun ruotsinlaivalla tapahtuu oikea raiskaus, Ruotsin poliisi levittelee vain käsiään ja lopettaa tutkinnan nopeasti, jos syyllistä ei heti löydy.

Kun Assange vetelee paljaalla ja ruotsalaisfemakot närkästyvät tajutessaan, että ei ollutkaan kyseessä rakkaustarina, alkaa vuosia kestävä ajojahti.

Siinäpä vasta valkoisen miehen taakkaa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 856
Hyvä, täys kusipää toi Assange. Nyt pääsee vastaamaan teoistaan. Narsisti ei voinut noudattaa edes suojelijansa antamia sääntöjä. Nyt maksaa idiotismistaan kovan hinnan. Toivottvasti tulee elinikäinen Jenkeissä.
 
Viimeksi muokattu:

Apinamakina

Tukijäsen
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 079
Seitsemän vuotta joutunut olemaan neljän seinän sisällä ja nyt todennäköisesti joutuu taas moneksi vuodeksi neljän seinän sisään. Vakilassahan tuo periaattessa on jo ollut viimeiset seitsemän vuotta. Ei tuo kovin vapaalta elämiseltä kuulosta jos pitää koko ajan piileskellä sisätiloissa eikä voi mennä miten haluaa.
 

root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 316
Jaahas, jenkit saivat lopulta joko lahjottua tai kiristettyä Ecuadoria tarpeeksi. Veikkaan molempia.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 256
Jaahas, jenkit saivat lopulta joko lahjottua tai kiristettyä Ecuadoria tarpeeksi. Veikkaan molempia.
Ei tässä semmoisesta ole kyse, vaan Wikileaks julkaisi muutama viikko sitten salaisia Ecuadorin hallituksen asiakirjoja koskien maan presidentin korruptioepäilyä ja tutkintaa.
Tämä saattoi olla hieman huono peliliike mieheltä, joka oli suojassa Ecuadorin suurlähetystössä :kahvi:
 

root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 316
Ei tässä semmoisesta ole kyse, vaan Wikileaks julkaisi muutama viikko sitten salaisia Ecuadorin hallituksen asiakirjoja koskien maan presidentin korruptioepäilyä ja tutkintaa.
Tämä saattoi olla hieman huono peliliike mieheltä, joka oli suojassa Ecuadorin suurlähetystössä :kahvi:
Ahaa, en ole jaksanut seurata niin tarkkaan enää. Huono peliliike Assangen hengen ja terveyden kannalta tosiaan. Mutta historiankirjoihin tulee jäämään merkintä, kuka uskalsi julkaista amerikkalaisen herrarodun vuodettuja dokumentteja, ja kuka petti lupaukset turvapaikasta omia taskujaan voidellakseen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 179
Vai oliko peliliike huono? Peliliike se ainakin oli. Tuskin moista vahingossakaan tekee. Oliko kysymys jostain tinkimättömyysperiaatteesta vai halusta tehdä jotain 7 vuotta pitkittyneelle tilanteelle? Vaiko sittenkin jostain pidemmälle mietitystä suunnitelmasta?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ahaa, en ole jaksanut seurata niin tarkkaan enää. Huono peliliike Assangen hengen ja terveyden kannalta tosiaan. Mutta historiankirjoihin tulee jäämään merkintä, kuka uskalsi julkaista amerikkalaisen herrarodun vuodettuja dokumentteja, ja kuka petti lupaukset turvapaikasta omia taskujaan voidellakseen.
Assange petti omat vuotajansa myös sekä koko ajatuksen saitin takana kun muutti sen sivullisia suojelemattomaksi poliittiseksi työkaluksi.

Toivon että istuu pitkään :cigar:
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 176
Ei tässä semmoisesta ole kyse, vaan Wikileaks julkaisi muutama viikko sitten salaisia Ecuadorin hallituksen asiakirjoja koskien maan presidentin korruptioepäilyä ja tutkintaa.
Tämä saattoi olla hieman huono peliliike mieheltä, joka oli suojassa Ecuadorin suurlähetystössä :kahvi:
Kuulostaa aika hullulta, että menisi noin tekemään. Voikohan muut kuin Assange julkaista siellä tai pystyyköhän Assange ollenkaan?
 

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 914
Assange petti omat vuotajansa myös sekä koko ajatuksen saitin takana kun muutti sen sivullisia suojelemattomaksi poliittiseksi työkaluksi.

Toivon että istuu pitkään :cigar:
Tähän varmaan on jotain muutakin perustelua kuin tuntuu vaan siltä sen vuoksi kun Hillaryn sähköpostit julkaistiin? Pitäisi olla selvää että jos wikileaksin tarkoitus on olla neutraali julkaisija niin se hyvin todennäköisesti voi kopsahtaa myös omien poliittisten näkökantojen nilkkaan.

"Reportedly". Haiskahtaa vähän joltain psyopilta tarkoituksena mustamaalata ja tehdä naurunalaiseksi/epäluotettavaksi.
 

Diziet Sma

Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 399
Pitäisi olla selvää että jos wikileaksin tarkoitus on olla neutraali julkaisija niin se hyvin todennäköisesti voi kopsahtaa myös omien poliittisten näkökantojen nilkkaan.
WikiLeaksin tarkoitus on kai olla neutraali julkaisija, mutta Assange on todistettavasti jättänyt julkaisematta Venäjään liittyviä vuotoja. Muutenkin julkaisemiset näyttävät varsin yksipuolisilta: pääpaino on USA:ssa ja länsimaissa, mutta Venäjä, Kiina ym. epädemokraattiset maat ovat saaneet olla rauhassa.

WikiLeaks Turned Down Leaks on Russian Government During U.S. Presidential Campaign
 

root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 316
WikiLeaksin tarkoitus on kai olla neutraali julkaisija, mutta Assange on todistettavasti jättänyt julkaisematta Venäjään liittyviä vuotoja. Muutenkin julkaisemiset näyttävät varsin yksipuolisilta: pääpaino on USA:ssa ja länsimaissa, mutta Venäjä, Kiina ym. epädemokraattiset maat ovat saaneet olla rauhassa.

WikiLeaks Turned Down Leaks on Russian Government During U.S. Presidential Campaign
Oletettavasti Venäjällä ja Kiinassa on tiukempi kontrolli hallinnon dokumenttien suhteen. Kiinan suhteen vainoharhainen on ensimmäisenä esiin nouseva sana. Artikkelissa todetaan, että kyseiset Venäjään liittyneet vuodot julkaistiin toisaalla. Mutta ei kerrota nostiko länsimedia niistä mitään esille, ja jos ei, niin miksi? Eipä kyllä taida Wikileaksin Venäjä vuodoissakaan olla mitään suurta huomioarvoa, koska en muista niistä lukeneeni. Sama koskee Syyrian hallinnon dokumentteja.

Mielestäni Wikileaks on toiminut mediaorganisaation tavoin siinä suhteessa, että tavoitteena tuntuu olevan huomion maksimointi. Siinä länsimaita koskevat julkaisut toimivat paljon paremmin. Toisaalta Wikileaks dumppaa paljon dokumentteja kerralla. Toisin kuin perinteinen media, joka julkaisi Snowdenin paljastamia tietoja harvakseltaan uutisiin yksi kerrallaan. Assangen on sanottu tehneen pahojakin virheitä. Kuten tuonut jonkun Saudeissa asuvan homoseksuaalin ulos kaapista, tai julkaissut hyväksikäytettyjen naisten/lasten terveystietoja.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Siihenhän se koko (salaliitto?)teoria perustui, jonka vuoksi Assange pakeni tuonne lähetystöön. Ja nyt kun Assange on potkittu pihalle, hänelle käy - ei mitään.

Hyvä trolli Ruotsilta silti pitää jännitystä yllä :smoke:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 591
Ruotsi luopuu raiskauskeissin syytteistä. Tutkintaa ei jatketa, koska näyttö ei riitä ja Assangen kertomus on vakuuttava.

Eikös tuo alkujaankin ollut vain keino saada tyyppi lukkojen taakse odottamaan karkoitusta Jenkkeihin.

Sweden drops investigation into alleged rape by Julian Assange | Daily Mail Online
Tarve taisi loppua kun ukko saatiin viranomaisten käsiin :think:

Oikea raiskaus laivalla: ei kiinnosta Ruotsin poliisia. Assangen aiheuttama paha mieli: kansainvälinen ajojahti :rofl:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 856
Ruotsi luopuu raiskauskeissin syytteistä. Tutkintaa ei jatketa, koska näyttö ei riitä ja Assangen kertomus on vakuuttava.

Eikös tuo alkujaankin ollut vain keino saada tyyppi lukkojen taakse odottamaan karkoitusta Jenkkeihin.

Sweden drops investigation into alleged rape by Julian Assange | Daily Mail Online
English 101. Uutisessa sanotaan että asianomaisen kertomus on vakuuttava, ei Assangen (syytetyn). Assangea ei olla edes päästy kuulemaan.

"Probe dropped despite Swedish prosecutors finding plaintiff's claim 'credible'"
 

root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 316
English 101. Uutisessa sanotaan että asianomaisen kertomus on vakuuttava, ei Assangen (syytetyn). Assangea ei olla edes päästy kuulemaan.

"Probe dropped despite Swedish prosecutors finding plaintiff's claim 'credible'"
Ruotsalaisen syyttäjän lausunto on täysin päinvastainen jo aikaa sitten julkisiksi tulleiden tietojen kanssa. Nils Melzer, joka istuu YK:n kidutuksen ja epäinhimillisten rangaistusten vahtikoiran pallilla on käynyt asiasta kirjeenvaihtoa Ruotsin viranomaisten kanssa. Viimeisimmässä viestissä on 50 kohtaa joihin Melzer pyytää selvitystä. Lisäksi vaatii, että koko prosessi tutkitaan ja mikäli se osoittautuu yhtä mädäksi miltä näyttää on syyllisiä rangaistava kansainvälisten sopimusten kirjaimen mukaan. https://spcommreports.ohchr.org/TMResultsBase/DownLoadPublicCommunicationFile?gId=24838

Arvatenkin Ruotsi vastaa taas, että kaikki on tehty viimeisen päälle oikein ja Assangen oikeuksia kunnioittaen.

Assangen suurlähetystövuosista vuodettiin jo aiemmin tietoja. Ecuadorin lähetystöä suojaamaan palkkaaman espanjalaisen turvafirma UC Globalin pomo ryhtyi välittömästi jenkkien vasikaksi. Ilmeisesti joku omista työntekijöistä vuosi tämän sittemmin julki. Firma asensi mikrofonit ja kamerat kaikkialle lähetystössä, myös naisten WC-tilaan jota Assange käytti yrittäessään päästä mikrofoneja karkuun. Samaan aikaan kun mediassa vedettiin propagandakampanjoita, kuinka vainoharhainen Assange on "hankala asiakas" lähetystössä, joutuivat amerikkalaiset neuvomaan UC Globalia mikrofonien säätämisessä. Syy: "vainoharhainen" Assange soitti valkoista kohinaa keskustelujen aikana ja metodi toimi niin hyvin että äänenlaatu kärsi, kun kokouksia striimattiin suorana jenkeille.
A massive scandal: how Assange, his doctors, lawyers and visitors were all spied on for the U.S.

En ole varma, mutta luulisi luottamuksellisten keskustelun salakuuntelun olevan laitonta myös UK:ssa. Etenkin kun Assangen lakimiesten ja lääkärien keskustelutkin nauhoitettiin. Espanjalainen tuomioistuin on El Pais lehden mukaan avannut asiasta jutun, mutta britit kieltäytyvät antamasta espanjalaisen tuomarin kuulla Assangea todistajana.
Director of Spanish security company that spied on Julian Assange arrested
UK blocks Spanish judge from questioning Julian Assange over spying allegations

Länsimaisen demokratian ja oikeusvaltion ylivoimaa täynnä koko farssi!

Edit: tämän ketju kannattanee siirtää politiikka ja yhteiskunta alueelle
 
Viimeksi muokattu:

root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 316
Assangen luovutusoikeudenkäynti on ollut käynnissä Lontoossa viime päivinä. On väännetty muun muassa UK:n ja USA:n välisestä luovutussopimuksesta. Jokaisessa amerikkalaisten laatimassa luovutussopimuksessa on pykälä, jonka mukaan poliittisista rikoksista epäiltyjä ei luovuteta. Assangea taas syytetään USA:ssa vakoilusta, joka on yleisesti katsottu poliittiseksi teoksi valtiota tai hallitusta vastaan. Ja tietenkin viimeisen 10 vuoden ajan amerikkalaiset virkamiehet ja poliitikot ovat koko ajan väittäneet Assangen toimivan juurikin poliittisena toimijana Yhdysvaltoja vastaan. Ei siis journalistina. Nyt tätä pitäisi yrittää kääntää päälaelleen, tehdä mustasta valkoista. Jenkkien ratkaisu oli poimia brittien kansallisesta lainsäädännöstä joku heille paremmin sopiva pykälä, jonka jälkeen ilmoittivat että Assange ei voi vedota mihinkään luovutussopimuksiin. Vielä ei siis ole ilmennyt mitään, mikä tukisi väitettä että oikeudenkäynnin tulos ei olisi ennalta päätetty.

Oikeuden puheenjohtajan asenteesta kertoo, että Assange pidetään salin takaosassa lasikopissa. Kohdellaan samoin kuin terroristeja. Tai ihmisoikeusaktivisteja tuomiolla Venäjällä. Kopista Assange ei pysty kunnolla viestimään asianajajiensa kanssa, koska nämä ovat tietenkin selkä Assangeen päin. Jopa vastapuoli vetosi sen puolesta, että Assange voisi istua normaaliin tapaan pöydässä lakimiesten kanssa. Ei käynyt oikeudelle.

Live-seurantaa oikeudesta on parhaiten löytynyt Twitteristä, esimerkiksi Kevin Gosztola (@kgosztola) | Twitter . Tosin nykyinen sessio päättynee pian ja jatkoa seuraa kevään ja kesän mittaan.

Aika vähän näkyy uutisia suomalaisissa medioissa. Yhden olen huomannut: YLE lähetti toimittajan paikalle.

Assangea julkisesti tukevien toimittajien listalla suomalaisia nimiä on vähemmän kuin minkään muun pohjoismaan toimittajia, Islanti mukaan lukien. En tiedä mistä kertoo. Lieneekö Suomessa niin leppoisaa ja hyväpalkkaista tuo toimittajan työ, että tiedetään koska kannattaa olla hiljaa.
 

root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 316
Vajaa vuosi vierähtänyt. Huomenna oikeudessa kuullaan päätös tuomari Baraitserilta. Suurin osa keissiä seuranneista vaikuttaa uskovan, että tulee automaattisesti luovutuspäätös. Tämän jälkeen Assangen puolustus valittaa päätöksestä ja valitusprosessin varjolla voidaan Assangea pitää eristyssellissä pahimmassa tapauksessa vuosien ajan.
 

root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 316
Reilu vuosi vierähtänyt oikeuden päätöksestä. Assange virunut Belmarshin vankilan eristyssellissä noin 1160 päivää. Tänään Britannian sisäministeri Priti Patel allekirjoitti Assangen luovutusmääräyksen Yhdysvaltoihin. Assangen puolustus valittanee päätöksestä.

Vuoden aikana kenties merkittävin Assange uutisointi keskittyi CIA:n suunnitelmiin kaapata tai ampua Assange Lontoossa suurlähetystöpiirityksen aikoihin. Vaikutti että CIA ei reagoinut noin voimakkaasti Assangen varsinaisten syytteiden vuoksi. Käämit paloivat vasta kun Wikileaks julkaisi Vault 7 -nimisen tietovuotopaketin, joka sisälsi CIA:n vuosia käyttämiä hakkerointityökaluja.

Vault 7 -vuodosta jos etsii tietoa, selviää että USA:ssa on pidätettynä Joshua Schulte -niminen henkilö. Schulte on entinen CIA:n työntekijä. Häntä syytettiin oikeudessa CIA:n työkalujen vuotamisesta. Viranomaisten mukaan hänen tietokoneensa oli vahvasti salattu, mutta puhelimesta löytyi salasanoja tai avaimia salauksen purkuun. Tästä huolimatta näyttöä ei todennäköisesti ollut tarpeeksi, koska Schultea ei saatu oikeudessa tuomituksi viime vuonna. Mielenkiintoista. Vielä mielenkiintoisempaa on Schulten menossa oleva ihan uusi oikeudenkäynti. Schulten koneelta sanotaan löytyneen 10000 lapsipornokuvaa. Arstechnica , Reuters

Joko Schulte on niljake tai sitten hän on klassinen esimerkki mitä tapahtuu, kun oma kaveri pettää tiedusteluorganisaation. Venäjällä putoaa ikkunasta, USA:ssa toimitaan hienostuneemmin. Nyt jo ennen uuden oikeudenkäynnin tulosta Business Insider kirjoittaa kuinka nuori Schulte tykkäsi vilautella sukupuolielintään koulukavereilleen, sekä piirtää näiden vihkoihin hakaristejä. Jos tämä on taitavasti laadittua kampanjaa, niin formaatti on ihan sama kuin Assangen suhteen. Raiskauksen tilalla lapsiporno, pippelin vilauttelu seinien ulosteella töhrimisen sijasta, jne. Jutun mukaan Schulte myös puolustaa itse itseään oikeudessa.

Assangen tilanteesta on vaikea olla optimisti. Kaikki lehdistönvapautta puolustavat organisaatiot ovat vedonneet Assangen puolesta. Aika moni länsimainen journalisti vaikuttaa jo tehneen valintansa. Ainakin päätelleen uutisjutuista, joista moni nykyään koostuu nimettömien tiedustelulähteiden antamasta informaatiosta. USA:ssa Assange saa vain vihaa päälleen. Wikileaks on siellä onnistuneesti linkitetty Venäjään ja Trumpin vaalivoittoon. Olkoonkin ettei noilla kahdella asialla ole mitään tekemistä Assangea vastaan nostettujen syytteiden kanssa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 491
Viestejä
4 192 831
Jäsenet
70 744
Uusin jäsen
Dunlop

Hinta.fi

Ylös Bottom