Juoksu

  • Keskustelun aloittaja Anonyymi
  • Aloitettu
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 943
Leveäräpyläisille ja hyvää vaimennusta tarvitseville tyrkyttäisin Adidasta, lähinnä Solar Boostia. Boston on jo kevyempi eikä sovi kaikille. Asicsiin en sorru enää ikinä. Jalkavaivat loppuivat kuin seinään noista luovuttuani.
 
Liittynyt
23.10.2017
Viestejä
918
Omaan jalkaan taas Adidakset ei tuntunut käyvän yhtään kun taas Asics tuntuu käyvän hyvin ja viimeiset 6 maantiekenkää on olleet Asicsen valikoimasta, GT 2000 versio 7 nyt menossa uusimpana parin Kayanon jälkeen.
Sitten taas maastoon ja lumelle on Salomonin Speedcrossia nastalla ja ilman.
Sinänsä aika kontrasti noissa kun Asicset on paljon pehmustetut ja Salomonit taas on tosi kovalla pohjalla. Mutta molemmat tuntuu käyvän hyvin omaan jalkaan.

Tuntuu tuo kenkävalinta olevan aivan jokaisella omanlaisensa.
Hoka One Onea teki vähän mieli kokeilla mutta ei vielä uskaltanut vaihtaa merkkiä, käytin kyllä jalassa liikkeessä ja aika kivalta tuntui äkkiseltään. Oli vaan niin erilaiset Asicseen verrattuna ja oli kisaa tulossa niin piti pitäytyä vielä tutussa ja turvallisessa.
 
jermu1982

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
993
Mitenhän sitä ennen vanhaan pärjättiin ku ei ollut montaa merkkiä ja mallia valikoimassa :cigar2:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Mitenhän sitä ennen vanhaan pärjättiin ku ei ollut montaa merkkiä ja mallia valikoimassa :cigar2:
Nykyään kuitenkin kannattaa vilkaista tuolta ennen kuin lähtee mitään tilaamaan --> #1 Athletic Shoe Review Site
Hyvällä merkilläkin voidaan myydä sekundaa ja toisinaan ne halvat roskat ei edes pääse tuonne vertailulistalle.

Veikkaan, että ennen vanhaan tieto kulki harrastepiireissä, mitkä on tarpeeksi hyvät. Sitten jos on hyvä malli niin niissä vaan nousee tuo versionumero niin kuin Adidas Duramossa ja sitä näyttäisi olevan ysiin asti tähän mennessä.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Tai Niken Pegasus joka menee 36:ssa :)
Mulla oli Pegasus-piikkarit jo joskus 80-luvun puolessa välissä, kun harrastin pikajuoksua. :D Oliskohan se sitten numero per vuosi mitä noita on tehty?
 
jjs

Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
359
Oliskohan se sitten numero per vuosi mitä noita on tehty?
Joo noin se menee. Mulla oli edelliset 31:t, keväällä ostin poistokorista viime vuotiset 35:t tilalle. Hyviä kenkiä, ja vielä kun ostaa edellisen/toissa vuoden mallia niin hintaa jää yleensä 60-80€/pari.
 
Liittynyt
19.11.2017
Viestejä
152
Tuo Pegasus 35 oli myös omaan jalkaan todella hyvä kenkä, joten nyt oli hyvä ostaa poistohintaan pari. Sen perusteella, mitä kävin kokeilemassa, niin harmillisesti tuo Pegasus 36 on isompi vuosipäivitys, joka ei tuntunut jalkaani sopivalta, joten seuraavaksi on edessä uuden mallin etsintä.

Olin todella tyytyväinen On Cloudiin, mutta kengät kestivät vain noin 300 km (kantapään kohdalta hajosi), joka oli melkoinen pettymys. Kisakengiksi Cloudit ovat todella hyvät.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Poistohintaan hommasin Duramo 9 ja syksyllä otan käyttöön. Duramo 6 oli yleiskäytössäkin pätevät ja hienot. Nämä ysit ei ole kovin seksikkään näköiset, mutta näyttävät hengittäviltä. Kuitenkin testeissä hitusen paremmat kuin entiset ja todennäköisesti paremmat kuin mitkä sattuu läpsyttimet.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
714
Tässä alkanut harjoittelemaan juoksua vuosien jälkeen ihan vain aerobisena harrasteena, mutta hieman fysiologisia haasteita asian kanssa.

Tulee juoksettua pääosin kaupunkimiljöössä, eli asfalttia 95% ajasta. Peruskunto on normaali, eli happi kulkee ja perusvoimaakin sen verran mitä toimistorotta voi kuvitella tarvitsevansa. Mitat muutenkin 177cm/63kg, eli ”kuivan kesän orava”.

Joka kerta juostessa alkaa särkemään samalle alueelle selässä, eli lapaluiden väliin / ihan vähän alapuolelle. Olen yrittänyt venytellä sitä, saada kroppaa tottumaan rasitukseen jne mutta se vain jatkaa vihoittelua. Useimmiten tämä alkaa jo ilmoittamaan itsestään 2-3km jälkeen.

Kengät on Salomonin Speedcrossit, eli aikalailla maastokengät. Tekeekö tuo kenkä niin paljon vaikutusta, vai onko tämä jokin muu ”aloittelevan juoksijan” haasteista / ongelmista? Mukava harrastus, mutta tekee vain vaikeaa pitää edes hölkkää yllä.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898

En millään tavalla ole asiantuntija, mutta liika jännitys ja huono juoksuryhti on aika yleisiä aloittelijoiden ongelmia vaikka olisikin joskus "aiemmassa elämässä" juossut. Kannattaa ainakin aluksi kiinnittää huomiota että ryhti on pysty, pää suorassa ja katse kohtisuoraan eteenpäin eikä alas tiehen sekä että lantio ei pääse taakse eli persus liikaa takana. Olkapäitä ja käsivarsia ei kannata jännittää liikaa vaan koittaa pitää perusryhtiä ja rentoa kiertoliikettä missä kädet ohjaa vartalon kiertoa.

Noiden lisäksi kannattaa tutkia mitä core- ja voimaharjoituksia löytyy, jotta tukilihakset vahvistuu samalla kun juoksua lisää.
 
Liittynyt
23.10.2017
Viestejä
918
Tässä alkanut harjoittelemaan juoksua vuosien jälkeen ihan vain aerobisena harrasteena, mutta hieman fysiologisia haasteita asian kanssa.

Tulee juoksettua pääosin kaupunkimiljöössä, eli asfalttia 95% ajasta. Peruskunto on normaali, eli happi kulkee ja perusvoimaakin sen verran mitä toimistorotta voi kuvitella tarvitsevansa. Mitat muutenkin 177cm/63kg, eli ”kuivan kesän orava”.

Joka kerta juostessa alkaa särkemään samalle alueelle selässä, eli lapaluiden väliin / ihan vähän alapuolelle. Olen yrittänyt venytellä sitä, saada kroppaa tottumaan rasitukseen jne mutta se vain jatkaa vihoittelua. Useimmiten tämä alkaa jo ilmoittamaan itsestään 2-3km jälkeen.

Kengät on Salomonin Speedcrossit, eli aikalailla maastokengät. Tekeekö tuo kenkä niin paljon vaikutusta, vai onko tämä jokin muu ”aloittelevan juoksijan” haasteista / ongelmista? Mukava harrastus, mutta tekee vain vaikeaa pitää edes hölkkää yllä.
Alku on aina haastavinta mutta myös palkitsevinta kun voi kehittyä suht nopsaan.

Itsellä on myös Speedcrossit ja ne ei omasta mielestäni sovellu asfaltille ollenkaan. Vaikka rullaa tosi hyvin niin ovat kovat ja ne pohjan nappulat kuluu hillittömän nopsaan asfaltilla.

Kannattaa harjoittaa myös yläkroppaa niin juoksukin kulkee paremmin kun ryhti pysyy eikä selkä tai hartiat ala väsymään. Punnerruksia, leuanvetoja, vatsalihasliikkeitä ja selkälihasliikkeitä kehiin. Vaikka kevyen hölkän jälkeen tekee pienen setin noita kaikkia.
Kannattaa juosta ”löysin hartioin” eikä jännittää liikaa, ja rinta rottingilla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Tässä on nyt tullut noin kuukauden verran jaksettua lenkkeillä muutaman kerran viikossa. Alkaa jo vähän helpottaa alkuvaikeudet, kun heti ekalla yrityksellä iski penikat sääriin. Nyt jaksaa jo aika kivuttomasti hölkätä sen 5km. Joskus ihan lopussa alkaa tosin päkiän kohdalta hieman oudosti puutua, mutta ei se tunnu ainakaan tasapainoon vaikuttavan mitenkään.

Aloitin tällä viikolla myös lukemaan yhtä kirjaa juoksemisen vaikutuksista aivoihin ja mielenterveyteen yms. Joitain asioita kyllä tulee esimerkiksi ajateltua vähän eri tavalla juostessa. Pitäisi vaan jotenkin muistaa nuo jutut sitten vielä juoksun jälkeen, mutta tuntuu aina unohtuvan aika nopeasti :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Oon juossut aikalailla sellaista mahdollisimman hiljaista vauhtia tähän asti. Tänään kokeilin juosta vähän lujempaa hikilenkin ennen saunaa. Aika tuskaa oli juosta sellainen vartti.
Olisikohan ollut jotain 2500 Cooperin vauhtia tai vähän ali.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 205
Tässä on nyt tullut noin kuukauden verran jaksettua lenkkeillä muutaman kerran viikossa. Alkaa jo vähän helpottaa alkuvaikeudet, kun heti ekalla yrityksellä iski penikat sääriin. Nyt jaksaa jo aika kivuttomasti hölkätä sen 5km. Joskus ihan lopussa alkaa tosin päkiän kohdalta hieman oudosti puutua, mutta ei se tunnu ainakaan tasapainoon vaikuttavan mitenkään.

Aloitin tällä viikolla myös lukemaan yhtä kirjaa juoksemisen vaikutuksista aivoihin ja mielenterveyteen yms. Joitain asioita kyllä tulee esimerkiksi ajateltua vähän eri tavalla juostessa. Pitäisi vaan jotenkin muistaa nuo jutut sitten vielä juoksun jälkeen, mutta tuntuu aina unohtuvan aika nopeasti :D
Olen omille lenkeille harkinnut sanelukonetta, koska ajatus ja luovuus tosiaankin kirkkaimmillaan juostessa :cool:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 205
Pitää varmaan harkita. Puhelimeenkin taitaa saada jonkun sopivan sovelluksen.
Puhelin on liian painava pidettäväksi kädessä, ja yleensä kuuntelen musiikkia tai radiota puhelimesta. Juostessa kannattaa ilman muuta pitää kädet vapaana, juoksuvyöhon sitten puhelimet ja juomapullot jne.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 264
Miten kannattaa valmistautua juoksukilpailuun? Kokeeneempien vinkkejä otetaan vastaan. Lauantaina pitäisi mennä juoksemaan Extreme runin kilpasarjaan (hupiukkona silti). Pitäisikö jättää joku 3-4 lepopäivää ennen kisaa, jotta jalat on varmasti parhaassa iskussa? Entä jotain hiilihydraattitankkausta?

Hupimielellä tosiaan olen liikenteessä, mutta mielellään sitä silti valmistautuu jotenkin ettei ihan hyydy radalle. Kisamatka noissa taitaa olla luokkaa 10-13km+esteet, reittiä en ole vielä nähnyt.
 
10-15 km tapahtumiin ei mielestäni tarvitse vetää överiä hiilaritankkausta, vaan riittää että lisää hiilihydraattia ruuassa ~2 päivän ajan ennen kisaa, mutta muuten syö perusterveellisesti. Kisapäivän aamuna kannattanee syödä hiilihydraattipainotteisesti, koska suuri määrä proteiinia ja/tai rasvaa saattaa tukkia kropan. Viimeinen ateria kannattanee syödä noin 2-3 h ennen kisaa. Jotkut syövät 4 h ennen kisaa, mutta ainakin minulle tuo on liian pitkä väli, joka edellyttäisi liian monta urheilugeeliä tapahtumapaikalla.

Lepopäivien määrä riippuu vähän henkilöstä, mutta yleensä juoksuohjelmissa suositellaan, että edeltävänä päivänä tai 2 päivää ennen kisaa käy tekemässä kevyen juoksun ja/tai kävelyn. Omien kokemusteni perusteella 3-4 lepopäivä on liian pitkä lepo, koska tapahtumissa juoksun rullaamaan lähteminen on kestänyt pidempää.

Jos tuo on ensimmäinen juoksutapahtumasi, niin muista mennä paikalle ajoissa. Ennemmin liian aikaiseen kuin liian täsmällisesti. Mikään ei tapa kisafiilistä enempää kuin kiireellä (juosten) asioiden hoitaminen ennen starttia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Onko ihan normaalia jalkapohjan sivuilla kantapään kohdilla olevat pienet violetin väriset pintasuonet?
Ei juurikaan senttiä pidempiä kiemuroita ole. Tuntuma, että ovat lisääntyneet kun juoksun jälkeen katselin.
Enää ei ole jalkapohjan turtumista ollut.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Pitää varmaan harkita. Puhelimeenkin taitaa saada jonkun sopivan sovelluksen.
Puhelin on liian painava pidettäväksi kädessä, ja yleensä kuuntelen musiikkia tai radiota puhelimesta. Juostessa kannattaa ilman muuta pitää kädet vapaana, juoksuvyöhon sitten puhelimet ja juomapullot jne.
Tunnin lenkkihän ei edellytä lenkin aikana juomista edes kovilla helteillä.

Käsissä voi pitää juomapulloja ja monista se onkin helppoa, hauskaa ja hyödyllistä. Siinä tarvitsee vain tarkoitukseen luodut juomapullon pitimet, ettei niitä tarvitse pidellä puristusotteella. Tosin onnistuu sekin todistetusti. Kerran juuri megahelteellä kannoin 0,5 limsapulloa hörppien desin kerrallaan ja hyvin sujui.

Monipuolisempi vaihtoehto on juoksureppu jonka juomarakkotaskussa on juomarakko, jonka letku kiinnittyy kumilenkillä juoksurepun olkaimeen. Reppuun saa lisäksi sitten juoman ohella vaikka vaihtovaatteet kenkineen.

Puhelin kulkee parhaiten käsivarsikotelossa. Voi näppäillä muovin läpi, ja uskon sanelukoneenkin nappaavan äänen siitä. Ainakin hands-free-puhelut puhelimen omalla mikillä kuuluvat vastapuolelle niin että selvää saavat.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Miten kannattaa valmistautua juoksukilpailuun? Kokeeneempien vinkkejä otetaan vastaan. Lauantaina pitäisi mennä juoksemaan Extreme runin kilpasarjaan (hupiukkona silti). Pitäisikö jättää joku 3-4 lepopäivää ennen kisaa, jotta jalat on varmasti parhaassa iskussa? Entä jotain hiilihydraattitankkausta?
Voisi tehdä vaikka niin että vetäisi kisavauhtisen, mutta kestoltaan selvästi lyhyemmän, vaikka puolituntisen ns. kenraaliharjoituksen tiistaina, lepäilisi keskiviikon ja torstain, perjantaina juoksisi ihan vaan lämmittelyjen jälkeen pari kilsaa rentoa semivauhdikasta juoksua, ja ennen kisaa kisapaikalla lämmittelyjen jälkeen sen verran että tämä juoksu taas löytyy ja startista lähtien kone käy kaikilla pytyillä.

Syömisistä ja juomisista tulikin hyvät vinkit jo. Ei tarvitse tankata ruokaa, kunhan syö normaalisti, juo aamulla vähän normaalia enemmän, muttei juo enää vaikka viimeisellä tunnilla ennen starttia, että vatsalaukku olisi suht tyhjä nesteestä. Minulla syömisen kanssa varoaika on oltava neljä tuntia jos mennään kovaa. Pk-lenkille lähimetsään nyt voi lähteä vaikka lihiksen jälkeen märkäpuvussa ja räpylöissä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Miten kannattaa valmistautua juoksukilpailuun? Kokeeneempien vinkkejä otetaan vastaan. Lauantaina pitäisi mennä juoksemaan Extreme runin kilpasarjaan (hupiukkona silti). Pitäisikö jättää joku 3-4 lepopäivää ennen kisaa, jotta jalat on varmasti parhaassa iskussa? Entä jotain hiilihydraattitankkausta?

Hupimielellä tosiaan olen liikenteessä, mutta mielellään sitä silti valmistautuu jotenkin ettei ihan hyydy radalle. Kisamatka noissa taitaa olla luokkaa 10-13km+esteet, reittiä en ole vielä nähnyt.
Riippuu vähän että kuinka paljon muuten juokset? Mutta oletettavasti et kovin paljoa kun tätä kysyt? Varmaan pitäisin muutaman päivän lepoa jos siis juoksu ei ole säännöllinen harrastus. Itse juoksen 13-23 km lenkkejä joka toinen päivä niin tuskin valmistautuisin tommoseen muuten kun että en juuri edellisenä päivänä juoksisi. Mutta parhaiten valmistautumisen tietää riittävällä harjoituksella itse kun jokaisen keho on kuitenkin yksilö. Itse esim. tykkään juosta tyhjällä vatsalla heti herättyäni ja tulee juostua monesti klo 05:00 alkaen ja syötyä aamiainen vasta lenkin jälkeen jne. Mutta tuo ei toimi minullakaan jos lenkki on iltapäivällä, silloin loppuu voimat jos ei ole mitään syönyt.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 264
En ole varsinaisesti mikään juoksijatyyppi. Yhden kympin lenkin vedin kokeilumielessä, kyllä sen hiukan alle tuntiin sain menemään. Lyhyempiä matkoja (4-7km) olen käynyt juoksemassa useimmiten. Hyviä vinkkejä tuossa jo tulikin, ajattelin että huomenna vedän vielä toisen kympin lenkin ja sitten torstaina ehkä joku ihan kevyt hissuttelu, jotta pysyy lihakset virkeänä. Loppuviikosta vähän enempi hiilaria lautaselle, syön yleensä aika vähän hiilihydraatteja. Ja nesteytys kuntoon jo edellisenä iltana eikä kisa-aamuna, jotta ei tarvitse kesken kisan lähteä vessaan. Katsotaan miten käy :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
367

Tsemppiä.

Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää, että alle 90 minuutin suoritukset eivät vaadi minkään sortin hiilihydraattitankkausta. Itse harjoittelusta keventely hoitaa asian.
 
Limainen setämies

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.04.2019
Viestejä
125
En ole varsinaisesti mikään juoksijatyyppi. Yhden kympin lenkin vedin kokeilumielessä, kyllä sen hiukan alle tuntiin sain menemään. Lyhyempiä matkoja (4-7km) olen käynyt juoksemassa useimmiten. Hyviä vinkkejä tuossa jo tulikin, ajattelin että huomenna vedän vielä toisen kympin lenkin ja sitten torstaina ehkä joku ihan kevyt hissuttelu, jotta pysyy lihakset virkeänä. Loppuviikosta vähän enempi hiilaria lautaselle, syön yleensä aika vähän hiilihydraatteja. Ja nesteytys kuntoon jo edellisenä iltana eikä kisa-aamuna, jotta ei tarvitse kesken kisan lähteä vessaan. Katsotaan miten käy :D
Ennen lähtöä kahvia niin saa tiputettua pönttöön kilosen. Yleensäkin hiilaritankkaus lyhyemmillä matkoilla on turhaa. On vain raskas olo.
 
Liittynyt
23.10.2017
Viestejä
918
Vinkkejä on näemmä tullut jo melko kasa. Tosiaan johonkin alle 60-90min kestävään suoritukseen turhahkoa alkaa paljoa tankkaamaan. Pari edellistä päivää reilummalla hiilarimäärällä ehkä. Sit siihen hiilaritankkaukseenkin on aika monta eri koulukuntaa. Toiset vetää pizzaa, sipsiä, karkkia, yms. ja toiset perus makaronilootaa tai jotain lisäravinnetta. Sitten myös jokaisen kroppa, kunto ja kulutus on erilainen.

Itse tulee tankattua maratoneille pastaruoalla pari kolme päivää ennen kisaa, sitten kisapäivänä itse sotkettua maltodekstriinijuomaa mikä on puhdasta hiilaria sotkettuna veteen ja vähän mehua makua antamaan.
Kisoissa tullut tähän saakka luotettua huoltopisteisiin, mutta nyt on juomaliivi hommattuna mistä opetustarina alla.

Mut aina ei mee putkeen. Kuten juuri reilu viikko sitten kun läksin elämäni ekaan 42km polkujuoksuun kuin soitellen sotaan. Noin 3h ja 35km meni loistavasti (vauhti reilusti alle 4h loppuajan), ja sitten loppui löpö tankista (pitkät huoltovälit eikä juomapulloa/geelejä mukana) jolloin meno hyytyi aivan täysin. Raahustin viimeiset kilometrit kävellen ja satunnaisia hölkkäaskelia ottaen. Maalissa aikaa 4h 19min ja kisan jälkeen vapisin seuraavan 30min penkillä yrittäen epätoivoisesti saada syötyä ja juotua energiaa takaisin kroppaan. Mutta siitä pitää vaan ottaa opiksi ja seuraavalla kerralla taas viisaampi ja paremmin valmistautunut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Siis ennen suoritusta kannattaa vetää hiilareita niin jaksaa paremmin. Olivat tehneet testin, jossa samankuntoiset kaksoset lähtivät suoritukselle niin toinen veti vaan hiilareita(muistaakseni energiapatukka) niin jaksoi paremmin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
Viime tammikuussa ruvettiin hiihtämään vaimon kanssa ja hiihdettiin about 30 kilsaa viikko siihen asti kun lumet lähti.
Kunto nousi sen verran kivasti että jatkoin suoraan juoksulla.
Huhti-toukokuu aloitettiin 6-7km lenkeillä 3krt/vko.
Kesällä jatkettiin 10km lenkeillä 2-3krt/vko, kesällä kun on kaikenlaista ohjelmaa niin juoksut sitten menivät sen mukaan.
Syyskuussa pääsin taas 3krt/vko rytmiin kiinni ja nyt ollaan vedetty pari kuukautta tuolla tahdilla.
Nykylenkin pituus on 12.5km 3krt/vko.
Vauhti nyt ei ole mitään kummoista kun peruskestävyyttä pitää nostaa ja ikääkin on jo päälle 50.
5.40-6 min/km, riippuen siitä millainen fiilis on kun lähtee juoksemaan.

Ajattelin että jos ensivuonna vetäis jonkun maratonin/puolumaratonin niin on vähän tavoitettakin.

Painokin on tippunut tammikuusta 79kg -->73.5 näytti vaaka eilen (178cm).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Onko hyviä vinkkejä millä saisi estettyä ns. brain freezen nenän sivuonteloissa viileällä kelillä?
Juoksu ja fillarointi on pakko keskeyttää lyhyeen kun rupeaa poskiontelossa ja silmän takana tuntumaan hyvinkin jäätävältä. Tämä tulee siis siinä vaiheessa kun rupeaa hengittämään normaalia raskaammin.
Naamamaski. Etenkin fillaroidessa, kun vauhtia on enemmän pää jäähtyy vauhdilla ilman suojia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 205
Onko hyviä vinkkejä millä saisi estettyä ns. brain freezen nenän sivuonteloissa viileällä kelillä?
Juoksu ja fillarointi on pakko keskeyttää lyhyeen kun rupeaa poskiontelossa ja silmän takana tuntumaan hyvinkin jäätävältä. Tämä tulee siis siinä vaiheessa kun rupeaa hengittämään normaalia raskaammin.
Ohut balaclava, joka jättää vain silmät näkyviin. Ohuista voi hengittää läpi, pakkasella vesihöyry vähän jäätyy siihen ulkopinnalle, mutta ei se haittaa. Joku tämäntyyppinen

Silkkiset on hyviä pikkukeleille, merinovillaiset sitten hardcorekeleihin.

Samalla säästyy kaula, leuankärki ja korvannipukat.

Fillaroidessani 20 asteen pakkasessa, vedän molemmat päällekkäin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 728
Ei nyt suoraan juoksuun mutta onko nuo kitkapohjakengät yhtään vertailukelposet nastakenkiin? Noi olisi kätsyt liukkaille keleille koiran ulkoulutukseen ja töissä menemiseen.. Pitääkö noi jäällä yhtään?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Pitää itsekin hankkia joku parempi päähine juoksua varten. Tänään oli melkein 10 astetta lämmintä, mutta kova tuuli laittoi märän pään aika jäähän, kun otin viimeisen kilometrin kävellen. Joku tuulta pitävä olisi hyvä, mutta mielellään ei liian lämminkään saisi olla.
Onko esim tästä kellään kokemusta?
Rukka Racing Windstopper unisex pipo (harmaa)
Tällainen työpipo voisi ehkä olla hyvä myös
Windstopper pipo (20262817) - Blaklader
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 205
Onko hyviä vinkkejä millä saisi estettyä ns. brain freezen nenän sivuonteloissa viileällä kelillä?
Juoksu ja fillarointi on pakko keskeyttää lyhyeen kun rupeaa poskiontelossa ja silmän takana tuntumaan hyvinkin jäätävältä. Tämä tulee siis siinä vaiheessa kun rupeaa hengittämään normaalia raskaammin.
Näköjään on myös naamamaskeja, mulla ei ole kokemusta tuollaisista

Gore Wear M Windstopper Facewarmer, lämpömaski - Pyöräilypäähineet | XXL
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
960
Testissä oli Trainingpeaks jossa sai määritellä tavoitteen. Esimerkiksi tavoitteena maraton aikaan 3h 17.7.2020.

Tämä on kuitenkin maksullinen palvelu ja aivan selkeästi ammattilaisille tarkoitettu valmennuksien yms osalta.

Onkohan mitäön vastaavaa mutta ilmaista olemassa? En siis tarvitse mitään nettivalmentajia, riittää kun lähtötason perusteella minulle generoidaan harjoitusohjelma juoksutavoitteen saavuttamiseksi.

Ei tämä nyt kovin pakollinen työkalu minulle ole, mutta olisi hauska seurata edistystä ja tavoitteen saavuttamista.
 
Juoksuohjelma | Smart Coaching | Polar Suomi
 
Liittynyt
23.10.2017
Viestejä
918
Polarin harjoitusohjelmaa kokeilin silloin kun käytin vielä Polarin tuotteita. Valitsin tavoitteeksi maratonin mutta mitään tavoiteaikaa ei voinut asettaa.
Seurasin ohjelmaa noin vuoden mutta totesin sen liian löysäksi itselle. Juoksu alkoi vaan muuttumaan väkinaisempään suuntaan eikä kehitystä tuntunut tapahtuvan yhtään.
Lienee suunnattu aloittelevalle sunnuntaihölkkääjälle tai sellaiselle joka unelmoi ekan maratonin juoksemisesta. Heillä voi toimiakkin aivan hyvin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
Untitled2.png

Tossa omaa juoksua elokuun lopusta jolloin ostin uuden sykemittarin jolla sai datat talteen.
Muutamia viikon pausseja on välissä pikku sairasteluiden takia (kuumetta ja flunssaa), muuten on saanut pidettyä ihan ok rytmin yllä.
Hiihtokautta odotellessa.
12.5 kilsaa on nyt lenkin pituus, tämän kuun vielä sitä, sitten nostetaan 15 kilsaan ja katotaan mitä jalat ja kroppa sanoo. Jos tekee tiukkaa niin sitten kerta viikossa se 15 että alkaa tottumaan.
Nyt kuitenkin tuo 12.5 menee suht helposti siihen 1h10m eli hieman alle 5.40/kilsa. Tänään tosin oli niin saatanan kova vastatuuli puolet matkasta että joutui tyytymään 5.50/kilsa. Olis joutunut alussa puskemaan
niin perkeleesti että olis ollut ihan hapoilla varmasti puolessa matkassa normaali vauhdilla.
Kuitenkin 52 vuotias äijä kohta, pitää olla realiteetit mielessä kun juoksee, ei enää pysty nuoruuden urotekoihin, pääasia että ei ihan pääse kroppa kuralle.
 
Jos sinulla on nyt kaikki lenkit suurin piirtein samanlaisia, niin suosittelen yhden pitkän lenkin juoksemista per viikko, vaikka nopeudella 6.5/km, joka tapauksessa normivauhtia hitaammin. Nykykunnossasi onnistunee 18-20km. Nostaa kuntoa tehokkaimmin. Kroppa ja jalat on kyllä jo valmiit noiden juostujen lenkkiesi ansiosta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Sellainen keli, että juoksukengät ja sukat imi vettä kuin paavo pesusienet. Pitoa toki oli, mutta eilen tuskin.

Missäs vaiheessa yleensä porukka laittaa juoksukengät narikkaan ja aloittelee taas uudestaan ensi vuoden puolella?
 
Mä odottelen että pääsisin taas juoksemaan nastakengillä, kun ostin viime talvena liian myöhään :D
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
Missäs vaiheessa yleensä porukka laittaa juoksukengät narikkaan ja aloittelee taas uudestaan ensi vuoden puolella?
Kyllä itse meinaan juosta läpi vuoden, kun tulee tarpeeksi kovaa lunta asfaltille niin taas pitää ihan jees. Toki nyt kun on näitä jäätynyttä vettä tienpinnalla päiviä niin silloin taidan jättää kyllä juoksun väliin,
tossa yhtenä päivänä kokeilin ja ihan karseetahan se oli normi kengillä yrittää juosta.
Ja hiihto tietysti tulee mukaan kuvioihin talvella, ite tykkää kovasti hiihdosta, siinä menee yhtäkkiä 20 kilsaa huomaamatta maastossa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Sellainen keli, että juoksukengät ja sukat imi vettä kuin paavo pesusienet. Pitoa toki oli, mutta eilen tuskin.

Missäs vaiheessa yleensä porukka laittaa juoksukengät narikkaan ja aloittelee taas uudestaan ensi vuoden puolella?
Ympäri vuoden juoksen. Myönnän että sateella on motivaatiopuutoksia, mutta juoksulenkkarit ei jää narikkaan. Mallit vain vaihtuu.

Liukkaille on nastajuoksukengät ja sateelle kalvolliset juoksulenkkarit.
 
Liittynyt
23.10.2017
Viestejä
918
Kelihän on vain varuste ja innostuskysymys. Tarpeeksi kun polttelee niin juoksemaan mennään vaikka satais lehmiä taivaalta. Märällä kelillä edes kohtuullisesti vettä pitävät varusteet laskee kans kynnystä mukavasti.
Nyt keskiviikkona pienen tauon jälkeen oli kauhea polte lähteä kokeilemaan hieman pidempää lenkkiä, vaikka tihutteli hieman vettä ja kadut oli mukavan loskakerroksen kuorruttamat. 20km lenkki meni ihan mukavasti, ja about puoliväliin saakka jalatkin oli kohtuu kuivat mutta lopulta goretexit luovutti ja märillä jaloilla mentiin loppumatka. Ei haitannut kuitenkaan mitään koska vaikka jalat oli märät niin goretexin ansiosta jalat oli silti lämpimässä.

Kunhan saavat ladut kuntoon niin sitten aloitetaan hiihtokausi ja jokatalvinen 1000 hiihtokilometrin tavoite. (20km jo päässyt makustelemaan)
Vähän vaihtelua ainaiseen juoksemiseen talven ajaksi ja saa yläkroppakin hieman erilaista tekemistä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Missäs vaiheessa yleensä porukka laittaa juoksukengät narikkaan ja aloittelee taas uudestaan ensi vuoden puolella?
En koskaan, juoksen läpi talven Niken freeruneilla. Todella harvoin on niin liukasta ettei ollenkaan pärjäisi(juoksen Helsingissä) Lumella menee hyvin ja loskassakin pärjää kyllä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Löytyy tälläistä suihkutettavaa ihmeainetta(Carbon Pro) kengille, jonka pitäisi pitää kosteus poissa. ja pitäisi toimia nahalle, Gore-Texille sekä vastaaville.

Ennenkin tullut juostua ympäri vuoden, mutta kyllä tämä vuodenaika vaan ei oikein nappaa. Tuskinpa oikein mikään ulkourheilulaji napostelee tuollaisessa loskassa.

OT: Tosiaan varusteilla on merkityksensä esim. Torstaina kun avattiin Seinäjoen Ideaparkki ja siellä sai jonotella vesisateessa niin en vaivautunut edes katoksen alle, kun oli niin hyvä hengittävä takki huppareineen päällä ja vesi lähti kuin hanhen selästä. Tuskin kuitenkaan juoksussa riittää tuon takin hengittävyys ja aina parempi kuin pysyy vesisateella poissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Ei kai nyt juostessa haittaa vaikka kastuu? Jos kastuu niin on siis plussaa eikä tule edes kylmä kunhan juoksee riittävää vauhtia. Itse ainakin muutenkin hikoan niin paljon että vaatteet kastuu likomäriksi joka tapauksessa. Sade on lähinnä virkistävä elementti juoksussa. Mieluummin sateessa juoksee kun 30 asteen helteessä ja auringon paisteessa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
Jos sinulla on nyt kaikki lenkit suurin piirtein samanlaisia, niin suosittelen yhden pitkän lenkin juoksemista per viikko, vaikka nopeudella 6.5/km, joka tapauksessa normivauhtia hitaammin. Nykykunnossasi onnistunee 18-20km.
Juu, tarkotus olis nostaa 15 kilsaan normilenkki ja 3 -4 kertaa vetästä se 20km kuussa.
Kokeilin tänään 16.5km ja aika helpolla meni 5.57 keskivauhtia, jäi hyvin vielä reserviinkin.
Tiputin isoimmissa mäissä kunnolla vauhtia ettei vahingossakaan rupea hapottamaan ja pystyy juoksemaan samaa rentoa helppoa juoksua.
Untitled.png
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 521
Viestejä
4 165 298
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom