• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Postin Lakko 2019

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
62
Mitä tarkoittaa "ryssinyt lehtipuolen"? Posti jakaa aika paljon aikakaus- ja sanomalehtiä. Esimerkiksi kesällä uutisoitiin, että Alman varhaisjakelu siirtyy Postille, ellei jo siirtynyt. Tarkoitatko siis TES:ten osalta?

En oikein pysy perässä. Mistä ihmiset tässä threadissa ovat saaneet päähänsä, että perinteinen postinjakelu olisi nykyään tappiollista? Olen yrittänyt etsiä lähdettä tuolle väitteelle sitä kuitenkaan löytämättä. Toki tuo määrän pudotus painaa kovasti päälle, josta sitten massiiviset säästötavoitteet.

Itse olen sitä mieltä, ettei kuolevan postinjakelun avaaminen kilpailulle ollut kovin hyvä ratkaisu valtiolta samalla, kun osinko-odotukset ovat melko massiiviset.
Posti nosti aikoinaan rajusti lehtijakelun (varhaisjakelun ja myös aikakauslehtien) hintaa. Muunmuassa tämän seurauksena tuli Jakeluyhtiö Suomi ja loppu onkin historiaa. Matopurkki aukesi ja nyt niitä yritetään poimia käsin takaisin purkkiin.

Kirjejakelu todenäköisesti on kannattavaa asutuskeskuksissa, mutta rankasti tappiollista muualla. Postin osalta kokonaisuus taitaa vielä olla voitollista, mutta voluumien kadotessa myös hyvät alueet muuttuvat kannattamattomiksi. Arvaukseni on, että tappiollisuus näkyy jo lähivuosien ennusteissa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Mielestäni lakko on ihan oikeutettu jo sen takia ettei valtio-omisteinen firma näytä mallia kuinka voidaan vain viskata ihmiset eri sopparin piiriin ja napata siinä ohella 20-50% palkasta pois. Jos moinen hyväksytään, niin pikkuhiljaa tuon tekee kaikki muutkin alat ja TE-toimistollahan onkin jo olemassa "työkalut" pakottaa niihin hommiin tekijät.
Olis kyllä kiva saada kuulla niitä hyviä tapoja laskea isojen työntekijäryhmien palkkaa merkittävästi. Koska sehän tässä on monella meistä vielä edessä jos meinataan, että täällä mitään kannattaa tehdä. Joku postin kantaminenkin tulee vaan entisestään vähenemään ja paketteja kiikuttaa jo kourallinen muitakin firmoja. Usein tavaraa tilatessa toivookin, että sen kantaisi kotiovelle joku muu kuin Posti, jonka kanssa ei edes voi sopia mitään.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 024
Se mikä näkyy kirjepostin vähenemisenä korvataan pakettien määrän rajulla kasvulla. Tuon kirjeiden jaon pitäisi olla valtion tukemaa touhua kuten se on monessa muussa maassa. Paketeista ne isot rahat tulee kunhan firma ei hinnoittele palveluitaan ylihintaiseksi ja huonolaatuiseksi. Surkealla palkalla ja työntekijöiden kohtelulla se ei saa niitä paketteja kulkemaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Mielestäni lakko on ihan oikeutettu jo sen takia ettei valtio-omisteinen firma näytä mallia kuinka voidaan vain viskata ihmiset eri sopparin piiriin ja napata siinä ohella 20-50% palkasta pois. Jos moinen hyväksytään, niin pikkuhiljaa tuon tekee kaikki muutkin alat ja TE-toimistollahan onkin jo olemassa "työkalut" pakottaa niihin hommiin tekijät.
Tosin onko kenellekkään kannattavaa pitää töissä jotakuta jolle maksaa saman kun saisi sossusta? Mikä on henkilön motivaatio tehdä mitään kunnolla jos potkujen saaminen parhaimmillaan nostaa käteenjäävää rahaa? Suurin osa menisi töihin vaan juomaan kahvia ja puhumaan paskaa muiden kanssa ja tekisi hommia vasemmalla kädellä joka toinen päivä jos jaksaa.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 624
Tuen ehdottomasti Postin lakkoa. Mikäli tuota hulluttelua ei saada loppumaan niin tukilakot tulisivat myös tarpeeseen. Minusta on ihan käsittämätöntä, että talous on noussut, mutta edellisen hallituksen leikkaus- ja sotetuhoja korjaillaan vielä vuosikausia. Pienituloiset ovat vain köyhtyneet entisestään ja sama meno tuntuu jatkuvan. Toivon hartaasti, että tämä peli vihelletään poikki.

Radiossa (Nova ja SuomiPOP) muutes pohdittiin lakkoa asiantuntevasti. Kyselivät ihmisiltä, että eikö se ole ikävä olla pois töistä kun ei saa palkkaa. Ensiksi pohtivat keskenään, että maksetaankohan lakkoajalta palkkaa ja onko siinä kotona olemisessa mitään järkeä. Siinä hieman osviittaa miten jotku ei ymmärrä lakkoilusta mitään.

Jokainen lakkoa vastustava voi miettiä mielessään, että ottaisiko pyllistysasennossa vastaan 30-50% palkan pudottamisen ja kaikki muut heikennykset, joita vaaditaan.

Rikkureille ei ymmärrystä löydy. Mikäli tämä tilanne saadaan ratkaistua työntekijöiden eduksi niin rikkurit korjaavat hedelmät ilman minkäänlaista panosta.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Rikkureille ei ymmärrystä löydy. Mikäli tämä tilanne saadaan ratkaistua työntekijöiden eduksi niin rikkurit korjaavat hedelmät ilman minkäänlaista panosta.
Tuskin nuo vuokratyöntekijät sinänsä mitään korjaavat kun ovat siellä ihan yhteiskunnan surkeimmassa kerroksessa, postin vakituisen henkilökunnankin alapuolella. Poislukien jotkut opiskelijat. Jollain 0-soppari vuokratyöntekijöillä ei ole edes sitä mahdollisuutta, että voisivat mennä käytännössä lakkoon.

Ay-liikekään ei ole oikeasti paljoa ollut vuokratyöntekijöiden asioista kiinnostuneita, joten eikai se sitten ihme ole, jos solidaarisuuskin on vähäistä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 645

Ja sitten nämä rikkurit lopulta voivat päätyä edellämainittuun palkan ja muun alennukseen. Korjatkaa jos olen väärässä mutta eikös ne ole jotain vuokraorjia millä nyt voi tehdä mitä huvittaa sen aikaa kun jaksaa.
En kyllä nyt muista näin huonoa palkka-alea ikinä olleen tarjolla.

Jaa niin, kävin tänään postilaatikolla toivomassa ettei siellä olisi mitään. No, paikallislehden keskiviikon ilmaislehti, nippu mainoksia, mitkä yleensä tulee sen postinen läpyskän sisällä. Tuo paikallislehti vielä tarjoaa näköislehden ilmaiseksi kaikille lakon ajan koska eivät pysty jakamaan. Jokuhan noita toimittaa kaikesta huolimatta. Mainostenjakaja toki erikseen, mutta nyt näytti omituiselta.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 624
Tuskin nuo vuokratyöntekijät sinänsä mitään korjaavat kun ovat siellä ihan yhteiskunnan surkeimmassa kerroksessa, postin vakituisen henkilökunnankin alapuolella. Poislukien jotkut opiskelijat. Jollain 0-soppari vuokratyöntekijöillä ei ole edes sitä mahdollisuutta, että voisivat mennä käytännössä lakkoon.

Ay-liikekään ei ole oikeasti paljoa ollut vuokratyöntekijöiden asioista kiinnostuneita, joten eikai se sitten ihme ole, jos solidaarisuuskin on vähäistä.
Jossain Ylen jutussa luki, ettei ketään voi estää tulemasta töihin ja 13 Postin työntekijää oli tullut töihin lakosta huolimatta sinne pisteeseen, jossa oli aidassa reikäkin. Heitä siis tarkotin. Huhujen mukaan vuokratyöntekijöille oli sanottu, ettei tunteja tule jatkossa ollenkaan jos ei tule töihin. :o
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Rikkureille ei ymmärrystä löydy. Mikäli tämä tilanne saadaan ratkaistua työntekijöiden eduksi niin rikkurit korjaavat hedelmät ilman minkäänlaista panosta.
Monella alalla ja monessa työpaikassa työnantaja lakon jälkeen on irtisanonut rikkurit kun aiheuttavat niin paljon vihaa ja ristiriitoja lakossa olleiden suuntaan.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Hiton hienoa kun ton takia tulee suunnilleen joku yleislakko.Firma vielä valtion omistuksessa.:D:kahvi:

/edit
Täytyy kyllä sanoa että mitäköhän v*ttua postin johto on ajatellut kun on mennyt päättämään tollaista,sehän on ilmiselvää ettei porukka suostu tollaisiin palkan alennuksiin.Paljonkohan säästöä tostakin olisi tullut vuositasolla kun käsittääkseni ne palkat on muutenkin kehnot.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
636
Jaa niin, kävin tänään postilaatikolla toivomassa ettei siellä olisi mitään. No, paikallislehden keskiviikon ilmaislehti, nippu mainoksia, mitkä yleensä tulee sen postinen läpyskän sisällä. Tuo paikallislehti vielä tarjoaa näköislehden ilmaiseksi kaikille lakon ajan koska eivät pysty jakamaan. Jokuhan noita toimittaa kaikesta huolimatta. Mainostenjakaja toki erikseen, mutta nyt näytti omituiselta.
Alihankkijathan noita lehtiä nyt jakelee. Eli yleensä nämä ukot jotka jo valmiiksi hoitavat mm. vknloppu-lehtien jaon.

Tutullekkin, joka maaseuduilla kuskaa lehtiä vknloppusin, tuli ilmoitus että kiinnostaisiko kiikuttaa myös arkipäivät lakon aikana.
 
Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737
Alihankkijathan noita lehtiä nyt jakelee. Eli yleensä nämä ukot jotka jo valmiiksi hoitavat mm. vknloppu-lehtien jaon.
Suomen suoramainonta laittaa teinipojat noita jakamaan 4 euron tuntipalkalla. Siitä oli kirjoituskin lehdessä, kun jakaja valitteli, että työmäärä tuplaantui, mutta palkassa se ei näy.
 
njs

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 160
Uudellamaalla (pois lukien hki-espoo-vantaa) Earlybird jakaa nykyään sanomalehtien lisäksi aikakausilehtiä ja kirjepostia, eli ei ne kaikki tulevat postit ole rikkurien jakamia.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 513
Vasemmistolaisin hallitus Suomessa vähään aikaan ja edes Postin toimintaa ei saada kuriin. SDP, Vasemmisto ja Vihreät. Hyvin menee. Noh, eiköhän demarit ja vassarit saa tätä kautta niihin suomenruotsalaisiin bulvaaneihin pumpattua lisää rahaa.
 
Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737
Vasemmistolaisin hallitus Suomessa vähään aikaan ja edes Postin toimintaa ei saada kuriin. SDP, Vasemmisto ja Vihreät. Hyvin menee. Noh, eiköhän demarit ja vassarit saa tätä kautta niihin suomenruotsalaisiin bulvaaneihin pumpattua lisää rahaa.
Tuo just on oudointa, koska noiden olisi pitänyt ensimmäisenä olla äänessä. Nythän soditaan täysin punaista näkemystä vastaan ja kukaan ei kommentoi saati sitten tee mitään.
Se mitä Posti tekee nyt on täysin epäeettistä ja tuollaisen toiminnan uskoisi tapahtuvan kenties jossain kommunistisessa maailmassa, kuten Venäjä tai P-Korea.
Jos työläinen on juuri ja juuri köyhyysrajan yläpuolella ja sitten Valtio leikkaa palkan ettei edes vuokraa voi maksaa, niin eihän toi ole enää mitään muuta kuin orjuutta näin kalliissa maassa.

sitten kun joku taho edes yrittää auttaa, niin Valtio palkkaa vuokratyöntekijöitä 0-tunti sopimuksilla korvaamaan henkilöstön.
Tosiaan, nyt ei ole kyse yksityisestä yrityksestä vaan Valtion toimista. Ja tämä alkoi jo vuosia sitten.

Samaan aikaan tuodaan maahan tuhansittain uutta halpatyövoimaa, joita kutsutaan moniosaajiksi. Miten hitossa toi on mitään muuta kuin epäeettistä?

Tuossa ei paina muuta kuin päättäjien omiin taskuihin tuleva raha.
 
Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737
Ihan mielenkiinnosta. Mahtaako olla esitetty mitään Postin toimintaa puolustavia lausuntoja? Tyyliin markkina tilanne muuttuu ja on pakko reagoida. Toiset toimijat kun ovat sanoneet, ettei heillä ole noin halpoja sopimuksia itsellään, vaikka Posti muuta väittää.
Itse en voi nähä mitään muuta näkökulmaa, kuin se miten johtajille ja itse osingonsaajille lohkeaa enemmän rahaa Postin toimista. Onko olemassa edes muuta näkökulmaa kuin tuo valtavien summien säilyminen ennaltaan?
Kovin moni ei edes voi tajuta mitä miljoonat tarkoittavat, kun eläessään ei pääse miljoonaan saakka.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 683
Taitaa ainoa puolustus tulla ihan sieltä Postin hallituksen bonuksista, mitä pienemmäksi kuluja saa ja voittoa revittyä, se näkyy mukavasti Postin bonusrakenteella pomoilla.
 
Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737
Taitaa ainoa puolustus tulla ihan sieltä Postin hallituksen bonuksista, mitä pienemmäksi kuluja saa ja voittoa revittyä, se näkyy mukavasti Postin bonusrakenteella pomoilla.
no just saman minäkin olen nähnyt. Pyramidi rakenne on aina se toimiva, sehän on jo todistettu Egyptin 10 000 vanhalla pyramidilla.
 
Liittynyt
28.08.2017
Viestejä
179
Toivottavasti postilaiset saisivat istuttua koko johtoportaan pihalle. Jos Posti saisi tuon tempun läpi mitä yrittävät, niin kyllähän muut työnantajat seuraisi perässä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Ikävä tilanne kaiken kaikkiaan. Jos Postin tahto menee läpi, pienenevät palkat ainakin hieman, mutta luultavasti työt säilyvät useammalla. Jos lakko pitkittyy, yhä useampi taho alkaa käyttää kilpailijoiden palveluita ja työt vähenevät nykyisiltä työntekijöiltä. Jos palkkoja ei saada alas, kasvaa paine lehtijakelun lopettamisesta -> työt loppuvat. Teki niin tai näin, niin osa saa turpaan joka tapauksessa.
 
Mikä on mielipiteesi kokonaisuudessaan? Se mitä sanoit on ihan totta, mutta mikä on kantasi? Kyse on hullunmyllystä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674

Miten sen nyt ottaa. Jos palkat alenevat niin varmasti iso osa ottaa loparit koska työssäkäynti ei kannata jolloin Posti alkaa taas vinkumaan työvoimapulaa. Siitä sitten alkaakin keskutelu sosiaalietuuksista ja "vastikkeettomasta" työttömyyskorvauksesta jne.
Se mitä kilpailijoihin tulee niin tosi vaikea uskoa että kilpailijat nyt yhtäkkiä alkavat tekemään jakelua halvemmalla kuin nytkään koska heillä on paremmat työehtosopimukset kuin Postilaisilla joilla on jo nyt helvetin pieni palkka ja sitä halutaan vielä alemmaksi.
Jos Posti menee "nurin" nyt niin sitten saadaan kyllä heittää hyvästit aamujakeluille ja postia aletaan jakamaan kerran viikossa ja syrjäseuduille kerran kolmeen viikkoon. Yksikään Postin kilpailija ei rupea tuota rulettia pyörittämään mitä posti nyt hoitaa. Eikä varsinkaan halvemmalla.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Porukat asuu maalla ja ei siellä posti ole enää vuosiin postia jakanut. Ja niin vaan lehdet ja laskut perille löytävät. Ihme homma. Keskijohtoa olivat pistäneet postista pihalle tässä kesän aikana.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Ihan mielenkiinnosta. Mahtaako olla esitetty mitään Postin toimintaa puolustavia lausuntoja? Tyyliin markkina tilanne muuttuu ja on pakko reagoida. Toiset toimijat kun ovat sanoneet, ettei heillä ole noin halpoja sopimuksia itsellään, vaikka Posti muuta väittää.
Ilmeisesti se syrjäseutujen lehti- ja pakettijakelu tuottaa niin rajusti tappiota, että sitä paikkaamaan pitäisi saada ne isompien kaupunkienkin niiden jakelusta vastaavien palkat ennätyksellisen alas kilpailijoihinkin verrattuna.

Laki on sellaiseksi pari vuotta sitten tehty Suomessa, että siellä Pärähikiälän syrjäkylälläkin keskelle ei mitään posti pitää jakaa viitenä päivänä viikossa laatikkoon kun Helsingin ydinkeskustassa Mannerheimintiellä riittää harvemminkin.

Ei harmainta hajuakaan mikä perkeleen järki tuossa on. Isoimmissa kaupungeissa riittäisi postin jakaminen vaikka 2-3 kertaa viikossa nykyään ja jossain harviten asutussa osassa Suomea vaikka kerran viikossa tai kahdessa. Jos joku Maaseudun Tulevaisuus-lehden tilaajamäärät romahtaisivat em. muutoksella, niin se ei tosiaankaan ole postin ja sen orjatyöläisten ongelma vaan vaihtakoot lehti vaikka Kaupungin Tulevaisuus-lehdeksi jo nimestä alkaen tai siirtykööt e-lehdeksi tai pistäkööt pillit pussiin tai järjestäkööt itse jakelunsa muuten.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Ikävä tilanne kaiken kaikkiaan. Jos Postin tahto menee läpi, pienenevät palkat ainakin hieman, mutta luultavasti työt säilyvät useammalla. Jos lakko pitkittyy, yhä useampi taho alkaa käyttää kilpailijoiden palveluita ja työt vähenevät nykyisiltä työntekijöiltä. Jos palkkoja ei saada alas, kasvaa paine lehtijakelun lopettamisesta -> työt loppuvat. Teki niin tai näin, niin osa saa turpaan joka tapauksessa.
Ai hieman, Eli olet itsekkin valmis pudottamaan 30-50% palkkaasi?
Jokainen postilainen näkee palkkalaskelmastaan brutto- ja nettopalkkansa. Jokainen voi miettiä, että onko bruttopalkasta varaa ottaa noin 30-50 % pois, niin kuin Posti ja Palta neuvotteluissa esittävät.
10 kysymystä ja vastausta Paltan ja PAU:n tes-neuvotteluista
10 kysymystä ja vastausta Palta ja PAUn tes-neuvotteluista
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Auto- ja kuljetusalan ammattiliitolta taitaa olla tulossa tänään tai huomenna päätös tukilakoista:

Postin työriita ei ratkennut – onko nyt edessä AKT:n tukilakko?

"AKT julkistaa tukilakkopäätöksensä loppuviikosta

PAU:n lakot vaikeuttavat postinkulkua koko maassa ja viiveet voivat olla jopa viikkoja. On helppo nähdä, että mitä pidempään Postin lakko kestää, sen suuremmat pysyvätkin vaikutukset sillä on. Postin kilpailijoilla on ollut kiireinen viikon alku, kun paketteja on lähetetty paljon niiden kautta.

Painetta on alkanut kerääntyä työkiistan ympärille. Uusia ilmoituksia tukitoimista on tipahdellut muilta ammattiliitoilta PAU:lle. Erityisesti on seurattu, mitä toimia AKT:lta on mahdollisesti tulossa.

AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen tviittasi eilen, että AKT:n tukilakkopäätös PAU:lle julkistetaan tämän viikon loppuun mennessä, jos tes-neuvotteluissa ei tule sitä ennen tulosta.

Työmarkkinoilla on luvassa sähäköitä viikkoja. PAU:n työkiistan ohella menossa ovat edelleen Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton neuvottelut, joista on odotettu päänavausta työmarkkinakierrokselle ja myös askelmerkkejä ratkaisuihin kiky-tunneista.
"​

Voisi kuvitella, että Postin omistavalle Suomen valtiolle ja sen äänivaltaa käyttävällä Rinteen hallituksella tulee kiire antaa poliittista käsiohjausta ja lopettaa lakko hinnalla millä hyvänsä jos AKT pistää tukilakolla Suomen satamat, rekkaliikenteen ja lentokentiltäkin Airpron kuljettajat tukilakkoon. Postin johtajia tuskin itseään kiinnostaa vaikka tulisi vuosien mittainen yleislakko heidän vuokseen Suomeen, mutta Postin omistajana olevaa valtiota se taitaa kiinnostaa kun koko yhteiskunta romahtaa siinä Suomessa.
 
Liittynyt
29.04.2017
Viestejä
301
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 683
Kuulostaa vähitellen siltä, että ensiviikon keskiviikkona on nimet paperissa ja lakko päättyy.
 
Liittynyt
01.08.2019
Viestejä
622
Itselläni vähän sellainen tullut mieleen että sen sijaan että hallitus laittaisi nyrkkiä pöytään ja määräisi mitä postin kanssa tehdään antavat tilanteen eskaloitua ja sitten hyvinä päättäjinä kun yleislakko lähellä laittavat nyrkkiä pöytään postin kanssa.

Sitä en osaa sanoa sataako se hallituksen laariin jos antavat ensin eskaloitua ja sitten lyövät nyrkkiä pöytään niin kaikki tyytyväisiä ja kannatus nousee.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
219
Mikä on mielipiteesi kokonaisuudessaan? Se mitä sanoit on ihan totta, mutta mikä on kantasi? Kyse on hullunmyllystä.
Miksi tuossa pitäisi ottaa kantaa? Omasta mielestäni ratkaisu (ja myös totuus) löytyy jostain keskivälistä. En itse ainakaan usko kummankaan osapuolen sanomisia mediassa.

Posti nosti aikoinaan rajusti lehtijakelun (varhaisjakelun ja myös aikakauslehtien) hintaa. Muunmuassa tämän seurauksena tuli Jakeluyhtiö Suomi ja loppu onkin historiaa. Matopurkki aukesi ja nyt niitä yritetään poimia käsin takaisin purkkiin.

Kirjejakelu todenäköisesti on kannattavaa asutuskeskuksissa, mutta rankasti tappiollista muualla. Postin osalta kokonaisuus taitaa vielä olla voitollista, mutta voluumien kadotessa myös hyvät alueet muuttuvat kannattamattomiksi. Arvaukseni on, että tappiollisuus näkyy jo lähivuosien ennusteissa.
Jakeluyhtiö Suomi tuli ihan siitä syystä, että valtio poisti rajoitteita, joita tulevien Postin kilpailijoiden pitäisi noudattaa. Ja koska siinä on bisnestä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Onko jossain objektiivista tarkastelua, paljonko palkat todellisuudessa muuttuvat? Ei siis AY:n tai työnantajan edustajan laskelmia, joissa taitaa valitettavasti olla hiukan värikynää mukana.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Onko jossain objektiivista tarkastelua, paljonko palkat todellisuudessa muuttuvat? Ei siis AY:n tai työnantajan edustajan laskelmia, joissa taitaa valitettavasti olla hiukan värikynää mukana.
Joku oli väsänny tällasen.
En tiedä kuinka todellista, ettis nuo tessit ja vertais. Ei jaksa
PAUn Viestinvälitys-ja logistiikka-alan tes

Tuntipalkka 11,34 €-14,41 €
P-liite: Moduulit 104,97 €/221,62 €
Iltatyölisä + 20 % korotettu tuntipalkka
Yötyölisä + 30 % korotettu tuntipalkka
Lisätyökorvaus + 20 % korotettu tuntipalkka
Lauantaityökorvaus + 25 % korotettu tuntipalkka
Hälytysraha, arkipyhäkorvaus
Työaika 7,39 t/pvä ja 38 t 15 min. /vko > ylityökynnys
Palkallinen sairausloma (väh. 1kk) 4 vko – 3 kk
Pitkät vuosilomat 45 pvä
Sairastuminen vuosiloman aikana > ei omavastuupäiviä
Joustovapaajärjestelmä
Luottamusmiesorganisaatio
Taukokirjaukset ja käytännöt
Työterveyshuollon sopimus

Teollisuusliiton Jakajia koskeva tes

Tuntipalkka 8,90 € -10,16 €
Ei moduuleja
Ei iltatyölisää
Yötyölisä 0,80 € / tunti (noin 8 –9 % tuntipalkasta)
Ei lisätyökorvausta
Ei lauantaityökorvausta
Ei hälytysrahaa tai arkipyhäkorvausta
Työaika 8 t/pvä ja 40 t/vko àylityökynnys
Sairausajan palkka (väh. 1kk) 40 pvä –105 pvä
Ei pitkiä lomia (talviloma?)
Sairastuminen vuosiloman aikana –> Vuosilomalain mukaan 6 omavastuupäivää
Paikallisesti voidaan sopia työaikapankin perustamisesta
PAUn luottamusmiesorganisaatio loppuu tes:n vaihtuessa
Ei määräyksiä tauoista
Työterveyshuolto tes-tasoinen, huomattavasti heikompi kuin PAUn sopimuksessa
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 101
TV:ssä äsken valitettiin, että Posti maksaa 30 miljoonaa osinkoa kun työntekijöiden palkkaa lasketaan.
Postilla on 20 000 työntekijää, joten naamaa kohden se tekisi 125 € kuukaudessa, eli ei osinkojen pienentämisellä pitkälle pötkittäisi.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 683
Onko jossain objektiivista tarkastelua, paljonko palkat todellisuudessa muuttuvat? Ei siis AY:n tai työnantajan edustajan laskelmia, joissa taitaa valitettavasti olla hiukan värikynää mukana.
No ainakin parin tutun vahvistamana, nuo Tlapion laittamat spoilerit ovat oikeat luvuiltaan. Työskentelevät tuolla pakettimaailmassa ja tuo alempi Teollisuusliiton paskates on se mitä heille on nyt marraskuun alusta sovellettu, toki palkan osalta siirtymä on 31.1.2022 asti, mutta muut huononnukset jo voimassa, eli palkallinen safkis lenti ilmaan, työaika muuttui 7h39min -> 8h30min, sis 30min palkatonta safkista (ei pekkasia), arkipyhät lensivät ilmaan -> ei liksaa niiden osalta, eli joulukin tekee hyvää tilille kun tulee 3-4 palkatonta vapaata jos itsenäisyyspäivä ja aatto, joulupäivä ja tapaninpäivä jos osuvat kaikki arkipäiville.
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 058
Olisiko ihan mahdoton ajatus jos kirjeposti ja syrjäseutujen postin jakelu muutettaisiin takaisin jonkun viraston hoidettavaksi niin silloin ei tarvitse yrittää repiä tuottoa ja johdon bonuksia kuolleesta lehmästä.
 
Tässä keskustelussa nyt unohtuu kokoajan se fakta, että Postin toiminta on helposti kannattavaa ja se tekee liikevoittoa. Se on tosiaan jakanut >150M euroa pelkästään osinkoa valtiolle viimeisten neljän vaiko viiden vuoden aikana. Ei sillä ole mitään vaikeuksia pysyä voitollisena jos se saa pitää edes hieman voitoistaan myös itse eikä kaikkea aina tarvitse heittää valtiolle. Pelkkä palveluvarastotoiminta ja pakettitoiminta kannattaa kyllä monta syrjäseudun jakajaa muun ohessa.

Yksinkertaisinta olisi siis laskea vain valtion tuotto-odotusta Postilta ja antaa sen toimia kunniallisesti lakeja ja hyviä tapoja noudattaen, omana itsenäisenä liikelaitoksenaan. Eihän sen tarvitse olla mikään kansainvälinen rahantekokone, vaan ihan suomalaiseen perusinfraan kuuluva palveluntuottaja kansalaisten ja yritysten hyväksi.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Näytti tänään A-studiossa postilakosta keskusteltaessa studiossa ollut työnantajaliiton Tuomas Aarto kiumurtelevan kun puhe tuli tukilakoista ja selitti ettei ne mitään vaikuta heihin.

Olisi kyllä mielenkiintoista ja suorastaan toivottavaa nähdä kun pistäisivät tukilakossa heti kättelyssä Suomen satamat, auto- ja kuljetusalan ja lentokentät tukilakkoon ja laajentaisivat sen parin viikon jälkeen yleislakoksi.

Sen jälkeen voisi kysäistä Tuomas Aartolta uudelleen pari viikkoa kun antaisi paistin kypsyä, että eikö se tosiaan mitään vaikuta se tukilakkoilu. :lol:

Selvää se on että Antti Rinteen idioottien hallitus antaa periksi ja vaikka triplaa postipatejen palkat kun antaa kunnolla painetta lakoilla ja tukilakoilla. Antti Rinteen hallitus käyttää siinä Postissa nimittäin omistajan ääntä ja lakko loppuu samalla sekunnilla kun sieltä omistajan suunnasta käsky käy.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 558
No ainakin parin tutun vahvistamana, nuo Tlapion laittamat spoilerit ovat oikeat luvuiltaan. Työskentelevät tuolla pakettimaailmassa ja tuo alempi Teollisuusliiton paskates on se mitä heille on nyt marraskuun alusta sovellettu, toki palkan osalta siirtymä on 31.1.2022 asti, mutta muut huononnukset jo voimassa, eli palkallinen safkis lenti ilmaan, työaika muuttui 7h39min -> 8h30min, sis 30min palkatonta safkista (ei pekkasia), arkipyhät lensivät ilmaan -> ei liksaa niiden osalta, eli joulukin tekee hyvää tilille kun tulee 3-4 palkatonta vapaata jos itsenäisyyspäivä ja aatto, joulupäivä ja tapaninpäivä jos osuvat kaikki arkipäiville.
On pakko nostaa hattua ammattiliitolle, joka ohimennen on myös oma liitto mutta eri ala, on saanut "neuvoteltua" noin heikon esityksen TES:ksi. Luulisi, että arkipyhät on sen verran iso asia, että niitä ei nyt ihan noin vain neuvoteltaisi palkattomaksi. Esim. omalla alalla arkipyhät, kun sattuvat työpäiviksi on palkka kolminkertainen. Tuossa on jo kohtuullinen ero.

Tosin noilla peruspalkoilla voikin jo naureskellen todeta, ettei töissä käydä palkan takia, vaan jostakin muusta syystä. Mikä sitten lienevätkään enää noilla palkoilla.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Joku oli väsänny tällasen.
En tiedä kuinka todellista, ettis nuo tessit ja vertais. Ei jaksa
PAUn Viestinvälitys-ja logistiikka-alan tes

Tuntipalkka 11,34 €-14,41 €
P-liite: Moduulit 104,97 €/221,62 €
Iltatyölisä + 20 % korotettu tuntipalkka
Yötyölisä + 30 % korotettu tuntipalkka
Lisätyökorvaus + 20 % korotettu tuntipalkka
Lauantaityökorvaus + 25 % korotettu tuntipalkka
Hälytysraha, arkipyhäkorvaus
Työaika 7,39 t/pvä ja 38 t 15 min. /vko > ylityökynnys
Palkallinen sairausloma (väh. 1kk) 4 vko – 3 kk
Pitkät vuosilomat 45 pvä
Sairastuminen vuosiloman aikana > ei omavastuupäiviä
Joustovapaajärjestelmä
Luottamusmiesorganisaatio
Taukokirjaukset ja käytännöt
Työterveyshuollon sopimus

Teollisuusliiton Jakajia koskeva tes

Tuntipalkka 8,90 € -10,16 €
Ei moduuleja
Ei iltatyölisää
Yötyölisä 0,80 € / tunti (noin 8 –9 % tuntipalkasta)
Ei lisätyökorvausta
Ei lauantaityökorvausta
Ei hälytysrahaa tai arkipyhäkorvausta
Työaika 8 t/pvä ja 40 t/vko àylityökynnys
Sairausajan palkka (väh. 1kk) 40 pvä –105 pvä
Ei pitkiä lomia (talviloma?)
Sairastuminen vuosiloman aikana –> Vuosilomalain mukaan 6 omavastuupäivää
Paikallisesti voidaan sopia työaikapankin perustamisesta
PAUn luottamusmiesorganisaatio loppuu tes:n vaihtuessa
Ei määräyksiä tauoista
Työterveyshuolto tes-tasoinen, huomattavasti heikompi kuin PAUn sopimuksessa
Mitenkä noiden sopimusten alla tehtävät työt yleensä ottaen eroaa toisistaan?
Vai onko tässä kyse siitä että yksi liitto on onnistunut vaan pumppaan paremmat edut kun vastassa on valtion yritys yksityisten sijaan?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Hiton hienoa kun ton takia tulee suunnilleen joku yleislakko.Firma vielä valtion omistuksessa.:D:kahvi:

/edit
Täytyy kyllä sanoa että mitäköhän v*ttua postin johto on ajatellut kun on mennyt päättämään tollaista,sehän on ilmiselvää ettei porukka suostu tollaisiin palkan alennuksiin.Paljonkohan säästöä tostakin olisi tullut vuositasolla kun käsittääkseni ne palkat on muutenkin kehnot.
Todellinen tavoite lie jotakin maltillisempaa, mutta edelleen palkkojen leikkausta. Nyt pitää lyödä iaot tavoitteet, niin sitten voidaan "tulla vastaan" mukamas kompromissina.

Tuo on kuitenkin Postilta sen verta törkeää käytöstä, että mihin pienin sopimus, joka kannattaa työntekijäpuolen hyväksyä on 10 % palkankorotukset ja palkka lakkoajalta. Postin johto voisi henk. koht. maksaa jälkimmäisen.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 683
On pakko nostaa hattua ammattiliitolle, joka ohimennen on myös oma liitto mutta eri ala, on saanut "neuvoteltua" noin heikon esityksen TES:ksi. Luulisi, että arkipyhät on sen verran iso asia, että niitä ei nyt ihan noin vain neuvoteltaisi palkattomaksi. Esim. omalla alalla arkipyhät, kun sattuvat työpäiviksi on palkka kolminkertainen. Tuossa on jo kohtuullinen ero.

Tosin noilla peruspalkoilla voikin jo naureskellen todeta, ettei töissä käydä palkan takia, vaan jostakin muusta syystä. Mikä sitten lienevätkään enää noilla palkoilla.
En osaa ottaa kantaa Teollisuusliiton ’neuvotteluihin’ aikoinaan kun jakelijoiden ehdoista ovat sopineet varhaisjakeluun, mutta paska liksahan se on siihenkin hommaan.

Arkipyhät ovat varmaan lentäneet ilmaan aikoinaan koska lehtiä ei aina niiden aikaan jaeta kauheasti tms. Nyt tätä samaa sopparia halutaan soveltaa sitten pakettilogistiikkaan.

Tästä halpuutuksesta toistaiseksi ainakin Kaukokiito ja PostNord ovat ottaneet ilon irti, kummallakin oli isolla rekrymainoksissa, että maksavat AKT:n tessin mukaista liksaa 14,4e/h tms. DHL:lla taisi olla sama jossain ilmoituksessa.

Ei sillä, jos tuo läpi menee, seuraavathan nuo perässä itsekin jos se noin helppoa on.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 558
En osaa ottaa kantaa Teollisuusliiton ’neuvotteluihin’ aikoinaan kun jakelijoiden ehdoista ovat sopineet varhaisjakeluun, mutta paska liksahan se on siihenkin hommaan.

Arkipyhät ovat varmaan lentäneet ilmaan aikoinaan koska lehtiä ei aina niiden aikaan jaeta kauheasti tms. Nyt tätä samaa sopparia halutaan soveltaa sitten pakettilogistiikkaan.
Jos se arkipyhä olisi muutoin ollut työpäivä niin yleensä siitä maksetaan palkkaa vaikka se onkin vapaapäivä. Sehän se pointti tässä onkin. Esimerkiksi omalla alalla arkipyhästä ei makseta palkkaa kotiin jos se sattuu työvuorolistojen perusteella olemaan vapaata, mutta työpäivänä maksetaan sitten korvaus korotettuna. Joka tapauksessa huonosti on neuvoteltu.
 
Liittynyt
31.10.2019
Viestejä
1 170
Mitenkä noiden sopimusten alla tehtävät työt yleensä ottaen eroaa toisistaan?
Vai onko tässä kyse siitä että yksi liitto on onnistunut vaan pumppaan paremmat edut kun vastassa on valtion yritys yksityisten sijaan?
Suomessa kun on vapaan markkinatalauden sijaan tällainen kabinettitalous, niin palkat voivat riippua ihan siitäkin kuinka kuivat viinerit on sattunut missäkin neuvottelupöydässä olemaan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
No ainakin parin tutun vahvistamana, nuo Tlapion laittamat spoilerit ovat oikeat luvuiltaan. Työskentelevät tuolla pakettimaailmassa ja tuo alempi Teollisuusliiton paskates on se mitä heille on nyt marraskuun alusta sovellettu, toki palkan osalta siirtymä on 31.1.2022 asti, mutta muut huononnukset jo voimassa, eli palkallinen safkis lenti ilmaan, työaika muuttui 7h39min -> 8h30min, sis 30min palkatonta safkista (ei pekkasia), arkipyhät lensivät ilmaan -> ei liksaa niiden osalta, eli joulukin tekee hyvää tilille kun tulee 3-4 palkatonta vapaata jos itsenäisyyspäivä ja aatto, joulupäivä ja tapaninpäivä jos osuvat kaikki arkipäiville.
Tuskin käytännössä ongelma jos asiat on kuten muillakin.
Eli yleensä työaikaan ei sisälly ruokatauko.
Normaalisti pekkanen ei kerry kun tehdään alle 8 tunnin työpäivää, kai se uudessa sopimuksessa tapahtuu tai työaika ei ole 8,5t .
Eli jos käytännössä pudotaan normaalin rahvaan tasolle, ei postin työntekijöillekkää sen pitäisi olla ongelma.

Käytännössä palkan maksaa työnantaja, niin eiköhän sopimusneuvottelut pääty että palkka muuttuu 2025 alusta ja joka ei halua,saa lähtä firmasta.
Joka tapauksessa työnantaja puoli sai sellaisen signaalin tästä, että työvoiman vahtaminen tehdään irtisanomisillla ja takaisi pääsee uusilla sopimuksilla.

Jos se arkipyhä olisi muutoin ollut työpäivä niin yleensä siitä maksetaan palkkaa vaikka se onkin vapaapäivä. Sehän se pointti tässä onkin. Esimerkiksi omalla alalla arkipyhästä ei makseta palkkaa kotiin jos se sattuu työvuorolistojen perusteella olemaan vapaata, mutta työpäivänä maksetaan sitten korvaus korotettuna. Joka tapauksessa huonosti on neuvoteltu.
Ei kaikisssa sopimuksissa ole kaikki pyhät vastaavia.

lainaus asiaa käsittelevästä jutusta "Helatorstai oli otsikoissa vuonna 2015, kun Sipilän hallituksen pakkolakiesitykseen sisältyi aikomus muuttaa loppiainen ja helatorstai palkattomiksi vapaapäiviksi ja pidentää vuosityöaikaa. Aie peruttiin, kun työmarkkinajärjestöt saivat aikaiseksi kilpailukykysopimuksen. Sopimuksen edellytyksenä oli muun muassa, että sillä korvataan hallituksen valmistelemat toimenpiteet, jotka koskevat helatorstain ja loppiaisen muuttamista palkattomiksi vapaapäiviksi.
...

Suomen laki tuntee vain yhden palkallisen arkipyhän, joka on itsenäisyyspäivä. Helatorstain ja muiden arkipyhien palkka on sovittu työehtosopimuksissa."
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 457
Viestejä
4 162 616
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom