Ilmaistuotteita

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 521
Välillä antaa tuota bad gatewayta. Onko ne lisännyt tuonne tuon ärsyttävän parin sekunnin siirtymäviiveen tätä varten, vai onko se aina ollut noin perseelleen suunniteltu?
No nyt tuli kanssa bad gateway heti aivan alkuun. Eli ei vaan kapasiteetti riitä.

Ja perään alkoi taas toimimaan. Melko hitaasti latasi.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
513
Juuri ajattelin että tälle olisi tehtävä jotain. Tuollahan on siis ollut jo jonkun aikaa menossa joku kampanja, jossa jaetaan muutaman viikon välein aina eri pelejä ilmaiseksi. Vaatii rekisteröitymisen, mutta ei maksukorttitietoja. Pelit ovat laidasta laitaan, sekä genreltään että laadultaan. Joka kerta kun ne vaihtuvat ei viitsisi käydä tähän samaan ketjuun päivittämässä tietoja ja ajattelin että tämän vastausviestini kaltainen sepustus hoitakoot homman kerralla. Eli käväiskää silloin tällöin katsomassa mitä on tyrkyllä ja jos kiinnostaa, kerätkää pois kuleksimasta.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 054

Epicin ilmaispelit vaihtuvat nykyään viikoittain, torstaisin klo 18.

Ja tätä ketjua varmemmin näistä kerrotaan pelitarjousketjussa, joten kannattaa panna se seurantaan tai sitten vain laittaa toistuva muistutus esim Google-kalenteriin, kuten itselläni on.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 630
Ja tätä ketjua varmemmin näistä kerrotaan pelitarjousketjussa, joten kannattaa panna se seurantaan
On varmaan monia joita tarjoukset eivät kiinnosta koska eivät ole hankkimassa mitään mutta ilmainen nyt aina kelpaa kun on kerran ilmainen. Eli parempi olisi jos ilmaiset päätyisivät aina niille tarkoitettuun ketjuun ettei tarvi turjaan ylimääräisiä ketjuja seurailla.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
515
Novelle 0,5l kivennäisvesi pullopantin hinnalla kun asentaa R-kioski appin. Appi asennettava 22.9. mennessä.

Mobiili / R-kioski
Missä tuo löytyy sovelluksesta? Asensin, en nähnyt etusivun tarjouksissa tai "palkinnot"-sivulla, josta ainakin maksuton kahvi löytyi.

R-kioski Android.png

EDIT: Täytyi hyväksyä markkinointi rekisteröintivaiheessa. Suosittelen käyttämään tilapäistietoja, kuten aina.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.12.2018
Viestejä
314
C More

C More Total -tuotteen laajaan urheilu- ja viihdevalikoimaan veloituksetta viikonlopun ajan 27.-29.9.
Etua ei voi hyödyntää, jos sinulla on jo voimassaoleva tilaus C Moreen.
  • Maksuton kokeiluviikonloppu päättyy su 29.9.2019 klo 23.59, jonka jälkeen tilaus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana kestotilauksena (29,95€/kk).
  • Voit perua tilauksesi milloin tahansa maksuttoman kokeilujakson aikana.
 
Liittynyt
12.11.2018
Viestejä
804
Onko tämä kusetus? Sivut vaikuttavat rkioskin sivuilta, mutta jos menee suoraan heidän sivuille niin tästä ei ole mitään mainintaa.

Mistä sait tämän linkin? Kokeilin prepaidillä ja sain viestin joka näyttää erittäin legitiltä, en vielä uskalla avata linkkiä joka tuli viestissä.
f46a4c32.jpg
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 772
Oh noes, avasin linkin.. varmaan se qr-koodi siinä nyt on huono ja evil.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 054
WinX HD Video Converter Deluxe ilmaiseksi (eri kuin se aiempi WinX DVD Ripper)

Saatavana 25.10. asti. Aktivointikoodi pitää käyttää 30.10. mennessä. Ilmaisversiota ei voi päivittää.

LINKKI
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 231
R-kioski

Onhan se vähän erikoista kun virallisilla sivuilla ei ole mitään mainintaa.

nyt kun katson niiden sivuja niin yleensä näistä kerrotaan sosiaalisen median kautta, nyt ei mitään mainintaa rkisoskin fb,ig tai twitter tilillä.

Ehkä kaveri löys jonkun bugin mistä huomaa noi ennen muita tai sitten?

Edit löysin lähteen, taitaa olla safe. Batteryn omilla fb sivuilla on jaettu.
Olisi ollut kova temppu jos ei olisi ollut legit. Näyttävästi jossain määrin helposti pystyy asentamaan haittaohjelmia ja saamaan ihmisten puhelinnumerot.
Foliohatut oli kuulemani mukaan sun lähikaupassa tarjouksessa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
80
Onko tämä kusetus? Sivut vaikuttavat rkioskin sivuilta, mutta jos menee suoraan heidän sivuille niin tästä ei ole mitään mainintaa.

Mistä sait tämän linkin? Kokeilin prepaidillä ja sain viestin joka näyttää erittäin legitiltä, en vielä uskalla avata linkkiä joka tuli viestissä.
R-kioski

Onhan se vähän erikoista kun virallisilla sivuilla ei ole mitään mainintaa.

nyt kun katson niiden sivuja niin yleensä näistä kerrotaan sosiaalisen median kautta, nyt ei mitään mainintaa rkisoskin fb,ig tai twitter tilillä.
No tähän on jo sinulle tullut vastauksia, mutta koska firman virallinen oikea sivusto kyseessä (kun tällä foorumilla olet niin olettaisin että tunnistat feikkilinkit) niin eiköhän ihan validi juttu. Jos ei somessa näy niin so what.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
187
Vantaa jakaa tänään Tikkurilassa käytettyjä toimistokalusteita:
ANNETAAN PALJON toimistokalusteita – Kiertonet.fi
Täytyy kyllä kehua/kiittää Vantaan kaupunkia veronmaksajia suosivasta ja kustannuksiltaan edullisesta tavasta päästä eroon noista 20-30 vuotta vanhoista kuvanputkiajan toimistokalusteista. Veikkaan tuon kiinteistön tyhjenevän ihan itsestään kun muuten noille olisi pitänyt hankkia useampia jätelavoja puhumattakaan siitä työvoimasta jota tuohon olisi tarvinnut...
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 683
Itsellä ei tuo 2VNALL toiminut ja väitti että olen sen käyttänyt (en ole), mutta tuo toinen toimi. :tup:

Ei sillä, katsottavaa tuolla ei ole juurikaan, mutta jos jouluksi lisäisivät jotain.
 
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
424
Itsellä antoi tuolla 2vnall koodilla kk aikaa.

Edellinen 2kk jakso loppui 25.10 ja nyt laitoin uuden koodin. Laski kait tämän lokakuun jotenkin mukaan.

Korjaan: sanoin heti irti ja saan katsoa 29.12 asti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
758
Kolmas kierros menee jo tuon 2vnall koodin kanssa vaikka se tarjous piti loppua jo muistaakseni kesäkuun lopussa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 480
Viestejä
4 163 654
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom