Gigabyten TRX40-emolevy seuraavan sukupolven Threadrippereille vuotokuvassa

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

AMD valmistautuu parhaillaan julkaisemaan uudet Zen 2 -arkkitehtuuriin perustuvat Ryzen Threadripper -prosessorit marraskuun aikana. Prosessoreiden tueksi ollaan julkaisemassa myös uudet emolevyt, joista ensimmäinen on nyt päätynyt nettiin vuotaneeseen kuvaan.

VideoCardzin haltuunsa saamassa kuvassa kerrotaan olevan Gigabyten Aorus-brändin huippumalleihin lukeutuva EATX-kokoluokan TRX40-piirisarjallinen emolevy. TRX40 on yksi huhutusta kolmesta piirisarjasta uusille prosessoreille TRX80- ja WRX80-piirisarjojen ohella.

Gigabyten emolevyllä on nähtävissä tutun näköinen jättiläismäinen prosessorikanta. Huhujen mukaan uusissa emolevyissä saattaisi olla TR4+-kanta, joka olisi taaksepäin yhteensopiva, mutta tästä ei ole varmuutta. Prosessorikantaa ympäröi kahdeksan muistipaikkaa ja debug-LED-näyttö. Virransyötön jäähdytys vaikuttaa ainakin kuvan perusteella varsin järeältä etenkin I/O-liitäntöjen ja muistipaikkojen väliin jäävien komponenttien osalta. Koko virransyötön jäähdytys on toteutettu oikeilla jäähdytysrivastoilla lähinnä ulkonäköön panostavien kuorien sijasta.

Emolevyn kulmassa ja reunassa on nähtävissä 6-pinninen PCI Express -lisävirtaliitin, 90 astetta käännetyt USB 3.0 -pinnit sekä SATA-liitinrivistö. Piirisarjan päällä aktiivinen jäähdytin, joka jatkuu neljän PCI Express x16 -liittimen väliin sijoitettujen kolmen M.2-paikan päälle.

Lähde: VideoCardz

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
988
Mälsää jos vanhalle TR emolle ei käy noi uudet TR:t...Joutais tuo hitain jo muihin hommiin, mutta jos pitää ostaa koko setti uudelleen niin ei kiitos tällä kertaa.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Gamernexus sanoi tänään että tuo uusi prossu kanta on fyysiseti samanlainen pinnimäärältään mutta ei ole taaksepäin yhteensopiva.Tiedot oli joltain AMD kontaktilta.

Tuossa linkki uutiseen.

https://www.youtube.com/watch?v=ZPL9lEbYjPM
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439
En hihku riemusta tuon nähdessäni. Jos jotain TRX40-emolta kaipaisin niin vähintään 6kpl täyspitkiä PCIE-slotteja vaikka sitten 16x/8x/8x/8x/8x/8x vaikka m.2 slotteja uhraten.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
En hihku riemusta tuon nähdessäni. Jos jotain TRX40-emolta kaipaisin niin vähintään 6kpl täyspitkiä PCIE-slotteja vaikka sitten 16x/8x/8x/8x/8x/8x vaikka m.2 slotteja uhraten.
Ihan uteliaisuudesta: Mihin käyttöön tuollaisia määriä 8x-slotteja tarvitsee?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Kyllähän niille käyttöä keksii, kunhan ovat 16x pitkiä vähintään 8x pinneillä.
Keksiikö? Itse en keksi kuin m.2-lisäkortit nopeasti tuollaiselle määrälle
(Ja miksi x16 pitkiä jos x8 riittää?)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439
Keksiikö? Itse en keksi kuin m.2-lisäkortit nopeasti tuollaiselle määrälle
(Ja miksi x16 pitkiä jos x8 riittää?)
8x slottiin et saa näyttistä. 16x slottiin kasin pinneillä saat näyttiksen eikä penalty tehoissa ole oleellinen etenkään jos nuo puskee 4.0-linjoja.

16x pitkään slottiin saa myös NVME-raidkortin. Vaikka siellä olisi pinnit 8x, siihen saa enemmän kapasiteettia ja vauhtia kuin yhteen m.2-slottiin. Asuksen X299 Sagessa on mahdollista ajaa seitsämää slottia maksimissaam 16x/8x/8x/8x/8x/8x/8x ja sloteissa linjat muistaakseni 16/8/16/8/16/8/16 joiden todellinen nopeus määräytyy sitten miten slotit on käytössä.

Sagessa on toki PLX-sirut, mutta TRn kanssa moisille ei ole tarvetta jos ajetaan aiemmin ehdottomalla 6 slotin mallilla. 6 slotin malli perustuu siihen että monissa emoissa eka pcie slot on jätetty kokonaan pois kun sockettia on siirretty aavistuksen alemmas massiivisen virransyötön edestä, esim Asuksen Zenith Extreme Alphassa.
 
PCIe-liittimet voidaan pitää päästään auki jolloin sen näyttiksen saa vaikka x1 paikkaan.
RAID-kortit lasken tuohon "lisää m.2 kortteja" kategoriaan, joten edelleen mietin miten edes tehoharrastaja saisi noita täytettyä
 
Totta toki, lisäkorttejahan ne on.

16x slotti on kuitenkin paljon tukevampi kuin avoin lyhyempi. Mutta joo, eihän siihen toki tarvitse kaikkien slottien olla täyspitkiä, mutta saisi siinä kuitenkin olla se kuusi slottia, vaikka sitten 16/4/16(8)/16/4/16(8), jossa kolmas ja viimeinen on 16 pitkiä 8 pinneillä. Saisi lisäkorttia ja ohjainta ihan realistisesti täyteen.

Ei se kotikonttorin rendauskoneessa kuitenkaan ihan mahdotonta ole olla 4 näyttistä ja muuta pari lisäkorttia.
 
Eiköhän sieltä TRX80/WRX80-puolelta tule löytymään joku sopivampi (kotikutoisille) renderöintifarmeille
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Toivottavasti. Mutta on tuo neljä slottia silti vähän.
Jos TR sarja tukee 64 linjaa niin neljä 16x paikkaa on aika lailla maksimi mitä voidaan olettaa kun piirisarja ja mahdollisesti nvme- sekä verkkokortit vievät kuormasta myös.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439
Jos TR sarja tukee 64 linjaa niin neljä 16x paikkaa on aika lailla maksimi mitä voidaan olettaa kun piirisarja ja mahdollisesti nvme- sekä verkkokortit vievät kuormasta myös.
Se että slotti on 16x pitkä ei meinaa että siellä on 16x pinnit.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Aikaisemmin ei ole tullut itselleni WRX80 vastaan. Pitääpä hutkia mitä siitä huhuillaan.
Tällä hetkellä oletus on että WX-malleille ja X-malleille olisi omat emot, joissa painotettu eri ominaisuuksia (ja kaikki kolme piirisarjaa olisivat todellisuudessa sama kuin X570 eli Matissen I/O-siru 14nm:llä)
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Jos noin on niin onhan se vähän meh, vaikkakin nykyisen kierrätysbuumin mukaista.
Toisaalta mitäpä sillä Threadripper-alustalla meinasit sieltä piirisarjalta tarvitsevasi, kun PCIe-linjoja on joka sormelle suoraan prossulta valmiiksi?
 
svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
64 linjasta ei riitä neljään 16x paikkaan muutenkaan, se oli koko pointti...
Käsitin, että @Contay meinasi, että ne olisi fyysisesti samoja paikkoja kuin 16x PCI-E paikat ovat, vaikka niille ei riittäiskään linjat.
 
Liittynyt
01.12.2017
Viestejä
1 564
Jos ei tarvi enempää kun viittä pci-e slottia mutta haluaa ne x16 nopeudella ni epyc prossujakin voisi miettiä.

x16/x16/x16/x16/x8 näyttäisi onnistuvan joillakin sp3 emolevyillä ja prossuksi käy ihan hinnat alkaen 8 core 580€.

Tosin niissä on sit kellotaajuudet 3ghz luokkaa mutta onpahan 128 pci lanea edulliseen hintaan.

718tcxeeKuL._SL1000_.jpg

loput 2x8 slotitkin kyllä varmasti saisi käyttöön riser kaapeleilla
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Toisaalta mitäpä sillä Threadripper-alustalla meinasit sieltä piirisarjalta tarvitsevasi, kun PCIe-linjoja on joka sormelle suoraan prossulta valmiiksi?
Totta, aika vähän tekemistä SATA ja verkkoliikenteen reitittämisen sekä äänen lisäksi jää enää piirisarjan vastuulle. Ehkä jotain palvelinominaisuuksia kuten integroitu verkko-ohjain, näytönohjain sekä vaikka IPMI tai IP KVM.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439
Käsitin, että @Contay meinasi, että ne olisi fyysisesti samoja paikkoja kuin 16x PCI-E paikat ovat, vaikka niille ei riittäiskään linjat.
Juurikin näin. Onhan tuossa Aoruksessakin neljä 16x pitkää paikkaa, joissa on todennäköisesti 16x/8x/16x/8x linjat.

Jos ei tarvi enempää kun viittä pci-e slottia mutta haluaa ne x16 nopeudella ni epyc prossujakin voisi miettiä.

x16/x16/x16/x16/x8 näyttäisi onnistuvan joillakin sp3 emolevyillä ja prossuksi käy ihan hinnat alkaen 8 core 580€.

Tosin niissä on sit kellotaajuudet 3ghz luokkaa mutta onpahan 128 pci lanea edulliseen hintaan.

loput 2x8 slotitkin kyllä varmasti saisi käyttöön riser kaapeleilla
Eeei. Kyllä mää mieluummin ton TR-lankun ottasin, kun ytimiä on nyt 16 ja ihan harrastuneisuuden takia nappaan varmaan sen 24c mallin kolmanteen sukupolveen. Slotteja vain saisi tosiaan olla enemmän kuin tuo neljä; Se tulee itsellä täyteen jo kahdella näyttiksellä ja pcie-kortilla, ja lisää kun mielellään laittaisi jo tässä vaiheessa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Se tulee itsellä täyteen jo kahdella näyttiksellä ja pcie-kortilla, ja lisää kun mielellään laittaisi jo tässä vaiheessa.
aa totta, nyky näytönohjaimet hukkaavat vähintään yhden ylimääräisen jos ei ole vesiblokkia tai jotain flex riseria.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439
aa totta, nyky näytönohjaimet hukkaavat vähintään yhden ylimääräisen jos ei ole vesiblokkia tai jotain flex riseria.
Sepä se. Tosin kun niitä kortteja aikoo ahtaa siihen nipun niin vesillähän ne on. Ei mullakaan mitään hirveän Extremeä edes ole: kaks näyttistä ja kaks pcie-levyä; yksi kutakin per virtuaalikone (2 hengen setup). Muutakin lisäkorttia vaan tarvisi laittaa niin sillähän tuo 4 paikkaa tuntuu niin vähälle.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Neljä emoa varmistettu Gigabyteltä
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 365
Kuva itsessään ei enää edes vakuuta. Hyvä vain että noissa on oikeasti järeät virransyötöt, niin ei tartte emolla olla useampaa ropellia. Tossa Aoruksessakin aiemmin vuotokuvan perusteella olisi passiivijäähdytys VRM:llä, kun siellä on kunnon heatpipe ja finstack.
Pieni yksityiskohta: TR 3000-emolevyt tulevat olemaan x499 tai x599 -mallimerkinnällä, eivät imeisesti TRX40 tms. emoja kuitenkaan.
upload_2019-11-2_11-10-48.png
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Pieni yksityiskohta: TR 3000-emolevyt tulevat olemaan x499 tai x599 -mallimerkinnällä, eivät imeisesti TRX40 tms. emoja kuitenkaan.
Tai kyse on esituotantomallista jossa on vielä vanha nimi
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439
Pieni yksityiskohta: TR 3000-emolevyt tulevat olemaan x499 tai x599 -mallimerkinnällä, eivät imeisesti TRX40 tms. emoja kuitenkaan.
Näin tuolla tunnuttiin arpovan Tom'silla linkin takana.

Tai kyse on esituotantomallista jossa on vielä vanha nimi
Tai TRXaa-nimet on voineet olla esimerkiksi suunnitteluvaiheen nimi piirisarjalle. Tätä optiota esitettiin myös tuolla.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Sinällään ei ole mitään teknistä estettä miksei TR prosessoria voisi käyttää vaikka B sarjan piirillä
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Sinällään ei ole mitään teknistä estettä miksei TR prosessoria voisi käyttää vaikka B sarjan piirillä
X570 ja TRX/WRX-piirisarjat ovat todennäköisesti se yksi ja sama piiri, eikä nuo Ryzenit tahi Threadripperit oikeasti tarvitse mitään piirisarjaa kaverikseen
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 881
Olen kyllä pettynyt, jos piirisarjatuulettimet ovat tulleet jäädäkseen...
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Olen kyllä pettynyt, jos piirisarjatuulettimet ovat tulleet jäädäkseen...
Itse kyllä odottaisin, että seuraavan sukupolven piirisarjoissa pärjättäisiin ilman tuuletinta, kun sitten on varmaan uudempi valmistustekniikka käytössä ja sen myötä pienempi virrankulutus.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Itse kyllä odottaisin, että seuraavan sukupolven piirisarjoissa pärjättäisiin ilman tuuletinta, kun sitten on varmaan uudempi valmistustekniikka käytössä ja sen myötä pienempi virrankulutus.
Ei ne piirisarjat ihan oikeasti mitään rupelia siihen tarvitse, se on siellä vain sen worst case scenarion takia että joku unohti jonkun koneen pyörimään keskellä pölymerta ilman mitään ilmanvaihtoa. Noiden kulutushan on keskimäärin jossain 10 W paikkeilla ja pahimmillaankin jäädään alle 15 watin muistaakseni.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Jäin miettimään että mihin oikeastaan tarvitaan TR prossujen kanssa piirisarjaa vai meneekö UEFI piirisarjan läpi? Olisi jännä nähdä emo jossa ei olisi integroituja härpäkkeitä ollenkaan. Voisin kuvitella että nvme+näytönohjain+verkkokortti+usbkortti riittäisi jo pitkälle.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Jäin miettimään että mihin oikeastaan tarvitaan TR prossujen kanssa piirisarjaa vai meneekö UEFI piirisarjan läpi? Olisi jännä nähdä emo jossa ei olisi integroituja härpäkkeitä ollenkaan. Voisin kuvitella että nvme+näytönohjain+verkkokortti+usbkortti riittäisi jo pitkälle.
Ei sitä piirisarjaa tarvita mihinkään, ei edes niihin emon integroituihin. AMD:lla piirisarjan tehtävä on tarjota vain lisää liitäntöjä, kaikki tarvittava löytyisi kuitenkin jo prossusta (ja tämä ei rajoitu edes pelkkiin Threadrippereihin vaan pätee ihan samalla tapaa Ryzeneillä ja Ryzen-APUilla)
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Noiden huhujen mukaan olisi mallistossa tilaa vielä 3990:lle. Olisiko se sitten kovemmilla kelloilla kuin 3970... Jos vuoto pitää paikkansa niin 3960 olisi kyllä näistä kahdesta se järkevämpi hankinta.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Noiden huhujen mukaan olisi mallistossa tilaa vielä 3990:lle. Olisiko se sitten kovemmilla kelloilla kuin 3970... Jos vuoto pitää paikkansa niin 3960 olisi kyllä näistä kahdesta se järkevämpi hankinta.
Tai sitten sieltä tulee viime sukupolven tapaan WX-mallit erikseen
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Ei sitä piirisarjaa tarvita mihinkään, ei edes niihin emon integroituihin. AMD:lla piirisarjan tehtävä on tarjota vain lisää liitäntöjä, kaikki tarvittava löytyisi kuitenkin jo prossusta (ja tämä ei rajoitu edes pelkkiin Threadrippereihin vaan pätee ihan samalla tapaa Ryzeneillä ja Ryzen-APUilla)
Muilla alkaa ahdistamaan vähäinen pcie linjamäärä ellei SuperIO kortit tee uutta tulemista :rofl:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439
Lähde on sellainen joka on osoittautunut suhteellisen luotettavaksi. Aavistus suolaa silti..

received_442955339579290.png
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 427
Viestejä
4 161 314
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom