HBO Max (Nordic)

Cuthalu

Tukijäsen
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 406
Teinitytöille tehtävä "voimaantumisfantasia" on mielestäni ihan OK, vastaavaa on tehty teinipojille jo vuosikymmeniä. Ja tuo Jane Fonda Barbarellana on kieltämättä varsin kuumottava tapaus, vaikka itse kallistunkin enemmän Milla Jovovichiin päin ;)
Tekisivät edes kunnon voimaantumisfantasiaa. Tuota showta voisi ainakin trailerin perusteella pitää todellisuudessa hyvin misogynistisenä, jossa "voimaantuminen" on lähinnä illuusio, kun katsoo pintaa syvemmälle.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958

Tähän kyseiseen tapaukseen en sitten vielä ota kantaa, katsoin ensimmäiset kymmenen minuuttia, mutta se ei vielä kolahtanut. Otos on kuitenkin aivan liian lyhyt oikean kannan muodostamiseksi, moni hyväkin sarja on vaatinut jakson tai pari päästääkseen sisälle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 350
Tosin osoittaisi rohkeutta tehdä nykyaikana rehellistä miehille suunnattua viihdettä eikä "muodin"mukaista feministi-kamaa. Paha vaan kun kenelläkään ole munaa siihen.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Tosin osoittaisi rohkeutta tehdä nykyaikana rehellistä miehille suunnattua viihdettä eikä "muodin"mukaista feministi-kamaa. Paha vaan kun kenelläkään ole munaa siihen.
Paitsi ehkä sellaiset 77,7% toimintaleffoista ja -sarjoista?

Eli eiköhän suurin osa toimintaviihteestä ole edelleen voittopuolisesti miehille suunnattua. Toisaalta jos jotain uutta Arskaa tai Stallonea ei ole tullut, niin ehkä se kertoo siitä, ettei sellaiselle ole enää niin suurta tilausta - toimintaleffoja kun tehdään lopulta voittoa tavoitellen ja vieläpä pyrkien maksimoimaan voitto.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.08.2017
Viestejä
82
His Dark Materials eli Universumin tomu -sarjasta on julkaistu ensimmäinen traileri.

Visuaalinen ilme on yllättävän paljon samanlainen kuin ensimmäisestä kirjasta tehdyssä elokuvassa The Golden Compass. Pessimisti ei pety, mutta ei mahda mitään: odotan tätä joltisenkin innostuneena.
Tää kyllä ansaitsee kunnon filmatisoinnin, toivottavasti tuossa on sellainen tulossa. Traileri tietysti tavallista hypetystä, joten ei siitä juonellisesti paljon irti saa, mutta toivoa voi.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
596
Nyt on erikoisempi ongelma. Salasana on resetoitu pariinkin kertaan, mutta HBO ei silti anna kirjautua sisään. Kenelläkään mulla samaa? On kokeiltu eri selaimilla ja puhelimellakin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 329
HBONordicin muutaman vuoden ikäisen Samsung Smart TV:n sovellus oli muuttunut aikaisempaakin hankalammaksi. Jumitti jos selasi enemmän alaspäin ja myös uusimmat jaksot vai mikä se eniten käytetty lokero ennen olikaan oli hävinnyt kokonaan. Piti sitten mennä haun kautta jotakuinkin kaikkeen... :(
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
163
Onko joku kellonaika Watchmenille, ainakaan vielä ei ole siellä?
Aamulla 21.10. oli katsottavissa.
HBONordicin muutaman vuoden ikäisen Samsung Smart TV:n sovellus oli muuttunut aikaisempaakin hankalammaksi. Jumitti jos selasi enemmän alaspäin ja myös uusimmat jaksot vai mikä se eniten käytetty lokero ennen olikaan oli hävinnyt kokonaan. Piti sitten mennä haun kautta jotakuinkin kaikkeen... :(
Tuo oli tilanne myös LG:n vastaavassa, uusimmat jaksot on tosin ajoittain hukassa muistakin käyttöliittymistä. Oletan (toivon), että kyse vain tilapäisestä häiriöstä sillä android-appissa ja www-sivustoilla "Uusimmat jaksot"-nivaska on tehnyt paluun. Ilman tuota käyttö on todella kankeaa mikä on kyllä surullinen case tuon käyttöliittymän osalta.

Oli jonkin aikaa HBO Nordic jäähyllä em. ongelmien sekä kuvanlaadun takia mutta pakko oli ottaa takaisin parhaiten palvelevan sarjavalikoiman vuoksi (Mayans MC, Deuce, The Righteous Gemstones etunenässä). Silicon Valley season 6 alkaa viikon päästä
HBO Nordic Discover
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 350
Ei ehkä muuta HBO:ta sujuvammaksi mutta Viaplay näytti toimivan myös nyt tosi hitaasti kun ihme uusia valikkohässäköitä ilmestynyt "väkisin" sivun reunaa.
 
TML

yolo
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 311
Ei ehkä muuta HBO:ta sujuvammaksi mutta Viaplay näytti toimivan myös nyt tosi hitaasti kun ihme uusia valikkohässäköitä ilmestynyt "väkisin" sivun reunaa.
Joo, aika äskettäin tuo Viaplay päivittyi myös omaan Samsungiin.
Viaplay on ehkä 1% parempi ku HBO, mutta melko huono sekin.
Sekin on hassua että edelleen Viaplay:ssä ne suosikit on asetusten takana. Asetukset takana? Toihan on melkeinpä epäloogista. :D
Ne just lisäsi noi pikkukuvakkeet vasemmalle, sinne mahtuisi hienosti joku tähti mistä suoraan suosikit? Navigointi noissa kun on niin kamalaa, niin tuollainen suosikit lista edes vähän helpottaa kun viikottain käyt sitä jotain jaksoa etsimässä.

On hämmentävää kuinka paljon parempi ja mm. sulavampi Netflix on kuin yksikään muu videoiden striimauspalvelu ainakin TV applikaationa.
Tai no, kai siinä on vaan Flixillä niin karmivan kovat resurssit vs muut.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
850
Ettäs kehtaavatkin nostaa hintaa, kun tekninen toteutus on mitä on. Ymmärtäisi, jos esim. toimivuuteen ja laatuun olisi tehty satsauksia, mutta ei nykyisellään. Voisi perua vittuillakseen tilauksen ja avata toisella luottokortilla, niin saa tuon kuukauden trialin ja kuoletettua hinnan eron 10kk ajaksi.

HBO:lta tullut tiedote:

Entistä enemmän laatusarjoja sinulle Haluamme ilmoittaa sinulle tulevasta hinnankorotuksestamme.

Kuukausittainen tilausmaksusi nousee nykyisestä 9,95 eurosta 10,95 euroon 21.11.2019 jälkeen seuraavasta laskutuspäivästä alkaen. Jos sinulla on tällä hetkellä käytössäsi tarjouskausi, uusi hinta astuu voimaan sen päätyttyä.

Saat lisätietoja seuraavasta laskutuspäivästäsi siirtymällä kohtaan “Tilaus”, jossa voit myös muuttaa nykyistä tilaustasi. Hinnat sisältävät arvonlisäveron.

Korotamme hintaa, sillä haluamme tarjota sinulle jatkossa entistä enemmän HBO:n laatusarjoja kuten Watchmen ja Chernobyl sekä paikallisesti tuotettuja alkuperäissarjoja kuten Gösta ja Beforeigners.

Löydät päivitetyt HBO:n verkkopalvelun käyttöehdot täällä. Henkilötietokäytäntö säilyy ennallaan.

Autamme ja vastaamme mielellämme kaikkiin tilaukseesi liittyvissä asioissa puhelimitse numerossa 0800 915 765 (ma-pe: 10-20, la-su ja pyhäpäivät: 12-18) tai sähköpostitse osoitteessa: asiakaspalvelu@hbonordic.com.
 
jhu

Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
120
Olisin riemusta hihkuen maksanut vaikka kaksi euroa kuussa lisää, jos olisivatkin ilmoittaneet, että korottavat hintaa, koska haluavat panostaa laadukkaaseen käyttökokemukseen ja hyvään kuvanlaatuun. Katsottavaa on muissakin palveluissa yllin kyllin, joten taidan katsoa Watchmenin ja pistää tilauksen katki.

Edit. Tällainen palaute lähti osoitteeseen asiakaspalvelu@hbonordic.com
Oletteko hinnanmuutoksen myötä myös panostamassa sovelluksen laatuun? On hienoa, että tuotatte laadukasta sisältöä, mutta jos sen katsominen aiheuttaa joka kerran kiukkua sovelluksen puutteiden takia, niin en koe hinnankorotusta perustelluksi. Juuri huonon sovelluksenne takia pitäisin ennemmin hinnan alennusta oikeutettuna, sen verran harmitusta vuodesta toiseen surkeana pysyvä sovelluksenne aiheuttaa.

Tiedän, että en ole yksin mielipiteeni kanssa, ihmetyttää vain, miksi asia ei etene teillä pahoitteluja pidemmälle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
HBO:n softan takia itse tilaan aina tuon Elisa Viihteen kautta. Ei sekään täydellinen ratkaisu ole, mutta on sekin sentään hieman parempi. Niin ja maksu tuloutetaan per päivä, ei per kuukausi (eli 1,5kk katselusta menee 1,5kk verran laskua, ei 2kk).
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Ihan ok oli tää kellomiehet. Oon tähän asti luullut että tarkoittaa katselijoita. Vaikka minuutti miehet olikin.
 
Diziet Sma

Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 399
Watchmen (TV Series 2019– ) - IMDb

Sarjakuva on loistava, elokuva on viihdyttävä, mutta tv-sarja ei ainakaan ensimmäisen jakson perusteella vakuuta.

Potentiaalia on kyllä jonkun verran, mutta vielä enemmän on typeryyksiä: Pahimpina irralliset kohtaukset, joissa viittaillaan aiempiin Watchmeneihin, sekä
idioottimainen tulitaistelu karjalauman keskellä, joka huipentuu Night Owlin lentoaluksen (tai sen kopion) esiintymiseen. Oikeasti, WTF?

Rotupolitiikka näyttää olevan tärkeässä osassa ja sitä käsitellään SJW-tyyliin katujyrän hienovaraisuudella. Ehkä siitä paljastuu jatkossa jokin ovelampi pointti, tai ehkä tekijät vain haluavat saarnata kuorolle ja kilpailla Batwomanin kanssa edistyksellisimmän tv-sarjan tittelistä.

Toivon silti, että sarjasta kehittyisi vielä katsomiskelpoinen, vaikka Damon Lindelöfin häärätessä tekijänä luvassa saattaa olla pelkkää pettymystä. Saapa nähdä.

Pilotin perusteella annan arvosanaksi 5/10.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
251

Pääosin samaa mieltä, mutta itse en kauheasti näe edes potentiaalia. Pelkältä "oikean" maailmankuvan julistukselta tuo tuntui ja kaikki "turha" (eli hahmot, käsikirjoitus, rytmitys, jne.) oli pelkkää juosten kustua alleviivausta tuolle sanomalle. Ehkä (aika vahva ehkä) koitan vielä ensi viikolla, mutta odotukset pilotin jäljiltä todella alhaalla.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
611
Mikäs tuossa HBO-softassa on vikana?

Itsehän tuli tää nyt otettua Telian kautta kun sai 6kk puoleen hintaan, joskin katselu pitää toteuttaa Telia TV-palvelun kautta joka "kuulemma" on myös ihan kökkö. Hyvin kyllä pelannut ainakin itsellä :confused:. Kuvanlaatu tosin on paikoittain aika heikkoa. Sarjojen määrä tosin on se huonoin asia HBO.ssa itselle. Todnäk tulee katsottua Vikings ja GoT jonka jälkeen voikin palata takaisin Netflixin pariin jossa kuvanlaatu on kyllä ihan eri luokkaa.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Suosikkilista puuttuu, on ainakin puuttunut silloin kun itse Telian kautta käytin. Suosikkilista siis ei ole sellainen viritys, jolla saa max 30 yksittäistä vaikkapa jaksoa merkittyä katsottavaksi.

Elisa Viihde esim. tarjoaa oikean suosikkilistan HBO:lle.
 
Liittynyt
08.10.2017
Viestejä
794
Hinnankorotuksesta huolimatta, jatkan maksamista toistaiseksi. Siinä vaiheessa kun ei ole mitään sarjaa seurannassa saatan miettiä josko lopettaisi tämän palvelun, ainakin hetkeksi. Tällä hetkellä on harvinainen tilanne, on ainoastaan yksi sarja seurannassa, parhaimmillaan vissiin ollut neljä (tai viisi) samanaikaisesti. 24.10 alkaa toinen tuotantokausi sarjasta Castle Rock, sehän täytyy sitten katsoa myös.

Tuli pitkästä aikaa päivitettyä hieman tuota omaa listaa katsotuista sarjoista HBO Nordic.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 073
...Tässä tunnin watchmenin toista jaksoa katsoneena aloin viimein ihmetellä etteikö ekan jakson hahmoja pahemmin tosiaankaan aiota näyttää. Täytyy sanoa etten arvosta ihan loputtomiin hbo nordicin käyttöliittymää. prkl :rofl:

Eli siis käyttöliittymä kun on mitä on, niin katsoin watchmen leffaa ja vasta tunnin kohdalla tajusin ettei tämä ole se sarjan toinen osa
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.04.2019
Viestejä
115
Ilmainen ensimmäinen kuukausi näyttää olevan nyt ilmainen 2 viikkoa.

En ole pariin vuoteen hbo:ta katsellut. Mitähän mielenkiintoista osaisitte suositella mitä nyt parin viimeisen vuoden aikana on tullut. Ainoa mielenkiintoinen ohjelma mitä tulisi itselle mieleen on chernobyl ja true detectiven kolmoskausi.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
559
...Tässä tunnin watchmenin toista jaksoa katsoneena aloin viimein ihmetellä etteikö ekan jakson hahmoja pahemmin tosiaankaan aiota näyttää. Täytyy sanoa etten arvosta ihan loputtomiin hbo nordicin käyttöliittymää. prkl :rofl:
Mistä näkee Watchmeni toisen jakson jo nyt? Eikö se julkaista Jenkeissäkin vasta sunnuntaina?
 
kaarlos

Virallinen JimmZ-boikotoija
Premium-jäsen
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 533
Ilmainen ensimmäinen kuukausi näyttää olevan nyt ilmainen 2 viikkoa.

En ole pariin vuoteen hbo:ta katsellut. Mitähän mielenkiintoista osaisitte suositella mitä nyt parin viimeisen vuoden aikana on tullut. Ainoa mielenkiintoinen ohjelma mitä tulisi itselle mieleen on chernobyl ja true detectiven kolmoskausi.
Succession kannattaa katsastaa. Varsin hyvää hitaasti kytevää draamaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20
On varmaan moneen otteeseen kysytty mutta eikö HBO Nordicia saa asennettua Canalin OnePlace-boksiin?
 
Liittynyt
03.04.2019
Viestejä
525
THE RIGHTEOUS GEMSTONES tykkäsin joka sekuntista,
ehkä paras sarja mitä nähnyt tänä vuonna. Joka jaksossa sai nauraa kippurassa ja tämä

jäi soimaan päähän pysyvästi. John Goodman on myös aivan huikea.
Olen digannut aivan mielettömästi kaikista Dannyn tuotoksista ja hieno että tämäkin osui maaliin. En malta odottaa tokaa kautta
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 350
Itse ehdottamasti seuraava "odottamani" sarja on Doom Patrolin kakkoskausi. Toki kun WWorld tms kesken niin edelleen katsoo tuolta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
364
Watchmen vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta kahden ekan jakson perusteella, visuaalisesti hieno, erinomaiset musat ja hyvät näyttelijät. Juonesta paha vielä mennä pidemmälle sanomaan.

IMDB:ssä moni näköjään pahoittanut mielensä. Rottenissa kuitenkin 98% critic score.
 
KiD83

Persu
Liittynyt
13.02.2018
Viestejä
1 027
Sähköpostiin oli tullut hbo nordic tarjous.

12kk hintaan 1€, muilla vastaavaa?
Voishan tuota kokeilla mikäli paikkaanasa pitävä tarjous.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Ettei ole joku huijaus? ;) Kelpaisi mullekin jos aito. Vaikka en mielelläni vaihda käyttämään HBO:n omaa softaa.
 
TML

yolo
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 311
Onhan tuo aivan takuulla jokin huijaus.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Itselläkin on kaksi vastaavaa viestiä roskapostikansiossa, huomaa jo ihan lähettäjästä ettei ole HBO asialla.
Okei. Ilmankos en nähnyt, Gmailissa on niin perhanan hyvä roskapostin suodatus, että harvoin pääsee roskaa edes läpi, ja yleensä vilkaisu toisella silmällä paljastaisi huijaukseksi.
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
653
THE RIGHTEOUS GEMSTONES tykkäsin joka sekuntista,
ehkä paras sarja mitä nähnyt tänä vuonna. Joka jaksossa sai nauraa kippurassa ja tämä
jäi soimaan päähän pysyvästi. John Goodman on myös aivan huikea.
Olen digannut aivan mielettömästi kaikista Dannyn tuotoksista ja hieno että tämäkin osui maaliin. En malta odottaa tokaa kautta
Pitää ottaa tarkasteluun ja katsoa tänään eka jakso. Näin kyllä tämän tuolla ohjelmakirjastossa mutten sen enempää noteerannut.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
746
Tää Mr. Inbetween on kyllä aivan loistava sarja, 2. kausi varsinkin.

Ainostaa ärsyttää se että on 20 min jaksoja. Jos käsitin oikein tuo päänäyttelijä ja sarjan luoja on aika noviisi näyttelemisessä yms. ja sit tulee näin hienoa sarjaa ulos. Wow.
 
Viimeksi muokattu:

tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 585
Castle Rock kakkoskausi on todella hyvä. Parempi kuin ykkönen imho.
 
Diziet Sma

Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 399
His Dark Materials (TV Series 2019– ) - IMDb

Ensimmäinen osa ulkona, tässä spoileriton arvioni:

Vaikuttaa hyvin uskolliselta alkuteokselle. Tuotantoarvot ovat kohdallaan ja näyttelijät hoitavat hommansa mainiosti. Varsinkin neiti Coulter on juuri sellainen kuin pitääkin. Dafne Keen ei ole mitenkään huono valinta Lyraksi, mutta tykkäsin enemmän Kultainen kompassi -elokuvassa olleesta Dakota Blue Richardsista.

Kannattaa unohtaa kaikki vertailut Game of Thronesiin tai Harry Potteriin, tämä on aivan toisenlaista fantasiaa. Vaikka maailma ja henkilöt voivat uudelle katsojalle vaikuttaa vähän sekavilta, tarina kyllä avautuu ajan myötä. Varsinkin jos katsoo ajatuksella, eikä pelaile tai dataile samaan aikaan. ;)

Pisteet ensimmäisen jakson perusteella: 9/10.

Jos taso säilyy, eikä Magisteriumia ja lordi Asrielin suunnitelmaa vesitetä amerikkalaisten ynnä muiden hihhuleiden kosiskelemiseksi, niin arvosana saattaa vielä nousta.
 
Itsekin pidin ekasta jaksosta ja vaikutti tosiaan uskollisemmalta kuin se elokuva. Dafne Keenistäkin aika lailla samaa mieltä (ei täydellinen valinta, mutta tuskin tulee kuitenkaan häneen kaatumaan).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 354
His Dark Materials (TV Series 2019– ) - IMDb

Ensimmäinen osa ulkona, tässä spoileriton arvioni:

Vaikuttaa hyvin uskolliselta alkuteokselle. Tuotantoarvot ovat kohdallaan ja näyttelijät hoitavat hommansa mainiosti. Varsinkin neiti Coulter on juuri sellainen kuin pitääkin. Dafne Keen ei ole mitenkään huono valinta Lyraksi, mutta tykkäsin enemmän Kultainen kompassi -elokuvassa olleesta Dakota Blue Richardsista.

Kannattaa unohtaa kaikki vertailut Game of Thronesiin tai Harry Potteriin, tämä on aivan toisenlaista fantasiaa. Vaikka maailma ja henkilöt voivat uudelle katsojalle vaikuttaa vähän sekavilta, tarina kyllä avautuu ajan myötä. Varsinkin jos katsoo ajatuksella, eikä pelaile tai dataile samaan aikaan. ;)

Pisteet ensimmäisen jakson perusteella: 9/10.

Jos taso säilyy, eikä Magisteriumia ja lordi Asrielin suunnitelmaa vesitetä amerikkalaisten ynnä muiden hihhuleiden kosiskelemiseksi, niin arvosana saattaa vielä nousta.
Vieläkö HBO kuvanlaatu on kuraa vai onko ne saanut edes full HD tasoiseksi?
 
Liittynyt
07.08.2017
Viestejä
82
Juuri huomasin tuon myös, ja sopivasti edellistä katselussa ollutta (The Shannara Chronicles) on enää yksi jakso jäljellä. Nyt pitää saada puhuttua vaimo sohvalle tuota katsomaan, jos tosiaan on leffaa parempi toteutus. Kirjat luin aikanaan parikin kertaa läpi, joten elokuvan täysi floppi harmitti. Jospa nyt saisivat koko trilogian maaliin laadukkaasti (ja onhan siitä lisääkin kirjallista tullut jo)? Voisi ainakin kuvitella, että tekijät ovat syynänneet elokuvan ja sen virheet tarkkaan läpi ja pyrkineet välttämään samoja ongelmia. Formaatti jo tuo paljon mahdollisuuksia syventää tarinaa ja henkilöitä, koska on moninkertainen minuuttimäärä käytettävänä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 498
Viestejä
4 192 945
Jäsenet
70 744
Uusin jäsen
Dunlop

Hinta.fi

Ylös Bottom