Breaking Bad: El Camino

Shikanjyo

#low&slow
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 310
Kun tästä ensimmäisen kerran kuulin, niin aloitettiinkin heti katsomaan Breaking Bad uusiksi. Innolla odottaen.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 683
Trailerin perusteella ei tulisi katsottua, mutta koska tuhlasi niin monta tuntia sarjaan aikoinaan, niin varmaan tulee tämäkin katsottua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 274
Pitänee varmaan saattaa vaimo sivistyksen pariin ja katsoa yhdessä sarja uudestaan, ja sen jälkeen leffa. Todella hyvältä vaikuttaa trailerin perusteella. :tup:
 
Liittynyt
05.02.2019
Viestejä
739
En nyt pidättele henkeäni että tämä mikään mestariteos olisi, mutta katson kyllä.

Hyvä osuva nimi on kyllä leffalle saatu - El Camino
 
Brainsome

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
711
Miksei voisi olla hyvä? Todennäköisesti tunnelmaltaan erilainen kuin Breaking Bad, mutta mielestäni pitää ollakin. Sama koskee Better Call Saulia, jota sitäkin verrataan Breaking Badiin, vaikka sarja on tehty eri tyylillä.

Siis voihan kyseessä olla huonokin elokuva, mutta uskon, että elokuva on tehty, koska tekijöillä on jotain kerrottavaa, eikä väkisin rahastusmielessä.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Puoleen väliin kahtonut ja tosi hyvältä vaikuttaa. Ääh. Tahtoo lissee.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
458
Tykkäsin kyllä. Ei nyt mikään aivan mieletön ja best movie ever, mutta hyvä ja mielestäni kertoo hyvin sen mikä on tarkoituskin kertoa, eli Jessen kohtalon vapautumisen jälkeen.
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Hyvä elokuva oli ja antoi Jessen tarinalle tyydyttävän päätöksen.

Oliko tämä nyt joku leikattu versio, kun ei sitä trailerissa näytettyä Skinny Peten kuulustelukohtausta näytetty ollenkaan?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
897
Hyvä leffa, kaksi tuntia meni että hujahti. Itsekkin mietin että minne Peten ja/tai Badgerin kuulustelut jäi, mutta toisaalta, olisiko se mitään lisäarvoa tuohon tuonut?

Vielä kun olisi sieltä hitsauspajan kassista ottanutkin vain sen $1800... mutta kaipa sitä pitää Alaskaan lähtiessä vähän lämmikerahaa olla.
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Hyvä leffa, kaksi tuntia meni että hujahti. Itsekkin mietin että minne Peten ja/tai Badgerin kuulustelut jäi, mutta toisaalta, olisiko se mitään lisäarvoa tuohon tuonut?
Kyllähän tuo ajojahti vähän vaillinaiseksi jäi. Pinkmania etsittiin, kuin 911 terroristeja, mutta poliisien osuus jäi sitten alkukuumotuksen jälkeen melko lailla olemattomiin.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Ei sitten antanut esim. kattilaa tai lapiota heti alussa ja painellut Caminolla rahojen kanssa ja olisi tämäkin kärsimys kestänyt vain puoli tuntia. Yleensä ei nypi epäloogisuudet mutta nyt oli kyllä heikkoa.
 
Brainsome

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
711
Ei sitten antanut esim. kattilaa tai lapiota heti alussa ja painellut Caminolla rahojen kanssa ja olisi tämäkin kärsimys kestänyt vain puoli tuntia. Yleensä ei nypi epäloogisuudet mutta nyt oli kyllä heikkoa.
Täh? Antanut mitä ja kenelle? Pinkman tarvitsi rahaa, jotta pölynimurikauppias hävittäisi hänet. Koko leffan juoni on se, että Pinkman haluaa kadota, kuten aiemmin oli tarkoitus, ja lopulta onnistuu siinä.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
593
Elokuva oli elokuvana ihan katsottava, mutta "Breaking Badina" se ei mielestäni onnistunut. Uudelleenkatsomisarvoa muutamaa kohtausta lukuunottamatta tässä ei kauheasti ole. Ihan kiva kuitenkin että saatiin tarina päätettyä onnellisesti.
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Näinköhän Pinkman ja Saul kohtaa vielä BCS sarjan lopussa? Molemmilta rahat loppu ja alkavat kokkailemaan Alaskassa :think:
 
Käsitin että alussa rahat oli kirjojen välissä, koska myöhemmin kun meni asuntoa penkomaan, lattialla oli iso läjä ontoksi kaiverrettuja kirjoja. Miksi ei kolkannut siinä pullaa samantien, olisi ollut vapaa, rahaa ja auto. En tosin ihan hahmottanut missä kohdin oli vangittuna siinä ja sarjan katsomisesta niin pitkä tovi, etten muista sitä niin tarkasti enää.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Edit: ja varmaan voisin opetella puhelimella myös käyttämääm spoiler-tageja.
 
Brainsome

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
711
Käsitin että alussa rahat oli kirjojen välissä, koska myöhemmin kun meni asuntoa penkomaan lattialla oli iso läjä ontoksi kaiverrettuja kirjoja. Miksi ei kolkannut siinä pullaa samantien, olisi ollut vapaa, rahaa ja auto.
Uncle Jack olisi käynyt tappamassa sen pikkupojan, jos Jesse olisi tehnyt jotain typerää.

Jack Welker
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Käsitin että alussa rahat oli kirjojen välissä, koska myöhemmin kun meni asuntoa penkomaan lattialla oli iso läjä ontoksi kaiverrettuja kirjoja. Miksi ei kolkannut siinä pullaa samantien, olisi ollut vapaa, rahaa ja auto. En tosin ihan hahmottanut missä kohdin oli vangittuna siinä ja sarjan katsomisesta niin pitkä tovi, etten muista sitä niin tarkasti enää.
Siis silloin pinkman oli vangittu ja alistettu, eikä uskaltanut vangitsijan kimppuun käydä. Ei tuo nyt epäselväksi voinut jäädä, jos elokuvaa seurasi, eikä räplannyt puhelinta siinä samalla.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Uncle Jack olisi käynyt tappamassa sen pikkupojan, jos Jesse olisi tehnyt jotain typerää.

Jack Welker
No tämä selittää. Kiitos tästä.

Siis silloin pinkman oli vangittu ja alistettu, eikä uskaltanut vangitsijan kimppuun käydä. Ei tuo nyt epäselväksi voinut jäädä, jos elokuvaa seurasi, eikä räplannyt puhelinta siinä samalla.
Oli alistunut juu, mutta myöhempi käytös oli vähän ristiriidassa miten käyttäytyi esim. aseiden kanssa.
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Oli alistunut juu, mutta myöhempi käytös oli vähän ristiriidassa miten käyttäytyi esim. aseiden kanssa.
Sehän luovutti sen aseen sille tyypille siellä aavikolla :confused:

Kannattaa varmaan katsoa leffa uudestaan, jos noin paljon meni ohi.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Sehän luovutti sen aseen sille tyypille siellä aavikolla :confused:

Kannattaa varmaan katsoa leffa uudestaan, jos noin paljon meni ohi.
Niin, ensin ei käyttänyt ja 1800$ takia käytti. Vähän oli laiska käsikirjoitus omaan makuun, mutta se miksi ei paennut aiemmin selvisi nyt sentään itselle. Kai sitä saa olla jotain mieltä juonesta kun esim. GoT:n päätös oli niin monelle maailman kauhein.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Niin, ensin ei käyttänyt ja 1800$ takia käytti. Vähän oli laiska käsikirjoitus omaan makuun, mutta se miksi ei paennut aiemmin selvisi nyt sentään itselle. Kai sitä saa olla jotain mieltä juonesta kun esim. GoT:n päätös oli niin monelle maailman kauhein.
Ei se nyt siinä vaiheessa enää vanki ollut ja natsipoppoo oli kuollut.

Tuo kyllä selittää, että jos pidit GOT:n päätöstä hyvänä, niin tämän juonenkäänteet varmasti meni sinulta yli hilseen.
 
Yleensä kyllä se kertoo enemmän kommentoijan älykkyydestä, kun aletaan menemään henkilökohtaisuuksiin.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 683
Elokuva oli elokuvana ihan katsottava, mutta "Breaking Badina" se ei mielestäni onnistunut. Uudelleenkatsomisarvoa muutamaa kohtausta lukuunottamatta tässä ei kauheasti ole. Ihan kiva kuitenkin että saatiin tarina päätettyä onnellisesti.
Minusta juuri toisinpäin, elokuvana aivan paska, maksimissaan 6/10, päätöksenä suurimmaksi osaksi tylsälle sarjalle (ensimmäiset kaksi kautta olisi voinut typistää muutamaan tuntiin). Että sinällään tämä leffa oli uskollinen sarjalle, suurimmaksi osaksi tylsää ja turhaa. Päätös sentään tuli, mutta väkinäinen rahastus tästä jäi päällimmäiseksi mieleen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
458
Niin, ensin ei käyttänyt ja 1800$ takia käytti. Vähän oli laiska käsikirjoitus omaan makuun, mutta se miksi ei paennut aiemmin selvisi nyt sentään itselle. Kai sitä saa olla jotain mieltä juonesta kun esim. GoT:n päätös oli niin monelle maailman kauhein.
Niin, sehän pyysi sitä puuttuvaa summaa siltä hitsarilta, eikä varsinaisesti mennyt tappamaan ja ryöstämään sitä. 5 vs 1 tilanne ja hitsari itse haastoi kaksintaisteluun, että voittaja saa kaikki toisen rahat ja seisoi oven edessä pistooli povessa. Ja kuten sanottu, ne natsit oli hengiltä, niin Jessen ei tarvinnu ressata sen pikkupojan hengen takia. Olishan se muuten ampunu ja haudannu sen Toddin sinne autiomaalle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
387
:D ei ihme että netissä leffa arvostelut on mitä sattuu kun jengi ei tajua ees 50% leffan sisällöstä. Ihan kiva leffa oli, Pinkmanin tarinalle saatiin sopiva loppu - itseäkin tosin häiritsi se etteivät mitenkään käsitelleet sitä Pete+auto juttua, mutta ei se haittaa :)
8/10 leffa, 9.5/10 sarja.
 
Brainsome

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
711
Elokuva oli viihdyttävä ja kiva katsoa, ehkä ei kukaan muista 5 vuoden päästä, mitä väliä, haters gonna hate.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Kuten Netflix-ketjussa totesin: en tiedä odotinko liikoja BB:n jälkimainingeissa, mutta kovin vaisu pätkä tämä oli. Ihan ok ja aika meni nopeasti, mutta siinäpä se sitten olikin. Peruskauraa, 7/10, joka on tosiaan yllättävän vaatimaton suoritus, kun itse sarja oli 10/10.

Tosin, ei Better Call Saulikaan yllä keskiarvona kuin jonnekin 8/10 tasolle.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 995
Tykkäsin tästä kyllä. Ikäänkuin jälkiruoka BB:lle.

7,5/10

Eniten häiritsi nuo takaumat pitkin leffaa. Olisin tykännyt enemmä aikajärjestyksessä kerrotusta tarinasta.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Minusta juuri toisinpäin, elokuvana aivan paska, maksimissaan 6/10, päätöksenä suurimmaksi osaksi tylsälle sarjalle (ensimmäiset kaksi kautta olisi voinut typistää muutamaan tuntiin). Että sinällään tämä leffa oli uskollinen sarjalle, suurimmaksi osaksi tylsää ja turhaa. Päätös sentään tuli, mutta väkinäinen rahastus tästä jäi päällimmäiseksi mieleen.
Paljonko maksoit tästä leffasta?

Omasta mielestä ihan viihdyttävä leffa ja vähän jätettiin sinne loppuunkin jatkon mahdollisuutta. Juoni oli looginen ja kuljetti leffaa eteenpäin. Turha ruveta pohtimaan miksei herra X tehnyt sitä ja tätä vaan teki näin.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 683
Paljonko maksoit tästä leffasta?

Omasta mielestä ihan viihdyttävä leffa ja vähän jätettiin sinne loppuunkin jatkon mahdollisuutta. Juoni oli looginen ja kuljetti leffaa eteenpäin. Turha ruveta pohtimaan miksei herra X tehnyt sitä ja tätä vaan teki näin.

Varmaan saman kuin kaikki muutkin, eli Netflixin kk-maksun? :confused:

Eikö voi arvostella ja vaatia mitään kamasta jota tungetaan kk-maksulliseen suoratoistopalveluun koska siitä yksittäisestä artikkelista ’ei maksa mitään’?

Mukava että pidit, makuja on monia. Minusta tämä oli varsinaisen sarjan kahden ensimmäisen kauden tasoista humppaa.

Kuten todettua, minusta tämä oli elokuvana keskinkertainen korkeintaan, sarjan faneille antaa enemmän sitten jokaisen mieltymysten mukaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 419
Näinköhän Pinkman ja Saul kohtaa vielä BCS sarjan lopussa? Molemmilta rahat loppu ja alkavat kokkailemaan Alaskassa :think:
No ei varmasti Pinkmani ala enää kokkailemaan (ainakaan rahasta). Eiköhän tehty hyvin selväksi, että sai kyseisestä touhusta tarpeekseen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
458
No ei varmasti Pinkmani ala enää kokkailemaan (ainakaan rahasta). Eiköhän tehty hyvin selväksi, että sai kyseisestä touhusta tarpeekseen.
Toisaalta nyt saisi tehdä omilla ehdoillaan. Tuskin nyt heti on mielessä, mutta jahka aikaa vähän kuluu ja alkaa rahat loppumaan ja aika tulemaan pitkäksi. Säälihän se olisi tuollainen taito hukkaan heittää, kun rahaakin tulisi ovista ja ikkunoista. Jesse kuitenkin valtakunnan ykköskokki taidoiltansa. :think:
 
Liittynyt
16.02.2018
Viestejä
551
Ois kyllä kelvannut ihan sarjana tämä, mutta leffanakin hyvä. 8/10
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 443
No nyt tuli katseltua ja olihan tuo ihan hyväsydäminen lopetus Pinkmanin saagalle. Tarinana kyllä tarjosi tarinaa sen verran että olisi saanut tiivistettyä yhteen tunnin jaksoon, mutta en valita. Edelleen yksi parhaimpia sarjoja mitä tullut katsottua.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
No en nyt tiedä onko se enää piskuinen vähemmistö, jos ja kun facebookin fanisivuilla about joka toinen ellei useampi asiasta mainitsee ja muu nettikeskustelu päälle.. Tokihan hahmon tunnistaa, enkä sanonut että joku muu olisi pitänyt tilalle laittaa, mutta onhan tuo nyt outoa ja koomista, kun itse muistaa ihan kirkkaasti minkä näköinen Todd oli BB:ssä ja tässä nähdyt takaumat oli kuitenkin BB:n aikajanalta. Tykkäsin kyllä leffasta, ei siinä mitään, mutta kyllähän tuo nyt silmiin pisti.
Itse katsoin sarjan vasta tässä vuosi-puoli vuotta sitten. Makuasioita, mutta itse en pahemmin edes kiinnittänyt huomioita näyttelijöiden ikääntymiseen/painon nousuun.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
458
Itse katsoin sarjan vasta tässä vuosi-puoli vuotta sitten. Makuasioita, mutta itse en pahemmin edes kiinnittänyt huomioita näyttelijöiden ikääntymiseen/painon nousuun.
En minäkään nyt koko leffan aikaa asiaa taivastellut, mutta kyllä aluksi tuli semmonen wtf-fiilis ja tovin kesti toipua/tottua.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
Ihan kiva leffa oli, Pinkmanin tarinalle saatiin sopiva loppu - itseäkin tosin häiritsi se etteivät mitenkään käsitelleet sitä Pete+auto juttua, mutta ei se haittaa :)
Oli vissiin pakko mahtua kahteen tuntiin kaikki. Trailerissa se Pete oli poliisikuulustelussa eli leikattu pois syystä tai toisesta lopullisesta versiosta. Sama varmaan sen toisen hampuusin meksikoreissun kanssa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 002
Itsekkin juuri tuon katsoin ja vähän jäi oudosti häiritsemään sellainen yksityiskohta että ei näytetty ajelua paikasta toiseen vaan ensin oltiin tuolla ja sitten tuolla ja sitten seuraavassa paikassa. Alkuperäisessä sarjassa tuota oli mukana ja jotenkin loi tunnelmaa erilailla.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Kyllä tästä semmoinen väkisin väännetty fiilis jäi ja eipä se kaukana totuudesta ole.
Väkisin väännetty elokuva mikä ei oikein omillaan jaksa seistä.

Kyllä tämän katsoo, mutta ihan hyvin voi olla myös katsomatta eikä menetä mitään.
 
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
1 349
Hyvä leffa oli.

Kannattaa muistaa mistä lähtökohdista alkoivat tätä tekemään, kaikilla älyttömät odotukset ja jokaisella oma mielipide minkälainen tämä pitäisi olla. Yllättävänkin hyvin onnistuivat mielestäni, sillä moni muu projekti on tuottanut pökäleen vastaavassa tilanteessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 274
Katsoin itse sarjan uudelleen ja leffan suoraan sen perään. Mitään ennakko-odotuksia ei ollut, enkä juonesta mitään tiennyt niin niistä lähtökohdista olin leffaan hyvinkin tyytyväinen, ja siihen miten se loppui. Vähän se Toddin pulskistuminen ja hahmojen ikääntyminen häiritsi, muttei pilannut tunnelmaa.

Tästä oli julkaistu Netflixiin myös 13min pituinen dokumentti, että kuinka elokuva tehtiin. Lyhyytensä takia ei ollut kummoinen, mutta kyllä siellä pari mielenkiintoista juttua kuvauksista oli.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 484
Viestejä
4 163 893
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom