Poliisin takaa-ajot Suomessa

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 304
Minusta näissä mopokohelluksissa ainoa syy on, että lapset pitävät jännistä leikeistä. Nykyään bonuksena saa hyvää videota. Voi sitten elvistellä toisille lapsille koulun pihalla. Poliisin kannalta nuo takaa-ajot ovat melkein yhtä jännittäviä kuin hedelmäpeli Shellin baarissa.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
No miksei se sitten kirjoittanut niitä sakkoja?
Asiaa ei voi hoitaa sakottamalla jos epäilty vastustaa rangaistusvaatimusta. Tällöin homma siirtyy syyttäjälle normaaliin syyteharkintaan, josta pitäisi tulla vähintään syyttämättäjättämispäätös.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tämä ei nyt ole meikäläisiltä teiltä, mutta mahtunee topiciin silti:

Aikamoista räiskimistä ja jenkkityyliin lopussa lasketaan vielä pari lipasta kohteeseen ihan vaan varmuuden vuoksi ja sitten perään huudetaan radioon "we need medics here!". :D
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 645

Ehkä vielä parempi on siin lopussa; "cuff him".
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279
Tämä ei nyt ole meikäläisiltä teiltä, mutta mahtunee topiciin silti:

Aikamoista räiskimistä ja jenkkityyliin lopussa lasketaan vielä pari lipasta kohteeseen ihan vaan varmuuden vuoksi ja sitten perään huudetaan radioon "we need medics here!". :D
Montakohan luotia/reikää epäillystä löytyi, joka ei tainnut sillä ilmapistoolilla ampua kertaakaan?

Toki eihän ne kytät tienneet, että se oli vain ilmapistooli..

Konepistoolit kyllä tehostaisivat vielä lisää poliisin työskentelyä ja/tai (puoli)automaattiset haulikkot tms.. :think:

Tuo "we need medics here!" oli kyllä jotenkin epätodellista. :rofl:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 046

Olisi totellut, kun käskyttivät alussa, niin olisi varmasti säästynyt reijiltä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Olisi totellut, kun käskyttivät alussa, niin olisi varmasti säästynyt reijiltä.
Niinpä, ei sillä ole merkitystä vaikka olisi leikkiaseella osoitellut, jos ei käskytystä tottele tai alkaa muuten vain kohti osoittelemaan.

Sitä en siltikään ymmärrä miksi jenkeissä lasketaan useampi lipas kohteeseen sen jälkeen kun tuli on avattu?
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279
Sitä en siltikään ymmärrä miksi jenkeissä lasketaan useampi lipas kohteeseen sen jälkeen kun tuli on avattu?
Miksi ei?

Jenkeissä on tietääkseni laki, että poliisi saa niin kauan ampua kun kokee kohteen (itselleen) vaaralliseksi.

Onhan siellä sujuvasti ammuttu epäiltyjä selkäänkin, no problem.

0 seurauksia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 042
Tuo "we need medics here!" oli kyllä jotenkin epätodellista. :rofl:
Ihan urbaanilegendojenkin ulkopuolelta aika uskomattomia tapauksia löytyy. Ihan hatusta voi heittää oman mutuesimerkin, joka todennäköisesti vastaa jotain tositapausta. Esimerkiksi ammuttu varmuuden vuoksi(ei voimankäyttötarvetta) 48 ls. Osumia 11, joista 8 sivulliseen, 2 toiseen poliisiin ja 1 epäillyn takkiin. Epäilty olikin mistaken identity ja takaa-ajon kohde tavoitettu myöhemmin toisaalta. Silloin ammuttu 324 laukausta. Ei eloonjääneitä paitsi yksi poliisi, johon osui vain kolme poliisin luotia, joista yksi oma.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Sitä en siltikään ymmärrä miksi jenkeissä lasketaan useampi lipas kohteeseen sen jälkeen kun tuli on avattu?
Tuolla nyt on kokonaisuudessaan täysin erilainen suhtautuminen aseenkäyttöön ja epäiltyjen ampumiseen kuin täällä. Tosin myöskin keskiverrolla jenkkiläisellä rikollisella on myös täysin erilainen suhtautuminen poliisia (ja sivullisia) kohti ampumiseen kuin suomalaisella kriminaalilla, ja lisäksi huomattavasti useammin myöskin ase mukana kuin täällä.

Tähän suurempaan riskiin tulla ammutuksi kun yhdistetään lainsäädännön ja oikeuskäytännön tarjoama suoja meikäläisittäin hyvinkin räikeissä aseistamattomien/syyttömien/sivullisten ampumistapauksissa, poliisien keskimäärin huomattavasti heikompi koulutustaso ja yleinen ”cowboy-meininki”, niin asia selittyy ainakin jollain tasolla.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
694
Jenkeissä rikolliset on todennäköisemmin aseistautuneita ja lisäksi kun tuomiot on luokkaa kuolema tai 750v vankeutta, niin motivaatio vastustaa pidätystä on korkeampi kun rikollisilla ei käytännössä ole mitään menetettävää. Uskoisin, että myös poliisia kohti ammutaan useammin kuin käytännössä missään länsimaissa. Oman osansa tekee varmaan myös poliisien koulutus, joka käsittääkseni on muutaman kuukauden mittainen ja sisältää lähinnä voimankäyttökoulutusta. Nuo kun ottaa huomioon, niin en toisaalta ihmettele miksi jenkkipoliisit stressitilanteessa tyhjentää lippaallisen kiinniotettavan torsoon.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 107
Jenkeissä niitä poliisejakin on ihan eri määrä suhteellisesti, ja sen kyllä huomaa. Sama juttu Ranskassa, ihan käsittämätön resurssien haaskuu.

Suomalainen poliisipartio vastaa ammattitaidoltaan noin 5-10 poliisivaltion poliisipartiota.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Miksi ei?

Jenkeissä on tietääkseni laki, että poliisi saa niin kauan ampua kun kokee kohteen (itselleen) vaaralliseksi.

Onhan siellä sujuvasti ammuttu epäiltyjä selkäänkin, no problem.

0 seurauksia.
No siksi ei, kun se on täysin tarpeetonta. Ei kai sen nyt sentään niin pitäisi olla, että kun kerran on lupa tappaa, niin sitten myös tapetaan. Kuten hyvin tiedetään, useimmiten jo se ensimmäinen osuva luoti pysäyttää kohteen, mutta jenkeissä sellaisesta viis veisataan, vaan räiskitään kaikki lippaat tyhjäksi varmuuden vuoksi. Does not compute.

Mutta joo, siellä taitaa tosiaan poliisien keskimääräinen osaaminen ja erilaisten tilanteiden käsittelytaidot olla aika alhaisella tasolla muutenkin.
 
Liittynyt
25.07.2017
Viestejä
108
Jenkkilässähän tosiaan ammutaan kunnes uhkaa ei enään ole, kutsutaan ensihoito paikalle aina. Ennen ensihoidon saapumista pitää asiakkaan olla raudoissa että voivat työskennellä turvallisesti. Poliisit opetetaan tekemään näin.
Ja se että poliisia kohti tähtää aseella tai asetta muistuttavalla esineellä yleensä riittää siihen että poliisi alkaa ampumaan, ihan järkevästä syystä(?)
Ensimmäinen osuva luoti ei todellakaan usein pysäytä kohdetta. Selkään saa myös ampua karkuun juoksevaa asiakasta mutta se ei ole niin yksiselitteinen asia.
Kulttuuri on kuitenkin todella erilainen verratuna esimerkiksi suomeen, ei sillä etteikö suomen poliisi olisi vaarallisissa tilanteissa.
Poliisin ennakkotiedot tapauksessa olivat ilmeisesti että kyseinen asiakas on varustautunut aseen ja puukon kanssa. Poliisille kerrottiin myös että henkilö on kenties jonkun huumeen vaikutuksen alaisena.
Henkilöön osuttiin ilmeisesti ainakin yhdeksän(9) kertaa ja hänen verestään löydettiin amfetamiinia ja metamfetamiinia
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Tosiaan pistoolilla yksi osuma keskivartaloon ei valtaosassa tapauksia ole pysäyttää eikä välttämättä edes hidaste.
Suomessakin usein ammutaan 2-3 kertaa.
Olen semmosen statistiikan nähnyt, että 95% pistoolilla ammutuista selviää hengissä, itsemurhia ei tähän oltu laskettu mukaan, eli edes henkien säästämisen kannalta vähän liikaa ampuminen ei ole mitenkään kauhean paha. Toki naurettavaa se on aina kun lipas tyhjennetään vaikka kohde jo 5. laukauksen jälkeen maassa, mutta se viidesti ampuminen ei ole täysin käsittämätöntä.
 
Joo, kaikki varmaan ymmärtää sen pointin riippumatta siitä pysäyttääkö ensimmäinen, vaiko vasta kolmas luoti. Jos kohteeseen ammutaan tämän lyyhistymisen jälkeen vielä 30 kutia, niin jotain on pahasti pielessä koulutuksessa ja ampujan korvien välissä. :D
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
595
Offtopic, mutta menköön tämän kerran. Kirjoituksista päätellen jokainen jenkkipoliisi ampuu tilanteen salliessa vähintään sen 2 lipasta, joten tässä esimerkki, josta Suomessakin voisi olla ylpeä.

Mutta eihän tällaisesta toiminnasta kannata mainita missään, vaan tuomitaan kaikki samantien osaamattomiksi trigger happyiksi.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453
Eiköhän ala riittämään tämä keskustelu jenkkipoliisien liipasinherkkyydestä ja muusta vastaavasta, pysykääs ketjun aiheessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
Jenkkilässä nyt ammutaan kaikkia oli syy mikä tahansa, jo pelkästään poliisin tuntema uhka riittää syyksi ampua kaikki näköetäisyydellä olevat. Myös aggressiivisesti käyttäytyvät tai vain pakoon lähtevät voidaan siis ampua vaikka keskellä päivää kadulle, jos poliisista siltä tuntuu. Jenkeissä poliisi ei juurikaan käy ihmisiin kiinni painin muodossa vaan on helpompaa ampua ja odotella ambulanssia. Tuomioistuin on muutenkin Yhdysvalloissa linjannut, että poliisin ei tarvitse eikä kuulu suojella tai turvata kansalaisia. Kyse on valtavasta kulttuurillisesta erosta esim. Eurooppaan. Näitä on siksi melko päätöntä verrata Suomen tai edes muun maailman poliisitoimintaan, joka on selvästi eri lähtökohdista toteutettua ja monipuolisempaa ammattitaitoa vaativaa toimintaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 359
Otsikossa on tosiaan sanat Suomessa ja takaa-ajot. Jenkkipoliisien aseenkäytöt eivät tänne kuulu.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Otsikossa on tosiaan sanat Suomessa ja takaa-ajot. Jenkkipoliisien aseenkäytöt eivät tänne kuulu.
Joo, eivät kuulu, mutta koska ketjuun ei tule liian tiukkapipoisella asenteella juuri lainkaan postauksia/keskustelua, niin voisiko otsikosta poistaa sanan "Suomessa" kokonaan? Olennaista lienee, että keskustellaan takaa-ajotilanteista yleisesti, jollaisesta tuossa minun viimeisessäkin videossa oli kyse, olkoonkin että se päättyi ammuskeluun, josta täällä ei saa puhua, koska hurrdurr-offtopic. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
"Vain kolme päivää takaa-ajon jälkeen poliisit olivat pysäyttäneet kortittoman taksimiehen auton ratista."
Tuomittiin ehdolliseen, jonka hovioikeus nyt vahvisti, onko tuota ehdollista edes laitettu täytäntöön, kun perseili heti uudestaan?
Poliisi voisi luopua liikennevalvonnasta kokonaan tehottomana, koska oikeudessa näistä ei mitään seurauksia nykyään tule.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
672

Paitsi tietysti normaali perheellinen työläinen maksaisi tälläisestä niin saatanalliset päiväsakot että ei tartte paljo tonnikalaa lasten pizzaan laittaa. Ennestään kuitittomana ajelevalle nämä on tietysti ihan yhdentekeviä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Taas yksi kotimainen moottoripyörän takaa-ajo. En tiedä mitä tuo 90-luvun VRF-kuski kuvittelee saavuttavansa, mutta tuollaisessa soosissa sitä voi vain arvuutella. Poliisi-mp:lle meinaa muuten käydä huonosti kohdassa 2:17. Siinä oli lähellä ettei mennyt tolppiin/pöpelikköön 80km/h vauhdissa.

Harmi kun ei kiinniottotilannetta näytetä videolla, mutta uutisen mukaan sekin olisi ollut näkemisen arvoinen tapahtuma. :D

Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703

Kuin kaksi marjaa:

Poliisi @ itäväylä
Screenshot_20200701-221343_Chrome.jpg

RS3 @autobahn
Screenshot_20200701-220918_Chrome.jpg

Ihan kutkuttaa ajohermoja!

Tai lähinnä pointti oli, että tuleeko nuo poliisin ajoneuvokeskuksesta suoraan youtube-editteinä
 
Miguel

genderfluid sapiosexual demisexual questioning
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
509
Kuin kaksi marjaa:

Poliisi @ itäväylä

RS3 @autobahn

Ihan kutkuttaa ajohermoja!

Tai lähinnä pointti oli, että tuleeko nuo poliisin ajoneuvokeskuksesta suoraan youtube-editteinä
Eniten huomiota herättää tuo kuvanlaadun ero MP:n ja Passatin välillä, prätkässä melko tasokastakin kuvaa, autossa edelleen vhs-tasoista paskaa, vaikka auto varusteltu rekkarin mukaan neljä vuotta sitten
 
Liittynyt
04.01.2018
Viestejä
109
Taas yksi kotimainen moottoripyörän takaa-ajo. En tiedä mitä tuo 90-luvun VRF-kuski kuvittelee saavuttavansa, mutta tuollaisessa soosissa sitä voi vain arvuutella. Poliisi-mp:lle meinaa muuten käydä huonosti kohdassa 2:17. Siinä oli lähellä ettei mennyt tolppiin/pöpelikköön 80km/h vauhdissa.

Harmi kun ei kiinniottotilannetta näytetä videolla, mutta uutisen mukaan sekin olisi ollut näkemisen arvoinen tapahtuma. :D

Katsoin samaa eilen, poliisi mp ajoi jo pikkuisen leveäksi ja hyvin lähellä näytti olevan että olisi tolpassa tai ajanut enemmän leveäksi. Kovia riskejä nuo poliisitkin ottaa, kun takaa-ajoon lähtevät.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 274
Taas yksi kotimainen moottoripyörän takaa-ajo. En tiedä mitä tuo 90-luvun VRF-kuski kuvittelee saavuttavansa, mutta tuollaisessa soosissa sitä voi vain arvuutella. Poliisi-mp:lle meinaa muuten käydä huonosti kohdassa 2:17. Siinä oli lähellä ettei mennyt tolppiin/pöpelikköön 80km/h vauhdissa.

Harmi kun ei kiinniottotilannetta näytetä videolla, mutta uutisen mukaan sekin olisi ollut näkemisen arvoinen tapahtuma. :D

Ja tapauksen lopputulos: hovioikeus muuttaa 48 päivän ehdottoman vankeuden 48h yhdyskuntapalveluksi :facepalm:
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Ja tapauksen lopputulos: hovioikeus muuttaa 48 päivän ehdottoman vankeuden 48h yhdyskuntapalveluksi :facepalm:
No niinpä oli näköjään tuohon juttuun tarkennettu juuri hetki sitten. Aika erikoinen veto hovioikeudelta tuokin. Varmaan oletus oli, että vankilassa koko heppu on menetetty lopullisesti pimeälle puolelle, mutta ei tuo nyt ihan oikein mennyt kuitenkaan. Tyyppi ajaa ties kuinka monetta kertaa humalassa ja tällä kerralla 200km/h poliisia karkuun 2,28 promillen tuubassa vilkkaalla alueella, mutta ei kun kukkia kastelemaan muutamaksi päiväksi ja hyvää matkaa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tähän väliin jenkeistä yksi melko vauhdikas takaa-ajo, jossa vaihdetaan jokunen laukauskin:

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 647
Taas yksi kotimainen moottoripyörän takaa-ajo. En tiedä mitä tuo 90-luvun VRF-kuski kuvittelee saavuttavansa, mutta tuollaisessa soosissa sitä voi vain arvuutella. Poliisi-mp:lle meinaa muuten käydä huonosti kohdassa 2:17. Siinä oli lähellä ettei mennyt tolppiin/pöpelikköön 80km/h vauhdissa.

Harmi kun ei kiinniottotilannetta näytetä videolla, mutta uutisen mukaan sekin olisi ollut näkemisen arvoinen tapahtuma. :D

Hyvinhän tuo ajoi noissa tilanteissa sekä nopeuksissa, ja reilut pari promillea taulussa kuitenkin:hmm:
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Sattui osumaan kohdalle niin huvittava takaa-ajo jenkeistä, että laitetaan tännekin (kohdasta 14:13 lähtien, jos upotus ei toimi). Joku tyypi ajaa vanhalla varastetulla pick-upilla poliisia karkuun kuin GTA:ssa konsanaan. :D

Tuolla A&E -kanavalla olevat LivePD-sarjan pätkät ovat muutenkin ihan mielenkiintoisia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 722
Ihmeen kauan noi toyotan renkaiden ripustukset kestikin kun katsoi millainen mörkö sieltä hanttarin puolelta tuli ulos.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Kohdassa 15:15 kun poliisi olisi vaan parkkeerannut autonsa toyotan taaksen niin se ei olisi päässyt mihinkään, mutta päästi vaan jatkamaan :confused:
Muutenkin välttelivät kontaktia maksimit. No toki (osa)valtion varoja säästyy nyt kun ei tarvitse autoa korjata kun tällä kertaa Toyota pysähtyi omatoimisesti lopulta. Siis nimenomaan Toyota, ei se kuski

Kiinniottotilanne oli hauska kanssa:
"Three steps on your left"
*kävelee oikealle*
"Your other left"

:D
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tämä ei ole mikään takaa-ajo enää tässä vaiheessa, mutta siitä huolimatta Suomen mittakaavassa todella poikkeuksellisen kidnappauksen jälkimeininkejä, jonka selvittämiseen liittyi tiukkaa poliisityötä ja lopulta vähän tuuriakin (kohdasta 12:34 alkaen ja jatkuu seuraavaan jaksoon).

Tekijästä lisää:
 
Liittynyt
09.10.2020
Viestejä
1 381
Kyl joskus tulee näitä katottuu, ja yleensä Suomen Poliisi onnistuu näissä ihan hyvin.

Mutta sit kun on se joku mopojonne, joka tietää kaikki tiet, kävely- ja lenkkeilyteitä pitkin siellä, niin sehän painaa sinne mettään, ja ei välttämättä ihan heti maija viitti ajaa perään. Sit siellä muutamat mutkat ja poliisit on pois kannoilta.

Muistan isänkin juttuja, kun ne ajo mopoilla, ja jos niitä alettiin seuraamaan, niin ne meni metsään piiloon.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 574
Viestejä
4 166 761
Jäsenet
70 425
Uusin jäsen
Juhizi

Hinta.fi

Ylös Bottom