Omat autot -esittelythread! (KESKUSTELUA VAIN ESITELLYISTÄ AUTOISTA!)

Odi_

Tukijäsen
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
1 413

Tuollainen Mercedes-Benz jota voi nippanappa ylipäätään kutsua mersuksi.

Kasattu Unkarissa, Renaultin 1.33 litran bensakone, ja kaiken päälle vielä etuvetoinen. Eli CLA 180. Pakoputkien päätkään ei ole aidot.

Alunperin haaveilin jo pitkään Tesla Model 3:sta tai vähintään jostain hybridistä tai plugarista, mutta päädyin silti tähän. Miksikö? Mersun 350e -plugari maksaa käytettynä jo rapiat 36 kiloeuroa, ja jos pari tonnia kalliimmalla saa kokonaan uuden, niin homma oli aika selvä. Kyllähän 350e lähemmäs 300 hevosvoimalla ja takavedolla liikkui makeasti, mutta niin liikkui yllätyksekseni myös tämä CLA. Ja MBUX näyttää paljon hienommalta kuin nykyisen C:n systeemit.

Takapenkeille ei kyllä ole matkustajilla paljoa asiaa, siinä C olisi ollut selkeästi parempi. Tuli myös harkittua Toyotan ja Lexuksen hybridejä, mutta niiden CVT kuulosti joltain aivan hirveältä.

Seuraavaksi autoksi sitten jotain isompaa ja aidompaa. Niin koon kuin moottorin puolesta. Ja erittäin luultavasti myös suoraan täyssähköistä. Mutta vielä ei ole oikea aika.
Ite tykkään CLAn muodoista, työkaverin ukolla oli tuollainen aikaisempaa korimallia ja hyvin ainakin siihen mahtui 180cm sälli takapenkille istumaankin :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605
Samoin 175cm ei mahdu CLA:n takapenkille.

Omaan silmään A-sarjan sedan on myös ihan hyvän näköinen. Mersun myyjä vähän suuttui, kun meinasin että a sedan ja cla näyttää samalta :) Etuvetojahan ne on kummatkin. A taitaa olla vähän halvempi ja takapenkin päätilaa taitaa olla pikkasen enemmän A:ssa.
Mercedes-Benz A-sarjan sedan: auton kohokohdat
 
Liittynyt
05.10.2018
Viestejä
128

Edestä A on todella hieno, mutta sivusta tai takaa vähän kummallinen. Perä vaan yhtäkkiä loppuu kuin seinään.
 
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
315
Samoin 175cm ei mahdu CLA:n takapenkille.

Omaan silmään A-sarjan sedan on myös ihan hyvän näköinen. Mersun myyjä vähän suuttui, kun meinasin että a sedan ja cla näyttää samalta :) Etuvetojahan ne on kummatkin. A taitaa olla vähän halvempi ja takapenkin päätilaa taitaa olla pikkasen enemmän A:ssa.
Mercedes-Benz A-sarjan sedan: auton kohokohdat
Nehän on ns samaan koppaan tehtyjä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9
Tälläisillä tulee itse päästeltyä kesät talvet. Kesäautona toimii Subaru XT Turbo -86 ja talviauton virkaa toimittaa SG9 STi Forester -05. Molemmat lienevät melko harvinaisia täällä pohjolassa.

STi Foresteri on mielenkiintoinen JDM kapistus, jossa Subaru päätti yhdistää sti imprezan ja foresterin. Käytännössä auto on -04 usdm sti impreza, johon on lätkästy foresterin kori päälle.

Eli 2,5l turbo moottori, 6v voimaansiirto ja mekaaniset lukot etu- ja taka-akselilla, isot brembon jarrut ja "sporttinen" alusta. Tehoa n. 310hp 450nm.

XT puolestaan oli subarun ensimmäinen yritys tehdä ns. luksusauto. Törmäsin internetissä suomalaiseen mainokseen autosta vuodelta -86, jossa lähtöhinta oli 152800mk ja myyntislogani oli "Nelivetoinen salonkivaunu". :lol:

IMG_20191011_151209.jpg IMG_20191011_151220.jpg IMG_20191011_151302.jpg IMG_20191011_151350.jpg
 
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
1 370
Tuo "nelivetoinen salonkivaunu" luki myös -88 justyni ohjekirjassa, monet naurut siitä sai:D

Mutta...vaimoni toivoi uudempaa nelivetoautoa -01 c5 sitikan tilalle, toin pihaan vuotta vanhemman takavetoisen rahareijän:vihellys:

...jos jollakulla lojuu nurkissa ylimääräinen mersun vikakoodinlukija niin saa tarjota...

20191010_193858.jpg
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196

Seuraavaksi autoksi sitten jotain isompaa ja aidompaa. Niin koon kuin moottorin puolesta. Ja erittäin luultavasti myös suoraan täyssähköistä. Mutta vielä ei ole oikea aika.
Niin varmaan :D Huomaat miten kallista tuollaisen uuden auton arvon alenema on eikä enää huvitakkaan vaihtaa vielä kalliimpaan. Hintojen puitteissa huomaa miten vähempikin on ihan ok kun tälläkin kerralla tyydyit karvalakkiversioon.
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719

Tuollainen Mercedes-Benz jota voi nippanappa ylipäätään kutsua mersuksi.

Kasattu Unkarissa, Renaultin 1.33 litran bensakone, ja kaiken päälle vielä etuvetoinen. Eli CLA 180. Pakoputkien päätkään ei ole aidot.

Alunperin haaveilin jo pitkään Tesla Model 3:sta tai vähintään jostain hybridistä tai plugarista, mutta päädyin silti tähän. Miksikö? Mersun 350e -plugari maksaa käytettynä jo rapiat 36 kiloeuroa, ja jos pari tonnia kalliimmalla saa kokonaan uuden, niin homma oli aika selvä. Kyllähän 350e lähemmäs 300 hevosvoimalla ja takavedolla liikkui makeasti, mutta niin liikkui yllätyksekseni myös tämä CLA. Ja MBUX näyttää paljon hienommalta kuin nykyisen C:n systeemit.

Takapenkeille ei kyllä ole matkustajilla paljoa asiaa, siinä C olisi ollut selkeästi parempi. Tuli myös harkittua Toyotan ja Lexuksen hybridejä, mutta niiden CVT kuulosti joltain aivan hirveältä.

Seuraavaksi autoksi sitten jotain isompaa ja aidompaa. Niin koon kuin moottorin puolesta. Ja erittäin luultavasti myös suoraan täyssähköistä. Mutta vielä ei ole oikea aika.
Sylinterit on kuitenkin pinnoitettu samalla tavalla kuin Nissan GTR:ssä. :)
 
Liittynyt
29.04.2019
Viestejä
341
Jotkut varmaan ajattelee noin.

Itsellä maksoi eka auto 1500, toka 3000, kolmas 7000, neljäs 15000, viides 30000 ja nykyinen 44000. Seuraavasta en vielä tiedä mutta näyttäs kaikki kiinnostavat olevan siellä 50 kilon paremmalla puolella.

Arvonalenema riippuu monesta asiasta. Ei se vaadi myöskään mitään ”huomaamista” vaan jokainen voi katsoa nettiauton pyynnit, tehdä laskutoimituksen liikkeen katteet huomioiden ja sit mitoittaa taloutensa siihen.
Paha trendi kyllä itselläkin. 1,5k€, 16k€, 38k€, 63k€... Paskalta taas vaikuttaa kun katselee. Ai niin, ostin mä 6k€ Micran kakkoseksi 2 vuotta sitten...
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
598
Samoin 175cm ei mahdu CLA:n takapenkille.

Omaan silmään A-sarjan sedan on myös ihan hyvän näköinen. Mersun myyjä vähän suuttui, kun meinasin että a sedan ja cla näyttää samalta :) Etuvetojahan ne on kummatkin. A taitaa olla vähän halvempi ja takapenkin päätilaa taitaa olla pikkasen enemmän A:ssa.
Mercedes-Benz A-sarjan sedan: auton kohokohdat
Kävin hiljattain molempia kokeilemassa ja 190cm ei mitenkään mahdu mukavasti CLA:n takapenkeille. A:ssa tuntuu olevan enemmän tilaa sekä jaloille että päälle. Mutta en vaan tykkää A:n perästä, tulee mieleen korealaiset. Sisätilat muuten todella nätit mutta ne lämmityksen ja ilmastoinnin säätimet tuntuu lelumuovilta.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 672
Oma w204:een saatu ruuvattua alustaa alle, ikkunoita tummenenttu ja kaikenlaista muuta pientä tehty. Viimeisimpänä maxtonin lippaa eteen ja mustat peilinkuoret. Ensi kesän vanteet on kunnostuksen alla tällä hetkellä ja talveksi katsellaan jos löydettäisiin myös jotain muuta alle.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 343

Kuvalinkeissä https->http, niin näkyy kuvat muillekin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 181
Käyttiksenä Passatti ja harrasteena / kesäautona E38.
Voisin ihan hyvin ajella tuolla Bemarilla kaikki ajoni muuten, mutta laskeskelin että vuotuisissa ajoissa pelkkä bensa maksaisi 7500e joten ajellaan TDI passatilla sitten käyttis-ajot... Lisäksi taitaa olla niin että Bemarissa arvokehitys on tällä hetkellä korkeintaan nousujohteinen joten ei viitsi ihan loppuun sitä ajella kun koppa ja alusta on käytännössä kokonaan käyty nyt kesän aikana läpi.

c281cad7-ae44-4167-b9ca-2e2f8ab55e4b.JPG

IMG_1475.JPG
 
hrmh

Premium-jäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
322
X5 F15 töpselihybridi, Ruotsin tuontiauto.

Suuresta koostaan huolimatta erittäin mukava ajaa (=ei pelottava enää edes ahtaammissa väleissä, alkupelko on karsiutunut pois).

Sähköllä menee noin 31 km, mutta eipä tätä sen sähkön takia tullut hankittuakaan.. bonusta on, että lyhkäset matkat menee käytännössä sillä eikä bensakulutusta juuri ole jos pystyy lataamaan aina määränpäässä.

pieni.jpg
 
Ho Lee Fuk

Team R&T
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
849

Tällänen perusamisbemari löyty chattiautosta ihan vahingossa.

Ilmotus lisätty TI 1.10 - hakuagentti hälyttänyt illalla, luin emailin KE 2.10 lounasaikaan -> koska siistinoloinen & räpeltämätön sekä mielenkiintoisella voimanlähteellä selvitin 020202 historiatiedot -> nopea soitto myyjälle. Vaikka auto oli ns. todella skutsissa niin siitä oli tullut jo lukuisia soittoja ja ensimmäinen oli menossa katsomaan sitä heti iltapäivästä. Lupasin tarjota yli pyynnin jos auto olisi kaikinpuolin ehjä ja toimiva ilman mitään "muuten tää ei toimi, niin ja toikin vähän, niin ja kylmänä saattaa nykiä" -lässytyksiä. Tosiaan heti kun 1. katsoja oli alkanut tinkimään auto varattiin mulle.

LA 5.10 kello soi kukonlaulun aikaan sillä ajomatkaa myyjän luo olisi +6,5h ilman pysähdyksiä. Perillä odotteli myynti-ilmoituksessa & puhelimessa juuri luvatun mukainen auto, jossa kaikki toimi ja lisäksi mukana seurasi 8 x renkaat vanteineen (4 x OEM alut ja 4 x BBS:n alut). Toista tuntia auton koputtelua ja kaiken striimaamista Twitchin kautta nettiin muiden iloksi:

Myyjälle ~100e pyyntihintaa enemmän lapaseen ja kotia kohti.

Kyseessä siis verraten harvinainen 318is '97. 140hv ja faceliftin mukana tullut uudempi moottori, "M44". Ajettu 235tkm ja räpeltämätön. Sisusta ja kaikki on suoraan tehtaalta, ei mitään hifiasennuksia, ei räpellyssähköasennuksia, ei teinipörinöitä, ei reikiä sisustassa, ei tahroja penkeissä, ei mitään. Kuskin penkki on kuin uusi, konehuone suoraan tehtaalta. Auto on säästynyt suht hyvin tunaroinnilta, kiitos sen omistajahistorian. Historia (020202 -raportti) oli meinaan suurin syy miksi lähdin ostamaan 1500e autoa 630km päästä; auton ensimmäinen omistaja piti sitä 15 vuotta eikä ajellut sillä talvella. Autossa toki on kirkaslasiset takavalot sekä etuvilkut, mutta nuo sopivat siihen juuri sopivasti ja OEM-valot tulivat mukana. Alustaa on laskettu maltilliset 10mm, joka sopii auton ilmeeseen juuri sopivasti.

Bensaa söi kotimatkalla alle 7L/100km (ruutupaperilla laskettuna) ja vakuutuksetkin ovat luokkaa ilmaiset, ainoalla kaskolla jota tähän sai (S-kasko) 297e/v ilman mitään keskittämisalennuksia.

Harvoin on aikuinen mies ollut yhtä innoissaan tämän hintaisesta "teinibemarista", mutta nyt pitää sanoa että fiilikset on hyvät. Auto on koriltaan todella hyväkuntoinen ja hyvällä historialla eikä edes tämän ikäisenä (38v) hävetä tippaakaan ajella moisella :geek:
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Aika jännä muotoilu. Minkäköhän takia tuohon eturitilän paikalle on pitänyt jättää tuollaisia koloja? Eikö se olisi ollut parempi pitää vain sileänä.

Ei kyllä osaa sanoa että pitää tuosta vai ei. :btooth:
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
851
Mikään ei ole hienompaa, kun ajaa liikkeestä ulos uusi auto, johon on itse poiminut listalta varusteet. Kallista huviahan tuo on, mutta näin teknologianörttinä haluaa, että vempaimet ovat viimeistä huutoa, niin miksi sitten auton tulisi olla vanha romu. 2-3v välein tuo kustantaa sen n. 16-22ke välirahan, jotta saa vaihdettua aina uudempaan hieman paremmin varusteltuun malliin.

Oma polku on ollut seuraava:
2001, käytetty nissan almera -98 (ostaessa 90tkm)
2009, käytetty seat ibiza fr 2007 (ostaessa 20tkm)
2012, uusi audi a3 sportback
2014, uusi audi a3 sportback quattro
2016, uusi audi a4 sedan quattro
2018, uusi audi a4 avant quattro

Huoltoihin viimeisessä neljässä on mennyt n. 300-400e per auto kaikkineen, kun mennyt vaihtoon ennen toista (60tkm) huoltoa. 2 ensimmäistä huollettu huolto-ohjelman mukaan poislukien nissaniin vaihdetut pakoputket ja yksi akku. Renkaita en ole uusinut, kuin tuohon ensimmäiseen nissaniin. Aika halvalla menty huollon puolesta toki, mutta arvonalenemina on kyllä otettu takkiin. En ole koskaan miettinyt autoilua sijoituksena vaan pakollisena kulueränä, jonka tulee antaa ajamisen iloa ja turvallisuutta.

IMG_4804.png

Jotta ei ihan offtopicciin mene niin siitä vika kuva kesärenkailla, ennen kitkojen alle laittoa. Kovasti hiljeni taas rengasmelu kitkoilla, mutta onhan tuo 17" vanne vähän tylsän näköinen.
 
Liittynyt
07.04.2017
Viestejä
835

Ei voi kuin arvostaa tällaisia ihmisiä. Jos kukaan ei osta uusia autoja, ei meille köyhille riitä niitä vähän käytettyjä :D

Hienoahan se olisi tosiaan ostaa uusi auto juuri niillä varusteilla, jotka haluaa, mutta ikävä kyllä ei ole moiseen varaa. Listasta pisti silmään, että olet vaihtanut aika usein autoa pysyen kuitenkin samassa merkissä. Ei siinä mitään, kaikki omatkin kolme autoa ovat olleet samaa merkkiä, mutta onko -12 ja -14 A3:ssa tai -16 ja -18 A4 malleissa riittävästi eroa oikeuttaakseen välirahan? Toki olet vaihtanut vetotapaa ja korimallia, mikä saattaa olla riittävä syy?
 
Miguel

genderfluid sapiosexual demisexual questioning
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
512

Eikö noissa molemissa osu uuden korimallin tulo tuohon väliin, on siinä sukupolven yli hyppäyksessä jo selkeäkin ero.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605
Oma polku on ollut seuraava:
2001, käytetty nissan almera -98 (ostaessa 90tkm)
2009, käytetty seat ibiza fr 2007 (ostaessa 20tkm)
2012, uusi audi a3 sportback
2014, uusi audi a3 sportback quattro
2016, uusi audi a4 sedan quattro
2018, uusi audi a4 avant quattro
Vaikka en tiedäkään missä vaihtuu uudempi malliversio, niin parannusta on tullut jokaisessa auton vaihdossa. Hyvä.

Nissan -> Vähemmän ajettu Seat -> uusi Audi A3 -> neliveto -> isompi Audi A4 -> farmari

Hieno peli. Tutulla näkyi olevan saman värinen A4 farmari, mutta joku korotettu versio. Ilmeisesti sitten A4 allroad quattro. Ei nyt aivan uusi, mutta jotain muutama vuosi ikää.
A4 allroad quattro > A4 > Audi Finland

Itsellä on tullut huononnuksia ja toki hinnatkin on halpoja. 2005 2 kpl -> 2001 -> 2005. Tosi vanhoja siis. Tuo viimeisin Fiat Punto on kumminkin vähiten ajettu 152tkm, jos ei moottoripyörää lasketa. Fiatin etujarrut vielä toimii, mutta pientä herkistelyä silti vaatisi vasen puoli.
 
power

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2019
Viestejä
6
Siinä ei kyllä oo mitään järkeä että ostetaan uus auto ja karsitaan kaikista mukavuuksista. Jos ei rahaa oo, niin ostaa sit parin vuoden ikäisen kunnon varusteilla
 
Liittynyt
07.04.2017
Viestejä
835
Eikö noissa molemissa osu uuden korimallin tulo tuohon väliin, on siinä sukupolven yli hyppäyksessä jo selkeäkin ero.
Voi olla, en niin tunne Audin mallihistoriaa. Siksi kysyinkin. Varusteitakaanhan tuossa ei ollut listattu eli sekin voi jo osaltaan olla riittävä syy vaihdolle.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
851
Ei voi kuin arvostaa tällaisia ihmisiä. Jos kukaan ei osta uusia autoja, ei meille köyhille riitä niitä vähän käytettyjä :D

Hienoahan se olisi tosiaan ostaa uusi auto juuri niillä varusteilla, jotka haluaa, mutta ikävä kyllä ei ole moiseen varaa. Listasta pisti silmään, että olet vaihtanut aika usein autoa pysyen kuitenkin samassa merkissä. Ei siinä mitään, kaikki omatkin kolme autoa ovat olleet samaa merkkiä, mutta onko -12 ja -14 A3:ssa tai -16 ja -18 A4 malleissa riittävästi eroa oikeuttaakseen välirahan? Toki olet vaihtanut vetotapaa ja korimallia, mikä saattaa olla riittävä syy?
A3:ssa vaihtui korimalli täysin ja tuossa A4:ssa vaihto tuli lähinnä, kun sai ennen wltp normien voimaan tuloa viimeisellä viikolla niin ultimaattisen vaihtotarjouksen, ettei voinut kieltäytyä. Korimalli pysyi samana, mutta pientä uudistusta vuosimallien vaihtuessa. Varusteissa tärkein uudistus oli uuteen mobiiliapplikaatio, jota kautta saa webastoa yms. ohjettua. Tätä nykyistä, jos malttaisi pitää sen 3v ajan, mitä huolenpitosoppari kestää. Perustakuu noissa 2 vuotta ja sen saa jatkettua 3v ainakin huolenpitosopparilla. Käsittääkseni myös 5v huolenpitosoppari on mahdollinen, mutta sille en ole edes kysynyt hintaa. Pitänee katsoa muutenkin mikä on seuraava steppi. Tuskin hirveästi kalliimpaa enää, mutta riippuu siitä miten tuo a4 ylipäätään uudistuu ja mitä sähkömalleja tulee saataville. Myös bmw kiinnostaisi, mutta siinä räjähtää hinta käsiin varusteiden kanssa, esim. 320d xdrive farkku 55ke peruhinta ja 72ke varusteltuna msportilla. Mercedekseenkin kait kohta alkaisi "ikä riittämään"

Eikös se muutenkin ole helpompi laittaa auto kiertoon, kun alkaa miettimään katsastuksia tai uusia renkaita ;)
 
Liittynyt
14.10.2017
Viestejä
625
2004 Buick LeSabre:

Moottori (3.8 V6) on ok ja muutenkin yllättävän hyvä ja mukava ajettava etuvedosta huolimatta, mutta ei mitenkään erityisen urheilullinen.
Täällä ei taida kukaan muu ajaa Buickilla, joten lienee syytä postata tuosta omasta autosta uudemmat kuvat jotka tuli kesällä otettua. Kohta on 2 vuotta ja 20000 mailia takana Buickilla. Noin 90000 nyt mittarissa. Muuten on ollut varsin luotettavaa menoa, mutta hiljattain rupesi jäähdytysnesteet vuotamaan ja piti vaihtaa imusarjan tiivisteet. Tyyppivika tuossa V6:ssa ja reilusti yli 1000 dollaria tuli yhteensä hintaa töille ja osille.

Tuossa uudessa kuvassa näkyy hyvin myös kuskin oven lommo, joka oli jo ostaessa, mutta joka on suurimman osan ajasta varsin huomaamaton (kuten esim. tuossa viime vuotisessa kuvassa).

Ei tämä kyllä edelleenkään mitään "ajamisen iloa" kauheasti tarjoa paitsi ehkä suoralla moottoritiellä.

buick2_small.JPG

buick1_small_lammas.JPG
 
Viimeksi muokattu:

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Siirsin juuri neljännessataa offtopic-viestiä BMW:n lisätakuista ja vaggilaisten jarruista tuonne keskusteluketjun puolelle. Muistakaas nyt pitää tämä ketju puhtaana tuosta esiteltäviin autoihin liittymättömästä jauhannasta.
 
Viimeksi muokattu:

Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 786
Ootko uus? Buimurin hakureissus oli jumalauta seittemän ketkuu ja videooki tuntikaupal.
 
Liittynyt
07.02.2019
Viestejä
556
Aika jännä muotoilu. Minkäköhän takia tuohon eturitilän paikalle on pitänyt jättää tuollaisia koloja? Eikö se olisi ollut parempi pitää vain sileänä.

Ei kyllä osaa sanoa että pitää tuosta vai ei. :btooth:
Samasta syystä kuin golf-palloissa. Myytinmurtajat testasivat tätä myös autolla:

En minäkään niin sähkö-konani keulan ulkonäöstä välitä, mutta muuthan sitä lähinnä joutuu katsomaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 343
Samasta syystä kuin golf-palloissa. Myytinmurtajat testasivat tätä myös autolla:

En minäkään niin sähkö-konani keulan ulkonäöstä välitä, mutta muuthan sitä lähinnä joutuu katsomaan.
Suurin syy golfpallon koloihin taitaa olla se, että kierre puree. Hyundain keulan kuoppien perimmäinen syy lienee esteettinen.

edit.
Wikipediasta "Nykyaikaisella kolotulla pallolla on vain noin puolet sileän pallon ilmanvastuksesta, mikä saa sen lentämään paljon pidemmälle. Kolot synnyttävät ohuen turbulenssikerroksen, joka pitää ilman kiinni pallossa. Sen seurauksena peräaallon leveys pienenee ja paine-erot ympäri palloa tasoittuvat. Lisäksi kolot voimistavat alakierteisen pallon synnyttämää nostetta."

Eli kolot laskevat pyöreän kapistuksen ilmanvastusta pitämällä ilmavirtaus kiinni pallon pinnassa. Auto taas on jo niin paljon puikulamaisempi, että tätä efektiä ei tarvita. Toisaalta efektiä tarvittaneen eniten auton takaosassa, jossa ilmavirta pyrkii irtoamaan auton pinnasta. Silti auton takaosassa ei ole näitä koloja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
186
Ihan hyvä kone, itellä meni dpf tukkoon niin uus pönttö ja 180hp tehoja kustansi jonkun 700-800 muistaakseni :) etupään tukivarsia ja laakereita sai uusia siinä ennen 200 tkm mutta muuten oikeen kiva. Ajoin 150-250 tkm välin.

260tkm on tuon mittarissa. Uudet nastarenkaat tuli hommattua ja seuraavaksi näyttäis takajarruremonttia olevan luvassa.

On kyllä selkeä parannus ajettavuudessa jos vertaa entiseen vm2003 v40 volvoon.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
390

E39:n pakotusta, sitten viime näkemän pientä muutosta kuitenkin tapahtunut. Kaverilta sosialisoin puoli-ilmaiseksi hyvillä nastoilla olevat 90-luvun henkeen sopivat alumiinivanteet ja paikallisen Halpahallin tarjouksesta löysin keulille upean ja muodikkaan ledbarin vastaantulevien kiusaamiseksi. Parsin tuosta myös ajan kuluksi kokoon koukun johtosarjan, kärrin vetoonhan tätä oli kuitenkin myös tarkoitus käyttää. Edelliseltä omistajalta oli (kohtuullisen ymmärrettävästä syystä) loppunut kärsivällisyys kesken kun koukun moduuli ei ilmeisesti ollutkaan toimivaa sorttia.

Tämän ikäisessä autossa ei tuo laatikko tee mitään muuta kuin korkeintaan kytkee parkkitutkat pois päältä ja ehkä keskustelee henkeviä valomoduulin kanssa, ei siis mitään muuta hienoa kuten uudemmissa missä kärryn kytkeminen vaikuttaa vaihteiston ohjelmaan jne. Kun tässä ei tutkia ole niin ajattelin että mitäs tuolla turhalla laatikolla muutenkaan tällaisessa zippinetto-budjetin autossa, kuikkaan vaan ja suorat kytkennät. Onpahan yksi vikaantuva osa vähemmän.

Seurauksena "rakettimoottorit" mittaristossa, johon lääkkeeksi takavalojen haistelun pikainen koodaus pois päältä ja kovaa ajoa. Oikeinkin toimiva yhdistelmä tuo M52B25 ja ZF:n 5HP19 tuollaisen keskikokoisen kuomukärryn kiskomiseen.

Ei tainnut hirveämmin edellistä omistajaa muutoinkaan kiinnostaa tuo auto. Toinen "vika" minkä huomasin oli vänkärin puolen etulasin toimimattomuus. No, ovipahvi irti ja tutkimaan. Ensimmäisenä huomiona oli irti oleva liitin heti kosteussulun takana. Tämän kytkemisen jälkeen lasi laskeutui edelleen vain puoleenväliin. Ongelma ratkesi laittamalla paikaltaan hypännyt vaijeri takaisin oikealle paikalleen.

Vielä pari juttua olisi listalla:
  • Konepellin avausvaijerin vaihto, nykyinen poikki kahvalta joten joutuu pihdeillä nykimään pellin auki. Tämän pitäisi olla suht helppo homma, vaijerin löysin jo purkuautosta.
  • Venttiilinkopan tiivisteeltä ainakin mehii öljyä jonkin verran, ehkä jostain muualtakin. Ei ole paljoa haitannut, kertaalleen olen joutunut hieman lisäämään kun vilahtanut keltainen kannu mittaristossa. Jätän tämän ehkä keväälle.
Summa summarum: njet problem, normal katastrof.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
481
Mun piti hakea mettäautoksi taas Pajero:

Katsastettu vehje, mutta yleisillä teillä en aio sillä enää ikinä ajella. Seitsemälle rekisteröity, niin eipä juuri raskiskaan verojen vuoksi. Tänään vaihdoin maastokelpoisemmat renkaat alle mitä kuvassa.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
390
Aah, napero, siinäpä hieno laitos. Varmaan itelle tullu verenperintönä sama mielenhäiriö kuin isäukolle, sillä noita kamppeita ollut loppuun toistakymmentä kappaletta. Jokohan tuo omastaan luopuisi...

Tuossa viimeisin oma laitos parin vuoden takaa.
 
Hampsteri

Kukkuu pulut
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
997
2007 vuoden Mazda 6 2.0 bensa vaihtui kuukausi sitten 100tkm ajettuun 2016 Opel Astra Innovation 1.6CDTi automaattiin. Pieneksi dieseliksi kera automaatin kiihtyy oikein mukavasti, pääsee jopa rekasta ohi tarvittaessa. Noin 1800km jälkeen keskikulutus seka-ajossa ajotietokoneen mukaan 4,9l/100km. Mukavasti tässä on varusteita, mainittakoon navi900-paketti, ratinlämmitin, agr-penkit, webasto kauko-ohjaimella ja pysäköintiavustin. Mukava ajettava, ketterä kaupungissa ja sporttinen maantiellä. Aika näyttää oliko hyvä vai huono ostos, onneksi kaikista autoista tulee ajan mittaan Opeleita (ainakin niin ne väittää) :lol:

InkedIMG_20191011_160720_LI.jpg
 
Liittynyt
28.07.2017
Viestejä
882

Kuten katkerien vitsien kertojista katkeria vanhoja miehiä :D Mutta hieno on :tup: Ja jos lohduttaa niin vähävikaisimmat autot mulla on olleet Ooppeleita.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 622
Viestejä
4 186 449
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom