NHL 2023 - 2024

Cuubis

Tukijäsen
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
480
Unelmia NHL:n pudotuspeleissä murskannut tuomio poiki sääntömuutoksen – videotarkastuksia luvassa aiempaa enemmän

Onko tämä varmasti hyvä uudistus? Oikeudenmukaisuuden kannalta varmaan, mutta mielestäni peliä on jo nyt tylsä katsoa, kun videotarkastuksia on niin paljon. Jotenkin ärsyttävää että katsellaan minuuttien takaisia tapahtumia ja muutaman framen kuvaa, että kävikö kiekko juuri juuri siniviivan väärällä puolella sittenkin.
Minusta tämä on loistava uutinen, koska eniten kyrsii nimenomaan se, että jotain minuuttien takaista mahdollista paitsiota on kyllä hierottu mikroskoopin alla vaikka sillä ei olisi mitään tekemistä sen maalin syntymisen kanssa, mutta sitten oikeasti virheellisen maalin kanssa ei ole voitu muuta kuin nostaa kädet pystyyn ja voivotella jälkikäteen.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
658
Olen tuolla ohjelmointialueella jo projektiani jo esitellytkin, mutta nyt kun kausi on viimein alkanut niin laitetaan linkki tännekin.

Olen siis tehnyt nettisivun (Player Fan), joka näyttää viimeisten yhden, viiden ja kymmenen pelin perusteella parhaat pelaajat pisteiden valossa. Jokaisella pelaajalla on myös oma profiili, josta näkee kyseisen pelaajan tilastot peli-peliltä. Pelaajaprofiilista on suora pääsy myös pelaajan maalivideoihin. Oletuksena näytän viimeisten viiden pelin maalivideot, mutta pelitaulukosta voi valita erikseen jonkun tietyn pelin ja näytän maalivideot valitun pelin perusteella. Jos tekee käyttäjätunnuksen, niin omalle suosikkilistalle saa tallentaa haluamansa pelaajat ja niiden suoritukset löytyy omalta sivultaan.

Nuo pelaajakortit ei yhden pelin jälkeen vielä pääse oikeuksiinsa. Käytännössä kaikki kolme näkymää näyttää saman tuloksen, mutta sitten kun pelaajilla alkaa olla ne 10 peliä alla, niin näkymissä on enemmän järkeä.

Sivulta löytyy varmasti jonkin verran bugeja, mutta korjaan niitä parhaani mukaan. Esimerkiksi pelaajakortit ei välttämättä toimi täydellisesti kaikilla selaimilla. Tähän koitan löytää ratkaisun mahdollisimman pian.

Tällä hetkellä suunnitelmissa toteuttaa videoille jonkinlainen äänestys/ranking-systeemi ja näyttää komeimmat maalit omalla sivullaan. Tekeillä myös kommentointi mahdollisuus videoihin. Otan kaikki parannusehdotukset vastaan.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 615

Voisko joukkueilla olla joku "viimeiset 20 peliä" tyyliin. Monesti itellä ainaki menee ohi, että joku seura loppukaudella saattaa vetää sen jonku 30-5-8 streakin pleijariviivan alapuolella.

Toinen, onko tarkotus, että tuota listausta vois sit myöhemmin hienosäätää eli voisi rankata ne 10 viime pelin top maalintekijät/syöttäjät/+- jne.

Kolmas, maalivahdit tarkotus lisätä? GAA, save%, torjunnat, nollapelit vois ainakin olla kiinnostuksen kohteina.

On kyl siisti sivusto jo näin alkuun, pitänee mainostaa änäristä kiinnostuneille kavereillekkin. Varmaan kotimaassa kiinnostais enemmänki jos vielä vois valita kansallisuuden pelkän pelipaikan sijaan. Melko moni tuntuu kotimaassakin seuraavan lähinnä tulevia skoda-kisoja varten pelaajia.
 
Pistetään harkintaan. Ei ihan helposti toteutettavissa sivun nykyrakenteella, mutta varmaan jossain vaiheessa voin ottaa tämän työn alle. Sivuston pääidea on pelaajien seuraaminen, joten kaikki seuroihin liittyvä on ollut toistaiseksi matalammalla prioriteetillä.

Toinen, onko tarkotus, että tuota listausta vois sit myöhemmin hienosäätää eli voisi rankata ne 10 viime pelin top maalintekijät/syöttäjät/+- jne.
Toteutan varmasti jonkinlaisen sorttauksen tuohon. Nyt sorttaus on pelkästään pisteiden perusteella, mutta suhteellisen pienellä työllä onnistuu muidenkin statsien perusteella järjestäminen.

Kolmas, maalivahdit tarkotus lisätä? GAA, save%, torjunnat, nollapelit vois ainakin olla kiinnostuksen kohteina.
Tuki maalivahdeille tulee varmaan jossain vaiheessa. Tallennan jo nyt statsit tietokantaan, mutta tällä hetkellä en tee niillä vielä mitään. Maalivahtien tukeminen aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa juurikin siksi, että niillä on eri statsit pelaajiin verrattuna.

On kyl siisti sivusto jo näin alkuun, pitänee mainostaa änäristä kiinnostuneille kavereillekkin. Varmaan kotimaassa kiinnostais enemmänki jos vielä vois valita kansallisuuden pelkän pelipaikan sijaan. Melko moni tuntuu kotimaassakin seuraavan lähinnä tulevia skoda-kisoja varten pelaajia.
Maan perusteella suodatus tulee varmasti aika nopeallakin aikataululla. Erityisesti eurooppalaisia käyttäjiä tämä ominaisuus kiinnostaa varmasti. Itsekin tykkään katsella suomalaisten suorituksia. Ja joo kaikille kiekkofaneille saa pistää viestiä sivusta. :) Mitä enemmän käyttäjiä, sitä enemmän saan palautetta palvelun kehittämiseen.

EDIT: No tuli tehtyä heti tuo maasuodatus, koska se osoittautuikin todella simppeliksi muutokseksi. Lisäsin samalla pelipaikoille tarkemman suodatuksen. :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 360
@Nigel Player Fan stats-sivu näyttää pelkkää valkoista sivua. Testattu vivaldilla ja chromella.

EDIT muokataan vielä sen verran että hemmetin kätevä sivusto. 5/5 kamaa ja tulee käyttöön kunhan nuo pikkubugit saat pois.
 
Korjasin tuon. Tein liian kiireesti @perato n ehdottaman maafiltterin ja sutta ja sekundaahan siitä tuli. Nyt homman pitäisi olla kunnossa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
478
Onko hajua, miten NHL suhtautuu tuollaiseen sivustoon? Onko statsit vapaata riistaa? Mistä nuo kuvat on?
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 615
Kuvat voi eniten aiheuttaa sitä kitkaa, statsithan on vapaata riistaa ja videot on julkisia.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
813
Donskoi ja Rantanen 2 maalia kummallekin viime yönä. Vahva avaus Coloradolle. :tup:
 
Vision

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 458
Tuli katsottua Rangers - Jets peli näin vapaapäivän alkajaisiksi.

Mieleen jäi Laineen hammassuojat sekä Timosen ärsyttävä hahahaha tekonauru.

Ihan viihdyttävä peli, Kakko aika näkymätön mikä toki "annetaan anteeksi", Laineella olisi ylivoimalla pelin viimeisellä minuutilla ollut mahdollisuus tasoittaa peli mutta laukaus meni ihan hieman ohi.

Kakko 0+0 / -1
Heinola 0+1 / 0
Laine 0+1 / -3
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 513
Tekeekö Donskoi vihdonki kunnon läpimurron myös NHL:ssä?

Oliko se 2016 MM-kisoissa huippuvireessä??
Minusta se on kyllä sen jo tehnyt. Vahvaa tekemistä San josen aikoina. Ei mikään superstara, eikä se roolikaan ole sellainen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 172
Laineelle 2+2 ja pistepörssin johtoon. Hyvin on mies aloittanut kauden.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
Mitäs se Laineen kahden vuoden soppari meinaa, onko se vapaa agentti kahden vuoden päästä vai voiko Winnipeg rauhassa matchata mitä muut tarjoaa?
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
525
On edelleen rajoitettu kahden vuoden jälkeen.

Kyllä nyt kelpaa repiä otsikoita pistepörssin kärkipaikasta. Laine on pelannut 5 ottelua ja lähes puolet liigasta 2-3. :rolleyes:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 200
On edelleen rajoitettu kahden vuoden jälkeen.

Kyllä nyt kelpaa repiä otsikoita pistepörssin kärkipaikasta. Laine on pelannut 5 ottelua ja lähes puolet liigasta 2-3. :rolleyes:
No on tuo silti 10p eli 2p per peli. On tuossa pelaamisessa tapahtunut kyllä muutosta viime vuoteen, vaikka ekoissa peleissä näytti aika surffaamiselta taas.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 513
Ei tuollaisella henkisellä kantilla ikinä tule liideriä joukkueeseen. Pelaajan hyvyys mitataan huonoimmista hetkistä. Heinola nykästiin kyllä törkeästi nurin.

Armia on aika mukavasti aloittanut kauden. Rantanen on Rantanen.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 846
Mitäs se Laineen kahden vuoden soppari meinaa, onko se vapaa agentti kahden vuoden päästä vai voiko Winnipeg rauhassa matchata mitä muut tarjoaa?
Laine teki siltasopimuksen eli Winnepegin on tarjottava vähintään 7,5 miljoonan sopimusta, eli nykyisen sopimuksen toisen kauden palkkaa, pitääkseen Laineen
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
Laine teki siltasopimuksen eli Winnepegin on tarjottava vähintään 7,5 miljoonan sopimusta, eli nykyisen sopimuksen toisen kauden palkkaa, pitääkseen Laineen
Ok, voiko joku muu tiimi tarjota vaikkapa 9 mil ja Winnipegin pitäisi matchata pitääkseen?
 
Liittynyt
14.01.2017
Viestejä
439
Ei tuollaisella henkisellä kantilla ikinä tule liideriä joukkueeseen. Pelaajan hyvyys mitataan huonoimmista hetkistä. Heinola nykästiin kyllä törkeästi nurin.

Armia on aika mukavasti aloittanut kauden. Rantanen on Rantanen.
Lainehan on usein loistanut isoissa peleissä ja henkinen kantti vaikuttanut olevan aivan titaania. Nythän alla Laineen mittapuulla huono edellinen kausi ja sai hirveästi negatiivista palautetta joka puolelta. Eikö siis juuri ollut ura huonossa hapessa ja painetta näyttää todelliset taidot? Kesti asetetut paineet ja siellähän se on pistepörssin kärjessä.
 
Tulkitaan asioita täysin erilailla, mutta sallitaan erilaiset mielipiteet :tup: Aika näyttää kumpaan kallistutaan. Olishan tuo tympeää keskustelua, kun toisiamme pelkästään taputeltaisiin ollalle, että joo näinhän se on.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
525
No on tuo silti 10p eli 2p per peli. On tuossa pelaamisessa tapahtunut kyllä muutosta viime vuoteen, vaikka ekoissa peleissä näytti aika surffaamiselta taas.
Onhan se upea aloitus ja Laine on pelannut näkyvästi ihan eri asenteella kuin viime kaudella. On vaan tässä vaiheessa ihan turha vedellä otsikoita kärkipaikoista. Pelkkää Lainetta tuo kotimainen NHL-uutisointi tuppaa olemaan, oli aihetta tai ei.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 615
Onhan se upea aloitus ja Laine on pelannut näkyvästi ihan eri asenteella kuin viime kaudella. On vaan tässä vaiheessa ihan turha vedellä otsikoita kärkipaikoista. Pelkkää Lainetta tuo kotimainen NHL-uutisointi tuppaa olemaan, oli aihetta tai ei.
Toista se oli aikanaan ku Granlund oli ainoa pelaaja koko liigassa, yhestä maalista saatto Yle urheilussakin olla kolmen eri toimittajan "juttu". Sit ku Seppälä lähti käymään vaikka Anaheimissä mutkan, oli 7 juttua Sami Vatasesta(ihan oikiasti).
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
658
Suomalaisten taso NHL:ssä on kyllä viimeisen viiden vuoden aikana ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Nyt löytyy monista tiimeistä pelaajia, jotka pystyy tekemään maaleja ja pisteitä. Kaudella 2012-2013 suomalaisten pistepörssin kärjessä keikkui Mikko Koivu 37 pisteellä.
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
1 166
Player Fan

Pistää silmään +- sarake sekä Hits sarake. Jotain on kyllä Laineen pelissä muuttunut. 18 ja puolen minuutin peliajalla ei paha
 
Liittynyt
05.05.2017
Viestejä
1 174
Onko kukaan kunnolla seurannut Laineen peliä? Jotta osais antaa pientä analyysiä miltä näyttää?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 200
Onko kukaan kunnolla seurannut Laineen peliä? Jotta osais antaa pientä analyysiä miltä näyttää?
Paremmalta, vääntää hyökäyspäässä enemmän duunia mitä aiemmin kulmaväännöissä yms ja tekee katkojakin. Luistelu nyt edelleen sitä laiskan näköistä ja puolustuspäässä parannettavaa. Huomioitavaa toki myös tuo että syöttelee ja luopuu kiekosta eikä aina lähde laukomaan.
 
Holotna

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
1 378
Player Fan

Pistää silmään +- sarake sekä Hits sarake. Jotain on kyllä Laineen pelissä muuttunut. 18 ja puolen minuutin peliajalla ei paha
Myös neljä blokattua laukausta. Maalintekijältä osoittaa hyvää asennetta ja pistepörssin kärjessä neljällä ollaan siinäkin kärjessä. Yritystä ja näytönhalua on tällä hetkellä saa nähdä miten on muutaman kypärätempun jälkeen alkaako taas elvistyttämään.
 
Liittynyt
14.10.2017
Viestejä
625
Erik Haula on kyllä ollut hyvässä iskussa. Kuudessa pelissä viisi maalia. Jonkinlainen Carolinan seurahistorian (joka alkaa Whalers-ajalta jostain 70-luvulta) ennätyskin siinä taisi tänään tulla, kun vertaillaan off-season-hankintojen ensimmäisissä peleissään tekemiä maaleja. Aholla sen sijaan ihan päinvastainen meininki ollut. En tiedä onko jotain loukkaanumista tms. taustalla, mutta tänäänkin päällimmäisenä jäi mieleen 1-vs-1-tilanteen häviäminen Columbuksen toisessa maalissa, ja kokonaissaldo -2. Kauden ainut piste tähän mennessä on maali tyhjään Floridan verkkoon.

Kakolle tänään NHL-uran avausmaali. Ja Raanta pelasi Arizonan maalilla ensimmäisen pelin melkein vuoden mittaisen loukkaantumistauon jälkeen. Coloradolle kymmenes peräkkäinen voitto kotipelissä, sivuuttaen seurahistorian ennätystä 90-luvun puolivälistä.
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
1 166
Mistä seuraatte NHL jos joku tilaus pitäis ostaa? Laatu/ Hinta?
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 615
Mistä seuraatte NHL jos joku tilaus pitäis ostaa? Laatu/ Hinta?
Viaplay. Kuvanlaadultaan ei mikään ihan paras, mutta pääasiassa toiminut ihan hyvin viimiset vuodet mitä käyttänyt. Hintahan tuossa on 30€/kk, mutta kun pelejäkin on se about 14 kuussa, nii eipä sille yhelle pelille mikää kohtuuton hinta tule. Ja jälkilähetykset nii helppo kattoa tuon kautta, ettei oikee mitkää striimut toimi itelle kun en suorana ehdi pelejä katella ku ihan muutamia vuodessa. Miinuksena voinee mainita suomenkieliset selostukset joissakin lähetyksissä.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
464

Samalla mennään. Tosi harvoin livenä katson, yleensä aamulla ennen töihinmenoa tms. Voi kätevästi kelailla erätauot sun muut. Viaplayn kylkiäisenä tulee NHL.TV, josta voi valita koti -/ vierasjoukkueen selostuksen ja vältellä Mäkistä. Tietenkin Montrealin tapauksessa löytyy myös Ranska.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
658
Eikö Game Centeriä saa (enää) Suomessa? Olen melko varma, että mulla oli se yhdellä kaudella joskus vuosia sitten.
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
190
Kakolla ollu vähän nihkeämpi alku ja jatkoajan palstalla jo hyperventiloidaan. Ihmisiltä puuttuu maltti nykyään täysin. Alle kymmenen matsia pelattu ja kauhea parku kun ei dominoikaan ottelusta toiseen. Kyllä se sieltä tulee, jos ei vielä tällä kaudella niin ensi sesonkina ihan varmasti. Joukkuekin pelaa päin vittuja niin ei siellä pääse loistamaan.
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 494

Olihan Olli Jokisellakin alussa todella vaikeaa NHL:ssä..
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
190
Olihan Olli Jokisellakin alussa todella vaikeaa NHL:ssä..
Lähes kaikilla on vaikeaa. Harvassa on ne 18-vuotiaat jampat ketkä alkaa heti dominoimaan kenttiä. Laineen ja Seppe Ahon otteet hiukan sokaisseet faneja kun nyt luullaan, että joka draftista tulee mies jolla homma alkaa sujumaan heti. Aho toki meni vuotta myöhemmin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
92

Muistelkaa sitä kun Saku Koivu meni rapakon taakse. Ruipelo poika Turusta eka vuonna, mut seuraava vuosi toiseen malliin.
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 494
Ville Peltosen NHL-urasta ei oikeen mitään suurta tullut..ottaen huomioon mitä odotettiin..

Siltikin kova pelimies noin muuten!
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 895
Lähes kaikilla on vaikeaa. Harvassa on ne 18-vuotiaat jampat ketkä alkaa heti dominoimaan kenttiä. Laineen ja Seppe Ahon otteet hiukan sokaisseet faneja kun nyt luullaan, että joka draftista tulee mies jolla homma alkaa sujumaan heti. Aho toki meni vuotta myöhemmin.
Aho ja Rane varattiin 2015, Laine 2016.
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 494
On toi Ovechkin kyl uskomaton! 8 kertaa jo voittanu maalipörssin NHL:ssä!!
 
Liittynyt
10.04.2019
Viestejä
2
Olihan tuo selvää että Kakko ei pysty samaan kuin liigassa, mutta en odottanut silti noin pahoja vaikeuksia. Kevään MM-loppuottelussa Kakko oli aika näkymätön eikä saanut oikein mitään aikaan kun kanukit painoivat täysillä päälle ja sama jatkuu nyt NHL:ssä.
Ei pitäisi selitellä ja hyssytellä huonoutta sillä, että monella kovalla pelimiehellä on ollut aluksi vaikeuksia. Miinukset ovat omalla huonolla pelillä ansaittuja. Sanovat että Kaapo on nopea oppimaan, mutta saapa nähdä.

Mailaan tarvittaisiin puoli metriä lisää mittaa. Oli Bostonia vastaan aika koomillista kun poika yritti puolustusalueella häiritä kahta vastustajaa seisten paikallaan ja huitoen sillä tikulla yhdellä kädellä. Vaikka kuinkakin on kysymys tuntumasta, niin pakko on lisätä mailaan pituutta, kyllä Kaapo pidempäänkin mailaan tottuu. Noin lyhyt maila pilaa jopa hänen peliasentonsa, vaikka luisteluasento on ilman kiekkoa aika hyvä.

Puheet muistuttavat huolestuttavasti Laineen puheita. East Side Mediassa kertoi että "Haluan olla heti se, joka tekee maaleja ja ratkoo pelejä."
Canucs -pelin toisella erätauolla kertoi että viime kauden tilastoissa oli enemmän maaleja kuin syöttöjä. Vaikka pitää itseään hyvänä ja älykkäänä syöttäjänäkin, niin kyllä maali on kuulemma aina maali. "Et kyl mä maalintekijä oon."
Laine sopeutui NHL:ään aika hyvin, koska laukoi kaukaa maalinsa ja riitti kun haki tyhjää vetopaikkaa johon hänelle toimitettiin kiekko, muut heikkoudet sai anteeksi. Kaapo haluaa kuljettaa kiekon maalille ja sooloilu ei nyt onnistu kuten viime vuonna.

Kaapo on heikko puolustamaan kuten Lainekin ja se oli odotettavissa koska ei ole sitä juurikaan tehnyt. Hyökkäspään ongelmat taisivat sen sijaan olla monelle yllätys.
Pahinta on, että kiekko pysyy liiankin hyvin lavassa, poika ei malta luopua siitä ajoissa. Pelaa itsekkäästi, ei viisikkopeliä. Lähtee siitä että muut pelaavat hänelle, ei niin että hän pelaa kavereille ja joukkueelle. Pelin tulevaisuus on kuitenkin nopeaa viisikon syöttelyä.
Toivottavasti nykyinen järkyttävä miinusmäärä herättäisi pojan todellisuuteen, eikä oppiminen tavoille kestäisi kolmea vuotta kuten Laineella. Tarpeeksi kovapäinen ja tyhmä jos on, niin "Puljut" uhkaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 464
Mitäs se Granlundin Mikke siellä nyt oikein säätää tällä kaudella, kun pelit vaan lisääntyy, mutta pisteet ei? :( Onkohan vaimo laittanut keskellä yötäkin lastenhoitohommiin Miken.
 
Liittynyt
23.04.2018
Viestejä
105
Mitäs se Granlundin Mikke siellä nyt oikein säätää tällä kaudella, kun pelit vaan lisääntyy, mutta pisteet ei? :( Onkohan vaimo laittanut keskellä yötäkin lastenhoitohommiin Miken.
Mikke on pelannut itseasiassa kokolailla hyvin alkukauden. Saa paljon vastuuta, pelaa kovien pelimiesten kanssa ja pelaa fiksusti. Mikke ei profiililtaan mikään maalintekijä olekaan, Predatorsissa muutenkin pisteet jakautuu paljon tasaisesti ympäri joukkuetta eikä vain yksittäisille pistelingoille.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 563

Vähän kyllä luulen, ettei kaveria hankittu pelkästään noista syistä, jos pistemäärät ovat pyörineet viime kaudet paremminkin 60 paremmalla puolella kuin 30:n paikkeilla, minne pistemäärä tämän alun (4 pistettä 11 peliin) olisi asettumassa. Toki kauden alku ei kerro vielä juurikaan mitään, mutta alku (joksi tämänkin vielä itse jossain määrin lasken) Nashvillessä ei ole ollut pisteiden valossa ihan paras.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 679
Viestejä
4 188 652
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom