Kodin hälytys-ja valvontajärjelmät (niin valmiit kuin omat)

Liittynyt
13.04.2018
Viestejä
241
Ostin Yale Doormanin, 3kpl RFID kulkutunnisteita ja lisäksi tuon Smart Home hubin, että saan etäohjauksen. Ensimmäisellä kerralla softa meni nurin kun paritin lukkoa ja Smart Homea ja vaikka tein uudestaan parituksen niin ei homma toiminut kunnolla. Hard resetti lukkoon ja sen jälkeen alkoi järjestelmä toimimaan. 3 kpl mukana tulleita RFID kulkutunnisteita sain toimimaan, mutta loppuja 3 kpl en. Kysyin Yalelta, mikä voisi olla vikana niin tuumasivat, että vialliset RFID tagit ja laittoivat uudet postiin. Eivät edes ehdottaneet muuta niin olisikohan tiedossa, että voi olla viallisia liikenteessä. Itse ensin toki värkkäsi ja testasi vaikka mitä ennen kuin apua kysyi :rofl: jos tosiaan tulee tuolla kuntoon niin hyvä niin. Pitäisi lisäksi hommata esim. tuo Ring ovikello, että saisi kaiken hyödyn lukon etäohjauksesta (esim. kuriiri voi jättää paketin tuulikaappiin).
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 298
Celotroniin tuli tänään päivitys. En ole varma tuliko tässä vai onko jo aikaisemmin tullut, mutta nyt keskusyksikön saa äänettömäksi ohjelmasta. Appiin ei ole mute nappulaa tullut eikä kuulemma tule kun käyttöjärjestelmästä saa hiljennettyä. Oneplussalla ei harmillisesti saa, mutta perus androidista ominaisuus löytyy. Alkaa olla tämä setti pikkuhiljaa kunnossa.
 
GJ

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
380
Kannattaa varmaan pistää mailia tai suoraan soittaa Yalen tukeen. Ainakin minulle vastasivat nopeasti ja samalla pistin tuon pitkän sepustuksen heille. Toivottavasti kehittävät laitteita ja varsinkin sovellusta tällaisen käyttäjäpalautteen avulla.
Palaanpa tähän nyt kun homma on edennyt. Nollasin lukon ja laitoin advanced tilaan, ei löytänyt lukkoa. Kokeilin vielä nollata ja painon easyn päälle, paristot sisään, lukko ei kerennyt edes sanoa sitä "Anna masterkoo..." kun ilmoitti että vastaanotin on yhdistetty ja heti näkyi ohjelmassa. On kyllä kätevä! Seuraavaksi pitäisi oviin ostaa sensorit ja ehkä yksi liiketunnistin.
 
Liittynyt
13.04.2018
Viestejä
241
Ostin Yale Doormanin, 3kpl RFID kulkutunnisteita ja lisäksi tuon Smart Home hubin, että saan etäohjauksen. Ensimmäisellä kerralla softa meni nurin kun paritin lukkoa ja Smart Homea ja vaikka tein uudestaan parituksen niin ei homma toiminut kunnolla. Hard resetti lukkoon ja sen jälkeen alkoi järjestelmä toimimaan. 3 kpl mukana tulleita RFID kulkutunnisteita sain toimimaan, mutta loppuja 3 kpl en. Kysyin Yalelta, mikä voisi olla vikana niin tuumasivat, että vialliset RFID tagit ja laittoivat uudet postiin. Eivät edes ehdottaneet muuta niin olisikohan tiedossa, että voi olla viallisia liikenteessä. Itse ensin toki värkkäsi ja testasi vaikka mitä ennen kuin apua kysyi :rofl: jos tosiaan tulee tuolla kuntoon niin hyvä niin. Pitäisi lisäksi hommata esim. tuo Ring ovikello, että saisi kaiken hyödyn lukon etäohjauksesta (esim. kuriiri voi jättää paketin tuulikaappiin).
Kyllä oli kaikki erikseen ostetut RFID kulkutunnisteet rikki, uudet toimivat ilman mitään ongelmaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
158
Kellään kokemusta Ajax merkkisestä hälytinjärjestelmästä: Ajax Systems ? Alunperin oli tarkoitus laittaa Yalen systeemi Doormanin kaveriksi, mutta uudiskohteeseen ei voi laittaa noita Yalen palovaroittimia tai liittää ulkopuolisia antureita niin pitänee etsiä muita vaihtoehtoja. Tuohon voi liittää ulkoisia antureita.
Onhan tuo jonkin verran arvokkaampi kuin Yalen systeemi, mutta iso plussa siitä, että voi käyttää eri valmistajien IP-kameroita. Näyttäisi olevan suoraan tuki Dahuan kameroille ja muillekkin kameroilla joista löytyy RTSP stream.
 
Liittynyt
13.04.2018
Viestejä
241
Yale Sync Smart Home Alarm (Works with Amazon Alexa): Amazon.co.uk: DIY & Tools
Yale julkaissut jo joku aika sitten uuden verison tuosta hälytysjärjestelmästään. Tiedä sitten onko lopulta suuria muutoksia vanhaan nähden vai jääkö lähinnä ulkoisiin tekijöihin.
Itse hommasin tuon vanhan vähään aikaa sitten ja sen jälkeen huomasin että on uudempi tullut. Vähän selvittelin asiaa, niin vanhat lukkoon tulevat moduulit ei ainakaan sovi. Suomi Yale tulee kyllä pahasti jäljessä noissa. Muualla on myynnissä erilaisia kulkutunnisteita ja olisi enemmän tätä päivää tuo uusi keskus esim. Alexa integraatio. Ajattelin kysellä Yalesta onko tulossa Suomeen jossain vaiheessa, jos voisi päivitellä uudempaan.

Edit: Kysyin heti asiaa Yalelta, vastailen sitten tänne kun asia selviää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
65

Oikeastaan tuotetta tiedustelin Yale suomelta 11/2018.
"Julkaisun aikataulu ei ole vielä vahvistettu. Tuote vaatii vielä tuotekehitystä ennen myynnin aloitusta"
 
Liittynyt
13.04.2018
Viestejä
241
Itse hommasin tuon vanhan vähään aikaa sitten ja sen jälkeen huomasin että on uudempi tullut. Vähän selvittelin asiaa, niin vanhat lukkoon tulevat moduulit ei ainakaan sovi. Suomi Yale tulee kyllä pahasti jäljessä noissa. Muualla on myynnissä erilaisia kulkutunnisteita ja olisi enemmän tätä päivää tuo uusi keskus esim. Alexa integraatio. Ajattelin kysellä Yalesta onko tulossa Suomeen jossain vaiheessa, jos voisi päivitellä uudempaan.

Edit: Kysyin heti asiaa Yalelta, vastailen sitten tänne kun asia selviää.
Tuli vastaus. Sync-hälytysjärjestelmää ei ole Suomeen tulossa lähiaikana. Eli ei varmaan kannata heti kauppoihin odotella.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 444
Sen verran kallis oli tuo Verisuren aloituspaketti jo ennalta löytyvistä edelliseltä asukkaalta jääneiden sensoreiden kanssa, että ajattelin jos rakentelisi kuitenkin itse jonkinlaisen systeemin. Onko mistään noista valmiista starter kiteistä mihinkään, esim Xiaomi Mi Home Starter Kit ja vastaavat? Xiaomin robotti-imuri löytyy kotoa jo valmiiksi ja Mi Home on käytössä, joten sillä vaan bongasin tuon Xiaomin vermeen. Samaan järjestelmään näyttäisi saavan (Kiinaan kaiken lähettävän? :think:) kamerajärjestelmän ja mm. palohälyttimet.
 
Jos haluut tehdä fiksusti noiden kameroiden kanssa niin laita ne ottamaan virrat etäohjattavasta pistorasiasta jonka laitat niin, että sammuu kun tulet kotiin ja käynnistyy kun lähdet pois. Jos sieltä joku kiinasta kattoo niin itse ainakin lasken sen eduksi, että joku suorittaa ilmaista valvontaa ;)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
171
Voisiko joku verkoista enemmän tietävä valaista asiaa. Eli jos tilaan kiinan pojilta esim. tällaisen paketin: Eyes.sys 6PCS IP 2.0MP 48IR DOME Camera 8CH 1080P H.265 PoE NVR Security system 772629723690 | eBay

Perusajatus että kamerat poe jotta helppo asentaa ja tuo NVR sijoitetaan tekniseen tilaan. Siellähän siihen voi kytkeä monitorin jos haluaa, mutta kukapa haluaa teknisessä tilassa käydä kurkkimassa. Eli tuon NVR:n pitää jakaa kuvaa sieltä langattomasti eteen päin. Tarvitaanko tähän nyt siis reititin, access point vai mikä ja minkälainen?

Eikö siihen verkkoon sen jälkeen sitten pääse kiinni kännykällä, kannettavalla ja pöytäkoneella langattomasti?

Mitä tarvitaan, että saa sähköpostihälytykset / SMS hälytykset laitteistolta? Taloudessa langaton 4G verkko, mutta eihän siitä ulospäin voi lähettää dataa ainakaan ilmaiseksi?

Entä jos haluaisi muutaman huoneen seinälle pienen näytön, josta voisi valitsemansa kameran kuvaa katsella. Minkälainen sellainen tulisi olla?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
826
Voisiko joku verkoista enemmän tietävä valaista asiaa. Eli jos tilaan kiinan pojilta esim. tällaisen paketin: Eyes.sys 6PCS IP 2.0MP 48IR DOME Camera 8CH 1080P H.265 PoE NVR Security system 772629723690 | eBay
Kiinalaiselta kun tilaat 2MP 1080P -kameran, niin kuvanlaatu mahtaa olla todellisuudessa melko perunaista. Joskus tilasin muutamankin erilaisen vaikka minkälaisia pikselimääriä ja resoluutioita lupaavia kokeeksi ja kaikissa todellisuus silloin oli 640x480 ja
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 805

Kyllä sitä Hikvisionilta ja muilta Kiinan laatumerkeiltä löytyy ihan oikeaakin fullhd- ja 4k-laatua pukkaavia kameroita. Tosin se hintaluokka lähtee yhdellä kameralla siitä 70 euron hujakoilta ilman mahdollista alvia.

Itse lähtisin rakentamaan valvontakamerasysteemiä tuollaisilla. Vaikka 2 kpl semmoisia ja kuvaamaan jollekkin kameraan asennettavalle 128 gigan muistikortille.

Hälyttimeksi sitten joku erillinen passiivisella infrapunaliiketunnistimella varustettu hälytin ja siihen vaikka GSM-hälytys. Silloin jos sieltä tulee hälytyssoitto niin tietää alkaa itse katsella valvontakameroiden kuvaa ja soitella poliisille tarvittaessa.

Myös VPN serveri vaikka Raspberry tikusta voi olla paikallaan jos ei halua että sivulliset onnistuvat kyttäämään valvontakameroiden kuvaa. Jotain pihaa kuvaavan kameran murto ei liene niin paha isku kuin sisällä jossain lastenhuoneessa kuvaavan kameran korkkaus.
 
Liittynyt
10.12.2018
Viestejä
13
Hei!

Sarjassamme peruskyssäreitä varashälytinjärjestelmää valitsevalle:

Jos voro tulee asuntoon ja kääntää päävirran sähkötaulusta poikki, niin loppuuko myös kaapelimodeemin eli internetin ja kodin wifi-verkon toiminta, vaikka kaapelimodeemi olisi UPS:lla varmistettu eli olisi toisin sanoen akkuvarmennettu? Kulkevatko antennikaapelit (kaapeli-TV) esim. rivitaloyhtiöissä yleensä sähkötaulun kautta ja jos kulkevat, niin ovatko ilkivallan tekijän helposti katkaistavissa?

Tietysti tuohon sähkötaulun oveenhan voisi kai laittaa "ovianturin", joka sisääntuloviiveestä huolimatta hälyttäisi välittömästi sähkötaulun oven avaamisesta, kun hälytystila kytketty päälle? Jos vain riittävän kustomoitava järjestelmä antureineen?

PS. Ilmeisesti Samsungin SmartThings Hubin v3 versio tullut tänä syksynä myyntiin myös Suomessa. Ilmeisesti siihen saa liitettyä ilmaiseksi 2 valvontakameraa ja videot tallentuvat ilmaiseksi pilveen 24 h ajan?
 
Liittynyt
10.12.2018
Viestejä
13
SmartThingsin sivustolla törmäsin tällaisiin tuotteisiin:

SmartThings - Ecolink FireFighter Wireless Audio Detector

SmartThings - Ecolink Z-Wave Plus FireFighter Wireless Audio Detector

Kuuntelevatko nämä em. laitteet ympäristöään ja pyrkivät tunnistamaan asunnon muiden palo- tai häkähälyttimien sireenin äänen ja lähettämään viestin eteenpäin SmartThings hubin kautta käyttäjän kännykän sovellukseen? Tarkoituksena että olemassaolevia ja toimivia palovaroittimia ei tarvitsisi uusia, vaan tämä yksi laite riittäisi palohälyttimien tuomiseksi SmartThings-aikaan?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 897
Hei!

Sarjassamme peruskyssäreitä varashälytinjärjestelmää valitsevalle:

Jos voro tulee asuntoon ja kääntää päävirran sähkötaulusta poikki, niin loppuuko myös kaapelimodeemin eli internetin ja kodin wifi-verkon toiminta, vaikka kaapelimodeemi olisi UPS:lla varmistettu eli olisi toisin sanoen akkuvarmennettu? Kulkevatko antennikaapelit (kaapeli-TV) esim. rivitaloyhtiöissä yleensä sähkötaulun kautta ja jos kulkevat, niin ovatko ilkivallan tekijän helposti katkaistavissa?

Tietysti tuohon sähkötaulun oveenhan voisi kai laittaa "ovianturin", joka sisääntuloviiveestä huolimatta hälyttäisi välittömästi sähkötaulun oven avaamisesta, kun hälytystila kytketty päälle? Jos vain riittävän kustomoitava järjestelmä antureineen?

PS. Ilmeisesti Samsungin SmartThings Hubin v3 versio tullut tänä syksynä myyntiin myös Suomessa. Ilmeisesti siihen saa liitettyä ilmaiseksi 2 valvontakameraa ja videot tallentuvat ilmaiseksi pilveen 24 h ajan?
Uudemmissa talonyhtiöissä antennikaapelointi kulkee yleensä huoneiston sähkötaulun kautta mutta pääkytkimestä sähkö katkaisu ei vaikuta kaapelimodeemin toimintaan jos se vain on upsin perässä. Verkkokatkoa piippaava ups tosin saattaa herättää murtomiesten kiinnostuksen.

Nopeahan ne antennikaapelit on poikki pistää pihdeillä, mutta en jotenkaan näkisi tätä kovin todennäköisenä tapahtumana kun eihän voro tiedä onko taloudessa edes kaapelinettiä ja vaikka olisikin, meneekö jotain hälytyksiä sen kautta kun monessa noista hälyttimistä on oma sim-kortti.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 805
Hei!

Sarjassamme peruskyssäreitä varashälytinjärjestelmää valitsevalle:

Jos voro tulee asuntoon ja kääntää päävirran sähkötaulusta poikki, niin loppuuko myös kaapelimodeemin eli internetin ja kodin wifi-verkon toiminta, vaikka kaapelimodeemi olisi UPS:lla varmistettu eli olisi toisin sanoen akkuvarmennettu? Kulkevatko antennikaapelit (kaapeli-TV) esim. rivitaloyhtiöissä yleensä sähkötaulun kautta ja jos kulkevat, niin ovatko ilkivallan tekijän helposti katkaistavissa?

Tietysti tuohon sähkötaulun oveenhan voisi kai laittaa "ovianturin", joka sisääntuloviiveestä huolimatta hälyttäisi välittömästi sähkötaulun oven avaamisesta, kun hälytystila kytketty päälle? Jos vain riittävän kustomoitava järjestelmä antureineen?

PS. Ilmeisesti Samsungin SmartThings Hubin v3 versio tullut tänä syksynä myyntiin myös Suomessa. Ilmeisesti siihen saa liitettyä ilmaiseksi 2 valvontakameraa ja videot tallentuvat ilmaiseksi pilveen 24 h ajan?
Useimmiten ne murtokeikat taitavat olla niitä Suomeen keikalle tulleiden porukoiden kilinkolin keikkoja. Siinä rikkovat esimerkiksi terassin ikkunan ja ei muuta kuin sisään. Yksi penkoo asunnon makuuhuoneen jossa ihmiset ovat tykästyneet usein säilyttämään arvoesineitä ja rahaa. Toinen penkoo sitten olohuoneesta viihde-elektroniikkaa mukaan otettavaksi ja muuta rahanarvoista ja kolmas kiertelee asunnossa muuten etsien rahanarvoista tavaraa.

Alle viisi minuuttia siitä kun ikkuna on rikottu ja tultu sisään keikka on jo ohi ja poistuttu asunnosta.

Eivät tuon tyypin ammattilaiset ala mitään antenni- ja nettikaapeleita katkomaan ja muuta vastaavaa aikaa vievää hölmöilemään ja sähköjä katkomaan.

Saahan noista murroista kuitenkin murtohälytysjärjestelmän kautta tiedon heti jolloin saa estetty mahdollisesti esimerkiksi vesivahingon kun rikotusta ikkunasta virtaa kylmää ilmaa huoneeseen joka rikkoo mahdollisesti vesiputken. Ja toki ne kuvat niistä kasvonsa peittäneistä veijareista muistoksi ja vakuutusyhtiön ja poliisin ihasteltavaksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 897
Lähde? Alkoi kiinnostamaan onko tässä totuuden siemen vai onko Esson baarissa kuultua?
Oma täysin subjektiivinen käsitys tukee kyllä tuota. Olen tainnut kuulla vain yhdestä tai kahdesta murrosta joissa hälyttimet on lamaannutettu ja näistä molemmat on tapahtuneet yrityksiin kun taas kaikki koti/mökkimurrot mistä olen kuullut on tehty tyylii "nopeasti sisään, paikat ympäri, paikalta pois"
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 805
Lähde? Alkoi kiinnostamaan onko tässä totuuden siemen vai onko Esson baarissa kuultua?
Näistä olen lukenut lehdistä useimmiten. Usein siinä on jollekkin omakotitaloalueelle tehty keskellä arkipäivää naapurustoon puolisenkymmentä murtoa kerralla. Kohteet tyyliin parilla viereisellä kadulla. Näitä uutisia löytyy netistä paljon jos vähän jaksaa googletella.

Poliisina työskentelevältä olen kuullut sitten tuon miten se työjako menee sen murtopaikan penkomisessa eli kuka rosvo etsii minkäkin huoneen jos niitä 2-3 on keikalla mukana.

Sitä en itse tosiaan tiedä onko se tosiaan niin että ihmiset säilyttävät useimmiten niitä koruja ja rahaa ja muuta arvokasta makuuhuoneissaan.
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 265
Yalen smart hub on alkanut nyt tekemään nopeita tuplapiippauksia noin kymmenen minuutin välein. Piippailu alkoivat sen jälkeen kun nappasin laitteen hetkeksi seinästä ja vaihdoin aikaisemman Elisan 4G-liittymän DNA:n valokuituun.

Kyselin jo Yalen aspasta ja sieltä epäilivät et laitteen akku olisi lopussa. Tosin piippailu jatkuu vaikka tuon akun otti pois käytöstä. Nyt näin vuorokauden piippailun jälkeen olisi kiva tietää, mitä tuo laite yrittää kertoa. :shifty:
 
Liittynyt
15.11.2019
Viestejä
46
Mitä eroa on Yalen sr-3200 ja AI-320 :llä? AI on uudempi, mutta miksi siitä ei mitään mainintaa Suomessa, vai onko niin että se ei toimisi suomessa? Suomen Yale vastasi että he kysyvät tuotekehitykestä, kun kysyin milloin se tulee markkinoille suomessa. Tuskin koskaan vastaavat siihen. Myyvät vanhemmat versiot loppuun suomalaisille kuluttajille?
 
Mulle keväällä vastasivat että ei tietoa milloin on tulossa. Jos antavat edes jonkinlaisen arvion jäisin odottamaan uudempaa versiota.
 
Liittynyt
15.11.2019
Viestejä
46
Englannin Yalen vastaus asiasta. Black Friday alessa Lontoosta niitä saa..

We have stopped manufacturing the SR320, however the product is still available in the market.

We will continue to support the product and honour any warranty claims we may receive.

The main differences between the SR & IA/Sync system are as follows.

· SR connectivity range 30m, Sync 200M

· Sync Dual Band Connectivity

· SR 20 Devices ? Sync 40 Devices
 
Liittynyt
15.11.2019
Viestejä
46
Ja Suomen Yale vastasi näin:

Hei,Todennäköisesti kyseistä versiota ei ole tulossamyyntiin täällä.Ystävällisin terveisin,Yale-tuki

Onko jollain tuo uudempi versio toiminnassa? Miksi Suomeen ei tulisi uudempaa, jokin yhteensopivuusongelma?
Onko jotain syytä miksi ei kannattaisi ostaa yale.co.uk, mistä saa 20% Black Friday alennuksenkin jo..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
436

Eikös ne ole mekaanisesti erilaisia, UK-versio ei sovi suomilukkoihin?

Edit. Ei ollutkaan kyse lukoista näköjään.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 145
Oliskos kenelläkään heittää suositusta tällaiseen:
Äidilläni on pieni siirtolapuutarhamökki. Kyseisellä alueella tuppaa hiljaiseen aikaan (lue: loppusyksyn ja alkukevään välillä) pyörimään jotain nuorisoporukoita tms. terroristeja, jotka käyvät tekemässä ilkivaltaa mökeille. Siellä on ilmeisesti tuhottu istutuksia pihalla, rikottu ikkunoita ja joskus murtauduttu sisään ja kollattu paikkoja läpi.

Tästä syystä hän haluaisi jotain hälytystä ja valvontaa mökkiin, jotta mahdollinen murtautuja tai terroristi pelästyisi paikalta pois, ja itse saisi tilanteesta tiedon kännykkään. Joku perus GSM-hälytin varmaan toimisi tähän hommaan ihan hyvin, mutta se ongelma on lämpötilat. Kyseinen tölli on täysin eristämätön ja lämmittämätön, siten lämpötila talvella on sama kuin ulkonakin. Aika harva laite paljastaa spekseissään mitään lämpötila-alueita, ja useissa on vain ympäripyöreä maininta sisäkäytöstä.

Onkos kenelläkään tullut vastaan laitetta, joka sietäisi pakkasta, ja missä olisi GSM/3G/4G yhteys, liiketunnistin tms. sekä sireeni joka alkaisi ulvomaan jos joku touhuaa epämääräistä mökin kimpussa? Mökissä on kyllä sähköt päällä talvellakin, joten virransaanti ei ole ongelma.

Tuollaisen toosan löysin Saaristovartioinnin sivuilta, mutta hinta on aika rouhea 279€ + 99€ sireenistä. Tässä olis tosin VGA-kamerakin sitten samassa... Paristokäyttöinen GSM valvontakamera vene ja mökkikäyttöön | Saaristovartiointi.com VERKKOKAUPPA

Edit: tollanen toosa (SimPal G212) löytyi verkkiksestä, ainakin listaa spekseissä pakkasenkeston -10 asteeseen saakka. Taitaa olla potentiaalisin kandidaatti tällä hetkellä..
https://verk.com/khgnv
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
288
Oliskos kenelläkään heittää suositusta tällaiseen:
Äidilläni on pieni siirtolapuutarhamökki. Kyseisellä alueella tuppaa hiljaiseen aikaan (lue: loppusyksyn ja alkukevään välillä) pyörimään jotain nuorisoporukoita tms. terroristeja, jotka käyvät tekemässä ilkivaltaa mökeille. Siellä on ilmeisesti tuhottu istutuksia pihalla, rikottu ikkunoita ja joskus murtauduttu sisään ja kollattu paikkoja läpi.

Tästä syystä hän haluaisi jotain hälytystä ja valvontaa mökkiin, jotta mahdollinen murtautuja tai terroristi pelästyisi paikalta pois, ja itse saisi tilanteesta tiedon kännykkään. Joku perus GSM-hälytin varmaan toimisi tähän hommaan ihan hyvin, mutta se ongelma on lämpötilat. Kyseinen tölli on täysin eristämätön ja lämmittämätön, siten lämpötila talvella on sama kuin ulkonakin. Aika harva laite paljastaa spekseissään mitään lämpötila-alueita, ja useissa on vain ympäripyöreä maininta sisäkäytöstä.

Onkos kenelläkään tullut vastaan laitetta, joka sietäisi pakkasta, ja missä olisi GSM/3G/4G yhteys, liiketunnistin tms. sekä sireeni joka alkaisi ulvomaan jos joku touhuaa epämääräistä mökin kimpussa? Mökissä on kyllä sähköt päällä talvellakin, joten virransaanti ei ole ongelma.

Tuollaisen toosan löysin Saaristovartioinnin sivuilta, mutta hinta on aika rouhea 279€ + 99€ sireenistä. Tässä olis tosin VGA-kamerakin sitten samassa... Paristokäyttöinen GSM valvontakamera vene ja mökkikäyttöön | Saaristovartiointi.com VERKKOKAUPPA
Eikös riistakamera voisi käydä tähän? Nehän ainakin kestää pakkasta. Sireeniä näihin ei kyllä varmaankaan saa kytkettyä, mutta moni jättää tulematta tiluksille ihan kameravalvontakyltit nähdessään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
102
Ei ole tainnut vielä tulla tässä ketjussa esiin, että Verisure osti Arlon tai ainakin osan siitä. Mitähän tästäkin seuraa.
Kaikille, jotka suunnittelee näitä Arlon kameroita ostavansa, niin varoituksena, että Arlon geofencing (eli toiminto, jolla voi kamerat asettaa hälyttämään liikettä havaitessaan, kun kaikki ovat poistuneet kotoa ja päinvastoin) on ollut rikki Internet connection is lost. Geofencing in Arlo is... - Arlo Communities jo parisen kuukautta.

Softaosaaminen on ehdottomasti Arlon heikoin lenkki ja lukemani perusteella tämänkertainen ongelma ei ole mitenkään ainutlaatuinen.
 
Liittynyt
20.01.2017
Viestejä
253
Onko kenellekään jäänyt ylimääräisiä Verisure "romppeita"?
Voisin ostaa jotain pois jos tarve. Esim näppäimistö ja ikkunasensorit kiinnostaa.
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 265
Täällä ei tainut olla montaakaan Yale SR-3200 hälytysjärjestelmän käyttäjää, mutta olisi kiva kuulla onko muilla ollut ongelmia hubin yhteyden kanssa. Minulla meni tänään nettiyhteys poikki tuohon hubiin vaikka saman aikaisesti kaikki muuta kytkimeen kytketyt laitteet toimivat. Pitkän pähkäilyn jälkeen satuin vaihtamaan reitittimestä oletusnimipalvelimen operaattorin oletukseen aikaisemmasta Cloudflaren nimipalvelimesta (1.1.1.1) ja yhteys lähti pelaamaan. Testasin uudestaan tuota Cloudflaren nimipalvelinta ja hetken kuluttua hubi alkoi piipittämään nettiyhteyden puutetta.

Ihmetyttää suuresti jos ongelma voi oikeasti olla tuossa nimipalvelimessa kun samaan aikaan verkossa on liuta muita IoT-laitteita ilman mitään ongelmaa.

Edit. Aspassa vastasivat et toimintaperiaate on tämä ja lähettävät tuotekehitykseen tiedon. Toivottavasti tämä menee oikeasti korjaukseen kun kyseessä on todella merkittävä bugi kodin hälytysjärjestelmässä, joka estää esimerkiksi palohälytysten tai murtohälytysten etäilmoitukset. Näitä nimipalvelimia käytetään kuitenkin miljoonissa reitittimissä ja näillä pyritään nopeuttamaan vasteaikaa ja parantamaan mm. IoT-laitteiden tietoturvaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 848
Mitä mieltä olette mikä on järkevä sijoittelu ja käyttö sisäkameroille? Mulla on nyt Xiaomin kamerat ylä- ja alakerrassa, pääasiassa jotta näkee tilanteen jos palovaroitin hälyttäisi etänä ja näkee että koti kunnossa pidemmän poissaolon aikana. Nyt mietin yhden hankintaa ovelle, mutta tuollainen taitaa olla aika turha murtosuojauksen kannalta? Ei taida olla tarpeen vahtia niin paljoa kulkijoita, ja mahdollinen talon tunkeutuja luultavasti nappaisi nopeasti kamerasta virrat pois jolloin ilmoitusta ei ehkä ehtisi tulemaan?

Kameroissa on vielä etäohjattavat pistokkeet, jotta niistä saa virrat päälle/pois etänä/automaattisesti.

Vinkkinä tuon Xiaomin kameran saa nyt edullisesti verkkokaupasta (40e), ainoa ongelma että virtalähde pitää olla erikseen.

Lisäksi, osaako kukaan sanoa saako tuohon Yalen älylukkoon sopivaan järjestelmään etäohjattavia ppistorasioita automaattisesti laittamaan virrat päälle/pois hälyjen mukaan? Hälyjärjestelmä siis vielä uupuu.
 
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
65
Muistelen lukeneeni @puik , että pistorasioita ei voi ohjata Yale:n järjestelmällä kuten haluaisit, eli esim. sammuttamaan kamerat varmasti kun olet kotona. Joku voinee vahvistaa jolla järjestelmä jo kotona.

Mihin järjestelmään päädyit?

Harmi kun suomeen ei vaikuta tulevan tuota Sync versiota. Olisi ainakin parempi kantavuus ja voisi luulla, että uudella tuotteella pidempi tuki.
Hiertääköhän tässä tuo Doormanin tuki..
 
Homma auki edelleen. Pidemmillä poissaoloilla olen vaan laittanut käsin xiaomin kamerat päälle. Mulla on ollut myös niiden softassa ongelmia päälle- ja poiskytkeytymisten kanssa. Tuntuu että ajastukset ei ole hävinneet ja käsin joutuu laittaa valvontatilan päälle ja pois jne. Wifi pistorasialla ohjatessa ei tietenkään ongelmia ollut. Mutten halunnut ostaa toista kameraa varten pistorasiaa niin yritin asettaa ajastuksia. Kiinteisiin asennuksiin myös kameroiden asettaminen vähän hankalaa kun pistorasia pitäis olla lähellä.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Noista "omat" turvajärjestelmät tulee mieleen lähinnä sähköjohto ovenkahvaan illalla viritelmät. :srofl: :think: :kahvi:
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
860
IP kamerat käy yleensä niin lämpöisinä että kosteus ei kovin helposti ole ongelma jos/kun on sateelta suojassa.
 
bb12

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
13.10.2017
Viestejä
602
Onko amazon.de :ssä halvempia valvontakameroita kuin Suomessa?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 298
Onko amazon.de :ssä halvempia valvontakameroita kuin Suomessa?
Joo ja ei. Silloin kun itse ostin Xiaomin kameran niin suomesta sai halvemmalla vaikka molemmat oli tarjouksessa. Aika pienet hintaerot noissa tuntuu pääsääntöisesti olevan.

Torstaina pitäisi saapua kun ostin takapihalle testiin tallaisen aurinkopaneelilla toimivan kameran kun takapihalle tuntuu aina aurinko paistavan ja pistorasiaa ei ole käytettävissä: https://www.amazon.de/gp/product/B085QGWMFM/ref=ppx_yo_dt_b_asin_title_o00_s02?ie=UTF8&psc=1 Se mikä noissa kannattaa ottaa huomioon niin melkein jokainen kamera vaatii aina oman softansa.

Ylempiin viesteihin liittyen mulla oli sellainen sisäkäyttöön tarkoitettu lamppukamera koko talven ulkona kuvullisessa lampussa ja selvisi ongelmitta hengissä.
 
Liittynyt
30.01.2018
Viestejä
35
hankitalistalla olisi celotron pulse setti ja nuo ulkokamerat mietityttää onko hintansa arvoisia?? etuna noissa olisi että ei tarvitsisi montaa appia luuriin ladata vaan kaikki hoituisi samasta.

Myös asia joka kiinnostaa on tuo kantavuusmatka joka luvataan olevan 200m. Toivottavasti toimii talosta noin 30m päähän talliin myös. Näistä kokemusta??

mahdollinen paketti siis joka tilaukseen lähtee on;

Celotron PULSE 7199888
7199807 Langaton RF-ID käyttönäppäimistö 1kpl
7199812 Langaton RF-ID tunniste 1kpl
7199809 Langaton kotieläintoiminnolla varustettu liiketunnistin sisätiloihin. (25Kg) 2kpl
7199822 Langaton ovimagneetti, 2 - suuntainen 7kpl
7199800 Langaton paloilmaisin EN14604 1kpl
7163792 EA ulkokamera, langaton (WLAN) 2kpl
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 298
@odin56

Itse en enää Celotronia uudelleen ostaisi. Heillä on ylimielisin asiakaspalvelu jonka olen koskaan nähnyt ja turha odottaa apua jos jonkin laitteen kanssa on ongelmia vaan lähtökohtaisesti kaikki on sinun syytäsi ja ja häiriöt johtuvat muista laitteistasi joita käytät. Esim. minulla pullistui keskusyksiköstä akku kohtuu nopeesti niin sanoivat, että johtuu saastuneesta sähköstä jota UPS puskee ulos. Heidän kameransa myös palautin kun oli tosi huono kuvanlaatu ja olivat fyysiseltä kooltaan erittäin isoja. Etäohjattava pistorasia minulla kuumentuu niin kuumaksi, että kättä polttaa ja kuumentaa siinä kiinniolevat laitteetkin, mutta jos sen takuuseen lähettää ja he toteavat olevan normaalia kuumemista niin muistaakseni velottavat jonkin melkein 100€ maksun siitä. Myöskin jos ehdotat joitain ominaisuuksia niin todennäköisesti saat vain vastauksen kuinka ehdotuksesi on huono eikä sitä tehdä sen takia vaikka olisi sellainen ehdotus joka on kätevä ja muista järjestelmistä löytyy.

Itellä myöskin ainakin toi kaksisuuntainen ovi magneetti on ehkä kerran kolmessa kuukaudessa muka auki vaikka on kiinni joten noita vääriä hälyjä luulisi 7 sellaisen kanssa tulevan. Toi käyttö näppäimistö on myöskin ihan hirveä eikä toi RF toimi kovin kätevästi. Ite palautin näppäimistön ja tagit kun ei ne ollut mitenkään käyttökelpoisia. Onhan tää Celotron ihan ok systeemi ja antaisin ehkä 7 arvosanaksi, mutta nykyään ostaisin jonkun muun. Täytyy vaan toivoa, että keskusyksikkö kestää koska sitten se on koko järjestelmä roskiin toisin kuin noissa muissa tyyliin Xiaomin.

EDIT: Noi Wlan laitteet on itellä ainakin toiminut moitteettomasti, mutta noihin muihin en ihan 100% luottaisi ainakaan sen perusteella kuinka tarkka etäohjattava pistorasia on sijoittelustaan, että toimii. Keittiössä noin metrin välimatkalla ei toiminut, mutta keskusyksikön kun siirsi viereiseen huoneeseen toimi.
 
Liittynyt
30.01.2018
Viestejä
35
Kiitos vastauksesta. Toimiiko noista jokin muukin wlanilla kuin kamerat? entäs tuo kantomatka mitenköhän pitää paikkansa? itse en näistä vehkeistä oikein mitään tiedä niin olisiko ehdoittaa jotain muuta vastavaa pakettia?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
719
Onkos kenelläkään tullut vastaan laitetta, joka sietäisi pakkasta, ja missä olisi GSM/3G/4G yhteys, liiketunnistin tms. sekä sireeni joka alkaisi ulvomaan jos joku touhuaa epämääräistä mökin kimpussa? Mökissä on kyllä sähköt päällä talvellakin, joten virransaanti ei ole ongelma.
Vähän vanha viesti, mutta tähän pakkasasiaan tiedän vastauksen. Yleensä elektroniikalle on kaksi käyttölämpötilaa: normaalit kulutushimmelit 0- +70°C ja Industrial -40 - +85°C. Komponenttien suurin eri on tuotannon testauksessa, muuten samaa tavaraa. Näytöt lakkaa toimimasta, kuoret haurastuu, johdot kovettuu ja paristot/akut tyhjenee pakkasessa. Muilta osin nuo pelaa.

Käytännössä melkein mikä tahansa laite lämpenee päällä ollessaan sen verran että toimii myös lämmittämättömissä tiloissa. Eniten se pakkanen lyhentää laitteen käyttöikää kun lämpötilamuutokset rikkoo sisältä juotoksia. Varsinkin joku GSM/4G modeemit kuumenee sen verran että laitteen sisälämpötila tuskin keskivertotalvena tippuu alle nollan.

Omassa (väärin)käytössä on puolenkymmentä PIR anturia, pari web-kameraa ja wlan tukiasema. Kaikki ulkona räystään alla sateelta suojassa ja ovat pelanneet ongelmitta jo usemamman vuoden. Pir:it halvinta kiinalaista 12v langallista sisäkäyttöön ja web kamerat Logitechin perusmallia. Lämpenevät sen verran että kosteus pysyy poissa.

Eli kun ottaa asenteeksi että toiminee muutaman vuoden niin pitäisi olla ok lämmittämättömissä tiloissa.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 145
Eli kun ottaa asenteeksi että toiminee muutaman vuoden niin pitäisi olla ok lämmittämättömissä tiloissa.
Hyvä että vastasit, aihe on relevantti koska mökkikausi lähestyy jälleen loppuaan ja valvonta alkaa tulemaan ajankohtaiseksi talvikaudelle. Mitään tuonne kohteeseen ei vielä ole hankittu tähän mennessä, joten täytynee alkaa miettimään tätä siltä kannalta josko laittais sitten "ei-hyväksyttyä" bulkkia kuitenkin tuonne ja se toimii sen aikaa kuin toimii...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 413
Viestejä
4 194 575
Jäsenet
70 728
Uusin jäsen
pvarjone

Hinta.fi

Ylös Bottom