F1 2019 - Japanin GP

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
Jos jollakulla meni ohi, niin kärkikolmikon ulkopuolelta mainittakoon Albonin hieno nelossija, Sainzin vitossija ja Ricciardon kutossija, toki rankkujen takia tuo mutta kaikki lasketaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 168
Täytyy kyllä itsekin kantaa korteni kekoon tämän päivän GP:stä.

Valtterilta oikeastaan paras mahdollinen startti, sitä ei käy kieltäminen. Samoin kisan läpivienti tosi hyvin hoidettu. Yksi kauden parhaista Valtterin osalta.

Mutta. Aina on se mutta. Se lopussa nähty tilanne, että Hamilton pudotettiin kärjestä hakemaan renkaita, vaikka kisaa ei ollut paljoa jäljellä ja yleisesti ottaen "Mersulla meni tosi hyvin". Ja olihan siinä kaulaakin jonkin verran seuraavaan.

Herää vain ajatuksia siinä määrin, että Mersu kun on varmistanut jo mestaruudet itselleen, olisiko ollut aika maksella kalavelkoja Valtterille menneistä kisoista ja peesailuhommista? Täytyy muistaa, että Mersu on nähnyt jo kerran Valtterin kokevan henkisen "romahduksen" ja tässä vaiheessa kautta olisikin hyvä pönkittää kuljettajan omatuntoa seuraavaa kautta ajatellen. Ja toki auttaa Valtteria varmistamaan myös MM hopea.
Itse olen siinä uskossa että Hamilton on niin jäärä että jos hänen renkaat olisivat olleet siinä kunnossa että ham itse uskoisi niillä pääsevän maalin, ei Hamilton varikolle olisi tullut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
991
Bottakselle kerrottiin jossain välissä (hyvissä ajoin) että Hamilton tulee vielä varikolle. Ilmeisesti sisäisiä palavereita käyty sen verran ettei sooloiluja sallittu. Hieman katkeranahan Hamilton noissa haastiksissa oli, että varmaan eri taktiikalla olisi halunnut ajella.
 
Liittynyt
14.01.2017
Viestejä
439
En tiedä noista Hamiltonin renkaista. Muistelin että kun Valtteri haki ekat uuet renkaat niin taisi olla 2-3sec nopeempi ku Hamilton. Ja tuolla radalla renkaalla on paljon merkitystä ja se myös syö sitä paljon. Eli oisko ollu riski että jotain 3-4 kierrosta ennen loppua rengas voisi yhtäkkiä mennä erittäin heikkoon kuntoon ja jäät useita sekunteja per kierros. Etenkin jos Valtteri olisi tullut uusilla renkailla hiillostamaan.
Siinä mennessään varikolle Hamilton sanoi radiossa että renkaat ovat aika loppu. Olisi dramaattisesti vauhti pudonnut jos olisi niillä päätyyn asti yrittänyt. Ei Mersu säälistä anna Bottakselle voittoa ja siinä samassa vaihda kaksoisvoittoa 1. ja 3. sijoihin. Tallipisteet yritetään aina poikkeuksetta maksimoida.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
714
Ei Mersu säälistä anna Bottakselle voittoa ja siinä samassa vaihda kaksoisvoittoa 1. ja 3. sijoihin. Tallipisteet yritetään aina poikkeuksetta maksimoida.
Poikkeuksetta? Tuossa tilanteessahan tallipisteillä ei juuri väliä enää ole kun pokaalit on jo jaettu. Tärkeämpää on osoittaa reilupeli -henkeä niin omille työntekijöille kuin uloskin päin.

Kuten aiemmin tuossa ylhäällä todettiin niin aika rivien välistä luettavissa ne Hamiltonin ensireaktiot tähän taktiikan antamiseen.
 
Liittynyt
14.01.2017
Viestejä
439
Poikkeuksetta? Tuossa tilanteessahan tallipisteillä ei juuri väliä enää ole kun pokaalit on jo jaettu. Tärkeämpää on osoittaa reilupeli -henkeä niin omille työntekijöille kuin uloskin päin.

Kuten aiemmin tuossa ylhäällä todettiin niin aika rivien välistä luettavissa ne Hamiltonin ensireaktiot tähän taktiikan antamiseen.
Ennen eilistä ei Mersu vielä varma ykkönen ollut. Ja kuten jo sanoin Hamiltonin itsensä mukaan renkaat olivat aika loppu kun meni varikolle, eikä tarvitse rivien välistä lukea kun ihan noin sanoi. Kaksoisvoiton mersu mokasi Hamiltonin ensimmäisen stopin aikana kun renkaat kuluivatkin odotettua nopeammin ja Hamiltonia pidettiin radalla yhden stopin taktiikka mielessä. Tuolloin HAM hävisi 10 sekunnin johdon ihan muutaman kierroksen aikana, sama olisi tapahtunut lopussakin ilman toista stoppia. Lopultahan yksi stoppi olisi ollut aivan älyttömästi kahta stoppia hitaampi.
 

Edqar

Tukijäsen
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
2 334
Katsoin kisan vasta uusintana, ja tulin tänne katsomaan kun kilpaa kehutaan Valea...mutta täällähän on hiljaista! Noh hyvä niin :)
Vihdoin oikea tyyppi bannittu täältä :tup:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
606
Katsoin kisan vasta uusintana, ja tulin tänne katsomaan kun kilpaa kehutaan Valea...mutta täällähän on hiljaista! Noh hyvä niin :)
Vihdoin oikea tyyppi bannittu täältä :tup:
Kehutaan nyt vielä sen verran että Valen lähtö oli kyllä aivan huippu, kun vertaa Leclerciin! Vettel nyt töppäs mutta ei siitä sen enempää.
 

Edqar

Tukijäsen
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
2 334
Tuo Vettelin varaslähtö muistuttaa Kimin vastaavaa nytkäytystä, mutta tästä ei anneta rankkua. Vaihteeks tuomarit aivan eri linjoilla.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 820
Tuo Vettelin varaslähtö muistuttaa Kimin vastaavaa nytkäytystä, mutta tästä ei anneta rankkua. Vaihteeks tuomarit aivan eri linjoilla.
Vettel liikahti sen verran vähän että pysyi sensorin päällä, eli oli vielä lähtöruudussa kun pysäytti uudelleen. Kimi liikahti enemmän ja oli pois sensorin päältä

E: Noh löyty toinenkin selitys eli Vettel oli pysähtyneenä kun valot vaihtuvat ja Räikkönen liikkui kun valot vaihtuivat. Eilen jostain luin juttua tuosta sensori hommasta

Stewards explain why Vettel avoided a jump start penalty · RaceFans
 
Viimeksi muokattu:

rewind

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
915
Mielenkiintoista nähdä paljonko auton rungon vaihtaminen tai nyt tulleet päivityspaketit auttavat Valtterin kyydissä jatkossa, vai sattuiko nyt vaan rata osumaan Valen hanskaan paremmin. Haastattelussa Valtteri mainitsi pariin kertaankin tuosta rungosta vähän ehkä ihmettelevään sävyyn, joten kai sillä joku merkitys on.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Poikkeuksetta? Tuossa tilanteessahan tallipisteillä ei juuri väliä enää ole kun pokaalit on jo jaettu. Tärkeämpää on osoittaa reilupeli -henkeä niin omille työntekijöille kuin uloskin päin.

Kuten aiemmin tuossa ylhäällä todettiin niin aika rivien välistä luettavissa ne Hamiltonin ensireaktiot tähän taktiikan antamiseen.
Eiks jokanen piste = massia tallille kuitenki..

Turhaa spekulointia eniveis. Ei täällä kukaan tiedä kuitenkaan mitään faktoja.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 387
Eikös ne rahat jaeta puhtaasti tallin sijoituksen mukaan, vai onko kuviota muutettu?
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
522
E: Noh löyty toinenkin selitys eli Vettel oli pysähtyneenä kun valot vaihtuvat ja Räikkönen liikkui kun valot vaihtuivat. Eilen jostain luin juttua tuosta sensori hommasta
Eipä ollut Kimi liikkeellä. Tosiaan ero näissä on Vettelin pieni nytkähdys ja Kimin ainakin puoli autoa.
Russian GP: Raikkonen jumps the start in Sochi
Eiks jokanen piste = massia tallille kuitenki..

Turhaa spekulointia eniveis. Ei täällä kukaan tiedä kuitenkaan mitään faktoja.
Sen verran kuitenkin tiedetään, että sarjan talleille jakamat rahat annetaan kyseisen ja aikaisempien vuosien sijoitusten, ei pisteiden mukaan. Jokaisen pisteen merkitysharha on varmaankin peräisin Kovalaisen Lotus/Caterham aikaisesta "talli joka saa edes yhden pisteen on paras huonoista = paljon enemmän rahaa".

Formula 1 teams’ prize money payments for 2019 revealed · RaceFans
 
Liittynyt
14.01.2017
Viestejä
439
Niin FIAlta saa toki sijoituksen mukaan mutta sponsoreilta nuo suuret tallit saa bonuksia aina enemmän mitä enemmän pisteitä.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
522
Niin FIAlta saa toki sijoituksen mukaan mutta sponsoreilta nuo suuret tallit saa bonuksia aina enemmän mitä enemmän pisteitä.
FIA:lta ei saa kukaan mitään, se vaan ottaa. Laita toki esimerkkiä näistä sponsorien pistesopimuksista.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 230
Tyypillisesti kuljettajat saa tallilta palkan lisäksi menestysbonuksia, mukaan lukien mutta ei rajoittuen pisteistä saatuun korvaukseen.
Mutta sillä ei ole mitään tekemistä tallien saamien rahojen kanssa.
Toki ei sulje pois sitä, etteikö voisi olla sponssisopimusta, jossa talli saisi pisteistä massia, mutta kuulostaa vähän kaukaa haetulta.
Vaikea keksiä perustelua moiselle sopparille. Joo, "kannustus".
 

namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
No loppukaudestahan tuon näkee paljonko Hamiltonia kiinnostaa ajella.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Varaslähtö on varaslähtö. Se vaikuttaa kaikkiin, kun sivusilmässä joku liikahtaa, nii kyllä siinä aika monella vaistot astuu peliin. Pitäis aina rankaista (varsinkin, kun samassa kuvassa näkee valot ja liikahduksen). Älyttömintä oli Oikaraisen pohdiskelut, että ehkäpä ei ehtinyt liikkua tarpeeksi/oli viivan takana ym. paskaa, taispa sensoreistaki jotain jauhaa, vaikka tyyliin samaan aikaan näytettiin videokuvaa Vettelistä ja valoista. Siinä tapauksessahan kantsis aina jättää sellainen pelivara että "ehtii" varaslähdön ottaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
650
Samaa mieltä. Toisin sanoen lennosta pääsisi liikkeelle ja mahdollistais paljon paremman lähdön.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Muistan kun Schumi sai rangaistuksen jo siitä kun auto nytkähti valojen takana. Kytkin ei purrut kunnolla vaihdetta vaihtaessa. Aika outoa jos sääntöjä on muutettu sallivampaan suuntaan. Mikä lie sille ollut perusteena?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 434
Viestejä
4 161 554
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom