• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Talvisota

Tila
Keskustelu on suljettu.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 795
Niin kuin Ribbentropkin, varsinkin Molotov ei ollut mikään subjektiivinen toimija. Hän oli alusta pitäen kusi sukassa Stalinin edustamana. "Isä aurinkoisen", "kansainvälisten työläisten ystävän" ja "professorien opettajan" viimeisinä elinvuosina hän joutui epäsuosioon ja erotettiin. Historioitsijat väittävät, että lopussa hänet pelasti Stalinin kuolema selvitystilasta, jossa tuomioina poikkeuksetta nappiotsaan. Syytteet tavanomaisesti vehkeilystä impperialistien kanssa, kansan ja puolustuksen heikentäminen sota-aikana jne.
Syyteiden de facto perusteet: Erimielisyys puoluepuheenjohtajan kanssa tai/sekä liika tieto toteutuksista.

*********
En pitäisi Molotovin sanomaa minään. Jos hän olisi sanonnut/kirjoittanut toisin, kuten puhunut jotain muuta sävyä Neuvostoliiton julkisesta moraalista tai jopa virheistä, olisi nämä kohdistuneet puolue puheenjohtajaan (=joka oli siis "erehtymätön").

Kannattaa Ap:n perehtyä tuohon Stalinin kuoleman jälkeisen valtataistoon (Hrustsov-Malenkov/Berija) ja sen lopputulokseen (muuna kuin siinä komediaelokuvana) ja havaita nuo jännitteet, jotka olivat siis Stalinin aikana. Mitään luotettavaa ei noista dokumenteista hänen ajaltaan ole juuri saatavissa.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 503
Suomalaiset harjoittelemassa sotaa meidän mahtavilla Cajander-mallin sotavehkeillä. Mietittiin varmaan että "tuon suon yli mennään niin että heilahtaa" :D
 
Poppis89

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
Historiallisiin faktoihin. Sen sijaan sun satuilusi siitä että sota olisi ollut vältettävissä ei perustu mihinkään. Neuvostoliitto hyökkäsi jokaiseen etupiiriinsä kuuluvaan maahan tavoitteenaan miehittää ne kaikki. Ja epäonnistui surkeasti tässä Suomen kohdalla.
Eihän se hyökännyt edellenkään Romaniaan aluksi :) paitsi myöhemmin.

Olisi kannattanut Suomenkin jättää Suur-Suomen haaveilut :) Ihme ettei tähän ole kirjoitettu tähän lankaan :)

Eikä sitä, että mitä Neuvostoliitto joutui luovuttamaan Suomelle?
 
Poppis89

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
Niin kuin Ribbentropkin, varsinkin Molotov ei ollut mikään subjektiivinen toimija. Hän oli alusta pitäen kusi sukassa Stalinin edustamana. "Isä aurinkoisen", "kansainvälisten työläisten ystävän" ja "professorien opettajan" viimeisinä elinvuosina hän joutui epäsuosioon ja erotettiin. Historioitsijat väittävät, että lopussa hänet pelasti Stalinin kuolema selvitystilasta, jossa tuomioina poikkeuksetta nappiotsaan. Syytteet tavanomaisesti vehkeilystä impperialistien kanssa, kansan ja puolustuksen heikentäminen sota-aikana jne.
Syyteiden de facto perusteet: Erimielisyys puoluepuheenjohtajan kanssa tai/sekä liika tieto toteutuksista.

*********
En pitäisi Molotovin sanomaa minään. Jos hän olisi sanonnut/kirjoittanut toisin, kuten puhunut jotain muuta sävyä Neuvostoliiton julkisesta moraalista tai jopa virheistä, olisi nämä kohdistuneet puolue puheenjohtajaan (=joka oli siis "erehtymätön").

Kannattaa Ap:n perehtyä tuohon Stalinin kuoleman jälkeisen valtataistoon (Hrustsov-Malenkov/Berija) ja sen lopputulokseen (muuna kuin siinä komediaelokuvana) ja havaita nuo jännitteet, jotka olivat siis Stalinin aikana. Mitään luotettavaa ei noista dokumenteista hänen ajaltaan ole juuri saatavissa.
Tässä ei keskustella Stalinin jälkeistä aikaa :)
On se kumma kun ei enää tietosanakirjat ei kelpaa lähteiksi :)

Joo, ei kannatakkaan. Ihan höpö tyyppi, hei se nyt sanoo vaan kun Stalin.
Hei se nyt oli vaan Eichmaann ketä vaan tottele käskyjä, kiva tyyppi.

En mää pidä minään kenenkää juttuja, kun ne ei nyt oo samaa mielt mun kanssa, hyvä keskustelutaito.
 
Poppis89

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
Kaipa muuten viime sodista kertoo jotain sekin, että Suomessa muistellaan sotien saavutuksia hyvällä ja veteraaneja kunnioitetaan, vaikka siis Suomi virallisesti "hävisi" sodan ja oli olevinaan historian "väärällä puolella".

Tuleeko mieleen yhtään muuta vastaavaa akselivaltiomaata? Ei ainakaan mulle tule...

Käytännössä tietenkin Suomi soti erillissotia Neuvostoliittoa vastaan ja kaveeraaminen Saksan kanssa oli vähän sivujuonne eikä mikään itsetarkoitus, ja pisteenä iin päällä sodittiin vielä Lapin sota Saksaa vastaan. Eikä Suomi käytännössä hävinnyt sotia vaan ne olivat käytännön kannalta tasapeli, jossa kumpikin osapuoli hävisi suhteessa tavoitteisiinsa ja ruumiissa mitattuna NL tietysti paljon enemmän.
.
Voisit kertoa tosta tasapelistä?
Käytännön juttuja, kun vähän rajaa siirelläänn.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 795
Tässä ei keskustella Stalinin jälkeistä aikaa :)
Stalinin kuolemaa seurannut uudenpuheenjohtajan valinta-aika Berijan teloituksineen on nimenomaan Stalinin aikaisten jännitteiden ja hänen tapansa kannattajien valtataisto. Sen vuoksi se kuuluu osaksi arviotaessa Stalinia kriitisesti.

Vanhoistakin puoluemiehistä monet halusivat muutoksen ja täten Hrustsov tuli valtaan. Hän sitten muutti politiikkaa ja toi näkyvästi esiin Stalinin ajan vainot ja sen ajan tavan hoitaa politiikka. Stalinin ajalta ei ole krittistä materiaalia slaaviksi ja todisteitakin hävitettiin ahkerasti.
 
Poppis89

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
Helppoa huudella paskaksi :) Syytöksiä, mielellään odotan nyt
Jos haluaa asiallista kommentointia, ei kannata aloittaa dorkailua [emoji6]
Jos faktoja ei pysty näyttämään, ni sitten huudellaan keskustelukaveri dorkaksi.

Mielenkiintoisaa.. Odotan vielä sitä komenttia, että lupasiko Neuvostoliitto balttian maille alueita? Niinkuin se Suomen kanssa teki ;)
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 866
Helppoa huudella paskaksi :) Syytöksiä, mielellään odotan nyt

Jos faktoja ei pysty näyttämään, ni sitten huudellaan keskustelukaveri dorkaksi.

Mielenkiintoisaa.. Odotan vielä sitä komenttia, että lupasiko Neuvostoliitto balttian maille alueita? Niinkuin se Suomen kanssa teki ;)
Mitä faktoja? Ainoa fakta on, että NL teki perusteettomia alue vaatimuksia Suomelle ja hyökkäsi suomeen. Siitä voi sitten mutuilla, olisiko se hyökännyt vai ei, mutta mitään faktaa siitä ei pysty saamaan. Vain mielipiteitä. Ja täällä aika moni sun kommentti on dorkailua. Veikkaan, etten ole ainoa tuota mieltä oleva. Mutta mielipide sekin, kuten sinun koko triidi.
 
Poppis89

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
Mitä faktoja? Ainoa fakta on, että NL teki perusteettomia alue vaatimuksia Suomelle ja hyökkäsi suomeen. Siitä voi sitten mutuilla, olisiko se hyökännyt vai ei, mutta mitään faktaa siitä ei pysty saamaan. Vain mielipiteitä. Ja täällä aika moni sun kommentti on dorkailua. Veikkaan, etten ole ainoa tuota mieltä oleva. Mutta mielipide sekin, kuten sinun koko triidi.
Olihan Neuvostoliittolla perusteet siihen ja olisivat antaneet maata.

Olihan se oikeassakin Jatkosodan alkuna, taisi olla suuntana Leningrad, silloin oltiin oikein ylpeitä aseveljiä saksalaisten kanssa. Sen takia Neuvostoliitto haluikin suojata omia intressejä, kun se tiesi Saksan hyökkäävän Suomen kautta. Sivujuoni vaa :)

Taisi loppua puhti kesken :) Sekä innokaimmat suojeluskuntalaiset ja Marskillakin, oli innokkuutta vapauttamaan Itä-Karjalaa.

Tais tulla kakka housuun, kun Stalingradissa saksalaiset ottivat köniin :) Vähän muuttui mielipiteet sen jälkeen :)
 
Eihän nämä liittyneet asiaan ;)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
638
Oltaisiinko voitu välttää sota? Ehkä. Oltaisiinko voitu välttää miehitys? Tuskin
 
Poppis89

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
Eihän nämä liittyneet asiaan ;)
Periaatteessa kyllä, koska Akselivallat hyökkäsi Suomen kautta Neuvostoliittoon ja siitä kohti Leningradia. Matka nyt oli paljon pidempi.

Neuvostoliitto suojeli omaa miljoona kaupunkiaanTalvisodassa ja Neuvostoliitto yritti neuvotella rauhanomaisesti :)
Ja pelkäsi, että saksalaiset hyökkäävät suomalaisten kanssa sinne :) Sen takia piti turvata kansalaisten turvallisuus.
 
Poppis89

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
Kannattaa muita lähteitäkin käyttää, kun Suomen Sotilas :) Suosittelen yhdysvaltalaista ja englantilaista kirjallisuutta.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 866
Periaatteessa kyllä, koska Akselivallat hyökkäsi Suomen kautta Neuvostoliittoon ja siitä kohti Leningradia. Matka nyt oli paljon pidempi.

Neuvostoliitto suojeli omaa miljoona kaupunkiaanTalvisodassa ja Neuvostoliitto yritti neuvotella rauhanomaisesti :)
Ja pelkäsi, että saksalaiset hyökkäävät suomalaisten kanssa sinne :) Sen takia piti turvata kansalaisten turvallisuus.
Ennen talvisotaa ei ollut mitään indikaatioita, että Suomi liittoutuisi Saksan kanssa. Eikä NL edes ajatellut saksan hyökkäävän sinne. Olisiko edes hyökännyt, ellei NL olisi rikkonut M&R sopparia romaniassa ja sopinut brittien kanssa hyökkäävänsä Saksaa vastaan.
 
Poppis89

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
Tässä keskusteltiin talvisodan välttämisestä ei siitä kumpaan etupiiriin kuulittiin / kuulutaan
Hyvä pointti ;) Ajattelin että keskustelet samalla tavalla kuin toiset..

Jos oltaisiin annettu pari saarta, ni tuskin ryssä olisi tullut ja miehittänyt Suomen ;)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 659
Hyvä pointti ;) Ajattelin että keskustelet samalla tavalla kuin toiset..

Jos oltaisiin annettu pari saarta, ni tuskin ryssä olisi tullut ja miehittänyt Suomen ;)
No tottakai olisi tullut, kun se olisi ollut aiempaa helpompaa.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 167
Haisee aamuksi grillattu trolli tässä ap:n osalta. Löysin sopivan meemin. Se on tuossa alla.

Server Error in '/' Application.
A timeout occured after 30000ms selecting a server using CompositeServerSelector{ Selectors = ReadPreferenceServerSelector{ ReadPreference = { Mode : Primary } }, LatencyLimitingServerSelector{ AllowedLatencyRange = 00:00:00.0150000 } }. Client view of cluster state is { ClusterId : "1", ConnectionMode : "Automatic", Type : "Unknown", State : "Disconnected", Servers : [{ ServerId: "{ ClusterId : 1, EndPoint : "Unspecified/server1:27017" }", EndPoint: "Unspecified/server1:27017", State: "Disconnected", Type: "Unknown", HeartbeatException: "MongoDB.Driver.MongoConnectionException: An exception occurred while opening a connection to the server. ---> System.Net.Sockets.SocketException: No connection could be made because the target machine actively refused it 192.168.56.1:27017
at System.Net.Sockets.Socket.InternalEndConnect(IAsyncResult asyncResult)
at System.Net.Sockets.Socket.EndConnect(IAsyncResult asyncResult)
at System.Threading.Tasks.TaskFactory`1.FromAsyncCoreLogic(IAsyncResult iar, Func`2 endFunction, Action`1 endAction, Task`1 promise, Boolean requiresSynchronization)
--- End of stack trace from previous location where exception was thrown ---
at System.Runtime.ExceptionServices.ExceptionDispatchInfo.Throw()
at System.Runtime.CompilerServices.TaskAwaiter.HandleNonSuccessAndDebuggerNotification(Task task)
at MongoDB.Driver.Core.Connections.TcpStreamFactory.<ConnectAsync>d__7.MoveNext()

at MongoDB.Driver.Core.Connections.TcpStreamFactory.<CreateStreamAsync>d__4.MoveNext()

at MongoDB.Driver.Core.Connections.BinaryConnection.<OpenHelperAsync>d__48.MoveNext()
--- End of inner exception stack trace ---

at MongoDB.Driver.Core.Servers.ServerMonitor.<HeartbeatAsync>d__27.MoveNext()" }] }.

Description: An unhandled exception occurred during the execution of the current web request. Please review the stack trace for more information about the error and where it originated in the code.

Exception Details: System.TimeoutException: A timeout occured after 30000ms selecting a server using CompositeServerSelector{ Selectors = ReadPreferenceServerSelector{ ReadPreference = { Mode : Primary } }, LatencyLimitingServerSelector{ AllowedLatencyRange = 00:00:00.0150000 } }. Client view of cluster state is { ClusterId : "1", ConnectionMode : "Automatic", Type : "Unknown", State : "Disconnected", Servers : [{ ServerId: "{ ClusterId : 1, EndPoint : "Unspecified/server1:27017" }", EndPoint: "Unspecified/server1:27017", State: "Disconnected", Type: "Unknown", HeartbeatException: "MongoDB.Driver.MongoConnectionException: An exception occurred while opening a connection to the server. ---> System.Net.Sockets.SocketException: No connection could be made because the target machine actively refused it 192.168.56.1:27017
at System.Net.Sockets.Socket.InternalEndConnect(IAsyncResult asyncResult)
at System.Net.Sockets.Socket.EndConnect(IAsyncResult asyncResult)
at System.Threading.Tasks.TaskFactory`1.FromAsyncCoreLogic(IAsyncResult iar, Func`2 endFunction, Action`1 endAction, Task`1 promise, Boolean requiresSynchronization)
--- End of stack trace from previous location where exception was thrown ---
at System.Runtime.ExceptionServices.ExceptionDispatchInfo.Throw()
at System.Runtime.CompilerServices.TaskAwaiter.HandleNonSuccessAndDebuggerNotification(Task task)
at MongoDB.Driver.Core.Connections.TcpStreamFactory.<ConnectAsync>d__7.MoveNext()
--- End of stack trace from previous location where exception was thrown ---
at System.Runtime.ExceptionServices.ExceptionDispatchInfo.Throw()
at System.Runtime.CompilerServices.TaskAwaiter.HandleNonSuccessAndDebuggerNotification(Task task)
at MongoDB.Driver.Core.Connections.TcpStreamFactory.<CreateStreamAsync>d__4.MoveNext()
--- End of stack trace from previous location where exception was thrown ---
at System.Runtime.ExceptionServices.ExceptionDispatchInfo.Throw()
at System.Runtime.CompilerServices.TaskAwaiter.HandleNonSuccessAndDebuggerNotification(Task task)
at MongoDB.Driver.Core.Connections.BinaryConnection.<OpenHelperAsync>d__48.MoveNext()
--- End of inner exception stack trace ---
at MongoDB.Driver.Core.Connections.BinaryConnection.<OpenHelperAsync>d__48.MoveNext()
--- End of stack trace from previous location where exception was thrown ---
at System.Runtime.ExceptionServices.ExceptionDispatchInfo.Throw()
at System.Runtime.CompilerServices.TaskAwaiter.HandleNonSuccessAndDebuggerNotification(Task task)
at MongoDB.Driver.Core.Servers.ServerMonitor.<HeartbeatAsync>d__27.MoveNext()" }] }.

Source Error:

An unhandled exception was generated during the execution of the current web request. Information regarding the origin and location of the exception can be identified using the exception stack trace below.

Stack Trace:

[TimeoutException: A timeout occured after 30000ms selecting a server using CompositeServerSelector{ Selectors = ReadPreferenceServerSelector{ ReadPreference = { Mode : Primary } }, LatencyLimitingServerSelector{ AllowedLatencyRange = 00:00:00.0150000 } }. Client view of cluster state is { ClusterId : "1", ConnectionMode : "Automatic", Type : "Unknown", State : "Disconnected", Servers : [{ ServerId: "{ ClusterId : 1, EndPoint : "Unspecified/server1:27017" }", EndPoint: "Unspecified/server1:27017", State: "Disconnected", Type: "Unknown", HeartbeatException: "MongoDB.Driver.MongoConnectionException: An exception occurred while opening a connection to the server. ---> System.Net.Sockets.SocketException: No connection could be made because the target machine actively refused it 192.168.56.1:27017
at System.Net.Sockets.Socket.InternalEndConnect(IAsyncResult asyncResult)
at System.Net.Sockets.Socket.EndConnect(IAsyncResult asyncResult)
at System.Threading.Tasks.TaskFactory`1.FromAsyncCoreLogic(IAsyncResult iar, Func`2 endFunction, Action`1 endAction, Task`1 promise, Boolean requiresSynchronization)
--- End of stack trace from previous location where exception was thrown ---
at System.Runtime.ExceptionServices.ExceptionDispatchInfo.Throw()
at System.Runtime.CompilerServices.TaskAwaiter.HandleNonSuccessAndDebuggerNotification(Task task)
at MongoDB.Driver.Core.Connections.TcpStreamFactory.<ConnectAsync>d__7.MoveNext()
--- End of stack trace from previous location where exception was thrown ---
at System.Runtime.ExceptionServices.ExceptionDispatchInfo.Throw()
at System.Runtime.CompilerServices.TaskAwaiter.HandleNonSuccessAndDebuggerNotification(Task task)
at MongoDB.Driver.Core.Connections.TcpStreamFactory.<CreateStreamAsync>d__4.MoveNext()
--- End of stack trace from previous location where exception was thrown ---
at System.Runtime.ExceptionServices.ExceptionDispatchInfo.Throw()
at System.Runtime.CompilerServices.TaskAwaiter.HandleNonSuccessAndDebuggerNotification(Task task)
at MongoDB.Driver.Core.Connections.BinaryConnection.<OpenHelperAsync>d__48.MoveNext()
--- End of inner exception stack trace ---
at MongoDB.Driver.Core.Connections.BinaryConnection.<OpenHelperAsync>d__48.MoveNext()
--- End of stack trace from previous location where exception was thrown ---
at System.Runtime.ExceptionServices.ExceptionDispatchInfo.Throw()
at System.Runtime.CompilerServices.TaskAwaiter.HandleNonSuccessAndDebuggerNotification(Task task)
at MongoDB.Driver.Core.Servers.ServerMonitor.<HeartbeatAsync>d__27.MoveNext()" }] }.]
MongoDB.Driver.Linq.MongoQueryProviderImpl`1.Execute(Expression expression) +168
MongoDB.Driver.Linq.MongoQueryableImpl`2.GetEnumerator() +39
System.Collections.Generic.List`1..ctor(IEnumerable`1 collection) +416
System.Linq.Enumerable.ToList(IEnumerable`1 source) +69
MemeGenerator.DB.Direct.GroupsStore.SelectByPopular(Int32 mgUserID, Nullable`1 days, Int32 pageIndex, Int32 pageSize) in F:\Eff\Development\Code\Work\MemeGenerator\MemeGenerator8\MemeGenerator.DB\Direct\GroupsStore.cs:57

[TargetInvocationException: Exception has been thrown by the target of an invocation.]
System.RuntimeMethodHandle.InvokeMethod(Object target, Object[] arguments, Signature sig, Boolean constructor) +0
System.Reflection.RuntimeMethodInfo.UnsafeInvokeInternal(Object obj, Object[] parameters, Object[] arguments) +128
System.Reflection.RuntimeMethodInfo.Invoke(Object obj, BindingFlags invokeAttr, Binder binder, Object[] parameters, CultureInfo culture) +142
MemeGenerator.DB.TimedProxy`1.TryInvokeMember(InvokeMemberBinder binder, Object[] args, Object& result) in F:\Eff\Development\Code\Work\MemeGenerator\MemeGenerator8\MemeGenerator.DB\Performance\TimedProxy.cs:88
CallSite.Target(Closure , CallSite , Object , Int32 , Nullable`1 , Int32 , Int32 ) +360
ActLike_IGroupsStore_7fe74a8ab88f472793e832a48c6937db.SelectByPopular(Int32 mgUserID, Nullable`1 days, Int32 pageIndex, Int32 pageSize) +582
MemeGenerator.Website.Controllers.Controller.OnActionExecuting(ActionExecutingContext filterContext) in F:\Eff\Development\Code\Work\MemeGenerator\MemeGenerator8\MemeGenerator.Website\Code\Controller.cs:180
System.Web.Mvc.Async.AsyncInvocationWithFilters.InvokeActionMethodFilterAsynchronouslyRecursive(Int32 filterIndex) +261
System.Web.Mvc.Async.<>c__DisplayClass33.<BeginInvokeActionMethodWithFilters>b__31(AsyncCallback asyncCallback, Object asyncState) +100
System.Web.Mvc.Async.WrappedAsyncResultBase`1.Begin(AsyncCallback callback, Object state, Int32 timeout) +166
System.Web.Mvc.Async.AsyncControllerActionInvoker.BeginInvokeActionMethodWithFilters(ControllerContext controllerContext, IList`1 filters, ActionDescriptor actionDescriptor, IDictionary`2 parameters, AsyncCallback callback, Object state) +333
System.Web.Mvc.Async.<>c__DisplayClass21.<BeginInvokeAction>b__19(AsyncCallback asyncCallback, Object asyncState) +1151
System.Web.Mvc.Async.WrappedAsyncResultBase`1.Begin(AsyncCallback callback, Object state, Int32 timeout) +166
System.Web.Mvc.Async.AsyncControllerActionInvoker.BeginInvokeAction(ControllerContext controllerContext, String actionName, AsyncCallback callback, Object state) +463
System.Web.Mvc.Controller.<BeginExecuteCore>b__1c(AsyncCallback asyncCallback, Object asyncState, ExecuteCoreState innerState) +42
System.Web.Mvc.Async.WrappedAsyncVoid`1.CallBeginDelegate(AsyncCallback callback, Object callbackState) +73
System.Web.Mvc.Async.WrappedAsyncResultBase`1.Begin(AsyncCallback callback, Object state, Int32 timeout) +166
System.Web.Mvc.Controller.BeginExecuteCore(AsyncCallback callback, Object state) +860
System.Web.Mvc.Async.WrappedAsyncResultBase`1.Begin(AsyncCallback callback, Object state, Int32 timeout) +166
System.Web.Mvc.Controller.BeginExecute(RequestContext requestContext, AsyncCallback callback, Object state) +711
System.Web.Mvc.MvcHandler.<BeginProcessRequest>b__4(AsyncCallback asyncCallback, Object asyncState, ProcessRequestState innerState) +93
System.Web.Mvc.Async.WrappedAsyncVoid`1.CallBeginDelegate(AsyncCallback callback, Object callbackState) +73
System.Web.Mvc.Async.WrappedAsyncResultBase`1.Begin(AsyncCallback callback, Object state, Int32 timeout) +166
System.Web.Mvc.MvcHandler.BeginProcessRequest(HttpContextBase httpContext, AsyncCallback callback, Object state) +522
System.Web.CallHandlerExecutionStep.System.Web.HttpApplication.IExecutionStep.Execute() +1122
System.Web.HttpApplication.ExecuteStepImpl(IExecutionStep step) +213
System.Web.HttpApplication.ExecuteStep(IExecutionStep step, Boolean& completedSynchronously) +131

Version Information: Microsoft .NET Framework Version:4.0.30319; ASP.NET Version:4.7.3282.0
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Tää tais tosin olla vähän näennäistä sotaa. Ei kukaan halunnut olla viimeinen kuollut eikä varsinkaan tällaisen "sodan" vuoksi. Sotahan oli siis sitä, että suomalaisten täytyi Saksalaiset häätää ehtojen mukaan. Ei Suomi saksaan hyökännyt eikä toistepäin(?).

Voin muistaa väärinki, mut jotenki vain muistan, että "lapin sota" ei todellista sotaa ollut.
Lapin sota oli aluksi vähän vastentahtoista sotimista, mutta myöhemmin sodittiin ihan tosissaan, muutama tuhat miestä kuoli ihan aikuisten oikeasti ja Lappikin tuli poltetuksi...

Eikä sitä, että mitä Neuvostoliitto joutui luovuttamaan Suomelle?
NL luovutti Suomelle haaveensa Suomen miehittämisestä, tai kääntäen joutui myöntämään Suomen itsenäiseksi maaksi. Koska ei onnistunut Suomea valloittamaan vaikka kuinka yritti.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 503
Periaatteessa kyllä, koska Akselivallat hyökkäsi Suomen kautta Neuvostoliittoon ja siitä kohti Leningradia. Matka nyt oli paljon pidempi.

Neuvostoliitto suojeli omaa miljoona kaupunkiaanTalvisodassa ja Neuvostoliitto yritti neuvotella rauhanomaisesti :)
Ja pelkäsi, että saksalaiset hyökkäävät suomalaisten kanssa sinne :) Sen takia piti turvata kansalaisten turvallisuus.
Operaatio Barbarossa oli aivan täysi yllätys NL:lle. Eivät ikinä odottaneet Saksan hyökkäävän sinne. Miksi siis olisivat pelänneet Suomen hyökkäävän sinne Saksan kanssa?
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 866
Operaatio Barbarossa oli aivan täysi yllätys NL:lle. Eivät ikinä odottaneet Saksan hyökkäävän sinne. Miksi siis olisivat pelänneet Suomen hyökkäävän sinne Saksan kanssa?
Myöskään sen aikaisella saksalaisella taktiikalla, noi alue vaatimukset olisi olleet vain mitätön hidaste. Siinä ei kauaa olisi mennyt, kun olisivat edenneet tuon matkan.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 057
Lapin sota oli aluksi vähän vastentahtoista sotimista, mutta myöhemmin sodittiin ihan tosissaan, muutama tuhat miestä kuoli ihan aikuisten oikeasti ja Lappikin tuli poltetuksi....
Joo Lapin polton tiedän, ku Rovaniemeltä kotoisin olen. Se on(oli) kuitenkin perus perääntymistaktiikkaa. Mut kiitos tarkennuksesta. Vois lukea asiasta uudelleen.

edit: no ei se tuossa tapauksessa ollut ihan pelkkää tatkiikkaakaan, toisaalla silkkaa vittuilua.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Ja totuushan on se, että Suomi ei todellakaan olisi hyökännyt Saksan kanssa yhtään minnekään ellei Talvisotaa olisi ollut.

Saksa olisi toki voinut yrittää miehittää Suomen kuten teki Norjalle, mutta tekemistä olisi siinäkin ollut... Eiköhän olisi ollut helpompaa hyökätä Leningradiin etelän kautta kuten ne pääasiassa NYTKIN TEKIVÄT, ja jättää Suomi kokonaan yhtälön ulkopuolelle.
 
Poppis89

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
[
Operaatio Barbarossa oli aivan täysi yllätys NL:lle. Eivät ikinä odottaneet Saksan hyökkäävän sinne. Miksi siis olisivat pelänneet Suomen hyökkäävän sinne Saksan kanssa?
Ei tietenkään :) Tiedustelijat olivat tuohon aikaa kanoja ja koiria. Kyyhkyset lentelivät.

Mut palataan huomenna. Rupeen palvomaan nyt Stalinin ja Leninin kuvia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
638
Hyvä pointti ;) Ajattelin että keskustelet samalla tavalla kuin toiset..

Jos oltaisiin annettu pari saarta, ni tuskin ryssä olisi tullut ja miehittänyt Suomen ;)
Menee sotapelin puolelle, mutta viimeistään Saksan miehittäessä Norjan olisi Suomikin tullut miehitetyksi jomman kumman taholta.
 
Poppis89

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
Ja totuushan on se, että Suomi ei todellakaan olisi hyökännyt Saksan kanssa yhtään minnekään ellei Talvisotaa olisi ollut.

Saksa olisi toki voinut yrittää miehittää Suomen kuten teki Norjalle, mutta tekemistä olisi siinäkin ollut...
Niillähän oli suunitelmia siihen :) Hah, joo ei :) Turkulaiset olisivat taistelleet sen verran kovin!
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
102
mitäs infovaikuttamista tämä tälläinen on, ei tuota sotaa olisi voitu välttää mitenkään jos haluna oli pitää itsenäisyys.

näkeehän sen jo miten ystävällinen ja miellyttävä tuo itäinen naapuri on kautta historian ollut.

ryssät teki sopparin natsien kanssa ja alotti koko paskan missä kuoli jengiä urakalla.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Menee sotapelin puolelle, mutta viimeistään Saksan miehittäessä Norjan olisi Suomikin tullut miehitetyksi jomman kumman taholta.
Sanoisin, että Saksalla oli vähemmän haluja ja tarvetta Suomen miehitykseen kuin Neuvostoliitolla. Toteutuneessa historiassakin ne hyökkäsi Leningradiin pääasiassa etelän kautta, kun taas täällä luoteissuunnassa lähinnä katsottiin touhua sivusta.

Ja Suomihan tosiaan "annettiin" Neuvostoliitolle Molotov-Ribbentrop -sopimuksessa. Olisiko Saksa enää 1941 alkanut Suomea miehittämään? Saattaa riippua siitäkin, mikä niiden Suuren Johtajan kuukautiskierron tila olisi ollut juuri sillä hetkellä, mutta kalliiksi olisi tullut se sotaretki niille.

Mutta en usko, että Neuvostoliiton hyökkäys oli vältettävissä oikein mitenkään Suomen osalta. Kyllä NL halusi tehdä meille samat kuin Baltian maillekin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
638
Heitetäänkö noppaa ja katotaan, miten käy?
Eiku heitetään lisää vettä. Olettaen, että Suomi olisi ollut sotaan osallistumaton, alueita luovuttanut, miehittämätön, Saksan miehittäessä Norjan, olisi silloinen Neuvostoliitto aloittanut täysi mittaisen sodan Suomea vastaan ja lopuksi miehittänyt sen, samaan aikaan Saksa olisi miehittänyt Ruotsin.

Ja sota olisikin käyty pohjoisemmassa kuin nykyisessä historiassa.

Noh toisessa pelissä Saksa miehittää Norjan lisäksi Suomen katkaisee suomalaisten avustamana totaalisesti Murmanskin radan sekä miehittää Leningradin hyökkäyksellä etelästä pohjoisesta ja lännestä.

Tuosta eteen päin voikin sitten pelata ihan itse
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 251
Neuvostoliitto suojeli omaa miljoona kaupunkiaanTalvisodassa ja Neuvostoliitto yritti neuvotella rauhanomaisesti
Ei helvetti mikä näkemys :D
Pitäisiköhän käydä varuiksi lyömässä naapuria pataan jos se vaikka joskus aikoisi murtautua meille.
 
Poppis89

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
Mikä niistä lähteistä tekee objektiivisia? Sekö, että nuo maat olivat samalla puolella Neuvostoliiton kanssa, ja avustivat sitä sodassa?
Niin :) Olisihan Suomella ollut vaihtoehtona jäädä Jatkosodasta pois. Englantilaiset olivat suomen suomen puolella ja se on kanssa yksi syy siihen, miksi rauhanneuvottelut meni niin Talvisodan loputtua.
 
Poppis89

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
Ei helvetti mikä näkemys :D
Pitäisiköhän käydä varuiksi lyömässä naapuria pataan jos se vaikka joskus aikoisi murtautua meille.
Oletpas hölmö :) Nyt Kauhavalaiset voisi vähän rauhoittaa tunnelmia. Turha enää mitään suojelskunta elämää kannata odotella.
 
Poppis89

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
Uusimman historiantutkimuksen mukaan ainakaan ensimmäinen neuvottelukierros Suomen ja Neuvostoliiton välillä ei ollut pelkkää näytelmää, jonka tarkoitus oli peittää Stalinin jo ennalta tekemä päätös valloittaa Suomi. Mitään dokumenttia ei ensinnäkään tunneta, joka osoittaisi, että neuvostojohto olisi tehnyt päätöksen ennen neuvotteluja. Päinvastoin, tunnetut asiakirjat osoittavat, että päätös tehtiin kahden ensimmäisen neuvottelukierroksen välissä.

Politbyroon arkistossa on sisäinen ohje Neuvostoliiton neuvottelijoille, joka on päivätty 14.10.1939.https://blogit.iltalehti.fi/jani-hakkarainen/2017/12/30/talvisota-oli-mahdollista-valttaa/#_edn1 Siinä ei ole pienintäkään mainintaa Suomen valloittamisesta tai edes sodan aloittamisesta piilotavoitteena. Muistiossa sanotaan suomennettuna seuraavasti:

Neuvostoliiton tärkeimpänä huolena neuvotteluissa Suomen hallituksen kanssa ovat kaksi seikkaa: a) Leningradin turvallisuuden varmistaminen, ja b) varmuus siitä, että Suomi pysyy jatkossa vakaasti ystävällismielisissä suhteissa Neuvostoliiton kanssa.[ii]
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 534
Viestejä
4 165 740
Jäsenet
70 422
Uusin jäsen
Minibee

Hinta.fi

Ylös Bottom