MMA-keskustelua

Sothis

★★★
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
611
Saakeli, kaikki ´omat´ ukot hävisivät :itku:

Pettisin henkinen kantti tiedetään ailahtelevaksi, mutta nyt hän kyllä näytti siltä kuin ei olisi valmistautunut Naten tyyliin lainkaan. Diazi vetää kuitenkin kaikki matsit samalla tavalla. RDA:kin voitti Naten pelkästään potkimalla etujalkaa.

Jumalan sotamies Joel vissiin taas luotti johonkin ihmeeseen, eikä vaivautunut välittämään siitä kenelle erät menevät pisteiden puolesta. Ihan hyvä matsi oli silti, mutta harmi Joelin puolesta kun putoaa nyt pois kärkikahinoista.

DC:llä oli jo voiton avaimet kädessä, mutta herpaantui sitten ja putosi pahasti kärryiltä. Miocic oli jo hyvin pehmitetty neljänteen erään tullessa, tuskinpa se enää kovin montaa niittiä kuonoon olisi voinut kestää. Stipellä on seuraavaksi varmaan sitten uusintamatsi Francis Ngannouta vastaan, ja voin vain toivoa että Ngannou mestaa tuon sössöttävän kyläjuntin tällä kertaa :beye:

Kotisohvalta on tottakai aina hyvä huudella :cigar2:
 
Apukuski

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
1 546

Hauska että betattiin päinvastaisia tyyppejä ja kaikki nuo kolme matsia minun ukot voitti :)

Myönnän tosin, että aluksi ajattelin Joelin voittavan kunnes Henry Cejudo haastiksessa hypetti Costaa. Cejudon puolesta betannut kolme edellistä matsia ja aika kova respect tyyppiä ja hänen mielipiteitä kohtaan.

Myös DC vs Stipe oli 50-50, mutta päätin uskoa Stipeen.
 
Viimeksi muokattu:

Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Ihan miten vain. Minusta on kaikkein mukavinta katsoa joku The Ultimate Fighter season... jos näkee sen Draman kun ne koettaa harjoitella ja voi arvailla kuka voittaa turnauksen. Tämän lisäksi joskus ärsyyntyvät toisiinsa vaikka toki joskus myös ystävystyvät. On hieman kiinnostavaa kun tulee hieman henkilökohtainen viha tai kilapailu vietti.

Itse vedän vain Body Combatti kuntosalissa nykyään siinä ei loukkaannu jos venyttelee kunnolla.

Live menisin mielummin vaikka kauniita naisia katsomaan. Sain tietää että Suomen naiset Karatessa on niin hyviä että voivat ottaa jopa MM mitallin siis nyt lähivuosina 2019, 2020 jne!
 
Joo me katsotaankin "Real Man Shittiä", kun Mike Perryn nenä löytää uusia ulottuvuuksia eikä se miestä hetkauta. Uskon että venetellyt hyvin kun ei vaikuttanut menoon.
 
Ukko Ylijumala

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
201
McGregor veti sitten jotain random vanhaa patua turpiin pubissa. Saatana ollut kova Connorin fani alusta asti, mutta ei tollasta kusipäätä voi enää fanittaa. Varmaan vetänyt kymmentä eri ainetta päivän aikana, mutta vittu ei niitä sivullisia nyt vaan vedetä pataan, oli oma tilanne mitä tahansa.

Hoitoon toi jätkä ja nopeesti, ennen kuin se vetää väärää jätkää pataan ja saa kuulan kalloonsa. o_O
 
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
74

Mä tykkäsin kanssa McGregorista, mutta viimeaikaiset tempaukset ovat olleet jotain täysin överiä ja luokatonta. No class!

Ja mitä tulee noihin edellisiin matseihin, niin oletin täysin että Pettis klaaraa öykkäri Diazin, mutta toisin kävi. En ymmärrä, Diaz kuitenkin melko yksiulotteinen ottelija ja hiton pitkä paussi takana.
Toisekseen olin lähes satavarma, että DC hoitaa Stipen, ja aluksi näin näyttikin käyvän, mutta... ei kun ei.

Ja mitä tulee tuohon Ultimate Fighteriin, niin sitä on kyllä mukava katsella, mutta onhan siihen tullut paljon "reality" elementtejä, mistä en tykkää yhtään. Ihan kuin tietyt erimielisyydet jne. olisivat skriptattuja.
 
Apukuski

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
1 546
Dikkasin myös Mc Gregosta Aldo matsiin asti. Sitten alkoi menemään yli. Eikä edes puolustanut 145 belttiä tai 155.
 
Sothis

★★★
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
611
Tässä muuten MixedMollyWhopperyn erinomainen näkemys McGregorin uran noususta ja taitekohdasta. Aivan uusi video tältä päivältä:

Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 365
Jos Viaplayn ottelukorttiin on uskominen, niin Packalenin matsi olis eka eli alkais klo 19.00. Nyt kun vielä löytyis striimiä.
 
Sothis

★★★
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
611
Voi Teemua :( Kovin epävarman näköistä menoa ihan ensimmäisistä sekunneista alkaen. Taisikin olla 3/3 matsi Teemun UFC-sopimuksessa vai? Jatkoa tuskin on tulossa näillä esityksillä.
 
TML

yolo
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 311
4/4 matsi. Rekordi 1-3, ja kahdessa kylmäksi ekassa.
Kyllähän UFC taisi olla siinä, ihme jos ei ole.

Oli kyllä jäykkää tekemistä, ei voi mitään.
 
Liittynyt
10.04.2017
Viestejä
199
Kyllä se oli kaiken nähdyn perusteella siinä. Ei Teemu valitettavasti ole lähelläkään UFC-tasoa. Toki ei mikään ideaalitilanne tulla kahden ja puolen vuoden ottelutauon jälkeen tuollaisen hirviödebutantin syötäväksi. Mutta, eipä mies vaan ole sellaisella tasolla missään vaiheessa ollut, että mitenkään hirveän paljon parempaa olisi odotettavissa. Ikääkin kuitenkin jo 32-vuotta, joten helpommaksi meno ei käy.
 
Apukuski

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
1 546
Teemu kuitenkin piti sanansa.

Jos mahdollisuus tulee niin ei sinne ylitöitä tultu tekemään.

Ei tehnyt ei :)
 
Sothis

★★★
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
611
Katsoin vielä uudelleen Packalenin matsin. Täytyy kyllä ihmetellä, että mitä siellä reeneissä on harjoiteltu. Otti 17 kovaa iskua päähän alle yhdessä erässä, yritti yhtä alasvientiä joka ei ollut lähelläkään onnistua. Taisi UFC:n valot olla liian kirkkaat Teemulle ja mentaalipuoli petti pahasti.

Harmi, olis mukava seurata useampaakin suomalaista UFC:ssä! Onkos meillä muuten ketään uusia äijiä mahdollisesti nousemassa sinne?
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
695
Onkos meillä muuten ketään uusia äijiä mahdollisesti nousemassa sinne?
Aleksi Toivonen voitti One Championshipissä ekan matsinsa joitakin viikkoja sitten. Jos menee Aasiassa hyvin niin vois olla potentiaalia UFC:hen.

Toinen ei oo äijä, mutta Suvi Salmimies voitti tänään Cagessa ranskalaisen Maguy Berchelin, joka naisissa rankattu Euroopassa melko korkealle.

Joitakin nuoria on, jotka voi päästä pitkälle jos jatkavat hyvää kehitystä ja pysyvät terveinä. Esimerkiks Tuukka Repo voitti tänään Cagessa tuomaripisteillä oman vastustajansa. Recordi 7-1 ja ikää vasta 23, eli helposti +10v uraa jäljellä jos ei isompia loukkaantumisia tmv tule. Pääosa vapaaotteluvoitoista KO/TKO, mutta menestyny ihan hyvin myös tatamilla. Voitti mm. tänä vuonna hopeaa purppuravöissä BJJ NoGi sm-kisoissa.

Edit: Ja lisätään nyt vielä Patrik Pietilä, joka hiljattain voitti UFC:ssäkin otelleen David Bielkhedenin ja ottelee seuraavaksi Bellator 227:ssä. Jos ottelu menee hyvin ja saa lisää matseja Bellatorissa, niin vois olla saumat.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
74
Juu, eiköhän se Teemun MMA-ura ollut siinä. Mun mielestä se ennen ottelua sanoi haastattelussa, että vain voitolla jatkuu ura...
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Vauvan-foorumilla tiedetään myös mitä on UFC.

"Urheilu on bisnestä. TÄmän takia en katso edes mitään UFC:tä kun se on niin naurettavaa ja epätodellista. Karvaiset miehet vähän ensin leikkivät nyrkkeilyä ja kohta toinen kaappaa toisen otteeseen ja painutaan maahan ja siinä hikisenä ähelletääm ja homostellaan 20 minuuttia kunnes toinen luovuttaa. Kyllä siinä pallit ja kalut ehtivät olla kosketuksissa pitäkään ja peppureiät sykkii. Hyi helvetti."

Naurahdin.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
695
Karvaiset miehet vähän ensin leikkivät nyrkkeilyä ja kohta toinen kaappaa toisen otteeseen ja painutaan maahan ja siinä hikisenä ähelletääm ja homostellaan 20 minuuttia kunnes toinen luovuttaa.
Ihan hyvin saatu kiteytettyä vapaaottelun ydinasiat yhteen lauseeseen.
 
Sothis

★★★
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
611
Vauvan-foorumilla tiedetään myös mitä on UFC.

"Urheilu on bisnestä. TÄmän takia en katso edes mitään UFC:tä kun se on niin naurettavaa ja epätodellista. Karvaiset miehet vähän ensin leikkivät nyrkkeilyä ja kohta toinen kaappaa toisen otteeseen ja painutaan maahan ja siinä hikisenä ähelletääm ja homostellaan 20 minuuttia kunnes toinen luovuttaa. Kyllä siinä pallit ja kalut ehtivät olla kosketuksissa pitäkään ja peppureiät sykkii. Hyi helvetti."

Naurahdin.
Tämän kommentin ulostanut (sic) henkilö pitäisi laittaa katsomaan Lawler vs MacDonald 2 -matsi :p
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
844
Hienoa! Toivottavasti Makwani hoitaa homman. Burgosin edellistä matsia en ainakaan muista katsoneeni, mutta statsien perusteella ei kovin hyvin ole mennyt:

Voitti kuitenkin, ja Swanson ei todellakaan ole mikään low tier vastustaja. Tulee tosi kova matsi Makulle, ja jos tosta voiton kairaa ni hyvä on!
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
695
Nostetaan ketjua muistutuksella, että tänä yönä Suomen aikaa otellaan UFC 244:ssä Amirkhani vs. Burgos. Pääkortti alkaa klo 04:00 ja Makwanin matsi joskus ennen sitä.

Jännä nähdä miten käy.
 
Viimeksi muokattu:

Sothis

★★★
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
611
Hmm, milläköhän taktiikalla tätä katsoisi. Niin kovia matseja tällä kertaa, että olis mukava katsoa ihan livenä eikä vasta huomenna. Mutta jaksaako valvoa koko yötä :(

Walker vs Anderson oli siirretty prelimiin, ja Gillespie vs Lee pääkortille. Oijjoi mitä herkkua luvassa!
 
TML

yolo
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 311
Maku on toisissa preleissä, jotka alkaa 02:00.
Viaplay näyttää noista alkaen eventin.
Main card on sitten tosiaan 04:00.

Tosiaan mielenkiintoista nähdä miten käy. Kova on vastus, heittämällä kovempi pystyssä.
Jos tästä kuitenkin Maku kaivaa voiton niin muuttu jatko todella mielenkiintoiseksi.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
695
Jos tuo Makun matsi on joskus n. 02:00 - 03:00 maissa niin itse ajattelin sen katsoa livenä ja loput ehkä huomenna.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 650
Olipa surullista nähdä Cain Velasquezin ja Brock Lesnarin välinen WWE-matsi. Aloin etsimään netistä Cainin seuraavan matsin ajankohtaa. Järkytyin lukiessani, että Cain on eläköitynyt MMA-hommista ja mennyt mukaan tuollaiseen pelleilyyn.

Olisi ollut vielä paljon annettavaa UFC:ssä, mutta ilmeisesti terveyshuolet johtivat tuollaiseen päätökseen. :(
 
Sothis

★★★
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
611
Hauska nähdä, että Nick Diazkin on saanut ryyppyputkensa pariksi päiväksi poikki ja on päässyt mukaan velipojan kulmaukseen :D
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 650
Olipa antikliimaksinen loppu. Tuossa olis voinu tapahtua jos minkälaista käännettä. Oliskohan Nate sinnitellyt loppuun asti tai jopa taikonut jonkinlaisen lopetuksen... Toki haava oli melko hirviän näkönen, että eipä tuo näin alkuihmetyksen jälkeen enää niin huonolta päätökseltä tunnu. Kohta olis varmaan jo palanen tipahtanut kenttään. Kriteerit ja pelisäännöt ne on lääkäreilläkin.

Oli muuten jäätävä tuo yhen tuomarin 30-27 tuomio Gastelumille. Onkohan tuo ollu ihan ammattitaitoinen tuomari. En ole seurannut kuin näitä tunnetuimpien otteluita, mutta tuntuu hullulta, että 30-27 tuomioita tulee eri suuntiin.
 
TML

yolo
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 311
Oli muuten jäätävä tuo yhen tuomarin 30-27 tuomio Gastelumille. Onkohan tuo ollu ihan ammattitaitoinen tuomari. En ole seurannut kuin näitä tunnetuimpien otteluita, mutta tuntuu hullulta, että 30-27 tuomioita tulee eri suuntiin.
Oli vielä ekat pisteet mitä sanoivat, totesin ääneen heti että täh. :D
Melko erikoinen omasta mielestä.

Harmillinen oli kyllä mainin loppu. Diaz toki otti jatkuvasti aikaa kovaa damagea, mutta tuntui siltä että olisi voinut matsi vielä muuttua.

Makulla toi pysty on kyllä melko paha aukko kun alkaa tulee rankattuja ukkoja.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
844
Olipa surullista nähdä Cain Velasquezin ja Brock Lesnarin välinen WWE-matsi. Aloin etsimään netistä Cainin seuraavan matsin ajankohtaa. Järkytyin lukiessani, että Cain on eläköitynyt MMA-hommista ja mennyt mukaan tuollaiseen pelleilyyn.

Olisi ollut vielä paljon annettavaa UFC:ssä, mutta ilmeisesti terveyshuolet johtivat tuollaiseen päätökseen. :(
Nojaa, aika ulkona se viimesessä MMA matsissaan oli.
 
Sothis

★★★
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
611
Masvidal oli jo melkeinpä pelottavan itsevarma tekemisessään. Hienoa nähdä ukkoja, jotka oikeasti kestävät suosion painetta ja pystyvät antamaan parhaansa vaikka koko maailma katsoo. Monella nimenomaan henkinen kantti pettää, kun peli kovenee ja vastassa on huippuäijät.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
695
Makulla toi pysty on kyllä melko paha aukko kun alkaa tulee rankattuja ukkoja.
Mutta selkeesti kehittynyt kuitenkin. Nyt sai iskuja perille, eikä alasvientejäkään systemaattisesti torpattu vaan sai jotain pystystä aikaiseksikin. Etenkin ekassa erässä.

Oli päivittänyt instagramiinsa uutisia, että tankkaus oli epäonnistunut ja otellut 3-6kg kevyempänä kuin yleensä, nestevajeisena ja toinen munuainen lievästi vaurioituneena, elektrolyytit pielessä. Jos pitää paikkansa, niin ei ihme, että loppu noin rajusti puhti kesken. Onneks on sopparissa vielä 3 matsia jäljellä, joten uusia näytön paikkoja tulee.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
298

Kuulostaa vähän selittelylle Matulta. Mut seuraavassa matsissa sen näkee, jos vaan on siinä kunnossa et pystyy ottelemaan.

Eka erä oli Matulta hyvää hallintaa kun pääsi viemään kaverin mattoon. Ihmetytti ettei saanut sellaista otetta, ettei vastustaja pääse lyömään. Joku kuristus ote olis ollut hyvä tuossa paikassa. Vastustaja pääsi matun otteessa hyvin lyömään, ei voinut olla vaikuttamatta. Huono valmistautuminen matsiin ja vastustajan nyrkkeily tausta tais olla liikaa nyt.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
695
Eka erä oli Matulta hyvää hallintaa kun pääsi viemään kaverin mattoon. Ihmetytti ettei saanut sellaista otetta, ettei vastustaja pääse lyömään. Joku kuristus ote olis ollut hyvä tuossa paikassa. Vastustaja pääsi matun otteessa hyvin lyömään
Siis ekassa erässä? Mitä tilannetta tarkoitat?

Edit: yleisesti ottaen on erittäin hankala estää vastustajan lyönnit matossa kokonaan. Se, mitä voi kontrolloida on positio, eli ts. tavoite on saada vastustaja positioon josta on mahdoton lyödä kovaa. Esimerkiksi mountista alta on käytännössä mahdotonta lyödä niin kovaa, että iskuilla olis mitään merkitystä kun taas päältä tilanne on päinvastainen.

Huono valmistautuminen matsiin ja vastustajan nyrkkeily tausta tais olla liikaa nyt.
Oon eri mieltä. Valmistautuminen lienee ollut hyvää koska pystyottelu näytti kehittyneen melko paljon aiempaan nähden. Vastustaja otti muutamia kovia koppeja ja alasviennit toimi pääasiassa hyvin.

Suurin ongelma mun nähdäkseni oli tuo paha piiputtaminen, joka alko näkyä tokassa erässä. Siitä huolimatta tokan erän vois ihan hyvin pisteyttää Amirkhanin eduks, teki enemmän aloitteita ja sai onnistuneita suoritteita. Oliko väsähtäminen sit tuosta tankkausongelmasta johtuvaa vai myös huonoa valmistautumista kondiksen osalta yhdistettynä kuluttavaan ottelutyyliin, mahdoton sanoa.
 
Viimeksi muokattu:

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Kuulostaa vähän selittelylle Matulta. Mut seuraavassa matsissa sen näkee, jos vaan on siinä kunnossa et pystyy ottelemaan.

Eka erä oli Matulta hyvää hallintaa kun pääsi viemään kaverin mattoon. Ihmetytti ettei saanut sellaista otetta, ettei vastustaja pääse lyömään. Joku kuristus ote olis ollut hyvä tuossa paikassa. Vastustaja pääsi matun otteessa hyvin lyömään, ei voinut olla vaikuttamatta. Huono valmistautuminen matsiin ja vastustajan nyrkkeily tausta tais olla liikaa nyt.
Harvemmin sitä näkee kenenkään noin totaalisesti sippaavan. Ei se kyllä ihan normaalilta näyttänyt, kun meinasi tuupertua ihan itsekseen kanveesiin.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 650
Mamu kuuluu valitettavasti tyyppeihin, jotka lätisee somessa ennen otteluita juttuja tyyliin "tuun aina olemaan askeleen edellä sua" ynnä muuta joutavaa uhoamista. Nuo on tarpeeksi naurettavia muutenkin, mutta vielä häpeällisempää on selitellä tappioiden jälkeen niitä näitä aikaeroista lähtien. En toivo tuollaiselle kaverille voittoa, olkoonkin osittain suomalainen. Liian ylimielistä touhua.
 
Tietyllä tavalla tuo kuuluu kyllä lajikulttuuriin. Tuo etukäteen uhoaminen siis. Tosin se muuttuu aika naurettavaksi, jos uhoamiselle ei ole mitään katetta.
Mutta kyllä minullekin Makwan on niin ärsyttävä tyyppi, että enemmän sitä riemuitsee häviöistä kuin voitoista. Voi vain kuvitella millaiseksi öykkäriksi se muuttuisi, jos se oikeasti voittaisi jotain. Nyttenkin on tarpeeksi itseään täynnä.
 
Namemma

Varjoissa marinoitunut
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
182
Kyllä uhoaminen ja muu itsensä promoaminen on aina kuulunut UFChen, esim. Connor McGregor nosti sillä itsensä maailmaan parhaiten tienaavien urheilijoiden joukkoon.
 
Liittynyt
11.10.2017
Viestejä
160
Kyllä uhoaminen ja muu itsensä promoaminen on aina kuulunut UFChen, esim. Connor McGregor nosti sillä itsensä maailmaan parhaiten tienaavien urheilijoiden joukkoon.
Ei nyt ihan näinkään. Connor myös lunasti KAIKKI uhoamisensa ja ennusteensa häkissä huippuvuosinaan. Kaveri kirjaimellisesti kyykytti kaikki vastustajansa. Tämä oli se kultainen yhdistelmä, joka teki suupaltista irlantilaisesta monimiljonäärin.

McGregorin paljastuneet häkkiheikkoudet ovat matto ja kaasutankki sekä häkin ulkopuolella ylikeuliminen ja tilannetajun puute. Viimeisimmät häviöt ja tempaukset kertovat hyvin kuinka nopeasti huipulta pudotaan kuin sinne noustaankin. Nyt miekkonen on uuden haasteen edessä: Kuinka palauttaa kunnioitus niin Octagonissa kuin sen ulkopuolella. Taso on noussut, ottelutauko pitenee ja paineet sitä myötä onnistuneelle paluulle kasvavat.
 
Miten ei nyt näin? Enhän missään ole sanonut etteikö Connor olisi kiistatta lahjakas ja parhaimmillaan dominoiva ottelija?! Ja kyllä ne Diaz matsit oli vielä silloin kun McGregor oli huipulla:vihellys:

E. Ja Diaz matsien jälkeen tuli se Mayweather nyrkkeily(josta teki siis eniten rahaa). Hyvää pätemistä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 650
Kyllä uhoaminen ja muu itsensä promoaminen on aina kuulunut UFChen, esim. Connor McGregor nosti sillä itsensä maailmaan parhaiten tienaavien urheilijoiden joukkoon.
En sanois, että se kuuluu lajiin. Monet ylimieliset kaverit sitä harrastaa yli hyvä maun rajojen. Ei ole kovin uskottavaa haukkua tyyliin kaikki vastustajansa sukulaisineen päivineen, vaikkei olla tosielämässä tyyliin ikinä nähtykään. Toiset puhuu mieluummin teoillaan ja ainakin minä arvostan paljon enemmän niitä tyyppejä.

Connorin toiminta on ollut naurettavaa touhua. Diaz antoi kunnolla isän kädestä, mutta räksytys vain jatkui. Mihin se kolmas matsi muuten unohtui... Sitten länkytti Khabibille ja nyt on jo vaatimassa rematchia :D Herranen aika. Masvidal tuumaili aika hyvin sunnuntaina, ettei matsi Connoria vastaan kiinnosta pätkän vertaa ja naureskeli Connorin puheille.

Oman MMA-seurannan kaksi parasta hetkeä oli Connorin tappiot Natelle ja Khabibille. Aivan mahtavat matsit ja hienosti loppui paskanjauhanta vähäksi aikaa. Tulee hyvä fiilis kun näkee Mamun ja Connorin kaltaisten leuka pystyssä räksyttävien kavereiden ilmeiden muuttuvan tyrmäyksen/kuristuksen jälkeen. Menee hetki ennen kuin leuhkivat seuraavan kerran ja se on joka kerta entistä epäuskottavampaa.
 
Liittynyt
11.10.2017
Viestejä
160
Miten ei nyt näin? Enhän missään ole sanonut etteikö Connor olisi kiistatta lahjakas ja parhaimmillaan dominoiva ottelija?!
Eipä viestissä tätä apektia esille tuotu. Otin siis kantaa vain siihen mitä viestissä luki.

Ja kyllä ne Diaz matsit oli vielä silloin kun McGregor oli huipulla:vihellys: Ja Diaz matsien jälkeen tuli se Mayweather nyrkkeily(josta teki siis eniten rahaa). Hyvää pätemistä.
Nyt tulkitset itse jotain mitä en sanonut. "Huipulta putoamisella" tarkoitan viimeisimpien hävittyjen matsien (vs Mayweather ja etenkin vs Nurmagomedov) suhdetta Conorin ennakkopuheisiin sekä mm. nostokärry Khabibin bussin ikkunasta läpi, jossa osa ottelijoista loukkaantui + baarissa vanhan miehen kasuaali turpaanveto -keissien yhdistelmää.

Summa summarum: Conorin asema vapaaottelijana UFC:n, kanssakilpailijoidensa ja fanien silmissä ei ole sama nyt kuin mitä se oli ennen. Tätä viestissäni yritin tuoda esille.
 
Namemma

Varjoissa marinoitunut
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
182
Eipä viestissä tätä apektia esille tuotu. Otin siis kantaa vain siihen mitä viestissä luki.

Nyt tulkitset itse jotain mitä en sanonut. "Huipulta putoamisella" tarkoitan viimeisimpien hävittyjen matsien (vs Mayweather ja etenkin vs Nurmagomedov) suhdetta Conorin ennakkopuheisiin sekä mm. nostokärry Khabibin bussin ikkunasta läpi, jossa osa ottelijoista loukkaantui + baarissa vanhan miehen kasuaali turpaanveto -keissien yhdistelmää.

Summa summarum: Conorin asema vapaaottelijana UFC:n, kanssakilpailijoidensa ja fanien silmissä ei ole sama nyt kuin mitä se oli ennen. Tätä viestissäni yritin tuoda esille.
Kirjoitit ensimmäisessä viestissä "Connor myös lunasti KAIKKI uhoamisensa ja ennusteensa häkissä huippuvuosinaan" , eihän Diaz ottelut voineet sitten enää olla huippua, kun kerta hävisi matsin:confused: Siitä tämä tulkinta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.10.2017
Viestejä
160
Kirjoitit ensimmäisessä viestissä "Connor myös lunasti KAIKKI uhoamisensa ja ennusteensa häkissä huippuvuosinaan" , eihän Diaz ottelut voineet sitten enää olla huippua, kun kerta hävisi matsin:confused: Siitä tämä tulkinta.
Niin, teknisesti ottaen juuri niinkuin sanoit. Uhoamisten ja ennustusten lunastaminen loppui hävittyyn Diaz-matsiin (vaikka revanssin uusinnassa täpärästi ottikin). Seuraavat Mayweatherille ja Khabibille hävityt matsit tekivät Conorille toki massiivisesti tiliä, mutta samalla miehet puheet ja teot olivat entistä kauempana toisistaan.

Eikä siinä mitään. Hävityt matsit tahi sen jälkeiset tempaukset eivät tee Conorista yhtään sen heikompaa vapaaottelijaa tai miehen matseista vähemmän tasokkaita, kova jätkähän se on häkissä. Mutta tasoja on monia, eikä Conor ole enää ylemmän painosarjansa kovin kukko.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Niin, teknisesti ottaen juuri niinkuin sanoit. Uhoamisten ja ennustusten lunastaminen loppui hävittyyn Diaz-matsiin (vaikka revanssin uusinnassa täpärästi ottikin). Seuraavat Mayweatherille ja Khabibille hävityt matsit tekivät Conorille toki massiivisesti tiliä, mutta samalla miehet puheet ja teot olivat entistä kauempana toisistaan.
Maywheateria vastaanhan se pärjäsi yllättävän hyvin. Ongelma vaan, että kun kaveri on korkeintaan viiden erän kunnossa, niin 12 erää nyt vaan on aivan liikaa.
Toki Mayweather ei ollut lähelläkään parastaan, mutta ei niitä tyyppejä kovin montaa ole, jotka voivat kehua osuneensa Mayweatheriin. Conor osui pari kertaa ihan hyvin ja omiin silmiin yksi lyönti olisi saattanut jopa saada vähän jännitystä ilmaan, jos ei olisi mennyt pari milliä leuan ohi.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
Corey Anderson palautti Johnny Walker:in takaisin maanpinnalle.
Anderson voisi olla vaikka seuraavaksi titteliottelussa Jon Jones:ia vastaan.
Walker:lle seuraava vastus voisi olla Illir Latifi.

Hyvä iltama taas kaikkinensa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
844
Masvidalia ei ilmeisesti raha houkuta jos matsi Connoria vastaan ei houkuta.

Makwania taidetaan kutsua Makuksi, jätetäänkö noi "mamu" ja "matu" nimittelyt pois kiitos. Omistaa myös Suomen passin joten "osittain suomalainen" -maininnat voitaneen unohtaa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 648
Viestejä
4 197 296
Jäsenet
70 761
Uusin jäsen
aksl

Hinta.fi

Ylös Bottom