Kuntosali, urheilu ja painonpudotus

Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Panes tälle joku lähde, kiinnostaisi tutkia. Itse käyn säännöllisesti mittauttamassa mm. testot / estrot / prolaktiinit ja kasvuhormonitasot ja rahaa menee jokunen huntti.

Kilpailukaudella laboratoriossa tehtävän doping-testin hinta on yleensä noin 200 euron tietämillä. Perustestissä tutkitaan esimerkiksi anaboliset steroidit, piristeet, nesteenpoistolääkkeet, huumaavat särkylääkkeet ja kannabinoidit. Aikaa testiin kuluu yleensä vähintään vuorokausi. @ tekniikkatalous.fi
Voin etsiä sen lähteen joku päivä kun paremmin aikaa.

Se doping-testi jolla pyritään erottamaan elimistön ulkopuolelta annettu kasvuhormoni on todella paljon monimutkaisempi kuin se testi jolla mitataan vain kasvuhormonin pitoituus. Kasvuhormonin pitoisuuden mittauksella ei voi sen doping-käyttöä paljastaa kun sen pitoisuus vaihtelee todella paljon.

Kasvuhormonitestin hinnan vuoksi ne ovat testanneet sitä aikaisemmin ainakin lähinnä jossakin arvokisoissa tyyliin olympialaiset.

Doping-testejä ei voi muuten teettää itse niin että maksaisi sen testin itselleen ja saisi sitten tuloksetkin itselleen. Eivät ainakaan akreditoidut doping-laboratoriot ala millekkään jos joku sellaista ehdottaa. Luultavasti olisi aika kysytty palvelu kun testattujen lajien urheilijat ottaisivat itse testejä ja selvittelisivät miten kauan itsellä joku kieleltty aine näkyy positiivisena doping-tuloksena ja milla toisella lääkeaineella minkäkin peittely onnistuu.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
844
Googlettelin vähän, ainankin tällainen uutinen löytyi: Dopingtestejä Suomessa veteraaniurheilijoille – miksi rahaa haaskataan täysin järjettömästi?

Vuonna 2016 Suek teki suomalaisille urheilijoille yhteensä 2 774 dopingtestiä, ja antidopingtyöhön käytettiin noin 3 miljoonaa euroa. Suek salaa, moniko testi osui koukkupolviin. Jokainen oli liikaa ja väärin kohdennettu.
Jos pyöristetään vähän alaspäin 2500 testiin niin saadaan kiva tasaluku 1200e per testi, jos siis lasketaan tällein todella pelkistetysti testien määrällä verrattuna vuosibudjettiin.

Sitten löytyi tällainen myös: Lähes koko Suomen joukkue testissä (vuodelta 2001):

Suomalaisille tehty testi oli virtsatesti. Verinäytteitä ei otettu. Suomen hiihtoliitolle ei koidu kustannuksia testauksesta. Maksajana on testin toimeenpanija eli WADA. Hyytiän ja Hiihtoliiton toimitusjohtajan Esa Klingan arvioiden mukaan yksi testi urheilijaa kohti maksaa 1 000–2 000 markkaa.
Ja tämä: Suomalaiskeksintö mullistaa doping-testausta

Kilpailukaudella laboratoriossa tehtävän doping-testin hinta on yleensä noin 200 euron tietämillä. Perustestissä tutkitaan esimerkiksi anaboliset steroidit, piristeet, nesteenpoistolääkkeet, huumaavat särkylääkkeet ja kannabinoidit. Aikaa testiin kuluu yleensä vähintään vuorokausi.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 901
Kyllähän sitä varmaan treenillä voi jonkun verran silti vaikuttaa vaikka geeneissä jo ennen syntymää se olisi määritelty 90 prosenttisesti.
Ei nyt sentään noin paljoa. Geeneillä toki on huomattavasti vaikutusta, mutta suuri vaikutus on myös kasvuvuosilla eli mitä on tehnyt ennen aikuisikää. Lihassolujen muoto kehittyy lapsuusaikana ja sillä on suuri merkitystä miten solut ja lihassyyt muotoutuu. Puhutaan nyt siis kovasta harjoitusintensiteetistä.

Tuotahan ei ole päästy kovin paljon tutkimaan kun ymmärrettävistä syistä lapsia ei altisteta erityisen kovalle lihaskuormitukselle ihan jo turvallisuuden vuoksi.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 201

Itse en ole lapsena tehnyt juuri mitään lihasta ärsyttävää liikuntaa paitsi ehkä teininä jonkin verran leukoja. Silti uskaltaisin väittää, että esimerkiksi oman hauiksen muoto on juuri sellainen mitä moni kovasti haluaa. Joko geenit on hyvät tai treeni kohdillaan tai sekä että.
 
Kuut ja planeetat linjassa. Ei vaan, muutenkin tuo on niin katsojan silmissä mitä muotoa hakee. Onhan selkeästi vaikutusta silläkin kuinka pitkät raajat omaa. Meitä vaan on monenlaisia.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Siinä on viime yöltä tai oikeastaan tältä aamulta Ms. Olympia kisat.

Onhan nuo melkoisia lihavuoria yleisessä sarjassa.

Tuossa jossakin 1h55min nurkilla videolla on myös Ms. Olympia Bikini kisat. Ei pahan näköisiä irmeleitä ne.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Olipa paska lineuppi MR Olympiassa tänä vuonna. About jokainen TOP6 ukko vuodelta 99 olisi päihittänyt tuon voittajan.
Minusta taas näyttää että lajin arvostelussa ollaan palaamassa nyt kohti symmetrian arvostamista.

Aiemmin suunnilleen sama millainen pallomaha ukolla oli niin maksimaaliset pisteet sai kunhan lihaksia oli määrällisesti vain mahdollisimman paljon.

Palataan sitten ketjun aiheeseen. Itse miettinyt että tuon liikkeen voisin ottaa pariksi kuukaudeksi mukaan treeniin niin hanuria saisi vähän muokattua.

Eli "dumbbell sumo squat with adductors". Tai oiskohan se liike kettlebell eli kahvakuula tuohon alkuun eikä käsipainot eli dumbell. Tosin salilla missä käyn ei mitään kahvakuulia ole vaan pitää käsipainolla vetää.

dumbbell-sumo-squat-with-adductors.png

Näyttää Supermassakin videolla tekevän samaa:

Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Ootko lantionnostoa testannu?
Ei mopolla mahdottomia. :lol:

Eiköhän tuo jo riitä toistaiseksi sille osastolle kun tulee kuitenkin kyykättyä, maastavetoa suorinjaloin tehtyä ja jalkaprässiä ja reiden koukistusta vielä koneessa.

Smith-kyykkyä jos teen niin syystä tai toisesta tuntuu melkoisena poltteena persuuksissa ala-asennossa kun riittävän syvälle tekee.

Tarkoitus EI todellakaan ole treenata mitään nettibimbojen tyyppistä perseimpantteilla ja rasvasiirrolla rakennettua jättimäistä hanuria.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
480
Tarkoitus EI todellakaan ole treenata mitään nettibimbojen tyyppistä perseimpantteilla ja rasvasiirrolla rakennettua jättimäistä hanuria.
Miksi pitää näitä omia tavoitteita tuoda esiin niin negatiiviseen sävyyn? Jos ei halua isoa persettä niin se on ihan fine, mutta miksi pitää haukkua isot perseet ja vielä niin että ne on kuitenkin tehty "huijaamalla".
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Miksi pitää näitä omia tavoitteita tuoda esiin niin negatiiviseen sävyyn? Jos ei halua isoa persettä niin se on ihan fine, mutta miksi pitää haukkua isot perseet ja vielä niin että ne on kuitenkin tehty "huijaamalla".
Tuli lähinnä mieleen tämä täti takapuolineen:

Perjantai-dokkari: Maailman suurin pylly

Toki mielelläni kuulisin mitä positiivista sanottavaa onnistut keksimään tuollaista takamuksesta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Toki mielelläni kuulisin mitä positiivista sanottavaa onnistut keksimään tuollaista takamuksesta.
Ja minä kuulisin mielelläni mitä tekemistä tuolla on treenaamisen kanssa ? Muutenkin on idioottimaista laittaa rasvansiirtoperseet ja jalkakyykyt edes samaan kappaleeseen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
844
Ja jos yhtään on treenitaustaa ni tietää ettei ne lihakset ihan nopeasti ja yllättäen tule.

Olen vaan käsittänyt itse et toi lantionnosto ois The liike pakaroille. Mave ja kyykky kuitenkin etureisidominantteja liikkeitä ni saattaa helposti persukset jäädä jälkeen.

E: mut olihan sulla Lucas paljon eri liikkeitä jaloille kyl et ei siinä. Lantionnosto taitaa olla esmes pikajuoksijoiden suosiossa ja niiden periähä tiiranneilla ei varmaan pahaa sanaa oo sanottavana...
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 901
Juu, lantionnosto kuuluu juoksijoiden perusliikkeisiin oli sitten minkä vain matkan juoksija. Pikajuoksija varmaan panostaa enemmän räjähtävyyteen ja lihasmassaan.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Ja minä kuulisin mielelläni mitä tekemistä tuolla on treenaamisen kanssa ? Muutenkin on idioottimaista laittaa rasvansiirtoperseet ja jalkakyykyt edes samaan kappaleeseen.
Ei kait niillä olekkaan mitään tekemistä. Jostain syystä vain netissä on sellaisia sosiaalisen median vaikuttajia, joilla on miljoonia seuraajia sosiaalisessa mediassa jotka ovat lähinnä teinityttöjä ja nuoria aikuisia naisia. Ovat teettäneet hanuriinsa salaa jotain brasilialaista pyllynkohotus (brazilian butt lift) jossa siirretään rasvaa muualta kehosta takapuoleen ja osa vielä jotain implantteja tunkenyt sinne plastiikkakirurgin tekemässä leikkauksessa. Sitten esittelevät sosiaalisen median seuraajilleen miten tekevät muka jotain "kovaa" kyykkäystä ja puhuvat paskaa miten sillä tavalla saaneet sellaisen takapuolen kuin on.

Osa sitten ottaa todesta ne paskapuheet ja innoissaan salille lähtevät toivossa että itsekkin saavat samanlaiset istumalihakset.

Tässä suomalainen plastiikkakirurgin näkemys tuosta brasialaisesta pyllynkohotuksesta:

Mikä on brasilialainen pyllynkohotus? Hittioperaatiossa hurjat riskit

Ja jos yhtään on treenitaustaa ni tietää ettei ne lihakset ihan nopeasti ja yllättäen tule.

Olen vaan käsittänyt itse et toi lantionnosto ois The liike pakaroille. Mave ja kyykky kuitenkin etureisidominantteja liikkeitä ni saattaa helposti persukset jäädä jälkeen.

E: mut olihan sulla Lucas paljon eri liikkeitä jaloille kyl et ei siinä. Lantionnosto taitaa olla esmes pikajuoksijoiden suosiossa ja niiden periähä tiiranneilla ei varmaan pahaa sanaa oo sanottavana...
Kropan muotoilu punteilla on hidasta hommaa. Kaurapuurolinjalla jos treenaa niin 80 kiloinen mies voi saada suunnilleen sen 3 kiloa lisää lihasta vuodessa. Tämä vaatii jo kovaa treenia, riittävästi lepoa, riittävästi unta ja syömiset pitää olla kunnossa ja ei passaa kovasti sairastella. Kahdessa vuodessa siis sellaisen 6 kiloa yhteensä. Sitten se kehitys alkaakin jo hidastua ja jatkossa kehitys on paljon hitaampaa. Naisilla se kehitys on vielä yli puolet hitaampaa. Em. luvut ovat valistuneita arvioita, mutta suuruusluokka on tuollainen.

Sitten on se "Supermassan" tyyli treenata jolla treenasi kahden vuoden aikana 40 kiloa lisää lihasmassaa kaksikymppisenä. Se tyyli oli kaikkea muuta kuin kaurapuurolinjalla treenaamista.

Tätä liikettä kokeilin yhden sarjan tänään tehdä punttisalilla eli "dumbbell sumo squat with adductors"

Ihan jees liikkeeltä tuntui. Ainoa vain että selkätreenit olin tehnyt ensin ja selkä oli tuhannen romuna valmiiksi siitä treenistä niin pikkuisen tuntui tuo myös alaselkään ottavan tuo liike johon sen ei kuuluisi ottaan. Pitäisi kokeilla sellaisena treenikertana kun ei ole selkäpäivä tai vetäistä treenin alkuun tuota vaikka lämmittelyksi selkäpäivänä. Varmaan kuukauden parin jälkeen sen toimivuudesta voi jotain jo sanoa kun kerran pari viikossa tuota tekisi.

Jos joku kaipaa jotain spesiaaliliikkeitä takapuolelle niin tämä on myös hyvä kuulema:

Pull-Throughs For Elite Strength | T Nation

Oishan noita vaikka mitä liikkeitä, mutta pitää jättää sitten jotain pois entisistä tai vähentää kun uuden liikkeen ottaa niitä ellei tarkoitus ole muuttaa sinne punttisalille asumaan lopulta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
844
Vaihtelu virkistää, aina välistä ku testailee uusia liikkeitä ni kroppa ja mieli saattaa kiittää.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 009
Taitaa ainakin osin olla tuo mun polven vaivat kireiden etureisien syytä. Huomasin että just ja just saa jalasta kiinni, kun venyttelin :D
Varmaan se kireä lihas sitten kyykyssä rasittaa sitä jännettä ja niveltä normaalia enemmän tai jotain.
Eli venyttelyä pitää opetella.
 
Gale

GYM-psykoosi
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
200

Ei se venyttely tuohon nyt juurikaan auta. Urheiluhierojalle ja omatoimista rullailua.

Yleisesti kyllä, kireä lihas kiristyy vain enemmän kun sinne kyykkyyn menet ja etureisi kiinnittyy polveen -> tapahtuu samoin kuin liian kireälle vedetyllä vaijerilla.
 
Joo oon tuon kyykkäilyn nyt jättänyt toistaiseksi pois ja teen salilla kevyttä kuntopyöräilyä sen sijaan.
Mikäli tuossa vielä tuntuu jotain erikoista pidemmän aikaa, niin täytyy sitä kai näyttää ammattilaisellekin jossain vaiheessa. Nyt on tosin jo vähän rauhoittunut.
 
Sama asia tapahtuu missä vain polviniveldominantissa liikkeessä, eli jos etureisiä haluat kehittää, tulee tuo ongelma korjata.

Veikkaisin, että rauhoittuu hetkeksi, mutta palaa, mikäli juurisyytä ei korjata.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
844
Hierojalle ja sen jälkeen dynaamisia ja staattisia vemytyksiä ja rullailua. Kerran kuukaudessa ku käy hierojalla ni pysyy jumit kuris.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 009
Miten aloittelijan kannattaisi lähteä lisäämään suoritusta, kun alkaa tuntua liian helpolta? Kannattaako lähteä lisäämään toistoja vai lisää painoja?
Esimerkiksi aloitin itse penkin 40kg painoilla. Alkuun 3x10 sarja teki todella tiukkaa. Ihan ekoilla kerroilla jäi joskus vajaaksikin. Sitten muutamassa viikossa tuo alkoi mennä aika helpostikin ja pystyin tekemään helposti sen neljännenkin kympin sarjan. Nyt lisäsin tällä viikolla 5kg lisää, mutta edelleen menee 3x10 aika kivuttomasti.

Mulla ei ole sillä tavalla mitään tavoitetta tässä vaiheessa, että pitääkö tulla voimaa tai ulkonäköä. Lähinnä fiilispohjalta oon mennyt. Jotkut leuanvedot ja vatsalihakset teen periaatteella, että niin paljon kuin jaksan.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
412

Aina kun menee 3x10 puhtaasti -> 2,5kg lisää painoa tankoon. Näin jatkat niin kauan kun ei menekkään enää 3x10. Sitten vaan palataan 2,5-5kg takaspäin ja uudestaan nousuun (toki voi pari treenikertaa samoillakin painoilla koittaa vielä). Itse olen, sen mitä salilla käynyt, keskittynyt lähinnä voiman hakuun missä tämä metodi ainakin toimiin loistavasti. 5x5 tms. tyylillä aloittaa vähän negatiiviselta puolelta ensin (esim. 5rep maksimi 100 kg niin aloittaa vaikka niin että viimeinen sarja on 5x90 tai 5x85kg). Siitä sitten 2,5-5kg liikkeestä riippuen joka reenikerta lisää. Kun stoppi niin palataan viikon tai parin aikaisiin painoihin.
 
Teetkö siis muuta kun penkkiä.. vetelet leukoja ja teet vatsalihaksia (jotka ovat oletettavasti istumaannousuja...) ? mites reidet, pohkeet, olkapäät, kädet, selkä ?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 009
Teetkö siis muuta kun penkkiä.. vetelet leukoja ja teet vatsalihaksia (jotka ovat oletettavasti istumaannousuja...) ? mites reidet, pohkeet, olkapäät, kädet, selkä ?
Arskan kultaista kuutosta oon tehnyt.
Eli kyykky(nyt tämä tauolla), penkki, leuanveto, niskan takaa punnerrus, hauikset ja istumaannousut.
Oon nyt alkanut tuon lisäksi tekemään perus alaselkää siinä selkälihaspenkissä. Noita istumaannousuja tulee myös vähän muuteltua niin, että ottaa vinoihin lihaksiin myös.
Jaloille pitää keksiä jotain lisäliikkeitä tässä jossain vaiheessa. Tulee kyllä lenkkeiltyä pari kertaa viikkoon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Parhaiten kehittyy kun aina tekee jonkun jutun esim. liikkeen treenissä toisin kun viimeksi. Joko lisää painoja, lyhentää sarjojen välistä palautumisaikaa etc. Eli älä kangistu kaavoihin, äläkä jättäydy mukavuusalueelle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
844
Aina kun menee 3x10 puhtaasti -> 2,5kg lisää painoa tankoon. Näin jatkat niin kauan kun ei menekkään enää 3x10. Sitten vaan palataan 2,5-5kg takaspäin ja uudestaan nousuun (toki voi pari treenikertaa samoillakin painoilla koittaa vielä). Itse olen, sen mitä salilla käynyt, keskittynyt lähinnä voiman hakuun missä tämä metodi ainakin toimiin loistavasti. 5x5 tms. tyylillä aloittaa vähän negatiiviselta puolelta ensin (esim. 5rep maksimi 100 kg niin aloittaa vaikka niin että viimeinen sarja on 5x90 tai 5x85kg). Siitä sitten 2,5-5kg liikkeestä riippuen joka reenikerta lisää. Kun stoppi niin palataan viikon tai parin aikaisiin painoihin.
Juurikin näin. Tätähän voi muokata niin että sit ku ei enää mee toi 3x10 kahtena peräkkäisenä kertana ni laskee painoja ja sit tekee 3x8 samalla systeemillä. Sit 4x6, 5x4..

Mut optimaalisinta on jonkin sortin aaltoilu, tässä viimesen päälle loistava artikkeli aiheesta: Artikkelit - Volyymiharjoittelua vasta-alkajille

E: Ite palasin taas kyykyn ja maven ihanaan maailmaan, kun polvi vaikuttaisi taas kelpuuttavan ne.

Mulla paluu näihin tapahtu niin et ekalla viikolla ke kyykky 2x6x60, pe mave 2x6x100, tokalla viikolla ma kyykky 2x6x65, ke mave 2x6x110, pe kyykky 2x8x60, kolmannella viikolla ti kyykky 3x6x70, to mave 3x7x115. Nyt siit ens ma tarkotus ottaa kyykyssä toistomaksimitesti 80 kilolla ja torstaina mavessa 120 kilolla.

Sit kevyt viikkoa ja siirryn kahteen treeniin viikossa, toisena kyykky, toisena mave ja kummassakin pyrin noudattaan 3x4xY => 6x6xY+ tyylistä progressioo.

Apuina lähinnä yhden jalan prässiä, alataljaa leveällä kahvalla, vaakasoutuja kehonpainolla, ojentajat, hauikset ja keskivartaloo sekä takaolkapäitä. Olkapäävamma estää punnerrusliikkeiden treenaamisen tällä hetkellä, onpahan yks osa-alue josta huolehtia.
 
Viimeksi muokattu:

Gale

GYM-psykoosi
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
200
Arskan kultaista kuutosta oon tehnyt.
Eli kyykky(nyt tämä tauolla), penkki, leuanveto, niskan takaa punnerrus, hauikset ja istumaannousut.
Oon nyt alkanut tuon lisäksi tekemään perus alaselkää siinä selkälihaspenkissä. Noita istumaannousuja tulee myös vähän muuteltua niin, että ottaa vinoihin lihaksiin myös.
Jaloille pitää keksiä jotain lisäliikkeitä tässä jossain vaiheessa. Tulee kyllä lenkkeiltyä pari kertaa viikkoon.
StrongLifts 5×5: Get Stronger by Lifting Weights only 3x/Week

Navigoit tuonne, ctrfl -f, StrongLifts 5x5 with Arm Work, suoritat.

Kannattaa lukaista myös yleiset ohjeet tuosta läpi. Aloittelijalle upea ohjelma, jota arnoldin kutonen ei valitettavasti ole, koska totaalisen epätasapainoinen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
844
Arnoldin kuusikko on kyllä todella epätasapainonen, mut tuskin sitä on tarkotettukaan paria kuukautta pitemmäks sisäänheittosessioks salihommiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Tuollainen hieronta "pistooli" tuli hommattua.. johan on perkeleen kiva vekotin vaikka noihin lähtökohtaisesti skeptisesti suhtaudunkin. Ihanasti puree tuonne lapojen alle (tarvii tosin kaverin)
 
Tuolta valmistajalta tilasit? Mitä kustantaa toimitus, kun sivuilla ei nopeasti katsottuna ole spesifioitu? Olisi todella kiva kapine kieltämättä, varsinkin jos lapojen väliin toimiin. Itsellänikin tuo on ongelma-alue.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Tuolta ostin. Ei tämä nyt ammattihierojaa voita, mutta ammattihieroja harvoin osaa täsmähieroa esim. lihaksien kiinnityspisteiden kohtia niin että hieronnan volyymi olisi sopiva. Itsellä esim. kireät etureidet vetää monesti polven kipeäksi ja tuo "nykyttävä" liike talttaterällä kohdistettuna polven lähettyville (reiskojen kiinnityspisteet) tuntuu tepsivän huomattavasti paremmin kun esim. etureiden läpimittainen hieronta. Eikä kyllä olisi varaa maksaa joka tai jokatoinen päivä ammattihierojan palveluista. Toki jos sellainen löytyy saman katon alta niin...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
844
Mikä kropan vetää niin jumiin että on tarve käydä noin usein hierojalla?

Oletteko testanneet kiillotuskonetta? Ite ostin, loistava väline muuten mut ihan halvinta ei näemmä kannata ostaa kun se ei aina välttämättä sammu kun nostaa virtanapin..

Mulla siis tämä: MagPro Kiillotuskone 110 W | Motonet Oy
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Mikä kropan vetää niin jumiin että on tarve käydä noin usein hierojalla?
Hehe... Kysymykseen on tyhmä vastata kysymyksellä mutta voisitko kuvitella käyväsi hierojalla ihan vaikkapa vaan sen takia että et menisi niin saakelin jumiin ? Voisitko kuvitella käyväsi siellä välipäivinä ihan vaan että hierottaisiin kevyesti kroppaa lävitse niiden lihasten osalta mitä olet esim. treenannut toissapäivänä ? Itse voisin käydä näyttöpäätetyöskentelijänä vaikka joka pvä kevyessä käsittelyssä.

Tuohan just on aivan helvetin monella ongelma että mennään hierojalle vasta kun ollaan aivan vitun jumissa. Pää ei tahdo kääntyä, eikä veri kulkea.. Kinttu ei nouse ja alaselkä prakaa thx to ylikireät takareisien lihaskalvot. Jos itse pystyisin optimoimaan asioita ja olisi sitä massia niin kävisin kyllä aika perkeleen tiuhaan hierojalla, ihan vaan ennalta ehkäisevästi ja tosiaan kevyesti hierotuttamassa paikkoja auki välipäivinä, seuraavien päivien tulevia koitoksia varten. Veikkaan että aivan helvetin monella on tuo lihashuolto ihan päin persettä suhteessa treeniin. Ei tehdä mitään koska mihinkään ei satu.. Juu jumi on voimaa ja ennaltaehkäisyt on for teh pussies.. Juurikin tällä uudella hankinnallani pyrin mahdollistamaan sen että juuri (edellispäivänä tai sitä seuraavana) treenatut lihakset saisi kevyen jumeja ennaltaehkäisevän ja helpottavan käsittelyn.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 009
Vähän alkoi itseä naurattamaan, kun katsoin tarkemmin tuon Xiaomin kehomittausvaakan antamia "ihanne tavoitteita". Oon siis nyt 181cm ja 78kg. Vatsalihakset ei vielä näy, mutta niiden muodot nyt pystyy jo hahmottelemaan, jos vetää vatsan sisään. Vaakan mukaan olen "overweight" ja ihannepaino olisi 70,7kg :D
Saattaa olla joku kiinalaisten kroppien mukaan tehty taulukko käytössä tässä.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 901
Juu, just katoin kehonkoostumusrapsaa niin näyttää meidän käppyrän tuolla 181cm pituudella näyttävän 60-80kg normaalipainon aluetta. Kiinnostais se Garminin vaaka mikä mittaa kehonkoostumusta, mutta muuten polar mittarit käytössä niin ei nappaa.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 047
Hehe... Kysymykseen on tyhmä vastata kysymyksellä mutta voisitko kuvitella käyväsi hierojalla ihan vaikkapa vaan sen takia että et menisi niin saakelin jumiin ? Voisitko kuvitella käyväsi siellä välipäivinä ihan vaan että hierottaisiin kevyesti kroppaa lävitse niiden lihasten osalta mitä olet esim. treenannut toissapäivänä ? Itse voisin käydä näyttöpäätetyöskentelijänä vaikka joka pvä kevyessä käsittelyssä.

Tuohan just on aivan helvetin monella ongelma että mennään hierojalle vasta kun ollaan aivan vitun jumissa. Pää ei tahdo kääntyä, eikä veri kulkea.. Kinttu ei nouse ja alaselkä prakaa thx to ylikireät takareisien lihaskalvot. Jos itse pystyisin optimoimaan asioita ja olisi sitä massia niin kävisin kyllä aika perkeleen tiuhaan hierojalla, ihan vaan ennalta ehkäisevästi ja tosiaan kevyesti hierotuttamassa paikkoja auki välipäivinä, seuraavien päivien tulevia koitoksia varten. Veikkaan että aivan helvetin monella on tuo lihashuolto ihan päin persettä suhteessa treeniin. Ei tehdä mitään koska mihinkään ei satu.. Juu jumi on voimaa ja ennaltaehkäisyt on for teh pussies.. Juurikin tällä uudella hankinnallani pyrin mahdollistamaan sen että juuri (edellispäivänä tai sitä seuraavana) treenatut lihakset saisi kevyen jumeja ennaltaehkäisevän ja helpottavan käsittelyn.
Tämä on just näin.

Kuntopallolla tai foamrollerilla ei oikein homma etene vaikka ennen treeniä itseään vähän leipoo, pitäis useammin ja huolellisemmin huoltaa.

Toimiikohan tuo pistooli takareisiin jos mimmin pistäisi puikkoihin? Kalvot / takareidet kireät. Jollain jäsenräjäyttäjällä pitäis jo viimein käydä + hieronnat toki.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Toimiikohan tuo pistooli takareisiin jos mimmin pistäisi puikkoihin? Kalvot / takareidet kireät. Jollain jäsenräjäyttäjällä pitäis jo viimein käydä + hieronnat toki.
Täällä ainakin tuntuu toimivan.. Vähän ilkeeltä tuntuu tikkaille tuonne kalvojen suunnalle, mutta perille menee.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 590
Miks päädyit juuri tuohon vasaraan/pistooliin? Amazonissa n+1 muutakin. Ja sit tietty Hypervolt Suomessa (kallis).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Miks päädyit juuri tuohon vasaraan/pistooliin? Amazonissa n+1 muutakin. Ja sit tietty Hypervolt Suomessa (kallis).
Empä amazon.de :ssä kovin moneen törmännyt joka olisi saanu 10 (tai yli) käyttäjältä täydet pisteet. Yleensä ei myöskään sitä aivan halvinta välttämättä kannata ostaa jos käyttö on liki päivittäistä. En sen syvempää pohdiskelua ja mietintää tuon kohdalla suorittanut. Varmaan joku vois olla parempikin.. Hypervoltin hinta on taas itelle todellakin turn offi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 009
On muuten ekaa kertaa elämässä jotenkin hyvä fiilis terveestä kivusta reidessä. Polvi näköjään kestää taas kyykkäämistä kevyellä kuormalla :)
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
304
Tuollainen hieronta "pistooli" tuli hommattua.. johan on perkeleen kiva vekotin vaikka noihin lähtökohtaisesti skeptisesti suhtaudunkin. Ihanasti puree tuonne lapojen alle (tarvii tosin kaverin)
Omrom e3 intense on myös hyvä ainakin omiin selkäjumeihin. Skeptisesti suhtauduin tuohonkin, mutta yllätti todella positiivisesti ja kovassa käytössä nykyään. Ebaysta löytyy edullisemmin.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 047
Jaa-a, oli syyskuu lepoa puntin suhteen, jos nyt taas aloittelisi. Kevyemmin ensin ja sitten kolmijakoisella.

Kattelin Polar Igniten antamia kulutuksia (ollut heinäkuusta lähtien ranteessa) että jos käy salilla eikä muuta kummempaa aktiviteetia tule niin kulutus siltin noin 3500kcal :eek: Syke mittarin mukaan heinäkuun keskimääräinen kulutus / päivä 3772kcal ja elokuun 3598kcal. Tuolloin fillarointia, lenkkeilyä, salia melkein päivittäin. Paino putos vasta ketoosissa reilummin (94 -> 87 -> 80), jolloin nesteet läks ja ihon alainen rasva jäi :D (pitempi ketoosi, mutta tuolla rasvanpalo suhteella ei kannata --> kataboliaan kuihtuminen)

Mutta siis jos meinaa salilla tehdä muutakin kuin pyllistellä peilin edessä niin kaloreita pitäis saada ainakin 4000kcal sinä päivänä. Jos tähtää 500kcal plussaan. Välipäivinä (jotain pientä lenkkiä, kävelyä, fillaria sään salliessa) ajattelin pitää kalorit matalalla. Että syö 4000kcal terveellisesti niin saa jo hiukan katsoa mitä kiduksiin tunkee. Tein alustavan safkan jossa 4020kcal, joista hiilaria 49%, rasvaa 26% prot 25%. Kohtuu ok suhde vaikka ei täydellinen, mutta sellasia juttuja joita tykkää syödä.

Saattaako olla niin että olen oikeastaan pitemmän aikaa syönyt liian vähän eikä kroppa halua luopua rasvasta, vaan kerää helpolla talteen mitä tulee extraa herkkujen tms muodossa?

Tuo min. 4000kcal terveellisesti on aika paljon ruokaa eikä välttämättä mene itekseen.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 734
Noin äkkiseltään Polar ilmoittaa kyllä kulutuksen päin helvettiä jos salikäynti saa aikaiseksi tuommoiset lukemat. Tai sitten päivän muut tekemiset, esim. duuni on äärimmäisen fyysistä ja pitkäkestoista. Tunnin salitreenissä saa harva palamaan yli 700kcal, crossari, kamppailulajit yms. toki vähän enemmän jos tekee innolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Juu kannattaa kyllä käydä ihan kunnon koostumusmittauksessa joka antaa about oikeat kalorit. Itsellä ne oli ~90kg 1800kcal (ylläpito)
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 047
Siis mulla näyttää salitreenin kulutuksen noin 500kcal tunnin treenille. Se on oikein, mutta tuo oma kulutus siinä ympärillä (istumatyö!) ihmetyttää. Ettei siinä mitään niin samaa lukemaa näytti myös Firstbeat mittarit, ja se mittaus tehty kolmesti parin vuoden sisällä. Paljon tarkempi kuin mikään sykemittari, mittaa jokaisen lyönnin 3-4pvä ajalta.

Mulla on päällä kilpparilääkitys (kokeeksi / varmuudeksi) kun ollut hiukan ylimääräistä väsymystä, se saattaa hiukan kohottaa levossa sykettä. Voisko olla että tosiaan kulutus on oikeasti(kin) melkein 3000kcal hujakoilla / vkr + kuntoilut päälle ja tässä menty normistikin hiukan ohkasilla energioilla. Luulis että laihtuu tai olis nälkä siinä tapauksessa...

Pitääkin katella vielä mitä urheilulääkäriaseman suora testi sanoi kulutuksesta, tuo tehty noin 10kk takaperin.

Mutta aika ihme jos kaikki mittarit mitä tässä muutaman vuoden sisään käyttänyt niin näyttää kulutuksen jotenkin selkeesti väärin, ellei sittne tulkitse kohonnutta leposykettä (70-80) jotenkin aktiviteetiksi. Kellot kyllä huomaa liikkuuko vai ei, laskee askeleet jne ettei tuota Polariakaan nyt vahingossa huijata.

EDIT: pitää tarkistaa Firstbeatin normikulutuksen arvo.
EDIT2: eli Polar näyttää sellaisille päiville joissa ei kuntoilua niin 2800-3000kcal. Ei siis pelkkä ylläpito/lepokulutus vaan normi kulutus päivän aikana. Epäilyttävän korkea kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 687
Viestejä
4 188 963
Jäsenet
70 780
Uusin jäsen
Tauno.T

Hinta.fi

Ylös Bottom