Playstation 4 / Pro

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 911
Aika lailla kihlattu pelasi sen alusta loppuun ja itse lähinnä katsoin sivusta. Tiivistetysti plussat ja miinukset:

Plussat:
+Graafinen ulkoasu. Ihan kuin elokuvaa katsoisi
+Ihan mielenkiintoinen kokemus
+Toimiva kokonaisuus (ei löytynyt bugeja yms)

Neutraalit:
*Kesto. En katsonut kauanko kesti tarkalleen, mutta 2-3 tuntia taisi kestää. Mutta koska onkin interaktiivinen elokuva niin ei tulisikaan olla pitempi. Mutta varmasti joidenkin mielestä ajallisesti liian vähän pelattavaa (ellei pelaa monta kertaa uudestaan).
*Hinta. Ei ole ainakaan hinnalla pilattu.
*Trophyt. Nopealla vilkaisulla näyttäisi olevan aika paljon trophyja. Eli lisää uudelleenpelattuvuusarvoa ja innostaa keräilemään trophyja.
*Pelattavuus. Itse oon pitänyt Walking Dead yms peleistä, joissa ei kovinkaan paljon "pelattavaa" vaan tarina etenee eteenpäin jatkuvasti. Eli ei välttämättä sovi sellaisille, jotka haluaisi enemmän pelattavaa.

Miinukset:
-Ohjattavuus. Ohjaimella pelaamista en edes yrittänyt alkuvalikkoa pitemmälle. Latasin pelin sovelluksen tablettiin ja sillä oli huomattavasti helpompaa, mutta vähän kömpelöäkin kuitenkin. Ilmeisesti ohjaukseen kuitenkin tottuu nopeasti kun ainakin kihlatulla aika hyvin pelaaminen onnistui lopulta.

Tiivistelmä:
Hintaisekseen ihan hyvä peli/elokuva. En siitä itse ainakaan enemmän maksaisi, mutta tuolla hinnalla olin ihan tyytyväinen ostokseen (varsinkin, kun oli ylimääräinen arvokoodi jemmassa valmiina).
Kuulostaa siltä, että se pitää ostaa jossain vaiheessa kun hintakin on noin maltillinen :) Kiitokset kattavasta arviosta.
 
Liittynyt
08.07.2017
Viestejä
741
PlayStation 3:n Yakuza-sarjan osat 3, 4 ja 5 on vahvistettu remasteroidussa kuosissa länteen.

Pelien julkaisu tapahtuu täällä The Yakuza Remastered Collection -nimisen paketin muodossa. 60 euron hintainen setti löytyy saaatavilta jo kirjoitushetkellä PlayStation Storesta, joskin aluksi se sisältää vain Yakuza 3:n remasteroidun version. Yakuza 4 lisätään automaattisesti paketin omistajille 29. lokakuuta, kun taas Yakuza 5:n aika koittaa 11. helmikuuta 2020.

Helmikuussa paketista tuodaan saataville myös fyysinen Day One Edition. Siinä Yakuza 3 ja 4 ujutetaan samalle levylly, kun taas vitonen saa oman levynsä. Keräilijöille mukaan heitetään myös fyysiset Yakuza 5:n PlayStation 3 -kannet, sillä sellaisia ei ole aiemmin ollut täällä saatavilla.

Remasteroidut versiot päivittävät pelit pyörimään 1080p-resoluutiolla ja 60 ruutua sekunnissa. Kaikki pelien alkuperäinen sisältö on myös mukana aina Yakuza 3:a myöten, josta aikoinaan riisuttiin runsaasti varsinkin minipelejä sen alkuperäistä länsijulkaisua varten.

Jo aiemmin PlayStation 4:llä on päästy pelaamaan niin Yakuza 0:aa, Yakuza 6:ta kuin Yakuza Kiwamia ja Yakuza Kiwami 2:ta. Kokoelman myötä kaikki sarjan pääosat on siis tuotu tavalla jos toisella PlayStation 4:lle. Koska useampi kyseisistä peleistä on saatavilla myös jo Steamista, ei olisi erityisen suuri yllätys, jos kokoelma saataisiin jossain vaiheessa vielä pc:llekin.
Kolmen pelin The Yakuza Remastered Collection paljastui PS4:lle

Mahtavaa, että viimeinkin voi pelata koko sarjan samalla konsolilla (pl. spin-offit). :tup: :joy:
Semmoinen huomio, mikä iski heti kun 3:n käynnisti, on että graffat on PS3:n tasoa, eli suht suoraan tuotu siitä. Ei lähellekään siis Yakuza 0 tai Kiwamien 1-2 tasolla. Sinänsä lievä pettymys niiden jälkeen, kun kaikki näyttää vähän köpöseltä.

Mutta itse pelihän se on pääasia. Itsellä jäi tämä kesken aikoinaan kun PS3:n levyasema otti ja hajosi, niin ei voinut jatkaa levyversion pelaamista. Sitten tulikin jo PS4...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 283
Tää V-rally 4 on kyllä aika paska, mutta kun halvalla ultimaten osti niin kyllä tätä pelaa. Grafiikka kyllä ihme kukertavan ylivärikästä,realismi suht kaukana. Tosin pyörii tasaisesti se 30(varmaan) koko ajan(Pro).

Tämä siis ei ole sellaista alinta roskaa kuin gravel, dakar, pari viimeistä nfs:ää tai onrush, mutta ei mitään erityistä. Kyllä tätä ajaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 911
Itse en huomannut kyllä isoja eroja kun ssd:n heitin koneeseen. Lättynä oli Samsungin 850 evo. Ehkä sitä odotti vähän isompaa hyppyä. En kyllä sekkari kädessä jaksanut istua. Pelit käynnistyi siinä missä vahallakin lätyllä joten peli-intoa se ei vähentänyt :tup:

Nyt vain tosin taloudessa on Switch ja PC. Pro sai lähteä. Hyviä hetkiä laitteella oli mutta lopulta keräsi vain pölyä ja Days Gone ainoa isompi tekele joka jäi pelaamatta.
Onhan sieltä tulossa vielä monta kovaa peliä ennenkuin sukupolvi vaihtuu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
361
Hojo, ketään gigantin alesta pron ostaneita, oliko teillä laatikossa oleva teippi leikattu? Omassa oli ja vähän tuntuu oudolta kun kuitenkin sisältö vaikutti olevan ihan koskematonta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 747
Hojo, ketään gigantin alesta pron ostaneita, oliko teillä laatikossa oleva teippi leikattu? Omassa oli ja vähän tuntuu oudolta kun kuitenkin sisältö vaikutti olevan ihan koskematonta.
Eikös Gigantti laita takaisin myyntiin palautettuja tavaroita?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 356
Aika lailla kihlattu pelasi sen alusta loppuun ja itse lähinnä katsoin sivusta. Tiivistetysti plussat ja miinukset:

Plussat:
+Graafinen ulkoasu. Ihan kuin elokuvaa katsoisi
+Ihan mielenkiintoinen kokemus
+Toimiva kokonaisuus (ei löytynyt bugeja yms)

Neutraalit:
*Kesto. En katsonut kauanko kesti tarkalleen, mutta 2-3 tuntia taisi kestää. Mutta koska onkin interaktiivinen elokuva niin ei tulisikaan olla pitempi. Mutta varmasti joidenkin mielestä ajallisesti liian vähän pelattavaa (ellei pelaa monta kertaa uudestaan).
*Hinta (9,90€). Ei ole ainakaan hinnalla pilattu.
*Trophyt. Nopealla vilkaisulla näyttäisi olevan aika paljon trophyja. Eli lisää uudelleenpelattuvuusarvoa ja innostaa keräilemään trophyja.
*Pelattavuus. Itse oon pitänyt Walking Dead yms peleistä, joissa ei kovinkaan paljon "pelattavaa" vaan tarina etenee eteenpäin jatkuvasti. Eli ei välttämättä sovi sellaisille, jotka haluaisi enemmän pelattavaa.

Miinukset:
-Ohjattavuus. Ohjaimella pelaamista en edes yrittänyt alkuvalikkoa pitemmälle. Latasin pelin sovelluksen tablettiin ja sillä oli huomattavasti helpompaa, mutta vähän kömpelöäkin kuitenkin. Ilmeisesti ohjaukseen kuitenkin tottuu nopeasti kun ainakin kihlatulla aika hyvin pelaaminen onnistui lopulta.

Tiivistelmä:
Hintaisekseen ihan hyvä peli/elokuva. En siitä itse ainakaan enemmän maksaisi, mutta tuolla hinnalla olin ihan tyytyväinen ostokseen (varsinkin, kun oli ylimääräinen arvokoodi jemmassa valmiina). Eli voin suositella, jos tuon tyyliset pelit yhtään kiinnostaa.
Olisi saanut olla hieman pidempi, varsinkin lopussa. Hyvä oli kuitenkin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 373
Voi jeesus että pelien päivitys nelosella on perseellä, Turismoon uuden päivityksen imutin (en pidä konsolia yöllä päällä) niin ehtiny jo kahvit keittää ja juoda tässä aikaa ja vieläkin kopioi.
 
DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 157
En kyllä ymmärrä, miksi ihmiset eivät pidä konsolia valmiustilassa kun eivät sitä käytä? Itse olen pitänyt alusta asti jo homma toimii päivityksien ja muiden asennusten kanssa todella hienosti. Ei se konsoli siitä loppuun kulu yhtään sen enempää oli valmiustila päällä tai ei.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
158

Tuo valmiustila ei mitenkään takaa että ne päivitykset valuu automaattisesti jos pelejä ei ole pelannut vähän aikaan.
 
DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 157
Tuo valmiustila ei mitenkään takaa että ne päivitykset valuu automaattisesti jos pelejä ei ole pelannut vähän aikaan.
Itselläni ei vaikuta kyllä mitenkään. Kaikkiin valuu päivitykset automaattisesti vaikka olisi kuinka pitkään ollut pelaamatta. Kuulostaa erikoiselta ongelmalta kyllä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
158
Itselläni ei vaikuta kyllä mitenkään. Kaikkiin valuu päivitykset automaattisesti vaikka olisi kuinka pitkään ollut pelaamatta. Kuulostaa erikoiselta ongelmalta kyllä.
Tuossa hieman juttua asiasta: https://kotaku.com/i-m-still-never-sure-when-my-ps4-will-automatically-upd-1834794146

Itsellä siis menee juuri noin että jos esim. haluan pelata GT Turismo Sportia parin kuukauden paussin jälkeen, se hakee päivityksen vasta kun avaan pelin. Ja kaikki tarvittavat täpät on päällä....
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Ei ole koskaan nuo automaattipäivitykset toimineet halutulla tavalla. Pitää olla juurikin hetki sitten pelattu että on edes toivoa siihen. Jos ei oo pariin viikkoon koskenu niin ei oo päivittyny. Näin tuo on toiminut julkaisusta asti.

Käytännössä vain nuo lasten viikoittain jauhamat pelit päivittyy automaattisesti.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 373
Itsellä on myös se että 4g niin päiväsaikaan syöpää jos tuo rupeaa mitään imuttelemaan, toisaalta en tiedä saako tuota jotenkin ajastettua että se vain öisin latailisi.
 
DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 157
Mielenkiintoista. Itselläni tosiaan useampi peli jossa ollut yli puolen vuoden taukojakin pelaamisessa, ja niin vaan kuitenkin konsolin startatessa tulee ilmoituksia että peli(t) päivitetty uusimpaan yms (Black Ops 4 esimerkiksi yksi, jossa oli juuri pitkä tauko kun ei tullut pelattua). Pro itselläni käytössä.

Tiedä sitten mikä tuohon vaikuttaa että joillain toimii ja toisilla ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
466
Mulla on Pro verkkokaapelilla kiinni verkossa. Päivittyy kaikki pelit mitä pelaan aktiivisesti. Ne missä on monta kuukautta taukoa ollu tippuvat kyydistä.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
757
Ei toimi kylläkään aina vaikka olisi valmiustilassa... Kokeillut vaikka mitä sen kanssa mutta siltikään ei päivitä...
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
1 067
Mielenkiintoista. Itselläni tosiaan useampi peli jossa ollut yli puolen vuoden taukojakin pelaamisessa, ja niin vaan kuitenkin konsolin startatessa tulee ilmoituksia että peli(t) päivitetty uusimpaan yms (Black Ops 4 esimerkiksi yksi, jossa oli juuri pitkä tauko kun ei tullut pelattua). Pro itselläni käytössä.

Tiedä sitten mikä tuohon vaikuttaa että joillain toimii ja toisilla ei.
Olisiko pelien määrä? Muistaakseni alkuun, kun pelejä oli vain muutamia, ne päivittyivät kyllä kaikki. Nykyään pelejä kymmenittäin ja vain viimeisimpinä pelatut päivittyvät automaattisesti.
 
Liittynyt
14.08.2019
Viestejä
264
Se taitaa olla joku 20 viimeisintä peliä mitkä päivittyvät automaattisesti, sitä "listaa" voi "muokata" klikkaamalla pelien kohdalla "check for update".

Se ei silti tarkoita sitä, että kaikki noikaan pelit päivittyisivät automaattisesti heti kun päivitys on linjoilla. Osa peleistä päivittyy automaattisesti heti, kun päivitys on saatavilla ja osalla pitää se silti tehdä manuaalisesti tai sitten odotella joku tietty aika. Muutama tunti, seuraavan yön päivitystarkistus (mikäli valmiustilassa) tai joskus se lataus lähtee konsolin käynnistyksen yhteydessä.

On se vähän mystistä.. Ja noi kopioinnin kestot päivityksissä, pelin tuplatilan vaatimukset kovalevyltä eivät myöskään ole mitään luksusta. Toivottavasti seuraavassa konsolisukupolvessa nämäkin asiat on kunnossa.
 
DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 157
Olisiko pelien määrä? Muistaakseni alkuun, kun pelejä oli vain muutamia, ne päivittyivät kyllä kaikki. Nykyään pelejä kymmenittäin ja vain viimeisimpinä pelatut päivittyvät automaattisesti.
Pelien määrä tosiaan, itselläni ei ole kuin alta kymmenen asennettuna joten siinä kaiketi se syy miksi on toiminut ongelmitta. Erikoista kun tuollaisia väkinäisiä rajoituksia täytyy tehdä. Toivotaan että vitosessa nämä olisi korjattu paremmin toimivaksi :tup:
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
339
Olisiko pelien määrä? Muistaakseni alkuun, kun pelejä oli vain muutamia, ne päivittyivät kyllä kaikki. Nykyään pelejä kymmenittäin ja vain viimeisimpinä pelatut päivittyvät automaattisesti.
Tää voisi olla kyllä syynä. Itsellä meinaa tekee ihan samaa, että lataa usein/viimeksi pelattujen pelien päivitykset, mutta ei sellaisia mitä ei ole pelannut pitkään aikaan. Asetuksista kaikki kohdat valittu, kiinteä laajakaista piuhalla yhdistettynä ja laite aina valmiustilassa.

USB-kovolla on myös jotain pelejä mitä harvemmin käyttää ja se on aina kiinni pleikkarissa. En ole sen tarkemmin tutustunut onko ollut eroja siinä onko peli sisäisellä vai ulkoisella levyllä.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Nojuu, ei enää mekaanisia levyjä tähän taloon. Ja tuo 2TB SSD menee sitten myös PS5:een (tai PC:hen).
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Varmasti ajaa asiansa vaikka jostain muistan lukeneeni tuon levyn hidastuvan kun levy alkaa olla täynnä.
Jees, hain tuon jo kun sattu olemaan Pirkkalan Verkkiksessä 1kpl hyllyssä. Ton 1TB kanssa ollut jatkuvaa kikkailua tilan kanssa, kun on noita ikuisuusprojekteja (RDR2, BFV, CoD4 jne.) kesken ja jokainen nappaa 100GB+ tilaa.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Niinjoo, olikos tohon jotain keinoa saada kopioitua tavarat levyltä toiselle, vai vaatisko se jonkun kolmannen levyn käytön?
Vai suorilta yön yli lataamaan, kun diginä kuitenkin suurin osa. :tdown:
 
Helpoimmalla varmaan pääsee kun lataa pelit uudelleen. Nopealla yhteydellä pelit valuvat konsolille varsin mukavaa nopeutta niin ei siinä kovin kauaa mene. Tallennukset sitten pilvestä jos oli plussatilaus voimassa.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Helpoimmalla varmaan pääsee kun lataa pelit uudelleen. Nopealla yhteydellä pelit valuvat konsolille varsin mukavaa nopeutta niin ei siinä kovin kauaa mene. Tallennukset sitten pilvestä jos oli plussatilaus voimassa.
Joo kuidulla tulee nopeesti. Ja onhan se jonkun sortin "clean install" muutenkin ehkä henkisesti parempi tässä kohtaa. :D
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
339
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
324
Onko joku saanut toimimaan tuota remote play:ta windows 10 koneella? Itselläni siis windows 10 1903 (18362.295 buildi) ja remote play:n kirjautumisen jälkeen jää vain valkoinen ruutu jossa keskellä teksti "Virhe on tapahtunut."

Googlettamalla sain ratkaistua "yhteys palvelimeen on katkaistu" virheen kirjautumisen yhteydessä, mutta tähän ongelmaan google ei ole suoranaisesti antanut ratkaisua...

Helpommaksi tuntuu kohta tulevan ostaa toinen telkkari talouteen :)
 
Liittynyt
13.04.2017
Viestejä
1 495
Osaako joku sanoa tuleeko tuo NHL 20 pelattavaksi EA Accessiin "ilmaiseksi"? Eli otin tuon vuoden lisenssin ja nhl19 siellä on tällä hetkellä. Kuuluu hintaan eli peliä ei tarvitse ostaa. Pitääkö tämä NHL 20 nyt kuitenkin ostaa vaikka on tuo palvelu? Tai saako vaan sen 10h kokeilun ja sitten maksettava...?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396

Ainakin PC originissa on tullut accessilla toi 10h kokeilut uusissa peleissä ja sitten kun se umpeutuu niin silloin pitää ostaa peli tai sitten se ultimate access mikä sisältää uudematkin pelit

Edit: Kyllä NHL20 kuuluu siihen EA-videopelitilaus – Virallinen EA-sivusto
Edit2: Näemmä Preiumium Accessia ei ole konsoleilla(?) vaan ainoastaan PC:llä joten NHL20 tapauksessa peli pitää ostaa 10h jälkeen.

Edit3:
https://muropaketti.com/pelit/olemm...ljasti-pleikkariohjaimen-x-napin-oikean-nimen

PlayStationin virallisen Twitter-tilin mukaan DualShock-ohjaimessa ei todellakaan ole X-painiketta.

Neliö, kolmio, ympyrä ja äxä. PlayStation-ohjaimien painikkeet ovat olleet samat ja samoilla paikoilla siitä asti, kun ensimmäinen Pleikkari saapui markkinoille loppuvuodesta 1994.

Myös painikkeiden nimitykset ovat vakiintuneet, mutta valtaosa pelaajista näyttää olleen väärässä, ainakin PlayStation-valmistaja Sonyn mukaan. PlayStation UK:n virallinen Twitter-tili julkaisi nimittäin loppuviikosta paljon huomiota herättäneen twiitin, jossa kerrotaan, ettei ohjaimessa mitään X-painiketta ole.

Sonyn virallisen kannan mukaan painike on nimeltään cross, eli siis suomeksi rasti tai risti. Twiitin näet alta.

Pelikansa näyttää kuitenkin olevan jyrkäsi eri mieltä Sonyn kanssa. Push Square -sivuston järjestämässä kyselyssä musertava enemmistö on äänestänyt painikkeen nimeksi juuri X:ää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
627
Osaako joku sanoa tuleeko tuo NHL 20 pelattavaksi EA Accessiin "ilmaiseksi"? Eli otin tuon vuoden lisenssin ja nhl19 siellä on tällä hetkellä. Kuuluu hintaan eli peliä ei tarvitse ostaa. Pitääkö tämä NHL 20 nyt kuitenkin ostaa vaikka on tuo palvelu? Tai saako vaan sen 10h kokeilun ja sitten maksettava...?
Tulee se pelattavaksi ilmaiseksi, mutta todennäköisesti vasta useita kuukausia julkaisun jälkeen. NHL19 tuli nyt keväällä palveluun, joten varmaan 20 aika samalla aikataululla. Eli joudut ostamaan 10 h kokeilun jälkeen jos haluat heti jatkaa. 10 % alennuksen saa EA Access -tilaajana koko pelin hinnasta, jos Storesta sen lataa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 283
Toi kärkkäisen tarjous "virallisesta" ps4-siikasta on kyllä aikas hyvä. Pitäisikö kuitenkin laittaa ostoon, vaikka amazonin kotelolla teinkin aiemmin orkkis PS4:ssä olleesta 2Tb littanasiikasta ulkoisen nykyiseen Prohon.

Toki sitä "ulkoista" voisi sitten muuhun käyttää.
 
Liittynyt
08.07.2017
Viestejä
741
Mitäs mieltä porukat on tuosta tulevasta Yakuza 7:sta, kun kuulemma siihen on tulossa vuoropohjainen tappelujärjestelmä? Ilmeisesti samaan tyyliin kuin monessa JRPG:issä... itse en ole oikein innostunut, mutta saa nähdä. Kyllähän tuo iso muutos on ja peli ikäänkuin vaihtaa lajityyppiä ainakin noin teknisesti.

Ilmeisesti vaihtaa myös maisemaa, kun sijoittuu ainakin osittain Jokohamaan, mikä on tervetullut muutos toisaalta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 283
No itseltä ainakin jää pelaamatta siinä tapauksessa, en ole koskaan voinut sietää vuoropohjaista pelitekniikkaa.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Youtube herkesi toimimasta. Asensin uudelleen ei vaikutusta. Normi versio tosin ps4:stä. Mustana vaan ruutu ja himmeesti näkyy tekstejä. Edit rupesi toimimaan
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 229
Kuinka moni aatteli ostaa Playstation 5 suoraan julkaisussa? Nyt kun muistelee niin onhan tuo julkaisu seasoni aikamoista huumaa niin periaatteessa tekisi mieli elää uudestaan jos olisi jokin hyvä peli vehkeen kanssa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
Ehhhh, ei mulla mikään kiire oikeastaan oo sitä vehjettä ostaa. Totuttuun tapaan osa julkkaripeleistä julkastaan vanhallekkin sukupolvelle, ja ellei PS5 saa jotain todella kovaa yksinoikeutta julkasuun heti mukaan niin tuskinpa tulee hätiköityä.

Sonyllahan on tosin takataskussa pari mahdollista temppua, Ghost of Tsushima ja Last of Us 2 voi hyvinkin siirtyä PS5 julkkaripeliksi/crossgen julkasuks mikäli niissä vielä kestää. Kummallakaan kuitenkaan julkasupäivää ei oo tiedossa. Mut nää Killzone Shadow Fall ja inFamous Second Son tyyliset yksinoikeudet ei ihan kauheasti saa mua vielä liikkeelle.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 099

The Last of Us 2 julkaistaan erittäin todennäköisesti 2020 ensimmäisellä puoliskolla, sillä pelille järjestetään mediatapahtuma tässä kuussa. Ghost of Tsushima voi olla vähän arvoitus ja siirtyä jopa cross-gen julkaisuksi. Ghost näyttää sellaiselta peliltä, että pelaisin sen mielelläni PS5:llä.

DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 157
Todennäköisesti tulee odoteltua ensimmäinen parannettu malli, jossa lastentaudit korjattu. Niin paljon vielä pelattavaa että ei ole mikään kiire.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 911
Ehdottomasti PS5 julkaisussa ja ennakkotilaten koska luotto Sonyn kovatasoiseen yksinoikeuksien tuottoon on korkealla tasolla. PS4 julkaisussa jäi laite saamatta kun ei ollut ennakkotilaus sisässä joten samaa virhettä ei passaa tehdä. PS5:llä kun toimii PS4 pelit samantien paranneltuina niin heti löytyy omistuksesta laaja pelikirjo pelejä parempina versioina. Ghost of Tsushiman julkaisu jo venyy niin pitkälle niin silloin se täytyy hankkia PS5:lle.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 552
Viestejä
4 166 017
Jäsenet
70 422
Uusin jäsen
Minibee

Hinta.fi

Ylös Bottom