Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
321
Elisa on nyt paikoitellen (Järvenpää VT, Mänsälä Mustamäki ainakin) ottanut käyttöön 2100MHz laajennosta, mutta tätä ei saada CM:iin näkyviin tavallisilla metodeilla, sillä tuo taajuus on SDL (Supplemental Downlink), eli vain downlink-taajuus käytössä tuosta. Voi siis olla CA:ssa scc:nä, mutta taajuuslukkoa pelkästään siihen ei voi tehdä, sillä pcc:nä ei voi olla paluusuunnan puutteen vuoksi. Käytössä näet on vielä 3G 2100MHz, ja tietääkseni jos LTE:lle laittaisi paluukaistan, niin 3G:n uppi lähestulkoon kuoleentuisi tai ainakin pahoja ongelmia tulisi.

Mahdollisia muitakin paikkoja on, yksi potentiaalinen kaupunki on Kuopio. Toki jos Elisan uusimmat parannukset -kartalla tulee parannusta saittiin, jossa jo on 3CA (800+1800+2600), niin vahva viite 2100MHz silloin on olemassa. Tuossa on sitten 4CA.

Liittymässä oli 150Mbps rajoitus.
Nyt näitä piilo B1 taajuuksia (pelkkä downlink-taajuus) näyttää ilmestyvän kovalla tahdilla. Esim. Kuopiossa näitä on useita ympäri kaupunkia ja näyttää olevan 20 MHz taajuuskaistaa käytössä eli siirretty kokonaisuudessaan 3G käytöstä LTE:lle. Tämä esimerkki (eNB 1623) Kuopion Itkonniemeltä:

!GSTATUS:
Current Time: 7268 Mode: ONLINE
System mode: LTE PS state: Attached
EMM state: Registered Normal Service
RRC state: RRC Connected
IMS reg state: No Srv

PCC:
LTE band: B3
LTE bw: 20 MHz
LTE Rx chan: 1825
RSSI (dBm): -39.6
RSRP (dBm): -72.2
RSRQ (dB): -10.8
RSSNR (dB): 21
Tx Power (dBm): 1.0
LTE Cell ID: 415490
Physical Cell ID: 100
TAC: 21705

SCC1:
LTE band: B1
LTE bw: 20 MHz
LTE Rx chan: 100
RSSI (dBm): -46.7
RSRP (dBm): -74.1
RSRQ (dB): -7.4
Physical Cell ID: 5

SCC2:
LTE band: B20
LTE bw: 10 MHz
LTE Rx chan: 6400
RSSI (dBm): -39.3
RSRP (dBm): -66.0
RSRQ (dB): -9.6
Physical Cell ID: 447
Lisäksi täydellä varmuudella näitä piilo B1 taajuuksia löytyy aiemmin mainittujen paikkakuntien lisäksi ainakin Siilinjärveltä, Iisalmesta ja Nurmeksesta. Joensuussakin näitä on erittäin suurella todennäköisyydellä, sillä siellä on useita 3CA tukiasemia päivityslistalla, mutta B1 taajuuslukolla ei löydy mitään.

Tämä on kyllä ihan hyvä tapa tehdä 3G --> 4G refarm, kun voi ottaa kerralla 20 MHz B1 taajuutta käyttöön. Eiköhän näissä sitten uppikaistakin tule käyttöön, kun lähistöltä on kaikki B1 3G tukiasemat purettu, ainakin toivottavasti.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Luoko Cellmapper noita tiiliä myös CA-kombojen perusteella? Mielenkiinnosta vain katselin, niin jos vertaa all bands -näkymää taajuusaluekohtaisiin näkymiin, niin on paljon alueita, jotka ei näy taajuusaluekohtaisesti lainkaan vaan pelkästään all bands -näkymällä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 974

Kaikki puhelimet ei ilmoita taajuutta, jolloin ei tule taajuusalueiden tilejä.
 
Liittynyt
18.06.2017
Viestejä
565
Tuskaisen hitaasti näyttää päivittyvän mapperi tätä nykyä. Kävin lauantaina aamupäivällä ajelemassa 120km lenkin. Kymmeniä tukiasemia matkan varrella, eikä yksikään ole vieläkään päivittynyt. En muista että olisi koskaan aiemmin päivittynyt näin hitaasti. Onkohan serveri tukossa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 718

Onko sinulla premium vai ihan tavallinen tili?
 
Liittynyt
18.06.2017
Viestejä
565
Ihan tavallinen tili. Ei kait sillä pitäisi olla mitään merkitystä, vai onko tässä tapahtunut jotain muutosta sen suhteen?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
321
Ihan tavallinen tili. Ei kait sillä pitäisi olla mitään merkitystä, vai onko tässä tapahtunut jotain muutosta sen suhteen?
On sillä todella iso merkitys. Jos on premium, niin monesti menee muutama minuutti, että mappaukset on kartalla. Ei siitä premiumista turhaan makseta ja kuukausimaksu vain 3 Kanadan dollaria.
 
Liittynyt
18.06.2017
Viestejä
565
No ei tästä ole kuin reilu viikko kun kävin mappaamassa tukiasemia, luurissa elisan ja dna:n simmit, niin elisan tukarit päivittyivät jo saman päivän aikana, dna:n heti seuraavana päivänä. Ei ole tosiaan ainakaan minulla vielä mennyt koskaan näin kauan kuin nyt on mennyt..
 
Generointi on satunnaisessa järjestyksessä. Voi kestää hetken tai pitkään, varsinkin jos on paljon mappaajia maailmalla. Eilen mappailin premiumilla hieman, oli minuutissa kartalla muutokset tukareihin. Signaalitilet tosiaan päivittyy omia aikojaan, oli premium tai ei.
 
Liittynyt
18.06.2017
Viestejä
565
Maksamattomat asiakkaat on näemmä työnnetty syvälle pahnan pohjimmaiseksi, kun ei ole vieläkään päivittynyt viikko sitten mappaamani tukiasemat. Mappailin samalla myös Tele2:sen tukareita, eikä nekään ole vielä päivittyneet. Hidasta on..

Tele2.jpg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 070

Tai oikeastaan käytäjämäärä kasvanut suuresti ja rajallinen palvelinkapasiteetti. Mainostulot eivät kasvaa samassa suhteessa kuin käyttäjämäärä ja adblockin käyttöosuus ollut todella suurta. Premiumin ideana on ollut mahdollista tukea CellMapperiä ja hyötynä tietysti oma palvelinympäristö jossa on paljon vähemmän käyttäjiä. Ei tämä raudan pyöritys ilmaista sattumalta ole.

Lisäksi kuulin että viikolla kärsitty tietokantaongelmasta joka liittyy ohjelmiston mahdollisesti bugiin. Tätä on sitten korjailtu.

Pitää ymmärtää kun ei ole kaupallista tukea takana mikä kustantaa rautaa ja ylläpitoa niin mennään vähän sielä kun ehtii. Kukaan ei tee tästä rahaa.
 
Liittynyt
18.06.2017
Viestejä
565
Toivottavasti tuo mainittu tietokantaongelma ei ole pyyhkinyt lopullisesti noita mappaamiani tukiasematietoja. Harmittaa jos tuli ajeltua ihan turhaan 120km..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 070
Toivottavasti tuo mainittu tietokantaongelma ei ole pyyhkinyt lopullisesti noita mappaamiani tukiasematietoja. Harmittaa jos tuli ajeltua ihan turhaan 120km..
Kyllä tietokannassa tallessa kaikki. Se aiheutti ongelman juuri tukiasemanprosessoinnissa. Tietysti varmuuskopioimme kokoajan tietokantoja. Mutta ymmärrän että hitaus aiheuttaa harmia kun ei aikaisemmin ollut hitautta (ja näin paljon käyttäjiä). Ja edelleen sinulla on dataa puhelimessakin tallessa ellet ole tyhjentänyt. Sieltä saa vielä lähetettyä uusiksi jos tarve vaatii.
 
Liittynyt
18.06.2017
Viestejä
565
Joo, lähetin tiedot uudestaan jo kolmen päivän päästä, kun ei ole aiemmin kestänyt näinkään kauaa tietojen päivittyminen. Noh, ei auta kuin odotella.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Tai oikeastaan käytäjämäärä kasvanut suuresti ja rajallinen palvelinkapasiteetti. Mainostulot eivät kasvaa samassa suhteessa kuin käyttäjämäärä ja adblockin käyttöosuus ollut todella suurta. Premiumin ideana on ollut mahdollista tukea CellMapperiä ja hyötynä tietysti oma palvelinympäristö jossa on paljon vähemmän käyttäjiä. Ei tämä raudan pyöritys ilmaista sattumalta ole.

Lisäksi kuulin että viikolla kärsitty tietokantaongelmasta joka liittyy ohjelmiston mahdollisesti bugiin. Tätä on sitten korjailtu.

Pitää ymmärtää kun ei ole kaupallista tukea takana mikä kustantaa rautaa ja ylläpitoa niin mennään vähän sielä kun ehtii. Kukaan ei tee tästä rahaa.
Paljonko teidän pitäisi saada joka kk rahaa, että saisitte riittävästi kapasiteettia käyttöönne?
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 005
En tiedä koodaamisesta juuri mitään. Mutta kuinka iso työ + vaatii varmaan serveri päässäkin isoja muutoksia. Olisi tehdä softa jolla saisi hajautettua laskentaa. Siis mitä näitä on SETI project tjsp. Voisin ilomielin antaa oman koneen laskentatehoja Cellmapperille.

Edit. Pitääkin muistaa tarkistaa ettei ole adblocker päällä
 
Mielestäni mahdollisuutta joskus mietittiin, eikä se silloin syystä tai toisesta realistiselta vaikuttanut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 070
En tiedä koodaamisesta juuri mitään. Mutta kuinka iso työ + vaatii varmaan serveri päässäkin isoja muutoksia. Olisi tehdä softa jolla saisi hajautettua laskentaa. Siis mitä näitä on SETI project tjsp. Voisin ilomielin antaa oman koneen laskentatehoja Cellmapperille.

Edit. Pitääkin muistaa tarkistaa ettei ole adblocker päällä
Tuo on ollut mielessä mutta kokonaisuuden hallinta on monimutkaista. Jo nytkin tuntuu että systeemit hajoaa käsistä eikä tosiaan meillä ole resurssia tehdä kaikkea uusiksi. Itsestää laskentapalvelinkin on suhteellisen hankala asentaa että pitäisi saada niin helppo että ajaa vaan ja toimii.
 
Liittynyt
18.06.2017
Viestejä
565
Nyt on viimeinkin päivittynyt tukiasematiedot kartalle. Tosin pisteet eivät vieläkään näy kartalla. Eiköhän nekin aikanaan sinne ilmesty. Jos nyt ymmärsin oikein, niin tämä tietokantaongelma hidastutti vain ei-premium käyttäjiä? Pitänee vakavasti harkita tuota premium jäsenyyttä..
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Premiumkäyttäjällä (itsellä ainakin) viimeisen viikon ajalta on tukiasematiedot päivittyneet saman tunnin aikana, mutta tänään vasta ilmestynyt tiiliä paikkaan, jossa liikuin viime maanantaina. Eilisiltaan asti oli koko kuluneen viikon tiilet generoitumatta
 
Liittynyt
21.03.2018
Viestejä
97
Tervehdys, @olkitu .

Olisi tällainen problemaattinen Elisan tukiasema 6442, joka ei halua ilmestyä kartalle.

Screenshot_20190822-183646.png

Se on mielestäni tässä:

elisan masto.jpg

Jos saat sen niitattua kartalle tuohon kohtaan, niin voisi koettaa päivittää sitä lisää, kiitos!

terv. znogg@cellmapper
 
Liittynyt
22.08.2018
Viestejä
7
Huomasin samantapaisen tapauksen kuin edellisessä viestissä, Elisan tukiasema ei ilmestynyt kartalle. Paikka Velkualla Palvan saaressa Teletien vieressä, kävin maston vieressä ja totesin että siinä on kolmen operaatorin tukiasemat, mutta Elisan ei ilmestynyt kartalle. Vihreitä palkkeja kyllä tuli karttaan kävelyreitilleni.

Edit. Vai olisinkonhan vaan itse sijoittanyt kyseisen tukiaseman väärään kohtaan, palautin nyt lasketun sijainnin, katsotaan miten kävi.
Eli jos joku on tukiaseman sijoittanut väärään paikkaan, ei se ilmesty oikean paikan lähettyville.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.03.2018
Viestejä
97
Vähän selvenee tämä kummajainen. Tuo 6442 löytyi Espoon Leppävaarasta. Siksi se ei millään päivity oikeaan paikkaan, joka tosiaan on Kuopion lähellä.

Keilat menevät Espoosta Kuopioon asti. :rolleyes:

Koetan itse poistaa sen ja seuraan mitä sitten tapahtuu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.08.2018
Viestejä
7
Joskus on tapahtunut niin että operaattori on jostain syystä vaihtanut tukiaseman paikkaa, silloin vanha paikka kummittelee, ellei poista keiloja ja siirrä uuteen paikkaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 070
Vähän selvenee tämä kummajainen. Tuo 6442 löytyi Espoon Leppävaarasta. Siksi se ei millään päivity oikeaan paikkaan, joka tosiaan on Kuopion lähellä.

Keilat menevät Espoosta Kuopioon asti. :rolleyes:

Koetan itse poistaa sen ja seuraan mitä sitten tapahtuu.
Tuo poistaminen ei auta... Pitäisi siivota noita keiloja ja se tosiaan ei onnistu ihan tuolta GUI:sta historian takia (cellmapper kun ei voi tietää että tukiaseman tunnistetta on uudelleen käytetty).
 
Liittynyt
21.03.2018
Viestejä
97
Ajelin tänään uudelleen tuolla maston nurkilla. Cellmapper paikansi paikallisesti lasketuilla datalla maston juuri tuohon, minkä koordinaatit annoin ensimmäisessä viestissä.

Itse mapperin kartalle tieto ei kuitenkaan päivity.
 
Tässä tilanteessa kannattaa se käsin siirtää paikoilleen.
 
Liittynyt
26.02.2017
Viestejä
93
Mikäköhän voi olla vikana että Telian ja Saunalahden korteilla kartalle ilmaantuvat vihreät pisteet aika nopeasti ja tukiasemien tiedot samoin, matkaa lähimmälle tukarille about 400metriä. Mutta DNA:n kortilla tukiasema päivitykset tökkii ja pisteitä ei meinaa kartalle vaan ilmaantua vaikka useamman päivän cellmapper ollut päällä? Lähimpiin tukareihin matkaa ~1160metriä ja parempaan tukariin ~1250metriä.
 
Liittynyt
18.06.2017
Viestejä
565
Solujen poisto ei ainakaan itselläni toimi. "Haluatko varmasti poistaa solun? Toimintoa ei voi peruuttaa". Kun klikkaa "OK", niin tulee ilmoitus "OKAY", eikä mitään tapahdu. Solu, ja keilat jää edelleen kartalle. Vai meneekö tässäkin viikko ennenkuin solu poistuu? Yhtä haamusolua olen yritellyt poistaa kartalta, mutta eipä tuo suostu poistumaan. Toistakin kokeilin, ja sama juttu..
 
Vie aikansa ja toinen että en tiedä auttaako tässä tapauksessa edes koska historia ei poistu tuossa. Pitää poistaa se historiatieto niin sitten sektorit muovaantuu oikein ja tämä ei onnistu graafisesti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
321
Kyllä itsellä ainakin solun poisto on toiminut, mutta joskus kestää kauemmin, että poistuu. Ei nyt viikkoja eikä päiviä. Pääasiassa käytän betakarttaa, koska siinä voi koordinaatit syöttämällä siirtää tukiasemia.

Näissä tapauksissa, missä operaattori on kierrättänyt saman eNB ID:n uuteen paikkaan, niin itse tehnyt näin:

-Restore calculated location (jos se on vihreänä eli joku siirtänyt paikalleen vanhassa paikassa)
-Poistetaan yksitellen jokainen solu, joka on havaittu vanhassa paikassa.

Tämän poiston jälkeen mapatut solut on laskettu poiston jälkeen lähetetyillä tiedoilla eli ei ole enää ilmestynyt vanhaan paikkaan, vaikka sama solunumero olisi ollut käytössä sekä vanhassa että uudessa paikassa.
 
Liittynyt
18.06.2017
Viestejä
565
Betakartta täälläkin käytössä, eikä 3vrk sitten poistamani solu ollut vielä tänäänkään poistunut. Kokeilin huvikseni "normaalia" karttaa, ja kun poistin sitä kautta tuon samaisen solun, niin se poistui välittömästi. Noh, nytpä tuokin on tiedossa. Eli solut kannattaa poistaa sieltä ei-beta versiosta.
 
Liittynyt
21.03.2018
Viestejä
97
Vähän alkoi jo turhauttaa, kun Cellmapper ei tuntunut päivittävän karttaa ja vikapaikasta poistettu tukiasema pysyi kadoksissa, eikä ilmestynyt oikeaan paikkaan.

Nyt muutaman päivän päästä tilanne näyttääkin melko hyvältä. :) Ehkä harrastelu ei menekään ihan hukkaan.
 
Liittynyt
22.08.2018
Viestejä
7
Onkohan normaalia, nimittäin Raision keskustassa on Telian LTE tukiasema ID 1048575, jonka suuntakuvio vaikuttaa aika ympärisäteilevältä ja laajalta. On aiemmin paikallistunut mihin sattuu, ja sitä on poisteltu, mutta nyt on näyttänyt että olisi Raision korkeimman kerrostalon katolla. Kävelin siinä ympäriinsä, ja koskaan en huomannut että se olisi ollut ylimpänä puhelimen näytöllä. Puhelin näyttänyt sille bandeja B3, B7 ja B20, mutta vain B3 päivittynyt kartalle. Signaalin voimakkuus on paikoittain hyvä vielä parin kilometrin päässä, melkein samaa luokkaa kuin parinsadan metrin päässä, mutta aina näkyy toisena tai kolmantena. Contributors kohdassa vain minun nimimerkkini, vaikka näyttää että havaittu jo 2017. Onko tää todellista? Voisiko tämä olla tehty sillei että tulee käyttöön vain silloin kun muiden tukiasemien kapasiteetti alueella jostain syystä loppuu?
Telia (Finland) Cell Tower Map

edit. Onkin jo hävinnyt kartalta, ehkä Olkitu poisti? Mistä tuollaisen tukiaseman näkyminen voisi johtua? Olisko kuitenkin joku Telian kokeilu? Puhelin on Nokia 3.1 Android 9.

Tässä vielä kuva suuntakuviosta jossa kyseinen tukiasema keskellä:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 070
Onkohan normaalia, nimittäin Raision keskustassa on Telian LTE tukiasema ID 1048575, jonka suuntakuvio vaikuttaa aika ympärisäteilevältä ja laajalta. On aiemmin paikallistunut mihin sattuu, ja sitä on poisteltu, mutta nyt on näyttänyt että olisi Raision korkeimman kerrostalon katolla. Kävelin siinä ympäriinsä, ja koskaan en huomannut että se olisi ollut ylimpänä puhelimen näytöllä. Puhelin näyttänyt sille bandeja B3, B7 ja B20, mutta vain B3 päivittynyt kartalle. Signaalin voimakkuus on paikoittain hyvä vielä parin kilometrin päässä, melkein samaa luokkaa kuin parinsadan metrin päässä, mutta aina näkyy toisena tai kolmantena. Contributors kohdassa vain minun nimimerkkini, vaikka näyttää että havaittu jo 2017. Onko tää todellista? Voisiko tämä olla tehty sillei että tulee käyttöön vain silloin kun muiden tukiasemien kapasiteetti alueella jostain syystä loppuu?
Telia (Finland) Cell Tower Map
Telian tukiasemat alkavat 14XXXX eikä 1048575 joten tämä on virheellistä dataa kylläkin.
 
Liittynyt
22.08.2018
Viestejä
7
Kuljin tuolla alueella tänään, niin ilmestyi taas kartalle, mutta kuvio on erilainen.

2019-09-02 at 11-37-22.jpg

Edit. Tänään kuvio venyi aina Paimioon saakka kun siellä liikuin. Poistin sen taas.
Kehittääkö mun puhelin jotenkin tällaisen tukiaseman?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 070
Kuljin tuolla alueella tänään, niin ilmestyi taas kartalle, mutta kuvio on erilainen.

Edit. Tänään kuvio venyi aina Paimioon saakka kun siellä liikuin. Poistin sen taas.
Kehittääkö mun puhelin jotenkin tällaisen tukiaseman?
Ilmeisesti puhelimesi kai raportoi jostain syystä virheellistä dataa.

--

Muuten olen tehnyt tässä lähiaikoina 4G CA Combosivun jolla tarkoitus esittää 4G CA comboja mitä laitteet tukevat: 4G CA Combos - Sivu työnalla ja yritän tehdä siitä entistä selkeämmän mutta nyt pääsee jo näkemään taajuuscomboja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 070
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 070
Missäs on ohjeet myös Nokialle sekä Applen puhelimille?
Nokian puhelimille ei taida löytyä debug-menua joten ei onnistu kunnes rootin saa melkeinpä... iPhone on jo tarpeeksi suljettu ja Intelin modeemilla niin ei kukaan tiedä oikein miten toimii.

4G CA Combos

Täälä on pari iPhonea ja yksi Nokiakin on testattu. Yhdessä voidaan rakentaa tietokanta jossa kaikki näkevät combot helposti verkkosivulla.

Huawein puhelimiakin puuttuu mutta itsellä ei yhtään ole niin en pysty kokeilemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 718
Nokialla on mahdollisuus tallentaa log menusta lokia, jonka sitten voi avata esim. NSG:n premium-versiolla.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Nokian puhelimille ei taida löytyä debug-menua joten ei onnistu kunnes rootin saa melkeinpä... iPhone on jo tarpeeksi suljettu ja Intelin modeemilla niin ei kukaan tiedä oikein miten toimii.
Kyllähän Apple/Intel tietää tasantarkkaan, mutta eihän he todennäköisesti tule kertomaan muille tai jos kertovat, niin salassapitosoppari.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 365
Viestejä
4 158 508
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom