Yleinen Nintendo ketju (WiiU, Switch & 3DS)

Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
546
Periaatteessa suunnitteluvika noissa joyconeissa. :geek: Liian halpoja osiakin.
Omat konsolin mukana tulleet Joy-Conit keväältä 2018 ovat aina toimineet hyvin, joskin olen toki pelannut niillä lähinnä Mario Odysseyta ja Breath of the Wildia (konsoli telakoituna, Joy-Conit kummassakin kädesä). Kuitenkin aika lailla kaikki muut pelit ovat omiaan joko 8bitdo:n SNES-retro-ohjaimella tai sitten Pro-ohjaimella. Sen sijaan kannettavassa tilassa Joy-Conit kiinni Switchissä pelaamiskokemus on suht. hirveä yksinkertaisesti sen takia, että ohjaaminen on jotenkin todella löysän epätarkkaa. Toki myös tuo Nintendon "D-pad" on typerä (joskin toki periaatteessa tuttu esim. PS-puolelta), minkä takia Nintendo sen korjasikin perinteisimmiksi Lite-versiossa.
 
Taizuuni

Jai Bhole Ki!
S Y N T H W A V E
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 440

Eiköhän syy ollut se ettei Litessä saa joyconeja pois joten nappien ei tarvitse enää olla samanlaiset kummallakin puolella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Switching d-pad on mitä on, koska kummankin ohjaimen on toimittava yksinään multiplayer-ohjaimena.
 
Taizuuni

Jai Bhole Ki!
S Y N T H W A V E
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 440
Ostin Doom 3 switchille. En olisi ikinä uskonut että tulen tuota pelaamaa ensimmäistä kertaa Nintendon laitteella.
Teknisesti ihan kiva, fps heittelee hieman mutta ei pahemmin pelaamista haittaa.
 
tpu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
939
Onko noissa Switchin fyysisissä peleissä jokin yksilöllinen sarjanumero, jolla tunnistetaan, että pelistä on jo kerätty nämä "awards pisteet"? Vai onnistuuko, mikäli kaveriporukassa on esim. 10 Switchiä, niin yhden ostaessa fyysisen pelin, jokainen voi kerätä omaan switchiinsä pisteet tästä ostosta?
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903

Awards pisteet ovat kertakäyttöiset, eli pisteitä ei voi siirtää useampaan konsoliin.
Tämän olen testannut myös käytännössä.
 
Viimeksi muokattu:

Taizuuni

Jai Bhole Ki!
S Y N T H W A V E
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 440

Mielenkiintoinen video. Olisi hienoa jos Nintendo toisi Boost moden switchiin jolloin Tegra kävisi täydellä teholla.
 
Viimeksi muokattu:

Taizuuni

Jai Bhole Ki!
S Y N T H W A V E
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 440
Eikös siihen joku boost mode tullu, joka lyhtenti pelien latausaikoja yms. pientä vai oonko aivan väärässä?!
Juu tuli, mutta vain tiettyihin peleihin. Esim Mortal Kombatin latausruudun aikana nostaa kellot ylös. Normi pelaamisessa taas laskee vakioksi.
 
Viimeksi muokattu:

MAD

Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
106
Miten toi digipelien osto muilta alueilta toimii käytännössä?
Siirrän konsolin alueeksi halutun maan ja ostan Paypalilla.
Toimiiko peli tämän jälkeen, kun alue on palautettu takaisin Suomeksi? Vai pitääkö alue olla aina vaihdettu ostoalueeseen kun pelaa? Vai mikä on homman nimi?

Kiinnostaa pelit, joita ei PS4:lle saa, mutta japskiroolipelit tms. taasen eivät. Nyt tähtäimessä Cuphead ja My friend Pedro. Kympin halvemmalla saisi ulkomailta molemmat.

-Saako asetuksista jotenkin laitettua, että laturiin kytkeydyttyä konsoli ei aina käynnistyisi samalla?
-Onko noi liipasimet tosiaan vain on/off- tyyliset?
-Onko ostetut digipelit käyttäjätilikohtaisia, eli siirtyvät pelitilini mukana, jos ostan vaikka uuden Switchin?
 
tpu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
939
Miten toi digipelien osto muilta alueilta toimii käytännössä?
Siirrän konsolin alueeksi halutun maan ja ostan Paypalilla.
Toimiiko peli tämän jälkeen, kun alue on palautettu takaisin Suomeksi? Vai pitääkö alue olla aina vaihdettu ostoalueeseen kun pelaa? Vai mikä on homman nimi?
Teet uuden Nintendo accountin, jossa maanksi laitat X. Sen jälkeen vain teet Switchiin toisen käyttäjän, johon linkkaat tämän uuden Nintendo accountin. Nyt kun menet tällä uudella käyttäjällä eshopiin, niin se menee maan X kauppaan. Ja näitä käyttäjiä voi tehdä useammankin, jos haluaa useampien maiden tarjontaa hyödyntää.

-Saako asetuksista jotenkin laitettua, että laturiin kytkeydyttyä konsoli ei aina käynnistyisi samalla?
-Onko ostetut digipelit käyttäjätilikohtaisia, eli siirtyvät pelitilini mukana, jos ostan vaikka uuden Switchin?
En ole itse löytänyt, mutta se konsoli kyllä sammuu ihan hetken päästä itsekseen, jos et koske siihen.

Digipelit ovat käyttäjäkohtaisia, eli jos siirrät uuteen konsoliin sen käyttäjän, jolla olet digipelit ostanut, niin pelit siirtyvät mukana. Ja toki jos Switchissä on useampia käyttäjiä, niin kaikki käyttäjät voivat kyseisellä Switchillä pelata kaikkien käyttäjien ostamia pelejä, kunhan sen pelin ostanut accountti on myös kytkettynä kyseiseen konsoliin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
147
-Onko ostetut digipelit käyttäjätilikohtaisia, eli siirtyvät pelitilini mukana, jos ostan vaikka uuden Switchin?
Tili on deaktivoitava käyttäen vanhaa konsolia ennen kuin sama tili aktivoidaan primääritiliksi uudessa Switchissä. Jos konsoli on jo rikki/varastettu/myyty voi kerran vuodessa(?) tehdä primääritilin aktivointisiirron myös Nintendon nettisivulla.

Eiköhän kohta tule käyttäjärapsoja kun ostavat paranneltua Switch(rev2) tai SwitchLite.
 
tpu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
939
Tili on deaktivoitava käyttäen vanhaa konsolia ennen kuin sama tili aktivoidaan primääritiliksi uudessa Switchissä.
Helpommalla pääsee kun tekee vain käyttäjän siirron konsolista toiseen. Tällöin myös pelitallennukset siirtyvät uuteen konsoliin. Ei tarvitse erikseen deaktivoida ja aktivoida mitään.
 
MAD

Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
106
Kiitos ohjeista. Onko tämä tpu:n mainitsema monen käyttäjätilin kanssa säätäminen ainoa, eli ei toimi vain regionin vaihtaminen konsolista? Ilmeisesti pelaaminen näistä päätellen kuitenkin toimii omalla pelitunnuksella, kunhan ostokäyttäjäkin on konsolissa. Jaksaakohan sitä alkaa säätämään moisia.

edit: Kokeilin vähän muuttaa käyttäjätunnuksen regionia täältä, jotta avaisi sen maan Shopin nyt alkuun. Mutta pelit, joissa selvän hintaedun saisi (argentiina ja columbia) eivät ilmeisesti omaa täyttä Nintendon eshopia (tms, googlasin) ja siksi avaa vain koodinsyöttösivun. En tiedä miten näihin pääsisi käsiksi ja muissa maissa (haluamieni pelien) hintaero on eurojen luokkaa, joten ei kannata nähdä enää vaivaa. Sehän meni hienosti.
 
Viimeksi muokattu:

Taizuuni

Jai Bhole Ki!
S Y N T H W A V E
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 440
Indie "direct" tulossa maanantaina klo 16.00 aikaa. Kuulema taas yksi MS:n peli tulossa switchille. Todennäköisesti kyseessä on ori and the blind forest ja sen jatko-osa.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
689
Pitkästä aikaa olisin kokeillu Mario Kart 7 3DS:llä. Jostain kumman syystä ei onlineen anna mennä tai oikeastaan ei löydä muita pelaajia. Onko 3DS:llä ajettu nettipelaaminen alas vai mistä kiikastaa?
 
MAD

Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
106
Onko muuten Nintendolla (Switchille) ollenkaan sellaista puhelinappia, kuten esim. PlayStationilla, jossa pääsee pläräämään storen valikoimaa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 273
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 264
Switch kiinnostaa, mutta hiton kalliita näyttää pelit olevan. Breath of the wild edelleen 60€, mitä hittoa? Sehän ilmestyi jo monta vuotta sitten. Saako jostain tälle koneelle pelejä järkihinnoilla? PC puolen halvat pelit steam aleineen on pilanneet minut.
 
Onko väliä onko peli fyysinen vai digitaalinen?
Fyysisiä pelejä melkein kannattaa katsella käytettynä (täältä foorumeilta, tori, huutonet jne.) tai sitten esim. Clas Ohlsonin satunnaiset -20% (ja uuden rekisteröityjän -10% päälle) tiputtavat joidenkin pelejen hintaa hyvin.
Digitaalisena pyörii satunnaisia kampanjoita, joiden lisäksi sitten summer/winter sale ja tietysti black friday.
Nintendo Online -tilauksen omaavat voivat ostaa 99€:lla kupongin, jolla saa ostaa kaksi (pääasiassa Nintendon itse julkaisemia) peliä storesta vuoden sisällä kupongin tilauksesta, eli voi olla myös tulevia julkaisuja: Nintendo Switch Game Vouchers/Nintendo

Jos mielessä oli, että miksei BotW ole esim. 20-30€, niin Nintendon 1st party pelit tuppaavat pitämään hintansa. Fyysisten versioiden hinta-arvostus vrt. Xbox/PS taas johtuu osaltaan itse pelikortin valmistuskustannuksista ja käytetyilläkin tuntuu olevan hyvä menekki.
 
Liittynyt
18.12.2018
Viestejä
124
Fyysisiä pelejä melkein kannattaa katsella käytettynä (täältä foorumeilta, tori, huutonet jne.)

Jos mielessä oli, että miksei BotW ole esim. 20-30€, niin Nintendon 1st party pelit tuppaavat pitämään hintansa. Fyysisten versioiden hinta-arvostus vrt. Xbox/PS taas johtuu osaltaan itse pelikortin valmistuskustannuksista ja käytetyilläkin tuntuu olevan hyvä menekki.
Tässä on ihan hyvä keino jos hinnat tuntuu korkealta. Ostaa käytettyn, pelaa läpi ja pistää melkein samaan hintaan kiertoon.
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
546
Switch kiinnostaa, mutta hiton kalliita näyttää pelit olevan. Breath of the wild edelleen 60€, mitä hittoa? Sehän ilmestyi jo monta vuotta sitten. Saako jostain tälle koneelle pelejä järkihinnoilla? PC puolen halvat pelit steam aleineen on pilanneet minut.
Ymmärrän yskän ja tämän takiahan puhutaan ns. Nintendo-verosta. Jos halvemmalla haluaa, niin esim. Saksan Amazoniin voi laittaa hintaseurannan ja ostella silloin kuin hinta tippuu satunnaisesti alemmas. Jos digitaaliset versiot kelpaavat, niin Switchin myötä eShop-aleja tuntuu olevan useammin ja kovemmilla aleprosenteilla (kuin Wii U:n aikoihin). Toki myös eri maiden eShopeissa käyminen auttaa (esim. Etelä-Afrikka hintojen nostamisenkin jälkeen on paljon parempi veto kuin Suomi, joskin aina toki kannattaa tarkistaa netin eShop-pelien hintavertailusivustoilta, millä mailla on alhaisin hinta).

Alkuun ostelin 3rd party -pelejäkin, mutta ne vaan eivät nappaa Switchillä pelattuna, vaikka moni sitä kannettavuuden mahdollisuutta hehkuttaakin. Yleensä ongelma liittyy joko liian sumeaan grafiikkaan (niin hieno suoritus kuin Switchille portattu Doom onkin, niin sitä pelatessa miettiiä, pitäisikö varata käyntiä optikolle) tai ohjattavuuteen (ehken ole sitten hc-konsolipelaaja kun vuonna 2019 gyroa vähempi ei kelpaa, minkä takia esim. Skyrimiä pelatessa tuli se fiilis, että pitääkö tässä koko pelin ajan tehdä kömpelöitä käännöksiä jne. vaikka nuolia sentään voi ammuskella gyron avulla). Witcher 3:han ei ilmeisesti ole gyroa tulossa...

Hankin tuossa alkuvuodesta uuden PC:een, jolla pystyy myös Witchereita sun muita ihan kelvollisesti pelaamaan, niin ajattelin sitten Switchille hankkia vain Nintendon omat pelit sekä Indie-pelit, ja muut pelit Steamin kautta PC:lle. Siinä säästyy kivasti rahaakin...
 
Liittynyt
24.04.2017
Viestejä
212
Sama homma vaikka Nintendon omien ryöstöhintojen osalta ymmärränkin asian.
Niin, tai sitten Nintendo arvottaa pelejään oikein... Osaatko arvata mikä pulju ei tunge yksinpeleihinsä mikromaksuja tai muuten koita lypsää pelaajia tyhjiksi? (Ja joo, niillä on pari mobiilipeliä mutta kaikilla isommilla on niitä nykyään, ja Nintendo niissäkin paremmasta päästä).

Suomen alkujaankin korkeat hinnat johtuvat Bergsalasta, joka on Pohjoismaiden Nintendon virallinen maahantuoja. Sama paska on jatkunut ties kuinka kauan.

Itse olen Saksasta useamman pelin tilannut, tosin pelistä riippuen osa on Gigantissa(!) halvempia.

PC-pelaajat ovat itse kuoppansa kaivaneet, ja Steam on yksi suurimmista syistä siihen miksi pelien arvotus on kiltisti sanottuna vituillaan. Pelien pitäisi maksaa jotain satasen verran nykyään, ne ovat ainoa asia joissa hinta on pysynyt samana (oikeastaan laskenutkin) jostain yli 15 vuoden takaisesta. Sitten ihmetellään kun pelifirmat tekevät turvallisia, riskittömiä tekeleitä (jos ei ole myyntiä, menee firma nurin tai isot pojat ostavat).
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 054
Switchin pelit nyt vain on kautta linjan muiden konsolien pelejä kalliimpia kaikkialla maailmassa. Eikä vain Nintendon omat pelit vaan third party -pelitkin.

Mutta joo, mikromaksuja sinänsä ei Nintendon peleissä ole, mutta jollakulla voisi olla naputtamista siitä, että peleissä on mikromyynnin tapaista sisältöä lukittu Amiibojen taakse. Harvoin toki mitään kauhean oleellista mutta kuitenkin. Esimerkkinä vaikka BotW:n Epona-heppa sekä susikaveri, jotka ei toki tarinallisesti edes peliin sovi, mutta jollekulle ne voivat silti olla suorastaan tärkeää kamaa ja joutuvat ostamaan hintavia figuureja vain niiden takia.
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
546
Tekisi kyllä mieli ostella Link's Awakening ja Luigi's Mansion 3 kun niin kivannäköistä menoa on. Hirvittää vaan tuosta Zeldastakin maksaa useampi kymppi. Toki annan arvoa uusitulle grafiikkamoottorille, enkä ole aiemmin edes pelannut ko. peliä. Toisaalta, Link's Awakening on kuitenkin todella vanha peli ja käsittääkseni vieläpä todella lyhyt. Jännä sinänsä, millä meriiteillä se sitten listataan yleensä monen Top-3:een Zelda-peleissä. Kultaako aika muistot vai mistä on kyse?

Ko. kaksi peliä muuten saisi ostettua noilla Nintendon Vouchereilla. Nintendohan meni tekemään hiljattain "eteläafrikat" Norjan ja Ruotsin eShopeille, kun siellä on käsittääkseni nosteltu hintoja. Nykyään se eShop-tärppi taitaa olla Australia, josta saisi vielä tuon Voucher-diilin n. 85 euroon (en tosin ole ottanut selvää, käykö EU-luottokortti samalla tavalla kuin se käy esim. Etelä-Afrikan eShopiin). Ruotsissahan oli vielä kesän alussa sama hinta mutta nyttemmin siellä(kin) Voucher-diili maksaa sen vajaan 100 euroa. Tuo 85 euroa parista pelistä ei sinänsä ole paha, sillä Saksan Amazonissa ei taideta moisia diilejä nähdä näistä peleistä vielä pitkään aikaan (korkeintaan niitä diilejä että satasella kolme peliä, joskaan ei ole mitään takuita, että nämä sisältyisivät siihen) ja eShop-aleista ei taida näitä saada vuoden sisään siihen 39.90 euron hintaan.

Toisaalta, voihan tuon ajatella silläkin tavoin, että nyt kun olen luopunut kiinnostuksesta ostaa muita kuin Nintendon omia ja indie-pelejä Switchille (ne muut ostelen Steamin aleista), niin Nintendo-verosta ei joudu enää niin kovasti kärsimään.
 
Jos löytyy vaihtopelejä vietäväksi, niin sunnuntaihin asti ennakkovarattavia pelejä saa Gamestopista kympillä: gamescom 2019 | GameStop

Edit: Tuli käytyä hakemassa FIFA 19 (Switch) - Pelit 16,95€, napattua 60 gold coinia kortista omalle tilille ja vietyä Gamestopiin. Astral Chainille jäi täten 26,90€ hintaa :tup:
 
Viimeksi muokattu:

Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 054
Tekisi kyllä mieli ostella Link's Awakening ja Luigi's Mansion 3 kun niin kivannäköistä menoa on. Hirvittää vaan tuosta Zeldastakin maksaa useampi kymppi. Toki annan arvoa uusitulle grafiikkamoottorille, enkä ole aiemmin edes pelannut ko. peliä. Toisaalta, Link's Awakening on kuitenkin todella vanha peli ja käsittääkseni vieläpä todella lyhyt. Jännä sinänsä, millä meriiteillä se sitten listataan yleensä monen Top-3:een Zelda-peleissä. Kultaako aika muistot vai mistä on kyse?
Lyhyt kyllä verrattuna pisimpiin 3D-Zeldoihin (jotka ovat aina myös paljon hidastempoisempia kuin nämä 2D-Zeldat), mutta Game Boy -peliksi se oli valtava. How Long To Beatissä keskiarvo on n. 15 tuntia, samaa luokkaa kuin esim uudehko ja niin ikään kaikkien rakastama A Link Between Worlds taikka A Link to the Past SNESillä.

Itselläni on kulunut alle vuosi Link's Awakening DX:n edellisestä läpipeluusta 3DS:llä, ja kirjaimellisesti ainoat merkittävät valittamisen aiheet nykynäkökulmasta ovat
- GB:n nappien vähyys, minkä vuoksi menussa pitää ravata jatkuvasti vaihtelemassa itemejä, sekä
- liian pitkät ja hitaat pakolliset, toistuvat tekstikuvaukset (kuten "löysit piece of powerin; energia kulkee lävitsesi!" tai "löysit kompassin; tässä kompassissa on uusi ominaisuus: äänimerkki, kun huoneessa on aarre" yms.) joita ei voi skipata.

Molemmat ongelmat korjautuvat Switch-versiossa.

Muutoin peli on kestänyt älyttömän hyvin aikaa. Todella mukava ja hyvin rytmitetty peli pelata, dungeoneissa hyvät puzzlet, taistelutuntuma on selvästi parempi kuin A Link to the Pastissa, ja kiehtova tarina on ihan omansa eikä hiihtele turvallisia Zelda-latuja.

Toki silti 60 € tuntuu minustakin vähän korkealta. Olisin odottanut 40 - 50 €.
 
Viimeksi muokattu:

MAD

Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
106
Kiinnosti ottaa selvää tuosta Argentiinan e-shopista, kun tuntuu siellä olevan hinnat selvästi halvempia kuin missään muualla ja täten ainoahko vaivan arvoinen e-kauppa Suomen ulkopuolella.

Löysinkin nämä ohjeet jostain keskustelupalstalta, jossa joku olisi saanut ostettua tuolta:

I'm from Canada, and I just bought Wargroove easily.
1 - From accounts.nintendo.com, change your country to Argentina
2 - Visit the Argentina eShop (Nintendo)
3 - For payment, use your real name and address, but select a random Argentinian province, insert a random 8-digit as your DNI (e.g. 12345678) and use your ZIP code (in my case Postal Code) as CPA.

I paid using my Rogers MasterCard and received my code by email a few minutes later.

Koitin sitten itsekin, mutta harmiksi en päässyt maksunsuorituskohtaa pidemmälle, jossa ei ilmeisesti OP:n Visa-, eikä Debit-puoli tuntunut kelpaavan, vaan ilmoitti ongelmia maksussa. Oletan tämän siis johtuvan tuosta kortista/tilistä. Muita kortteja ei löydy, joten en siis päässyt vieläkään eteenpäin Argentiinan ostoksissa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
546
Kiinnosti ottaa selvää tuosta Argentiinan e-shopista, kun tuntuu siellä olevan hinnat selvästi halvempia kuin missään muualla ja täten ainoahko vaivan arvoinen e-kauppa Suomen ulkopuolella.
Jep, itsekin joskus alkuaikoina kokeilin noita kikkoja, muttei minunkaan korteilla toiminut. Jotkuthan ovat yrittäneet esim. Revolutin (mobiilisovellus joka toimii ikään kuin välikäsipankkina ulkomailla asioimisessa) kautta myös saada maksetuksi. Huomasinkin lopulta, että parempi on jättää moinen kikkailu kokonaan pois, säästää aikaa ja ostaa halvimmasta sellaisesta eShopista, johon käy EU-luottokortti tai jonne saa ostettua hyvään hintaan lahjakortteja (kuten esim. US eShop lahjakorttien suhteen). Itse ajattelin kokeilla tuota Australian eShopia ja katsoa, miten se hyväksyy luottokorttejani. Harmi kun alkaa käymään nuo eShop-kikkailut vähiin, kun tosiaan Ruotsin ja Norjankin eShopeissa nostettiin tuntuvasti hintoja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 273
Pitikö siis vaihtopeli viedä jo nyt Gamestopiin ja maksaa 9,95 ja uusi peli tulee sitten joskus myöhemmin?
Kyllä, näin on aina Gamestopin vaihtokampanjat toimineet. Tai tuon 9,95€ voi maksaa myös peliä noudettaessa, mutta vaihtopeli täytyy antaa heti tarjousta hyödynnettäessä.
Kampanjat ovat tainneet aina koskea ennakkovarattavia pelejä, joten luonnollista että peli tulee sitten myöhemmin. Astral Chainin tapauksessa ensi perjantaina.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 767
Tuli hyödynnettyä Gamestopin vaihtotarjousta ja ennakkotilattua Link's Awakening ja Witcher 3.
9,95€/kpl ja vaihdossa vein Mario kart 8 Deluxen ja Crash team Racingin.
Hyvä diili voisin sanoa.
 
No jopas on hyvä diili. :greedy: Alkoi kyllä pikkuisen tympäisemään, että on tullut langettua digitaalisten versioiden ostamiseen, joskin nekin olen aina ostanut vain silloin, jos ne saa selkeästi halvemmalla kuin fyysiset Amazonista. Tuo kampanja on näköjään vain sunnuntaihin asti voimassa, että pitää pitää vaan kiirettä.

Omista fyysisistä peleistä joutaisi vaihtoon ehkä MK8 (Mario Kart Wiin jälkeen ei ajaminen ole oikein maistunut) ja Diablo III jota en ole ehtinyt vielä edes muoveista ottaa ulos. Tietenkin nuo voisi antaa vaihdossa Luigi's mansion 3:een ja Link's Awakeningiin. Toisaalta Gamestopin listoilla on jo esim. Breath of the Wild 2:n kaltaisia pelejä (jotka ilmeisesti saisi sillä vajaalla kympillä myös), mutta ei liene järkeä ihan noin hamassa tulevaisuudessa olevia pelejä tässä vaiheessa ostella. Tuo Astral Chain tuntuu olevan nyt kaikkien huulilla, mutta itse en ole koskaan digannut (joskaan en myöskään niin perehtynyt) näihin "mangamättöihin"

Witcher 3 löytyy jo PC:ltä (joskaan en ole vielä ehtinyt pelata sitä) ja periaatteessa kyllä kiinnostaisi (oma PC kun ei jaksa pyörittää sitä ainakaan 1440p-tarkkuudella kuin Low/Medium-laadulla), mutta kun on esim. Doomin (ennen gyro-päivitystä) ja Skyrimin kaltaisia pelejä pelannut Switchillä, niin on aika selkeästi muodostunut se periaate, että "ei gyroa, ei kiitos".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 273
Tuo Astral Chain tuntuu olevan nyt kaikkien huulilla, mutta itse en ole koskaan digannut (joskaan en myöskään niin perehtynyt) näihin "mangamättöihin"
En tiedä lisääkö kiinnostusta, mutta Famitsu antoi tuolle arvosanat 9/10/9/9 (neljä eri arvostelijaa), eli 37/40.
Japan: Famitsu awards Astral Chain 37/40 | My Nintendo News

Toki jos Nier:n tai Bayonettan kaltaiset pelit ei iske, niin tuskimpa sitten tämäkään.

Traileri ja pelivideota Gamescomista:

Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
546
Kävinpä nyt sitten itsekin varaamassa kympillä Link's Awakeningin ja (hypen ansaan langenneena) Astral Chainin. Vaihdossa lähti Mario Odyssey ja Mario Kart (sinänsä harmittavaa, kun kummatkin pelit yleensä listataan Switch-pelien parhaimmistoon mutta Odyssey tuli koluttua 100%:sti läpi ja multiplayer-himoon Splatoon 2, Mario Maker 2 ja Smash Ultimate menevät ohi Mario Kartin). Luigi's Mansioninkin olisi voinut varata, mutta en raaskinut enää antaa mukana ollutta Diablo III:sta, kun sitä en ollut vielä ehtinyt pelata. Witcher 3:stakin mietin vielä tiuhaan, mutta ilmassa on liian paljon kysymysmerkkejä (entä jos lopputulos onkin Dark Souls: Remasteredin kaltainen pannukakkuporttaus) ja PC:llä tämä jo löytyykin.
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
546
@Tigerman82 Mikäs tuossa Dark Souls-portissa oli niin pannukakkua?
Audioon liittyviin ongelmiin tässä lähinnä viittaan (porttauksen tehnyt firma valitsi kompressoida audion umpisurkeaksi sen sijaan että olisi valinnut suuremman kapasiteetin omaavan pelikortin). Ymmärrän toki sen, ettei monelle tällaisella ole väliä, sillä kannettavuuden takia antaa anteeksi pienet puutteet. Itse taas kuulun siihen porukkaan, joka kyllä hyväksyy sen, jos reso ei ole 1080p tai framerate 60fps, mutten sitä, jos teknistä puolta on sen verran rampautettu, että pelimaailma näyttää sumealta (tuntuu että näkö on huonontunut) tai ääni siltä kuin sitä toistaisi euron kaiuttimista.

Tällaisten asioiden takia en niin mielelläni enää tänä päivänä osta suht. uusien pelien porttauksia Switchille. Esimerkiksi Doomin Switch-porttausta pidetään yleisesti parhaana porttina, varsinkin kun porttauksen tehnyt firma julkaisi vielä jälkeenpäin merkittäviä parannuksia siihen. Tästäkin huolimatta Doomia ei vain ole kiva pelata Switchillä, kun pelimaailman hienoinen sumeus häiritsee juuri sillä tavalla millä lievästi huono näkö häiritsisi elämistä.
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
546
Mukana myös gyro-tähtäys jonka toivoisin tulevan jokaiseen pyssyttelyyn. Loistava lisä tatin kanssa suhimiseen :tup:
Samat sanat. Ennen gyro-päivityksen tuloa Doom tuntui lähinnä siltä, että heitin juuri muutaman kympin (sentään ostin alesta) kankkulan kaivoon, mutta gyron myötä pelattavuus parani merkittävästi. Onhan toki niitäkin, joista gyro on turha ja joista on ilmeisesti lähes hiiren+näppiksen veroista tarkkuuden suhteen tulla toimeen ohjaimen tateilla. Minusta kuitenkin aina sillä oikealla tatilla taivastelu ja tähtäys on ollut äärimmäisen epätarkkaa ja hidasta.
 
Liittynyt
03.08.2018
Viestejä
10
Kävin eilen hakemassa konsolinetistä tuon päivitetyn Switchin. Siellä oli vain harmaata, värilliset tullee perjantaina.

Mikäs on paras ohjain Mario Makerille?
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 054
Kävin eilen hakemassa konsolinetistä tuon päivitetyn Switchin. Siellä oli vain harmaata, värilliset tullee perjantaina.

Mikäs on paras ohjain Mario Makerille?
Monet ovat suositelleet kovasti 8Bitdo SN30 Pro -ohjainta, aika lailla konsensusvalinta. (Virallisessa Switchin Pro-ohjaimessa taas on verrattain surkea D-pad).

Pian tosin julkaistaan paranneltu versio (SN30 Pro+): 8Bitdo SN30 Pro+ SN Edition -peliohjain, Switch / PC / Mac / Android 44,90
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
546
Mikäs on paras ohjain Mario Makerille?
Vahva suositus nimenomaan tuolle 8bitdo SN30 Pro+ -ohjeimelle, jota on voinut tilata jo muun muassa AliExpressistä (josta omani tilasin). Vaikka käsittääkseni uusimmissa Switch Pro-ohjaimissa D-padiin onkin tullut parannuksia, niin harva pitää sitä parhaana ohjaimena retropeleihin. 8bitdo:n ohjaimissa on ollut parempi D-pad, muttei suinkaan täydellinen (esim. Celesten kaltaisissa peleissä huomasi että välillä kun tarkoitti painaa Ylös+Vasen ohjain rekisteröi pelkän vasemman tai toisinpäin). Vasta Pro+ -mallissa 8bitdo tuntuu onnistuneen saamaan aikaan täydellisen D-padin.

Minulle tosiaan niin Switch Pro-ohjain kuin 8bitdo:n ohjaimista SFC30, SF30 Pro ja nyt tämä Pro+ mustana. Noita D-padejahan voi toki yrittää parantaa netistä (esim. redditistä) löytyvillä kikoilla, kuten avaamalla ohjaimen ja asettamalla teippipaloja D-padin PCB:hen. Itse olen näin tehnyt (tosin käytin hommaan ohjeiden mukaisesti sinitarraa niin teippiä parempana vaihtoehtona reiänvahvistimia). Siltikään noiden kahden vanhemman 8bitdo-ohjaimen D-pad ei tullut täydelliseksi, joskin parantui huomattavasti.

TL;DR 8bitdo SN30 Pro+ on suositeltavin vaihtoehto!

Pssst... Alissahan on tällä hetkellä alet menossa, joten ohjaimen saa pienellä alennuksella. Suosittelen ostamaan Official 8bitdo Storesta (tätä kaupittelevia myyjiä on useampia Alissa), googlella löytyy. Tosin ohjainta pitää sitten odotella sen kolmisen viikkoa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 484
Viestejä
4 163 841
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom