Tuikitarpeelliset pikkuohjelmat koneella

Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 427
Ja tottakai kirjoitan huomioistani. Olin itse kiinnostunut ClipGrabista, sattuneesta syystä en enää.
Joo. Pidän sitä vaan vähän outona, että kehotat muiden ohjelmien kuten FlickFetchin tai FVC:n kohdalla unohtamaan useat false positivet sekä jopa tiedetyt PUP:t ja OpenCandy-malwaret, mutta tämän kohdalla nyt sitten yksi ainoa false positive kymmenien negatiivisten tulosten keskellä kaataa kupin nurin, eikä kiinnosta enää yhtään. Missä suhteellisuus?


Kerro sinä vaikka tarkemmin Freemake Video Converterin mahd. haittiksista, ainakin itseäni kiinnostaisi kuulla (etsimistä en näe tarpeelliseksi, mutta luen kyllä tarvittaessa).:tup: Se on totta, että en välttämättä suosittele FVC nykyisiä versioita tarkkana olemisen jälkeenkään (koska en ole perehtynyt asiaan vuoden 2015 jälkeen). Tuohon aikaan se tuntui olevan ainoa ilmainen, joka selvisi hyvin digiboksin Yle HD tallenteiden kanssa, kun piti saada Dvb-tekstit näkyviin. Nykyään tilanne on toinen.:happy:
Kirjoitin sinulle yksityisviestin 29.10.2018 törmättyäni Google-haun kautta ohjeeseesi asentaa FVC millaisia riskejä kyseisen ohjelman asentaminen nykyisin sisältää. Et vastannut viestiin ja ohjeistuksesi ko. softan asentamiselle on vieläkin netissä. Toisin kuin ClipGrabin kanssa, jossa koko asennuspaketti latautuu suoraan virushaaveille lähetettäväksi Freemaken ohjelmistoista ladataan normaalisti vain alle megatavun downloaderi, joka ei virustutkissa voi aiheuttaa hälytystä muuten kuin maineensa puolesta. Se mitä siitä eteenpäin tapahtuu onkin sitten toinen juttu, eikä siihen voi puuttua muu kuin koneessa päällä oleva aktiivinen "realtime" skanneri. Joka tapauksessa viimeisimpien omien kokemuksien mukaan Freemaken ohjelmistot asentavat taustalle pyörimään download-oikeudet sisältävän agentin, jota ei näy edes services-listassa. Sen asentumista ei voi kieltää eikä päälläoloa disabloida mistään asetuksista.

Freemakella on pitkä historia bundlata asennusohjelmistoihinsa erilaisia ongelmajätteitä, jotka varioivat versiosta toiseen. Joitain pystyy disabloimaan, joitain ei ja jotkut ovat tehty tahallaan sen näköisiksi, että niitä ei voisi installerista disabloida. Tämän lisäksi heillä oli jonkin aika sitten oikeuskeissi, kun olivat varastaneet Malwarebytesin koodia omiin ohjelmiinsa. Sen tappelun jäljet on oikeuskäsittelyn ratkettua pitkälti poistettu netistä, mutta googlaamalla joitain viittauksia voi vielä löytää. Samoin FFmpeg:n kanssa on ollut saman kaltaisia lisenssiongelmia. Itselleen voi huvikseen esittää kysymyksen, että kuinka paljon tällä tavalla lisenssi- ja immateriaalioikeuksien päälle pissivää ja ilmaisia lounaita tarjoavaa softayritystä kiinnostaa hyväntahtoisesti yhdenkään loppukäyttäjän tietoturva.

Freemake Video Converter - Wikipedia
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Niin kuin kerroin, versio jonka asensin tuolloin, oli ihan ok, eipä niistä löydy haitallista vieläkään (puhun nyt asennetusta FVC:sta). Eri asia mitä nykyään.

Ja ohjeessa neuvotaan miten ne pupit jää matkalle. FlickFetchin tekijän taas tunnen aika hyvin.

Ohje pysyy siellä edelleen, olkoon aikansa kuva. Ja olkoon tämä viimeinen viesti tästä aiheesta.

Eikös tuo Malwarebytesin tunnisteiden käyttö ollut IObitin kanssa? Onko samaa puljua Freemaken kanssa?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 427
Niin kuin kerroin, versio jonka asensin tuolloin, oli ihan ok, eipä niistä löydy haitallista vieläkään (puhun nyt asennetusta FVC:sta). Eri asia mitä nykyään.

Ja ohjeessa neuvotaan miten ne pupit jää matkalle.
Kun ongelma juuri on siinä, että minkäänlaista sellaista ohjetta tai takuuta et nykyään voi antaa, että PUPit jäisivät matkalle. Kuten sanoin Freemaken ohjelmat asentavat taustalle joka tapauksessa jatkuvasti toimivan residentin agentin, joka voi käytännössä koska tahansa ladata ja ajaa koneellasi mitä roskaa tahansa. Ainoa mikä siihen voi edes teoriassa auttaa on jatkuvasti päällä oleva reaaliaikainen virustutkaus. Valitettavasti sellaisetkin on aika helppo ohittaa, kun ei virustutkien kirjastot voi millään pysyä nopeammin ajan tasalla kuin mitä koneella oleva agentti voi tavaraa sinne ladata ja ajaa.

Homma siis menee tähän malliin, ihan sama mitä asennusruudussa valitsee niiden PUPpien ja Adwaren kanssa: Freemake Video Downloader - AntiVirus Help - CIS

Ohje pysyy siellä edelleen, olkoon aikansa kuva. Ja olkoon tämä viimeinen viesti tästä aiheesta.
Melko vastuutonta, mutta niinhän se aina menee, ettei ne omat pierut pahalta haise...

Eikös tuo Malwarebytesin tunnisteiden käyttö ollut IObitin kanssa? Onko samaa puljua Freemaken kanssa?
En muista enää tarkalleen millä tavalla ja minkä yhtiöiden kautta Freemaken omistuskäytäntö meni. Ihan mahdotonta noiden Venäjällä ja Kiinassa operoivien softafirmojen taustoja on kunnolla saada selvitettyä ja ne vedetään joka tapauksessa uusiksi joka kerta kun paska jostain suunnasta osuu vähän tuulettimeen ja jonkun kuuluisi ottaa jotain vastuuta jostain. Helpompaa kuopata/myydä firmat tuotteen takana ja siirtää uusiin nimiin. Signatureissa on näkynyt mm. Internet project llc:tä ja nykyään tutumpaa Ellora Assets Corporationia.

PS. Mainitsinko jo ClipGrabin? Kannattaa kokeilla Freemaken malwaren sijaan, osaa suoraan poimia leikepöydälle kopioidun Youtube-URLin ohjelmaan ja sitten ei tarvitsekaan muuta tehdä kuin klikata yhtä nappulaa, tosi kätsä ja turvallinen!
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Huomautus - asiaton käytös, henkilökohtaisuudet
Älä selitä, esim. sekoitat koodin lainauksen IObitiin. Miksi Freemake kopioisi Malwarebytesin koodia? :D Pistä suoraa linkkiä missä on asiaa, että Freemake olisi kopioinut mitään Malwarebytesiltä.:think: Mutta voin olla väärässä, on miestä myöntää se.:lol: (jäi saamatta se linkki, ja yllättyneitä olivat)

Ja joo, se wanha ohje on siellä edelleen, haistele pierujasi jatkossakin jos niistä niin pidät. Koita nyt herranjumala päästä asian yli. Ottiko se todella noin koville, että mainitsin noi löydökset (ja joo, wanha ohje on edelleen saatavilla, voit käydä lueskelemassa sitä huomennakin, ei tarvitse kerrata).

Ja suhteuta nyt mistä puhuttiin sen aikaisesta PUPista, OpenCandysta, se ole kummoinen vaikka sen asentaisi. Ohjeiden mukaan toimimalla, sitä ei asennettu. Ehkä toiset versiot asensivat ennen tai jälkeenpäin jotain muutakin, tuolloin asentamani versio ei ole näin tehnyt (ja joo, minulla on jonkun verran kokemusta tutkia konetta muillakin kuin automaattisilla skannereilla). Tiedän kyllä että esim. Freemaken eri versioiden kanssa on ollut kovastikin eroja, mitä ollaan koneelle laittamassa. Siksipä en ole päivitellyt ohjelmaa, oikeastaan sen voisi melko turhana poistaa nykyään.

Nyt kuitenkin puhutaan tästä päivästä. Jos olisin tiennyt, että asia ajaa sinut tällaisen partaalle, olisin jättänyt kirjoittamatta, mutta mistä ihmeestä sitä voi tietää. Tarkoitus oli hyvä, oikeasti. En arvannut että asia on sinulle näin herkkä. Voisin oikein käydä lisäämässä ohjeeseen, vaikkein enää päivitä niitä/blogia, että Manala varoittaa ja linkki näihin viesteihin. Olisitko tyytyväinen?

Koita hyvä mies rauhoittua. Elämä jatkuu. Kyllä sinä pääset tämän yli, vaikka nyt tuntuukin vaikealta. Puhu ystävälle, työtoverille, vanhemmille. Ei asia niin suuri ole.


Mukavaa päivän jatkoa sinulle Manala. Tämä on minun puolelta viimeinen viesti tähän farssiin/sinun juttuihisi yleensäkin. Oman vastineesi toki laitatkin varmaan, mutta en tule sitä kommentoimaan.

PS. ClipGrab kuulostaa hyvältä, siitä kannattanee napata se "portable" joka saattaa kirjoittaa kuitenkin rekisteriin, en ole kokeillut. Perusasentaja antoi enemmän hälytyksiä (1, 2), kuin Freemake koskaan(?), joten mieluummin tosiaan se "portable".

Jokohan tässä olisi kerrattu riittävästi? Ainoastaan se Freemaken koodivarkaus Malwarebytesiltä kiinnostaisi.:confused2:


Edit. Typo Manaaja > Manala
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 427
Asiaton käytös
Vau jäbä, sä taidat tarvita lomaa. Ymmärrän kyllä, ettei se varmaan kivalta tunnu, että joku huomauttaa omassa komerossa heiluvan isompia luurankoja, mutta yritä nyt jotenkin pysyä tolpillasi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Pitäis silloin tällöin varastolevystä tehdä backup siirrettävälle levylle, mikä ohjelma osais siirtää vaan edellisen kopioinnin jälkeen lisätyt jutut?
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Jos kaipaa tiedostopohjaiseen varmuuskopiointiin versiointia, mikä tapauksesta riippuen voi olla todella tärkeä ominaisuus, niin sellaisen hallitsevaa katselisin. Itsellä ei ole heittää kokemusta kuin maksullisesta SyncBackProsta (edullisempia versiotakin on, vertailu), joka taipuu ties mihin ja luonnollisesti sisältää versioinnin ja runsaasti asetuksia jotta saa varmasti mieleiseksi. Tällä on menty varmaan jo 10 vuotta. Aivan mahtava softa.

Tämä vain ehdotuksena, kun ei ollut määritelty kovin tarkasti tarpeita ja hintahaarukkaa. Peace. :tup:
 

druidi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.10.2017
Viestejä
271
Mitä tarkoittaa versiointi varmuuskopioinnissa. Otetaanko tiedostoista useampia kopioita vaikka tiedosto muuttuisikin?
 

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 591
Mitä tarkoittaa versiointi varmuuskopioinnissa. Otetaanko tiedostoista useampia kopioita vaikka tiedosto muuttuisikin?
Käytännössä kyllä. Esim. alpha versio voi olla 0.46, siitä seuraavat 48 versiota päästää beta versioon 0.75 mistä ehkä 10 versiota ja saadaan julkaistua versio 1.0 minkä jälkeen tulee ehkä kerran kuukaudessa (hieman bugisemmasta pelistä/ohjelmasta jos puhutaan) uutta päivitystä ja lopulta ollaan siellä versiossa 3.0 mikä sisältää myös muutaman lisäosan.

Nyt varsinkin kehittäjä, miksei myös harrastaja jota asia kiinnostaa (esim. ihan GoG:n kautta) haluaa ladata ja säilyttää jokaisen tai esim. tietyt versiot ja ottaa niistä varmuuskopiot.

Toki yleensä työympäristössä se tarkoittaa esim. sitä että otetaan vaikka joka päivä varmuuskopio ja niitä säilytetään kuukausi, sitten aletaan ylikirjoittamaan / poistamaan vedoksia. Aika voi olla myös pidempi jos tärkeistä töistä on kyse ja voi kestää vuosia (jolloin ei yleensä kuitenkaan säilytetä tai tehdä päivittäisiä kopioita vaan esim. viikottainen).

Tämä tietysti vaatii tilaa sekä käy kalliiksi joten ns. normaali kotikäyttäjä ehkä kerran viikossa tekee sen varmuuskopioinnin ja se on ainoa varmuuskopio käyttöjärjestelmästä / tärkeistä tiedostoista.

Yleisesti tuo on määritelty:
"Varmuuskopioiden versiointi, jossa aseteltavissa oleva määrä versioita säilytetään asetetun ajan."

Voit siis esim. työssäsi muokata koodia mistä ensin otetaan kopio, sitten teet useampia versioita joista myös otetaan kopio (itse version numero [työn] ei muutu) ja voit testata sekä alkuperäistä että noita versioita, katsoa missä bugaa jne. lopulta yleensä päädytään yhteen ja jatketaan eteenpäin. Toki on fiksua säästää myös väliversioita (sanotaan nyt vaikka kotisivut joita muokkaat ja teet) sekä lisätä kommentointia mutta tässä mennään jo hieman sivuun aiheesta.

Edit: on tietysti myös mahdollista että useampi henkilö muokkaa samaa työtä, tämänkin takia on kriittisen tärkeää olla tuo versiointi ominaisuus, eli käytännössä kun Jallu ja Kalle muokkaavaat samaa työtä samaan aikaan ja sitten joskus tallentavat työnsä ne eivät ylikirjoita alkuperäistä eivätkä myöskään toistensa töitä.
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Niin ja versioinnin etu on esim. silloinkin kun A) käyttäjä tekee tiedostoon (oli minkä tyyppinen tahansa, dokumentti, kuva jne) muutoksia, joita katuu jälkeenpäin tai B) jostain syystä tallentunut korruptoituneena tai C) vaikkapa haittaohjelman pilaama yms. jne. Eli voidaan palauttaa versioinnin syvyydestä riippuen juuri se oikea versio vaikka dokumentista takaisin.

Tilantarve taas tietenkin riippuu varmuuskopioitavasta materiaalista. Joskus ei kannata sen kanssa pihistellä. :)
 

druidi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.10.2017
Viestejä
271
Sellainen juttu on, että jos vahingossa poistaa vaikka jonkun tiedoston tai jopa kansion eikä huomaa sitä niin tuolla aiemmin linkkaamallani ohjelmalla jos sen ajaa niin tiedosto/kansio on mennyttä.

Eihän noin välttämättä ikinä käy, mutta mahdollisuus on olemassaan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Ihan näppärä ohjelma videoiden toistoon chromecastissa tekstien kera.
Toki mahdollisuuksia on muitakin mutta oli niin näppärä ja ilman turhaa sontaa niin tuli ostettua.
VLC olisi muuten ok, mutta tekstien kanssa ongelmia.

Ilmaisena voi katsella myös mutta lyö pauselle 20min välein.
Airflow
 

druidi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.10.2017
Viestejä
271
PowerDVD 15

Lisenssi maksoi satasen. En ole katunut siis todellakaan, mutta kun ei silloin tuntunut olevan mitään ilmaistakaan tarjolla.

Saako esimerkiksi VLC:hen Blu-raytä näkymään mitenkään nykyään?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
476
Microsoftin PowerToys korvasi minulla tuon DisplayFusionin, eli ultrawide näytön jaon osaruutuihin (tarkemmin siis PowerToys FancyZones). Tuo DisplayFusion on selvästi raskaampi softa, mutta onhan siinä miljoona muutakin, minulle turhaa, ominaisuutta läpi Windowsin.
Microsoft PowerToys --> microsoft/PowerToys
FancyZones tarkemmin --> microsoft/PowerToys
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 995
Löytyykö windowsille sellasta (ilmaista) pikkuohjelmaa millä vois tallentaa pelaamista NIIN, että siinä ei oo mitään ylimäärästä. Pelkästään tallenna tästä eteenpäin, lopeta tallennus ja tallenna x-aika.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Suosituksia radio-ohjelmasta windowsille? Radio rock ja city pitäis kuulua.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Liittynyt
22.06.2017
Viestejä
29
KIITOS!!!!! Enpä taas tuotakaan olisi ilman apua älynnyt.... :facepalm:

onneksi ei ole kiire minnekään :vihellys:
 
Liittynyt
24.11.2017
Viestejä
83
Pakko mainostaa Microsoft garagen Mouse Without Borders softaa. Eli tuo softa asennetaan kaikkiin windows koneisiisi jonka jälkeen voit yhdellä hiiri/näppäimistöcombolla käyttää kaikkia koneita, ikään kuin ne olisi vain monta näyttöä yhdessä koneessa. Eli hiiri menee reunan yli toiselle näytölle (jos haluaa, tai sitten näppäinyhdistelmällä vaihtaa), voi drag-and-droppailla ja copypastettaa kamaa koneiden välillä. Ihan huikea vehje.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
638
Pakko mainostaa Microsoft garagen Mouse Without Borders softaa. Eli tuo softa asennetaan kaikkiin windows koneisiisi jonka jälkeen voit yhdellä hiiri/näppäimistöcombolla käyttää kaikkia koneita, ikään kuin ne olisi vain monta näyttöä yhdessä koneessa. Eli hiiri menee reunan yli toiselle näytölle (jos haluaa, tai sitten näppäinyhdistelmällä vaihtaa), voi drag-and-droppailla ja copypastettaa kamaa koneiden välillä. Ihan huikea vehje.
Linkkiä oliskos laittaa, tms?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
638
Itseltäni löytyy jo lisenssi Synergyyn, mikähän mahtaa olla näiden ero?
Mouse Without Borders näyttäisi pikaisella tutkimuksella tukevan vain neljää konetta, kun taas Synergyssä koneita taitaa mahtua matriisiin 16.
Tämä näin ensi tuntumalta
 
Liittynyt
23.03.2017
Viestejä
157
Mulla on ollut aikaisemmin käytössä mouse without borders ja nyt käytössä Barrier. Molemmissa tapauksissa kolme konetta ollut käytössä. Tässä nyt vähän omaa mielipidettä jos on mitään hyötyä.
Muose without borders:
+tukee ääkkäsiä
+yhteys toimii luotettavasti
+tunnistus toiselle koneelle siirtymisestä hyvä
-hankalahko setuppi alkuun saada käyttöön
-hitaahko yhteys / hiiressä / näppäimissä lagia, pidemmän käytön jälkeen

Barrier
+yhteys toimii luotettavasti
+tunnistus toiselle koneelle siirtymisestä hyvä
+helpohko setuppi alkuun saada käyttöön
+ yhteys / hiiressä / näppäimissä ei lagia
- ei tue ääkkösiä
 
Liittynyt
12.04.2018
Viestejä
1 276
Onko olemassa mitään ilmaista, toimivaa ohjelmaa, jolla voisi muuntaa doc(x) --> pdf?
 
Liittynyt
12.04.2018
Viestejä
1 276
Jos on Wordi saatavilla niin Print-menusta voi valita tulostimeksi "Microsoft Print to PDF" tms
Hieno homma, kiitoksia! Huomasin vielä sellaisen, että tuo tulostaminen tiedostoon jätti jostain syystä alkuperäisestä docista muotoilun puolitiehen ja tulosti .pdf tiedostoon erilaiset marginaalit, alkuperäisen tiedoston ollessa muotoilutaan reunoille asti vedetty.

Sen sijaan muotoilu säilyi, kun vain tallensi nimellä pdf-tiedostoon.

Olen joskus muinoin hankkinut adobelta pro-version ja siinä tuli mukana se välilehtikikkare wordiin, jota olen käyttänyt. Eipähän tarvitse enää asentaa koko skeidaa lainkaan koneelle, koska tuo oli käytännössä ainoa käyttömuoto ohjelmalle ja tuo oli tosiaan aikana, jolloin wordista ei pystynyt tutoa muunnosta tekemään. Koskahan lie muuttunut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 274
Hieno homma, kiitoksia! Huomasin vielä sellaisen, että tuo tulostaminen tiedostoon jätti jostain syystä alkuperäisestä docista muotoilun puolitiehen ja tulosti .pdf tiedostoon erilaiset marginaalit, alkuperäisen tiedoston ollessa muotoilutaan reunoille asti vedetty.

Sen sijaan muotoilu säilyi, kun vain tallensi nimellä pdf-tiedostoon.

Olen joskus muinoin hankkinut adobelta pro-version ja siinä tuli mukana se välilehtikikkare wordiin, jota olen käyttänyt. Eipähän tarvitse enää asentaa koko skeidaa lainkaan koneelle, koska tuo oli käytännössä ainoa käyttömuoto ohjelmalle ja tuo oli tosiaan aikana, jolloin wordista ei pystynyt tutoa muunnosta tekemään. Koskahan lie muuttunut.
Se PDF-tulostin toimii kuten normaalit tulostimetkin, eli sinne olisi pitänyt tehdä oma paperikoko pienempine marginaaleineen.
 

tsikakoon

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
11.11.2018
Viestejä
62
Millä saa käännettyä .ts tiedoston vaikkapa MP4:ksi siten että myös äänet kuuluvat. Yritin tossa kääntää VLC:llä mutta äänet jäi kuulumatta vaikka muuten laadukas käännös tulikin.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Uudelleen muksaamalla ffmpeg:illä
ffmpeg -i tallenne.ts -acodec copy -vcodec copy uudelleenmuksattu.mp4
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
1 512
Onko olemassa mitään ilmaista, toimivaa ohjelmaa, jolla voisi muuntaa doc(x) --> pdf?
Wordista vain tallenna nimellä ja valitsee tiedostomuodoksi .pdf ->done

EDIT: löysit näköjään itsekkin, tämä on toiminut jo useamman vuoden. Silti kaikissa yrityskannettavissakin on joku bloatware tekemässä vaikeammin ja huonommin samaa työtä
 
Liittynyt
03.07.2018
Viestejä
347
Aiemmin ole tainnut kysyä samaa, mutta kysytääs uudestaan

windowsille globaalia ennakoivaa tekstinsyöttöä ?

Nyt on käytössä Autohotkey pohjainen TypingAid joka siis täydentää hyvin oman ennalta syötetyt tiedot, kuten osoitteen ja emailit jokaiseen ohjelmaan.

ongelma tuossa pas*akikkareessa on että se näkyy milloin missäkin näytössä eikä siinä kohtaa missä tekstiä syötetään, ilmeisesti ei tue ollenkaan useamman näytön setuppia.

Mikä olisi siis hyvä vastaava sovellus? olen valmis myös parikymppiä maksamaan moisesta
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 498
Viestejä
4 164 372
Jäsenet
70 416
Uusin jäsen
giantaxe

Hinta.fi

Ylös Bottom