F1 Kausi 2019

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
722
No aika usein näillä keskikastin kuljettajilla on sopimuksessaan sellainen ehto, että jos ns. kärkitalli soittelee, niin sopimuksesta pääsee eroon sillä. Sellaisen pykälän turvin Bottaskin pääsi Mercedesille.
Ymmärtääkseni myös aika kulissipainotteista, että kuka sellaisen pykälän sinne oikeasti saa. Muutama avainhenkilö on manageroimassa tai muuten vain suuren osan kuljettajien taustajoukoissa mukana, jonka vuoksi tuo kuljettajabisnes ei ole ihan juuri sellaista mitä media antaa ymmärtää.

Toki sopimusten buyoutit on noissa ns. paskatalleissa ihan leivän murusia budjeteissa, että sinänsä ihan sama onko sellaista pykälää vai ei.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
No jaa. McLaren-Mercedes maksoi kuulemma Räikkösestä jalkapalloseuran veroisen siirtokorvauksen ja Sauber sai kylkiäisenä jotain kuljetuskalustoa (rekkoja) Mersulta. Bottasin siirto Ferrarille 2016 jäi toteutumatta sen takia, että Williams vaati liikaa rahaa. Tuon seurpenalauksena Bottas saikin jatkosopimukseensa sen purkupykälän. Kun Button teki Williamsin kanssa sopparin 2005 mutta halusikin purkaa sen, niin epävirallisten tietojen mukaan hän joutui maksamaan omasta pussistaan sellaiset 20 miltsiä...
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 518

Noissa on se ero että siirrytään oikeasti "toiseen leiriin", esim Bottas oli Williamsillakin ennen kaikkea "mersun kuski", hyppääminen Ferrarille on ihan eri kuin vaikka Mersulle itselleen. Räikkösen kohdalla tilanne oli sikäli eri, että Sauber oli verrattain itsenäinen tekijä, mutta oleellista on ettei niillä ollut mitään mersu-sidoksia vaan moottoritkin tuli (Petronaksen nimellä) Ferrarilta.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Williamsia ei kiinnosta mitkään leiriytymiset. Bottas oli 2017 vapaa siirtymään vaikka Ferrarille mutta Mersu soitti ensin. Ja Räkälläkin oli vaihtoehtona mennä Ferrarille testikuskiksi 2002 ja nousta kisakuljettajaksi 2003, mutta eipä Sauber alkanut Ferrari-kytköksistään huolimatta jarrutella hänen siirtymistään Ferrarin pahimmalle kilpakumppanille.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
525
No jaa. McLaren-Mercedes maksoi kuulemma Räikkösestä jalkapalloseuran veroisen siirtokorvauksen ja Sauber sai kylkiäisenä jotain kuljetuskalustoa (rekkoja) Mersulta.
Et sitten yhtään epämääräisempää rahayksikköä keksinyt. Useassa paikassa on mainittu Mersun Sauberille maksaman korvauksen olleen luokkaa 10 miljoonaa dollaria.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
722
Yleensä nuo buyout-rahat tulevat suoraan sponsseilta, koska nähdään, että kuskilla on uusi ovi avautumassa. Esimerkiksi Bottaksen tapauksessa uskon, että Wihurilla on lovi tullut lompakkoon Bottaksen Williams - Mersu -siirrossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 198
No aika usein näillä keskikastin kuljettajilla on sopimuksessaan sellainen ehto, että jos ns. kärkitalli soittelee, niin sopimuksesta pääsee eroon sillä. Sellaisen pykälän turvin Bottaskin pääsi Mercedesille.
Ja luulet oikeasti että Mersun nuorten kuljettajien kehitysohjelmaan kuuluneella Oconilla on kyseinen ehto :rofl:? Ei hyvää päivää.
 
jermu1982

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
993
Nää on kyllä hauskoja, ku osa täällä spekuloi vaikka minkälaisilla sopimuspykälillä ja ollaan tietävinään kaikista ehdoista :rofl::rofl::rofl:
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Asiaton käytös
Ja luulet oikeasti että Mersun nuorten kuljettajien kehitysohjelmaan kuuluneella Oconilla on kyseinen ehto :rofl:? Ei hyvää päivää.
Oconilla on sopimus vain Mercedesin kanssa, joten hän ei tarvitse sellaista pykälää. Vitun idiootti. :facepalm:
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 886
Tässä ei oo mitään perää
Salohan huhuili Itävallan kisassa että Ferrarilla on plan B suunnitelmissa mutta pitää tiedon itsellään. Virnuili siihen tyyliin että Kimi ei olisi mahdottomuus.

Henk. kohtaisesti en jaksa uskoa toteutumiseen. Toisaalta Ferrarilla on paniikki ja pitäisi saada joku luotettava ratsu boostaamaan Leclerciä ylös.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
722
No huhu vielä tässä vaiheessa, mutta Kimin kanssa Ferrarin paletti toimi hyvin. Ferrarillakin oltava joku plan b jos hommat menee penkin alle (kuten on jo menossa hyvän matkaa).

Kimi olisi hyvä Sensei Leclercille.:hungry:
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
565
En itsekkään tuohon jaksa oikeen uskoa tällä hetkellä. Mutta kyllähän jos tuommonen toteutuisi niin olisi kyllä uskomaton juttu.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
742
Suomi nimenomaan tarvitsee lisää kuskeja GT yms eri luokkiin. Toki itsellä unelmana että saataisiin esim pärjäävä suomikuski Indyyn ja Nascariin myös. Mutta Siuomessa ongelmana moottoriurheilua seuraavan joukon surkean kapea lajitietämys, F1 ja ralli kaikki mitä tavisurpo kadulta tietää. Kun maailmalla on satoja hienoja sarjoja, ykköset ei ole koko moottoriurheilu.
Kun tuli päivitettyä Viaplayhyn urheilupakettikin ja vilastua W-seriesiä ja Indyä, niin alkoi vähän enemmänkin himottamaan moottoriurheilu. Nyt olen katsellut PS4:n appin kanssa (digiboksi kosahti, jonka vuoksi tullut muutama suoratoistopalvelu napattua ). Ilmeisesti Eurosportilta tulee jotain, kuten myös C Morelta. Muita vaihtoehtoja? Vai onko järkevämpi kehittää uusi digiboksi ja joku kanavapaketti?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 183

F1-lähetykset
 
Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 066
Joo Kimi palaa Ferrarille. :facepalm:

Hyviä "huhuja".

Ja jos jostain kumman kohtalon oikusta noin kävis, niin arvostus Räikköstä kohtaan putoaa kyllä olemattomiin. Kerran annettu potkut ja Kimi tuli nöyränä takaisin kun pyydettiin, nyt jos tekee saman niin miehelle pitää porata toinen persereikä koska aiempi on jo varmasti puhkihoonattu.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 694

Kaikesta tästä huolimatta Räikkönen on yhä Ferrarin viimeisin mestari tätä faktaa ei ole syytä unohtaa. Mutta mitä tulee itse huhuun niin en usko että Räikkönen olisi ensimmäinen vaihtoehto vaan ennemin esim Bottas jonka mersutiedoista Maranellossa oltaisiin varmasti kiinnostuneita. Samalla kun Bottas toisi tietoja niin saataisiin siitä hyvä kakkoskuski Leclercille.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 090
Uskoisin että verstappen olisi se kuljettaja joka ferraria eniten kiinnostaisi. Tosin tallikaverin kanssa ei välttämättä tulisi toimeen. Kaksi teinipoikaa ei ole hyvä yhdistelmä.
 
jermu1982

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
993
Uskoisin että verstappen olisi se kuljettaja joka ferraria eniten kiinnostaisi. Tosin tallikaverin kanssa ei välttämättä tulisi toimeen. Kaksi teinipoikaa ei ole hyvä yhdistelmä.
No onko noi nyt enään teinipoikia...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 443
Uskoisin että verstappen olisi se kuljettaja joka ferraria eniten kiinnostaisi. Tosin tallikaverin kanssa ei välttämättä tulisi toimeen. Kaksi teinipoikaa ei ole hyvä yhdistelmä.
Mikä järki Ferrarin on hankkia kaksi ykköskuskia kisaamaan ja kinaamaan keskenään? Toisaalta en kyllä uskoisi Verstappeninkaan haluavan tuonne, kun olisi kuitenkin Leclercin talli. RB fiksuin paikka Verstappenille, siellä saa olla ykköskuskina ja talli on nousujohteessa. Joku Bottas esimerkiksi on paljon fiksumpi kuski Ferrarille, tuo tarpeeksi pisteitä ja samalla kokemusta talliin muttei aiheuta turhaa draamaa.
 
Niinkuin tuossa aiemmin kirjoitinkin, kaksi teinipoikaa ei luultavasti tulisi keskenään toimeen, mutta:
Ajattelen sillä lailla lapsellisesti, että haluaisivat mahdollisimman nopean kuskin vettelin tilalle. Bottas ei ole osoittanut olevansa kovin nopea kisakuski, eikä toisi mukanaan samanlaista määrää sponssirahaa.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Mikä järki Ferrarin on hankkia kaksi ykköskuskia kisaamaan ja kinaamaan keskenään? Toisaalta en kyllä uskoisi Verstappeninkaan haluavan tuonne, kun olisi kuitenkin Leclercin talli.
Yritäs nyt päättää, että onko se Ferrari yhden kuskin talli vai kahden tasavertaisen kuskin talli... Eihän nyt itseään voi puhua pussiin heti seuraavassa virkkeessä. Vettelin tragedia on osoittanut sen, mikä on riski, kun hankitaan yksi ykköskuski, joka ei saa painetta tallin sisällä. Hän vetelöityy eikä hänestä saa parasta irti sitten, kun paine alkaa ulkopuolelta kasvaa. Jostain syystä kaikki muut tallit luottavat kahden ainakin liki tasavertaisen kuskin politiikkaan, koska se puskee koko tallia eteenpäin.

Ei pidä unohtaa, että Ferrari rämpi yli 20 vuotta paskassa ennen Schumacherin aikakautta. Sen jälkeenkin Kimi voitti yhden mestaruuden kahden ykköskuskin politiikalla ja senpä jälkeen Alonson ja Vettelin ykköskuskin ajat onkin taas tarvottu siellä samassa paskassa. Kohta on 11 vuotta edellisestä mestaruudesta kulunut ja jatkoa vaan pukkaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
627
Maxilla sit ilmeisesti jarrupoljin hajos kun 15min jäljellä:facepalm: Sai onneksi auton pysähtyy ilman vahinkoja.
Saivat Landon rattiin ja voittivat kun oli tarpeeksi etumatkaa muihin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 443
Yritäs nyt päättää, että onko se Ferrari yhden kuskin talli vai kahden tasavertaisen kuskin talli... Eihän nyt itseään voi puhua pussiin heti seuraavassa virkkeessä.
Nimenomaan Ferrarin ei kannata hankkia Maxin kaltaista kärkkuskin roolin omaksunutta kuljettajaa, kun heillä on jo Leclerc. Ei siitä tulisi yhtään mitään, että kaksi voitonhimoista teiniä taistelee tallin hallinnasta Ferrarilla ja siitä tallin johtokuskin asemasta. Ferrari ei tunnetusti osaa muutenkaan keskittyä kahteen kuskiin vaikka molemmilla olisi vauhtia. Fiksumpaa laittaa joku Bottaksen kaltainen, joka pitää sen kärkikuskin hereillä mutta ei kauden aikana saa aikaan Ham vs. Ros tyylistä kriisiä. (Ja tarkoitin ykköskuskilla kärkikuskia mutta tottakai sun oli tartuttava tuohon erittäin tärkeään sivuseikkaan.)
 
Viimeksi muokattu:

10k

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
120
Luinkohan jostain, että Ferrarilla ainakin toisen kuljettajan tulisi olla maailmanmestari sponsorien takia tms.

Tämä sulkisi esim. Maxin ulos kuvioista Leclercin tallikaverina, niin herkullinen tilanne kuin se oliski. :hungry:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 004

Tossa linkissä mikä tänne laitettiin lukee "Sivuston mukaan Ferrarilla pitää olla sponsoriensa takia toisena kuljettajana maailmanmestari."

edit: lisätään se linkki Hurja F1-huhu leviää: Kimi Räikkönen saattaa palata Ferrarille – Sebastian Vettelin paikalle!
 
Viimeksi muokattu:

10k

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
120
Tossa linkissä mikä tänne laitettiin lukee "Sivuston mukaan Ferrarilla pitää olla sponsoriensa takia toisena kuljettajana maailmanmestari."
Eipä tuota linkkiä mikä tänne laitettiin vissiin lukenut moni muukaan, kun ollaan oltu Maxia viemässä Ferrarille jo monen viestin verran. :lol:
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 090
Eipä tuota linkkiä mikä tänne laitettiin vissiin lukenut moni muukaan, kun ollaan oltu Maxia viemässä Ferrarille jo monen viestin verran. :lol:
Luuletko että ferkkua kiinnostaisi tuollaiset pykälät, jos vaihtokaupassa saisi Maxin fanikunnan? Lienee fanitetuin kuski sarjassa tällä hetkellä. Oranssia merta alkaa olla jo joka kisassa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 361
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Toisaalta tätä tietoa on mediassa levitetty vuosikausia, enkä ainakaan minä ole sille mitään varsinaista vahvistusta koskaan nähnyt.
Plus että ei ne sponsoritkaan tyhmiä ole. Jotain Damon Hilliä jos alkais nyt penkkiin istuttaa niin varmasti tulisi sponsorien suunnalta ihan oma-alotteisesti älähdettyä.

Sillä vaan että tuskin pitävät tuosta sopimuksen osasta kynsin hampain kiinni jos selvästi parempia on tarjolla.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 253
Ja Hamiltonin dominoidessa on nuo ajavat mestarit käyny vähiin.
Jos Ham ei liiku Mersulta ja Vetteli on jo kokeiltu, niin ketkäs kaikki jää jäljelle? :D
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 183
Verstappen pysynee Red Bullilla, joka on nousussa ja Honda edelleen ottaa Mersua&Ferraria kiinni. Bottas myöskin pysynee Mersulla. Nämä on mielestäni todennäköisimmät skenaariot kahden kuumimman osalta.

Sit meillä on Ricciardo, silläkin taitaa olla soppari vuoteen 2020 asti.

Jää Räikkönen. Sauberilla, ferrarin "kakkostallissa", jonka kanssa voinee tehdä helpommin sopimuksia. Vuoden soppari ja sit onkin vapaita kuskeja markkinoilla.

Veikkaan kuitenkin, että Vettel ajaa ainakin sopimuksensa loppuun jolloin kuskimarkkinoilla ei tapahdu juuri mitään ens kaudelle. Jos lähtee Ferrarilta, niin en tiedä minne menisi. Ehkä Verstappenin tallikaveriksi :D

Sit tietty muut skenaariot, joista onkin jo puhuttu. Mun mielestäni ylläolevat on todennäköisimmät eli TL;DR:
BOT&VER ei liiku eikä VET, mut jos VET liikkuu, niin sit RAI ei hirveän epätodennäköinen valinta Ferrarille olisi
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 245
Ja Hamiltonin dominoidessa on nuo ajavat mestarit käyny vähiin.
Jos Ham ei liiku Mersulta ja Vetteli on jo kokeiltu, niin ketkäs kaikki jää jäljelle? :D
Villeneuve varmaan tulis :smoke:

Jos lähtee Ferrarilta, niin en tiedä minne menisi. Ehkä Verstappenin tallikaveriksi :D
Ei kai se niin tyhmä ole (?), ottaisi Verstappenilta päihin noin sata-nolla.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 183
Kimi Räikkösestä lauottiin ilmoille villi huhu - yhtä hyvin Ferrari voisi siirtyä viininviljelyyn

Aiheeseen liittyen Palomäen ajatuksia, ihan asiaa toki, mut toisaalta taas maalaisjärkikin puuttuu. Tekee itse myös päätelmiä hölmöillä mutuiluilla. Jutun alkuun vielä mainitsee, että Räikkönen olisi aikalailla ainut vaihtoehto, jos Vettel lopettais/lähtis pois. Muut kokeneet kärkikuskit enemmän ja vähemmän varattuja tai tyytyväisiä nykytilanteeseensa. Toki, JOS Mersulla tai Redbullilla tapahtuukin muutoksia, nii kuskilotto käyntiin vain.

Millään tallilla ei tietenkään voi olla sitovaa sopimusta maailmanmestarien ajattamisesta. Mitenkään mahdotonta ei nimittäin ole, ettei sarjassa olisi yhtään MM-tittelin voittanutta kuskia mukana.

Silloinhan CircusF1:n mukaan Ferrarin pitäisi pakata varikkokamansa pussiin ja keskittyä vaikka viininviljelyyn.
Tottakai voi olla tuohon liittyen jotain (historian myötä ajateltuna, mm. RAI palkattiin uudelleen, kun Alonso oli lähdössä. Tallissa oli jo kokenut kuski ja tyrkyllä oli lupaavia kuskeja), mutta eihän se nyt missään nimessä voi olla mikään ehdoton :D
Jos tarina on tarpeeksi mehukas, se kannattaa kertoa, vaikkei sillä olisi mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Italialainen CircusF1-sivusto hankki itselleen ennennäkemättömän klikkivyöryn ja tunnettavuuden kansainvälisen lehdistön avulla jymäyttämällä todellisen uutispommin: sen mukaan Ferrari haluaisi Kimi Räikkösen takaisin talliinsa, jos ajamiseen kyllästynyt Sebastian Vettel lopettaisi.
Iltis itsehän ei toki tähän tarttunut.. :rolleyes:

Lisäksi Paloniemi unohtaa, että (muistaakseni jostain) Räikkösellä olisi ollut menohaluja vielä Ferrarilla. Lisäksi "hehkutukset" nykyisestä tilanteesta on olleet vain vastauksia toimittajien kysymyksiin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 861
Eikö kukaan ole keksinyt että Ferrari voisi tuoda mestarikuskikseen Nico Rosbergin? :D On kuusi vuotta Räikköstä nuorempikin, riski olisi tietysti että jäisi uuden suosikkipojan jalkoihin. Palkka varmaan kohdallaan ja eikös jokaisen kuskin sanota haaveilevan Ferrarille pääsystä.

Ja jos jostain kumman kohtalon oikusta noin kävis, niin arvostus Räikköstä kohtaan putoaa kyllä olemattomiin. Kerran annettu potkut ja Kimi tuli nöyränä takaisin kun pyydettiin, nyt jos tekee saman niin miehelle pitää porata toinen persereikä koska aiempi on jo varmasti puhkihoonattu.
Kimi sai sen verran "liukkaria" potkujen ohella että eiköhän hänellä ole kaikki kunnossa itsekunnioituksesta lähtien ;) Muiden mielipiteistä ei kai ole koskaan välittänyt.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 183
Eikö kukaan ole keksinyt että Ferrari voisi tuoda mestarikuskikseen Nico Rosbergin? :D On kuusi vuotta Räikköstä nuorempikin, riski olisi tietysti että jäisi uuden suosikkipojan jalkoihin. Palkka varmaan kohdallaan ja eikös jokaisen kuskin sanota haaveilevan Ferrarille pääsystä.
Nico on tehnyt melko selväksi, että ei Formuloihin haikaile. Laukoo kommentteja ja tubettaa. Villeneuve 2.0.
 
Viimeksi muokattu:

greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Kimi Räikkösestä lauottiin ilmoille villi huhu - yhtä hyvin Ferrari voisi siirtyä viininviljelyyn

Aiheeseen liittyen Palomäen ajatuksia, ihan asiaa toki, mut toisaalta taas maalaisjärkikin puuttuu.
Palomäki sortuu siihen samaan foorumiautismiin, että jos sanotaan että "tallissa pitää olla maailmanmestari" mutta sarjassa ei ole maailmanmestareita ainuttakaan, niin johtopäätös kuuluu että koko formulatalli suljettaisiin. Aivan helvetin typerä johtopäätös, joka ainoastaan kielii kirjoittajan olemattomasta älykkyysosamäärästä.

Tekee itse myös päätelmiä hölmöillä mutuiluilla.

Jutun alkuun vielä mainitsee, että Räikkönen olisi aikalailla ainut vaihtoehto, jos Vettel lopettais/lähtis pois.
Ei vaan tuo kohta oli CircusF1:n jutun referointia, ei Palomäen oma mielipide. Sen sijaan Palomäen loppukaneetti on kyllä legendaarinen tapa puhua itsensä pussiin:

"Spekulaatiot voidaan hyvin unohtaa. Kimi Räikkönen mitä todennäköisimmin ei ole palaamassa Ferrarin F1-kuljettajaksi. Ferrarin kuskikaksikko lienee ensi vuonna täsmälleen sama kuin nytkin."

Spekulointi pitäisi siis unohtaa, koska Kimi Räikkönen ei ehkä palaa Ferrarille, ja koska Ferrari ehkä jatkaa samoilla kuljettajilla. Ei kuulosta kovin varmalta vaikka kaiken piti olla hyvin varmaa. :facepalm:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
799
Kunhan klikkiotsikot myy, niin toimituksen tasolla ei ole merkitystä.

Aika varmasti Vettel jatkaa Ferrarilla sopimuksensa loppuun, ei se niin rikki ole kuin toimittajat haluavat kuvitella. Mies on itse sanonut, että nykysopparin jälkeiseen aikaan vaikuttavat sitten ratkaisevasti tulevat sääntömuutokset.

Ferrarille kyllä riittää kuljettajaehdokkaita, joita voidaan tarvittaessa irroittaa rahalla nykysopimuksistaan esimerkiksi moottoriasiakastalleista. Eivät ole maailmanmestareita, mutta on niitä sponsorisopimusten pykäliä ennenkin neuvoteltu uusiksi. Ferrarin näkökulmasta Kimin toinen paluu talliin on mielestäni muita vaihtoehtoja epätodennäköisempi.

Räikköselle itselleen saattaisi vielä kelvata yhden tai kahden Alfa Romeo-kauden jälkeen mahdollisuus tavoitella GP voittoa. Oletan kuitenkin, että jos sopimus tehdään, niin tällä siten Kimin tarvitse kumartaa joka kerta, kun maailmanmestaruudesta taisteleva ykköskuski (tässä tapauksessa Leclerc jolla ei mestaruuksia vielä ole) on nippa nappa aerodynamiikkaa sekoittavalla etäisyydellä.

Kimi ajoi vähän turhankin kuuliaisesti ja tottelevaisesti tuon toisen Ferrari uransa ja menetti sitten samalla paitsi muutaman GP voiton, niin myös mahdollisuuden taistella tasa-arvoisesti mestaruudesta, sikäli kuin semmoinen oli koskaan Vettelin kanssa mahdollista. Vettel otti johdon alkukaudesta ja sen jälkeen oli aika surkeaa ajaa Ferrarilla, kun toiselle kuljettajalle rakennetaan aina ykköskuskia palveleva taktiikka.
 
Aku79

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 085
Ois kyllä mahtava nähdä Hamilton Maxsin tallikaverina, sais Hamiltonkin ensimäistä kertaa oikeasti taistella ykkös paikasta, tulis aivan vitun tiukkaa kisoissa varsinkin.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
3 603
Vähintään vuosi ja nolla lähti pois Valtterin jatkosopimuksesta, ellei peräti koko jatko. Ei noilla otteilla monivuotista sopimusta ainakaan ansaitse ja samanlaiseen köröttelyyn tuolla autolla pystyy ainakin puolet noista tuolla ajavista kuskeista.
 
Liittynyt
23.12.2017
Viestejä
13
Ja kai nyt sentään Hamiltonille sama päivän luisteluilla?

edit, piti olla lainaus ylläolevaan
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
3 603
Ja kai nyt sentään Hamiltonille sama päivän luisteluilla?
edit, piti olla lainaus ylläolevaan
Ai 5 mestaruutta ja yksi kaikkien aikojen kuljettaja ei voi yhtä kisaa vähän luistella, kun on jo tämänkin kauden mestaruus käytännössä taskussa?
Mitäs Bottas on saavuttanut.... ainiin ei mitään. Semi ok kakkoskuski. Eikä onnistu edes silloin kun sitä tarjotaan lautasella.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 346
Viestejä
4 192 520
Jäsenet
70 725
Uusin jäsen
WoTgamer

Hinta.fi

Ylös Bottom