Windows 10 keskustelu

Liittynyt
09.01.2017
Viestejä
1 006
JP:n ehdottama niksi auttoi tohon Chromen ja Firefoxin laukaisemaan Salauspalvelu-bugiin, joka jumiuttaa sivujen lataamisen täysin. Sinällänsä taas huvittaa, että yksi rekisterikansion poisto voi vaikuttaa noin paljon, niin että bugi poistuu ja koneen käyttäjä voi nauttia taas smoothista surffailusta. Windows 10 vaikuttaa jo pääasiallisesti hyvältä, vaihtoa seiskasta siihen on hidastanut se, että 10:ssä joutuu aika monia yksityisyys/mainontavipuja kääntämään asennuksen aikana ja silti mietityttää että onhan nyt kaikki säädetty minimiin. Myös 10:n alkuaikojen muistikuvat Windows Updaten pakottavista uudelleenkäynnistyksistä ja siitä että 10 saattaa pakottaa omaa ajuriaan, vaikka itsevalitsemasi ajuri olisi parempi vaikuttaa mielikuviin. Eikä mielikuvia ole helpottanut myöskään Microsoftin kampanja, jolla painostettiin ja jopa automaattiasennettiin 10:ä Seiskan päälle tietoturvapäivityksenä. Yksi kiinnostava juttu oli myös se, että 10:ä kokeillessani sen tullessa jakoon, Officen ”aito aktivointi” tunnistettiin käyttöjärjestelmän puolelta, joka sai mietityttämään että mitähän kaikkea se tarkkaileekaan. Ilmeisesti 10:ssä on siis kohtuuedistyneitä piratisminvastaisia mekanismeja? Sinällänsä se ei ole ongelma, kun on OpenOffice.

10 on teknisesti varmasti parempi, mutta Seiskan osalta tuntuu, että siinä on turhat rönsyt aika minimissä ja se on varsin tukeva, kuin puutuoli. On liian helppo käyttää varmaa seiskaa ja päivitystä puoltaakin 10:ksi sen selkeimmät vetonaulat eli DX12, tiedostokopioinnin tauotusmahdollisuus, Edge on OK kakkosselaimeksi sekä monityöpöytäisyys ja pikkasen kehittyneempi haku.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
7 019
Olen harkinnut järjestelmälevyn siirtämistä nykyisestä Intel-kokoonpanosta uuteen Ryzen 3900x -settiin sellaisenaan. Tarkoitus olisi "generalisoida" Windows-asennus Microsoftin oman sysprep-työkalun avulla. Tällöin Windows aloittaa ymmärtääkseni käynnistyksen uudessa koneessa täysin puhtaalta pöydältä (vanhat ohjelmat ja käyttäjäprofiilit käsittääkseni kuitenkin jäävät paikalleen), eivätkä Intel-alustan ajurit pääse sotkemaan AMD-kokoonpanon toimintaa.

Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta Intel->AMD (tai AMD->Intel) -siirtymästä sysprepin avulla? Toimiiko hyvin, vai onko operaatiossa sudenkuoppia? Aikaa ja vaivaa säästyisi ainakin yhden työpäivän verran, kun ei tarvitsisi asentaa ihan kaikkea alusta asti uudelleen.
Itte tuossa keväällä pistin vanhan inttelin eläkkeelle. Oli inttelin raid-0 pakalla windows joten ei suoraan onnistunu vaan levyn heitto uuteen rautaan joten vetäsin linux live distrolla ensin imagen ulkoiselle kovalevylle ihan shellin dd komennolla (Tuolla olen lähes aina kloonailut tehnyt) ja sitten ulkoinen kiinni uuteen rautaan live distro bootti ja imagen kirjoitus uuteen koneeseen.

En käyttäny syspreppiä, windows on jo sen verran kehittynyt että osaa nuuskia raudan uusiksi. Jota ei suinkaan osannut vielä lähimenneisyydessä.
Siivosin sitten device managerista kaikki intel kokoonpanon roinat pois jotka sai näkyviin kun valikosta väänti päälle että näyttää piilotetut kamat.

Eli en siin näe tarpeelliseksi pyöritellä sysprepin kautta, mitään ongelmia ei ole esiintynyt. Joskus windows 7 aikana tai joskus oli ihan järkyttävää tappelua drm kanssa jos emo vaihtui mutta ei enää.
 
Err

Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
703
//OT
Eikö se jatkettu tuki XP:llä oltu toteutettu rekisteriavaimella/-avaimilla? Eli sen saattas saada myös vuotojen kautta Seiskalle suhtkoht helposti... En tosin suosittele tätä myöskään.
OT//
Tuo rekisterimuutos muuttaa Windows XP:n näkymään "Windows Embedded POSReady 2009"-versiona. "Windows Embedded POSReady 7" on tuettu lokakuuhun 2021 saakka, eli vastaavasti taitanee saada sen pari vuotta lisää elinaikaa.
 
druidi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.10.2017
Viestejä
271
Käsittämättömän hidas on tuo päivitys. Siis eiliset tietoturvat junnaa ja junnaa, hitaasti siis todella hitaasti. Kasissa menee kuin ajatus. :mad:
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
794
Itte tuossa keväällä pistin vanhan inttelin eläkkeelle. Oli inttelin raid-0 pakalla windows joten ei suoraan onnistunu vaan levyn heitto uuteen rautaan joten vetäsin linux live distrolla ensin imagen ulkoiselle kovalevylle ihan shellin dd komennolla (Tuolla olen lähes aina kloonailut tehnyt) ja sitten ulkoinen kiinni uuteen rautaan live distro bootti ja imagen kirjoitus uuteen koneeseen.

En käyttäny syspreppiä, windows on jo sen verran kehittynyt että osaa nuuskia raudan uusiksi. Jota ei suinkaan osannut vielä lähimenneisyydessä.
Siivosin sitten device managerista kaikki intel kokoonpanon roinat pois jotka sai näkyviin kun valikosta väänti päälle että näyttää piilotetut kamat.

Eli en siin näe tarpeelliseksi pyöritellä sysprepin kautta, mitään ongelmia ei ole esiintynyt. Joskus windows 7 aikana tai joskus oli ihan järkyttävää tappelua drm kanssa jos emo vaihtui mutta ei enää.
Uutena elementtinä menneisiin vuosiin verrattuna tässä ovat nuo side-channel -paikkaukset (Meltdown, Spectre + miljoona muuta), jotka ovat käsittääkseni lähes kaikki Intel-prossuille tarkoitettuja. Toivottavasti myös niiden kohdalla Windows osaa toimia järkevästi, eikä koneeseen tule mitään yllättäviä bugailuja tai esim. suorituskykyongelmia AMD:n kannalta turhien paikkojen takia.

Oletko muuten vilkaissut esim. Get-SpeculationControlSettings -skriptillä, ettei mitään ylimääräistä ole Intelin jäljiltä jäänyt päälle?
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
794
En huomaa tuossa mitään virheitä. Luulin ensin, että retpolinen pitäisi olla pois päältä, mutta Googlailun perusteella AMD itsekin suosittelee sen päällä pitämistä.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
7 019
En huomaa tuossa mitään virheitä. Luulin ensin, että retpolinen pitäisi olla pois päältä, mutta Googlailun perusteella AMD itsekin suosittelee sen päällä pitämistä.
Oli tosin 1809 buildi silloin kun tään siirron tein eli 1903 päivitys tuli ajettua kun oli rysä alla. En tiedä että onko sillä mitään väliä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
598
Onkohan MS:n aktivointipalvelimilla jotain solmussa?

Testailin tänään duunissa yhdellä W10 Pro -läppärillä juttuja, siinä ohessa asensin koneeseen W10 Homen. Kas kummaa, Windows aktivoitui automaattisesti. Ajattelin, että koneella olisi jostain syystä joskus ollut W10 Home aktivoituna tai UEFIssa olisi syystä tai toisesta W10 Home tuoteavain. Päätin piruuttani kokeilla W10 Enterprisen asennusta samaiselle läppärille - sekin aktivoitui automaattisesti. Testasin vielä Home N ja Pro N versiot, sama juttu, aktivoituivat vaikkei lisenssiä ole. Löytyykö koekaniineja? En ota vastuuta, jos aktivointi katoaa :D
 
Liittynyt
09.05.2017
Viestejä
18
Elitebook Folio 9470m on nyt yhtäkkiä katkaissut virrat muutamaan otteeseen. ILman mitään ennakkovaroituksia...

En tiedä, onko kone kuolemassa vai johtuuko tämä uusimmasta W10-päivityksestä.

Onko mitään ideoita, mistä lähteä selvittämään asiaa?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
227

Jos laitteesta yks kaks vaan katoaa sähköt ja se sammuu, niin rautapuolen ongelmalta se vaikuttaa.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
Mikähän mahtaa olla ongelma Windows 10 asennustyökalun kanssa.
Aikaisemmin samalla USB tikulla oli tuo työkalu ja sillä monelle koneelle Windows 10 asentanut.
Tikussa oli väliaikaisesti muuta ja sitten tänään formatoin tikun NTFS formaattiin kuten kuuluu ja kun asennustyökalu on viimeistelemässä asennusta tikulle niin tulee "Something go wrong we don't know what happen" tai vastaavaa.
Kokeillut jo monta kertaa asentaa ja aina tuossa aivan lopussa sama homma.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 370

Välillä tuohon auttaa diskpartilla tikun tyhjentäminen, välillä ei. Lataa sillä työkalulla .ISO ja pistä vaikka rufuksella tikulle, sitten pelittää.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
Niin ja unohdin sanoa että tälläistä virhekoodia antaa myös 0x0042405-0xA019
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 211
Eipä nuo USB-muistitikut ikuisia ole ja nykyään tuntuu olevan laatukin mitä sattuu. Jos samaan kohtaan aina tökkää, niin kuulostaa siltä että piirit on lopussa. Voihan tuota kokeilla saada henkiin, mutta enpä itse kyllä mihinkään tärkeään enää käyttäisi...
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
Välillä tuohon auttaa diskpartilla tikun tyhjentäminen, välillä ei. Lataa sillä työkalulla .ISO ja pistä vaikka rufuksella tikulle, sitten pelittää.
Tein tuon mutta tuolla kun kokeilee bootata tuolla tuohon koneeseen mihin pitäisi windows asentaa niin asennus ei käynnisty vaan kone boottaa itseään nopeasti uudelleen ja uudelleen.
 
pahnap

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
821
2019-07 Kumulatiivinen päivitys Windows 10 Version 1903 x64 -pohjaisille järjestelmille (KB4507453) – virhe 0x800f081f
Onkohan kellään tietoa,kun ei asennu ja heittää erroria?
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
247
2019-07 Kumulatiivinen päivitys Windows 10 Version 1903 x64 -pohjaisille järjestelmille (KB4507453) – virhe 0x800f081f
Onkohan kellään tietoa,kun ei asennu ja heittää erroria?
Ei ole itsellä ollut kyseistä virhettä, mutta ajoittaista jökkimistä päivitysten kanssa on useasti. Yleensä kaikki ongelmat ovat korjautuneet poistamalla C:\Windows\SoftwareDistribution -kansiosta "DataStore" ja "Download"- kansioiden sisältö. Sitten buuttia ja päivitysten haku uudelleen.
 
pahnap

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
821
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 211
On sen verta paljon noita Windowsin systeemejä integroitu toisiinsa, ettei olisi ihme vaikka johtuisikin tuosta Edgen poistosta, mahdoton tietää kyllä. Jos se vaikka yrittää päivittää jotain palikkaa siihen ja ku ei ole olemassa, niin räväyttää errorit ruutuun. Sais paremmat logit näkyviin noista, niin vois paremmin aina selvitellä asioita, mutta M$ mielestä liikaa vaivaa käyttäjälle...

Pikaisella Googletuksella löysin tälläisen, voisi ehkä itsekin tuon aktivoida tulevaisuutta ajatellen (tiedä sitten lukeutuuko noi käyttispäivitykset tuohon):
https://support.microsoft.com/en-gb/help/223300/how-to-enable-windows-installer-logging
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
7 019
Joo,kaikkia kokeiltu.C:\Windows\SoftwareDistribution -kansiosta "DataStore" ja "Download"- kansioiden sisältö.Erillisenä asennuksena myös.
Microsoft Update Catalog,mutta ei vaikutusta.
Olen kyllä poistanut edgen,mutta ei se varmaan siitä johdu?
Jokos olet ajanut

Koodi:
sfc /scannow
Ja jos löytää korjattavaa ja ei kaikkea saa korjattua niin

Koodi:
DISM /Online /Cleanup-Image /RestoreHealth
pitäisi auttaa.
 
Liittynyt
02.12.2017
Viestejä
50
Juu,nämäkin ajettu. Samaa huutaa :2019-07 Kumulatiivinen päivitys Windows 10 Version 1903 x64 -pohjaisille järjestelmille (KB4507453) – virhe 0x800f081f
Lataa 100% ja asentaa 100% ja sitten tuo samanen virhe.
No kait se voi asentua myöhemmin,enkä viitsisi vetää uusiksi win 10,jos ei muuten haittaa?
Mulla oli tuollainen ongelma pari vuotta sitten. Minulle annettiin ohje, että klikkaa Päivityshistoria>Poista päivitysten asennus -avautuvasta ikkunasta etsi tuo päivitys, jonka asennus ei onnistunut. Poista se ja Windows Update, jolloin pitäis asentua uudelleen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 051
Minulla pariin koneeseen tuo jälleen "asentui" kahdesti. Tai toisella kertaa se mukamas asennettiin mutta mitään reboottia ei tarvittu koska asennus oli ilmeisesti jo kertaalleen onnistunut aiemmin. Tai sitten vaan tuli joku pikku fixi samalla kb-numerolla kuten MS:llä on joskus aiemminkin ollut tapana tehdä.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 898
Ei mennyt ihan putkeen windows 10 asennus Dellin läppäriin. Eli updaten kautta haki ajureita, osa jopa parempia valmistajan sivuilta. Eikä edes osannu oikein asentaa AMD:een lisänäyttiksen ajureita (Intelin prossu), no valmistajan sivujen kautta ensin ajurit ja sitten AMD:een sivulta uudemmat ajurit.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
227
No,eihän siinä mitään sen kummempaa ideaa,mutta kaikki turha kerryttää vain lisää roskaa koneelle ja hidastaa sitä.
Eniten sitä käyttöä hidastaa se, että ymmärtämätön käyttäjä räpeltää ties mitä tajuamatta hölkäsen pöläystä mitä on edes tekemässä tai mihin se mahdollisesti vaikuttaa. Taidat olla niitä "rekisterinpuhdistajia"? :tup:

Ja voin kertoa, että oli se Edge -selain siellä tai ei, niin sillä EI ole minkäänlaista vaikutusta sen koneen suorituskykyyn.
 
Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 831

Edgen ennakoiva selaus kannattaa kuitenkin poistaa käytöstä, poistaa oikeus toimia taustalla ja vaihtaa oletusselain jos ei halua edgen pyörivän koko ajan taustalla aktiivisena.
 
Liittynyt
07.04.2017
Viestejä
342
Miten poistan win10 viimeksi käytetyt tiedostot, käyn vieraalla koneella ja siihen jää noi pikavalikot tiedostoihin mitä viimeksi käsitellyt... Onko mitään yksinkertaista systeemiä kun ei ohjemaakaan asentaa... :)
 
Liittynyt
06.10.2017
Viestejä
50
Tietäskö kukaan mikä voisi mahdollisesti olla vikana, kun juuri asennettu windows 10 home näyttää taskbarissa jatkuvasti "poista tietoväline asemasta" -kuvakkeen, mutta mitään ei todellisuudessa ole kytketty. Kun kuvaketta klikkaa, avautuu tyhjä valikko.

Ongelma alkoi kun asensin vanhalle HP Pavlilion G7 rotjakkeelle win10 seiskan tilalle. Koitin löytää kaikki ajurit, mutta laitehallinta näyttää silti yhden tuntemattoman laitteen. Loogisesti en sille saa niitä asennettuakaan, sillä en laitteesta mitään tietoa saanut irti.

Itse en mitään muuta kuin tuon keksinyt mahdolliseksi syyksi, mutta siihenkin on mainittava etten keksinyt mikä laite voisi olla kyseessä... :sori:
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136

Googlettele sillä details välilehden Hardware ids koodilla, sillä löytyy, mikä se on.
PCI/VEN_......

Voi löytyä syy SATA ohjamen / levyasemien alta. Poista sieltä tieto, että on irroitettava, en muista, missä se on tarkasti.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 898
Onkohan MS:n aktivointipalvelimilla jotain solmussa?

Testailin tänään duunissa yhdellä W10 Pro -läppärillä juttuja, siinä ohessa asensin koneeseen W10 Homen. Kas kummaa, Windows aktivoitui automaattisesti. Ajattelin, että koneella olisi jostain syystä joskus ollut W10 Home aktivoituna tai UEFIssa olisi syystä tai toisesta W10 Home tuoteavain. Päätin piruuttani kokeilla W10 Enterprisen asennusta samaiselle läppärille - sekin aktivoitui automaattisesti. Testasin vielä Home N ja Pro N versiot, sama juttu, aktivoituivat vaikkei lisenssiä ole. Löytyykö koekaniineja? En ota vastuuta, jos aktivointi katoaa :D
Pitäsköhän testata tätä itsekkin?
 
Liittynyt
04.03.2017
Viestejä
114
Huomasin jo aikoja sitten, että Windows 10 Home kovalevyn voi siirtää koneeseen, jossa on ollut Pro-versio. Ei toimi toisin päin kyllä. Koneissa / Windowseissa pitää vain olla samanlaiset ahci ja uefi -asetukset.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 106
Miten voi jättää Onedrivessa olevan kansion indeksoinnin ulkopuolelle? Kun menee indeksointiasetuksiin muokkaamaan sisällytettäviä kansioita, ei Onedriveä löydy.
 
Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 831
Miten voi jättää Onedrivessa olevan kansion indeksoinnin ulkopuolelle? Kun menee indeksointiasetuksiin muokkaamaan sisällytettäviä kansioita, ei Onedriveä löydy.
Eikö edes vaikka painat "Näytä kaikki sijainnit"?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 633
Viestejä
4 186 749
Jäsenet
70 774
Uusin jäsen
Berch

Hinta.fi

Ylös Bottom