Hampurilaisten valmistus kotona. Pihvi, sämpylä, tekniikat ja täytteet

Liittynyt
31.03.2017
Viestejä
1 196
Mulla on tällainen. Pohjat lähtee irti ja saa nätisti pudotettua ja irroitettua pohjan pihvistä lautasella.
Ja saa niin tiiviiksi, kuin ranteessa riittää ruista.

Saa kahden kokoisia pihviä tehtyä muotilla. Sekä prässissä on mahdollisuus juustokololle. Eli muotilla painetaan pihviin kolo, lisätään juusto, prässätään, lisätään lihaa, prässätään kerran vielä.

En siis ole täältä ostanut, vaan ihan oli vitosella joskus myynnissä motonetissä grilliosastolla.

HAMPURILAISPRÄSSI 3 in 1

Ebaysta löytyy samaa prässiä muutamalla eurolla, jos haluaa pihistellä.
Mun pihviprässin pohja on kadonnut :( vähän harmittaa pitää varmaan ostaa uus
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
61
Yleensä tulee käytettyä Vaasan Leipomon Naughty Burgerin sämpylöitä, mutta noista sämpylöistä voisi tulla myyntiin pienemmät pakkaukset. Pitäisi tutustua paremmin paikallisten leipomojen valikoimaan ja sämpylät tulee lämmitettyä pannulla. Lihana tulee käytettyä n. 20% naudan lihaa, johon mausteina mustapippuri ja suola. Aika monesti tulee käytettyä Jukolan Cheddaria, mutta myös muita juustoja ja tietenkin Valion Aurajuustoa. Muut lisukkeet tulee valittua aika vapaasti ja kokeiltua erilaisia kaupan majoneeseja sekä tehtyä myös itse erilaisia kastikkeita. Alla olevassa hampurilaisessa on itse tehty Barbeque tyylinen kastike ja lisäksi pohjalla valkosipulimajoneesi tehtynä Hellmann's majoneesiin. Kesäisin tulee käytettyä myös avogrilliä ja seuraavaksi olisi tarkoitus kokeilla savustettuja pihvejä.

IMG_20180525_225654_Bokeh.jpg
 
Liittynyt
29.07.2017
Viestejä
536
Itellä on tämmöinen pihviprässi, mutta aivan mahdotonta saada pihvejä sieltä ulos ehjänä, joten monesti tyytynyt taputtelemaan ne käsin pihveiksi. Kun paistaa kuumalla hiiligrillä, niin eivät ne monesti edes hajoa, vaan pysyvät oikein mukavan muotoisina, kun pinnat palavat kiinni kovalla lämmöllä.
Mulla on tämmönen. Mustang hampurilaispihvimuotti - Prisma verkkokauppa

Tosta lähtee pohja irti niin vaan voi lupsauttaa sen pihvin pois. Toimii muuten jos haluaa cheddar täytteiset pihvit.
 
Liittynyt
31.03.2017
Viestejä
1 196
Yleensä tulee käytettyä Vaasan Leipomon Naughty Burgerin sämpylöitä, mutta noista sämpylöistä voisi tulla myyntiin pienemmät pakkaukset. Pitäisi tutustua paremmin paikallisten leipomojen valikoimaan ja sämpylät tulee lämmitettyä pannulla. Lihana tulee käytettyä n. 20% naudan lihaa, johon mausteina mustapippuri ja suola. Aika monesti tulee käytettyä Jukolan Cheddaria, mutta myös muita juustoja ja tietenkin Valion Aurajuustoa. Muut lisukkeet tulee valittua aika vapaasti ja kokeiltua erilaisia kaupan majoneeseja sekä tehtyä myös itse erilaisia kastikkeita. Alla olevassa hampurilaisessa on itse tehty Barbeque tyylinen kastike ja lisäksi pohjalla valkosipulimajoneesi tehtynä Hellmann's majoneesiin. Kesäisin tulee käytettyä myös avogrilliä ja seuraavaksi olisi tarkoitus kokeilla savustettuja pihvejä.

Suosittelen grillaamaan myös talvella. Itse teen sitä usein :)
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
61
Tuli tuossa viimeksi kokeiltua majoneesin tekoa, noh sehän meni todella hyvin. Meinasi lentää laatta, kun maistoin sitä. Näköjään käyttämäni öljy ei ollut sopivaa majoneesin tekemiseen. Pitää ens kerralla koittaa valita tuotteet paremmin. :D
 
Itse kun oon kokeillu tehä majoneesia siitä on tullut hyvää mutta se on ollut ihan litkua :eek:. Mistähän johtuu, seurasin ohjetta sanantarkasti.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
169
Tässä jakoon resepti parhaisiin hampurilaissämpylöihin ikinä. Täydellinen rakenne, ulkonäkö ja maku.

Ohjeella tulee 6 kpl miehekkään kokoisia sämpylöitä.

1 dl Täysmaitoa
25g Tuorehiivaa
1 rkl Hunajaa
1/2 tl Suolaa
2 Kananmunaa
3 dl Vehnäjauhoja
2 dl Puolikarkeita Spelttivehnäjauhoja
100g Voita

Voiteluun 1 Kananmuna

Ota voi hyvissä ajoin huoneenlämpöön.

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liota sinne hiiva, hunaja sekä suola.

Sekoita kananmunat sekaan ja riko rakenne.

Lisää jauhot erissä ja sekoita voi loppuvaiheessa nokareina mukaan. Vaivaa taikinaa yleiskoneella n.10min. Valmis taikina on pehmeää ja kimmoisaa joten lisää tarvittaessa jauhoja.

Laita sekoitusastian päälle kelmu ja anna olla jääkaapissa yön yli.

Jauhoita työpöytä kevyesti ja kaada taikina pöydälle. Vaivaa taikinaa hieman ja kauli se parin sentin levyksi. Kääri rullalle ja leikkaa kuuteen osaan. Pyörittele palat pyöreiksi sämpylöiksi.

Laita sämpylät leivinpaperin päälle uunipellille ja kohota liinan alla vielä 1h.

Riko kananmuna kuppiin ja laita pieni tilkka vettä. Sekoita haarukalla tasaiseksi. Voitele briossit ja paista 200°C uunissa 12-15min.
 
Tää pitää laittaa testiin ens kerralla ku tekee hampurilaisia:tup:
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Aina hampurilaisia tehdessä olen käyttänyt kaupan valmiita hampurilaismajoneeseja, eivätkä ne tietenkään ole yhtä hyviä kuin ravintoloissa. Onko neuvoja alusta asti itsetehtyihin tai valmismajoneesiin sekoituksista?

En ole vielä koskaan tehnyt majoneesia ja näillä tiedoilla ajattelin aluksi päästä helpolla ja sekoittaa kaupan valmismajoneesiin youtubesta nähtyä reseptiä:
-2 osaa hellmanns majoneesia
-1 osa ketsuppia
-1 osa dijon sinappia
-suolakurkkua pieninä paloina
-srirachaa vähän
-valkosipulijauhe
-paprikajauhe
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
327

Majoneesia, Thousand Island -salaattikastiketta, sipulia ja herkkukurkkua niin saat McDonald'sin Special Saucen.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Jos kaipaa vegaanista vaihtoehtoa, niin nuo Hälsans kökin "Incredible Burger" pihvit: Incredible burger

Valehtelematta maistuvat todella hyvältä ja ovat mielestäni paljon parempia, kuin esimerkiksi grillien tai mäkkärin yms. pihvit.

Oli yksi parhaita, ellei paras itsetehty hamppari jonka olen syönyt. En ole vegaani, ainakaan vielä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
131

Tuli kokeiltua tollaset burgerit tehdä.
Sämpylä:Fazerin Street Food Briossi
Pihvi: HK karkeaksi jauhettua naudan rintaa 20% rasvoilla
Juusto: Rainbow Hamburger Cheddar
Pekoni: HK Englannin pekoni

Sämpylöiden kattoon ketsuppia ja pohjaan Hellemans Chilimajoneesi.

Pihvit oli meininki paistella reilun punakaksi sisältä. Juuston kanssa uusintakierroksella paistaessa ainakaan jääkaappikylmällä juustolla ylempi "tuplajuuston" viipale ei enää paistokasarissa meinannut sulaa, joten kypsän puolelle pääsi menemään. Siitä huolimatta ihan OK pihvit tuli avokätisesti suolaamalla ja pienoisella määrällä mustapippuria ennen paistoa.
Seuraavalla kerralla juuston sulatusta pihvin päällä voisi kokeilla uunissa.

Pihvien silmämääräinen koon arviointi meni leveyssuunnassa lähes nappiin kun pitää ottaa huomioon pihvin kutistuminen.

Alunperin foorumin alueen pizzalangasta saanut inspiraatio Pizzan paistamiseen siirtyi pienemmällä vaivalla tapahtuvaan pikakokkailuun näin laiskan miehen aineksilla.
Suolakurkkua piti alunperin vielä survoa väliin, mutta jäi valmistelun täpinöissä.

En sano, että oli parasta hampurilaista koskaan, mutta melko suurella todennäköisyydellä tulee jatkossa kokeiltua. Ja luonnollisesti jatkojalostamalla.
Nyt meni ihan perinteisellä ja yksinkertaisella tuotelistalla.

Pihvin paistoon käytin vinkkejä Social Burgerjointin sivuilta. Tuolta löytyy yleisestikin kattavat ohjeet burgerien valmistukseen kotioloissa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.03.2017
Viestejä
1 196
Tänään tein purilaisia ja tuli kyllä parhaat pihvit mitä olen ikinä tehnyt. Eli siis tein todella isoja pihvejä, ne nimittäin kutistuu pannulla paljon ja tuli kyllä todella hyvää. Suosittelen siis tehkää isoja pihvejä
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Tarkoitus oli tehdä ensimmäistä kertaa smashburgereita itse sekoitetulla majoneesilla.

Ainekset. Kaikkea en käyttänyt.

Majoneesin värkkäystä. En muista mistä sain reseptin eikä se muutenkaan ollut erityisen hyvä:
1dl Hellman's majoneesia
1 rkl sipulihaketta (punasipulia)
3 rkl suolakurkkuhaketta
1 tl valkoviinietikkaa
1 tl ruokosokeria (ruokokidesokeria)
1/8 tl suolaa
1/2 tl Dijon sinappia
paprikajauhetta

Seuraavana päivänä lisäsin majoneesiin summassa lisää dijonia, srirachaa ja talon salaattikastiketta. Tuli paljon parempaa, ja ensi kerralla lisää siihen suoraan myös ketsupin ettei tarvitse kuin yhden levitteen.

Maustamattomat 100g smashburgerpihvit (naudanjauheliha >20%) odottavat palloina paistamista. Idea smashburgerissa on että pallot painetaan voimalla littanoiksi kuumalle valurautapannulle 10 sekuntia jolloin pohja palaa kiinni, silloin nesteet pysyvät sisällä ja pihvi saa rapean paistopinnan. Käytin tuota leivinpaperilla vuorattua kattilaa painamiseen.
Esimerkkivideo youtubesta.

Pallot olisivat voineet olla kiinteämpiä sillä pihveihin jäi reikiä.

Tuplajuustopekoni, hyvää oli.

Sama mutta ilman kasviksia ja littanaksi painettuna. Nämä pihvit onnistuivat paremmin kuin ensimmäiset. Söin kummatkin burgerit leivinpaperin kanssa ilman sotkua. :tup:
 
Nyt on 5/5 meiningit
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 021
upload_2019-7-19_1-50-43.png

Ööö.. pakko vaan laittaa omia kuvia. Tämä on kännykästä. Ei ole edes tuore ja ketsuppi oli lopussa, niin sitä meni lautaselle ravistellessa. Noi on niitä Fazerin sämpylöitä, ihan jees. Rasvaista nautaa, peruspekonia. Majoneesia purkista.

En ole ihan samaa mieltä noista pihvinpaisto-ohjeista, mitä luin. Kannattaa lämmittää se jauheliha huoneenlämpöiseksi (ei ikinä kylmänä pannulle) ja max. 2min/puoli ja folioon hetkeksi. Minulla se on se aika kun paistan sämpylät ja pekonit on jo talouspaperin päällä että rasva imeytyy niihin papereihin. Ei se 15min ole. Yleisesti varmaan 5min..

--

Koetin kerran tehdä sous vide-burgereita ja niistä tuli liian kypsiä. Tarpeeksi alkulämmitetty jauheliha lyhyt ytimekäs paisto niin tulee kauniin mediumia. Kannattaa kuitenkin ostaa jotain järkevää suomalaista jauhelihaa, jos ei tule 100% kypsää. Se foliojuttu on pakollinen, kun se tosiaan jatkaa kypsentymistä siellä sisällä ja ei oma pihvi täysin kypsä ole otettaessa raudalta.

--

Kannattaa ostaa joku tuollainen, jos tekee hamppareita usein, niistä on kovasti hyötyä ja se vähintäänkin nopeuttaa prosessia:
Hampurilaispuristin Coline | Clas Ohlson
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
701
Itse kun oon kokeillu tehä majoneesia siitä on tullut hyvää mutta se on ollut ihan litkua :eek:. Mistähän johtuu, seurasin ohjetta sanantarkasti.
Ei ollut kukaan vastannut sulle niin laitan itse. Mitä enemmän öljyä, sen paksumpi majoneesi. Koita esim. seuraavaa.

1 kananmuna purkin pohjalle
1 rkl sinappia (hiukan vähempi jos dijon)
Tilkka valkoviinietikkaa
Suolaa ja valkopippuria
3dl öljyä
Sauvasekoittimella majo kasaan
Mausta oman maun mukaan.

Jos öljy juoksettuu tai tuli liian paksua, niin tilkka vettä, etikkaa tai sitruunamehua ja sauvasekoittimella 30sek. pyöräytys. Jos liian löysää niin lisää öljyä ja 30sek. pyöräytys
 
Liittynyt
03.04.2019
Viestejä
525
Liittynyt
21.11.2018
Viestejä
1 333
Itselläni on ollut tapana sen 15 vuotta ainakin tehdä pihviprässillä pihvit ja sitten peukalolla kuoppa keskelle pihviä.

Ja jauheliha saa oleentua/lämmetä huoneenlämmössä ihan reippaasti.

Pihvit tapana paistaa vasta, kun ne on lämmenneet, ettei käy se tilanne että päältä palaneet karrelle, koska keskeltä on raakaa.

Tasalämpöisellä pihvillä helppo saada hyvin ruskistuneet mediumit lautaselle.

Ja pihviprässinä käytän : Hampurilaispihvimuotti

Ehdottomasti paras näistä mitä on tullut kokeiltua. Iso, paksu muotti, josta saa tosi tiiviitä pihvejä. Irtopohja, jotta se pihvi lähtee ilman hakkaamista (kuten tuossa clasun myymässä), lisäksi pienempi muotti, jos tekee lapsille omat pikkupihvit.

Ja kaiken voi laittaa pesukoneeseen, koska muovi.

Tätä samaa muottia saa ebaysta muutamalla eurolla, jos ei omasta kaupasta löydy.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 335
Ei ollut kukaan vastannut sulle niin laitan itse. Mitä enemmän öljyä, sen paksumpi majoneesi. Koita esim. seuraavaa.

1 kananmuna purkin pohjalle
1 rkl sinappia (hiukan vähempi jos dijon)
Tilkka valkoviinietikkaa
Suolaa ja valkopippuria
3dl öljyä
Sauvasekoittimella majo kasaan
Mausta oman maun mukaan.

Jos öljy juoksettuu tai tuli liian paksua, niin tilkka vettä, etikkaa tai sitruunamehua ja sauvasekoittimella 30sek. pyöräytys. Jos liian löysää niin lisää öljyä ja 30sek. pyöräytys
Onko laittaa jotain tarkkaa ohjetta mausteineen hyvästä majoneesista? Muutkin saa osallistua :)
Olen muutaman kerran tehnyt ja koostumus hyvä, mutta en ole vielä kertaakaan ollut makuun tyytyväinen.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 375
Itsellä löytyy tällainen pihviprässi. Pihvit jäävät kyllä kiinni tähän. Pärssin öljyäminen auttaa, mutta aika hikistä hommaa tuokin tehdä jokaiselle pihville. Voisi ensi kerralla kokeilla laittaa vaikka leivinpaperinpalasta prässin sisään ennen lihaa. Jos ei wörki, niin reilulla 4 eurolla saisi tuon mallin, josta pohja irtoaa.

Makuasioita.

Myllystä laitan runsaasti valkosipulirouhetta jos haluan valkosipulimajoneesia, toimii paljon paremmin kuin tuore.
Paprikamajoneesia tehdessä ripaus cayennea ja ihan vaan paprikajauhetta.
Tuoreilla yrteillä saa aika kivan makuista, yrtit oman maun mukaan. Mulla yhtä ja toista kasvamassa niin menee fiiliksen mukaan.
Jossain jo aiemmin mainittu Sriracha on oikein mainio chilimajoon. Toinen vaihtoehto on pilkkoa tuoretta chiliä joukkoon.
Joku muu viinietikka tuo pientä extraa. Esimerkiksi Vadelmaviinietikka toimii kivasti. Sinapeilla voi kanssa testailla. Dijon ei ole kaikkien makuun.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Itsellä löytyy tällainen pihviprässi. Pihvit jäävät kyllä kiinni tähän. Pärssin öljyäminen auttaa, mutta aika hikistä hommaa tuokin tehdä jokaiselle pihville. Voisi ensi kerralla kokeilla laittaa vaikka leivinpaperinpalasta prässin sisään ennen lihaa. Jos ei wörki, niin reilulla 4 eurolla saisi tuon mallin, josta pohja irtoaa.
Puristaa kunnolla ja kääntää ylösalaisin kun aukaisee tuon muotin. Irtoaa hieman paremmin, eikä tarvitse öljytä. Harjoitus tekee metsurin...
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 375
Puristaa kunnolla ja kääntää ylösalaisin kun aukaisee tuon muotin. Irtoaa hieman paremmin, eikä tarvitse öljytä. Harjoitus tekee metsurin...
Oon mä sen verran harjoitellut, että ei tuo tunnu toimivan. Satunnaisesti joku sieltä lähtee, kun hakkaat kunnolla leikkuulautaan, mutta ainakni 2/3 jää kiinni ja repeää. Leivinpaperilla tosiaan testi seuraavaksi.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Ei ollut kukaan vastannut sulle niin laitan itse. Mitä enemmän öljyä, sen paksumpi majoneesi. Koita esim. seuraavaa.

1 kananmuna purkin pohjalle
1 rkl sinappia (hiukan vähempi jos dijon)
Tilkka valkoviinietikkaa
Suolaa ja valkopippuria
3dl öljyä
Sauvasekoittimella majo kasaan
Mausta oman maun mukaan.

Jos öljy juoksettuu tai tuli liian paksua, niin tilkka vettä, etikkaa tai sitruunamehua ja sauvasekoittimella 30sek. pyöräytys. Jos liian löysää niin lisää öljyä ja 30sek. pyöräytys
Alussa kannattaa nakata alkuun vaan 2-3 munankeltuaista ja lorottaa öljyä ohuena nauhana, ennen kuin oppii tekemään juoksettumatta.

Kaupat majot on kyllä kaikki ihan hirveää Scheissea. Itse teen perusmajon ja sekaan kunnolla aina valkosipulia, basilikaa ja vähän muita yrttejä. Dijon-sinappia ja valkopippurin sijasta käytän mustapippuria. Valkoviinietikkaa laitan about ruokalusikallisen ja osa öljystä oliviiöljyä. Tuoretavaraa ja kannattaa tehdä vain pieni annos kerralla. Sellaista puolta litraa (mitä jostain ohjeista tulee) kukaan normaalipainoinen ei käytä ennen kuin menee pilalle. Muutenkin kaikki valmis-soosit kannattaa jättää kaupan hyllylle.

edit: Enkä kyllä laittaisi esikuvaksi jotain pikaruokapaikkoja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
701
Alussa kannattaa nakata alkuun vaan 2-3 munankeltuaista ja lorottaa öljyä ohuena nauhana, ennen kuin oppii tekemään juoksettumatta.
Ei tarvi lorotella eikä kikkailla, muna pohjalle loput päälle.. paina sauvasekoitin munan päälle ihan pohjaan, kaada öljyt sekaan ja ei kun täyttä höökää ja nostaa sauvasekoitinta pikkuhiljaa. Helppoa kuin mikä ja pitää tehdä jotain todella väärin että epäonnistuu.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Ei tarvi lorotella eikä kikkailla, muna pohjalle loput päälle.. paina sauvasekoitin munan päälle ihan pohjaan, kaada öljyt sekaan ja ei kun täyttä höökää ja nostaa sauvasekoitinta pikkuhiljaa. Helppoa kuin mikä ja pitää tehdä jotain todella väärin että epäonnistuu.
Itsehän epäonnistuin aikoinaan ainakin 3 kertaa. Lisäksi (pelkkä) keltuainen antaa makua. Toki käytettävä sekoitin/kulho vaikuttaa oleellisesti onnistumiseen.
 
Liittynyt
31.03.2017
Viestejä
1 196
Ei tarvi lorotella eikä kikkailla, muna pohjalle loput päälle.. paina sauvasekoitin munan päälle ihan pohjaan, kaada öljyt sekaan ja ei kun täyttä höökää ja nostaa sauvasekoitinta pikkuhiljaa. Helppoa kuin mikä ja pitää tehdä jotain todella väärin että epäonnistuu.
Joo, pitänee ehdottomasti testata
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 964
Mä olen vetänyt kaikki majoainekset suoraan astiaan ja sauvaa perään. En ole koskaan saanut muuta kuin onnistunutta majoa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 360
Silloin kun jaksoin tehdä hampurilaispihvejä, tein ne taitetun voipaperin välissä käsin painamalla. Sen pihvin muodolla ei niin paljon ollut väliä, kunhan ovat sämpylään sopivia. Ne pihvit pienentyvöt paistaessa jonkin verran.
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719

Ööö.. pakko vaan laittaa omia kuvia. Tämä on kännykästä. Ei ole edes tuore ja ketsuppi oli lopussa, niin sitä meni lautaselle ravistellessa. Noi on niitä Fazerin sämpylöitä, ihan jees. Rasvaista nautaa, peruspekonia. Majoneesia purkista.

En ole ihan samaa mieltä noista pihvinpaisto-ohjeista, mitä luin. Kannattaa lämmittää se jauheliha huoneenlämpöiseksi (ei ikinä kylmänä pannulle) ja max. 2min/puoli ja folioon hetkeksi. Minulla se on se aika kun paistan sämpylät ja pekonit on jo talouspaperin päällä että rasva imeytyy niihin papereihin. Ei se 15min ole. Yleisesti varmaan 5min..

--

Koetin kerran tehdä sous vide-burgereita ja niistä tuli liian kypsiä. Tarpeeksi alkulämmitetty jauheliha lyhyt ytimekäs paisto niin tulee kauniin mediumia. Kannattaa kuitenkin ostaa jotain järkevää suomalaista jauhelihaa, jos ei tule 100% kypsää. Se foliojuttu on pakollinen, kun se tosiaan jatkaa kypsentymistä siellä sisällä ja ei oma pihvi täysin kypsä ole otettaessa raudalta.

--

Kannattaa ostaa joku tuollainen, jos tekee hamppareita usein, niistä on kovasti hyötyä ja se vähintäänkin nopeuttaa prosessia:
Hampurilaispuristin Coline | Clas Ohlson
Itse paistan aina pihvit uunissa, helppoa eikä tarvi vieressä vahtia, ihan sähköistä tarkoitin. Pellille mahtuu myös enemmän kerralla. Uunissa menee myös kana samalla tyylillä. Lidl:n stinger leikkeet käy hyvin sämpylän väliin, vaikka niistä aikamoinen sotku tuleekin pellille, pinnan saa myös ruskistettua uunissa. Jauhelihapihveistä lähtee kyllä nesteet ulos, mutta antaa pihvien imassa nesteet takaisin, eli ei syödä ihan heti. Käytän pihveissä pehmikkeenä ruisleipää ja jotain chilisoossia mausteeksi, tietysti sipulia ja pippuria, kananmunaa voi tietysti laittaa oman mielen mukaan, mutta helpolla pääsee.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
701
Makuja on toki monia, mutta kannattaa ne maut laittaa muihin täytteisiin. Varsinkin jos on pihvikarjan lihaa. Se ei tarvitse kuin suolaa ja pippuria.
Perinteinen "makuja on toki monia, mutta minun makuni on ainoa oikea" (täsmälleen sellainen hölmöys jota vastaan edellisen viestini oli tarkoitus taistella). :D

Toki onhan se hyvää noin, ja suosittelen sitä koittamaan ennen kuin aloittaa kikkailuja. Mutta en kyllä missään nimessä tuomitsisi eksoottisempia viritelmiä. Päinvastoin, mielelläni niistäkin luen täältä jo pelkästään sen takia että saa itse uusia ideoita. Jo pelkkä (hieno) sipuli/valkosipuli/chilisilppu siellä joukossa antaa ihan uutta elämää perinteiselle pihville ja on kivaa vaihtelua. Älkää hyvät ihmiset ikinä kuunnelko mitään "vain tämä on ainoa oikea tapa ja kaikki muu on turhaa", oikeastaan missään asiassa mutta erityisesti kokkailussa. :cigar2:
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Valitettavasti nyt ei uudessa luurissa mitään tuoretta burgerikuvaa ole, mutta voin laittaa muutamia vinkkejä millä olen onnistunut tekemään hyviä burgereita:

Leipä: Teen yleensä kotona briossisämpylän tyylisiä leipiä jollain netistä poimitulla dinner roll reseptillä, joka on kotona tallessa. Kun jaksaa noudattaa ohjetta saa aivan kaupan niitä herlevin hampparisämpylän tyylisiä lopputuotteita aikaiseksi todella kuohkealla rakenteella.

Pihvi: Jos vaan mahdollista eli jos on jäänyt dry aged lihaa yli esim trimmauspaloista isommasta kimpaleesta niin jauhan n. 10% pihvien painosta tuota jämää sinne sekaan. Antaa paremman maun pihville kuin mikään muu kikkailu. Perusmausteena muuten 20% naudanjauheliahssa on suola, mustapippuri ja valkosipulijauhe (tätä kevyesti).

Täytevinkit: Kukin tyylillään, mutta itse diggaan noista extra mature cheddareista, esim tescon tuote on kohtuuhintainen ja saa S-ryhmästä. Yksi mielenkiintoinen kastikevaihtoehto on hoi sin - kastike, vähän niinkuin ketsuppi mutta aasialaisella twistillä. Jalapenot on kanssa yksi mitä monesti laitan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 021
Kaikki täällä hehkuttaa tuota 20% jauhelihaa. Olen tehnyt milloin mistäkin ja huonoimmat tuli Lidlin rotukarjan jauhelihasta. Siinä oli merkitystä ehkä 10% rasvaprosentilla.. Mutta sitten 12% Atrian rotukarjan jauheliha (Blondi) tuli ihan hyvät pihvit. Saman sarjan Angusta ostaisin heti, jos sitä saisi jostain..

Pääsiäisenä tein lammasburgereita, eikä niissäkään ollut rasvaprosentti korkea.

Nyt kun taas Cittarissa on taas halpaa euron sikanautaa, voisin siitäkin tehdä ihan piruuttani. Kyllä maistan eron, mutta ei se burgeri ole pilalle mennyt, vaan enemmän arkinen..
 
Tuon rasvaisemman jauhelihan idea on mehukkaampi pihvi ja ero on selvä. Pannulla pärjännee vähän pienemmälläkin rasvamäärällä mutta erityisesti grillissä tuo 20% on optimaalinen.
 
Sisäfilepihvistäkin saa kuivan, jos valmistaa väärin. Liha lämpinä pannulle ja pieni vetäytyminen folion sisässä on ratkaisu tähänkin ongelmaan.

edit: tosin se huonoin burgeripihvi oli 10%, enkä halua uusia sitä kokemusta.. Pidän sanani ja ostan 12% Angusta, jos sitä näkyy ja raportoin tänne.

dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Tuon rasvaisemman jauhelihan idea on mehukkaampi pihvi ja ero on selvä. Pannulla pärjännee vähän pienemmälläkin rasvamäärällä mutta erityisesti grillissä tuo 20% on optimaalinen.
Kyllä se 10%:a riittää ihan hyvin, ei ole kuiva. Pelti lainehtii, jos käyttää rasvaista, omalla kohdalla varmaan se ruisleipä siellä pihvin joukossa imasee myös jotain itseensä. Valmistustavalla on merkitystä, mutta jos se rasva ei karkaa mihinkään...
 
Liittynyt
21.11.2018
Viestejä
1 333
Sisäfilepihvistäkin saa kuivan, jos valmistaa väärin. Liha lämpinä pannulle ja pieni vetäytyminen folion sisässä on ratkaisu tähänkin ongelmaan.

edit: tosin se huonoin burgeripihvi oli 10%, enkä halua uusia sitä kokemusta.. Pidän sanani ja ostan 12% Angusta, jos sitä näkyy ja raportoin tänne.

Kyllä aberdeenia kannattaa kysyä suoraan tuottajiltakin. Niillä saattaa hyvinkin olla pakastimessa lihaa tai seuraavan teurastuksen päivämäärä tiedossa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
@hsalonen tuostahan on jotain tutkimusta että nimenomana burgereissa saattaisi olla jopa hyödyllistä käyttää jääkaappikylmää pihviä paremman ruskistuksen saamiseksi, itse usein kyllä otan jääkaapista ja annan puolisen tuntia olla pihvinä huoneenlämmössä.

@dude86 olet kyllä ihan hakoteillä. On aika eriasia onko pihvi mehevä vai lihasmehusta "kostea" ja en ymmärrä mistä pellistä puhut kun burgeripihvithän valmistetaan kuumalla pannulla/grillissä ilman mitään pannulta uuniin komboa kuten pihveissä tai muussa kokolihassa. Kyllä se rasva pannullekin karkaa jos ei grillissä valmista.

Itse kyllä haen mieluiten jotain black angusta esim suoraan lihatukusta tms jos suunnittelen enemmän tekeväni burgereita.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
254
Onkohan nuo Atrian pakkaukset, vaikka muuten toki käteviä, niin vähä huonoja pihvien kannalta? Ainakin siitä 10%:sta tulee jotenkin turhan tiiviin oloiset pihvit, saattaa tosin liittyä ihan jauhatuksen karkeuteen.
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
@hsalonen tuostahan on jotain tutkimusta että nimenomana burgereissa saattaisi olla jopa hyödyllistä käyttää jääkaappikylmää pihviä paremman ruskistuksen saamiseksi, itse usein kyllä otan jääkaapista ja annan puolisen tuntia olla pihvinä huoneenlämmössä.

@dude86 olet kyllä ihan hakoteillä. On aika eriasia onko pihvi mehevä vai lihasmehusta "kostea" ja en ymmärrä mistä pellistä puhut kun burgeripihvithän valmistetaan kuumalla pannulla/grillissä ilman mitään pannulta uuniin komboa kuten pihveissä tai muussa kokolihassa. Kyllä se rasva pannullekin karkaa jos ei grillissä valmista.

Itse kyllä haen mieluiten jotain black angusta esim suoraan lihatukusta tms jos suunnittelen enemmän tekeväni burgereita.
Minä paistan pihvit aina uunissa ja pelkästään siellä, kyllä se pihvi imasee nesteet takaisin, jos hieman jaksaa ootella. Kyllä uunin lämpötila pihvin ruskistaa. Eihän sille tietysti minkään voi, jos kerran on väärin tehty, vaikka maku on hyvä, ei niitä Gordon Ramsay:lle olla tarjoamassa.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 335
Viestejä
4 192 252
Jäsenet
70 723
Uusin jäsen
RSpa76

Hinta.fi

Ylös Bottom