Pienten kysymysten ketju

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 812
Missä vaiheessa ns. abikot tulee hyväksytyksi liitosmenetelmäksi? Kun niitä kuitenkin käytetään esimerkiksi jokaisessa kojeistossa ja sähkömoottorissa. :D
Lentokoneissakin, ja runsaasti.

Eipä niissä mittään vikaa ole oikein käytettyinä :D
 
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
2 075
Lentokoneissakin, ja runsaasti.

Eipä niissä mittään vikaa ole oikein käytettyinä :D
230v kytkennöissä pitää muistaakseni olla tuplaeristys, eli johdossa on 2 erillistä eristettä kuten esim normaalin pöytälampun "lapamato" johdossa.

Jos vastaavan johdon haaroittaa ilman rasiaa niin varmaan riittää kun laittaa haaran päälle paksun kutistesukan joka yltää johdon ulommaisen kuoren päälle.

En myöskään ole sähköasentaja joten joku muu varmaan kertoo virallisen määräyksen.
Haara+kunnon sukka tuottaa kuitenkin riittävän eristyksen ja estää vahingossa pääsyn sähköä johtaviin osiin.

Todennäköisesti tekisin itse vastaavan projektin juottamalla johtojen jatkot, juotoksen päälle sukka ja koko liitoksen päälle toinen sukka. Näin siksi että saadaan mahdollisimman pieni liitos joka on helpompi piilottaa.

Oksasta ja asennuskorkeudesta riippuen yläpuolelle voisi ehkä tehdä kolon johon johdot saa piilotettua? Ehkä kololle jopa kansi...

Yksi vaihtoehto on käyttää 12v ledejä tai halogeenejä lamppuina jolloin johdotus ja eristys ei ole niin tarkkaa kun ei voi mennä henki. Silloin tietysti kattorasian kohdalle/lähelle pitää sijoittaa 12v virtalähde... tai katon rakenteesta riippuen paneelin yläpuolelle
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 104
Koska näitä liittimiä ei ole tarkoitus purkaa asennuksen jälkeen niin onnistuukohan esim tämmöisellä puristusliittimellä, missä toiseen päähän on survottu kaksi johtoa? Vai löytyyköhän näitä Y-mallisena?

Nuo sokeripalat ja wagot saattavat olla turhat vaikeasti piilotettavissa rouvan makuun
Voi sen noilla abikoillakin tehdä, kunhan varmistaa että ovat riittävällä jännitekestolla. Mun mielestä tavallinen halpahallin autoasennuksiin tarkoitettu abiko on jokin 50V tjsp.

Rosvoliitintä en kyllä tuohon paikkaan laittaisi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 897
Tarkoitus olisi mökillä jossa on sekä aggregaa että invertteri rakentaa 230v sähkölle etäohjattava syötön valinta. Tarkoitus olisi pitää homma simppelinä mutta kuitenkin niin että tuon saa valittua etänä joko aggregaatti tai invertteri. Tähän on kaapelointi olemassa joten valinta signaali on ihan vain kosketintieto.

Nyt mietityttääkin riittääkö tuohon syötön vaihtoo ihan vaihtokoskettimellinen kontaktori vai pitäisikö vaihdon syötöltä toiselle tapahtua pidemmällä vaihtoajalla? Kyseessä yksivaihe järjestelmä ja maksimi virta 16A.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 221
Miksei ei ole, tai mistä löytäisi, Wago 222 tyyppisiä liittimiä joissa olisi kahteen suuntaan lähdöt? Aika useinhan noilla tulee haaroitettua johtoja ja varsinkin jos johonkin rasiaan pitää mahduttaa monta johtoa haaroineen niin paljon ylimääräistä mutkaa joutuu tekemään.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 238

Kyllä niitä AliExpress löytyy ainakin ja YouTubesta löytyy vertailuja alkuperäisten ja kiinalaisten kesken ja ihan turvallisia ne ovat käyttää.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 008
Pitäisi löytää useampi ja edullinen korvaaja KA302324-4 24V 300VA virtalähteelle (Google kertoi näitä käytetyn asuntovaunuissa mm.). Tuon perään ei tule mitään muuta kuin 140W lämmitysvastus. Mieluummin Suomesta kun pitää saada kuitit (menee varmaan niin vaikeaksi ulkomaalaiset kuitit jolle noi olisi menossa, niin siksi Suomi).
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
826

Miksi noin kova ylimitoitus, jos perässä on vain lämmitysvastus? Heti suomikaupasta löytyy esim. KIINTEÄN ASENNUKSEN MUUNTAJA 24V 140VA - PARTCO verkkokauppa
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 104
Tarkoitus olisi mökillä jossa on sekä aggregaa että invertteri rakentaa 230v sähkölle etäohjattava syötön valinta. Tarkoitus olisi pitää homma simppelinä mutta kuitenkin niin että tuon saa valittua etänä joko aggregaatti tai invertteri. Tähän on kaapelointi olemassa joten valinta signaali on ihan vain kosketintieto.

Nyt mietityttääkin riittääkö tuohon syötön vaihtoo ihan vaihtokoskettimellinen kontaktori vai pitäisikö vaihdon syötöltä toiselle tapahtua pidemmällä vaihtoajalla? Kyseessä yksivaihe järjestelmä ja maksimi virta 16A.
Yhdellä kontaktorilla toteutettuna tuo tulee aiheuttamaan satunnaisia sulakkeen palamisia, ainakin mikäli takana on jotain muuta kuin puhdasta resistiivistä kuormaa.

Rakenteellisesti yksinkertaisin ratkaisu olisi käyttää lataavaa invertteriä, joka tekee vaihdon sisäisesti, eikä siten tarvitse mitaan muuta ohjausta kun aggren käynnistyksen.
 
Tuohan olisi sinäänsä helppo vaihtoehto mutta tuntuu typerältä maksaa lisää siitä latausominaisuudesta kun tarvetta sille lataukselle ei muuten ole (ennemminkin haittaa sekoittamaan dc-puolen omaa latausjärjestelmää). Aggregaation käyttö on hyvin vähäistä, lähinnä isompia sähkötyöjaluja tarvittaessa.

Pitääs vähän kattella mitä nuo maksaa, invertteritehoksi riittää jotain 600-800w. Noissakin lienee varmaan yleensä mahdollisuudet jonkinlaiseen kauko ohjaukseen eli etänä päälle ja pois? Invertterisähköäkään ei jatkuvasti tarvi joten ei sitä kannata tyhjäkäynnilläkään pitää turhaan.
 
2 kontaktoria ja pikku viive väliin niin että molemmat on aina riittävän pitkään poissa päältä vaihdon aikana pitäisi riittää jos normaali kuorma ei tykkää pahaa hetken katkoksesta.
Vaatii tietysti sopivan ohjauksen viiverele(i/e)llä tai muuten.

Helpoin vaihtoehto on kyllä tuo edellä esitetty
 
0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 878
Työ/taukorele ohjauspuolelle, varavirtajärjestelmissä noita on ainakin muinoin käytetty suht paljon.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
233
Asuksen AIO koneeseen pitäisi saada virtaa seinälle. Kohtaan tulee sähkökeskukselta putkitukset mutta ei johtoja. Onko OK jatkaa muuntajan 18v puolta vai kannattaisiko laittaa vain pistorasia tuonne koneen taakse. Seinään on tehty kotelo tuonne koneen taakse.

Putkessa kulkee nyt vain cat6 - johto, kun aikaisempi toimi poe:n kautta.

Matkaa on varmasti yli 10 metriä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 104
Oikea pistorasia on yleiskäyttöinen, eli siinä toimisi joskus tulevaisuudessa jotain muutakin kuin se Asus.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 664
Asuksen AIO koneeseen pitäisi saada virtaa seinälle. Kohtaan tulee sähkökeskukselta putkitukset mutta ei johtoja. Onko OK jatkaa muuntajan 18v puolta vai kannattaisiko laittaa vain pistorasia tuonne koneen taakse. Seinään on tehty kotelo tuonne koneen taakse.

Putkessa kulkee nyt vain cat6 - johto, kun aikaisempi toimi poe:n kautta.

Matkaa on varmasti yli 10 metriä.
Lisäksi, jos jatkat tuota 18V puolta muuntajalta niin pitkässä vedossa voi tulla jännitehäviötä liikaa. PoE-laitteet on yleensä älykkäämpiä ja nostelevat jännitettä kaapelin pituuden mukaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 389
Tuossa vaan on sellainen homma että muistaakseni hituvirtajohtojen kanssa samaan putkeen ei saa 230V johtoja laittaa. Toki varmaksi en sano kun en mikään oikea sähkäri ole...

Tietty jos löytyy tyhjä putki vierestä niin sieltä sitten sähköä pistorasialle.

Niinkuin aiemmin jo mainittiin, niin tuon 18V jatkaminen noin pitkän matkan vaatii aika paksua johtoa ettei jännitehäviö tule ongelmaksi.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
233
Ok, kiitoksia neuvoista. Kokeilin nyt ekana kuitenkin tuota jatkamista mutta arvelin laitattaa kuitenkin pistorasian sinne ihan varmuudeksi.

Toimii ainakin vielä..... Laitoin 1.5m2 kaiutinjohtoa jatkojohdoksi.
 
Ploro

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
481
Olisikohan kellään Neonate:n itkuhälytintä? Pitäisi saada kuva/ID palaneesta komponentista.

Merkattu komponetti on päästänyt savut pihalle eikä siitä saa enää mitään luettua. Arvaus on joku trankku jolla ajetaan tuota antennia.

IMG_2337.JPG path5976.jpg
 
Lisätään vähän infoa ja koitetaan olisiko jollain paremmat google skillit. Eli komponentti on varmaan sama kuin vieressä oleva 9B24, kellään arvausta mikä tuo voisi olla?

kompo.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
No jos se on SOT-23-5 ja jos 9B24:n 9B on SMD koodi ja 24 on lot number niin silloin se voisi olla esimerkiksi:
Ricoh
R3111N191A
RN5RL29AA
RN5VD19CA

Yleismittari käteen ja ihmettelet mikä pinni on mikä. Esim tieto siitä mikä menee maihin auttaa yllättävän paljon. Tai mitkä ei ole kytkettynä mihinkään.
Hyvällä tuurilla se toinen kikkare käy ja kukkuu edelleen joten siitä voisit yrittää mitata jännitettä.

P.S. "SMD codes" tai "SMD marking code" tjsp jne Googleen ja löydät jos jonkinlaista listaa. Tai esimerkiksi "smd components" Android sovellus.
P.P.S. On myös mahdollista että tuo on joku spesiaali/random/proprietary koodi..
 
Ploro

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
481
No jos se on SOT-23-5 ja jos 9B24:n 9B on SMD koodi ja 24 on lot number niin silloin se voisi olla esimerkiksi:
Ricoh
...
Kiitos vastauksesta. Kuvaan tosiaan laitoin jo hieman mitä eilen illalla ehdin tuota mittailla. Valitettavasti ei ollut mikään noista ricoh:in piireistä.

Pin 1 = VCC, suoraan akulta ja tuolle ylhäällä olevalle hakkurille (mitattu 3.9V joka on myös akun jännite).

Pin 2 = GND

Pin 3 = haarautuu muutamaan paikkaan, ainakin viereiselle ”samalle piirille” ja yllä olevalle 3 jalkaiselle sot23 piirille jossa 1 jalka konkan kautta maissa ja ”yksinäinen” suoraan maissa.

Pin 4 = NC

Pin 5 = Tonne armin ohjaamaalle IC:lle

Laitoin valmistajallekkin postia, mitta se taitaa olla aika tyhjä arpa.
 
Jaa, en näköjään tajunnut että siinä oli merkitty että mikä menee mihin :facepalm:

No jos se koodi olisikin 9B2 niin sillä löytyy Torex nimiseltä valmistajalta SOT-23-5 paketissa XC6209 sarjasta
XC6209B332MR
XC6209F332MR
Molemmat jotain 3.3V +-2% ldo reguja, toinen 150mA ja toinen 300mA.
Näissä kuitenkin
Pin 1 Vin
Pin 2 GND
Pin 3 CE (on off ohjaus)
Pin 4 NC
Pin 5 Vout
Nämä kaksi on hieman erilaisia sen suhteen että mikä on CE pinnin logiikka, kts datasheet.

Näistä toisen Vout ilmeisesti siis menee tuonne TW3328 piirille?
Siitä löysin viittauksia Synoxo nimiseen valmistajaan ja TSSOP20 pakettiin joka tuo myös näyttäisi olevan.
Mutta en yhtäkkiä kuitenkaan löytänyt mitään muuta järkevää...esim datasheet olisi kiva niin tietäisi mitä tuo pinni odottaa.
Toisaalta 3.3V kuulostaa ihan järkevältä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 102
Eräs projekti tarvitsisi etupaneelin. Siinä pitäisi siis olla näppäimistön kuva ja ikkuna näytölle. Se liimataan kotelon päälle, ja painikkeita painellaan kalvon läpi. Tällaisiahan on nykyään lähes kaikissa laitteissa.

Kiinasta niitä näyttäisi saavan n. 10 € kappalehintaan, kun tilaa parikymmentä kappaletta.

Millainen Suomen hintataso näissä on, ja viitsitäänkö täällä edes vaivautua näin pieniin eriin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Onko teillä haisua näistä tälläisistä erittäin vahvasti integroiduissa nippeleistä ettei tarttisi välttämättä ollenkaan mitään ulkoisia komponentteja tai tosi vähän?

Tuli esimerkiksi mieleen pari lediohjainta eli NSI45020AT1G --> https://www.onsemi.com/pub/Collateral/NSI45020A-D.PDF Ledi/ledejä vaan tuohon niin pitää virran siinä 20mA. Tuostakin on vielä kovempi virtaisia versioita.

Sitten AMC7135 myöskin ohjaa 350mA ja pelkästään vastuksen ja konkan tarttee lisukkeena.

Sitten on näitä cob ledejä mihin vaan suoraan verkkovirtaa ja ei tartte muuta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 335

Noissa lineaarisissa pitää vain pitää huolta että pysyy lämmöt kurissa, mutta ihan toimivia vehkeitä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Noissa lineaarisissa pitää vain pitää huolta että pysyy lämmöt kurissa, mutta ihan toimivia vehkeitä.
Niin tuo ei kait polta lediä tai ledejä, kun pitää virran aina sopivana. Jonkinlainen säätyvä vastus? Kuitenkin max 0,5W ja toisessa tapauksessa jokainen ohjaa 1W lediä tai kaksi 3W lediä.
Onko jotain hakkurimalleja virtaa rajoittamassa niin vievät vähemmän kuin tuollaiset lineaariset?
Tietty noissa olisi aina kelaa ja sen sellaista ylimääräistä. Eikä se kela pahin, kun voi olla hyvin standardi arvoinen, mutta pari vastusta voi olla hyvinkin erikoisilla arvoilla.
 
Tarkotin itse noita piirejä, riippuen jännitteistä ja virroista niihin voi palaa paljonkin tehoa. Säädettävä vastus on sinänsä ajatuksena aika lähellä, "ylimääräinen" teho muutetaan lämmöksi että saadaan virta pidettyä vakiona.

Joku 20mA ledi (alle 0.1W) ei niinkään ole väliä, mutta useamman watin ratkaisuissa kannattaa vähän katsoa ettei piirit ole punahehkuisina :)

Karkeasti voit laskea häviöt:
(Vin - Vf) * If

Esim. 1W valkoinen led:
(12V - 3V) * 330mA = 3W tehoa ohjaavaan piiriin

Sama led 5V syötöllä 0.66W, joten lineaaristen kanssa kannattaa jännite pitää vain vähän tarvittavan yläpuolella.

Hakkurissa on omat häviönsä, mutta niissä ei juurikaan ole väliä onko millä jännitteellä viritystänä käyttää.

En ole vielä ottanut aamukahvia, joten en ihmettele jos jäi epäselväksi tai virheelliseksi :btooth:
 
nnaku

I'm object-oriented!
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
779
Elikkäs nyt alko vituttaan toi 40min aikakatkaisu kahvinkeittimessä! Käsittääkseni tuo aika lasketaan verkkovirran taajuudesta?! Milläs patenttilla saisin taajuuden puolitettua ennen kytkintä? Mahtaako edes onnistua noin?

PS. En tullut kysymään mielipiteitänne kirkerästä kahvista joka on seissyt yli 40min. :wtf:
 
Mikrokontrolleri sinne väliin napsauttamaan virrat poikki releeltä 20 min päästä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
Elikkäs nyt alko vituttaan toi 40min aikakatkaisu kahvinkeittimessä! Käsittääkseni tuo aika lasketaan verkkovirran taajuudesta?! Milläs patenttilla saisin taajuuden puolitettua ennen kytkintä? Mahtaako edes onnistua noin?

PS. En tullut kysymään mielipiteitänne kirkerästä kahvista joka on seissyt yli 40min. :wtf:
Mikä keitin? Joissakin keittimissä se ajastin on suoraan kytkimessä, esim Moccamasterissa.
Eli jos se on kytkimessä niin sen voisi vaihtaa joko pidemmällä viiveellä varustettuun tai ilman mitään viivettä.
 
nnaku

I'm object-oriented!
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
779
Mikä keitin? Joissakin keittimissä se ajastin on suoraan kytkimessä, esim Moccamasterissa.
Eli jos se on kytkimessä niin sen voisi vaihtaa joko pidemmällä viiveellä varustettuun tai ilman mitään viivettä.
Moccamasterihan tuo on, mutta tuntuu olevan hankala löytää ko. kytkintä pidemmällä kellolla. Manuaali kytkin ei oikee houkutta, kun on oppinut jo jättämään tuon vekottimen päälle :D

Tämän lähemmäs sopivaa katkaisijaa en oo päässy

  • Part-no: 3600-414.27 1552
  • EAN: 2050000382758
Vieläkun keksis kukat tollasia myy 1 tai 2 kpl kuluttajalle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 335
Moccamasterihan tuo on, mutta tuntuu olevan hankala löytää ko. kytkintä pidemmällä kellolla. Manuaali kytkin ei oikee houkutta, kun on oppinut jo jättämään tuon vekottimen päälle :D

Tämän lähemmäs sopivaa katkaisijaa en oo päässy

  • Part-no: 3600-414.27 1552
  • EAN: 2050000382758
Vieläkun keksis kukat tollasia myy 1 tai 2 kpl kuluttajalle.
Moccamasteria on 120min kytkimellä. Sellainen voisi löytyä varaosana jos sattuu sopimaan malliisi.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
Moccamasterihan tuo on, mutta tuntuu olevan hankala löytää ko. kytkintä pidemmällä kellolla. Manuaali kytkin ei oikee houkutta, kun on oppinut jo jättämään tuon vekottimen päälle :D

Tämän lähemmäs sopivaa katkaisijaa en oo päässy

  • Part-no: 3600-414.27 1552
  • EAN: 2050000382758
Vieläkun keksis kukat tollasia myy 1 tai 2 kpl kuluttajalle.
Johnson Electricin sivuilta katselemaan distributor/rep tietoja ja soittelemaan läpi. Tuskin älyttömän halpa on posteineen mutta jos sen nyt haluaa niin..

Tai sitten hommaat sen manuaalisen kytkimen joka on vähän helpompi löytää ja pistorasiaan kaveriksi lyhytaika-ajastin.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 238
Ei sitä 120min kytkintä valmisteta enään vaan sen on korvannut tuo 40min kytkin. Eli jos jollain vanhaa varastoa niin voi vielä jostain saada.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
Ei sitä 120min kytkintä valmisteta enään vaan sen on korvannut tuo 40min kytkin. Eli jos jollain vanhaa varastoa niin voi vielä jostain saada.
Tuskimpa Johnson Electric nyt kuitenkaan tanssii Technivormin pillin tahtiin. Tippmatic Timer sarjasta on saatavilla 27 eri viive vaihtoehtoa 30 sekunnista 20 tuntiin ja tuo 120min kytkin on sattumoisin yksi niistä "vakio malleista", muita saa kun kysyy JE:ltä tjsp.
 
nnaku

I'm object-oriented!
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
779
Ei sitä 120min kytkintä valmisteta enään vaan sen on korvannut tuo 40min kytkin. Eli jos jollain vanhaa varastoa niin voi vielä jostain saada.
Ja tuskinpa se technivorm:in ainoa markkina on vain ja ainoastaan eu pykälien ulottamissa maissa.
Esim USA saa edelleen 100min auto-off versiota! Ja se on tasan sama kytkin kuin EU-alueella oli ennen vuotta 2015.
KBG Copper

Siellä vaan töpselistä tulee 60hz ja meillä 50hz. (60hz*100min = 50hz*120min )
 
Erona on taajuuden lisäksi 110/230V, mahtaako sama kytkin toimia molemmissa?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
934
Tarvitsisin hiukan apuja tietävimmiltä henkilöiltä. Pieni epävarmuus iski.

Tuli otettua vähän huono kuva:

Kun pitäisi noille johdoille keksiä mihin ne tulee:

Kuvassa "km2" palikka siirtynyt oikealta vasemmalle ja tuo musta palikka on uusi joka on vaihdettu. Pystyykö joku tietävämpi päättelemään miten nuo johdot tulee? Itseäni häiritsee että palikan "km3" 54no johto näyttää menevän viereisen palikan 62nc paikkaan. Ilmeisestikkin tuon toisen johdon kanssa myös sama että menisi "ristiin" mutta eihän tuossa ole mitään järkeä... vai onko? Mitä tapahtuu jos nuo on vituilleen kytketty ja lyön päälle? Tyyliin "räjähtää" ja savun hälvetessä tarkistakaa kytkennät.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 015
Korjaa kuvalinkit! httpS:// --> http:// niin näkyy meille ilman kikkailua.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 104
Kun sulla on noin hyvä kuva tuosta kytkennästä, niin pystyt sen siitä itse seuraamaan miten se toimii, mutta erittäin tärkeää että jos olet vaihtanut joidenkin komponenttien paikkoja, että niiden merkinnät pysyy oikein. Vaikka vielä itse pystyisitkin pitämään mielessä esim KM2 on oikeesti KM1 tms, niin seuraava kaveri on ihan kusessa.
 
0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 878
Näyttäisi meininki vähän siltä että kannattaisi soittaa sähköurakoitsijalle kun ei ole pientäkään käryä mitä on tekemässä tai edes siitä että miten piirikaaviota luetaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 412
Viestejä
4 194 560
Jäsenet
70 728
Uusin jäsen
pvarjone

Hinta.fi

Ylös Bottom