Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Vilkun käyttämisen vaikeus ja perässäroikkujat. Siinäpä ne mitä päivittäin näkee. Mitä uudempi, hienompi ja tehokkaampi auto kyseessä, sitä varmemmin nuo asiat toteutuvat.
Jotenkin perässä roikkuminen on alkanut häiritä viime aikoina ihmeellisen paljon. Jotenkin se koko taustapeilin täyttävä liike on kuin tissivako johon katsomista yrittää välttää niin paljon, ettei sitten tulekaan muuta ajatelleeksi.

Olen alkanut (valoisassakin) kääntämään taustapeilin tummaksi ja peruutuspeilit kohti taivasta, niin siinähän roikkuu, ja itse saa keskittyä vähän enemmän muuhun liikenteeseen.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527

Puskurissa nysvääjiä omalle kohdalle on sattunut tosi harvoin, mutta ovathan ne kieltämättä monellakin tavalla ärsyttäviä. Suurin ongelma tulee varmaan tuvallisuuden puolelta, eli jos eteen tulee jotain yllättävää, niin se perskärpänenhän ui takaa liiveihin saman tien.

Se on sitten eri asia, jos itse jumittaa vasemmalla kaistalla, niin sitten on ihan ymmärrettävää, jos muut ilmaisevat tuolla tavalla että "suksi nyt jo ***tuun siitä edestä".
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Hyi helvetti tuollaisia systeemejä. Noiden pitäisi toimia 100% varmuudella oikein tai sitten kieltää lailla.
Näin on. Aiemminkin adaptiivinen vakkari on kyllä päässyt yllättämään, kun se on jarruttanut melko voimakkaastikin viereisellä kaistalla olleen vuoksi. Sen olen oppinut estämään painamalla hieman kaasupoljinta jos vieressä jarrutellaan. Tuo jarrutus tuli kuitenkin täysin puskista: auto piipittää, turvavyöt vetivät lukkoon ja nopeus läksi kohti nollaa erittäin tehokkaasti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Ärsyttää tyypit jotka ajaa 100km/h alueella jotain 90km/h. Sitten tulee ohituskaista niin yhtäkkiä kiihdytetään johonkin 120km/h niin ei viitti mennä ohi ja heti kun kaista päättyy niin sitten körötellään sitä 80-90km/h. Tiedä sitten ovatko nuo kuskit vain aivan käsittämättömän tyhmiä vai tekevätkö kiusallaan haittaa muille tiellä liikkujille.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 007
^Raumalta kun lähtee Porin suuntaan, on siinä n. 6km keskikaiteellista tietä jossa aluksi heti ohituskaista. Todella monen nopeus putoaa sieltä reilusta satkusta reiluun kahdeksaankymppiin kun se ohituskaista loppuu, vaikka satkun rajoitus on kesät talvet koko tuon keskikaideosuuden verran voimassa. Välillä vituttaa ihan tosissaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
171
Nyt olen huomannut viime aikoina ärsyttävän ryhmittymisvaikeudet. Ihan perustapaukset kuten keskiviivan viereen vasemmalle kääntyvillä tuottaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ja kapealla tiellä jono pysähtyy odottelemaan kääntymistä, kun oikein ryhmittyneenä ongelmaa ei olisi.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Ärsyttää tyypit jotka ajaa 100km/h alueella jotain 90km/h. Sitten tulee ohituskaista niin yhtäkkiä kiihdytetään johonkin 120km/h niin ei viitti mennä ohi ja heti kun kaista päättyy niin sitten körötellään sitä 80-90km/h. Tiedä sitten ovatko nuo kuskit vain aivan käsittämättömän tyhmiä vai tekevätkö kiusallaan haittaa muille tiellä liikkujille.
Ilmiö on tuttu, mutta taisit nyt vähän liioitella lukemia? Ainakaan minä en ole noin merkittävää eroa nopeuksien kohdalla koskaan nähnyt.

Yksi syy on mahdollisesti siinä, että kokemattomana tai muuten vain epävarmana ei uskalleta ajaa rajoituksen mukaisesti ja sitten kun tulee kohdalle leveämpi tie ilman vastaantulijoita, niin se vapauttaa ajamaan vähän kovempaa.

Useimmiten korjauksena toimii, kun vaan pyyhkäisee ylinopeudesta huolimatta ohi siellä ohituskaistalla, niin ei tarvitse kärsiä pidempään. Toki siinä pitää ottaa riskiä itse, joka on aivan annelista, mutta minkäs teet.
 
Yllättävän paljon näitä on. Ehkä se on siinä että ei uskalleta ajaa satasta kun on vaan 1 kaista ja sitten kun levenee niin uskalletaan ajaa kovempaa ja rajoituksetkin unohtuu?
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
862
Lisäksi ihmetyttää ohittamisen hankaluus moottoritiellä. Näin kymmeniä autoilijoita, jotka lähestyivät rekkaa tai peräkärryä, vetivät paniikkijarrutuksen n. autonmitan päähän ja sitten lähtivät ohitukseen. Valoja päälle saatana.
Näitä monesti itsekin ihmetellyt. Viimeksi kun ajelin Turkua kohti, niin vakkarilla ajaessani ohitin saman Skodan kolmesti, kun tämä minun ohitettuani hänet kiihdytti taas mun ohi. Yhden kerran niin, että kun 120 vaihtui 100 rajotukseen, niin Skoda paineli musta ohi hidastettuani. 1km päästä oli sen vauhti tippunut sataseen, ohitin sen, kiihdytti perään, ja 1km päästä edelleen 100km/h alueella kiihdytti yhtäkkiä 120km/h vauhtiin ohitseni. Siinä sitten katselin, kun rekka tuli edessä vastaan, niin ajoi sen puskuriin kiinni jarruvalot loistaen ja 10s päästä tajusi mennä ohi.

Pari minuuttia tästä tilanteesta eteenpäin menin taas hänen ohitseen. Vaikea ymmärtää millä perusteella jengi sen nopeusmittarin näyttämän lukeman valitsee.
 
Joo näitäkin näkee välillä ja vaikea sitä on sanoa mitä siellä korvien välissä liikkuu näillä jojokuskeilla.

Sellainen tuli kuitenkin mieleen, että satoiko silloin vettä? Jos satoi tai oli muuten kosteaa, niin silloin sitä ei välttämättä vaan tee mieli ajaa toisen perässä ainakaan jos on yhtään kehnommat pyyhkijät. Ja toki sitten vielä nuo Mawerickin mainitsemat mahdollisuudet päälle.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 007
Joku taisi täälläkin mainita, ettei käytä cruisea vaikka autossa sellainen on. Mä en kertakaikkiaan ymmärrä miksi. Vakkari helpottaa ajamista ihan saakelisti ja pitää 99,9% varmuudella nopeuden tasaisempana* kuin ihminen.

*poislukien kovin mäkiset tiet ja vanhat vakkarit
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 054
Jännä juttu. Itsellä samankaltainen juttu turun motarilla kohti helsinkiä. Skoda ajelee oikealla kaistalla noin 120km/h. Väliin lähti ohittelemaan rekkoja jolloin nopeus putosi vasemmalla kaistalla 110km/h. Itse ajelin vakkari päällä 125km/h ja ohitin Skodan kolme kertaa 40km matkan varrella. Aina tuli eteen kun olin ohittamassa letkaa vasemmalla kaistalla..
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
875
Kuskit ketkä ei hahmota autonsa ulkomittoja.Soratiellä vastaantuleva ajaa keskellä tietä kun ei ole kaistaviivoja.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
PK-seudulla muutama tuore asuinkatu on tullut vastaan missä voi vaan arvailla mitä suunnittelijan päässä on liikkunut.
Itse noin ahtaissa paikoissa hidastan joka auttaa
Sehän sen suunnittelijan päässä on liikkunut. Hidastaminen, siis. Nopeusrajoituksia ei noudateta, hidasteet aiheuttavat lähinnä kiihdytelyä ja jarruttelua. Kapea tie hidastaa vauhtia yleensä ihan itsekseen.
 
Liittynyt
14.03.2019
Viestejä
879
//OT
Näitä juttuja ku lukee, nii tulee pakostakin mieleen, että onneksi omat ajelut pääväylillä suuntautuu 95%:sesti Jkl:stä pohjoiseen ja takaisin. Samoja tapauksia siinäkin suunnassa näkee, mutta määrältään todella vähäistä. Tosin myönnetään, että omat liikkumiset pääväylillä on vähäistä + se että yritän mahdollisuuksien mukaan rytmittää omat ajelut ruuhka-aikojen ulkopuolelle, joten ei oo oikeen vertailu kelpoista kamaa :).
OT//
 
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
1 354
Ajoin satasen alueella 105 mittarissa, audi ajaa perälaudassa kiinni ja koittaa ohittaa kolme kertaa, jokaisella kerralla vetäytyy rinnalta takaisin taakse vastaantulevan liikenteen takia(mutkainen tie, ei näkyvyyttä)

Kun rajoitus vaihtuu 80 paahtaa hän täysillä ohi, vilkku oikeaan, äkkijarrutus ja kääntyy risteyksestä edessäni:facepalm:
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 164
Samanlainen tapaus tuli toissapäivänä kohdalle. Moottoritiellä vaihtoi vasemmalle kaistalle edestäni vaikkei ketään ollut edes sen edessä. Jäi ajelemaan siihen 90@100 joten pakkohan sitä oli oikealta painella ohi.
Ihan saman apinalajin Nissan Qasqai Turun väylällä viimeviikolla. Melkeen ajoin perään kun tyyppi pudotti 125-> 110 siirtyessään ohittamaan. Mitä helvetin perkelettä? Ja tämän jälkeen tällä tyypillä oli otsaa näytellä sormimerkkejä sen jälkeen kun sain vakkarinopeuden takasin päälle (ja ohitin hänet.) 100% apina.
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
862
Sellainen tuli kuitenkin mieleen, että satoiko silloin vettä? Jos satoi tai oli muuten kosteaa, niin silloin sitä ei välttämättä vaan tee mieli ajaa toisen perässä ainakaan jos on yhtään kehnommat pyyhkijät. Ja toki sitten vielä nuo Mawerickin mainitsemat mahdollisuudet päälle.
Aurinkoinen päivä oli, eli ei ainakaan veden roiskumisesta kiinni.

Jännä juttu. Itsellä samankaltainen juttu turun motarilla kohti helsinkiä. Skoda ajelee oikealla kaistalla noin 120km/h. Väliin lähti ohittelemaan rekkoja jolloin nopeus putosi vasemmalla kaistalla 110km/h. Itse ajelin vakkari päällä 125km/h ja ohitin Skodan kolme kertaa 40km matkan varrella. Aina tuli eteen kun olin ohittamassa letkaa vasemmalla kaistalla..
Oliko beige/samppanjan värinen Yeti? :D
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 922
Ajoin satasen alueella 105 mittarissa, audi ajaa perälaudassa kiinni ja koittaa ohittaa kolme kertaa, jokaisella kerralla vetäytyy rinnalta takaisin taakse vastaantulevan liikenteen takia(mutkainen tie, ei näkyvyyttä)

Kun rajoitus vaihtuu 80 paahtaa hän täysillä ohi, vilkku oikeaan, äkkijarrutus ja kääntyy risteyksestä edessäni:facepalm:
Jos se oli näitä tälläkin foorumilla olevia "olen parempi kuski kun ohittelen jatkuvasti, koska muuten tylsistyn ja nukahdan rattiin"?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 007
Kun rajoitus vaihtuu 80 paahtaa hän täysillä ohi, vilkku oikeaan, äkkijarrutus ja kääntyy risteyksestä edessäni:facepalm:
Jotkut eivät pysty myöntämään "tappiota" tuollaisessa tilanteessa, vaan ohi on päästävä vaikka sitten ihan viime metreillä. Ilmeisesti vitutuksen laannutuksesta siinä on kyse.
 
Liittynyt
02.07.2018
Viestejä
22
Ohitan kevyt kuorma-auton 80km/h alueella ja pidän lasissa 90km/h ohituksen jälkeen.
Hän ei selvästikkään tykännyt ja ajoi aivan perseeseen kiinni roikkuen siinä 5s kunnes hellitti.
Piti näyttää minulle että mikä on mitä.

Edessäni on henkilöauto joka ajaa 80km/h alueella 70-75km/h.
Tuttu reitti, tiedän kääntyväni pois 2km päässä olevasta risteyksestä ja sitä ennen ei ole muuta kuin keltaista viivaa, ylämäkeä, mutkaa ja risteyksiä.
Tyydyn ottamaan ihan chillisti, pidän turvavälin ja ihmettelen mielessäni että mahtaako olla kuski kännissä.
Takanani oleva rekka tulee aivan perseeseeni kiinni ja ai että ihan kuin rannalla olisi ottamassa aurinkoa kun paistaa niin kivasti peileistä.
Ymmärrän työkseen ajavan ihmisen vitutuksen, mutta kyllä sitä kärsivällisyyttä pitäisi löytyä edes hitusen.

Olen nyt tässä pari kuukautta sitten lopettanut pitkien vilauttelun ja vilkutellut sulkemalla valot ja laittamalla päälle kun ihmisillä unohtunut pitkät päälle.
Toimii paljon paremmin.
En tiedä johtuuko siitä etten valaise heidän silmiään pilalle vai siitä että pelkäävät vetäväni kamikazet pimeällä tiellä jos ei pian pistä lyhyitä.

Eniten vieläkin mieltäni pahoittavat nämä pitkiä käyttävät sankarit jotka kokevat olevansa etuoikeutettuja vaihtamaan pitkänsä lyhyeksi vasta kun vastaantulija näin tekee.
Vedän omani pois ja silti saa monesti 3-5s katsoa tienvarren merkintöjä ennenkuin he suovat ottavansa omansa pois.
Kysehän voi olla huonosta näöstä tai heidän mielestään optimaalisesta etäisyydestä pitkien vaihtamiseen.
Itse arvelen tämän olevan jonkilainen power move.
Vähän lapsellista, mutta jos tulevat huonona päivänä vastaan tajuten vasta pienen etäisyyden päässä ottaa pitkänsä pois, niin osaanhan minäkin laittaa pitkäni hieman aikaisemmin päälle kuin mitä kuuluisi.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
590
Onneksi uusista autoista alkaa löytymään automaattiset pitkät valot niin jää tuokin arpominen pian historiaan.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Ihme kuskeja: Muutama viikko sitten yksi nero pisti vilkun vasempaan ja hidasti keskiviivalle, mitään ei näkynyt missään. Oikealta mahtui hyvin menemään ohi, niin ko tyyppi yritti kiilata eteen. Onneksi tien pientarella ei ollut mitään. Meni muuten melkoisen läheltä! Peilistä näki, että kikkaili ilmeisesti siilin kanssa (ei kiinnostanus sen enemmän), mutta miksi vilkku? ja ennenkaikkea eteenkurvailuyritys!

Tänään taas tyypillistä ohituskaistakäyttäytymistä:
Autoletka (6 autoa etenee 100:n alueella n 93 km/h) Siis niinkuin kilomerejä.
Alkaa hyvä, pitkä ohituspätkä (Jossa olin päättänyt tien ohituspaikat tietäen ohittaa).
Letka kiihtyy jonnekin YLI 110 km/h. Kun ajoi puolet pätkästä 135, OSASTA kerkesi ohi.
JA kuten arvata saattaa: Kun ohituskaista loppui niin vauhti hiipui sitten taas n 95 km/h lukemaan. Osataanko tämä perseily vain itäsuomessa?
 
Liittynyt
02.07.2018
Viestejä
22
Vaikea sanoa että missä kohtaa itse otat pitkät pois. Itse ainakin otan aina samalla kun vastaantulijakin jos etäisyys on jokseenkin järkevä. :)
Oma nyrkkisääntö on että kun tiedän näkeväni paremmin kun vastaantulevalla on lyhyet niin vaihdan, useasti aikaisemmin.

Näille toopeillehan onkin hyvä läväyttää nuo lisävalot naamalle juuri vähän liian aikaisin, vituttaa kun ei osata käyttää niitä valoja.
Lisävalot on vähän asia erikseen. With great lighting comes great responsibility.
Ole mielummin sen verran mulkku että pidät valot päällä niin kauan kunnes toinen tajuaa ottaa omansa päältä.
Pari tyyppiä heittänyt aikaisin päälle (ilman mitään syytä).
Niitä harvoja kertoja kun tulee nojattua tööttiin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 340
Itseäkin ärsyttää pimeän aikaan nämä, jotka sammuttavat pitkät valonsa puolentoista kilometrin päässä. Toistakin ääripäätä on vastaan sattunut: joskus led-lisäpitkien kanssa vastaan on tullut toinen "minä en sammuta valoja ensin" jäärä ja sitten ollaan molemmat ajettu pitkät päällä vastaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 728
Ihme kuskeja: Muutama viikko sitten yksi nero pisti vilkun vasempaan ja hidasti keskiviivalle, mitään ei näkynyt missään. Oikealta mahtui hyvin menemään ohi, niin ko tyyppi yritti kiilata eteen. Onneksi tien pientarella ei ollut mitään. Meni muuten melkoisen läheltä! Peilistä näki, että kikkaili ilmeisesti siilin kanssa (ei kiinnostanus sen enemmän), mutta miksi vilkku? ja ennenkaikkea eteenkurvailuyritys!

Tänään taas tyypillistä ohituskaistakäyttäytymistä:
Autoletka (6 autoa etenee 100:n alueella n 93 km/h) Siis niinkuin kilomerejä.
Alkaa hyvä, pitkä ohituspätkä (Jossa olin päättänyt tien ohituspaikat tietäen ohittaa).
Letka kiihtyy jonnekin YLI 110 km/h. Kun ajoi puolet pätkästä 135, OSASTA kerkesi ohi.
JA kuten arvata saattaa: Kun ohituskaista loppui niin vauhti hiipui sitten taas n 95 km/h lukemaan. Osataanko tämä perseily vain itäsuomessa?
Siilinkin nyt voi yleensä väistää tähtäämällä sen renkaitten väliin jos ei mikään 5cm maavarainen vehje ole, varsinkin jos muuta liikennettä on. Toki jos hitaat nopeudet eikä muuta liikennettä niin sitten toki voi väistää miten vain, vaikka ojan kautta. Kaupungissa harmillisen usein näkee noita kuolleita siilejä kun ei noita elävänä näe enää missään.
 
Ongelmaksi muodostuu takanatulija, joka sitten jyrää siilin kuoliaaksi, vaikka kuinka itse olisi tähdännyt siilin renkaiden väliin.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
Tuttu kerran teki bussilla ajaessa niin, kun joku peuran/villisian tms. isomman elukan raato makasi yllättäen keskellä kaistaa, niin hän ajeli bussilla yli. Ei ottanut kiinni mihinkään. Takana puskurissa roikkunut henkilöauto täräytti sitten täysillä raatioa vasten, ja auton matka päättyi siihen. Pysähtyivät pientareelle ihmettelemään keula mutkalla, että mitäs vittua... kannattaa pitää tosiaan sitä turvaväliä isompiinkin ajoneuvoihin.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
379
Viimeviikolla T risteyksessä olin kääntymässä oikealle odottaen paikallaan vuoroani. Vasemmalta tulee auto joka hidastaa selkeästi vauhtiaan risteyksen kohdalla. Ajattelen että se varmaan menee toho pysäkille mikä on heti risteyksen jälkeen. Kattelen vasemmalle ja toteen että ei tuu ketään enempää ja lähen työntämän keulaa tielle. Mitä jarruttanut autoilija tekeekään? V****u pakittaa peileistä taakseppäin koska oli ilmeisesti ajanut risteyksen ohi. Oli inasen lähellä että nyt rysähti nurkkaan ja ajelin vastaantulijoiden kaistaa pitkin alta pois ja kyttäsin peilistä mitä tapahtuu. Siinä äijä vaa jäi pakittelee. Ei jeesus.

Sit toisena päivänä maantiellä 80 alueella risteys vasemmalle ilman jakajia tms muuta. No saksalaisvalmisteisen modernin auton omistaja ei oikeen tainnut taas ajatella että vois kai sitä ryhmittäytyä vasemmalle. Jarrut päälle ja jäi keskelle kaistaa odottaa kun oli tuota liikennettä. Ajelin sitte soran puolelta ohi :D Huoh.

Toissaviikolla olin ajamassa kotiin parkkikselle. Joku naishenkilö oli päättänyt että hän tuijottaa räplää tässä ja nyt. Ei siinä mitään. Mut voisi kai sen auton ajaa 15m päähän kadunvarsiruutuun ja räplää siinä sitä luuria. Sensijaan hän seisoi keskellä pientä kääntöympyrää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
354
V****u pakittaa peileistä taakseppäin koska oli ilmeisesti ajanut risteyksen ohi. Oli inasen lähellä että nyt rysähti nurkkaan ja ajelin vastaantulijoiden kaistaa pitkin alta pois ja kyttäsin peilistä mitä tapahtuu. Siinä äijä vaa jäi pakittelee. Ei jeesus.
Itseäni on aina ihmetyttänyt ihmiset, jotka panikoivat/hätäilevät/alkavat säätämään heti jos eksyvät hivenenkin harhaan, missaavat rampin tai - kuten edellä - ajavat ohi risteyksen. Lyödään tiestä riipumatta liinat lähes kiinni, peruutellaan tai käännetään pahimmillaan vilkkaassa liikenteessä satasen rajoituksella tuplakeltaisten yli vastaantulevien puolen ramppiin. Nuo on niitä ennakoimattomien vaaratilanteiden todellisia luojia ja turhan monia on valitettavasti osunut kohdalle. Mikä on, ettei voida ajella rauhakseltaan seuraavalle levikkeelle/pysäkille tuumaamaan tilannetta tai käännetä ihan normaalisti seuraavassa risteyksessä tai rampissa ja palata takaisin päin ihan tavallisten liikennesääntöjen mukaisesti?
 
Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Letka kiihtyy jonnekin YLI 110 km/h. Kun ajoi puolet pätkästä 135, OSASTA kerkesi ohi.
JA kuten arvata saattaa: Kun ohituskaista loppui niin vauhti hiipui sitten taas n 95 km/h lukemaan. Osataanko tämä perseily vain itäsuomessa?
Niin ehkä siinä letkassa muutkin lähti kiihdyttämään ohitus mielessä, mutta toki niiden olisi pitänyt odottaa, että sinä sieltä jonon perältä menet eka.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 007
Niin ehkä siinä letkassa muutkin lähti kiihdyttämään ohitus mielessä, mutta toki niiden olisi pitänyt odottaa, että sinä sieltä jonon perältä menet eka.
Tää on aika paska perustelu. Jonon toiselle se ohituskaista aukeaa ensimmäisenä, joten sillä on eka tilaisuus lähteä ohittamaan. Jos ei lähde, oma moka. Sama koskee normaaleja ohituksia, se ohitusmahdollisuus aukeaa 99,99% ajasta ensin sille edessä ajavalle ja jos sitä ei käytä, on turha itkeä kun takana tuleva käyttää.

Ei tuolla tien päällä mitään vuoronumeroita jaella.
 
Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Tää on aika paska perustelu. Jonon toiselle se ohituskaista aukeaa ensimmäisenä, joten sillä on eka tilaisuus lähteä ohittamaan. Jos ei lähde, oma moka. Sama koskee normaaleja ohituksia, se ohitusmahdollisuus aukeaa 99,99% ajasta ensin sille edessä ajavalle ja jos sitä ei käytä, on turha itkeä kun takana tuleva käyttää.

Ei tuolla tien päällä mitään vuoronumeroita jaella.
ööäh, mikä ihmeen perustelut. Ei se mikään perustelu ollut vaan todennäköinen syy sille miksi jonon nopeus viimeisenä olevan näkökulmasta kasvaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 007
Ei se mikään perustelu ollut vaan todennäköinen syy sille miksi jonon nopeus viimeisenä olevan näkökulmasta kasvaa.
Luin hieman väärin ajatuksesi. Alkuperäisessä viestissä ei mainittu mitään siitä, että muut olisivat lähteneet ohittelemaan, joten tuumailin sen olleen kohtuullisen epätodennäköinen syy.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
518
Aika usein siellä takana oleva hätäisin vetelee myös surutta sulkuviivojen ylitse. Kun itse taas on tottunut niitä noudattamaan, ja tarkoitus on ohittaa kun kaista oikeasti alkaa, rinnalla on jo joku oman elämänsä räikkönen jalka tulipellissä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Niin ehkä siinä letkassa muutkin lähti kiihdyttämään ohitus mielessä, mutta toki niiden olisi pitänyt odottaa, että sinä sieltä jonon perältä menet eka.
Sitten pistetään vilkku päälle ja vaihdetaan kaistaa, sinne ohituskaistalle. Kenetköhän se ensimmäisenä ajava mielestäsi meinasi ohittaa.

Ei tuo selitys toimi, kyllä tuo on ihan vain silkkaa vittuilua, joko tahallista tai tahatonta.

Aika usein siellä takana oleva hätäisin vetelee myös surutta sulkuviivojen ylitse. Kun itse taas on tottunut niitä noudattamaan, ja tarkoitus on ohittaa kun kaista oikeasti alkaa, rinnalla on jo joku oman elämänsä räikkönen jalka tulipellissä.
Jonossa ei tapahtunut tn n puolen kilsan matkalla, kun ohituskaistan kohdalla ajettiin, mitään muuta kuin että koko letka kiihtyi huomattavasti. Kukaan muu ei lähtenyt tasan minnekään. Jonon etupäässä ajajilla oli ollut kyllä tilaa.

Ja tuo on niin huomattu ilmiö, toistuu melkoisen luotettavasti. Ajelin välillä autolla, jossa käytin vakkaria, niin sen kanssa sen vasta huomasikin helposti. Mutta tuollainen yli 10 kmh kiihtymisen huomaa kyllä muutenkin helposti.

Ja ennen sitä kaistaa ajettiin vakaasti sitä alinopeutta. Ylämäissä vähän vielä hitaammin.

Ja kun yhden kaistan sijasta okinn 2 kaistaa, niin siihen viereiselle kyllä pääsee useita autoja yhtäaikaa vaikka siinä olisi pari ohittamassa, niin helposti mahtuu vielä kolmaskin. Autossa on se suuntamerkki jne, jolla ilmoitetaan muille se kaistanvaihtoaie. Ei siihen kukaan järkevä käy väkisin kiilaamaan.

Ja yleensähän, kun pitemmän ajon jälkeen tiellä, jossa ei ole hyvä ohitella alkaa tulla esim 6 auton jonoutumaa, niin syypää siihen on se ekana ajava lonnija. Tokana tulevallahan ei ole MITÄÄN estettä kurvata heti sille ohituskaistalle, kun se alkaa, katsoo vain ettei ole estettä ja siinähän ei pitäisi olla (sen näkee peileistä).

Ei tuossa ole mitään JÄRKEVÄÄ selitystä tahallisuutta lukuunottamatta tuollaiselle liikennekäyttäytymiselle, johon alkup viestissä viittasin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Tekniikan Maailma

Suomalaisista miehistä tutkitusti ne fiksummat ostaa vähäpäästöisiä autoja. Hyvin kyllä korreloi tuon kanssa että harvemmin näkee hybridikuskin perseilevän liikenteessä. Mutta tyhmeneekö suomalainen mies jos vaihtaa hybridin isokoneiseen bemariin?
 
Liittynyt
12.10.2017
Viestejä
877

Tuon tutkimuksen mukaan Porsche Panamera Turbo S E-Hybridillä (noin 670hv V8+sähkö) ajeleva on siis älykäs vissiinki, tai saatikka millä vaan hybridillä ajeleva, joista voi hyvinkin löytyä 400+ hevosvoimaa :)
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
Väkisinkin pitää olla älykäs, jos lompakon pito riittää noihin hybridiautojen hankintoihin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 285
Tekniikan Maailma

Suomalaisista miehistä tutkitusti ne fiksummat ostaa vähäpäästöisiä autoja. Hyvin kyllä korreloi tuon kanssa että harvemmin näkee hybridikuskin perseilevän liikenteessä. Mutta tyhmeneekö suomalainen mies jos vaihtaa hybridin isokoneiseen bemariin?
Hybridillä on paha perseillä kun se ei kulje mihinkään. :) ja tarkotan tällä nyt lähinnä tojotia nissaneita ym. riisikippoja.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 285
Sitten pistetään vilkku päälle ja vaihdetaan kaistaa, sinne ohituskaistalle. Kenetköhän se ensimmäisenä ajava mielestäsi meinasi ohittaa.

Ei tuo selitys toimi, kyllä tuo on ihan vain silkkaa vittuilua, joko tahallista tai tahatonta.

Jonossa ei tapahtunut tn n puolen kilsan matkalla, kun ohituskaistan kohdalla ajettiin, mitään muuta kuin että koko letka kiihtyi huomattavasti. Kukaan muu ei lähtenyt tasan minnekään. Jonon etupäässä ajajilla oli ollut kyllä tilaa.

Ja tuo on niin huomattu ilmiö, toistuu melkoisen luotettavasti. Ajelin välillä autolla, jossa käytin vakkaria, niin sen kanssa sen vasta huomasikin helposti. Mutta tuollainen yli 10 kmh kiihtymisen huomaa kyllä muutenkin helposti.

Ja ennen sitä kaistaa ajettiin vakaasti sitä alinopeutta. Ylämäissä vähän vielä hitaammin.

Ja kun yhden kaistan sijasta okinn 2 kaistaa, niin siihen viereiselle kyllä pääsee useita autoja yhtäaikaa vaikka siinä olisi pari ohittamassa, niin helposti mahtuu vielä kolmaskin. Autossa on se suuntamerkki jne, jolla ilmoitetaan muille se kaistanvaihtoaie. Ei siihen kukaan järkevä käy väkisin kiilaamaan.

Ja yleensähän, kun pitemmän ajon jälkeen tiellä, jossa ei ole hyvä ohitella alkaa tulla esim 6 auton jonoutumaa, niin syypää siihen on se ekana ajava lonnija. Tokana tulevallahan ei ole MITÄÄN estettä kurvata heti sille ohituskaistalle, kun se alkaa, katsoo vain ettei ole estettä ja siinähän ei pitäisi olla (sen näkee peileistä).

Ei tuossa ole mitään JÄRKEVÄÄ selitystä tahallisuutta lukuunottamatta tuollaiselle liikennekäyttäytymiselle, johon alkup viestissä viittasin.
Juuri 1500km suomalaista maantietä 36h sisään ajaneena en voi muutakuin yhtyä tähän.

Poikkeuksetta jokaisella ohituskaistalla alkoi letkan vauhti kiihtymään, yleensä jopa jo siinä kohdin kun tuli kyltti, että kaista alkaa pian.

Onneksi monet ohituskaistat keski- ja itäsuomessa ovat ylämäkeen tehty ainakin alkupäästä, eli perus perhekinnerit eivät juurikaan noilla kiihdy niin pääsi polkemaan rauhassa ohitse.

Ja noista letkan jonotusnumeroista, se menee tosiaan ensin joka ensin sinne ohittamaan siirtyy. Jos haistelee paikkaa liian kauan (esim. ajamalla ohituskohteen perseessä) tai ei osaa käyttää vilkkua niin oma syy on mikäli takaa tulee joku ja kiskasee kaikista ohitse kerralla. Näin teen itsekin monesti kun edessä vatuloidaan. Monesti myös takaa tulija näkee enemmän ja paremmin kuin edessä ajavat.

Hyvä esimerkki oli tuossa kuopion ja jyväskylän välillä: letkan nokalla meni 80 ajava paku, takana bemari vailla ohitusaikeen häivääkään, pitäen pitkää väliä pakuun. Ohitin jonosta ensin pari autoa siirtyen puoliväliin jonoa, seuraavaksi siirtyen bemarin ja pakun väliin. Takana tuli mondeo samassa kohtaa ohitse, aloin ihmettelemään kun bemari alkoi sieltä mondeon takaa vilkuttelemaan valoja, vaikka nimenomaan piti pitkää väliä tähän pakettiautoon. Mitähän tämäkin oletti? Että kukaan ei tule siihen väliin, koska bemari ei halunnut ketään ohittaa (oli tälläkin lukuisia paikkoja mennä ohi eikä ollut aikeenkaan merkkiä)? Aivan turhaa alkaa vauhkoamaan jos ei itse ohittele ja muut haluavat nopeammin perille. Siitä en sitten tiedä miten sivistyneesti minun takana oleva mondeo siihen minun ja bemarin väliin liittyi.

Ylipäänsä täytyy sanoa, että rasittavin ja vaarallisin liikennemuoto suomalaisessa liikenteessä on jonossa ajaminen rekan tms. hitaan auton perässä. Jatkuva ohittelu ja herhiläisparvi pyörii ympärillä, en voi ymmärtää miten joku jaksaa koko ajan ajaa tuollaisessa muodostelmassa. Käytännössä kuitenkin tie kuin tie normaalin liikenteen aikaan niin semmoisen perus 5 auton letkan saa ohitettua täysin sivistyneesti ja turvallisesti parinkymmenen kilometrin aikana. Ja letkan turvallisuudesta, turvavälit sahaavat jatkuvasti, jarruvalot palaa, juurikaan mitään et näe ja jos jotakin tapahtuu niin tilaa väistää ei ole. Kaiken lisäksi jonomuodostelmassa näkee usein näitä hienoimpia suorituksia, kuten eräs bemari (ylläri) joka päätti ohittaa 5 autoa kerrallaan, joista 3 risteysalueella sulkuviivoilla ja viimeisen auton kohdalla päätyen lähes nokikkain vastaantulijan kanssa. Näiltäkin suorituksilta välttyy kun hankkiutuu siitä pötköstä eroon.

Yllättävän moni pysyy takana kun oikeasti tarkastaa sen auton mittarivirheen ja ajelee sen rajoitus+5kmh, kovempaa haluavat menevät sitten omia teitään.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 321
Viestejä
4 157 211
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
maurichia

Hinta.fi

Ylös Bottom