Juoksu

  • Keskustelun aloittaja Anonyymi
  • Aloitettu
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
330
Suosittelen katselemaan vaikkapa Youtubesta juoksutekniikkavideoita. Niistä selviää myös se että päkiäjuoksu ei ole välttämättä se autuaaksi tekevä, vaan on koetettava löytää se itselle sopiva juoksutyyli jolla juoksu rullaa eikä tule paikat kipeäksi. On myös maailman huippumaratoonareita joilla kantapää tulee ensimmäisenä katuun.
Youtubesta tosiaan löytyy tekniikkavideoita vähän joka lähtöön. Löytyy toki joka juoksutekniikalle oma ylistysvideo ja samassa haukutaan ja lytätään toiset.

Tässä videossa Scott Jurek, jonka varmaan kaikki vähän enemmän juoksua seuraavat, kiteyttää mielestäni juoksun syvimmän olemuksen. Eli se on hallittua kaatumista eteenpäin.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Sitä saa näköjään kaivaa talvikengät vielä kerran kaapista, kun lunta on 6cm maassa. Tällainen +1 astetta on itselle melkein mukavin sää juosta :)
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Miten teillä kestää juoksukengät vettä, pieniä vesilätäköitä ja loskaa?
Suhtaudun juoksukenkien ja muiden varusteiden kastumiseen samalla tavalla kuin uimahousujen kastumiseen uidessa. Kuuluu asiaan eikä haittaa, korkeintaan vähän luonnetta kasvattaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Miten teillä kestää juoksukengät vettä, pieniä vesilätäköitä ja loskaa?
Joissakin kenkäkaupoissa noihin saa jonkun käsittelyn, jonka jälkeen hylkivät paremmin vettä ja likaa. Ainakin mulla tuntuu talvikengissä toimivan hyvin. Kesällä sitten en oo aivan niin tarkka, kun ei samalla tavalla haittaa menoa. Vähän kyllä liian helposti kastuu nämä omat kesäkengät, kun on vaan tuollaista verkkokangasta päällä.
Onhan noita sitten jotain ihan goretex kenkiäkin.
 
Löytyy tuollaista ihme suihketta, joka estää paremmin esim. talvisen nahkakengän veden läpäisyn ettei tulisi niitä harmaita kohtia.

Ihmettelin vaan viime juoksussa(hölkkä/kävely) ja muuloinkin, kun oli Adidas Duramo 6:set jalassa niin loska vaan läiskyi kenkiin jossain vaiheessa ja ei vaan imeytynyt läpi tai en vaan huomannut eikä imase sieltä pohjan juurestakaan mitään vettä sukkiin. Voihan noissa olla jotain goretexia

Tavallisemmat lenkkarini ja paljasjalkakenkäni imaisee hetkessä vettä sisään, jos märkä maa.

Sen takia just kyselin, kun täällä porukka ostellut kalliitakin juoksukenkiä niin onko niissä vastaavia ominaisuuksia. Kuivalle kelille käy nuo paljasjalkakengät, mutta olisi hakusessa toiset jokasäänjuoksukengät.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Suhtaudun juoksukenkien ja muiden varusteiden kastumiseen samalla tavalla kuin uimahousujen kastumiseen uidessa. Kuuluu asiaan eikä haittaa, korkeintaan vähän luonnetta kasvattaa.
Mä olen ruvennut hifistelemään noissa asioissa. Sateenpitävää hengittävää takkia löytyy niin ei tartte ylläpitää mitään sademetsää takin sisällä, kaikki uudet paidat teknisiä paitoja, näköjään yhdet juoksukengät pitää hyvin vettä, merinovavillasukat (ei näytä kestävän kulutusta ja myöskin epämukavan karheat) jne
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Merinosukkiakin löytyy jos monenlaista. Omien kohdalla huomannut saman ettei ne kestä kovin hyvin kulutusta nimenomaan juoksussa, mutta ne on todella pehmeän tuntoiset ja mukavat jalassa eikä hankaa ollenkaan. Pitäisi hankkia uudet parit ensi talveksi.

Omat merinot meni myös -15 pakkasessa pari tuntia (kengät spikecross 3) kevyesti eikä missään vaiheessa tuntunut edes etäisesti kylmiltä varpaat. Tuon kylmemmällä en ole käynyt juoksemassakaan.
 
Tuli otettua cittarista testiin tuollaiset merinosukat(näissä oli myös käytetty muitakin materiaaleja) ja suomalaiset oli, mutta merkkiä en muista. Ekalla reissulla alkoi sellainen kunnon nukkaantuminen ja kokeilin sitten laittaa toisen sukan päälle suojaksi, kun muutenkin oli talvi. Juoksukengät ei kerännyt lumesta kosteutta eikä jalat muutenkaan hikoillut niin aika turhat.

Aika pettymykset oli etenkin kulutuskestävyydessä ja epämukavuudessa. Mikään muu sukka ei ole ollut noin epämukava.

Pitää kokeilla lämpöisemmillä ilmoilla, kun merinon kait pitäisi siirtää kosteutta pois jaloista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Tuli sitten tilattua Adidas Duramo 9, kun budgetsportilta sai puoleen hintaan eilen 30€. Runrepeatissa on saanut hieman paremman arvostelun kuin Duramo 6:set.
 
Liittynyt
23.10.2017
Viestejä
918
Huhhuh, kyllä huomaa että tänä talvena on tullut harrastettua normaalia enemmän hiihtoa ja normaalia vähemmän juoksua. On vielä melkoisen tukkoisen tuntuista menoa eikä meinaa saada askellusta ja juoksuasentoa kohdalleen, jalat viskoo liian eteen kantapää edellä ja asento meinaa tippua liian istuvaksi.
Tuli käytyä kevään eka pidempi 21km lenkki tänään ja menihän se "ihan ookoo" ~5:00min/km keskivauhdilla ja 1:45 aikaan. Vielä olisi (ehkä) jaksanut sen noin 10km tuolla samalla vauhdilla mutta sen jälkeen olisi varmasti alkanut olemaan jo ihan loppu.
Jospa tuo kevät etenisi niin pääsisi juoksemaan maantiekengillä noiden Speedcrossien sijaan, nekin kun vaikuttaa jonkun verran tuohon askellukseen ja juoksuasentoon.
Onneksi on vielä hetki aikaa ennen Terwamaratonia.

ps. Budgetsportissa nyt 99€ tarjouksessa Asics GT-2000 6 juoksukengät, käytin jo ostoskorissa mutta en uskaltanut ostaa kun ei ole aivan 100% varmuutta minkä tuntuiset nuo on oikeasti jalassa. Nettiarvostelujen mukaan tosi lähellä Kayano 24 mallia, aavistuksen vähemmän vaimennusta mutta parempi rullaavuus ja hieman kevyemmät kuin Kayanot.
Asicsen GT-1000 ja Kayanon kaksi vanhempaa mallia löytyy omasta kaapista mutta kyllä se pitää jalassa käyttää kenkää ennen ostopäätöksen tekoa. Pitänee tukea kuitenkin paikallista liikettä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Osaako joku suositella sellaista juoksukenkää, jossa sisävuoraus ei lahoa vuoden sisään. Itsellä on nyt Asicset tuosta kantapään sivuilta ja "takalaidasta" riekalaina, vaikka mielestäni on tukevasti jalassa, eikä pitäisi hangata.
Muuten ulkoa ihan priiman näköiset popot vielä.
 
Kastuminen ja voimakas jalkahiki syö aika tehokkaasti kangasta, ja joskus sattuu jossain mallissa olemaan heikompaa materiaalia.
Noin kerran vuoteen joutuu kenkäkaupassa vierailemaan jos on vähänkään aktiivisempi juoksija.

Lenkkarit on kulutustavaraa varsinkin paljon juoksevalle. Suosittelen hankkimaan 2-3 paria niin voi kierrättää eikä yhdet ole jatkuvassa rasituksessa. Itsellä nyt käytössä 3 paria perus Asicsia, joista vanhimmissa on sisäpuoli paikattu ilmastointiteipillä ettei hierrä. Vielä niilläkin satunnaisesti hölkkää saunalenkkiä ja tietuntuma on huippuluokkaa kiitos sliksiksi kuluneen pohjan. Sit yhdet about vuoden juostut jotka menee vielä 10-15km lenkeillä kohtuullisesti mutta alkaa pohja olemaan aika littaan juostu mutta muuten ihan ehjät. Sitten tänä keväänä ostetut uudet joilla vedetään pidemmät lenkit ja maratonit.

Sitten kun nuo uusimmat alkaa olemaan niin kuluneet ettei pitkää lenkkiä enää viitsi juosta niin kierrätetään kulutusketjussa alaspäin. Vanhimmat roskiin ja uusimmat kisakengiksi.

Tällä myös välttyy siltä että jos yhdet räjähtää totaalisesti niin on vielä toiset millä juosta eikä ole heti kiire sinne kenkäkauppaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Kiitti @Gugi^

Luulen että mulla jotenkin sukat hankaa tuosta kantapään sivuilta ja akillesjänteen kohdalta.
No näistä tulee nyt jotkut ruohonleikkuukengät ja uusia tilalle. Näilläkin pystyy vielä periaatteessa juoksemaan jonkun verran, kun ei varsinaisesti jalkaa hierrä mitenkään.

Tuota Nimbus 21 oon vähän katsellut, mutta paikallisessa XXL:ssä ei ollut kokoja.
Asics Gel-Nimbus 21, miesten juoksukengät - Miesten juoksukengät | XXL
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Tuota Nimbus 21 oon vähän katsellut, mutta paikallisessa XXL:ssä ei ollut kokoja.
Asics Gel-Nimbus 21, miesten juoksukengät - Miesten juoksukengät | XXL
Olikin tuosta eri väriset mallit alennuksessa Porin Intersportissa 149, josta sai tänään vielä 25% pois kupongilla ja plussakortilla (kerran elämässä jotain hyötyä siitäkin läpsykkeestä). Vajaa 112€ noista maksoin.
Asics Gel Nimbus 21 SP - Juoksukengät - Intersport
Muutaman kilometrin testauksen perusteella kyllä hevetin hyvät. Pitää näköjään vaan ostaa ens kerralla ajoissa uudet, niin ei pääse motivaatio kärsimään kuluneista kengistä :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Nyt meni mielyttävämmin hölkät viimeisellä 1-2 kilsalla, kun ei sitten oikea jalanpohja muuttunut turraksi niin kuin aikaisemmilla kerroilla hyvin pitkälti. Parin viikon tauko aikaisemmasta, kun olisi tarkoitus vetää kerran viikossa.

Yllättävän hyvin paljasjalkajuoksukengät kestää, vaikka tuntuvat ihan tossuilta--> Freet Leap 2 4+1
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Saa pitää nyt viikon tauon juoksemisesta. Toiseen sääreen tullut penikkaa.

Pitää keksiä jotain korvaavaa toimintaa, ettei liikunta pääse kokonaan loppumaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 521
Jouksua ja (maasto)pyöräilyä vuorovedoin on ihan hyvä yhdistelmä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Saa pitää nyt viikon tauon juoksemisesta. Toiseen sääreen tullut penikkaa.

Pitää keksiä jotain korvaavaa toimintaa, ettei liikunta pääse kokonaan loppumaan.
Uiminen on hyvä. Itse pääsin noista säärivaivoista ihan vaan juoksemalla tarpeeksi. Ensin tein sen virheen että juoksin joskus peräkkäisinä päivinä, mutta siitä tuli sääret kipeiksi niin nyt joka toinen päivä. Jalat tottuneet hyvin kun on nyt vuosia jauhanut joka viikko sen 3-4 kertaa n. 13-22km/kerta. Juoksuun lopulta tottuu todella hyvin, varmaan lihakset, rustot ja luut sitten muokkautuu sellaiseksi ettei tunnu enää missään.
 
Pitää varmaan tuota uimista kokeilla. Porin maauimalakin taitaa olla aika hyvässä kunnossa nykyään :)

Mulla oli varmaan vaan liian pitkä tauko ja liian kova aloitus tän juoksemisen kanssa tällä kertaa. Eiköhän tässä viikon päästä voi jo kokeilla uudestaan :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Tuli vedettyä tämän vuoden parhain oma tulos. Peräti 2 sekuntia parempi kuin aikaisempi parempi tulos. :D

Maaliskuun lopulla tuli aloiteltua ja en silloin jaksanut hölkätä kuin kolmasosan matkasta. Yllättävää ettei penikkaa ole tullut. En tiedä sitten auttaako lopuksi kun vedän muutaman kerroksen varpaisillani ylös portaat ja heti suihkuun. En hölkkää kuin 6,5 km, mutta kyllä tuolla matkalla on tullut penikkaa tai sitten kerta viikko ihan passeli palautumisineen ilman penikkaa.
Aikoinaan kyllä kärvistelin piiitkään penikan kanssa. Tuntuma, että jalat on muokkautunut, vaikka pitkähkö tauko ollut hölkässä. Hyvin lieviä jälkivaivoja, mitä joskus ennen oli paljon pahempia esim. nilkutusta
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2017
Viestejä
918
Itsellä alkoi muutama viikko sitten polvi kipeytymään kun lisäsin juoksumäärää vähäsen ja lisää mäkijuoksua. Ei ilmeisesti jyrkähköjen alamäkien juoksutekniikka ole ihan hanskassa vielä, tuntui että juuri niissä alkoi polvi kipeytymään. Liikaa harppomista mikä sitten jyskyttää polvia.
Nyt vedetty vähän lyhempää tasamaan lenkkiä tovi ja pyöräilyä kaveriksi niin josko se siitä taas kuntoutuisi, ja huomenna pitäis lähtee käymään Haltille vaellus rinkka selässä.

Muurasjärven maalaismararon olisi seuraavana ”kisana” kiikarissa.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Missä te muut pidätte puhelinta juoksulenkin aikana? Edellinen 6s meni sopivasti hauiksen kohdalla, mutta nykyinen luuri OnePlus 7 on turhan suuri siihen... onko suosituksia? Juoksuliivi, reppu, vyö, taskullinen paita?
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 255

Joku perus juoksuvyölaukku toimii tai ainakin toimi esim. Cooperin juoksussa. Saa tarpeeksi napakasti lantiolle, ettei hölsky.

Toinen vaihtoehto on ostaa urheilukello, jossa musiikit ja GPS sisällä ja jättää puhelin kotiin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 521
Juoksuvyötä itse olen kesällä käyttänyt. Takin taskua viileämmillä ilmoilla.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 943
Kotona pöydällä.
Sama homma. Jos iPod Nano-nanosta joskus aika jättää, sporttikelloissa on parasta olla jo hiukan enemmän muistia soittolistoille. Mighty Player voisi olla toinen vaihtoehto. Nykyversiossa taitaa olla 8 GB muisti, mikä on mulle aivan minimi. Puhelimessa on tarpeeksi tilaa, mutta kuka tuollaista halkoa haluaa ulkoiluttaa?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Itsellä on aina puhelin kotona juostessa, kun lenkkipolulla on käytännössä aina ihmisiä päiväsaikaan. Jos tulisi juostua jossain metsässä, niin pitäis varmaan hankkia joku tasku puhelimelle, jos vaikka teloo jalkansa jossain korvessa.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 943
Ennen vanhaan puhelin olisi mahtunut Spibeltiin, mutta nykyluureilla se ei ole enää oikein kätevä. Jäljelle taitaa jäädä käsivarsikotelo, jos ei halua hölskytellä hölkätessä. Itsekin varmaan ottaisin varuiksi puhelimen mukaan, jos menisin jonnekin korpeen lenkille.
 
Liittynyt
08.02.2019
Viestejä
89
Minäkin tarvitsin avaimen säilytyspaikan kun juoksuhousuissa ei näemmä yleensä ole taskuja. Ostin XXL:stä juoksuvyön ja oikein asiallinen hankinta on ollut. Kun taskuissa ei ole mitään (=pelkkä yksi avain), niin taskut ovat kokoontaitettuna/haitarilla, eli vyö on todella kevyt ja on periaatteessa sama kuin olisi pelkkä vyö ilman mitään taskuja. Vasta jos vyöhön laittaa tavaraa, kuten puhelimen, niin se herää horroksestaan ja antaa tilaa/laajenee. Toinen tasku on isompi kuin toinen ja isommassa taskussa on pieni reikä josta saa johdon esim. korvanappeihin.

Tuolla on aika hyvät kuvat vyöstä:
Forcia Running Belt, unisex juoksuvyö - Keltainen - Treeniasusteet | XXL
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
84
Sama homma. Jos iPod Nano-nanosta joskus aika jättää, sporttikelloissa on parasta olla jo hiukan enemmän muistia soittolistoille. Mighty Player voisi olla toinen vaihtoehto. Nykyversiossa taitaa olla 8 GB muisti, mikä on mulle aivan minimi. Puhelimessa on tarpeeksi tilaa, mutta kuka tuollaista halkoa haluaa ulkoiluttaa?
Täällä kans sama, iPod nano käytössä. Harmi kun Apple lopetti sen valmistuksen, joten jossain vaiheessa täytyy etsiä korvaajaa. Tuota Mightyä olen itsekin miettinyt.

Itsellä tavoitteena kaiken mukana hölskyvän minimointi, joten en voisi kuvitella siirtyväni kantamaan puhelinta lenkillä mukana. iPodin lisäksi mukana kulkee ainoastaan kotiavain. Juoksentelen kanssa ihmisten ilmoilla, joten puhelimelle ei sinänsä ole tarvetta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
84
Minäkin tarvitsin avaimen säilytyspaikan kun juoksuhousuissa ei näemmä yleensä ole taskuja. Ostin XXL:stä juoksuvyön ja oikein asiallinen hankinta on ollut. Kun taskuissa ei ole mitään (=pelkkä yksi avain), niin taskut ovat kokoontaitettuna/haitarilla, eli vyö on todella kevyt ja on periaatteessa sama kuin olisi pelkkä vyö ilman mitään taskuja. Vasta jos vyöhön laittaa tavaraa, kuten puhelimen, niin se herää horroksestaan ja antaa tilaa/laajenee. Toinen tasku on isompi kuin toinen ja isommassa taskussa on pieni reikä josta saa johdon esim. korvanappeihin.
Itse olen vastaavassa tilanteessa (taskujen puuttuminen) pujottanut kotiavaimen kengännauhoihin. Tietysti siten että otan nauhan pois ylimmästä silmästä ja pujotan nauhan avaimen läpi takaisin ylimpään silmään (jos idea ei aukene suoraan :)).
 
Liittynyt
08.02.2019
Viestejä
89
Itse olen vastaavassa tilanteessa (taskujen puuttuminen) pujottanut kotiavaimen kengännauhoihin. Tietysti siten että otan nauhan pois ylimmästä silmästä ja pujotan nauhan avaimen läpi takaisin ylimpään silmään (jos idea ei aukene suoraan :)).
Itsellä oli myös jotain sukkavirityksiä tai avain kukkaruukun alle takapihalle. Ostin vyön jotta voi sitten joskus (kun kunto on sairaan kova :D) osallistua kisoihinkin, siten että on pientä evästä, juotavaa ja EA-pakkaus mukana.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Löysin XXL:sta shortsit vetoketjutaskulla. Mahtuu avain mutta ei juuri muuta.
Jotenkin ajattelin tuon olevan ihan tarpeellinen ominaisuus, mutta valtaosassa juoksushortseista ei vetoketjutaskua löydy.
 
Salomonin sortseissa on. Hiukan se kahden avaimen nippu siellä kilisee, mutta toimii samalla lähestymisäänenä keskellä polkua tallaaville.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
824
Flipbelt - Juoksuvyö

Flipbeltillä olen vetänyt nyt vuoden päivät. On kyllä erinomainen tuote. Ei hölsky ja mahtuu sekä puhelin että avaimet mukaan. Mulla Zipper-versio, mutta normi ajais asiansa yhtä hyvin. Vähän kalliimpi, mutta onpahan kerralla hyvä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
573
Kotiavaimen olen laittanut kaulaketjuun, kunhan se on riittävän pitkä että ylettyy avaamaan. Pysyy hyvin paidan alla eikä ole tiellä. Kännykän korvaa GPS älykello joka mittaa kaiken tarpeellisen, musiikista vastaa linnunlaulu ja koiran haukunta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Lomareissun takia pari viikkoa taukoa ja taas oikea jalka turtana loppumatkan. Tuli sentään mentyä.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
694
Tuli tässä hiljattain juostua elämäni ensimmäinen virallinen puolimaraton. Tavoiteaika oli <2h ja tavoitteisiin päästiin: vauhdinjako onnistui, maltoin olla alussa höntyilemättä vaikka askel oli kevyt ja loppuajaksi tuli 1:59:40, mikä on 95-kiloiselle ensikertalaiselle mielestäni ihan kohtuullinen aika. Etenkin kun juoksutreeniä oli 1-2x/vko ja pääpaino kamppailu-urheilussa. Nälkä kasvaa syödessä ja mielessä siintää jo 1:50:00 alitus ensi vuonna sekä <4h täyspitkä maraton, joista jälkimmäinen ehkä sitten kun pikkulapsivuosista on selvitty ja jää enemmän aikaa treeneille...

Tuosta tuli mieleen, että mahtaako jostain löytyä taulukoita, joissa kuvattaisiin eri ikäryhmien "kuntoluokituksia" puolimaraton-ajan suhteen? Ainakin cooper-tuloksista olen tälläisiä taulukoita nähnyt.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 943
Tuosta tuli mieleen, että mahtaako jostain löytyä taulukoita, joissa kuvattaisiin eri ikäryhmien "kuntoluokituksia" puolimaraton-ajan suhteen? Ainakin cooper-tuloksista olen tälläisiä taulukoita nähnyt.
En tiedä, vastaako tämä ihan täysin tuota tarkoitusta, mutta tässä on Polarin juoksuindeksin suhde eri matkojen aikoihin. Ja sitten täällä on taas nuo juoksuindeksit eri ikäryhmille. Jollain heuristiikalla noista ehkä saa jotain osviittaa, tai sitten ei.

E. Näköjään selaamalla tuota jälkimmäistä linkkiä vielä alemmas pääsee vissiin samaan taulukkoon.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
752
Onhan se juoksu ihan kivaa ja kuntoa kohottavaa, mutta ainakin minulla on vaikea löytää sopivia kenkiä. Tuntuu että nuo urheiluliikkeiden tarjonta on suurelta osiltaan just niitä malleja jotka ei sovi ja netistä ostaminen on paskaa kun ei kiinnosta lähetellä 20+ paria kenkiä takaisin kun ei ole hyvät.

Minulla onkin ollut tapana ostaa sellaiset 10+ samoja pareja kun sopivat viimein löytyy, mitä nyt tiskillä sitten myyjien kulmakarvat vähän nostelee. Nyt kun viimeinen pari Niken Bowerman Elitee oli siinä kunnossa että piti lähteä hakemaan uutta tai juosta ilman kenkiä (ei vaihtoehto minulle). Tuli sitten kokeiltua juostessa Asicsen, Niken ja New Balancen pareja jotka liikkeessä tuntuivat sopivan suht ok, mutta sitten pitemmillä lenkeillä totuus paskuudesta sitten paljastui. Nämä parit sitten tippuivat ihan kävelykengiksi.

Onneksi löytyi sitten kenkä Hoka One One Arahi 3 joka sopi omaan melko aggressiiviseen juoksutyyliin eli meno on hienoisen päkiä voittoista eikä sitä kantapää lönkytystä. Tuon Hoka kengän mahtava pohja vakuutti ihan ensimetreillä ja on myös sopivan leveä lesti. Tuli samalla ostettua samalta valmistajalta myös 10 paria maastojuoksukenkiä. Jospa näillä nyt vähän aikaa taas mentäisiin.
 
Näin mielenkiinnosta, kuinka paljon juoksukilometrejä sulla tulee vuodessa? Itte oon löytäny omaan jalkaan sopivan merkin ja mallin, josta jokainen vuosipäivitys on tuntunu toimivan kerta toisensa jälkeen. Suunnilleen kaksi kengäparia / vuosi kuluu itsellä.
 
Eipä noita kokonaiskilometrejä tule niin laskettua, yleensä <10km kerta lenkkejä en ole mikään maratoonari. En minä noita kenkiä vaihda sitten vasta kun varpaat menee pohjasta läpi tai sitten kun alkaa ödöörit olemaan sitä luokkaa että akka valittaa. Ennen sitä pitää ottaa uusi pari esille, kun en pese kenkiä koneessa pilalle. Talvella tulee juostua harvemmin mutta ladut on sitten kovemmassa käytössä. Tosin kesällä tulee myös rullaluisteltua joten nuo ostetut kengät riittää pitkälle, en ole mikään himoshoppailja.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 343
Viestejä
4 157 885
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom