5G juttelua

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136


5G nopeuksia Turussa Huawein verkossa
No huh.. Päätä melkein huimaa. Olen jossain vaiheessa elämääni ollut tekniikan early adopter, mutta nyt täytyy myöntää kelkan karanneen jo vuosia sitten.

Itellä kännykässä vieläkin 256 kbit/s ja luulen sillä jopa jotenkin pärjääväni. Muistan kuinka vielä "viime viikolla" se olisi ollut pöytäkoneessakin hurja nopeus. Jotenkin vaikea orientoitua siihen, että tässä välissä on hypätty yli tuhatkertaisiin lukuihin. Ja vieläpä langattomasti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
639
Prepaid liittymistä on monasti todettu että ne toimivat "pahnan pohjimmaisina" mitä tulee ruuhkatilanteisiin, mutta ihan sama QCI arvo (7) dna prepaidilla on kuin kalleimmalla laskutusliittymälläkin, eli dna Max liittymällä. On tullut todettua tuo ihan käytännössäkin, jos ei prepaidilla tule yli 10Mbps, ei tule Maxillakaan.
DNA:n appin chattiaspa tässä vasta väitti minulle että kuluttajaliittymissä ei maksuluokkapriorisointia ole käytössä. Yrityspuolesta ei tiennyt.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 187
Kohtuullisen hyvin näyttää Huawei Mate 20 X5G painavan kaistaa sileäksi. Parhaita IRL lukemia tähän mennessä, mitä minulle on tullut vastaan.
 
Liittynyt
18.06.2017
Viestejä
598
Millä liittymällä tuo 1,3Gbps on saavutettu? 1000M? Vai onko yrityspuolella vielä nopeampia liittymiä?
 

Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Mikäs 5G-puhelin kantsis nyt ostaa? Ja tietääkö joku koska toi Helsingin verkko laajenee. Vähän turhan pieni alue vielä.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 008
Edes 4G-verkko ei ole vielä "valmis". Katotaan josko tosiaankin joku Kehä3:n sisäpuoli on täysin 5G-peitossa (>1Gb/s) joskus 10v päästä. Tarvitsee kuitenkin rakentaa varmaan 1000kpl tukiasemia, niin ottaa aikansa +rahaa vaatii.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
639
Nohei, meille tulee kunnallinen viemäröinti ehkä jo tänä vuonna. Talo rakennettu melkein 40v sitten.

Ei ne hommat vaan toimi niin että iso käsi tipauttaa infran taivaasta, että tuommonen "valmis"olettama on mielestäni aivan perusteeton. Sitten kun peitto on kunnossa, niin ruinataan lisää kapaa ja kohta onkin jo 6G ovella, ja sama uusiksi ad infinitum.
 
Liittynyt
08.06.2017
Viestejä
593
Rehellisyyden nimissä, eihän sitä 5G-puhelinta kannata ostaa vielä kun laitteiden 5G-modeemit on piirisarjsta erillisiä palikoita. Jahka saavat sen naitettua samalle lankulle...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 073
Missä ne 100-400Mbit/s uppinopeudet 5g-verkossa? Missä ne alle reippaasti alle 10 ping-luvut?
Niin sitten 5G SA ehkä... Ensimmäisessä sukupolven verkossa ei kun NSA...

Edes 4G-verkko ei ole vielä "valmis". Katotaan josko tosiaankin joku Kehä3:n sisäpuoli on täysin 5G-peitossa (>1Gb/s) joskus 10v päästä. Tarvitsee kuitenkin rakentaa varmaan 1000kpl tukiasemia, niin ottaa aikansa +rahaa vaatii.
Ei tosiaan tekniikka koskaan valmista tule - jos olisi valmista ei tarvis kehittää mitään enään.

Rehellisyyden nimissä, eihän sitä 5G-puhelinta kannata ostaa vielä kun laitteiden 5G-modeemit on piirisarjsta erillisiä palikoita. Jahka saavat sen naitettua samalle lankulle...
Huawein laitteissa samassa. Tämä koskee Qualcomia jossa erilliset viritykset. Ensivuonna vähän paremmin mutta kannattaako kiirehtiä ;)
 
Liittynyt
08.06.2017
Viestejä
593
Huawein laitteissa samassa. Tämä koskee Qualcomia jossa erilliset viritykset. Ensivuonna vähän paremmin mutta kannattaako kiirehtiä
Eihän Balong 5000 ole vielä Kirin 980:ssä integroituna vaan erillisenä piirinä?
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 150
Mikäs 5G-puhelin kantsis nyt ostaa? Ja tietääkö joku koska toi Helsingin verkko laajenee. Vähän turhan pieni alue vielä.
Suunnitelmat 5G-verkon laajentamisesta kiinnostavat kilpailijoita, joten operaattorien ei kannata etukäteen paljastaa aikeitaan. Kuluttajan kannalta tietysti harmillista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 900
Yksi juttu mitä toivon 5G tuovan on laajempi valikoima silta toiminnolla olevia modeemeja.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Edes 4G-verkko ei ole vielä "valmis". Katotaan josko tosiaankin joku Kehä3:n sisäpuoli on täysin 5G-peitossa (>1Gb/s) joskus 10v päästä. Tarvitsee kuitenkin rakentaa varmaan 1000kpl tukiasemia, niin ottaa aikansa +rahaa vaatii.
Kyllähän nuo yli gigabitin nopeudet puhelimessa näyttävät hienoilta. Tosin siihen taitaa bitti tökätä kunhan tuulipuvut alkavat yleisesti siirtyä 4G verkoista 5G verkkoon.

Eli ilmeisesti aika tavalla käyttäjistä tyhjiä nuo Suomen harvat 5G tukiasemat. Sen seurauksena kaistaa riittää sille ainoalla käyttäjälle todella paljon.

Kyllähän sitä 4G verkoissakin pääsee käsittääkseni lähemmäs 1000 Mbit/s nopeuksiin parhaimmillaan tilanteissa jossa tukiasema on täynnä uusinta rautaa ja joka taajuusalueen radiot ja muita käyttäjiä tukiasemassa ei juuri ole.

Käytännössä saa olla tyytyväinen jos nykyisistä 4G verkoista kaistaa riittää itselle se 30 Mbit/s ja uploadiin 10-20.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 073
Kyllähän nuo yli gigabitin nopeudet puhelimessa näyttävät hienoilta. Tosin siihen taitaa bitti tökätä kunhan tuulipuvut alkavat yleisesti siirtyä 4G verkoista 5G verkkoon.

Eli ilmeisesti aika tavalla käyttäjistä tyhjiä nuo Suomen harvat 5G tukiasemat. Sen seurauksena kaistaa riittää sille ainoalla käyttäjälle todella paljon.

Kyllähän sitä 4G verkoissakin pääsee käsittääkseni lähemmäs 1000 Mbit/s nopeuksiin parhaimmillaan tilanteissa jossa tukiasema on täynnä uusinta rautaa ja joka taajuusalueen radiot ja muita käyttäjiä tukiasemassa ei juuri ole.

Käytännössä saa olla tyytyväinen jos nykyisistä 4G verkoista kaistaa riittää itselle se 30 Mbit/s ja uploadiin 10-20.
Vielä ei tiedetä ihan miten käyttäytyy kun kyseessä on MassiveMIMO-tukiasema jossa sitten voi olla antenneja aika paljon sisällä. Eli tukiasemassa on oikeasti sitä kapasiteettia aika paljon enemmän mitä yksittäinen käyttäjä saa ulos. Parhaimmillaan on joku 64x64 MIMO tuola sisällä. Tämä antenni design tukiasemapuolella muuttaa paljon miten se sitten loppukäyttäjällä toimii ja uskoisin tämän hillitsevän paljon ruuhkaantumisia. Lisäksi Beamforming toiminta tukiasemalla tietysti kohdentaa heikossa signaalissa - joten nopeus paranee sieltäkin suunnin.

Mutta pelkästään positiivisena kannattaa ottaa että lisää kapasiteettia ruuhkaan on tulossa. Varmasti kuormaa tulee eikä gigabittiä tavoita mutta tällä hetkellä jos 10M tulee niin kaipa 100M voisi saada iltaisin jatkossa joka riittää elokuvien katsomiseen hyvin 4K:nakin.

Ollaan kuitenkin niin aikaisessa vaiheessa ja menee arvauksilla. Pitäisi saada kunnon testejä käytännössä miten verkko jaksaa kun käyttöä on paljon.

--

Juu 4G:llä tulee aika kivasti mutta gigabittiä en ole kyllä saanut. DNA:lla on tullut hyvin kyllä nopeuksia kun testattu päiväsaikaan Lahdessa omakotitaloalueen lähellä: DNA on tuonut 4G-verkossa käytettävän 4x4 MIMO-tekniikan Lahteen - MT-TECH.FI - Tuo 500Mbit/s kapasiteetti keskellä päivää on ihan hyvä nopeus mitä sain läpi.

Helsingissä saatu melkein 800Mbit/s läpi 4G:llä Elisan verkossa: Yli 700Mbit/s nopeus Elisan 4G-verkossa on saavutettu Helsingissä! - MT-TECH.FI - mutta yleisesti nopeus siinä 400-500Mbit/s välillä ulkoisalla.

Siuntion tukiasema minkä DNA on mainostanut gigabitiksi niin ei antanut myöskään läpi vaikka teoriassa kykenisi: Testataan DNA:n 4G-verkon huippunopeutta Siuntiossa - MT-TECH.FI

4x4 MIMO ja 50-60Mhz kaistaa kun hyödyntää päästään käytännössä hyvin 500Mbit/s nopeuksiin. Tosin useimmissa tapauksissa maksimia ei saa koska tukiasema ei anna ulos sitä yhdelle käyttäjälle, joka on selkeä mm. DNA ja Elisan Huawei:n verkossa. Vain Elisan Nokian verkossa saatu noita oikein kovia lukemia.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 898
Mitä helvettiä sä selität?
No 5G:ssä on korkeampi taajuus eli toisinsanoen tarvitaan reippaasti lisää tukareita (voidaan käyttää myös 700MHz, mutta pienempi nopeus), että saadaan samanlainen peitto 4G:ssä ja jopa Helsingissä rakennetaan koko aika uusia 4G-tukareita vaikka 4G avattiin vuosia sitten.

Eli ei se 4G-verkko vieläkään ole täydellinen. Ja kuinka paljon Elisalla, Telialla ja DNA:lla niitä cat4 tason tukareita? Koko aikahan uusitaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 073
No 5G:ssä on korkeampi taajuus eli toisinsanoen tarvitaan reippaasti lisää tukareita (voidaan käyttää myös 700MHz, mutta pienempi nopeus), että saadaan samanlainen peitto 4G:ssä ja jopa Helsingissä rakennetaan koko aika uusia 4G-tukareita vaikka 4G avattiin vuosia sitten.

Eli ei se 4G-verkko vieläkään ole täydellinen. Ja kuinka paljon Elisalla, Telialla ja DNA:lla niitä cat4 tason tukareita? Koko aikahan uusitaan.
Aika vähän CAT4 tasoa ihan kun 256QAM käytössä Telialla ja DNA:lla joka tukiasemassa melkeinpä. Sama juttu Elisalla - tosin ihan kaikkialla Elisalla ei oo tuota. Eiköhän lisenssillä saa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
888
Menee vähän OT kun 5G:stä puhutaan, mutta kun täällä porukka tuntuu tietävät mistä puhuu, niin kysympä näistä 4G tekniikoista, että kuinka paljon on kehitystä tapahtunut puhelimien modeemeissa sitten Samsung S7:n?

Tuo luurin netin hitaus ärsyttää aina vain enemmän. Käytössä Elisan rajoittamaton 4G. Jollain haja-asutus alueella lähellä mastoa voi saada parikyt megaa latausta, mutta se on harvoin. Kotona Hesassa yhtään ruuhkaisemmilla alueilla jää nopeudet helposti ~1Mbps tai alle, joka ei ole enää tätäpäivää.
Samoin mökillä tai tienpäällä kauempana tukiasemista nopeus on aivan olematon.

Paljonko hyödyn jos ostan jonkun uudemman 4G puhelimen?
 

jsa

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
619
No CAT9 modeemihan tossa seiskassa lienee, joten pitäisihän sillä parempaan päästä jos kuuluvuus antaa myöten.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 073
Menee vähän OT kun 5G:stä puhutaan, mutta kun täällä porukka tuntuu tietävät mistä puhuu, niin kysympä näistä 4G tekniikoista, että kuinka paljon on kehitystä tapahtunut puhelimien modeemeissa sitten Samsung S7:n?

Tuo luurin netin hitaus ärsyttää aina vain enemmän. Käytössä Elisan rajoittamaton 4G. Jollain haja-asutus alueella lähellä mastoa voi saada parikyt megaa latausta, mutta se on harvoin. Kotona Hesassa yhtään ruuhkaisemmilla alueilla jää nopeudet helposti ~1Mbps tai alle, joka ei ole enää tätäpäivää.
Samoin mökillä tai tienpäällä kauempana tukiasemista nopeus on aivan olematon.

Paljonko hyödyn jos ostan jonkun uudemman 4G puhelimen?
Nopeus riippuu alueesta - mutta on se harvinaista alle 1Mbit/s nopeudet että nyt on vikaa tai sitten vaan niin heikko yhteys. Asenna CellMapper-sovellus puhelimeesi ja näyttäppäs vähän millaista signaaliarvoa näyttää niin saadaan jotakin käsitystä millainen yhteys sinulla on.

Tai onkohan puhelimesi vaan pudonnut 3G-verkkoon... Vähän vaikuttaisi siltä.

Ja oletko testannut toiset operaattorit, koska jos Elisa ei toimi niin on yleensä vaihtoehtoja.

No CAT9 modeemihan tossa seiskassa lienee, joten pitäisihän sillä parempaan päästä jos kuuluvuus antaa myöten.
Modeemin CAT-kategoria on vähän markkinointia se nopeus kun valmistajat eivät tarkemmi kerro miten sen saa edes. Riippuu myös tukiasemasta.
 

Age of Computers

Wololo
Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 721
Nopeuksia tänään Elisan 5G tapahtumassa Narinkkatorilla. Op7 pro 5g

IMG_20190626_145731_188.jpg IMG_20190626_145545_377.jpg IMG_20190626_154831_894.jpg

Yhteyden yli samanaikaisesti pelattiin Hatch sovelluksella. Ja myös jotain muuta käyttöä kuulemma oli.

Ihan kivaa maksimissaan, mut myös ei jatkuvaa 700-800 kuitenkaan.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 898
Onkohan aitoa 5G:tä vai 4G+5G yhdistelmää :) Mutta juu pystyyhän 5G enemmän mitä ymmärtänyt mutta noissa Nokian vermeissä ymmärtänyt että vähän ongelmia voi olla...
Luulen, että esituotanto-5G vehkeet DNA:lla tuossa vaiheessa ja en tiedä, paljonko Ericssonin tuotteissa on ongelmia verrattuna Nokiaan. Viime vuonna Elisa sai esituotannon 5G:llä kans vajaata 1Gbit/s Pasilassa 500m päässä radan ja liikenteen välissä.

Eihän tuossa vaiheessa ollut vissiin lyöty lukkoon vielä lopullisesti 5G:tä.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 008
Onkohan aitoa 5G:tä vai 4G+5G yhdistelmää :) Mutta juu pystyyhän 5G enemmän mitä ymmärtänyt mutta noissa Nokian vermeissä ymmärtänyt että vähän ongelmia voi olla...
Oli tietääkseni/käsittäneeksi ihan puhdas 5G. Tiedän/tunnen jopa tyypit jotka ne kävi asentamassa.

Jonkun verran tietoa mobiilista. Vaikka itse olen kiinteällä puolella.

Edittiä: Kaikki tuolla mobiilipuolella on haukkunut NSN:n laitteet pystyyn. Tuossahan oli aikaisemmin joku Yuotube-video missä Elisa/Telia? mainosti miten nopeasti tukiasema on käyttöönotettu. Ericssonin pitäisi tehdä vastaava video. Työkeveri näytti, kun oltiin samassa kohteessa. Ericsson lähettää sähköpostilla n.1kt tiedoston, joka tarvii vain uploadata tukiasemaan. Loput tekevät sitten etänä tjsp. Tukari oli varmaan n.20min päästä käynnissä.
 
Viimeksi muokattu:

Age of Computers

Wololo
Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 721
Itse asiassa kun testattiin tuolla @olkitu kanssa noilla demoluureilla (3 kpl 5G Oneplussaa ja yksi 4g oneplussa 7 pro ) ,pois lukien ne, joilla tapahtuma-areenalla pelattiin), niin jotain outua toiminnassa oli. Nimittäin fast.com testi toimi hyvin, mut sitten kun piti ladata Google Playsta Speedtest.net sovellus, niin tuntu koko homma tahmaavan. Ei lähtenyt lataamaan, ei mikään yhteys toiminut hetkeen. Ja sitten yhtäkkiä palautui ja onnistui lataamaan. Nopeus oli kylläkin aluksi heikko ja sitten jitter todella suuri. Noh, ajateltiin, että yhden laitteen ongelma, niin kokeiltiin toisella. Sitten tulikin Oneplussan kaveri juttelemaan, ystävällisesti pyysi ettei kovasti speedtestata, ettei pelaajien yhteys (samasta 5G tukarista) jotenkin häiriöilisi. Hieman vakavan mietteliääksi kaveri meni, kun sanottii et eikös sen 5G:n pitäisi hyvin kestää kuormaa ja sitä rataa... :think:

Tiedä sitten oliko ongelma puhelimessa, tukiasemassa, siirtotiessä tai jossain ihan muussa... Ei täysin vakuuttava kokemus 5G kuitenkaan ollut, kun Olkitun Xperia X1 veti 4G:ssä semmoista 300-400megaa 5G laitteen vieressä. (Kun niissä nopeus kaikkea 130-700M välillä. Sen tiedän ja olen alalta kuullut (useista eri lähteistä), että Nokian rauta on ollut ja yhä edelleen kai aika lapsenkengissä mitä luotettavuuteen ja toimivuuteen tulee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 900
Tämä on ehkä hieman ketjun varsinaisen aiheen ohi, mutta tuossa oli mielessä että kun asensin mobiililaajakaistan niin ennen sen varsinaista käyttöönottoa olisi mielenkiintoista tehdä hieman testausta yhteyden vakauden suhteen. Saisikohan iPerf:iä toimimaan tuollaiseen internetin yli mittaamiseen? Jos tuohon laittaisi perään vanhan läppärin + Iperf ja sitten kotia kiinteään liittymään toisen koneen ja näiden välille mittaus? Tuossa mobiililaajakaistassa on julkinen IP ja kotona tietenkin mahdollista myös. Tämä siis LTE homma mutta olisi ainakin vähän pidempiaikaista testausta kuin nuo speed testit sun muut.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 898
5G-aika alkoi ja tätä se tarkoittaa käytännössä

Elisa lanseerasi eilen juhlallisesti 5G-palvelunsa yhdessä laitevalmistajakumppaniensa kanssa. Liiketoimintajohtaja Antti Ihanaisen mukaan Suomen ensimmäiset 5G-laitteet ehtivät omistajilleen ensi viikolla.

Ja mitä on luvassa? Nopeampaa dataa, lyhyempää latenssia, verkkopelaamista ja uusia palveluja, Ihanainen luetteli. – 5G ei ole vain tekniikkaa. Ennen kaikkea kyse on uusista palveluista.

Elisa myy kahta eri 5G-liittymää. Toisella saa käyttöönsä gigabitin yhteyden, toisella 600 megabittiä sekunnissa. Ei kuitenkaan kovin laajalla alueella, sillä käytännössä 5G toimii Helsingin ydinkeskustassa, Tampereella, Jyväskylässä ja Turussa. Turussa peitto keskustan alueella lienee tällä hetkellä kattavin.

Elisa on asentanut ”kolminumeroisen” määrän 5G-tukiasemia, mutta saittien sijaintia tai jakautumista Ihanainen ei halua avata tarkemmin. Yksi tukiasema yltää noin 700-800 metrin päähän, joten Helsingin keskustassakin niitä täytyy olla useampia.

Laitteita testatessa ei kyllä päästy gigabittiin sekunnissa, mutta toisaalta Elisan Kulma-myymälässä oli eilen poikkeuksellinen keskittymä 5G-laitteita, kun näytillä olivat niin HTC:n reititin, OnePlussan ja ZTE:n uutuuspuhelimet sekä Huawein reititin ja älypuhelin.

5G:tä myydään datanopeuden lisäksi lyhyellä latenssilla eli viiveellä, joka mahdollistaa esimerkiksi VR-pelaamisen verkon yli. Antti Ihanainen ei halua vielä antaa mitään 5G-latenssilupausta. koska ”tilanteen täytyy ensin vakiintua”. – Mittauksessa 5G-verkon latenssi on kyllä jo lyhyempi kuin 4G-verkoissa, hän sanoo.

Käytännössä tämä tarkoittaa alle 30 millisekunnin viivettä. Pääkaupunkiseudulla ja muissa keskuksissa 4G:ssä pääsee usein alle 20 millisekunnin latenssiin, joten sen alle 5G:ssä pitäisi päästä jo nyt. 5G-standardin lupaama yhden millisekunnin latenssi ei kuluttajalle koskaan toteudu, eikä sen ole tarvekaan toteutua.

Entä se datanopeus? Huawein mukaan Turussa on päästy gigabitin datanopeuksiin, mutta siellä onkin ”heidän oma verkkonsa”. Käytännössä 5G-lupauksen pitää olla 600-700 megabittiä sekunnissa aina ja kaikkialla. 4G:stä mobiilidatan vauhti tulee näin kasvamaan noin 6-kertaiseksi. Sekin riittää aika moneen käyttöön aika pitkäksi aikaa.

Elisa tietysti asettaa omalla kiinteällä hinnoittelullaan rajat sille, mitä suomalaiset tulevaisuudessa 5G:stä maksavat. Kun gigabitin liittymä maksaa nyt 50 euroa kuukaudessa, sen kovempaa hintaa siitä ei voida pyytää. Oletettavasti 5G-hinnat putoavat jollakin aikataululla samalle tasolle, jossa 4G:tä myydään nyt. Parilla kympillä luvassa on siis erinomaisia datanyhteyksiä muutaman vuoden kuluttua.

- Suomi säilyy tulevaisuudessakin mobiilidatan käytön mallimaana, Antti Ihanainen kiteytti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 073


5G-tuki sieltä tulee... Tosiaan NSA:lle ei tule täyttä tukea että näkyy vain signalitiilet (signal trails) eikä tukiasemia vielä. Kunhan tulee SA-mallit niin varmasti sitten saadaan tukiasemien tunnisteet (gNB) kartalle että vielä ensivuoteen menee. Mutta jonkinlaista karttaa saadaan aikaiseksi - toistaiseksi vain Samsungin 5G-puhelimilla toimii pelkästään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 073
upload_2019-7-2_21-17-26.png


Elisa on vähän päivittänyt Peittoaluekarttaa... Nokian alueella on merkintä "Verkko pilottikäytössä, nopeus saattaa vaihdella" - eli Nokian systeemit eivät vielä vakaita. Huawein ilmeisesti ihan ok.

Tuolta hävinnyt Vantaa muuten...
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 898


Elisa on vähän päivittänyt Peittoaluekarttaa... Nokian alueella on merkintä "Verkko pilottikäytössä, nopeus saattaa vaihdella" - eli Nokian systeemit eivät vielä vakaita. Huawein ilmeisesti ihan ok.

Tuolta hävinnyt Vantaa muuten...
Katsotaan 1-1.5v päästä uudestaan asiaa.
 
Liittynyt
25.12.2016
Viestejä
2 011
Kuinkahan moni kuvittelee 5GHz WiFin olevan 5G.
5G päätelaitepuolella valmistajien R&D osastot työskentelevät tälläkin hetkellä resurssien äärirajoilla paineen alaisena. On luvattu yhtä sun toista ja pitäisi saada toimimaan. Se on kaksipiippuinen juttu, toivottavasti ei ole pois 4G evoluution puolelta. 4G LTE on kuitenkin vielä se relevantein verkkotekniikka.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
639
Teidän yhen vähän vanhemman tyypin joka mun luona taannoin väitti kiven kovaa, että täällä puhelin löytää jo 5G verkon. Oikeasti se skannaili mun nimeämää 5GHz WiFi verkkoa ja luuli sitä 5G verkoksi... :facepalm:
Taisin jo aiemminkin tähän ketjuun mainita että pojan kaveri oli kans jo pari vuotta siten sitä mieltä että heillä on 5G kotona
 
Liittynyt
28.05.2019
Viestejä
1 577
Tässä ensimmäiset tulokset Huawei 5G CPE Pro laitteella Helsingissä ja Espoossa, tulokset eivät ole ihan niin hyviä kuin olisin toivonut. Selkeästi Nokian 5G-tukiasemat ovat vielä pahasti kehitysvaiheessa. 5G vaimenee rajusti kaupunkialueella ja Postitalon tukiasema leveydeltään kuuluu Musiikkitalolta Forumille.

Otaniemessä nopeudet olivat parhaat, mutta sielläkin verkon kantama on todella pieni. Kuuluvuuskarttoja on turha katsoa vaan on syytä mennä hyvin lähelle tukiasemaa. Rakennuksen viereisellä kulmalla ei välttämättä ole 5G kuuluvuutta ollenkaan ja 50m siirtyminen avoimella alueellakin saattaa pistää nopeudet puoliksi ja 50m lisää niin 5G-peitto loppuu.

Helsingin keskustan 5G-peitto on onneton ja Elisan kartoista huolimatta Espan puistossa ei ole 5G-kuuluvuutta ollenkaan. Tikkurilasta on myös poistettu alunperin olleet 5G-peitot eikä signaalia löydy ollenkaan.

Musiikkitalon edessä 5G on jo vaimentunut niin pahasti, että 45M on maksimi mitä tulee. Manskua eteenpäin siirryttäessä 5G-peitto häviääkin jo (onneksi) ja 4G tykittää Finlandiatalon edessä 400 Mbit/s.

Mietityttää kovasti voisiko Nokian tukiasemilla ja Huawein 5G CPE Pro-laitteella olla hieman yhteensopivuusongelmia alhaisten nopeuksien takia. Olisi kiva päästä testaamaan ovatko nopeudet Turussa paremmat, jossa käsittääkseni käytetään Huawein tukiasemia.

Huaweissa ei valitettavasti pysty taajuuksia lukitsemaan, eli ei pysty valitsemaan pelkkä 5G tai 4G tai eri 4G-taajuuksia. Huawein valot tosin ovat informatiivisia ja näyttivät eri väreillä sekä 4G ja 5G vahvuuden.

Tällä hetkellä ei ole mitään järkeä hankkia 5G-laitetta, koska peitto on pieni ja kääntyminen rakennuksen toiselle kulmalle aiheuttaa sen että 5G-signaalia ei ole enää, sisätiloista puhumattakaan. Ottaen huomioon, että laite maksaa 899e ja 1000M liittymä melkein 50e/kk kannattaa odotella laitteiden kehittymistä ja verkon parantumista, näin ainakin Helsingissä ja Espoossa.

tulokset.png
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 898
Jos tuo Huawein 5G vehje ei tue kumpaakin 5G-verkon versiota, niin tulee olemaan aika roskiskamaa parin vuoden sisällä. Olisi hyvä verrata 5G-puhelinta, että paljonko tulee eroja ja muistetaan, ettei se 4G ollut yhtään sen paremmin kuulunut/toiminut alkuvaiheessa kuin 5G tällä hetkellä.
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
2 658
Jos tuo Huawein 5G vehje ei tue kumpaakin 5G-verkon versiota, niin tulee olemaan aika roskiskamaa parin vuoden sisällä. Olisi hyvä verrata 5G-puhelinta, että paljonko tulee eroja ja muistetaan, ettei se 4G ollut yhtään sen paremmin kuulunut/toiminut alkuvaiheessa kuin 5G tällä hetkellä.
Ja ei 5G saa yhtään sen parempia nopeuksia jos lähettimen nousuja ei paranneta. Jo nyt nykyinen 4G verkko on aivan tukossa.
 

Age of Computers

Wololo
Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 721
Oletko @snow28 kokeillut, toimiiko tuossa purkissa yhä Huawein motukoissa yleinen api. Eli mee selaimella osoitteeseen (kirjaudu ensin hallintaan sisään toisella tabilla)
(laitteen ip-osoite)/api/device/signal
 
Liittynyt
26.12.2016
Viestejä
97
Teidän yhen vähän vanhemman tyypin joka mun luona taannoin väitti kiven kovaa, että täällä puhelin löytää jo 5G verkon. Oikeasti se skannaili mun nimeämää 5GHz WiFi verkkoa ja luuli sitä 5G verkoksi... :facepalm:
Niin no väittäähäb jenkki parat että 5Ge on kanssa 5G koska at$t päätti rahastaa ja heille varmaan tulee 6G seuraavaksi. Minäkin joskus ihmettelin miksi wlan verkkojen 5Ghz verkkoja "<- heh" alettiin nimittää 5Gsi onhan se omituista... Ja teknisesti ottaen eihän se sinun kaveri väärässä ollut koska siitä tuli vakiintunut käytäntö :)

Ja nyt sitten LTE tekniikka on 3G'n evoluutio. Se nimettiin 4G koska markkinointi, ja nyt tämä uusi 5G on joka alunperin piti nimetä 4G koska ei ole evoluutio 3G tekniikasta...


Onko siis 5Gse se aito ja oikea uusi tekniikka? Eikä vaan evoluutio 3Gstä?

Niin 3G LTE tä ei haluttu nimetä 3.7Gksi koska hdspuadlhspa vei 3.5G:n nimen. Siksi siitä tuli 4G LTE.
 
Liittynyt
28.05.2019
Viestejä
1 577
Oletko @snow28 kokeillut, toimiiko tuossa purkissa yhä Huawein motukoissa yleinen api. Eli mee selaimella osoitteeseen (kirjaudu ensin hallintaan sisään toisella tabilla)
(laitteen ip-osoite)/api/device/signal
Näyttäisi toimivan, mutta aikamoista mössöä on tiedot. Käytännössä lähes samat tiedot näkyy myös GUI:n kautta, tässä esimerkki kun laite on 5G-verkossa:
signaalitiedot.png
 

Age of Computers

Wololo
Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 721
Jos katsot selaimen F12 @snow28 täältä debug modesta tuota sivua, oheisen kuvan tavoin (näin antaa mun oma B715 purkki)
kuva huawei api.jpg

voit sutata "arkaluonteiset" pois jos sellaisia mielestäsi esiin tulee. Jos vastaavan kuvankaappauksen haluat laittaa.. ihan mielenkiinnosta mitä dataa antaa. Usein laajemmin kuin mitä tuo hallinta edes kertoo.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 674
Viestejä
4 188 434
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom