BBC: Huawei menettää ARM-lisenssinsä

Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Kommunistinen on ehkä vähän väärä sana kuvailemaan Kiinaa tänä päivänä, vaikka se kommunismi puolueen nimessä vielä onkin. Totalitaristinen se maa kyllä on.
Aika paljon niitä diktatuureja on Yhdysvaltojenkin kavereina lähtien jostakin Saudi-Arabiasta. Siinä ei paina kärpäsen paskan vertaa jonkun Yhdysvaltojen kansalaisen Jamal Khashoggin paloittelurmurha kun saavat vietyä vuosittain kymmenillä miljardeilla dollareilla aseita sinne Yhdysvalloista ja hyvät korruptiorahat päälle.

Sitten taas jos kiinalainen firma kopioi kunfutselaiseen tyyliin robottikäden, niin seurauksena on maailman laajuinen kauppasota:

HS-analyysi: Yhdysvallat väittää koonneensa kunnon todisteet kiinalaisten teollisuusvakoilusta – syytteiden mukaan Huawei palkitsi liikesalaisuuksien varastamisesta ja urkki himoitsemaansa robottikättä

Eihän noissa oranssin apinan touhuissa ole mitään järkeä. Jos jotain demokratiaa on puolustavinaan ja vapaata maailmaa niin olisi siinä tapauksessa hankkinut Saudi-Arabian kauppasaartoon ja vientikieltoon vaikka kymmeneksi vuodeksi. Tosin eihän se siihen ala kun hyvät pisnekset ja rahat vilahtaa ohi omalta maalta.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Eihän se kannata tuollaisia ilman vastatoimia katsella jos ei ole ihan täysin munaton aisankannattaja.
Kauanhan se USA on tuota Kiinan perseilyä katsellut. Euroopassa jotkut tuntuvat oikein nauttivan kommunistien ahterinlempimisestä kunhan vain saa halpaa krääsää itämailta.

Suomessakin olisi hyvä muistaa, että Nokia on edelleen merkittävä Suomen taloudelle, ja nämä Kiinan valtion verkkobisnekset eivät todellakaan auta sitä.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
119
Kiinan vastaus tähän varmaan se, että pandanaama kipittää korvat luimussa takaisin neuvottelupöydän ääreen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
945
Alkaa vain vähän ihmetyttää missä se Kiinan vastine viipyy... Tämä alkaa näyttää siltä, että isku tuli täysin puskista, kun menee näin kauaa keräillä itseään. Jenkeissä itsevarmuus kasvaa. Mitä seuraavaksi?
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Kyllä toi vaikuttaa aika pahalta mutta eikös kiina ole aikaisemminkin ollut vähän kopiointi kannalla(eli ovat surutta kopioineet toisten piirejä) ja jos sillä on vielä omat tehtaat joilla valmistaa noita piirejä niin periaattessa ei vaikuta tuotantoon ollenkaan kunhan vain on valmistustekniikkaa ja tarvittavia raakaineita?.Omat markkinat taitaa kuitenkin olla aika suuret kun ajattelee väkilukua,eivät vaan saa sitä haluaamansa valuuttaa.
 
Joopajoo... mutta länsimaihin ei ole asiaa kopioiduilla piireillä, eikä oma kansa synnytä vientiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Kyllä toi vaikuttaa aika pahalta mutta eikös kiina ole aikaisemminkin ollut vähän kopiointi kannalla(eli ovat surutta kopioineet toisten piirejä) ja jos sillä on vielä omat tehtaat joilla valmistaa noita piirejä niin periaattessa ei vaikuta tuotantoon ollenkaan kunhan vain on valmistustekniikkaa ja tarvittavia raakaineita?.Omat markkinat taitaa kuitenkin olla aika suuret kun ajattelee väkilukua,eivät vaan saa sitä haluaamansa valuuttaa.
Täysin ilmiselvät ja avoimet suuren firman IP-rikokset estäisivät Huaweita myymästä minnekään WTO-maihin mitään.

Jos Huawei halua myydä tukiasemiaan kansainvälisesti, sen on pakko noudattaa ainakin suht. hyvin kansainvälistä patentti ja lisensointilakia. Sen tuotteet ovat muuten laittomia esim. EU:ssa.
 
OD.

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 311
Menköön konkkaan koko paska. Kiina subventoi Huawein tuotteita ja valtaa alaa valheellisella hinnoittelulla.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Eli Yhdysvallat saa tähän sotaan mukaan myös ulkolaisia yrityksiä, luultavasti uhkaamalla heitäkin pakotteilla jos eivät myönny?
Noista lisensseistä joutuu maksamaan ja jos rikkoo niitä sääntöjä mitkä niiden omistajat on määritelleet niin eiköhän sieltä jonkinlaisia juttuja tule.Noi hw patentit on aika kalliita juttuja muutenkin(tosin osa firmoista ostaa noita minkä kerkeää vaikka kyseessä olisikin joku yksinkertainen juttu ja yrittää rahastaa niillä).
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Kyllä toi vaikuttaa aika pahalta mutta eikös kiina ole aikaisemminkin ollut vähän kopiointi kannalla(eli ovat surutta kopioineet toisten piirejä) ja jos sillä on vielä omat tehtaat joilla valmistaa noita piirejä niin periaattessa ei vaikuta tuotantoon ollenkaan kunhan vain on valmistustekniikkaa ja tarvittavia raakaineita?.Omat markkinat taitaa kuitenkin olla aika suuret kun ajattelee väkilukua,eivät vaan saa sitä haluaamansa valuuttaa.
Kiinassa on konfutselainen kulttuuri jossa kopiointi ja jäljittely on ollut tuhansia vuosia erittäin arvostettua ja kunnianosoitus sille jota kopioidaan:

Ks. Kiina on piraattien kansakunta

Kiinassa kopionti perustuu kulttuuriin

HiSilicon (Huawein piiritytäryhtiö) teettää uudemmat piirinsä TSMC:llä Taiwanissa. Voi olla muitakin alihankkijoita?

Ei se että niissä seisoo Huawein nimi tarkoita että ne itse valmistaisi, tai kykenisi niitä valmistamaan.

Ja TSMC ei koske kepilläkään mihinkään piraattipiiriin.
Ei kait se vaadi muuta kuin että Kiina ostaa Taiwanin TSMC:n pois keleksimasta ja vie tekniikan ja vehkeet Kiinaan.

Eiköhän tuohon löydy sopivat keinot eli riittävä kasa miljardeja euroja Taiwaniin ja mahdollisesti vielä pehmittää jollakin tavalla joka liittyy Taiwanin asemaan suhteessa Kiinaan ja siihen jatkuvaan sodanuhkaan.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Kuluttajilla tämä on kyllä huono asia jos huawei pakotetaan lopettamaan kun noita mobilipuolen piirivalmistajia on ollut juuri sopiva määrä pitämään kilpailutilannetta yllä eikä hinta ole karannut.
Toivotaan että tulee jotain positiivista uutista tällä saralla eikä jotain muita pakotteita kiinan suunnalta kun se voi jo johtaa muihin ongelmiin.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Onhan tämä Huawei case jossain määrin ymmärrettävää.
Kun halutaan varmistaa asioita, poistetaan mahdolliset riskit.
Usa näkee Huawein riskinä, sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa tekeekö Huawei mitään laitonta. Ja haluaa Huawei poistuvan bisneksestä, mikä laskee vakoilun riskiä.

Vähän sama kuin jos kysessä olisi rahakuljetus, poistetaan henkilökunnata rikoksesta tuomitut, jotta mahdollinen riski olisi pienempi.

Ei vaikea ole kuvitella että vuoden parin päästä kohde on toinen kiinalaisvalmistaja.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Alkaa vain vähän ihmetyttää missä se Kiinan vastine viipyy... Tämä alkaa näyttää siltä, että isku tuli täysin puskista, kun menee näin kauaa keräillä itseään. Jenkeissä itsevarmuus kasvaa. Mitä seuraavaksi?
Ehkä huawei jatkaa pelkästään kiinan markkinoilla, siinä ei paljon lisenssit ja pakotteet paina.
Sisäisiin markkinoihin ei länsimaat helposti pysty vaikuttamaan.
Huawei muuttaa hiukan piiriä ja vain sanoo että se ei ole ARM piiri vain heidän omaa suunnittelua.

Mutta jos muiden valmistajien asemaa ajatellaan, tässä vaiheessa olisi viisasta hinnoitella tuote hiukan alennusmyyntiin ja vallata markkoinoita.
 
Liittynyt
02.03.2017
Viestejä
92
Ainoat backdoorit huawein laitteissa on ollut NSA:n omia backdooreja

N.S.A. Breached Chinese Servers Seen as Security Threat

"Two years after Shotgiant became a major program, the House Intelligence Committee delivered an unclassified report on Huawei and another Chinese company, ZTE, that cited no evidence confirming the suspicions about Chinese government ties."

jaa no onhan Huawein reitittimissä "salainen" backdoori, ennennäkemätön TELNET YHTEYS
Huawei says alleged router 'backdoor' is standard network tool :D

ja samahan bloombergi väitti että supermicron tuotteissa olisi ollut jotain kiinalaisia vakoilujuttuja, varmaan toimittaja oli nähnyt jollain jonkun matrix näytönsäästäjän
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Tekee myös Applen piirit. [emoji16]

Vakavasti, ei noita foundryjä vallata. Vain muutama firma, Samsung, TSMC, Global Foundries ja Intel. Niiden luotettavuudesta ja saatavuudesta on koko maailmantalous kiinni.
Kiinan valtion resursseilla en usko että ongelmana on vallata vaikkapa jotain taiwanilaista firmaa. Siinä on Kiinalla työkalupakissa monenlaista porkkanaa ja keppiä mitä voi tarjota Taiwanin suuntaan.

Lienee selvää että Kiina pistää nyt todella paljon paukkuja siihen että se nousee maailman huipulle piirien tuotannossa. 10 vuotta tästä eteenpäin niin voi olla kova kilpailija noille Samsung, TSMC, Global Foundries ja Intelille ja muille jäteille. Mahdollisesti Trump lorottelikin kunnolla kusta omiin muroihin. Tosin eiköhän se ukko pukkaa jo horsmaa 10 vuoden päästä niin ei sillä tavalla itseen vaikuta mitenkään.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Jos Kiina yrittäisi puoliväkisin ostaa TSMC:n niin Tim Cook avaisi ehkä lompakkonsa ja 7. Laivasto varmistaa.
Apple firma ja Tim Cook on köyhä keppikerjäläinen verrattuna Kiinan valtioon.

Taiwan on myös 200 kilometrin päässä Kiinasta merellä niin siinä ei Setä Samulin laivasto auta jos Kiina alkaa moukaroida Taiwania.

Eihän se välttämättä tarvi kuin kasan miljardeja ja vaikka Kiinalta lupauksen että Taiwan pääsee YK:n jäseneksi ja sopivat turvatakuut Taiwanin itsenäisyydelle, niin teknologian siirto-ohjelma Taiwanista emämaahan voi alkaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004

"Kuin" on ilmeisesti aika suhteellinen käsite :D

Sori OT..
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
550
On tämä sairasta, jos olisi todisteita niin kait ne esitettäisiin vai onko tässä nyt sama kuin Irakissa että todisteita ei loppujen lopuksi ollutkaan... Piti vain päästä sinne...
Huawei vain nousut kovaksi kilpailijaksi niin pitää saada pois markkinoilta .... Valitettavasti :-(
Me kuluttajat tästä kärsimme, me maksetaan tämä show.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064

Vaikka todisteita takaporteista ei olisikaan, niin jossain päivityksessä ne voidaan sinne lisätä. Huolenahan myös on softan huono laatu joka altistaa Huawein laitteet hyökkäyksille.

Parempi vain, kun pysytään länsimaisissa toimittajissa ja annetaan kommunistien vakoilla toisiaan.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
On tämä sairasta, jos olisi todisteita niin kait ne esitettäisiin vai onko tässä nyt sama kuin Irakissa että todisteita ei loppujen lopuksi ollutkaan... Piti vain päästä sinne...
Huawei vain nousut kovaksi kilpailijaksi niin pitää saada pois markkinoilta .... Valitettavasti :-(
Me kuluttajat tästä kärsimme, me maksetaan tämä show.
Ilmeisesti "todisteet" ovat tätä luokkaa:

Australialaisagenttien testi sotaharjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tietoturvasta alkujaan heräsivät

"VAIKKA Yhdysvaltojen viimeaikaiset järeät toimet kiinalaista teknologiayhtiötä Huaweita kohtaan ovat saaneet paljon huomiota maailmalla, huoli kiinalaisten verkkolaitteiden tietoturvasta ei ole alkujaan lähtöisin Yhdysvalloista vaan Australiasta. Näin kertoo uutistoimisto Reuters laajassa selvityksessään.

Australian hallinto havahtui niin sanottuihin viidennen sukupolven verkkoihin eli 5g-verkkoihin liittyviin turvallisuusriskeihin digitaalisessa sotaharjoituksessa, joka pidettiin vuoden 2018 alussa maan pääkaupungissa Canberrassa, Reuters kertoo.

Australian huippusalaisen signaalitiedustelulaitoksen agenteille oli annettu tehtäväksi selvittää harjoituksessa, millaista vahinkoa he saisivat aikaan, jos heillä olisi pääsy jonkin maan 5g-verkossa oleviin laitteisiin.

Harjoituksesta saadut tulokset havahduttivat Australian turvallisuusviranomaiset ja poliittisen johdon ja olivat käännekohta suhtautumisessa kiinalaisiin verkkolaitteisiin, kertoo Reuters. Ymmärrys siitä, kuinka kattavasti 5g-verkkoja pystyisi hyödyntämään vakoiluun ja elintärkeän infrastruktuurin sabotointiin ”muutti kaiken”, Reuters kertoo."​

Trump on sitten ottanut totena sotilaiden leikit.

Kukaan tuskin edes oikeasti huomaisi vaikka Suomen 5G verkotkin lakkaisivat toimimasta nyt.

Onhan siellä verkossa huomattavasti kriittisempiäkin komponentteja kuin 5G tukiasemat.

Ajatusleikkinä voi leikkiä minkä tahansa komponenttien osalta että mitä vahinkoa voisi aiheuttaa jos ne sattuisi joku vihollinen saamaan hallintaansa kokonaisen maan osalta. Lopputulos olisi usein totaalituho.

Hauska olisi seurata mitä tapahtuisi kun joku esittäisi Trumpille että esimerkiksi Venäjällä ovat onnistuneet tekemään kvanttitietokoneen joka on triljoona kertaa tehokkaampi kuin Yhdysvaltojen tehokkain supertietokone. Sitten esittelisi uhkakuvia mitä tällaisella koneella voi tehdä ja miten sillä murtuu sekunnissa kaikki USA:n käyttämät salauksetkin.

:lol:
 
Kun Trump viha menee kaiken muun edelle :facepalm:
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Kun Trump viha menee kaiken muun edelle :facepalm:
Itse en Trumpia vihaa, mutta pidän häntä todella älyllisesti heikkolahjaisena.

Oletko sitä mieltä, että tuo Reutersin tekemä juttu jota HS referoi on trumpilaisittain ilmaistuna "Fake News"? Jos olet niin kerro ihmeessä sitten mikä on faktaa ja mistä ne voi tarkistaa.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Itse en Trumpia vihaa, mutta pidän häntä todella älyllisesti heikkolahjaisena.

Oletko sitä mieltä, että tuo Reutersin tekemä juttu jota HS referoi on trumpilaisittain ilmaistuna "Fake News"? Jos olet niin kerro ihmeessä sitten mikä on faktaa ja mistä ne voi tarkistaa.
Ei olisi Trump tuohon asemaan noussut, jos tyhmä olisi. Kiistatta paras presidentti vuosikymmeniin. Miksi tuo fake news olisi? Huawein ja kiinan uhka on todellinen. Ei sitä pidä vähätellä vaikka miten Trumppia vihaisi ja haluaa tehtävän juuri päinvastoin, kuin hän.
 
Liittynyt
14.09.2018
Viestejä
155

Kerro nyt jo mihin perustuu, haluaisin kans tietää. En siis ole vielä perillä asiasta enkä tässä vähättele/suurentele kenenkään sanomisia.
 
Tuon Reutersin jutun mukaan Huawein "vakoilut" perustui vain siihen, että Australiassa sotilaat olisivat leikkineet ajatusleikkejä siitä mitä tapahtuu jos joku vihollinen saa hallintaansa kokonaisen maan 5G verkot (ilmeisesti siinä vaiheessa kun ne ovat laajamittaisessa käytössä). Lopputulos ajatusleikistä oli että siitä voisi seurata kauheita asioita.

Ihan yhtä hyvin olisi ajatusleikkien maaleiksi ottaa vaikka Suomen Nokian tai Ruotsin Ericssonin ja niitä vastaan aloittaa kauppasodan.

Trump on noussut nykyiseen asemaansa lähinnä sen vuoksi, että hän peri isältään todella paljon rahaa ja sattumien summana. Se että joku nousee jonkun maan johtajaksi yleisissä vaaleissa ei tee hänestä millään tavalla älykästä.

Onhan Yhdysvaltojen presidenteiksi noussut todella älykkäitäkin ihmisiä jotka ovat nollasta lähteneet liikkeelle elämässään ja valmistuneet tohtoreiksi ties mistä Ivy League yliopistosta ennen politiikkaan lähtemistään.

Trumpin henkilöstä keskustelut taitavat kuulua tähän ketjuun:

Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Kerro nyt jo mihin perustuu, haluaisin kans tietää. En siis ole vielä perillä asiasta enkä tässä vähättele/suurentele kenenkään sanomisia.
Huawei on käytännössä kiinan kommunistisen puolueen hallinnossa. Ei pitäisi tuon parempia perusteluita olla yhtiön touhujen rajoittamiseen länsimaissa.

Jos kiinan touhuista on pihalla, niin kannattaa vaikka China Uncensoredin videoita katsella.

China Uncensored
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Tuon Reutersin jutun mukaan Huawein "vakoilut" perustui vain siihen, että Australiassa sotilaat olisivat leikkineet ajatusleikkejä siitä mitä tapahtuu jos joku vihollinen saa hallintaansa kokonaisen maan 5G verkot (ilmeisesti siinä vaiheessa kun ne ovat laajamittaisessa käytössä). Lopputulos ajatusleikistä oli että siitä voisi seurata kauheita asioita.

Ihan yhtä hyvin olisi ajatusleikkien maaleiksi ottaa vaikka Suomen Nokian tai Ruotsin Ericssonin ja niitä vastaan aloittaa kauppasodan.
Ainut ero on, että Nokia tai Ericsson ei ole kommunistisen puolueen hallussa, eikä jenkeillä ole syytä epäillä vilunkipeliä. Tokihan näin kriittiset verkot pitäisi olla jokaisen maan omaa tuotantoa, niin ei vieras valta pääse järjestelmää niin helposti hyväksikäyttämään.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Ei olisi Trump tuohon asemaan noussut, jos tyhmä olisi. Kiistatta paras presidentti vuosikymmeniin. Miksi tuo fake news olisi? Huawein ja kiinan uhka on todellinen. Ei sitä pidä vähätellä vaikka miten Trumppia vihaisi ja haluaa tehtävän juuri päinvastoin, kuin hän.

Kerro nyt jo mihin perustuu, haluaisin kans tietää. En siis ole vielä perillä asiasta enkä tässä vähättele/suurentele kenenkään sanomisia.
Varmaan moni muukin haluaisi tietää ja nähdä ne todisteet.

Jos on pitävät todisteet iskeä tiskiin niin uskoisin että niistä saisi hyvät rahat vaikka joltakin ‎AFP, ‎Reuters tai ‎AP uutistoimistolta tai vaikka CNN tai Fox News uutiskanavalta. Ja varmaan Trumpin edustajakin niistä muutaman miljoonan maksaisi mielellään.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Varmaan moni muukin haluaisi tietää ja nähdä ne todisteet.

Jos on pitävät todisteet iskeä tiskiin niin uskoisin että niistä saisi hyvät rahat vaikka joltakin ‎AFP, ‎Reuters tai ‎AP uutistoimistolta tai vaikka CNN tai Fox News uutiskanavalta. Ja varmaan Trumpin edustajakin niistä muutaman miljoonan maksaisi mielellään.
Todisteet on siinä, että kommunistinen puolue asentaa verkkoteknologiaa vieraisiin maihin, joita on mahdollista käyttää urkintaan tai sabotointiin. Jos et tässä näe mitään uhkakuvaa, niin en valitettavasti voi sinua auttaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044

Ei tule ja asenna, jos sitä ei osteta. Kukaan ei ole pakottanut missään vaihessa ostamaan mitään H:n tuotetta, ihan ne on olleet myynnissä siinä, missä muidenkin tuotteet ja niitä on ostettu täysin vapaaehtoisesti, koska hinta /laatu on ollut sopiva.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Ei tule ja asenna, jos sitä ei osteta. Kukaan ei ole pakottanut missään vaihessa ostamaan mitään H:n tuotetta, ihan ne on olleet myynnissä siinä, missä muidenkin tuotteet ja niitä on ostettu täysin vapaaehtoisesti, koska hinta /laatu on ollut sopiva.
Tuleehan ne asentamaan jos niitä ostetaan ja operaattorit ostaa, kun ovat edukkaita ja hyvästä syystä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
234
Todisteet on siinä, että kommunistinen puolue asentaa verkkoteknologiaa vieraisiin maihin, joita on mahdollista käyttää urkintaan tai sabotointiin. Jos et tässä näe mitään uhkakuvaa, niin en valitettavasti voi sinua auttaa.
Ei kannata yrittää, kiinantrolli tai Huaweilla töissä. Kiinahan on varsinainen onnela. Täystotalitaristinen valtio, jossa kommunistinen puolue on viime aikoina vain tiukentanut otettaan yrityksistä ja kansalaisista.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Tuleehan ne asentamaan jos niitä ostetaan ja operaattorit ostaa, kun ovat edukkaita ja hyvästä syystä.
Niin, kuten mikä tahansa firma, ei mitään eroa siinä. Mitään ostopakkoa ei ole, jos lähdemaa epäilyttää. Jokainen itsenäinen valtio voi itsekseen määrätä, että sen alueella ei esim käytetä H:n tukiasemia. Tämä on täysin riittävä toimenpide, jonka yli kun mennään, niin ko käytökselle on myös muita syitä. USAn kohdalla syyt näkyvät helposti läpi: Kauppapolitiikka ja oman edun ajaminen.

Ongelma on vain se, että tuonkaltaisen tempauksen seurauksena voi hyvinkin tulla vastapakotteita ja kauppavääntö saattaa siirtyä tasolle, jolla muidenkin tuotteiden hinnat nousevat, kun valitettavasti monien olennaisten asioiden valmistaminen tapahtuu Kiinassa tai sen lähellä.

Kun jo yhden tehtaan kärähtäminen tai tulva jollain alueella on aiheuttanut voimakasta hinnannousua, niin jos tuolla ryhdytään todellakin vastatoimiin, niin hinnat pompsahtavat kautta linjan..

Ehkä kannattaa tehdä elektroniikan päivitysoperaatiot nyt, jos sattuu olemaan finanssit kunnossa..
 
Trump ajaa tässä koko maailman etua, eikä vain omiaan. Johan kiinalaista 5G:tä on asenneltu jonnekin päin maaimaa. Toivottavasti tämä tekee lopun sille.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Trump ajaa tässä koko maailman etua, eikä vain omiaan. Johan kiinalaista 5G:tä on asenneltu jonnekin päin maaimaa. Toivottavasti tämä tekee lopun sille.
Mikä tahansa suurvalta haluaa vakoilla muita ja ko tempun tekemiseen käytetään hirvittävät summat rahaa. Osa vain hoitaa PR:nsä toisia paremmin. EU ei esim ilman syitä halunnut sen kansalaisten tietojenkäsittelyä siirrettäväksi EU:n alueelle (esim USA:sta).

Tämän takia tukiasemiohjelmistojen ym lähdekoodit pitäisivät olla aina saatavilla.

Enkä kyllä myöskään ymmärrä ollenkaan tätä 5G hysteriaa:
Kyseessä on yhtäkaikki mobiiliverko (joka tulee tukkeutumaan, kuten 3G ja kuten 4G). Jos halutaan toimiva, luotettava netti, esim johonkin voimalaitokseen, niin sinne tulee valokaapeli ja siellä on kiinteät piuhat (valokaapelit), eikä mitään hömppä langattomia mobiiliyhteyksiä, jotka ovat häirittävissä ja tukittavissa kilometrien säteeltä helposti, vaikka laitteissa ei kuinka olisi tietoturvareikiä.

Ja Trump ajaa tasan oman maansa etua tässä. Se, että se saattaa olla yhtenevä jonkun muun edun kanssa on puhdas sattuma.
 
tupakkamies

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.08.2017
Viestejä
52
Nikkein mukaan tämä ei ole välttämättä katastrofi:

Though Huawei owns China's top chip designer, HiSilicon Technologies, and designs the high-end Kirin mobile processors for its smartphones, the company still needs Arm's designs to provide the layout of those chips.

Huawei's self-designed server processor, Kunpeng 920 -- unveiled in January as an alternative to Intel processors -- also requires Arm's design infrastructure.

But Huawei appears to have been prepared for Arm's decision, having already secured an advanced deal by signing contracts to obtain a more complete portfolio of the designer's intellectual properties, industry sources familiar with the matter told the Nikkei Asian Review.

Apple and Qualcomm have similarly wide access to Arm's IP portfolio so that they can build more customized chips than others, sources said.

"We don't think it will be an immediate blow to Huawei at this moment, as they have likely secured the source code for their current design and might have also obtained blueprints for their next-generation designs," a chip design industry executive said. "But it would still become a problem for Huawei's future chip design in about one to two years if they could not get Arm's support."

"That also means Huawei needs to pour in a lot of extra engineering efforts, and we don't know how fast Huawei could build such things without any new access to Arm's source codes," the executive said.

Jonah Cheng, chief investment officer at J&J Investment and a former veteran tech analyst at UBS, agreed that the impact on Huawei's "existing products" will be limited, as the Chinese company has bought many of Arm's intellectual properties.

"However, the Chinese companies [including Huawei] will have to be self-reliant to develop the cores of next-generation CPUs [central processor units] going forward," Cheng told the Nikkei Asian Review.
Huawei's chipmaking ambitions at risk after Arm cuts ties

Jokohan isketään kohta takaisin:

TOKYO -- As the U.S.-China trade war thickens, one of the most effective counter weapons left in Beijing's arsenal may be its rare earth deposits.

"Rare earths are vital to many modern technologies and a wide array of weapon systems used by the U.S. military," China's hawkish newspaper Global Times wrote in an opinion piece earlier this month. "But China controls the vast majority of the world's supply," it added.

It was no coincidence, therefore, that on Monday, President Xi Jinping, accompanied by his top trade negotiator Vice Premier Liu He, inspected a rare earth plant in the southeastern province of Jiangxi.

The plant processes neodymium magnets, which are essential in the production of smartphones and electric vehicles.

State-run CCTV gave the visit extensive coverage. At one point, it zoomed in for a close-up of a banner hung on a wall. "Let's build an internationally competitive rare earth production base," the banner says.

The banner riffs off Mao Zedong's signature policy of zi li geng sheng, or self-reliance, which would be the playbook Beijing turns to as the Trump administration ups the pressure on Huawei Technologies.

"Why did the US threaten to raise tariffs on 'essentially all remaining imports from China' while sparing rare earths?" the Global Times article asked. Rare earths were indeed excluded from the latest list of Chinese exports subject to additional tariffs.

The symbolism of Xi's Jiangxi inspection was clear: If push comes to a shove, China will use access to its rare earths as a weapon.

China has used rare earths as diplomatic ammunition before. In 2010, tensions flared up between China and Japan over the Senkaku Islands in the East China Sea, which China claims as the Diaoyu Islands. Soon thereafter, rare earth exports to Japan came to a halt.

The Jiangxi visit was in line with China's new hard-line policy toward the U.S. The shift in stance began a week before.
Xi Raises anti-US banner
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
2 361
Postiivinen juttu kyllä tämä kauppasota. Sen ansiosta saadaan takaisin länsimaihin töitä, mitkä ollaan aikaisemmin menetetty kiinalle. :tup:
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
398
Uutista ja viestiketjua olisi helpompi lukea, jos ei sekotettaisi Armia ARM:ään. Siis:

Arm on yhtiö.
ARM on prosessoriarkkitehtuuri.

Mitä Huawei ei nyt saa jatkossa lisensoida, Armin suunnittelemia ytimiä ym. vai menettääkö koko arkkitehtuurilisenssin? Nykyisiä SoCeja saanee kuitenkin käyttää hamaan tulevaisuuteen. Kirin 985 on jo tuotannossa ja todennäköisesti kilpailukykyinen pitkäksi aikaa. Paljon nopeammin ongelmat käyttiksen puolella tulevat vastaan.
 
Paitsi että kun se seuraava sukupolvi ei ole ajoissa piirrustyspöydällä, niin tulevaisuus on heikko.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 474
Viestejä
4 163 479
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom