Tutkanpaljastimet

Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
6
Aloitellaan yksi puuttuva ketju tällekin foorumille. Vanhalla foorumilla oli pitkät keskustelut, joten teen nyt muutamia yhteenvetoja.

Tutkanpaljastin laitteena ei ole suomessakaan laiton. Sen hallussapito ja omistaminen on täysin laillista, kunhan sitä ei koskaan pidä moottoriajoneuvossa. Eli jos haluat testailla niin polkupyörän tangolla saat moista pitää, eikä veneissäkään taida rajoituksia olla. Myöskään maahantuonti itselle ei ole laitonta, paitsi jos joudut hakameaan sen autolla tullista. Maahantuonti myymistä varten ja ylipäätään laitteiden myyminen on laitonta.

Tutkanpaljastimen käyttö moottoriajoneuvoissa on siis laitonta. Siihen emme kannusta. Laitonta on myös polkupyörällä ilman valoja ajaminen yms. jota moni kuitenkin tekee sen kummemmin miettimättä. Moraalikeskustelut sikseen.

Moni tutkanpaljastinta käyttävä ei käytä sitä siksi että haluaisi kaahailla. Sen käyttämisellä voi keskittyä ajamiseen, eikä poliisiautojen ja nopeusmittarin jatkuvaan tiirailuun. Esim 100 alueelta 80 alueelle tullessa on aivan turha painaa jarrua, jos kyseessä ei ole esim liittymä jossa muuta liikennettä. Jos kuitenkin tuossa kohtaa tulee poliisi vastaan niin 90km/h nopeus 80km/h alueella tietää heti pikavoittoa, joita ihana hallitus päätti nostaa reilusti budjetin korjaamiseksi.

Tutkanpaljastimen käytöstä tai pelkästä hallussapitämisestä moottoriajoneuvossa saa suoraan 20 päiväsakkoa ja laite valtiolle. Mahdollisesta ylinopeudesta lisää. Laitteita ei siis kannata hankkia ellei oikeasti halua. Halvat kiinan/venäjän laitteet myös näkyvät poliisien paljastimen paljastimissa, eli jättäkää ne ostamatta, tai hyväksykää riskit.

Sitten itse asiaan.
Tällä hetkellä, ja tulevaisuudessakin, Poliisin spectrelle näkymättömiä laitteita on markkinoilla vain muutamia. Valmistajat Beltronics ja Escort ovat yhtä ja samaa firmaa ja molemmilta merkeiltä löytyy vuotamattomia malleja. Paljastimia on sekä "tuulilasiin kiinnitettäviä" että auton puskuriin/säleikköön asennettavia kiinteitä malleja. Näistä tuulilasiversiot ovat helpompia siirrellä eikä ne ole aivan yhtä kalliita. Tuulilasissa ne kuitenkin herättävät helposti kiinnostusta. Toki ne voi asentaa esim. takahyllylle tai takapenkin päänojan sisään pidemmällä kaapelilla. Huom: lämpökalvolliset tuulilasit estävät signaalin!

Ehdottomasti suosituin tuulilasipaljastin taitaa olla Escort Redline. Sen uudemmissa versioissa on Ka bandin segmentoinnit, erittäin pitkät kantamat eikä se näy poliisin laitteissa nyt eikä tulevaisuudessa. Heti perässä Beltronics STI Magnum, joka on fyysisesti lähes sama kuin redline, mutta ohjelmistossa pieniä eroja. Uusimmissa versioissa samat segmentoinnit kuin redlinessäkin. Nämä kaksi paljastinta perustuvat siis samaan "M3" suunnitteluun. Laitteissa ei ole GPS:ää, eli virheellisiä K taajuuden hälyjä on mahdoton suodattaa. Tämä ei toisaalta juuri haittaa, koska lähes kaikki poliisin käyttämät tutkat käyttävät Ka taajuutta, jota ei käytetä mihinkään muuhun. K ja X taajuudet kannattaa siis suosiolla sammuttaa.

Suomen poliisin käyttämien tutkien taajuudet:

Ka:
34.36 Multanova 6F (käytössä mm. osassa kamera-autoista, mahdollisesti polarisoitu signaali eli paljastin pystyssä tunnistaa paremmin?)
34,7 Stalker DSR 2X, Dual DSR, II MDR (Jokaisessa autossa ja pyörässä!)
35.5 Stalker ATR (mahdollisesti jokunen vielä jäljellä, poistuva)

K:
24.100 (+/- 25 Mhz) Multaradar C (tai CD. Voi olla käytössä uusissa kamerapakuissa, polarisoitu signaali?) (CM, taitaa olla "vanhempi" malli? Onko tuokin polarisoitu? Ainakin antenni saman näköinen.)
24.150 Kustom HR-12 (Tuskin käytössä enää missään, museotavaraa)

Laser:
ProLaser II (Hyvin harvoin käytössä, mutta mahdollisesti erikoisratsioissa)

Tämän listan mukaan Redlinestä ja Magnumista voisi kytkeä pois Ka 1,2,3,6,7,9 ja 10 segmentit.
Ka 4 löytää multanovat,
ka 5 stalkerit ja
ka 8 atr:t

Ka segmentoinnista on siis se hyöty, ettei laitteen tarvitse skannata koko laajaa taajuusaluetta, vaan pelkästään ne mitä poliisi käyttää. Näin laite ehtii skannata alueen useaan kertaan siinä ajassa missä se normaalisti ehtisi vain kerran. Silloin nopeasti "ammutut" tutkaukset ja kaukaa tulevat pienet signaalit saadaan paremmin napattua.

Tutkaa poliisi voi siis käyttää joko koko ajan päällä tai käynnistää sitten kun tarvitsee. Tutkissa on myös POP moodi, eli hyvin lyhyt tutkaus, jolla saa nopeuden nopeasti. Tutkien ongelma on kuitenkin se ettei tuo POP moodissa tehty mittaus kelpaa sakon perusteeksi. Näin lukee kaikkien tutkien ohjeissa. Syy tähän on tutkan käynnistymisviive ja se ettei tutkalaitteen taajuus pysy vakiona ennen kuin laite lämpeää pari sekuntia. Silloin esim 50ms signaali ei ole riittävän laadukas, jotta sen perusteella saisi kirjoittaa sakkoja. POP + seuranta sensijaan kelpaa sakon perusteeksi.

Muutenkin kannattaa olla tarkkana mitä poliisit tekevät ja mitä itse teet jos laite huudahtaa. Perinteinen "ajetaan takana ja tarkkaillaan jarruvaloa" on tehokas tapa paljastaa tutkanpaljastin. Eli tutka päälle -> jarruvalo syttyy -> sinut on paljastettu.
Siksi laitteen kanssa kannattaa opetella vain nostamaan jalka kaasulta eikä koskemaan jarruun vaikka mieli tekisi. Muistakaa se 20 päiväsakkoa. Jarruvalon jälkeen poliisilla on siis vahva epäilys paljastimen käytöstä, ja tällaisessa tilanteessa he voivat tehdä "kotietsinnän" autoosi. Jos epäilee että poliisi yrittää tätä kikkaa niin kaivakaa puhelin korvalle ja/tai sanokaa että tuli viesti jonka tarkistitte. Toki se puhelimen käyttökin on rangaistavaa, mutta ei sentään päiväsakoilla. Jos käytössä handsfree niin sitä voi ruveta säätämään, joka "selittää muuttuneen nopeuden ja ajokäytöksen".

Luotettavia ja peilaamattomia laitteita ovat siis:
ESCORT REDLINE
BELTRONICS STi Magnum
ESCORT 9500ci
Beltronics STi-R Plus

Muiden kanssa kannattaa googlettaa laite + spectre iv.

Laitteiden käyttö ei tarkoita että pitäisi kaahata. Olen kuullut monia tarinoita siitä, kuinka paljastin on jopa rauhoittanut ajamista ja pienentänyt nopeuksia. Käyttäytykää siis liikenteessä asiallisesti, oli sitten paljastinta tai ei, tai oli alla audi TT tai vanha corolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 180
Täällä ei taidakaan vielä näistä olla keskustelua.
Onko kellään kokemuksia noista Genovon laitteista? Beltronics / Escort varottaa aika myöhään noista multaradareista (korjatkaa jos tutkan nimi väärin) ja olisi mukava polkupyöräillessä huomata skoudet vähän kauempaa =)

Ps. Sovitaanko että tätä ketjua ei sotketa turhalla jeesustelulla kaahaamisesta ja asennevammoista vaan keskustellaan lähinnä tuotteista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 180
No täällähän olikin jo keskustelua aiheesta. Olikos porukalla vielä noita Genovon laitteita käytössä?
Erityisesti se Multaradar herkkyys kiinnostaa.

Mitään laitonta tuollaisen omistamisessa ei tietääkseni ole, kunhan ei sitä käytä autolla ajaessa. Eiköhän siellä joku liikennepoliisi vain päättänyt että täysin laiton vehje. Korjatkaa jos olen väärässä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 344

"Paljastinlaitetta ei saa käyttää eikä pitää hallussa moottorikäyttöisessä ajoneuvossa"
Laki liikennevalvontaa vaikeuttavien laitteiden… 546/1998 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®

Eli paljastin ei saa edes kuljettaa autossa. Hallussa pitäminen esimerkiksi povitaskussa kävellessä tai polkupyörän tarakalla ei taida olla kiellettyä.

edit. Jos olisi lukenu edes yhden muun viestin tästä ketjusta, olisi havainnut että kyseiset asiat on jo mainittu. My bad
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 243
Asmola pani toisen ketjun lukkoon väitettyään kapineen olevan laiton suomessa, mutta kyllä minunkin tietääkseni moinen kapine laillinen on omistaa, kunhan sitä ei autoillessa käytä tai pidä edes mukana, vai onko laki muuttunut :confused:
Milläs saat sen laillisesti suomeen, kun tullikin ottaa ne pois jos huomaa postista semmoisen saapuvan?
 
Liittynyt
13.03.2017
Viestejä
320
Näyttäis nuo Escort laitteet olevan monessa paikkaa "discontinued" tai "out of stock" tilassa ja tarjoavat tilalle Genovo One M merkkistä vehjettä 700-800 e hintaan.
Beltronics STi-R Plus näyttää olevan joka paikassa heti varastosta, mutta hinta onkin 1,2-1,5 kiloa ja siinä näyttää tulevan jäätävä määrä kaikkea asennettavaa kilkettä mukana. Varmasti parempi laite kyllä kuin tuo Genovo One M joka näyttäisi olevan vain tuollainen vanhemman nokialaisen kokoinen kapistus, mutta jos Genovollakin pärjäisi ja ei tarvitsisi asennella :think:

Onko näistä kokemuksia ?

(Sääntö-niuhottajille disclaimer : haluaisin siis selkeästikin käyttää tätä laitetta ajaessani Unkarissa , Tsekeissä , Sloveniassa ja Itävallassa joissa tutkanpaljastimen käyttö on laillista joten keskustelussa ei ole mitään laitonta)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
No kyllähän se on tosi helppo käryttää paljastin, poliisisetä kävelee auton viereen, avaa oven, pistää oman tutkan päälle ja kuuntelee piipahtelua. Mikäli ei siis ole laittanut tota pois päältä.
 
On se helppoa juu. Paljastimen paljastin piippaa kun laitteet melkein koskettaa toisiaan.

Näyttäis nuo Escort laitteet olevan monessa paikkaa "discontinued" tai "out of stock" tilassa ja tarjoavat tilalle Genovo One M merkkistä vehjettä 700-800 e hintaan.
Radenso taitaa olla se mitä euroopassa nykyään myydään. RDD immuuni noin 5m päästä, eli ei kauheasti riskiä jäädä kiinni kuin omaa tyhmyyttään.
Milläs saat sen laillisesti suomeen, kun tullikin ottaa ne pois jos huomaa postista semmoisen saapuvan?
Lain mukaan tulli ei saa laitetta takavarikoida. Laite ei ole laiton suomessa. Sen ostaminen ulkomailta ei ole laitonta. Laitteen tuominen maahan omaan käyttöön ei ole laitonta. Heti jos alat myydä tai edes kuljetat moottoriajoneuvossa niin sitten se onkin jo laitonta. Eli ei siinä tullilla pitäiis olla mitään sanottavaa jos menet polkupyörällä hakemaan vehkeen. :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 180
Tuossa edellä puhuttiin tutkasta, ei paljastimen paljastimesta.

Näinhän sen saisi helposti selville, mutta kuka oikeasti pitää sen kokoajan kiinni ja varsinkaan silloin päällä kun kissalan pojat pysäyttää?
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
861
Beltronics STi-R Plus näyttää olevan joka paikassa heti varastosta, mutta hinta onkin 1,2-1,5 kiloa ja siinä näyttää tulevan jäätävä määrä kaikkea asennettavaa kilkettä mukana. Varmasti parempi laite kyllä kuin tuo Genovo One M joka näyttäisi olevan vain tuollainen vanhemman nokialaisen kokoinen kapistus, mutta jos Genovollakin pärjäisi ja ei tarvitsisi asennella :think:
Tuota Beltronicsia ei enää valmisteta, syy siihen että sitä on kauppiailla varastossa lienee se että noiden kiinteästi asennettavien hinta jo tekee sen että ei niitä myydä niin paljoa. Eikä se sinänsä ole "parempi laite kuin Genovo", koska sitä puuttuu Genovossa oleva MultaRadar CD/CT tuki jolle Suomessa olisi käyttöä. Jenkeissä ei taida olla missään, mutta Canadan puolella tuo MultaRadar on myös käytössä, eli sinne suunnattuja malleja tai sitten ihan oikeasti euroopan markkinoille suunnattuja kannattaa tutkailla (heh, tutkailla... :rofl: ).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
No kyllähän se on tosi helppo käryttää paljastin, poliisisetä kävelee auton viereen, avaa oven, pistää oman tutkan päälle ja kuuntelee piipahtelua. Mikäli ei siis ole laittanut tota pois päältä.
Multa lähti paljastin niin että porvoon motarilla ajelin idän suuntaan, vastaan tuli siviiliauto, siis poliisi. Silloin oli tutkanpaljaminenpaljastimet vielä uusi juttu. Vauhtia oli 120kmh, ja vanin perseessä 80-lätkä, joten olihan sitä ylinopeutta, ja rajoitus sen 120...

Ajokortti, rekisteriote ja tutkanpaljastin - kiitos. Olin kyllä heittänyt jo paljastimen vanin takapenkille kun näin peilistä että sieltä tullaan tikkari kädessä rinnalle. Ei siinä mitään, sanoi ettei ois muuten edes jaksanut kääntyä perään mokoman "ylinopeuden" takia, mutta paljastin. Sakoista sain alennusta, kortti ei lähtenyt ja paljastin valtiolle.

Ja sitten kuten jo yllä mainittu, en nyt muista oliko kaveri vai kaverin isä, ajoi perus ratsiaan. Paljastin oli oli siinä näkyvillä, mutta ei tup.sytkässä kiinni. Sakothan siitä tuli ja laite valtiolle.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 577
Olemme keskustelleet asiasta moderaattoreiden kesken ja ketju on päätetty avata. Jatkossakin tiettyjä aiheita voidaan joutua pureskelemaan ns. lennosta sitä mukaan kun niitä tulee vastaan. Pidetään keskustelu asiallisena ja pidetään huoli ettei mene laittomuuksiin, kiitos :tup:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 344
Näen kyseiset laitteet melko turhina, kun ei poliiseja kiinnosta lähteä perään maltillisten ylinopeuksien takia. Täällähän koitetaan kovasti perustella, ettei paljastimen omistaminen tarkoita sitä, että haluaisi kaahailla.

Kameravalvonta kuitenkin meinaa vähän ärsyttää. Normaaleihin tienvarsitolppiin paljastin ei tietenkään pure, mutta mites nämä kamerapakut? Mittaako ne nopeuden tutkalla?
 
Kyllä niissä autoissa ihan tutka on sisällä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Kuinkahan kaukaa nuo pakut mittaa sitten nopeuden? Eli jos mutkan takaa paljastuu pakun perä niin onko jarruttamisesta hyötyä.
Jopa kolme kilsaa on kantama. Käytännössä eivät käytä noin pitkiä matkoja, kun pitää joku käsitys saada siitä kuka noin suunnilleen on ratin takana. Linkin uutinen on kyllä vähän hölmö, mutta tuli ekana vastaan.

Poliisin tutka mittaa ylinopeuden jopa 3 kilometrin päästä – tästä syystä ominaisuutta ei käytetä

Ja muutenhan tutka perustuu laseriin, joten oikeastaan taivas on rajana, mutta kai tuo uutisentynkä suunnilleen on oikeassa.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
861
Ja muutenhan tutka perustuu laseriin, joten oikeastaan taivas on rajana, mutta kai tuo uutisentynkä suunnilleen on oikeassa.
Siis mikä tutka? Poliisien autoissa oleva? Jos luit tuon aloitusviestin, niin siinä jo kerrottiin että laser (ProLaser II) on melko vähän käytössä poliisilla, autoissa joko K tai Ka alueen tutkat (nämä siis ei ole laseriin perustuvia).

Kuinkahan kaukaa nuo pakut mittaa sitten nopeuden? Eli jos mutkan takaa paljastuu pakun perä niin onko jarruttamisesta hyötyä.
Jos tarkoitat tien reunassa parkissa olevia ns. kamera-autoja, niin niissä on keila viistosti suunnattu tielle, mittausetäisyys on joitain kymmeniä metrejä siitä missä paku on parkissa, riippuen hieman sijainnista. Niillä ei saa satojen metrien saati kilometrien päästä mitattua jo ihan siitä syystä, että niiden pitää saada tunnistettavat kuvat kuljettajasta salaman vaikutusetäisyydellä.

Tuolla video jossa sitä on hieman selitetty: Salama vilahti pakun ikkunassa - näin toimii poliisin automaattinen valvonta
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 180
Onko niitä K-Bandeja nyt oikeasti vaiko eikö, en muista koskaan saaneeni hälyä poliiseilta k-bandista. Ainoastaan KA
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
861
Onko niitä K-Bandeja nyt oikeasti vaiko eikö, en muista koskaan saaneeni hälyä poliiseilta k-bandista. Ainoastaan KA
Multanovan MRCD ja MRCD on K taajuudella, juurikin nuo tienvarressa parkissa olevat kamera-autot. Ongelma paljastimen suhteen on se että lähetysteho on merkittävästi pienempi kuin normi koppiautossa olevilla Ka alueen Stalkereilla, ja polarisaatio on eri, joten ne on hankalampia paljastimen kannalta. Uusissa paljastimissa on huomioitu ko. "ongelmat", ainakin euroopan markkinoille suunnatuissa koska US alueella ei kai noita ole juuri käytössä.

Ei jumankauta, en muistanut lukea aloitusviestiä vuodelta 2016 :facepalm:

Poliisi - Nopeusvalvonta
Ja meinasit että budjetissa on löysää joten päivitetään laitteet joka vuosi? ;) Mitä tuolla linkillä meinasit? Siellähän on sanottu että käytetään sekä tutkaa että laaseria, ja kommenttini oli että laseria ei juuri enää ole käytössä + että tutka ei varsinaisesti perustu laaseriin, tapoja on useampi. Molemmilla voi toki nopeutta mitata.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 180
Tämä. Mitä tekee paljastimella jos ei kerta ajele ylinopeuttakaan? Ja jos kerran sitä tarvitsee niin silloinhan sitä ajaa ylinopeutta:rolleyes:
Jeesusteluun voi vastata että onko se ylinopeuden ajaminen aina ja joka tilanteessa paha asia?
Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva keksii varmaan tapauksia missä se on ihan OK ja jopa ihan hyvästä. Aina kun neula menee kilometrin rajoituksen väärälle puolelle, ei kuskista tule automaattisesti lapsia autollaan tappavaa hullua kaaharia. Taitaa olla tämäkin tilitys kyllä tuulimyllyjä vastaan taistelua. :facepalm:
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Tämä. Mitä tekee paljastimella jos ei kerta ajele ylinopeuttakaan? Ja jos kerran sitä tarvitsee niin silloinhan sitä ajaa ylinopeutta:rolleyes:
Voi käydä vahinko. Juuri yksi päivä joku meinas ajaa mun perään länärillä kun näin bilepakun keskialueella ja tuli pieni paniikki aamutokkurassa :D Tutkanpaljastin joka ois hälyttänyt kunnolla etukäteen ois ehkäissyt vaaratilanteen ainakin sillä kertaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 344
Voi käydä vahinko. Juuri yksi päivä joku meinas ajaa mun perään länärillä kun näin bilepakun keskialueella ja tuli pieni paniikki aamutokkurassa :D Tutkanpaljastin joka ois hälyttänyt kunnolla etukäteen ois ehkäissyt vaaratilanteen ainakin sillä kertaa.
Koko tilannehan oli ollut ehkäistävissä käyttämällä nopeutta, joka ei aiheuta sakotustoimenpiteitä.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Koko tilannehan oli ollut ehkäistävissä käyttämällä nopeutta, joka ei aiheuta sakotustoimenpiteitä.
Mut entä jos unohtaa mikä oli nopeusrajoitus? Ja eipä ne nopeusrajoitukset ole kaikissa tilanteissa suurimmat, turvalliset nopeudet. Ihan poliitikot noita on rukanneet alaspäin hippeilyn jne takia
 
Miten se paljastin kertoo voimassa olevan nopeusrajoituksen?
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Miten se paljastin kertoo voimassa olevan nopeusrajoituksen?
Mun perse kertoo kyllä turvallisen ajonpeuden. Paljastin kertoisi uskoako persettä vai painaako mieleensä nopeusrajoituksen :) Mutta niin, en tollasta viitsi ostaa koska laitonta ja kytät takavarikoi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 180
Koko tilannehan oli ollut ehkäistävissä käyttämällä nopeutta, joka ei aiheuta sakotustoimenpiteitä.
Etkö koskaan ole ajanut missään niin ettet ole ihan 100% varma vallitsevasta nopeudesta? Esim sellainen tilanne aiheuttaa hiljentämisreaktion kun kissalan pojat näkyy jossain siltapilarin takana tutkailemassa. Ihan vaikka ajelisit rajoituksen mukaan.

Kilometriä aiemmin tilanteesta kertova piippari antaa aikaa reagoida tähänkin tilanteeseen :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Etkö koskaan ole ajanut missään niin ettet ole ihan 100% varma vallitsevasta nopeudesta? Esim sellainen tilanne aiheuttaa hiljentämisreaktion kun kissalan pojat näkyy jossain siltapilarin takana tutkailemassa.
Omasta puolesta vastaan että oli parisen vuotta sitten tilanne missä 80kmh alueella oli tietyö, mitä ei kyllä ollut, eikä näkyvissäkään, paitsi poikkeavalla tiellä mikä ei päätien rajoitukseen pitäisi vaikuttaa mitenkään. No sinne oli lätkäisty 60kmh rajoitus. Nätti kesäkeli, suora tie vkl, ei muuta liikennettä. Ei ollut kiirettä mihinkään, joten ajattelin että ajan nyt vaikka seittemää kymppiä kun kohta vaihtuu 60kmh kuitenkin enkä ollut kenenkään tukkeena.
Sitten näin tulevassa risteyksessä, jossa nopeus vaihtuu alemmas, valkoisen portterin. Himmasin siihen 60kmh joka jatkui siitä eteenpäin. Sinivuokot toki näki tutkasta että tuo tulee ylinopeutta, mistä en siis tiennyt että rajoitus on vaihdettu turhan takia. Lähtivät perään jos mokaisin jotain vielä, siinä ajelivat jonkun aikaa välillä puskurissa kiinni [pitkä tarina ja ketään ei kiinnosta] luovuttivat lopulta.

Hitostako mä voisin tietää että just sillä pätkällä oli täysin turha nopeusrajoituksen muutos, siksi että jossain muualla säädetään jotain, mikä ei ko. tienpätkään vaikuta mitenkään.

Jos olisin posottanut normaalia 80kmh niin takuulla olisivat napanneet.

Ja miten tämä kuuluu topikkiin, no ei paljon mitenkään mutta siinä taas hieno paikka posliinilla viettää iltapäivää. Prkl.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Etkö koskaan ole ajanut missään niin ettet ole ihan 100% varma vallitsevasta nopeudesta? Esim sellainen tilanne aiheuttaa hiljentämisreaktion kun kissalan pojat näkyy jossain siltapilarin takana tutkailemassa. Ihan vaikka ajelisit rajoituksen mukaan.

Kilometriä aiemmin tilanteesta kertova piippari antaa aikaa reagoida tähänkin tilanteeseen :)
Jenkeissä paljastimet on laillisia monin paikoin koska hillitsevät nopeuksia.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Eikö tuo väittely ylinopeuden tarpeellisuudesta/kannattavuudesta/järkevyydestä kannata siirtää omaan topikkiin? Saavat sitten jeesustelijat väitellä siellä.
 
VÄPÄ

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.08.2017
Viestejä
356
Asiaton käytös
Pidetään keskustelu asiallisena ja pidetään huoli ettei mene laittomuuksiin, kiitos :tup:
Itsellä on tutkanpaljastin Jopossa. Toimii dynamolla. Alamäessä saa niin paljon virtaa, että poimii tutkan vaikka Afrikasta asti. Ylämäessä ei ole niin väliä, koska nopeudet palaavat taas sallittuihin rajoihin.

Ideaa saa vapaasti lainata. Uskalsin kertoa teille tämän, koska keltainen Joponi ei ole moottoriajoneuvo.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 577
Itsellä on tutkanpaljastin Jopossa. Toimii dynamolla. Alamäessä saa niin paljon virtaa, että poimii tutkan vaikka Afrikasta asti. Ylämäessä ei ole niin väliä, koska nopeudet palaavat taas sallittuihin rajoihin.

Ideaa saa vapaasti lainata. Uskalsin kertoa teille tämän, koska keltainen Joponi ei ole moottoriajoneuvo.
Kaikille on kyllä tullut selväksi että olet trolli.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 180
Samat sanat, ei paljon 1300e kyllä tunnu sen jälkeen kun muutamatkin sakot säästää ko. kapistuksella. Laitteen tosin menettää valtiolle joten äkkiä sen yhden extra 800e saa laskea lisää. Mahtaakohan kaveri hommata saman tien uuden, vai onko gestapolla joku rekisteri näihin liittyen, että kaivellaan sitten tuplatarkasti seuraavalla pysätytyksellä.

Omassa ex autossa sai helposti sujautettua ratin alapuolelta piipparin kojelaudan uumeniin jos tuli ns "kuumat paikat" ja sieltä sitä ei kyllä olisi löytänyt purkamatta puolta autoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Tämän päivän tutkanpaljastimista kun en mitään tiedä, niin onko ne oikeasti toimivia laitteita? Itseltä lähti yksi paljastin kauan aikaa sitten, kun vastaan tulleessa siviiliautossa olikin paljastimen paljastin. Jotain sakkoa ylinopeudesta ja paljastimesta, ei mitään älytöntä kuitenkaan. Muutenhan laite piippaili vaikka mistä linkkimastosta, eikä muuten kertaakaan paljastanut tutkaa - koska en sen lyhyen suhteen aikana onnistunut tutkaan ajamaan muuta kun sen viimeisen kerran...

Rajallahan noita venäläisiltä poimitaan, joten kai ne nykyään jotenkin toimii?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 180
Aika ajoin näihin samoihin ihme väitteisiin kyllä törmää. Mikseivät toimisi?

Sakkokeskusteluun, eikös näissä pitänyt olla liukuma luokkaa 18-25 päiväsakkoa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
No todellakin on toimivia.
No jos näin on. Sikäli että joudun ajelemaan taajamassa missä jotain vitun 40kmh!!!!!!! rajoituksia. Isommilla teillä mitään väliä kun menee muun liikenteen mukaan ja kiire ei ole sillon milloinkaan.

Taajamalla tarkoitan rajoituksia mitkä on laskettu 60-50->40 vailla järkeä. Sielä mitään vitun jalankulkijoita ole. Tutkia kuulemma havaittu, itselle ei vielä osunut ja fokus ei aina ole mittarissa ja jalka jarrulla... vmp
 
Liittynyt
12.05.2017
Viestejä
101
Aika ajoin näihin samoihin ihme väitteisiin kyllä törmää. Mikseivät toimisi?
Hyvin toimii tosiaan myös nämä halvemmat laitteet. Monta kertaa on piipitellyt mutkankin takaa. Samoin kamera-autot piippaa. Polkupyörällä siis bongaan. Kaupunkialueella tietysti myös häiriöitä esim. ovitutkista. Huono puolihan halvemmissa on se, että ne voi peilata. Mikä lienee nykypäivänä tilanne, joko peilauslaitteistoja alkaa olla yleisesti poliisilla?

Ja miten lie sähköavusteisen pyörän kanssa sitten laillisuus?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 824
Mikä lienee nykypäivänä tilanne, joko peilauslaitteistoja alkaa olla yleisesti poliisilla?
Mitenniin "joko". Pitäisi sanoa "enään".

Ne ovat poistuneet aika hyvin, kun ei niitä enää uusiin maijoihin ole laitettu pitkiin aikoihin. Peilaamattomat paljastimet teki ne aikalailla turhaksi.

Yleisin millä paljastimen löytää on se, että reiluun ylinopeuteen yhdistettynä poljetaan hätäpäissään jarrua moottoritiellä heti kun laitetaan tutka päälle.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 824

Ainakaan osassa maijoja ei pahemmin noiden lisäksi muita laitteita ole.

Rekisterikilvenlukuhärpäkettäkään ei ole kaikissa vaikka poliisit ja media niin väittää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.05.2019
Viestejä
1
Onko kokemuksia noissa uudemmissa laitteissa olevasta bluetooth systeemisstä jossa kännykkä näyttää toiominnot. jopa appstoresta saa ladattua paljastinsoftan puhelimeen.. voiko siinä tapauksessa asentaa varsinaisen laitteen johonkin jemmaan?

appihan toimii navigaattorina, peltipoliisien näyttäjänä sekä tutkanpaljastimena, kaikki samas apis.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 729

Meinaat että poliisit eivät tiedä mistä apeista voi käyttää paljastimia ja jos sellainen appi löytyy kun alkaa epäilyttämään (tai paljastin peilataan, tms), eivät osaa yhdistää appia mahdolliseen paljastimeen?

Pahimmillaan vievät auton purettavaksi jonnekin... :D
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 012

No eivät todellakaan ala kenenkään puhelinta tutkimaan, eivätkä niitä auki saisikaan kun kaikilla toivottavasti näytön lukitus käytössä. Toki jos havaitsevat paljastimen signaalin niin varmaan voivat niin pitkään tonkia että itse laite löytyy.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 642
Viestejä
4 197 250
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom