Alkoholin tilaaminen ulkomailta netin kautta

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
790
Toinen tilaus Vinosonlinesta tehty. Tilaus sisään 16.4 ja nyt 26.4 tuli kotiovelle, suhkot nopeaa toimintaa ottaen huomioon että tuossahan oli pääsiäispyhät välissä, odotin juomia perille vasta ensi viikon alussa ennen vappua mutta hyvä näinkin. :kippis:

Kyselin taas seurantakoodia suoraan aspasta tuolta kun sitähän ei automaattisesti saa. Antoivat sitten vain linkin UPS:n seurannan sivuille mutta ei seurantakoodia tällä kertaa toisin kuin edellisellä kerralla. Sitten muutaman minuutin siinä pähkäiltyäni vasta tajusin että UPS:n sivuilla voi seurata pakettia myös viitenumerolla, mikä on siis se oman tilauksen tilausviite. Jos joku on täällä yhtä tyhmä kuin minä niin tuo vinkiksi. :lol:

Tosin sitten kun paketti rantautui Helsinkiin niin sen jälkeen ei ollut seurannassa mitään päivitystä Helsingin lähtöskannauksen jälkeen, varmaankaan täälläpäin ei paljoa piippailla kapulaan noita kaikki paketteja. Tai sitten nuo UPS:n paketit siirtyvät jossain vaiheessa Postin käsittelyyn ainakin näillä pikku paikkakunnilla. Tuohon se oikea seurantakoodi olisi tarpeen kun sama koodihan käy sekä Postin että UPS:n seurantaan.
Mutta yleensä nuo paketit tulee parissa päivässä tänne landelle siitä kun ovat saapuneet Helsinkiin.

Hyvä hinta-laatusuhde ainakin Vinosonlinessa noille omaan makuun sopiville rommeille sekä muille väkeville eikä valikoimakaan ole huono, päihittää ainakin Alkon valikoimat, mikä ei sinällään ole vaikeaa.

Postikuluistahan voi tietysti saivarrella jos haluaa, vähän yli 40€ tuli posteille hintaa 11 pulloa. Mutta ottaen huomioon koko hinnan ja tuotteet mitä ei Suomesta saa niin hyvä diili. Ja tällä kertaa oli tuo 5% alennuskoodi mikä tuli ensimmäisen tilauksen yhteydessä, eli ei huono ollenkaan. :tup:
Joskus nuo seurannat kusee, kun logistiikan systeemit ollut jumissa, Postilla tai ihan millä tahansa muulla logistiikkafirmalla. Tiedän kun tulee oltua silloin tällöin työn puolesta pakettien kanssa tekemisissä.
 
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
569
No vaikka tuo bienmanger, josta sain paketin tänään. 15€ kulut Suomeen, paketin painosta riippumatta.
Vaikea tietenkin yhden tapauksen perusteella vetää johtopäätöksiä, mutta eka tilaukseni oli huonosti pakattu eli aika ohut aaltopahvi ja hiukka paperiperhosia. Joitakin pulloja rikki ja odotti sitten neljä viikkoa Ranskan postin lämpimässä - melkein mädäntymistilassa lasti. Lisäksi ikävänä yksityiskohtana noin kaksi kuukautta sitten parasta ennen päiväys, joka on vehnäoluissa liikaa. Ilmeisesti siksi kai pulloja posahti lastissa. Kymmenien sähköpostien jälkeen lupasivat korvauslastin, joka sekin nyt kolme viikkoa Ranskan postin varastossa. Tämä firma ei vakuuta toistaiseksi ja voi tuottaa pettymyksen. Mutta pienellä erällä toki voi kokeilla, kuten onneksi teinkin. Ehdottomasti kannattaa Paypalilla operoida tämän firman kanssa.
 
Totta, pienen erän kokeilin myös. En itsekkään tykännyt tuosta pakkaustavasta, kun vertaa vaikka Alkostore24 (kuvissa yllä)... aika nihkeästi oli fillinkiä tyhjässä tilassa. Mutta tämä ensimmöinen oma tilaus oli positiivinen kokemus, saatan tilata jotain toistamiseen, kun valikoima oluissa on todella laaja. Nuo toimituskulut houkuttaa.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 437
Joskus nuo seurannat kusee, kun logistiikan systeemit ollut jumissa, Postilla tai ihan millä tahansa muulla logistiikkafirmalla. Tiedän kun tulee oltua silloin tällöin työn puolesta pakettien kanssa tekemisissä.
Juu okei. Kerroin vain tuon kun mitä muutama UPS:n paketti on rantautunut Suomeen, niin UPS:n sivuilla ei seuranta päivittynyt ollenkaan mutta Postin sivuilla seuranta toimi. Johtuen siis siitä että se oli siirretty Postille varmaankiin jo siellä pääkaupunkiseudulla, mene ja tiedä.
En muista kovinkaan usein nähneeni UPS:n autoja liikenteessä täällä, sen sijaan paikallisen kuljetusfirman autoja tulee vastaan joka paikassa joka päivä.
Ja Posti siis siirtää vielä UPS:n paketteja eteenpäin tälle paikalliselle kuljetusfirmalle.

Ja toisinaan systeemit jumittaa varmasti.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 510
Kyllä. Ketjun aihe on alkoholin tilaaminen ulkomailta netin kautta, ei yleiset juomat jostakin. Menetkö reititinketjuun kyselemään puikkaria, molemmat sentään liittyy verkkoihin?
Tietty tän vois jakaa jos on tarvetta. Ketjuhan juontaa muron "Limua ulkomailta" tjsp ketjusta.
 
Liittynyt
01.04.2017
Viestejä
166
11.4 tilattu alkostore24.com tilaus haettu ja hyväksi todettu. Oli postissa noudettavissa 23.4 mutta pääsin hakemaan vasta pe 26.4. Hyvin oli tuotteet pakattu.
 
Era

Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
56
Mikä näissä nykyään on tilanne, jos tilaisi täyden lavan eli sen 90(?) laatikkoa olutta niin onko näissä ollut ongelmia?

Lähinnä nuo vehnäoluet ja 0,3 lasipullot kiinnostaa ja kesän aikana tuo määrä menee helposti ihan omassa käytössä. Viimeksi 2v sitten tilannut Espanjasta jostain vinelcasasta 100plo+ väkeviä ja ainakin ne tuli reilussa viikossa kotiin ilman ongelmia. Tuolla a24 näytti lavarahti olevan sen 300€
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
83

109 laatikon lava tilattiin muistaakseni alkostoresta joku kuukausi sitten. Ei niin mitään ongelmia.
 
Liittynyt
23.05.2018
Viestejä
238
109 laatikon lava tilattiin muistaakseni alkostoresta joku kuukausi sitten. Ei niin mitään ongelmia.
Millaista reittiä tuo tulee, minkä kuljetusfirman kautta, millainen tracking, kauanko kesti?

Sori kysymysten liuta, johon jotain pientä vastausta on ketjussa varmaan saatukin. Senverran harvassa ovat nämä eurolavakokemukset, että pakko kysellä :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
83
Millaista reittiä tuo tulee, minkä kuljetusfirman kautta, millainen tracking, kauanko kesti?

Sori kysymysten liuta, johon jotain pientä vastausta on ketjussa varmaan saatukin. Senverran harvassa ovat nämä eurolavakokemukset, että pakko kysellä :D
Wesend.fi
Pitää itse mennä ko. saitille ja tehdä tilaus, lisätietoihin alcoshop ja tilausnumero. Ihan ok seuranta
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
alkostore24 tilaus viime ke aamuna, tänään postiheppu soitteli ovikelloa, ja laatikot sisällä. :psmoke: homma toimii
Ei täällä. Normaalisti tulleet 4-5 arkipäivässä.

Tiistaina tilattu, ja vappu vietettiin kuivin suin!

Tuliko sulle seurantakoodia sähköpostiin? Mulle ei tullut edes sitäkään.
 
Liittynyt
03.01.2018
Viestejä
66
Ei täällä. Normaalisti tulleet 4-5 arkipäivässä.

Tiistaina tilattu, ja vappu vietettiin kuivin suin!

Tuliko sulle seurantakoodia sähköpostiin? Mulle ei tullut edes sitäkään.

sähköpostiin ei tullu muutaku norrlogin tilausvahvistus. Postilta tuli kuitenkin jo torstaina(tai perjantaina) ilmoitus että paketteja on matkalla. TÄmän jälkeen sieltä norrlogin sivuilta linkki postin seurantaan --> homma toimi
 
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
61
Kävin läpi noita eri saitteja eikä alkoholin tilaaminen ulkomailta vaikuta erityisen halvalta, kuljetuskulut kun ovat aika kovia. Tosin katselin pieniä määriä, pari vodkapulloa ja case olutta.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 250
Kävin läpi noita eri saitteja eikä alkoholin tilaaminen ulkomailta vaikuta erityisen halvalta, kuljetuskulut kun ovat aika kovia. Tosin katselin pieniä määriä, pari vodkapulloa ja case olutta.
Tulee se silti paljon halvemmaksi kuin käydä Alkossa.

Esim. alkostore24:stä kannattaa aina tilata postituslaatikoittain. Eli postituslaatikossa on 12 paikkaa. 1 pullo vie yhden paikan, hanaviinipakkaus (tai 3l viinahana) vie 2 paikkaa, 24 tölkin laatikko vie 4 paikkaa. Postikulut on aina 26 euroa per postituslaatikko.

Eli tilaatpa vaikka yhden pullon, tai 3 laatikkoa olutta, niin postikulut on 26 euroa.

edit. Ja siis kertaantuu aina per laatikko, eli 4-6 laatikkoa olutta, niin postikulut on 52 euroa jne.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
689
mites nopeaa toimintaa netprissillä on nykyään? tuleeko nopeasti?
Tilasin sunnuntaina 28.4 illalla, maanantaina puoliltapäivin oli pakattu ja laitettu eteenpäin joten Netprisin puolesta nopeaa toimintaa. Maksoin Shippiin kuljetuksen, sain seurantakoodin Bringille, siellä toistaiseksi vain ennakotieto. Muiden viimeisimpiä kokemuksia täältä lukiessa näyttäisi siltä että n. neljässä päivässä saapuu. Toki tässä vappu sotkemassa kummassakin päässä.

E: Nyt 2.5 viimein alkoi näkyä Bringin seurannassa, oli lajiteltu ja painoa korjattu 19,5 --> 20 kg. Ei olisi tilaus saanut montaa grammaa enempää saanut painaa noilla postikuluilla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.07.2017
Viestejä
27
Nyt olisi laitettu alkostore24 tilaus vetämään. Ensimmäinen tilaus meni vihkoon, kun ei avautunutkaan minkäänlaista maksuikkunaa ja tilaus jäi seisomaan asiakastilille. Mistään ei myöskään löytynyt mistä olisi päässyt jatkamaan tilausta. No, toinen tilaus sisään ja kerralla läpi. Spostia laittelin menemään, josko poistaisivat tuon turhan tilauksen. Jäädään odottelemaan postia :tup:
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
mites nopeaa toimintaa netprissillä on nykyään? tuleeko nopeasti?
Mulla meni viimeksi viikko, mutta edellisellä kerralla meni melkein 3vko. Tuo aiempi niin silloin oli Netprisin päässä joku pikku kämmi (olin jo laittamassa sinne s-postia kun huomasin että reilu viikko oli mennyt ja luottokortilta ei ollut lähtenyt maksua vaan oli vain varaus..se oli siis tuossa tilassa ainakin viikon, olin naputellut jo sähköpostin niin veloitus lähtikin tililtä ja siitä tais mennä sitten vajaa viikko että juomat tuli).
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 510
Vähän kimurantiksi menee:
Lähetyksessä oli siis 6 kollia joista yhdessä oli tuollainen BIB viinilaatikko hajonnut.
Hain paypalilta palautusta vain yhden laatikon arvosta ja postimaksusta eli 71€.
No saan paypalilta rahat takaisin kyllä, mutta edellyttää että lähetän omalla kustannuksella paketin takaisin Saksaan, kustanne 33€.

En taida jaksaa, varsinkin kun vettyneet laatikot meni jo roskikseen.

Takaporttina vielä tämä:
Kysyin postin chatista kuka tuollaisessa tapauksessa on korvausvelvollinen.
Hämmästyksekseni posti ilmoitti että he.
Nyt tuli tää case päätökseen:

Postilta ilmoitus (vaikka chat neuvoi toisin) että ulkolaisissa lähetyksissä lähettäjä on korvausvelvollinen.
Norrlog taasen kieltäytyi korvaamasta kun ei otettu vakuutusta.
Paypal claim olisi todennäköisesti menny läpi mutta olisi edellyttänyt vaurioituneen paketin takaisin lähetystä Saksaan. (Omalla kustannuksella)

Tapauksesta voi päätellä kaksi suositeltavaa tapaa toimia Alkostore24/Norrlog kanssa:
1) Ottaa suosiolla Norrlogilta vakuutuksen.
2) Reklamoi Paypalille vain osittaisesta summasta jolloin vaurioituneen lähetyksen saa pitää.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
331
Onko muita kauppoja kuin Alcoshop josta saisi Hartwall Original Long Drink Strongia?
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
498
Tuolla olisi, vieläkö toimii ko. firma?
Aiemmin tilailin tuolta ja homma sujui hyvin!
Viinahuuto.com
Itse tilasin 08.04.2019 juomia viinahuudosta ja huomenna pitäisi juomat saapua. :)

Tilauksen tila
2019-04-08 Maksu käsitelty
2019-04-09 Käsittelyssä varastolla
2019-04-17 Lähetetty

Matkahuollon seuranta
02.05.2019, 18:50 Lähtenyt HELSINKI
25.04.2019, 20:02 Vastaanotettu kuljetettavaksi HELSINKI
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064

Onpa helvetillisen pitkä toimitusaika.
 
Liittynyt
02.05.2019
Viestejä
18
Morjesta!Onko kellään ollu ongelmia discandoon aspan kanssa lähiaikoina?Meinaa ite en saanu maksettua kuljetusta edes sen vahvistusviestin kautta ja nyt ne ei oo maanantain jälkeen ees vastannut viesteihin vaikka sillon lupasivat lähettää mulle ohjeet sen kuljetuksen maksuun.
 
Sepek

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
En ole aspasta vielä kysellyt, mutta tilaus lähetetty ja kuljetus tilattu 28.4 (molemmat kuitattu ja hyväksytty.), sen jälkeen on ollut täysi hiljaisuus.
 
Liittynyt
02.05.2019
Viestejä
18
En ole aspasta vielä kysellyt, mutta tilaus lähetetty ja kuljetus tilattu 28.4 (molemmat kuitattu ja hyväksytty.), sen jälkeen on ollut täysi hiljaisuus.
Joo mulla se sivu mistä kuljetus maksetaan jäi vaan pyörittään sitä lataus rinkulaa eikä mitään tullu valittavaksi vaikka koitin eri selaimilla ja vielä puhelimellakin muutamalla eri selaimella.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Pitäisikö Alkostoren tilauksen jälkeen olevasta DHL tai UPS linkistä tapahtua jotain? Molemmista tulee vain kuljetusfirmojen sivut ja, että sivua ei löydy.

Miten ketussa se kuljetus järjestetään?
 
Maksaa ensin Alkostore24 laskun juomista, sen jälkeen tulee tosiaan linkit, josta valitset ja maksat toimittajan...Norrlog pienissä paketeissa
 
Liittynyt
01.07.2017
Viestejä
27
Spostia laittelin menemään, josko poistaisivat tuon turhan tilauksen.
Sähköpostilla tulikin aamusella viestiä, että "turha" tilaus on poistettu. Heti perään ilmoitettiin ettei tiettyä viiniä löydy varastosta ja oli vaihdettu hitusen kalliimpaan laatuun. Aspa ainakin näillä puheilla pelaa, odotellaan millon lähtee satsi tulemaan kohti Suomea.
 
Liittynyt
10.09.2017
Viestejä
585
Toimiiko tuo Discandoo? Itse en pääse sisään tililleni eikä sähköpostiosoitettani löydy edes sieltä, kun yritän palauttaa salasanani!
Tuleekos tuolta heti joku vahvistus tilauksen jälkeen?
 
Lawidoh

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
366
Toimiiko tuo Discandoo? Itse en pääse sisään tililleni eikä sähköpostiosoitettani löydy edes sieltä, kun yritän palauttaa salasanani!
Tuleekos tuolta heti joku vahvistus tilauksen jälkeen?
kyllä ainakin pääsee kirjautumaan, 2017 luotu tili ja nyt on pitkästä aikaa tilaus tehty (tilattu 30.päivä). ei kyllä ole lähtenyt vielä liikkeelle et saa nähdä kauan pitää ootella, liekkö oottaa jotakin tuotetta mitä ei ollut varastossa.
 
Liittynyt
02.05.2019
Viestejä
18
Joo entiä mikä olis järkevintä ton discandoon kanssa tehä,kun ei sieltä nyt oo viiteen päivään saanu enää mitää vastausta tohon toimitus ongelmaan.Vartoilen ny maanantaihin asti ja jollei mitään kuulu ni täytyy koittaa saada paypalin kautta rahat takaisin.Onko muuten kellään kokemusta tosta paypalin dispute systeemistä?
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 250
Onko muuten kellään kokemusta tosta paypalin dispute systeemistä?
Ei Discandoon kohdalta, mutta näin yleisesti kyllä. Ensin Payplin kautta lähetetään itse myyjälle viesti ja jos ei vastaa, niin sitten Paypal ottaa myyjään yhteyttä. Jos myyjä ei toimita validia seurantatunnusta Paypalille, niin rahat takaisin. Jos myyjä lähettää Paypalille toimivan seurantakoodin, niin sitten menee odotteluksi, että paketti saapu.
 
Okei,täytyy venata hetki viä ja jos ei mitään rupee kuuluun ni pistää asia vireille
 
Liittynyt
14.09.2018
Viestejä
34
Itsekin ihmettelin samaa, kun tein tilauksen viime sunnuntaina 28.4. ja Crobon seurannan mukaan näyttää, että mitään ei tapahtuisi . Samalla sivulla kuitenkin DHL:n linkki, niin johan löytyi tietoja ja Postin sivujen mukaan paketti tulossa maanantaina.
 
Liittynyt
14.10.2017
Viestejä
17
Kävin läpi noita eri saitteja eikä alkoholin tilaaminen ulkomailta vaikuta erityisen halvalta, kuljetuskulut kun ovat aika kovia. Tosin katselin pieniä määriä, pari vodkapulloa ja case olutta.
Mun mielestä pienissä määrissä discandoo on aika hyvä.
Vähän aikaa sitten tilasin viisi laatikkoa olutta ja yhen lonkero laatikon.
Oluet oli Tre Kronor goldia 7,6e/laatikko ja hartwall cool lonkero 13e.
Postikulut oli sen 27e muistaakseni eli 4,5e lavaa kohti. Yhden lavan kun jättää pois saa mukasti vielä väkeviä mukaan. Toimitus oli nopea ja ensitilaaja taitaa saada edelleen sen -5% alennuksen tilauksesta.

Jos riittää kaksi lavaa olutta ja väkevät niin postikulut on puolta pienemmät. Pitää vain mennä 49e minimi tilausraja yli. Siksi itsekin otin yhden lonkero laatikon.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Oluen tilaamisessa ei juuri voitolle jää ellei jotain erikoisempia harrasta tai lavallisen tilaamista. Muutama väkevä sekaan, niin voittoprosentti nousee huomattavasti.

Bulkkiolut maksaa prismassa 18€/24kpl ilman panttia.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
Ei nyt tarvitse mitään hirvittävän erikoista tilata. Tuohon bulkkioluen hintaan saa alksotoresta esim. Lahden Erikois IPAa, Summer Alea tai vaikkapa Saksalaista bulkkilageria Bittburgeria.

Kaikki nuo on ruokakaupassa kuitenkin sen ~3-4 € per 0.5 l tölkki. Osa myös arvostaa alkostoren kotiovelle toimitusta, bulkkioluet maksaa maakunnan ruokamarketeissa Prismaa enemmän.
 
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 221

Tilasin taannoin Paulaneria. Tarjouksessa oli 0,5 litran tölkki 0,92 € vs. Alkon 3,89 €.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 296
Viestejä
4 190 885
Jäsenet
70 721
Uusin jäsen
juukaliz

Hinta.fi

Ylös Bottom