• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

MV-media (MV-lehti ja Ilja Janitskin)

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
7 vuotta jatkunut 8-vuotiaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä 10 000 € mutta YLE:n toimittajan mielipahasta paljon enemmän?
YLE:n toimittajiin kipeästi sattuvan arvostelun tuomitseminen kunnianloukkauksena alkaa muodostua Suomessa jo kansanperinteeksi:
EIT: Yleä, MOT:tia ja Martti Backmania saa arvostella | Mikko Niskasaari
Seura julkaisi keväällä 2002 laajan kriittisen artikkelini MOT-ohjelmista. Kävin siinä läpi yhteensä kahdeksan Olli Ainolan, Ari Korvolan ja Martti Backmanin ohjelmaa ja niiden viekkaat vilpit. Etukäteen MOT:n toimitus painosti raivokkaasti Seuraa ettei se julkaisi artikkelia.
...
Artikkelin vuoksi Yle ryhtyi laajoihin ja vuosia kestäneisiin kostotoimiin, joissa oli mukana myös julkaisupäällikkö Riitta Pihlajamäki, nyttemmin Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö, mikä ei voi olla herättämättä ironisia kommentteja.
...
Juridiselta osaamiseltaan vaatimaton, ja muutoin heikkotahtoinen kihlakunnansyyttäjä Tom Ifström nosti syytteen. Ei ole kunnianloukkaus kun Yle yrittää valehdella yrittäjän konkurssiin, mutta Ifströmin mielestä oli kunnianloukkaus sanoa että Backman salasi, peitteli ja vääristeli silloin, kun Backman salasi, peitteli ja vääristeli. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen, ja Ifström ymmärsi lopettaa siihen.

...
Backman valitti Helsingin hovioikeuteen, ja siellä esitetyn piiritanssin kaltaista en ole nähnyt oikeussalissa kuin kerran aikaisemmin, vaikka olen yli 35 vuotta selostanut työkseni oikeudenkäyntejä.
...
Hovioikeuden laamanni Pirkko Kauppinen ei valitellut eikä pyydellyt anteeksi, kun hän ajoi salissa Backmanin asiaa. Hän oli niin agressiivinen ettei tahtonut aina pysyä tuolillaan.
...
Hovioikeudessa juttu siis oli ratkaistu ennen kuin se huudettiin sisään. Hovioikeudenneuvokset Anita Stenberg ja Seppo Ovaskainen, sekä viskaali Timo Niemi olivat Kauppisen kanssa samalla linjalla.
...
Kaikki he, Timo Seppälä, Tom Ifström, Pirkko Kauppinen, Anita Stenberg, Seppo Ovaskainen, Timo Niemi tuottivat Suomelle suuren häpeän: 18. EIT-tuomion sananvapauden loukkaamisesta. Se on enemmän kuin muilla Pohjoismailla yhteensä. Tästä ei ole vastuussa vain joku abstrakti Suomen valtio, vaan nuo kuusi virkaansa kelvotonta.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Vaikkapa siksi, että kunnianloukkaus-rikosta voidaan väärinkäyttää tuomitsemaan ihmisiä julkisen vallankäytön arvostelusta muka viranhaltijaan kohdistuvana kunnianloukkauksena.
Vallanpitäjiä voi arvostella tässä maassa todella vapaasti. Onko antaa joku todellinen tapaus, jossa tällainen arvostelu johti tuomioon ja kohteena oli julkisuuden henkilö? (Haluaisin tietää, mitä sinun mukaasi laitonta tarkalleen haluaisit sanoa ja kenestä.)

Ja ihan hyvä vaan, että syyte tulee, jos joku yrittää loata toisen maineen keksimällä tekaistuja juttuja esim. seksuaalirikoksista. Olisi sairasta, jos yhteiskunta ei tuollaista toimintaa sanktioisi.
 
Viimeksi muokattu:

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Vallanpitäjiä voi arvostella tässä maassa todella vapaasti. Onko antaa joku todellinen tapaus, jossa tällainen arvostelu johti tuomioon ja kohteena oli julkisuuden henkilö?
Vallanpitäjiä henkilöinä saakin arvostella vapaasti. Vapaudet rajoittuvat kummasti, kun on kyse laajaa yhteisymmärrystä nauttivien _asioiden_ (vrt. Halla-ahon ja nyt pitkälti Janitskinin prosessit) tai viranomaistoiminnan olennaisesta arvostelusta. Oikeaan osuva julkisen vallan saattaminen huonoon valoon, vieläpä laajaa julkisuutta herättävällä tavalla on triggeri, jolloin aletaan etsiä sopivaa rikosta.
Ei tarvitse olla kyse edes suorasta arvostelusta, vaan tuomioon voi riittää, että saattaa julkisesti kyseenalaiseksi jonkin viranhaltijan toiminnan laillisuuden, vaikka epäsuorastikin.

Ei tämä nyt ihan terveeltä vaikuta, että salaiseksi julistettuja tietoja Auerin jutusta paljastanut toimittaja väännetään väkisin syylliseksi törkeään kunnianloukkaukseen (kun salattavien tietojen julkaisusta ei voi tuomita):
Eivät auttaneet poliisin tekaisemat ”todisteet” | Mikko Niskasaari
...
Tähän uskoi myös syyttäjäksi vaihtunut Juha-Mikko Hämäläinen. Hänelle oli shokki, kun käräjäoikeuden istunnossa pistin pöydälle aidot sivut niistä tuomion kohdista, joista leikkeet oli tehty, Hämäläinen luopui kaikista väitteistään, että artikkelissa olisi ollut vääriä väitteitä, samoin ”todisteistaan”. Näin Hämäläinen de facto tunnusti koko syytteen perustuneen valehteluun.

Syyttämisestä hän kuitenkaan ei luopunut, vaan sepitti, käräjätuomari Mitja Korjakoffin tiukasti paimentaessa, miten artikkeli olisi muutoin ollut halventava. Näiden Hämäläisen hätäpäissään sepittämien selitysten turvin kät Mitja Korjakoff tuomitsi minulle 100 päiväsakkoa törkeästä kunnianloukkauksesta.

Kuka olikaan tuomarina Janitskinin jutussa?
 
Liittynyt
26.11.2017
Viestejä
415
Ei näiden heppujen ole tarkoitus muuta kuin ohjata keskustelua sivuun itse aiheesta eli Venäjän hyväksi toimineiden tyyppien vankilatuomioista. Toiselle ehdollista ja toiselle ehdotonta.

Nämä palkolliset tällä palstalla yrittävät ohjata keskustelun ohi aiheen. Muistakaas se, hyvät muut suomalaiset-.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Jos tuossa analyysissä tuomarista on yhtään mitään perää, niin puolustus varmaan on tehnyt virheen, jossei ole pyytänyt tuomaria vaihdettavaksi jääviyssyistä.

Mutta jos tämä hovioikeuteen menee, niin väliäkö tällä.

Sinänsä tuomion syypää istuu kyllä syytetyn penkillä eikä suinkaan tuomarin pallilla. Suurin piirtein oikeinhan toi tuomio meni, mutta periaatteen kannalta on tietysti ongelmallista, jos tuomarilla on jokin henkilökohtainen "agenda", joka selvästi on puolueellinen oikeudenkäynnin kannalta.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 166

Ei kannata olettaa, että Suomen oikeuslaitos olisi kuten jenkkisarjoissa joissa vähäisestäkin puolueellisuudesta tai jääviydestä joutuu sivuun tai koko syyte hylätään, koska poliisi unohti yhden sanan lukiessaan kiinniotetulle hänen oikeutensa. Läheinen on ollut todistajana oikeudessa ja hänen todistustaan ei kuultu koska käsittelyyn varattu aika ei siihen riittänyt. Toki puolustus tuota protestoi mutta tuomari kun päättää niin se pitää. Se mitä lakikirjassa lukee ja miten asiat oikeasti menevät ovat aivan eri kun puhutaan meidän "oikeus"laitoksesta.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Ei kannata olettaa, että Suomen oikeuslaitos olisi kuten jenkkisarjoissa joissa vähäisestäkin puolueellisuudesta tai jääviydestä joutuu sivuun tai koko syyte hylätään, koska poliisi unohti yhden sanan lukiessaan kiinniotetulle hänen oikeutensa.
En mä oleta mitään, ja tiedostan hyvin, että käräjäoikeus on oikeuden kannalta vähän sama kuin arvauskeskukset terveydenhuollolle, mutta siitä huolimatta puolustus on tehnyt virheen, jossei ole millään tavalla ottanut asiaa esille.

Enkä mä tiedä sitäkään, että millä perusteilla tuomarin vaihto ylipäätään on mahdollista. Paljon paremminhan keskivertokansalainen on perillä USA:n oikeuskäytännöstä kuin Suomen. :)
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Aikuiset miehet näkee märkiä unia, että tuomari olisi jotenkin jäävättävissä sen perusteella, että hänellä on esitetty olevan värillisiä kavereita :facepalm:

Ja muutenkin mitä marson analyysiin tulee, niin eikö "äärisuvakki" pikemminkin välttäisi "kulttuurisesti omimasta" muiden "afrotyylisiä kampauksia"?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
436
Vainotun Ylen toimittajan haastattelu:

Vainottu Ylen toimittaja MV-käräjien tuomiosta: "Toi luottamusta siihen, että asiat järjestyvät ja oikeutta saa"

Vainottu Ylen toimittaja MV-käräjien tuomiosta: "Toi luottamusta siihen, että asiat järjestyvät ja oikeutta saa"
KOTIMAA JULKAISTU 18.10.2018 18:07
Laajamittaisen vihakampanjan kohteeksi joutunut Ylen toimittaja Jessikka Aro on helpottunut Helsingin käräjäoikeuden tuomiosta. Oikeus tuomitsi Venäjä-yhteyksistään tunnetun Johan Bäckmanin ehdolliseen vankeuteen ja MV-julkaisun perustaja Ilja Janitskinin lähes kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen ja mittaviin korvauksiin torstaina.

– Tuomio toi minulle luottamusta siihen, että asiat järjestyvät ja oikeutta saa. Toivon, että tuomio valaa samaa luottamusta myös muille julkisuudessa työskenteleville, jotka saattavat joutua vihakampanjan kohteeksi, Aro sanoo.

Oikeus totesi, että Aro joutui vainoamisen kohteeksi tehtyään Yleisradion toimittajana syyskuussa 2014 artikkelin, jossa pyysi suomalaisten kokemuksia Venäjän trollien kohteeksi joutumisesta. Vainoamisen takana oli Bäckman, jonka masinoimaan vihakampanjaan myös MV-sivuston perustajana tunnettu Janitskin osallistui julkaisuillaan.

Oikeuden mukaan Aroa häirittiin muun muassa julkaisemalla hänestä valheellisia ja herjaavia kirjoituksia venäläisissä pienmedioissa, blogeissa ja sosiaalisessa mediassa. Julkaisuissa muun muassa kyseenalaistettiin Aron ammattitaito toimittajana, kommentoitiin toistuvasti hänen ulkonäköään, väitettiin hänen toimivan esimerkiksi Naton hyväksi ja levitettiin hänestä pilkkalaulua. Myös Aron puhelinnumero julkaistiin.

Pian tuntemattomatkin ihmiset alkoivat lähetellä Arolle uhkauksia ja soitella tälle.

– Tajusin hyvin henkilökohtaisella tavalla, miksi disinformaation levittäminen on turvallisuusuhka, koska ihmiset toimivat verkkoon levitettyjen valheiden pohjalta. Minulle soitettiin uhkauspuheluita, sain törkyviestejä ja kaikki viestintäkanavani olivat täysin tukossa.

"Minut saatiin pois pelistä hyvin pitkäksi aikaa"
Aro kertoo joutuneensa hankkimaan turvajärjestelyjä. Kampanja vaikutti myös hänen työhönsä toimittajana.

– Kaikki aika kului tähän selvittelyyn, jouduin jättämään juttuja tekemättä. Minun piti koko ajan myös vapaa-ajalla seurata tilannetta ja selvitellä, koituuko minulle tästä jotain uhkaa. Minut saatiin pois pelistä hyvin pitkäksi aikaa tällä toiminnalla.

Kirjoitusvapaalla oleva Aro tekee tällä hetkellä kirjaa Venäjän informaatiosodankäynnistä, ja hänen tavoitteenaan on palata Ylelle töihin viimeistään alkuvuodesta. Kirja ilmestyy ensi vuonna.

– Olen varautunut henkisesti siihen, että tämä kampanjointi jatkuu niin pitkään, kun aherran tämän aihepiirin parissa, Aro sanoo.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Mitä vittua juuri yllä näin !!
Tuomari...afrofani.. ???
Huutaa tietoa lisää....

Puolueellistako..vai n*****-kiimaa syyttäjän apureilla !!
Hitonhiton..*ittu 111
Näitä voi jatkaa sitten vaikka jossain muualla.

Ei näiden heppujen ole tarkoitus muuta kuin ohjata keskustelua sivuun itse aiheesta eli Venäjän hyväksi toimineiden tyyppien vankilatuomioista. Toiselle ehdollista ja toiselle ehdotonta.

Nämä palkolliset tällä palstalla yrittävät ohjata keskustelun ohi aiheen. Muistakaas se, hyvät muut suomalaiset-.
Nämä nimittelyt ja vihjailut loppuu nyt, seuraavasta tulee sitten penaltti
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
164
Vainotun Ylen toimittajan haastattelu:

Vainottu Ylen toimittaja MV-käräjien tuomiosta: "Toi luottamusta siihen, että asiat järjestyvät ja oikeutta saa"

Vainottu Ylen toimittaja MV-käräjien tuomiosta: "Toi luottamusta siihen, että asiat järjestyvät ja oikeutta saa"
KOTIMAA JULKAISTU 18.10.2018 18:07
Laajamittaisen vihakampanjan kohteeksi joutunut Ylen toimittaja Jessikka Aro on helpottunut Helsingin käräjäoikeuden tuomiosta. Oikeus tuomitsi Venäjä-yhteyksistään tunnetun Johan Bäckmanin ehdolliseen vankeuteen ja MV-julkaisun perustaja Ilja Janitskinin lähes kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen ja mittaviin korvauksiin torstaina.

– Tuomio toi minulle luottamusta siihen, että asiat järjestyvät ja oikeutta saa. Toivon, että tuomio valaa samaa luottamusta myös muille julkisuudessa työskenteleville, jotka saattavat joutua vihakampanjan kohteeksi, Aro sanoo.

Oikeus totesi, että Aro joutui vainoamisen kohteeksi tehtyään Yleisradion toimittajana syyskuussa 2014 artikkelin, jossa pyysi suomalaisten kokemuksia Venäjän trollien kohteeksi joutumisesta. Vainoamisen takana oli Bäckman, jonka masinoimaan vihakampanjaan myös MV-sivuston perustajana tunnettu Janitskin osallistui julkaisuillaan.

Oikeuden mukaan Aroa häirittiin muun muassa julkaisemalla hänestä valheellisia ja herjaavia kirjoituksia venäläisissä pienmedioissa, blogeissa ja sosiaalisessa mediassa. Julkaisuissa muun muassa kyseenalaistettiin Aron ammattitaito toimittajana, kommentoitiin toistuvasti hänen ulkonäköään, väitettiin hänen toimivan esimerkiksi Naton hyväksi ja levitettiin hänestä pilkkalaulua. Myös Aron puhelinnumero julkaistiin.

Pian tuntemattomatkin ihmiset alkoivat lähetellä Arolle uhkauksia ja soitella tälle.

– Tajusin hyvin henkilökohtaisella tavalla, miksi disinformaation levittäminen on turvallisuusuhka, koska ihmiset toimivat verkkoon levitettyjen valheiden pohjalta. Minulle soitettiin uhkauspuheluita, sain törkyviestejä ja kaikki viestintäkanavani olivat täysin tukossa.

"Minut saatiin pois pelistä hyvin pitkäksi aikaa"
Aro kertoo joutuneensa hankkimaan turvajärjestelyjä. Kampanja vaikutti myös hänen työhönsä toimittajana.

– Kaikki aika kului tähän selvittelyyn, jouduin jättämään juttuja tekemättä. Minun piti koko ajan myös vapaa-ajalla seurata tilannetta ja selvitellä, koituuko minulle tästä jotain uhkaa. Minut saatiin pois pelistä hyvin pitkäksi aikaa tällä toiminnalla.

Kirjoitusvapaalla oleva Aro tekee tällä hetkellä kirjaa Venäjän informaatiosodankäynnistä, ja hänen tavoitteenaan on palata Ylelle töihin viimeistään alkuvuodesta. Kirja ilmestyy ensi vuonna.

– Olen varautunut henkisesti siihen, että tämä kampanjointi jatkuu niin pitkään, kun aherran tämän aihepiirin parissa, Aro sanoo.
Onko tämä se akka ketä on tutkija ilman akateemista loppututkintoa ja hänen tutkimuksensa ovat muutenkin vähän sinnetännemäkipäin?
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 457
Koska nää netissä möyhöäjät on järjestään persaukisia.
Kyllä, ja jos joku on rikas ja se selviää muille keskustelijoille, putoaa järkeviltäkin perusteilta heti pohja silloin pois. Logiikka menee siis, että persaukisen mielipide, jolla on siis vain se mielipiteensä, on tärkeä, oikea ja puhdas, koska liika omaisuus ei ole sitä päässyt saastuttamaan.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
En tiedä, pitäisikö tätä lukiessa itkeä vai nauraa mutta sehän oli ennalta arvattavissa, että Venäjän näkökulma etenkin Bäckmanin tuomiosta olisi, että kyse on poliittisesta ajojahdista. Mutta että MV:n roolikin ihan avoimesti tuossa todetaan :D

Kolumni: Janitskinin ja Bäckmanin saamat tuomiot hämmensivät Venäjän mediaa – tuomioiden todellisista perusteluista ei kertonut juuri kukaan

Myös Johan Bäckman pääsi arvioimaan saamaansa tuomiota.

Verkkojulkaisu vz.ru:ssa äänenpainot olivat jo lähes epätoivoiset: ”Oikeudenkäynnin aihe oli tekaistu ja poliittinen, se on kaikille selvää. Mitään rikoksia ei ole tapahtunut. Suurin rikokseni on, että kannatan Venäjää, kannatan Venäjän politiikkaa ja Venäjän presidenttiä ”.

Eikä hän ole mielestään uhrina yksin. Suomessa Venäjän ystäviä vastaan on Bäckmanin mukaan nostettu jo ”satoja rikosjuttuja”.

Ankarimman tuomion saanutta Ilja Janitskinia ei Venäjän mediassa juuri muisteltu. Tosin hänet mainitaan uutistoimisto Ria Novostin nettisivulla 22.10. julkaistussa pitkässä ja huolellisesti laaditussa artikkelissa. Siinä myönnettiin, että ”MV-lehti oli törkeä ja henkilötietojen julkaiseminen oli moitittavaa”. Kyse oli kuitenkin virheestä: suosituksi tullutta nettijulkaisua olisi pitänyt käyttää selkeämmin Venäjän politiikan puolustamiseen ja maan presidentin kruunun kirkastamiseen – ei sortua pikkurötöksiin, joista saatiin syy syytteen nostamiselle.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
En tiedä, pitäisikö tätä lukiessa itkeä vai nauraa mutta sehän oli ennalta arvattavissa, että Venäjän näkökulma etenkin Bäckmanin tuomiosta olisi, että kyse on poliittisesta ajojahdista. Mutta että MV:n roolikin ihan avoimesti tuossa todetaan :D

Kolumni: Janitskinin ja Bäckmanin saamat tuomiot hämmensivät Venäjän mediaa – tuomioiden todellisista perusteluista ei kertonut juuri kukaan
Miten toi kuulostaa muutenkin niin tutulta: "Tv-lähetyksessä sen kaksi juontajaa asettivat monin tavoin kyseenalaiseksi sekä Suomen koko oikeusjärjestelmän että sananvapauden tilan. Tuomiot oli heidän mukaansa annettu yksinomaan poliittisin perustein."
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 387

Ei mitään uutta auringon alla. Venäjä syyttää aina muita samasta, mitä se itse tekee.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 839
Jos katsoitte Heikeläsyndroomaa jossa oli Iljan haastattelu, niin Janitskin aikoo lähteä eduskuntavaaleihin Helsingin vaalipiiriin viemään ääniä maahanmuutokriittisten ääniä Hall-Aholta, koska hän inhoaa Persuja.
 
Viimeksi muokattu:

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683

Olen kyllä sitä mieltä, että jos joku äänestää Iljaa Halla-ahon sijasta, niin saa todellakin sen mitä ansaitseekin.
Jokuhan tässä hommafoorumilla on foliohattuillut, että tämä Iljan ja muiden Suomi Ensin porukoiden sekä vastaavien tyyppien ainoa tarkoitus on estää Persujan kasvamasta ja yrittää saada kaikki persuhenkiset näyttämään tolta sekosakilta, että niillä ei olisi mitään uskottavuutta.
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
492

Mitä tuolla muka saavutettaisiin? Suomi ensin ja muilla rajakeilla ei taida olla parempaakaan vaihtoehtoa eduskunnassa kuin persut, joten eikö tuollaisessa kampituksessa sahattaisi omaa oksaa aika pahasti?
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Mitä tuolla muka saavutettaisiin? Suomi ensin ja muilla rajakeilla ei taida olla parempaakaan vaihtoehtoa eduskunnassa kuin persut, joten eikö tuollaisessa kampituksessa sahattaisi omaa oksaa aika pahasti?
Niinhän ne koko ajan tekevät, joten ovat joko pirun tyhmiä (mitä aivan varmasti ovatkin) tai sitten joku vetelee lankoja taustalla. Ovat kyllä niin tyhmiä, että eivät kyllä sitäkään huomaisi.
 
Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
1 022
AInakin tältä paskataiteilijala lähtee asia lapesta, itsellä pelkästään lapasesta. Hirvittä ajatus jos tällä "taiteilijalla" on lapsia nykyään, alkaa tulla raiskaukset ja muut kidutukset herran harrastuksiin nopeasti, ties vaikka vetää jotain lapsipornorinkiä ihan vian taidemielessä. Laittakaa privassa tämän saastan koko nimi ja osoite, nin hoitelen koko pedarieläinrääkkääjän pyörätuoliin.
En nyt puolustele tämän taitelijan tekosia, koska se oli mielestäni väärä tapa tuoda kanta esille. Mutta oletko perehtynyt siihen mikä siinä oli taustalla, vastaavaa tapahtuu tälläkin hetkellä systemaattisesti, eikä se varmasti herätä juurikaan tuntemuksia suuntaan tai toiseen valtaosassa ihmisistä.

Teemu Mäki sanoo mm näin tästä "teoksesta" missä tuo kissa päätettiin päiviltä.

"Teoksessani kuusi sekuntia kestävää kissantappokohtausta edeltää tunnin verran sekä ihmisiin että muuhun luontoon kohdistuvan väkivallan esittelyä: dokumenttikuvia sodasta, nälästä, ekokatastrofista ja rakenteellisesta väkivallasta sekä pakkotyöstä. Toivoin, että katsoja järkyttyisi kissantappokohtauksesta, mutta sen jälkeen järkyttyisi vielä enemmän tajutessaan ohittaneensa samassa teoksessa olleet muut, paljon suuremmat väkivallan vyöryt melko välinpitämättömänä. Tiesin, että kun tapan yhden kissan tätä teosta varten, yleisö järkyttyy, mutta toivoin, että se havahduttaisi yleisön ajattelemaan kuinka monen ihmisen riistoon ja kuolemaan he ovat syyllisiä pelkän elämäntapansa, kulutustottumustensa vuoksi."
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
436
MV oli sloganinsa mukaan: "100% suomalaisten asialla", nyt Ilja saamansa vaalirökäletappion jälkimainingeissa siirsi sivustonsa päävastuun lopullisesti putinisteille.

LM: Ukraina asetti Johan Bäckmanin ja kolme muuta suomalaista pakotelistalleen

Ukraina on asettanut Venäjää myötäilevistä toimistaan tunnetut Johan Bäckmanin, Janus Putkosen, Jon Hellevigin ja Jarmo Ekmaninuudelle pakotelistalleen kolmeksi vuodeksi.

Tieto ilmenee Ukrainan kansallisen turvallisuus- ja puolustusneuvoston ukrainankielisestä päätösasiakirjasta. Ukrainan Helsingin-suurlähetystö on vahvistanut asian Lännen Medialle.

Ukraina on määrännyt suomalaisnelikolle lisäksi kolmen vuoden maahantulokiellon. Miehiä muun muassa estetään hyödyntämästä heidän Ukrainassa mahdollisesti omistamiaan kiinteistöjä ja varoja.Kielto koskee myös ukrainalaisten pankkitilien käyttämistä.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Jos Ilja ei olisi Putinisti, hän tuskin olisi myynyt sivustoaan Venäjän palkkalistoilla olevalle agitaattorille.
Nyt sivusto vain tulee olemaan enemmän avoimesti Venäjän propagandatuutti.
Ei varmaan silti poista matujen tekemiä raiskauksia yms peseilyjä joista uutisoidaan?
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Ei varmaan silti poista matujen tekemiä raiskauksia yms peseilyjä joista uutisoidaan?
Niinpä, edelleenkään jollain mv-lehdellä ei olisi mitään markkinarakoa, jos se oikea media tekisi hommansa.

Vaikkapa tuo uutisointi Tanskan mellakoista on ollut totaalisen käsittämätöntä, kun on ollut suuria vaikeuksia kertoa, että ketkä siellä oikein niitä paikkoja laittaa remonttiin.

Samoin Sri Lankan pommi-iskuissa oli kovin hankala kertoa, että kukas niitä pommeja taas paukutteli. Kaikki nämä voi lukea miltä tahansa vaihtoehtosivustolta , nettifoorumeilta jne.
Miksi ihmiset edes viitsisivät etsiä tietoa perinteisestä mediasta, kun tottuvat siihen tapaan, että jostain ylilaudaltakin sen tiedon saa todennäköisemmin kuin Ylestä?

Itse ainakin epäilen jo sellaisiakin uutisia, missä ei pitäisi olla mitään syytä peitellä mitään, en vain usko, että nykyajan toimittajat edes kykenevät uutisointiin, kun tuntuvat harjoittelevan lähinnä tiedon pimittämistä.
 
Edes jyrkän linjan "oikeat" mediat eivät ole lähteneet arvailemaan iskujen tekijöillä koska tietoa ei ole ja oikein arvaamalla ei voita mitään. Jos paljastuu, että veikkaus meni väärin, se kyllä muistetaan. Jollain MV:llä ei ole mitään väliä, rapatessa roiskuu, virheitä ei oijota ja propagandan tuuttaamistahan ei valheiden kertominen oikeastaan edes haittaa.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Putinin mediaa ei kenenkään pitäisi seurata millään perusteella, paitsi korkeintaan huumorimielessä pieninä annoksina, piste ja end of story. Ihan sama puhutaanko mv:stä vai rt:stä.

Mamujen ja jihadistien tekemistä synneistä saa kyllä hyvin tietoa muutenkin. Ei tarvitse käydä sieluaan myymään idän Saatanalle.
 
Tämä. Silloinkin kun kertovat totuuden, on se tarkkaan valittu totuus, jolla voi lyödä kiilaa länsimaiden kansan keskuuteen. Duginko se oli, joka tämän vasta myönsikin.
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989

Eipä niistä tietoa usein muualta löydy. MV tosin menettänyt parhaat kirjoittajansa aikoja sitten ja nyt siellä lähinnä joku jessefani raamattua siteeraa joka jutussa ja jutut foliohattuosastoa...

https://mvlehti.net/2019/04/21/jyva...kertaiset-sateilyarvot-maaseutuun-verrattuna/

Lähteet:

Raamattu

:facepalm:
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Eipä niistä tietoa usein muualta löydy. MV tosin menettänyt parhaat kirjoittajansa aikoja sitten ja nyt siellä lähinnä joku jessefani raamattua siteeraa joka jutussa ja jutut foliohattuosastoa...

https://mvlehti.net/2019/04/21/jyva...kertaiset-sateilyarvot-maaseutuun-verrattuna/

Lähteet:

Raamattu

:facepalm:
Jos tuollaisen jutun uskoo, niin uskoo ihan minkä vaan. Kirjoittaja kyllä antaa useita vihjeitä pitkin matkaa, että kannattaa tarkistaa faktat jostain muualtakin.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Tämä. Silloinkin kun kertovat totuuden, on se tarkkaan valittu totuus, jolla voi lyödä kiilaa länsimaiden kansan keskuuteen. Duginko se oli, joka tämän vasta myönsikin.
Voisitko antaa esimerkin tällaisesta uutisesta? Eli uutinen joka on totta mutta sen uutisoiminen on jotenkin väärin koska lyö kiilaa länsimaiden kansojen keskuuteen? Onko faktuaalinen uutinen jotenkin väärä uutinen jos se tulee "väärästä" lähteestä?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
MV:n uutisointi on niin värittynyttä, tarkoitushakuista ja Venäjä-mielistä, ettei kukaan järki-ihminen sieltä ala juttuja lukemaan sillä asenteella, että voihan näissä faktaakin olla mukana..

Medialta menee KAIKKI uskottavuus, jos siellä häärää kaiken maailman Putin-propagandistit kuten Bäckman ja Putkonen ja muutenkin jutut on hyvin voimakkaan Venäjä-mielisiä. Ei siinä vaiheessa ole enää mitään merkitystä, vaikka osa jutuista olisi asiallisiakin, koska KAIKKI uskottavuus on jo mennyt.

Johonkin RT:hen pätee ihan sama, onhan sekin suureksi osaksi ihan normaalilta vaikuttava uutismedia, mutta sitten kun katsotaan yhtään tarkemmin suurennuslasilla, niin joka käänteessä on Venäjä-mielinen näkökulma ja välillä puhutaan ihan täyttä paskaakin.
 
Ei sieltä niitä venäjä juttuja mennä lukemaankaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 479
Viestejä
4 163 612
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom