OIkein malliesimerkki tuo portsarin tapaaminen. Olihan siinä se voltti, mutta kuitenkin. Ullan yllätyshyökkäys Sannin "työpaikalle". Ispi sentään tajus itse kosia.Joutuukohan sitä lopettaa sarjan seuraaminen kun tulee aina myötähäpeä kun kattoo tuota Benjaminin ja Severin touhua.
Spoileri ei oikein toimiMitä hittoa, hyppäskö molemmat kaiteelta. Musta ruutu antaa kyllä siihen viitettä. Tokihan tuota pohjustettiin ainakin Violan kohdalla jo maanantain jaksosta asti, mutta tämä Kallen tapaus tuli kyllä aika puskista ilman tuota Pepille avautumista tiistain jaksossa.
Ehikkö nähä, sori muokkasin kyllä heti.Spoileri ei oikein toimi
No kyllä se näkyy silti, eipä tuossa mitään spoilattavaa kyllä edes ole. Luulen ettei kumpikaan hyppää, vaan jotain yllättävää tapahtuu. Silti loppu ilman musiikkia eikä edes loppuspoileria antaa ymmärtää. Katotaas, Lari on kuvioiss jotain Kallelle toivoa. Linda taas kuvioissa, jotenkin, niin ritsalle voi löytyä jotain roolia, vaikka se aika turhake onkin.Ehikkö nähä, sori muokkasin kyllä heti.
En oo eilistä viel katsonut, mut jos tosiaan Axelsson johtoon siirtyi, niin silloinhan kuvio on täysin itsestäänselvyys.Axelsson Mustavaara-yhtiöiden johtoon. Vielä ei selvinnyt kuka vuosi tuon tv-haastattelun kuvan. Anna on nyt uusi tuttavuus Instasta ja Kari jr. ihastus taitaa mennä Schumi jr. laariin, vaikka poikaystävä Annalla onkin.
Ai onko peppikin lähdössä?Menny sarja kyl masentavaks, kaikki hyvät näyttelijät lähtee. Enään oikeestaan kiinnostavia Kari, Aki ja Aino (Peppikin kun lähtee sarjasta). Juonikuviotkin aika surkeita saman vanhan toistoa.
Hetkonen ansa kelle?Olipas törkeä ansa.
Tän päivän jakson lopusta puhuin enkä viitsinyt spoilata suoraan.Hetkonen ansa kelle?
Eikös Severi vehtaillut lakinaisen kanssa elikäs Monican.On sarjassa paksuna ja ei ole varmaa onko Jirille vaiko Aarolle.
No, Aaro kun oli lataamossa niin Serverihän livahti sinne heittämällä aina.
Eikös tuo ole melko realistista. Tälläisiähän ne suomen kesät on.On kyllä perin mielenkiintoinen tuo Salkkarien kuvausrytmi, kun oli kevättä kun Pietari putosi kaivoon ja nyt taas keskitalvea ruudussa.
Muistutti melko paljon Hans Välimäkeä.Ei kyllä sovi turpakarvat Talelle sitten ollenkaan.
Eiköhän tässä käy tämä klassinen Aaro saa tulokset käsiinsä ennen muita ja huomaa Jirin olevan isä, niin väärentää tulokset osoittamaan, että hän on isä ja tätä jatkuu koko kevään.Eeva toivoo Jirin olevan lapsen isä, koska heillä on jo yhteinen lapsi ennestään ja veikkaan Jirin olevankin isä, mistä sitten Aaro vetää pahemman kerran pultit kun on jäämässä perheen ulkopuolelle ja psykoilu alkaa.
Oikeastihan tässä käy niin että selviää Severin olevan lapsen isä. Tästä sitten jatkuu syksyllä.Eiköhän tässä käy tämä klassinen Aaro saa tulokset käsiinsä ennen muita ja huomaa Jirin olevan isä, niin väärentää tulokset osoittamaan, että hän on isä ja tätä jatkuu koko kevään.
Ohjelma jää kesä tauolle, kun Jiri saa jotakin kautta tietoonsa miten asia oikeasti on.
Eikös Severi pannut Monicaa. Mutta kyllähän Eva voi joutua vielä johonkin onnettomuuteen ja pikkuäpärä abortoidaan kuolleena. Tarvi yhtään pentua tähän sarjaan enää.Oikeastihan tässä käy niin että selviää Severin olevan lapsen isä. Tästä sitten jatkuu syksyllä.
No sitähän ei tiedä, ja miksei olisi mahdollista. Ihan cool juttu jos noin olisi tosiaan päässyt käymäänPanihan se, mutta juuri tuo olisikin se yllättävä juonenkäänne että se olis käynyt äitipuoltakin pöksäyttämässä.
Hyvää pohdintaa. Voi muuten olla että Jiri tappaa Aaron! Toinen vaihtoehto on että Aaro kuolee vahingossa nahistellessa kun Jiri menee häntä uhmaamaan. Mahdollisimman hölmösti Salkkari-tyyliin Jirihän ei varmaan kerro ensimmäisenä totuutta muille vaan juoksee päätä pahkaa Aaroa haastamaan.Eiköhän tässä käy tämä klassinen Aaro saa tulokset käsiinsä ennen muita ja huomaa Jirin olevan isä, niin väärentää tulokset osoittamaan, että hän on isä ja tätä jatkuu koko kevään.
Ohjelma jää kesä tauolle, kun Jiri saa jotakin kautta tietoonsa miten asia oikeasti on.
Täh?Meinasin tukehtua leipää syödessäni jakson 3567 lopussa ja 3568 jaksossa tulee tilanne missä hahmot eivät odottaneet kohtaamista(kun tietävät toisensa jostain), ja tuli kyllä itelle puskista.
Jaa jaa, no sitten. Mulle nuo sarjojen numerot ei sano yhtään mitään, siksi kysymysTarkoittaa varmaan sitä Larin ja toisen tyypin kohtaamista.Lari selkeästi tiesi toisen olevan homo, eikä myöskään halunnut että olisi hänen pöytäänsä tullut. Missään ei käynyt ilmi mistä tuntee
Mutta olen aika varma, että menneisyys selviää myöhemmässä jaksoissa Kallen läsnä ollessa.
En vaan: (Spoiler tagit ihan syystä!!)Tarkoittaa varmaan sitä Larin ja toisen tyypin kohtaamista.Lari selkeästi tiesi toisen olevan homo, eikä myöskään halunnut että olisi hänen pöytäänsä tullut. Missään ei käynyt ilmi mistä tuntee
Mutta olen aika varma, että menneisyys selviää myöhemmässä jaksoissa Kallen läsnä ollessa.
No niin joo, tuo selittääkin jotain. Menny itseltä ohi tuo kohta, pitääkin kaivella katsomoa ja tutkailla viikonloppuna paremmin.En vaan: (Spoiler tagit ihan syystä!!)
Linda Eerikäinen, vanha poliisi joka just vapautu vankilasta tietää jostain Noelin (Camillan ukon) ja Camilla / Gunnar ei tiedä tätä. Linda menetti veljensä (?) ja Noel menetti jonkun.. En muista kumpi menetti kenetkin mutta jotain yhteistä historiaa näillä kahdella on.
E: no empäs vittu katokkaan, nehän on ens viikon jaksojaNo niin joo, tuo selittääkin jotain. Menny itseltä ohi tuo kohta, pitääkin kaivella katsomoa ja tutkailla viikonloppuna paremmin.
Aa, täytyykin katsoa ensi viikon jaksot kans. Mut tuo mun mainitsema kohta oli myös hämärä.En vaan: (Spoiler tagit ihan syystä!!)
Linda Eerikäinen, vanha poliisi joka just vapautu vankilasta tietää jostain Noelin (Camillan ukon) ja Camilla / Gunnar ei tiedä tätä. Linda menetti veljensä (?) ja Noel menetti jonkun.. En muista kumpi menetti kenetkin mutta jotain yhteistä historiaa näillä kahdella on.
Tämähän selvisi viimeisen jakson lopputekstien aikana tulevasta ”seuraavassa jaksossa” kohdasta.En vaan: (Spoiler tagit ihan syystä!!)
Linda Eerikäinen, vanha poliisi joka just vapautu vankilasta tietää jostain Noelin (Camillan ukon) ja Camilla / Gunnar ei tiedä tätä. Linda menetti veljensä (?) ja Noel menetti jonkun.. En muista kumpi menetti kenetkin mutta jotain yhteistä historiaa näillä kahdella on.
Totta, tätä kuviota en muistanutkaan. Kuulostaisi loogiselta.Jos toi Noelin veli nyt sitten se Violan isä jonka Aaro ajoi tekemään itsemurhan
Ai sekin on pyörinyt ja mä en ole tiennyt mistään mitäänTaletaikurit
Pihlajasatu jatkuu kesäkuun lopulla. Oli ihan hyvä spinoff joten odotetaan ihan mielenkiinnolla. En ole katsomassa traileria koska siinä jo etukäteen paljastetaan kuitenkin jotain jota ei tietenkään halua tietää.