Kalastus

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
17
Mä hankin tammikuussa garminin panoptix ice fishing bundlen. On se vaan mahtava seurata vedenalaista maailmaa livenä ja kaikki vapaa-ajat on tullut nyt istuttua pilkillä. Luulen että olen oppinut laitteen kanssa enemmän kalojen sielunelämästä kuin koko elämässäni aiemmin. On metka nähdä esimerkiksi kuinka pikkukalaparvet (kenties kuore) on laskeutuneet kevättä kohti tullessa pohjaan, olisiko syynä ravinnon siirtyminen pohjan tuntumaan. Samalla tulee seurattua kuinka kuhat hyökkäilee pohjasta nopeasti saaliin perään. Ostin kuoreen värisen tasapainon ja etsin panoptixilla sivuskannauksella parvia. Sen jälkeen on aika hyvä mahdollisuus saada kuhaa sieltä seasta. Käytännössä ei ole ollut pilkkireissua ilman kuhasaalista panoptixin hankkimisen jälkeen.

Toinen yllätys on ollut isojen ahventen nopeus. Kun vaikka 20 metriä syvässä vedessä näkee yksittäisen kalan uivan kymmenen metrin syvyydessä niin se on aika isolla todennäköisyydellä iso ahven. Jos se on vaikka kuuden metrin päässä sivussa ja laskee tasapainon samalle syvyydelle, tämä ahven saattaa sekunnissa siirtyä sen 4-6 metriä vieheelle. Aika huikea syöksy.

Kalat tulevat yleensä kymmenenkin metrin päästä ihmettelemään tasapainoa joten reikien kairailu parin metrin välein ei ole hyödyllistä.

Ihmetyttää myös miten paljon kalaa on oikeasti järvissä. Harvemmin löytyy sellaista paikka missä ei olisi kalaa. Ne vaan ei aina ole syönnillä. Ennen panoptixia olisi luullut että kalaa ei ole mutta kyllä sitä siellä on. Täytyy vain koittaa eri uittotapoja, värejä tai vieheitä.

En muuten ollut ennen saanut koskaan kuhaa pilkillä mutta nyt pääsääntöinen saalis on kuhat.

Niin se nälkä kasvaa syödessä ja tilasin livescope anturin. Sillä pystynee erottamaan jo lajitkin toisistaan. Tänään pitäisi iltapäivällä tulla postissa. Kirjoittelen kokemuksia jahka pääsee jäälle.

Jos jollakin on garminin panoptix yhteensopiva näyttö niin voin myydä tuon panoptix anturin kun se jää tarpeettomaksi nyt.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
Kuhaa tai ahventa ei juuri tarvi vapautella 20m vedestä pyydettynä :eek:

On nuo nykykaiut kyllä hienoja vehkeitä. Toisaalta välillä tulee halu lähteä ihan ilman tekniikkaakkin matkaan, on siinä oma viehätyksensä kun ei tiedä pyytääkö tyhjää vai eikö vain ole syönnillä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
17
Jos sen rauhallisesti nostaa ja päästää heti niin kyllä nuo ovat vapautuksen jälkeen lähteneet uimaan taas pohjaan vauhdilla. Tietty pitää tarkistaa onko rakko suussa tai silmät pullahtaneet. Viimeksi kun sain puolikiloisen ahvenen välivedestä 10 metristä niin se tuli otettua nopeasti ja sillä oli rakko suussa. Joten kyllä se kymmenenkin metriä voi olla kohtalokas nostosyvyys kaloille jos nopeasti tempoo.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
Sillä kelauksen rauhallisuudella ei ole sinänsä merkitystä, itse jätän 7-8m syvemmät rauhaan tämän takia mutta se on toki vaan oma valintani. Kuha on huonoimpia vapautettavia muutenkin, niitä jää mystisesti käsiin matalassakin ilman sen selvempäää syytä. Onneksi alamittoja ei ole tullut kuin ihan yksi tai kaksi vuoteen. Välillä on vaan ollut vähän paksumpaa filettä :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336
Venepaikka taas varattu kesää varten. Outoa että kaupunki ei tänä vuonna heittänyt perinteistä 20€ haista-paska korotusta hintaan ihan muuten vaan (ainakaan omalle paikalle). Mitään katetta hinnan nousulle ei ole tähän päivään mennessä ollut. Sen olen huomannut että veneet on vähentynyt laiturissa. Ennen oli aivan täyttä mutta nyt on paljon tyhjääkin. Ehkä jatkuva lypsäminen on karkoittanut vähemmän aktiiviset veneilijät rannelle.

Motonettiin oli muuten tullut hyllyt täyteen Karikon uistimia jo tässä vaiheessa, pitää ehkä täydentää 24cm valikoimaa... :geek:

Uistelukalustoa pitänee hieman trimmata myös. Veneen kapasiteettiin ei oikein kelkoilla kikkailut sovellu mutta pari plaanaria molemmille sivuille on vielä hallittavissa + yksi vapa suoraan perään.

Ongelmaksi muodostui viime kesänä Walleyn plaanarien kapasiteetti kun aloin suurentamaan uistinkokoa jatkuvasti. 24cm karikko perään ja vielä puntti siimaan niin Walleysta tulee sukellusvene. Joku toimivampi malli pitäisi löytää...
 
Viimeksi muokattu:

top500potato

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.11.2018
Viestejä
38
Muistakaa myös se, että tarvitsette tänä vuonna virallisen henkilökortin sen kalastusluvan kanssa. Se ajokortti ei kelpaa enää sen kalastusluvan kanssa vaan sakko on sanktiona ilman virallista henkilöasiakirjaa.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
Ei ainakaan erälupien sivujen mukaan tarvitse kantaa henkkareita mukana ollenkaan. Onko mistä tuo sinun tieto peräisin?

Kalastuksen valvonta
Tämä. Ei ole omaan silmään osunut mitään velvollisuutta kantaa henkkareita vesillä. Tositteet luvista tarvii ja se onkin mainittuna.

Mulla on luvat laminoituna vieherasioiden sisäkanteen, en kanna lompakkoa mukana kalassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
17
Puhuit nuusk1s kyllä asiaa siitä kuhan syvältäotosta. Tutkiskelin netistä mitä sieltä löytyy asiasta ja kun mennään yli kympin syvyyksiin niin alkaahan se vaikuttamaan kalan selviämismahdollisuuteen. Luonnonvarakeskukselta löytyi joku tutkimus. Mutta oli sillä nopeudellakin merkitystä. Joka tapauksessa tarvii miettiä kanssa omalta kohdalta sitä syvältä kalastamista. Oman kokemuksen mukaan ehkä joka viidestoista kuha ottaa vaurioita. Tosin karkuutuksiakin tulee enemmän kun verkkaan nostaa. Kyllä niinkin on käynyt että päästämäni kuha on koittanut iskeä uudestaan pohjaan päästyään. Että ei se kaveri ainakaan heti tuntunut kärsineen. Kalan käsittelykin palauttaessa veteen on tosi ratkaisevaa. Paljon tuli kyllä opittua siitä luken tutkimuksesta.

Tossa pari viikkoa sitten oli erikoinen juttu kun oltiin kaverin kanssa kuhaa pilkkimässä. Kaveri oli ostanut aliexpressistä vedenpitävän kameran ja se laski sen siiman kanssa pohjaan. Kun sitten lähti nostamaan sitä ylös niin katsoin kaiulta kun joku nousee perässä ja iski siihen. No kun kamera oli ylhäällä koitettiin katsoa siitä pieneltä näytöltä mitä näkyy mutta ei kyllä näkynyt kuin mustaa. Kamerassa on jonkin sortin ir-valot pimeyttä varten. Illalla kaveri oli sitten kotona katsellut kuva kuvalta ja kyllä siinä kuhan nokka välähti. Että kyllä ne kaikkeen iskee nälissään. Olisiko sillä valolla ollut vaikutusta?

Kokeilin livescopea tänään ja se on kyllä aika uskomaton laite. Pikkukalaparvistakin voi laskea kalat ja näkee kuinka ne kääntyilee. Pohjasta näkyy kivet, kasvit ja uppotukit. En kuitenkaan nähnyt mitään isoa vonkaletta vielä. Yhden kuhan viidentoista metrin syvyydessä näin. Yllättäen siitä on ehkä vaikeampi nähdä kalaa koska se näyttää realistisesti kalojen koot. Esim viidentoista metrin syvyydessä on kala jo aika pienen näköinen. Puhumattakaan jostain 7 sentin tasurista. Vanhempi panoptix näyttää kaikki vain möhkäleinä, vieheet ja kalat.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
441
Hiljaista oli siikaongella eilen. Yksi kävi kiinni, mutta hätäilin ja menin sorkkimaan vapaa liian nopeasti. Kolmesta samalla paikalla olleesta onkijasta yksi taisi yhden saada ylös. Taitaa vedet olla vielä liian kylmiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336
Ajattelin ensi talveksi pelastautumispukua kun ensijäille tekee aina kovasti mieli...ja olisihan sille lopputalvestakin käyttöä.

Vähän pilkkihommissa vaan arveluttaa tuo goretex ihmeet. Tuttu osti tonnin ursuitin ja samantien meni paikkaukseen kun pilkkien ja kairojen kanssa säätäessä tuli vekki. Kun katsoo omaa ~6v vanhaa pilkkihaalaria, niin se on aivan repalainen kovasta käytöstä. Sama kohtalo olisi varmaan pelastautumispuvulla.

Ajattelin tämmöistä välimallin ratkaisua: MPS Multi Purpose Suit

Tuon päälle sitten pilkkihaalari joka suojaa kulutukselta. Hämärän peittoon jää onko tuolla mitään kelluntaominaisuuksia tai lämmönvarauskykyä. Jotain kevyttä alusvaatetta varmaan mahtuu alle. Huonona puolena myös uloimman vaatekerroksen kastuminen mikä varmasti tekee avannosta poispunnertamisesta raskasta...
 
Mps on pelkkä kuivapuku, ei siis kelluta. Sieltä avannosta jaksaa kuitenkin paremmin yrittää ylös ilman hypotermiaa.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
441
On se nyt perkele, kun ei käy Siika pyydykseen. Hiljaista on, mutta miestä rupeaa olemaan rannalla rivissä jo aika paljon. Yhtään kalaa en ole tänä keväänä nähnyt, omissa tai muiden pyydyksissä. Kaikki aina sanoo, että eilen tai edellisellä reissulla tuli pari tai kertovat jututtaneensa jotakuta, joka oli saanut. Mutta yhtään kalaa en ole nähnyt.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336
Alan hieman kallistumaan "kokonaiseen" pelastautumispukuun. Pitää vaan yrittää pitää sitä kuin kukkaa kämmenellä... Onkohan näistä kesällä jotain tarjouksia..luulis ettei heinäkuu ole kovinta sesonkia.

Pilkkikauden pistän pakettiin arvosanalla 6/10. Kelit pilas parhaimmat ajat mutta onneksi tuli yli 6kg hauki pilkillä mikä pelasti paljon :D

Aika alkaa valmistautumaan uistelukauteen. Yksi hyrrä lisää ja jotain järeämpää plaanaria pitäisi hankkia. Veneen lasku arviolta 2vko kuluttua mikäli tämmöiset kelit jatkuu. Busterin pohja pitäisi jollain ilveellä rapsuttaa vanhoista maaleista puhtaaksi. En ymmärrä miksi vanha omistaja maalasi pohjan sisävesikäytössä...
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
415
Dodiii! Se ois avovesikausi sitten korkattu tänään. Tiukkaa teki ja kalat oli kokonaisuudessaan melko nirsolla päällä, mutta muutamia ahvenia, useempi pulikka hauki ja vertsulla kaikenkukkuraksi sitten vielä vajaa 80cm haaviin. Avaus reissuna kuitenkin hyvä kun keli mitä mainioin ja uus elektroniikka pelas mahtavasti.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
441
Meinasin tulla illakoimaan työn ja tuskan takana olleesta 600g siiastani, joka vihdoin suostui jäämään satimeen, mutta no jaaa.... Hieno on kala nuusk1ksellakin
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336
Saas nähdä, kovia lämpöjä luvannut joten pääsiäisenä voisi jo olla sulaa. Epäilen kuitenkin. Kalustoa voisi mennä testaileen mutta turha saalista toivoa. Nuuskis se vaan vetelee kymppikilosia kelistä riippumatta :nb:

Viime kaudella tuli mentyä (kuhan)uistelussa vähän vakavammalle tasolle joten täydensin kalustoa kokemusten perusteella. Vaparuletin jälkeen isken nyt joka kepiksi Abu Workhorse Prot. 4 x 7 jalkaa ja 2 x 8 jalkaa. Tilasin testiin myös tämmöiset plaanarit: Rhino Salmon Tracker pikkuplaanari 1 pari - Vetouistelu | TR-Products.fi Walleyt oli viime vuonna, toimi ihan ok kunnes laittoi isompaa kuvaa ja tuli vähän aallokkoa. Kelojen suhteen miellyin Okuma Big Lake Tournamenttiin mikä on mukavan matalaprofiilinen ja silti kapasiteettia riittää. Hintakin kohtuullinen. Näitä pari lisää siis...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
689
Tuli viikko sitten ensimmäistä kertaa käytyä siikaongella. Kokeilin eräässä salmessa, siellä taisi kyllä olla liikaa pohjakasvillisuutta. Pääsiäisenä sitten kunnolla ongelle muita paikkoja etsimään kun viimeiset jäätkin varmaankin ovat lähteneet.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
441
Paljonko siiman näkyvyys mielestänne oikeasti vaikuttaa kalastavuuteen? Olen käyttänyt pelkkää kuitusiimaa, koska kalastan aika kevyillä vehkeillä ja kuitusiimaan saa ohuemmillakin paksuuksilla riittävän paksuksi viehehävikin pienentämiseksi. Jotenkin olen vierastanut paksuja fluorocarbon-perukkeita mutta viimemmin olen alkanut pohtia, että paranisiko kalastavuus jos kuitenkin käyttäisin huonommin näkyviä perukkeita.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
Näkyvyys on pitkälti mielipide/uskomuskysymys. Petokalan pyynnissä kesällä ei välttämättä vaikuta yhtään, mutta esim. talvella pilkillä siima omien havaintojen mukaan vaikuttaa jo paljonkin.

Se mihin paksu fluoro vaikuttaa hankauskestävyyden lisäksi on vieheen uinti ja leijaus. Itse jigaan kuhaa useimmiten. 50 fluorotapsilla, jotta rannalta kalastaen saan kuhajigiin hitautta. Kevennetythän on muutenkin nyt kiva juttu. Joitain satoja mittakuhia nyt nostellut, ja ainakin jokisuun virrassa toimii mielestäni kuitua paremmin. Fluorotapsin kanssa ikäänkuin pystyt samaan kuin pienentäisit jigipäätä, mutta pystyt edelleen heittämään viehettä.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
Kuhakin nirhaa ohuen kuidun helposti poikki, käytän myös ahvenelle ohutta tapsia aina. Ei ole vaikuttanut ainakaan negatiivisesti kalan tuloon. Paksuuksia vaihtelen sen mukaan millaista uittoa haluan, ja kuhan jigauksessa myös haukivaaran takia paksumpiakin tapseja.

Feeder onginta kausi avattu onnistuneesti. Parikymmentä kohdekalaa, ei isoja mutta reilua kahtakiloa kuitenkin suurin osa.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
441
Siikaongella on nyt pari päivää tullut vain särkeä ja lahnaa. Se ei taida olla kovin hyvä merkki. Kausi jää kyllä aika lyhyeksi. Siikoja lopulta tullut niinkin monta kuin kaksi...
 
Lahnan ongintahan toki on huomattavasti mukavampaa kuin siian muutenkin :)
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
441
Lahnan ongintahan toki on huomattavasti mukavampaa kuin siian muutenkin :)
Tuppasivat vain olemaan sen verran pieniä, ettei niitä oikein huvita syödä. Yksi tuli uunilahnana kokeiltua ja vaikka hyvältä maistuikin, niin ruodot on kyllä harvinaiset vittumaiset noissa pienemmissä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
381
Savulahna myös ihan hyvää, mutta harvemmin enää nykyään tulee otettua.

Muutaman kerran on verkkoihin tullut kunnon lahnaparvi ja ai että sitä vitutuksen määrää kun tajuaa että koko verkko on täynnä lahnaa ja siihen sitten uppoaa muutama tunti heittämällä, että saa kalat irti verkoista.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
188
Mitä aurinkolaseja foorumilaiset käyttävät kalastuksessa?
Pitäisi hankkia itselle polarisoidut lasit (järvelle, lähinnä jiggailuun).
Löytyykö suosituksia noin 100-150 euron hintaluokasta?
Oakley shallow water prizm laseja oli netissä kehuttu, mutta hinta kova.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
En rankkaa kaloja syömisen vaan kalastamisen perusteella, esimerkiksi näin keväisin säyneen ja lahnan feeder onginta tarjoaa mukavaa vaihtelua petokalojen specimen kalastukseen. Yleensä tapahtumia on paljon ja keskikokokin tapaa olla hyvää.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
162
Mitä aurinkolaseja foorumilaiset käyttävät kalastuksessa?
Pitäisi hankkia itselle polarisoidut lasit (järvelle, lähinnä jiggailuun).
Löytyykö suosituksia noin 100-150 euron hintaluokasta?
Oakley shallow water prizm laseja oli netissä kehuttu, mutta hinta kova.
Käyt silmälasiliikkeessä kokeilemassa sopivat kehykset, otat niihin polarisoidut linssit vahvuuksilla tai ilman ja ei muuta kun kalalle.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
Mitä aurinkolaseja foorumilaiset käyttävät kalastuksessa?
Pitäisi hankkia itselle polarisoidut lasit (järvelle, lähinnä jiggailuun).
Löytyykö suosituksia noin 100-150 euron hintaluokasta?
Oakley shallow water prizm laseja oli netissä kehuttu, mutta hinta kova.
Mulla on leechiln K2:set väreissä dusk, water ja fire. yksillä laseilla ei mielestäni pärjää häävisti. Duskit on tuhnukeliin ja pilviselle säälle hyvät, watereja ja firejä sitten kirkkaammalla kelillä.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
Eilen käytiin tenavan kanssa jigaamassa säynettä. Pariin tuntiin noin satakunta kalaa ihan hyvällä keskipainolla. Tenavalle myös ensimmäinen suurkalarajan ylitys :tup:

Tänään oli sitten aika vaihtaa lajia, kylmässä kelissä kymmenkunta kuhaa ylös ja yksi about kasin vahinkohauki :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 728
Käykö kuha nyt keväällä uistimeen vai jigiin paremmin? Pitäisi käydä kokeilemassa kunhan kelit lämpenee vähän.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
Käykö kuha nyt keväällä uistimeen vai jigiin paremmin? Pitäisi käydä kokeilemassa kunhan kelit lämpenee vähän.
No uistin se jigikin on.. mutta jos tarkoitat vaappua niin ainakin omalla kohdallani vaatii vesien lämpeämistä että välivedessä ja pinnassa tehokkaampia vaappuja edes alan uittamaan.

Eli vastaan b. Jigi :)
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 645
Olikos tuo lahnan mato-onginta nyt ihan pätevää toimintaa ja jos on niin miten sitä kannattaisi lähestyä? Matalalle lahdelle, syöttipalloja veteen ja sen jälkeen virvelin päähän koho + koukku ja ei muuta kuin odottelemaan?
 
Pohjaonginta feederillä on huomattavasti tehokkaampi metodi.
Lahnaa ongittaessa mäskin kanssa ei kannata kitsastella koska iso lahnaparvi vetää melkoisen määrän mäskiä alta aikayksikön. Jotta kalat saa pidettyä paikalla kannattaa mäskiä lisätä vähän väliä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 645
Mitä juuri NYT kannattaa kalastaa järvestä, josta on viimeisetkin jäät lähteneet suljetuista lahdista tällä viikolla? Haukea heittämällä vaiko vertikaalilla kuhaa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
45
Pitäs jigikeppi keksiä ahvenelle ja kuhalla. Katsellut näitä hinnassa 100-200€
St.Croix Mojo Bass MJC68MXF2 (Jerkbait)7-18g 203cm tai MJC71MF2 (Plastics)7-18g 216cm Daiwa Prorex AGS PXAGS692MLFB-BS 5-25g 210cm tai PXAGS712MMLFB-BS 7-32g 216cm
Daiwa Tatula TAT6102MB-AS 3-28g 208cm Westin W3 Finesse -T T&C 213 cm 7-21 g
Löytyykö kokemuksia tai jotain muuta suositeltavaa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336
Pitäs jigikeppi keksiä ahvenelle ja kuhalla. Katsellut näitä hinnassa 100-200€

Löytyykö kokemuksia tai jotain muuta suositeltavaa?
Nyt voin omaa häntää vähän nostaa, olis myynnissä erittäin vähän käytetty Gunki Yurai Gunki Yurai C hyrräkelavapa - Hong Kong tavaratalot (210cm)

Viime kesänä aattelin vähän kokeilla vertikaalijigausta ym. vähän isommilla kumeilla mutta totesin että uistelu on meikäläisen juttu kesällä...kevennän kalustoa tällä rintamalla ja panostan uisteluun enemmän, ota yhteyttä jos kiinnostaa. Vavan toiminnassa en keksinyt valittamista, aika jämäkkä että ei mihinkään drop shot jigailuun sitten. Siihen neppailuun on oma vapa ja siitä en luovu :) Heittohyrrääkin olisi tarjolla jos kiinnostaa...

Mitä juuri NYT kannattaa kalastaa järvestä, josta on viimeisetkin jäät lähteneet suljetuista lahdista tällä viikolla? Haukea heittämällä vaiko vertikaalilla kuhaa?
Haukihan on nälkäinen kudun jälkeen joten sitä voinee kokeilla kaislikoiden reunoja ruoppaamalla. Aattelin avata kauden ensi viikonloppuna. Pari isoa pintavaappua vetoon ja kaislikon reunoja ajeleen mataliin lahtiin.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
Pitäs jigikeppi keksiä ahvenelle ja kuhalla. Katsellut näitä hinnassa 100-200€
St.Croix Mojo Bass MJC68MXF2 (Jerkbait)7-18g 203cm tai MJC71MF2 (Plastics)7-18g 216cm Daiwa Prorex AGS PXAGS692MLFB-BS 5-25g 210cm tai PXAGS712MMLFB-BS 7-32g 216cm
Daiwa Tatula TAT6102MB-AS 3-28g 208cm Westin W3 Finesse -T T&C 213 cm 7-21 g
Löytyykö kokemuksia tai jotain muuta suositeltavaa?
Tatulan ja westinin noista omanneena lisäisin soppaan ylemmässä postauksessani näkyvän uuden Okuma Helios SX 7' 5-25g kepin.

Nyt alkaa olemaan sen 150 kalan verran sisäänajoa takana, ja muut jää huolestuttavan vähälle käytölle tällä hetkellä vaikka vähintään kolme settiä on yleensä mukana..

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
534
Pitäs jigikeppi keksiä ahvenelle ja kuhalla. Katsellut näitä hinnassa 100-200€
St.Croix Mojo Bass MJC68MXF2 (Jerkbait)7-18g 203cm tai MJC71MF2 (Plastics)7-18g 216cm Daiwa Prorex AGS PXAGS692MLFB-BS 5-25g 210cm tai PXAGS712MMLFB-BS 7-32g 216cm
Daiwa Tatula TAT6102MB-AS 3-28g 208cm Westin W3 Finesse -T T&C 213 cm 7-21 g
Löytyykö kokemuksia tai jotain muuta suositeltavaa?
Westin on ainakin suunniteltu vaapuille ja prorex vähän yleisvapa. Tatula olisi varmaan kuhalle hyvä, mutta ahvenelle voi olla aika jäykkä. Itsekkin yritin löytää vavan joka toimisi kuhalle ja ahvenelle ja ostin alesta jonkun herkällä kärkiosalla varustetun bft microwave jiggerin. En nyt erikoisesti suosittele tätä vapaa, mutta tuo joustava (lasikuitu?) kärki tuntuu olevan aika toimiva ratkasu. Kärki joustaa mukavasti ahvenen kanssa, mutta vastaisku onnistuu kun muu vapa ei jousta juuri yhtään. Eihän tuommosta kyllä kovimmat kuhamiehet käyttäisi.
 
Dropshot vavoissa on tuo letku kärki omissakin. Ahvenet tosiaan tykkää kun ei jää pelkät huulet koukkuun. Ei kyllä ole kuhienkaan tartutuksessa ollut ongelmia niilläkään.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 292
Viestejä
4 156 570
Jäsenet
70 405
Uusin jäsen
ObD

Hinta.fi

Ylös Bottom